Pääsivulle Atlantis FC:n sivuille TeliaSoneran sivuille iJack:n sivuille PizzaTaxin sivuille
Uutiset ja sää Pelaajat, valmentajat, joukkueenjohtajat, rahastonhoitajat ja huoltajat Harjoitukset, ottelut ja vanhenpainillat Ottelut ja tulokset Pelisäännöt joukkueelle ja vanhemmille Valokuvat ja videot Linkkejä muiden www-sivuille

7.6.2004 - ATLANTIS - MPS 4-0
Atlantis tarvitsi tänään voiton säilyttääkseen omissa käsissään mahdollisuuden päästä syksyllä pelattavaan piirin Valiosarjaan. Sateisella Siltamäen nurmikentällä vastaan asettui saman kylän MPS.

Ottelu alkoi Atlantiksen kannalta onnellisissa merkeissä kun vajaan puolen minuutin pelin jälkeen syntyi avausmaali. Maali syntyi MPS:n puolustuksen epäonnistuttua katkaisemaan Atlantiksen maalivahti Eemeli Lohvansuun pitkän avauksen. Ensimmäisellä puoliajalla ei nähty enempää maaleja, vaikka molemmilla oli omat paikkansa läpiajoja ja ylärimoja myöten.

Arttu Järvinen Toiselle puoliajalle Atlantis tuli raivoisalla tsempillä ja koko joukkueen yrittäessa parhaansa. Painopisteen siirtyessä MPS:n maalille syntyi myös maukkaita tilanteita. Kun ottelua oli pelattu 36 minuuttia jatkoi Miro Pylkkönen pallon päällään kohti MPS:n maalia. Joel Nylander ehti palloon ennen vastaan rynnännyttä MPS:n puolustusta ja siirsi pallon tyyhjään maaliin. Tämän jälkeen alkoi Arttu Järvisen huikea näytös. Ensin Arttu harhautteli vaarattoman näköisesti kulmalipulla, karkasi puolustajilta ja laittoi maanuoliaisen etunurkasta sisään. Seuraavasta hyökkäyksestä Arttu jatkoi Joel Nylanderin syötöstä päätösnumeroiksi 4-0. Hetkeä myöhemmin Arttu loukkasi jalkansa ja poistui illan ratkaisijana kentältä.

Arttu Järvisen ja Joel Nylanderin lisäksi erityismaininnan ansaitsevat Atlantiksen keskuspuolustuksessa pelanneet Mika Laalo ja Iiro Lahtinen.

Lohko 1, sarjatilanne 9.6.2004

HJK Kannelmäki 6 5 0 1 19- 8 15
SUMU           6 4 1 1 22- 6 13
Kontu Lazio    6 4 1 1 18-10 13
Atlantis FC    6 3 0 3 15- 9  9
-------------------------------
MPS            6 3 0 3 11- 8  9
PPJ Eira Nova  6 2 0 4  7-22  6
Allianssi      6 1 1 4  7-15  4
HJK Feltbay    6 0 1 5  0-21  1

Piirisarjan viimeinen kierros pelataan viikon päästä tiistaina, jolloin Atlantis kohtaa PPJ Eira Novan ja MPS Kontu Lazion.

6.6.2004 - MALMIN NOVA CUP PERUTTU
Ensi viikonlopuksi aiottu Malmin Nova Cup on peruttu. Turnaus oli tarkoitus järjestää Ala-Malmin nurmikentällä, mutta kaupunki päätti siirtää ottelut hiekkakentille. Turnaukseen ilmoittautuneista joukkueista kaikki eivät olleet ymmärrettävästi halukkaita pelaamaan hiekalla. Turnauksen järjestelykomitea selvittää mahdollisuutta pelata turnaus syksyllä.

Pahoittelemme turnauksen peruuntumista!

