Uutisarkisto Uutiset
240411 - Perjantaina Ykkösen sarja-avaus
Ykkönen käynnistyy pejantaina, kun FC Vaajakoski saapuu Atlantiksen vieraaksi Pihlajamäkeen. Taisto Ykkösen sarjapisteistä alkaa Algeco Areenalla klo 19.00.

FC Vaajakoski sijoittui viime kaudella Kakkosen pohjoislohkossa toiseksi. Atlantis puolestaan oli länsilohkon neljäs. Joukkueet ovat viimeksi olleet vastakkain kaudella 2015, jolloin molemmat pelasivat Kakkosen etelälohkossa.

Ykkösessä pelataan tälla kaudella ensin kaksinkertainen runkosarja (22 kierrosta), minkä jälkeen sarja jakaantuu kahtia - kuusi parasta jatkavat ylempään jatkosarjaan ja kuusi heikointa alempaan jatkosarjaan. Ylemmän sarjan voittaja nousee Ykkösliigaan ja kakkonen pääsee nousukarsintoihin. Alemman sarjan kaksi viimeistä joutuvat hakemaan vauhtia Kakkosesta.


240412 - Edustus aloitti voitokkaasti
Jos oli hiukan nihkeä Akatemian sarja-avaus torstaina, sama pätee myös edustuksen starttiin perjantaina. Mutta kuten Akatemia, myös edustusmiehistö aloitti kauden voitolla. Loppunumerot Pihlajamäessä olivat helsinkiläisten eduksi 2-0 (1-0).

Varsinkin avausjaksolla Atlantiksen prässipeli puri hyvin, mutta riistojen hyödyntäminen ja hyökkäyksiin lähtö takkusivat. Toisella jaksolla ongelmia oli myös puolustuspelissä.

Kotijoukkue kuitenkin dominoi varsinkin avausjaksolla pelitapahtumia. Charles Katashira tykitti 18. minuutilla kuudentoista rajalta pallon Vaajakosken verkkoon. Paikkoja oli useampaankin osumaan, mutta kun ei maistunut, vieraat haistoivat toisella jaksolla tilaisuutensa. Kotiyleisö sai kuitenkin huokaista helpotuksesta 78. minuutilla, kun Marcellon pitkä vapaapotku tavoitti Brian Mansarayn pään ja tämä liippasi pallon yli vastaan tulleen maalivahdin. Enempää osumia Pihliksessä ei nähty, joten sarja-avaus päättyi Atlantiksen juhliin.

Tiago Santos näki punasinisten esityksessä vielä paljon kehitettävää. - Kolme pistettä olivat tänään se mitä haettiin, ja ne myös saatiin. Itse pelissä meillä on vielä paljon tekemistä. Mutta ainakaan kenenkään ei pitäisi kuvitella itsestään liikoja tämän esityksen jälkeen.

Atlantiksen seuraava Ykkösen peli on ensi sunnuntaina 21. huhtikuuta, jolloin helsinkiläiset matkaavat Ouluun haastamaan yhtä sarjan ennakkosuosikeista Oulun Luistinseuraa.