Uutisarkisto
UUTISET 1.-31.12.2023
231204 - Atlantis mukaan Suomen Cupiin |
Atlantiksen edustusmiehistö on ilmoittautunut mukaan Suomen Cupiin kaudelle 2024.
Atlantis aloittaa cup-taipaleen huhtikuussa pelattavalla kolmannella kierroksella,
jolloin kisaan liittyvät puolet Veikkausliiga-joukkueista sekä Ykkösliigan,
Ykkösen ja Kakkosen joukkueet.
Suomen Cupin finaali pelataan lauantaina 21. syyskuuta uusitulla Tammelan
stadionilla. Viimeksi cup-finaali pelattiin Tammelassa vuonna 2001, jolloin
Atlantis kukisti isäntäjoukkue Tampere Unitedin Adrianon maalilla lukemin 0-1.
|
231202 - Ensimmäinen testipeli |
Atlantis pelasi kauden ensimmäisen testipelin, kun punasiniset
kohtasivat Vantaan Jalkapalloseuran Talin hallissa lauantaina. Koitos
päättyi Leevi Lehtovuoren osumalla kotijoukkueen eduksi 1-0 (1-0),
mutta tällä kertaa pääpaino oli pelaajien testaamisessa.
Tiago Santos oli ottanut peliin täydet kaksi kentällistä, joten
iso joukko pelaajia pääsi esittelemään osaamistaan valmennusjohdolle.
Seuraava näytönpaikka on ensi lauantaina 9. joulukuuta, jolloin
helsinkiläiset matkaavat Järvenpäähän haastamaan isäntäjoukkue
Järvenpään Palloseuraa.
|
231201 - Edi mukaan valmennusryhmään |
Atlantiksen kilpajoukkueiden valmennustiimi saa jälleen kovan vahvistuksen,
kun Edmundo "Edi" Wify liittyy mukaan ryhmään. Miehen CV:stä löytyy
UEFA A + VAT koulutus sekä vankka kokemus erityisesti nais- ja
nuorisojoukkueiden parista.
Moshood Bola toivottaa Wifyn tervetulleeksi Atlantikseen.
- Edi on ollut nyt kuukauden mukana harjoituksissa, ja hänestä on
meille varmasti vielä paljon iloa. Kaveri pärjää mainiosti sekä
kokeneempien että nuorempien pelaajien kanssa.
|
Lumi - tarkoittaen nyt taivaalta satavaa jääkiteiden ja ilman muodostamaa
kuohkeaa ainetta - saapui Helsinkiin alkuviikosta tuoden jälleen
iloa ja nautintoa paitsi lapsille myös meille
atlantislaisille. Kerros on toki ohut, mutta maa valkea.
Joskus muinoin lumipeite säilyi maassa kuukausia, nykyisin saamme
olla iloisia pienistäkin pyryistä.
|
231124 - Akatemian harjoitusrinki muotoutumassa |
Atlantis Akatemian tulevan kauden harjoitusrinki rupeaa vähitellen selkenemään.
Pelaajat ovat marraskuun ajan antaneet näyttöjä avoimissa harjoituksissa, ja
perjantain keskinäinen testipeli antoi lisää osviittaa. Pelin jälkeen
valmennusjohto karsi ryhmästä vielä melkein kymmenkunta kokelasta, ja nyt koossa on
hiukan yli 20 pelaajan joukko, joka aloittaa valmistautumisen tammikuun
lopulla alkaviin A-nuorten SM-sarjan karsintoihin.
Moshood Bola on tyytyväinen Akatemian uuden tuotantokauden pelaajarinkiinsä.
- Tässä on hyvä pohja lähteä rakentamaan uutta joukkuetta. Hyviä pelaajia jäi
vielä ulkopuolellekin, mutta kilpailu on kovaa. Tiedämme myös, että ryhmään on
tulossa vielä muutama kaveri lisää, joten uskon meidän saavan varmasti
kilpailukyisen joukkueen SM-karsintoihin.
|
231123 - Maanantaina se alkaa |
Tiago Santos ja Moshood Bola keräävät maanantaina ensimmäistä kertaa
suojattinsa yhteisharjoituksiin. Tiago ottaa hoitoonsa kokeneemmat
pelimiehet ja Bola U20-pelurit. Molemmissa ryhmissä on koko joukko
viime kaudelta tuttuja pelaajia, mutta myös runsaasti uusia yrittäjiä,
jotka hakevat paikkaa Atlantis-miehistöistä.
