UUTISET 1999/HEINÄKUU


990730 - Adrianolle sopimus

Atlantis on tehnyt 20-vuotiaan brasilialaishyökkääjän Adrianon kanssa sopimuksen kauden 2000 loppuun. Adriano tuli Suomeen totuttelemaan eurooppalaiseen futikseen ja tähtää tulevina vuosina Keski-Euroopan ammattilaiskentille. Vajaa kaksi viikkoa edustusmiehistön mukana harjoitellut brassinuorukainen esiintyi tiistain HIFK-pelissä jo Atlantiksen avauskokoonpanossa korvaten jalkavammasta kärsineen Justus Vajanteen. Toinen brasilialaispelaaja Vagner jatkaa myös yhä Atlantiksen harjoitusringissä.

990728 - Taistelijan Tuoppi

Atlantiksen loppukauden kotiotteluissa jaetaan isäntien kovimmalle tsempparille Espoon Asfaltti Oy:n lahjoittama hopeinen Taistelijan Tuoppi. Ensimmäinen tuoppi jaettiin eilisessä HIFK-pelissä Sampo Koskiselle.

990728 - Maaliton taistelupeli Pukinmäessä

Atlantiksen ja HIFK:n paikallisottelu tarjosi kauden ennätysyleisölle hyvää peliä, maukkaita tilanteita ja rajua taistelua. Maalit kuitenkin jäivät puuttumaan, vaikka isännät ottivat toisella jaksolla pelin haltuunsa. Punapaidat vyöryttivät hyökkäyksiä HIFK:n maalille, mutta Ari Pulkkisen taakse palloa ei saatu. Pirteästä Atlantis-miehistöstä palkittiin parhaana oikean laitapakin tontilla mainioita nousuja esittänyt Sampo Koskinen.

Sampo Koskinen

990728 - Atlantis/2 tasapeliin

Atlantiksen reservimiehistö aloitti syyskierroksen tasaamalla Pirkkolassa pisteet LoPan kanssa maalein 2-2. Kotijoukkueen osumat viimeistelivät Petri Kiuru ja Markus Karppinen. 20-vuotias Brassijuniori Vagner pelasi isäntien kärjessä tehden esityön molempiin maaleihin. Vagner on yhdessä ikätoverinsa Adrianon kanssa harjoitellut reilun viikon Atlantiksen edustusmiehistön mukana. Kaverukset ovat Europaeuksen akatemiassa hakemassa oppia eurooppalaisesta futiksesta. Molempien haaveena on ammattilaisura Euroopan kentillä. Jos Euffa vakuuttuu kaverusten taidoista, heidät tullaan näkemään Atlantiksen riveissä koko syksyn.

990722 - Noutaja tuli

Atlantiksen taival Suomen cupissa katkesi Lappeenrannassa. Suurella sydämellä pelannut isäntäjoukkue Rakuunat voitti helsinkiläisvieraat maalein 1-0 ja kohtaa seuraavalla kierroksella Jokerien liigamiehistön. Ratkaisuosuman puski Rakuunoiden Jorma Spets kulmapotkusta 74. minuutilla. Atlantis ei loman jälkeen pystynyt parhaimpaansa, vaan äityi totiseen yritykseen vasta isäntien johtomaalin jälkeen. Loppuhetkien myllytys ei kuitenkaan tuonut kaivattua tasoitusta.

Sauli Kouva

990721 - Atlantis FC Lappeenrantaan

Huomenna 18:30 Lappeenrannassa Kimpisen kentällä alkava taisto Rakuunat - Atlantis FC kuuluu Suomen Cupin 6. kierroksen otteluihin. Kakkosen itälohkoa johtava Rakuunat on hävinnyt tällä kaudella vain yhden ottelun, joten helppoa iltapuhdetta ei Atlantis FC:lle ole tiedossa. Helsinkiläiset pääsevät matkaan iskukykyisellä ryhmällä, vaikka poissa ovatkin pelikieltoaan kärsivä Tuomas Brinck, viime viikolla polvitähystyksessä käynyt Tero Lönnblad sekä keskiviikon viimeistelyharjoituksissa polvensa loukannut Jukka Kaplas. Suomen Cupin aloitti 241 joukkuetta, joista enään 20 on kilvassa mukana (11 Liigajoukkuetta, 7 Ykkösen joukkuetta ja 2 Kakkosen joukkuetta). Jos Atlantis FC huomenna voittaa, kohtaa se Pukinmäen Stadionilla 7. kierroksen ottelussa FC Jokerit.