2.6.2004 - PIIRISARJA JATKUI TAPPIOLLA
HJK-j Kannelmäki näytti Atlantikselle miten laitetaan jalalla koreasti ja otti selvän 5-1 voiton. Klubilaisten erinomainen juoksuvoima loi ylivoimatilanteita Atlantiksen maalille ja kun viimeistelykin oli kohdallaan ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Atlantiksen ainokaisesta maalista vastasi Arttu Järvinen.

Atlantiksen seuraava piirisarjan ottelu pelataan 7.6. Siltamäen nurmella. Tuolloin vastaan asettuu rakas paikallisvastustaja MPS.

27.5.2004 - MALMIN NOVA CUPIN OTTELUOHJELMA
Malmin Nova Cup pelataan 12.-13.6.2004. Turnauksen otteluohjelma löytyy turnaussivuilta osoitteesta: http://www.atlantisfc.fi/92/turnaus/turnaus.htm .
26.5.2004 - ENNÄTYSTASAINEN PIIRISARJA
1992-ikäluokan piirisarjan lohkoissa 1 ja 2 käydään ennätystasaista taistelua paikoista syksyllä starttaavaan Valiolohkoon.

Lohko 1, sarjatilanne 26.5.2004

Kontu Lazio    4 3 1 0 13- 7 10
HJK Kannelmäki 4 3 0 1 11- 6  9
SUMU           4 2 1 1  8- 6  7
Atlantis       4 2 0 2 10- 4  6
-------------------------------
MPS            4 2 0 2  9- 3  6
PPJ Eira Nova  4 2 0 2  7-11  6
Allianssi      4 0 1 3  4-13  1
HJK Feltbay    4 0 1 3  0-12  1
25.5.2004 - ATLANTIS - HJK-J FELTBAY 4-0
Aurinkoisella Käpylän keinonurmella pelattu piirisarjan ottelu HJK-J Feltbaytä vastaan oli Atlantiksen näytöstä alusta loppuun. HJK vieraili koko ottelussa vain muutaman kerran Atlantiksen maalilla, joten tällä kertaa Atlantiksen alakerta pääsi helpolla. Tunnin kestäneestä pommituksesta huolimatta Atlantis sai aikaiseksi vain neljä maalia, joiden pääarkkitehtina toimi viime viikot oivallisessa pelivireessä ollut Jens Sundström (1+2). Atlantiksen muita pistenikkareita olivat Miro Pylkkönen (1+0), Antton Koskinen (1+0), Arttu Järvinen (1+0) ja Vili Nordberg.

Ensi viikolla Atlantis siirtyy harjoittelemaan ja pelaamaan nurmikentille. Seuraava piirisarjan peli on keskiviikkona 2.6.2004 Siltamäessä, jolloin vastaan asettuu HJK-j Kannelmäki.

23.5.2004 - SOLVALLA-LEIRI
Atlantis ’92 vietti viikonlopun Solvallan urheiluopistolla, jossa oli tarkoitus harjoitella ja luoda joukkuehenkeä tuleviin koitoksiin. Lauantaina runsaiden aterioiden välillä pojat harjoittelivat kahdesti ja seurasivat Tapio Koskisen PowerPoint -showta. Alkuillasta oli ohjelmassa FA cupin loppuottelun seuraaminen ja tietokilpailu. Tietokilpailun voitti Ranskan joukkue (Miro Pylkkönen, Antton Koskinen, Tuukka Haanpää ja Mikko Hyrske), joka tosin ei sekään tiennyt oikeaa vastausta kysymykseen vuoden 2000 EM-loppuottelun neljännestä tuomarista (oikea vastaus José M. Garcia-Aranda Encinar, Espanja). Loppuillasta Atlantis ’92 vietti aikaansa saunomassa, uimassa ja makkaraa paistamassa. Järven vesi oli jo lähes 10 asteista (lämmintä), eikä alkuyöhön kestänyt uiminen ilmeisesti ollut enää kovin virkistä kokemus - majoituspaikalle paluun jälkeen koko joukkue sammui kuin markan myrskylyhty.