Joulukuussa ryhmät harjoittelevat 3-4 kertaa viikossa ja rakentavat
näin pohjaa tulevaa pre-seasonia varten. Lisäksi ohjelmassa on muutama
testipeli, joissa varsinkin uudet yrittäjät pääsevät antamaan näyttöjä
valmennusjohdolle.
|
231120 - Tiago Santos Atlantikseen |
Tiago Santos liittyy Atlantiksen valmennustiimiin. Portugalilaisluotsi
saa vastuulleen seuran edustusjoukkueen, joka tänä syksynä nousi uuteen
Ykköseen.
Tiago Santos suorittaa parhaillaan UEFA A -tutkintoa, ja hän on valmentanut
Suomessa jo useamman vuoden: ensin kolme kautta Peimari Unitedissa, minkä
jälkeen kaksi kautta Espoon Palloseurassa. Tänä vuonna Santos toimi
EPS:n edustusjoukkueen päävalmentajana johtaen espoolaisryhmän upeasti
aina Ykkösliigan nousukarsintoihin.
Atlantiksen puheenjohtaja Tino Kinnunen toivottaa Santoksen lämpimästi
tervetulleeksi Pohjois-Helsinkiin.
- Tiago antoi vahvat näytöt, kun pelasimme heitä vastaan viime kaudella.
EPS:n joukkue oli hyvin organisoitu ja todella kurinalainen. Espoonlahdessa
pelasimme tasan ja kotona hävisimme 0-1 viime hetken maalilla.
- Useampi seura oli Tiagon perässä kauden jälkeen, ja olemme todella
tyytyväisiä, että hän päätyi valitsemaan Atlantiksen. Olen vakuuttunut, että
hän pystyy kehittämään merkittävästi koko seuran toimintaa.
|
231118 - Bolasta valmennuspäällikkö |
Atlantis-ikoni Moshood Bola aloittaa seuran tuoreena valmennuspäällikkönä.
Bolan vastuulle kuuluvat jatkossa miesten kilpajoukkueet sekä vanhemmat poikajuniorit.
Lisäksi hän toimii ASM-karsintoihin osallistuvan P20-joukkueen
päävalmentajana.
Moshood Bola on toiminut Atlantiksessa vuodesta 2010 eri tehtävissä. Menestys
on seurannut valmentajavelhoa. Meriittilistalta löytyvät mm. Edustusjoukkueen
nostaminen Ykköseen 2023, Akatemia-joukkueen nostaminen Kakkoseen 2022, A-nuorten
Suomen mestaruus 2022, A-nuorten SM-hopea 2019 ja 2020 sekä A-nuorten SM-pronssi
2021.
|
231115 - Pelipaitojen kertomaa osa 6 |
Vuotta myöhemmin unelma Veikkausliigasta toteutui. Atlantis FC
sijoittui Ykkösessä Kuopion Palloseuran jälkeen toiseksi ja
kohtasi nousukarsinnoissa Turun Palloseuran. Punapaidat kaatoivat
turkulaiset ensin Myyrmäessä maalein 4-1 ja viikkoa myöhemmin päädyttiin
Kupittaalla tasanumeroihin 1-1. Näin Atlantis nousi Veikkausliigaan
kaudelle 2001. Liigataival kesti vain yhden vuoden, mutta se on jo
oma tarinansa.