Brinck pelikiellossa

990721 - Pitkävetovihjeitä

Täysosuman ja Atlantis FC:n vihjerivit palaavat tänään sivuillemme pienen tauon jälkeen. Kesän ensimmäiset 100 riviä ovat tuottaneet rahat takaisin 1,5 kertaisena. 50% korko parin päivän sijoituksille on niin hyvä tuotto, että sivuillamme kannataa pistäytyä vaikka päivittäin.

990720 - Upeita valokuvia

Sivuiltamme löytyy nyt 25 upeaa uutta valokuvaa. Kuvat on ottanut alan legenda Juha Tamminen. Kuvausajankohtana toimi kesäkuun lopussa pelattu Ykkösen ottelu Atlantis FC - FC Mikkeli. Rankkasateessa pelatun ottelun voitti Atlantis FC numeroin 2-0.

Kuvagalleria

990720 - Europaeus herkisteli

Atlantis-luotsi Jari Europaeus herkisteli maanantai-iltana joukkueensa virettä syksyn peleihin. Euffa veti ensin tiukkavauhtiset 1,5 tunnin treenit ja niiden päälle pienet loppujuoksut. 100 metrin spurtit seurasivat toisiaan loputtomalta tuntuvana sarjana, kunnes koutsi viimein armahti laumansa. Loppuveryttelyn jälkeen huoltajakaksikko Esa Fräntilä & Jani Laine sai taluttaa väsyneimmät pelimiehet kentältä.

Jari Europaeus

990717 - Treenit jatkuvat

Valmennuskolmikko Europaeus & Palmroos & Viitamäki odottaa jo malttamattomana laumaansa kesälaitumilta. Edustusjoukkueen kesäloma päättyy sunnuntai-iltana ja kolmikko pääsee jälleen höykyttämään ryhmäänsä Pukinmäen nurmella. Toki tavan mukaan kaverit käytetään ennen treenien alkua Fanan tuomalla vaa'alla. Jos paino on loman aikana noussut, tälle onnettomalle on lähipäivinä luvassa pientä kivaa extrapuuhailua.

990715 - Ei jatkopaikkoja Hesa Cupissa

Kaikkien Atlantis-joukkueiden (´83, ´88 ja ´90) tie katkesi alkulohkoihin tämänkesäisessä Helsinki Cupissa. Turnaus oli kuitenkin jälleen kerran mahtava kokemus niin junioreille kuin vanhemmillekin. Varsinkin Atlantis ´90 herätti ansaittua huomiota värikkäällä esiintymisellään ylittäen jopa Helsingin Sanomien tunnetusti korkean uutiskynnyksen, kun lehti kirjoitti kauden tähän mennessä laajimman Atlantis-artikkelinsa joukkueen mainiosta faniryhmästä.

990711 - Helsinki Cup alkoi

Helsinki Cup käynnistyi tänään avajaisilla ja avausottelulla. Huomenna alkavat kaikkien ikäluokkien alkusarjat. Atlantis FC:stä on mukana G-9-pojat lohkossa 1, E-11-pojat lohkossa 1 ja B-17-pojat lohkossa 9.

990711 - Ykkösasiantuntijakilpailu

Ykkösasiantuntijakilpailu lähestyy Ykkösen alkusarjan mukana loppuaan. Kilpailun loppusuoralla kärkipaikat ovat ottaneet nimimerkkien taakse verhoutuneet jalkapalloasiantuntijat. Kilpailun kehittymistä voi seurata reaaliajassa kohdassa kilpailu - osallistu.

990709 - Atlantis lomalle

Atlantiksen edustusmiehistökin pääsee pienelle kesälomalle, kun Jari Europaeus antoi joukkueelleen reilun viikon vapaata. Toki jokainen pelaaja sai Euffalta lomapäivien ratoksi henkilökohtaisen treeniohjelman. Yhteisharjoitukset edustusjoukkue aloittaa jälleen sunnuntaina 18. heinäkuuta. Seuraava ottelu on torstaina 22. päivä Lappeenrannassa, jolloin Atlantis kohtaa Suomen cupin 6. kierroksella Rakuunat.

990709 - Maalitonta Joutsenossa

Viimevuotiseen tapaan Atlantiksen Joutsenon vierailu tuotti 0-0 tasapelin isäntäjoukkue Kultsua vastaan. Molemmilla joukkueilla oli ottelussa muutama tekopaikka, mutta enimmäkseen peli oli tiukkaa painia keskialueella. Muhkurainen nurmi ei suosinut taitopeliä ja pallo olikin paljon ilmassa. Atlantiksen Tuomas Brinck sekä Kultsun Stanislav Yurchelevich kävivät rajua taistoa ilmatilan herruudesta.