Atlantiksen arktinen uimaseura, Solvallassa 23.5.2004
Atlantiksen arktinen uimaseura

Isät - pojat 1-0

Sunnuntai alkoi ruokaillen, piirrettyjä katsellen ja harjoitellen. Ennen leirin päätösateriaa oli kuitenkin edessä päätösottelu. Solvalla-leirin päätösottelussa kohtasivat isät ja pojat. Viime syksynä vastaava ottelu oli päättynyt poikien 5-2 –voittoon, mutta nyt oli poikien antauduttava selvin 1-0 –numeroin. Isien (account-) manageri Pekka Pylkkönen oli luonut joukkueelleen taktiikan, jonka veroista ei ole nähty vuosikymmeniin. Managerin taktiikkaan kuului massiivisen lihamuurin tekeminen omalle maalille, hyvin säästeliäs liikkuminen ja yhdellä pelaajalla hyökkääminen. Isien peli sai kruununsa kun Jari Järvisen upea kentän poikki annettu nappisyöttö tavoitti Pekka Pylkkösen, joka laukoi suoraan ilmasta yläkulmaan. Ainakin syksyyn asti isien joukkue saa pitää ikuisesti kiertävää ”Mestarin Maljaa”.

18.5.2004 - ATLANTIS - KONTU LAZIO 1-2
Atlantis ja Kontu Lazio kohtasivat tiistai-iltana Siltamäen tuulisella hiekkakentällä. Ensimmäisellä puoliajalla Atlantis sai tuulen selkänsä taakse ja sen mukana edun. Atlantis saikin aikaiseksi muutaman maukkaan maalintekotilanteen, niissä kuitenkaan onnistumatta. Kun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu 15 minuuttia sai Kontu otteen pelistä ja muutaman maukkaan maalintekopaikan. Ottelun 17. minuutilla Atlantiksen maalivahdin jalkatorjunnasta pallo löysi uudelleen tiensä kontulalaisille, joilla oli helppo tehtävä saattaa pallo maaliin. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Kontu karkasi 2-0 -johtoon, tässäkin maalissa maaliedustalla pomppineeseen irtopalloon ehti ensimmäisenä Konnun edustaja.

Ottelun toisen puoliajan 20 ensimmäistä minuuttia Konnulla oli etunaan voimakas myötätuuli ja vastassa alistuneen oloinen Atlantis. Antton Koskisen 1-2 -kavennusmaali herätti lopulta Atlantiksen ja sai aikaan Konnun pelin sekoamisen. Atlantis yritti viimeisen kymmenminuuttisen saada aikaiseksi tasoitusmaalia ja Kontu vastavuoroisesti purki pallot pitkälle ulos kentältä. Yrityksestä huolimatta tasoitusta ei syntynyt vaan Kontu vei kolme pistettä Itä-Helsinkiin.

16.5.2004 - VALTTI-TURNAUKSESTA HOPEAA

Atlantis – Sibbo Vargarna 2-0

Atlantis oli lauantaina raivannut tiensä Valtti-turnauksen puolivälieräotteluun, jossa vastaan asettui uusi tuttavuus Sibbo Vargarna. Ottelu alkoi Atlantiksen kannalta hienosti, kun Arttu Järvinen tavoitti onnistuneella puolen vaihdolla Miro Pylkkösen. Miro karkasi läpiajoon ja sijoitti pallon ohi maalivahdin. Vaikka Atlantis hallitsi ensimmäisen puoliajan tapahtumia oli SV:lla myös muutama avopaikka tasoittaa peli. Toisella puoliajalla joukkueiden väliset voimasuhteet eivät muuttuneet vaan Atlantis haki kuumeisesti ratkaisevaa 2-0 –osumaa. Lopulta viisi minuuttia ennen päätösvihellystä Joel Nylander laukoi päin maalivahtia, jolta pallo kimposi takaisin Joelille. Toista kertaa Joel ei erehtynyt vaan sijoitti selällään maaten ohi SV:n maalivahdin.