Toimiston seinällä roikkuu kauden 2000 pelipaita, josta löytyvät
nousijajoukkueen pelaajien allekirjoitukset.
|
231112 - Akatemian avoimet jatkuvat marraskuun loppuun |
Atlantis Akatemian avoimet harjoitukset Pallomyllyssä ja Talin hallissa jatkuvat
marraskuun loppuun kolmesti viikossa. Joulukuussa sekä seuran senioripelaajat
että Akatemia-pelaajat aloittavat valmistautumisen tulevaan pre-seasoniin. Tuolloin
harjoituksia on neljästi viikossa. Lisäksi ohjelmassa on muutama testipeli.
Haemme Akatemia-ryhmään kovan motivaatiotason omaavia, 2004-2009 -syntyneitä
tulevaisuuden pelimiehiä, joille sitoutuminen 5-7 tapahtumaan viikossa ei tuota
ongelmia. Tulevalla kaudella Akatemia-pelaajat osallistuvat Akatemia-joukkueen
otteluihin miesten Kakkosessa, Pelimiehet-joukkueen otteluihin miesten Kolmosessa
sekä U20-joukkueen otteluihin A-nuorten SM-sarjassa. Toki peliaikaa voi tulla
myös miesten edustusjoukkueessa, jos eväät sinne riittävät.
Atlantis Akatemia toimii muutenkin tiiviissä yhteistyössä seuran edustusjoukkueen
kanssa, joten tarjolla on varmasti pätevää oppia. Voit tutustua Akatemian toimintaan
täällä.
|
231111 - Pelipaitojen kertomaa osa 5 |
FC Norssi nousi Kakkoseen kaudelle 1996, ja samalla nimeksi
muutettiin Gösta Sundqvistin ideoima Atlantis FC. Jari Europaeuksen
valmennuksessa joukkue nousi kahdessa vuodessa Ykköseen ja kolkutteli
Veikkausliigan portteja heti toisella Ykkösen kaudellaan 1999.
Kausi kuitenkin päättyi nousukarsinnoissa katkeraan tappioon
Vaasan Palloseuraa vastaan. Pysäyttävän lopun kaikelle toi maalivahti
Miki Lehtosen menehtyminen hänen pudottuaan kotitalonsa parvekkeelta
viimeisen karsintapelin jälkeen. Mikin jälkeen joukkueessa ei ole
käytetty paitaa numero 1.
Toimiston seinältä löytyy kauden 1999 pelipaita numero 6,
jota kantoi joukkueen luottotoppari Tommi Toivonen.
|
231110 - Pallomyllyssä treenataan |
Liikuntavirasto on jakanut kaupungin kenttien harjoitusvuorot
tulevalle talvelle. Atlantis-joukkueet harjoittelevat entiseen tapaan
Myllypuron Pallomyllyssä, missä seuralla on vuoroja kuutena päivänä
viikossa. Lisäksi käytettävissä ovat Töölön Pallokentän
ja Vuosaaren Kartanon lämmitettävät tekonurmet.
|
231110 - Pelipaitojen kertomaa osa 4 |
FC Norssi pelasi kaudella 1993 Suomen Cupin pikkufinaalissa Porin
stadionilla. Helsinkiläisten maalilla pelasi Savon lahja Stadin
futikselle Mika "Köpö" Markkanen. Köpö oli loukannut kylkensä
muutama viikko aikaisemmin, ja parissa kylkiluussa oli havaittu
murtuma. Mies halusi kuitenkin ehdottomasti pelata finaalissa, joten
teipillä ja Buranalla hänet parsittiin pelikuntoon. Tämäkään ei
kuitenkaan auttanut, sillä Hyvinkään Palloseura oli vahvempi ja
nappasi Cup-pystin maalein 0-1.
Toimiston seinältä löytyy Mika Markkasen finaalissa käyttämä
pelipaita selässään numero 1.
|
231108 - Pelipaitojen kertomaa osa 3 |
Gösta Sundqvist hankki myöhemmin Johanneksen Dynamolle uudet pelipaidat,
joiden rintaa koristi Radiomafian mainos. Paidat olivat luonnollisesti
Adidakselta, kuten Dynamon muutkin varusteet.
Toimiston seinältä löytyy paita numero 14. Atlantis-manageri Aarne
Tenkanen muisti samantien, kuka pelasi tuolla numerolla.