990707 - Simula kuntoutuu

Toukokuisessa KuPS-ottelussa nilkkansa loukannut Mikko Simula on palaamassa Atlantis-miehistöön. Mikko oli viime perjantaina ensimmäistä kertaa joukkueen mukana harjoittelemassa ja on alkuviikon pystynyt treenaamaan jo täydellä teholla. Simula lähtenee mukaan huomiseen Kultsu-peliin Joutsenoon. Sen sijaan toinen toipilas Tero Lönnblad kuntouttaa edelleen itseään fysiatri Tarmo Pullisen hellässä hoivassa.

990705 - Atlantis ´83 etsii vahvistuksia

Atlantis ´83 kaipaa ryhmäänsä muutamaa 1983-84 syntynyttä pelimiestä. Joukkue harjoittelee osin yhdessä VII divisioonassa pelaavan Atlantis/3:n kanssa ja parhaat juniorit pelaavat myös seiskadivarin otteluissa. Kiinnostuneet pelimiehet voivat ottaa yhteyttä Jyrki Rajalaan (p. 050-3210326).

990705 - Atlantis/2 sarjatauolle neljäntenä

Atlantiksen kolmosessa pelaava reservimiehistö lähtee sarjatauolle neljäntenä. Puotinkylän Valtti on lohkon kärjessä 25 pisteellä, seuraavina Honka/2 20, Espoo 20, Atlantis/2 19, FCK 18 sekä LoPa 18 pinnaa. Atlantiksen reservit ovat voittaneet Espoota lukuunottamatta kaikki muut kärkijoukkueet, mutta vastaavasti pisteitä on menetetty keskiryhmän ja häntäpään joukkueille. Lohkon voittaja nousee kakkoseen ja toiseksi sijoittunut pääsee karsimaan noususta.

990704 - Pilven päivä

Atlantiksen Tero Pilven hattutemppu ensijaksolla vei isännät 3-0 taukojohtoon KuPS:ia vastaan Pukinmäessä. Atlantis joutui lähtemään otteluun melkoisen siipirikkona (Kaplas ja Vajanne pelikiellossa, Lönnblad ja Simula loukkaantuneina), mutta se ei avausjaksolla menoa haitannut. Pilvi viimeisteli maalit näyttävien kuvioiden päätteeksi. Kuopiolaiset saivat toisella jaksolla myötätuulen taakseen ja kavensivat ensin 76. minuutilla Raatikaisen rankkarilla ja vielä pari minuuttia ennen päätösvihellystä Happosen toimesta loppunumeroiksi 3-2. Pisteet jäivät kuitenkin Pukinmäkeen, ja Atlantis nousi etelälohkossa jo kakkoseksi. Seuraava taisto on torstaina Joutsenossa, jossa kohdataan kolme viime peliään voittanut Kultsu.


990702 - Kokko Kontulaan

Atlantis-puolustaja Antti Kokko hakee pelituntumaa kakkosen FC Kontusta. Kokko on mukana jo Kontun huomisessa pelissä ja jatkaa itä-helsinkiläisten riveissä ainakin siirtoajan umpeutumiseen eli 15. elokuuta saakka. Ana pelasi keväällä Atlantiksen miehistössä harjoituspeleissä ja Ykköscupissa, mutta sarjassa minuutteja ei Euffalta ole enää herunut. Pelituntuma on kuitenkin säilynyt Atlantis/2:n otteluissa.

990702 - Lönnbladilla sivusidevamma

Tero Lönnbladin polvivamma varmistui Mehiläisen magneettikuvauksessa polven sivusiteen osittaiseksi repeämäksi. Tiedossa on ainakin kolmen viikon huili. Tero menee uusintatarkastukseen 12. päivä.

Tero Lönnbad

990702 - Nateva - Atlantis/2 1-3

Atlantiksen reservit hakivat kevätkierroksen viimeisessä pelissään pisteet Klaukkalasta. Isäntäjoukkue Nateva kaatui maalein 1-3 (0-2). Atlantiksen maalit iskivät Esa Pamppunen (2) ja Pasi Saarinen. Essin ohella ykkösen kavereista olivat mukana nivusvammastaan toipuva Jarkko Laine ja Vesa-Pekka Virtanen. Natevan näkyvin pelimies oli vielä viime kaudella PK-35:n liigamiehistöön kuulunut Marko Helin.

Vesa-Pekka Virtanen