Atlantis – Allianssi 0-0

Välierävastustajaksi Atlantis sai tutun Allianssin. Puolitoista viikkoa sitten sarja-avauksessa Atlantis kuritti Allianssia 4-0 ja voittoa lähtivät Atlantiksen pojat nytkin hakemaan. Tehottoman 0-0 –ottelun päätyttyä jouduttiin rangaistuspotkukilpailuun, jossa Atlantis oli tällä kertaa onnekkaampi – Atlantis loppuotteluun, Allianssi pronssiotteluun.

Atlantis – SUMU 1-1

Atlantiksen loppuotteluvastustaja oli kakkosmiehistöllään pelannut SUMU. Asiantuntijaraadin yllätykseksi SUMU onnistui kymmenen minuutin kohdalla siirtymään 1-0 –johtoon. Maali syntyi kun kulmapotku tavoitti Atlantiksen maalin edustalta SUMU:n pitkän huiskean pelaajan, jonka päällä tehty onnistunut ohjaus päätyi verkon perille. Tuo maali jäi koko turnauksessa (6 ottelua) ainoaksi maaliksi, jonka Atlantiksen puolustus joutui päästämään. Toisella puoliajalla Atlantis haki raivoisasti tasoitusta. Useiden hukattujen tilanteiden jälkeen maali lopulta syntyi kun Jens Sundström jatkoi pallon päällään maalin eteen Tuukka Haanpäälle. Tuukka laukoi minkä lapikkaasta irti sai ja pallo päätyi maaliin. Enempää ei ottelun varsinaisella peliajalla maaleja nähty vaan jouduttiin rangaistuspotkukilpailuun, jossa SUMU oli etevämpi vieden Valtti-turnauksen mestaruuden.

Atlantiksesta turnauksen tsemppariksi valittiin Jens Sundström.

15.5.2004 - LOHKOVOITTO VALTTI-TURNAUKSESSA
Puotilan urheilupuistossa pelataan kuluvan viikonlopun aikana Valtti-turnaus, jossa kuudentoista joukkueen mukana pelaa myös Atlantis ’92. Lauantaina neljästä neljän joukkueen alkulohkosta karsittiin sunnuntaille puolivälieriin kahdeksan joukkuetta. Atlantis pelasi lohkossa B, jossa olivat mukana myös PK-35 Gepardit, PPJ Eira ja HerTo.

Atlantis – PK-35 Gepardit 0-0

Kahden tasavahvan joukkueen ottelussa ei kumpikaan saanut ottelua missään vaiheessa selvästi hallintaansa, vaan ottelua väritti keskialueen mies miestä vastaan käydyt taistelut. Atlantis sai ottelussa kaksi ”melkein” maalia. Ensimmäisellä yrityksellä Jani Laalo sijoitti pallon takatolppaan ja toisella yrittämällä Miro Pylkkönen jatkoi oman maalivahdin avauksen hieman yli vastustajan maalin. Pihlisläisillä oli myös omat maalipaikkansa, mutta tällä kertaa ei heilläkään ollut onnea matkassa.

Atlantis – PPJ Eira 1-0

PPJ Eira joka pelaa samassa piirisarjan lohkossa kuin Atlantis oli ennen ottelua Pohjois-Helsingin pojille vielä uusi kokemus. Ottelun tärkeys näkyi molempien joukkueiden hyvänä yrittämisenä, eikä joukkueiden välistä eroa näyttänyt syntyvän koko ottelussa. Aivan ottelun viimeisellä minuutilla Atte Salmi sai haltuunsa eiralaismaalivahdin nyrkkeilemän pallon ja siirsi sen takaviistoon Miro Pylkköselle. Miron tulinen laukaus viuhui maalivahdin ja tolpan välistä verkkoon ja ottelu ratkesi näin lopulta Atlantiksen eduksi.