- Broidi käytti neljäätoista!
Eli Johanneksen Dynamon Radiomafia-paitaa numero 14 kantoi ylpeänä
Tilli Tenkanen.
Myös toimistolla olevan vanhemman Dynamo-paidan omistaja on
selvinnyt. Trabant-paitaa numero 2 kantoi joukkueen luottopakki
Tomi Peltonen.
|
231106 - Palloliitto vahvisti sarjajärjestelmät |
Suomen Palloliitto vahvisti maanantaina Ykkösen ja Kakkosen sarjajärjestelmät
tulevalle kaudelle.
Ykkösessä pelataan ensin kaksinkertainen runkosarja. Tämän jälkeen kuusi parasta
jatkavat ylempään jatkosarjaan ja kuusi heikointa alempaan jatkosarjaan. Pelejä
tulee näin 22 + 5 eli yhteensä 27. Ykkösen voittaja nousee Ykkösliigaan ja kakkonen
karsii Ykkösliigan toiseksi viimeistä vastaan. Kaksi viimeistä putoavat Kakkoseen.
Kakkosessa on kolme kymmenen joukkueen lohkoa. Myös täällä pelataan aluksi
kaksinkertainen runkosarja. Kuusi parasta jatkavat ylempään jatkosarjaan ja sijoille
7.-10. sijoittuneet alempaan. Kolmesta lohkosta pääsee yhteensä kahdeksan joukkuetta
nousukarsintoihin, joista lopulta kaksi nousee Ykköseen. Alemman loppusarjan kaksi
heikointa tippuvat Kolmoseen.
|
231105 - Toimistolla riittää kiirettä |
Atlantis-pelurit vetävät marraskuussa hiukan henkeä, mutta seuran toimistolla
riittää kiirettä.
- Pyrimme marraskuun aikana saamaan valmiiksi joukkueiden taustaryhmän.
Nyt on useampia mielenkiintoisia valmentajaehdokkaita ja uskon, että saamme
todella kovan valmennustiimin. Mutta muihin tehtäviin haemme yhä lisää innokkaita
kavereita, puheenjohtaja Tino Kinnunen kertoo.
- Marraskuun aikana tulee myös jättää lisenssihakemus Ykköseen, ja sekin
työllistää meitä jonkun verran. Onneksi olemme osanneet valmistautua tähän
jo kauden aikana.
- Lisäksi meidän pitää saada talous sellaiseen kuntoon, että voimme vastata
uusiin haasteisiin. Tänä vuonna meidän varainhankinta ei päässyt asetettuihin
tavoitteisiin, ja tilikaudesta tulee selkeästi tappiollinen. Onneksi alla on
useampi hyvä tilikausi, mutta ensi vuodelle varainhankintaan tarvitaan uusia
tuulia.
|
231103 - Pelipaitojen kertomaa osa 2 |
Johanneksen Dynamo käytti alkuvuosina pelipaitoja, joiden rintaa
koristi Trabantin mainos. Selkäpuolelta löytyi puolestaan Videotehnika.
Toimiston paidan selässä on numero 2. Emme sinnikkäistä yrityksistä
huolimatta ole onnistuneet vielä selvittämään, kuka kantoi kakkospaitaa
Dynamon alkutaipaleella. Mutta etsintä jatkuu.
Gösta Sundqvist perusti Johanneksen Dynamon vuonna 1985. Kymmenen
vuoden jälkeen Dynamo yhdistyi rakkaaseen kilpakumppaniin FC Norssiin,
ja seuran nimeksi vaihtui Göden ideoima Atlantis FC. Loppu onkin historiaa.
|
231101 - Atlantikselle futsal-joukkue |
Atlantis käynnistää uuden harrastetason futsal-joukkueen.
Lähinnä A-poikien kakkosjoukkueen pallotaitureista koostuva ryhmä osallistuu
alkavalla kaudella eteläisen alueen Vitoseen. Joukkueen vetäjänä toimii
Teemu Otsavaara ja jojona Mika Laine.
|
Uutisarkisto
(täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)
|