Atlantis – HerTo 2-0

Jens Sundström Ennen alkulohkon viimeistä ottelua HerTo:a vastaan oli käytännössä varmaa että Atlantis on mukana sunnuntain puolivälierissä. Atlantis lähti kuitenkin hakemaan HerTo:sta suurinumeroista voittoa ja sen kautta sunnuntaille helpompaa vastustajaa. Läpi ottelun kestäneestä painostamisesta huolimatta oli Atlantiksen poikien ruuti märkää ja sihti metsässä, eikä maaleja saatu aikaiseksi kuin kaksi. Ottelun avausmaali syntyi kun Jens Sundström keskitti vapaapotkun puolesta kentästä Atte Salmen päähän ja sitä kautta maaliin. Päätösnumerot 2-0 syntyivät kun Jens Sundström kuljetti yksin läpi koko kentän ja sijoitti pallon varmasti alakulmaan. Saman aikaisesti viereisellä kentällä PPJ ja PK-35 tasasivat pisteet, joten Atlantis voitti lopulta alkulohkonsa.

Lohko B lopputilanne

1. Atlantis       3 2 1 0 3-0 7
2. PK-35 Gepardit 3 1 2 0 4-0 5
3. PPJ Eira       3 1 1 1 3-1 4
4. HerTo          3 0 0 3 0-9 0
14.5.2004 - ATLANTIKSEN HELSINKI CUP -LOHKO
Helsinki Cup 2004:n alustavat lohkojaot on selvillä. 1992-syntyneiden sarjaan on ilmoittautunut lähes 100 joukkuetta, joiden joukossa on runsaasti kovia kotimaisia ja ulkomaisia joukkueita. Atlantis '92 pelaa lohkossa 10, josta löytyy myös Pietarin Zenithin joukkue.

Lohkon 10 joukkueet

  • Atlantis FC
  • Honka/Pantterit
  • FC Kontu/Arsenal
  • JäPS/AC
  • VJS/Vega
  • Zenit, RUS
11.5.2004 - SUMU JÄLLEEN PAREMPI
Piirisarjan toisen kierroksen ottelu Atlantis - SUMU tarjosi odotetunlaisen kokemuksen - SUMU hallitsi ja Atlantis puolusti. Koko ottelun jatkuneesta SUMU:n lievästä hallinnasta huolimatta Atlantiksen maalilla ei nähty kovin montaa vaarallista tilannetta. Atlantiksen vierailut hyökkäyspäässä jäivät muutamaan, joten SUMU:n 2-1 -voittoa voidaan pitää ansaittuna. Ottelun avausmaali nähtiin 6. minuutilla kun SUMU:n Pekko juoksi pallon kanssa läpi Atlantiksen puolustuksen ja laukoi maanuoliaisen alakulmaan. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Atlantis sai tilaisuutensa kun Mika Laalo syötti Miro Pylkköselle, joka harhautti itsensä läpiajoon ja sijoitti tarkasti alakulmaan. Vaikka toisella puoliajalla peli oli edelleen SUMU:n hallussa saatiin ratkaisua odottaa aina 55. minuutille asti, jolloin Pekko eteni useiden atlantispelaajien häirinnästä huolimatta maalille ja syötti takatolpalle avopaikan, josta ei voinut erehtyä.
10.5.2004 - SOLVALLA-LEIRIN OHJELMA
Atlantis '92 pitää kevätleirinsä Solvallan urheiluopistolla 22.5.-23.5. Leirin alustava ohjelma on seuraavanlainen:

Lauantai 22.5.2004

09.00       Saapuminen
09.30-10.30 Nuuksio-sali
10.30-12.00 Jalkapallokenttä
12.15-13.15 Lounas
15.00-16.30 Jalkapallokenttä
16.45-17.45 Päivällinen
18.30-20.00 Iltaohjelmaa
20.00-21.30 Sauna

Sunnuntai 23.5.2004

07.30-08.30 Aamiainen
10.30-12.00 Jalkapallokenttä
12.15-13.15 Lounas
13.30       Lähtö
4.5.2004 - ATLANTIS – ALLIANSSI 4-0
Piirisarjan ykköslohkon avausottelussa kohtasivat Atlantis ja Allianssi. Käpylän hienolla keinonurmella pelatussa ottelussa ei pelin taso noussut odotetunlaiseksi, mutta se ei Atlantiksen poikien iloa häirinnyt 4-0 –voitetun avausottelun jälkeen.

Atte Salmi, avausottelun sankari Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta hermoilevaa peliä, jossa virheiden seurauksena syntyi runsaasti tilanteita, joita kumpikaan ei osannut käyttää hyödykseen. Noin kymmenen peliminuutin kohdalla Atlantiksen maalivahti torjui Allianssi-hyökkääjän lähietäisyydeltä epäonnistuneen viimeistely-yrityksen. Torjunnan jälkeen potkaistu pitkä avaus tavoitti Atte Salmen, joka sijoitti hallitusti alakulmaan. Ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla Atlantis sai kulmapotkun, jota seuranneen hässäkän päätteeksi Tuukka Haanpää laukoi päin Allianssin puolustajaa. Puolustajasta pallo kimposi Allianssin maaliviivalle, josta seurannut purkuyritys päätyi omaan maaliin.

Toinen puoliaika oli yhtä sekavaa peliä kuin ensimmäinenkin, eikä tauolla alkanut sade tilannetta helpottanut. Kun ottelua oli pelattu 36 minuuttia sai Atlantis puolesta kentästä vapaapotkun, jota asettui antamaan Antton Koskinen. Antton keskitti maalille, jossa Miro Pylkkönen jatkoi pallon päällään maaliin. Ottelun päätösnumerot 4-0 syntyivät 45. minuutilla kun Vili Nordberg riisti pallon Allianssin puolustajilta ja tarjoili Atte Salmelle avopaikan. Atte kiitti pallosta ja tälläsi sen maaliin.

Malmin Teboililla pidetyssä lehdistötilaisuudessa Pizza-Keisari Uronen kertoi olevansa tyytyväinen pitkäaikaisen yhteistyökumppanijoukkueensa kauden avauspeliin. ”Pelin tasoon vaikutti varmasti se että kyseessä oli kauden avausottelu - eiköhän itseluottamus ja rentous löydy seuraavissa otteluissa. Tuloksen lisäksi olen erityisen iloinen Ilolan ikiliikkujan Samu Järvisen keskityksiin. Tsemppiä alkavaan kauteen!”

2.5.2004 - POHJOIS-HELSINGIN ALUEHAAVI
PoHa/Siniset ja HJK 92

Pohjois-Helsingin aluehaavi (PoHe) on toiminut vireästi pari vuotta ja tarjonnut jalkapallosta innostuneille pojille lisähaasteita. Aluehaavin muodostavat Gnistan, MPS, SUMU, PuiU ja Atlantis. Tänään aluehaavilla oli leiri Solvallassa. Leiriin kuului harjoitukset, ruokailu, palaveri ja pelit HJK ’92, sekä HJK ’93 joukkueita vastaan. Aluehaavin pelaajat jaettiin sunnuntaiksi kahteen ryhmään Vihreisiin ja Sinisiin, joista Atlantiksen pelaajat sijoitettiin Sinisiin. Tällä kertaa Atlantista edustivat Antton Koskinen, Iiro Lahtinen, Mika Laalo, Miro Pylkkönen, Joel Nylander, Arttu Järvinen ja Eemeli Lohvansuu.

Avausottelussa PoHe/Siniset kohtasi todella kovaksi joukkueeksi osoittautuneen HJK ’93:n. Tasainen ja runsastilanteinen ottelu ratkesi PoHe/Sinisten eduksi (1-0) vasta 5 minuuttia ennen päätösvihellystä Toisessa ottelussa PoHe/Sinisellä oli vastassa HJK ’92, jolta saattoi odottaa vielä kovempaa vastusta. Ottelu tarjosikin vauhdikasta peliä ja hienoja yksilösuorituksia. Lopulta PoHe/Siniset oli hieman taitavampi ja onnistui kääntämään ottelun 3-1 –voitoksi.

UUTISARKISTO
Copyright Atlantis '92