Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-28.2.2025

250225 - Pronto Pizzeria uusi yhteistyökumppani
Atlantis on käynnistänyt yhteistyön laadukkaita italialaisia pizzoja tarjoavan Pronto Pizzerian kanssa. Prontolla on kolme ravintolaa pääkaupunkiseudulla - yksi Töölönkadulla Bolliksen läheisyydessä, toinen Hämeentiellä Tenkasen vanhoilla kotikulmilla ja kolmas Espoonlahdessa.

Pronto Pizzeria pyrkii yhdistämään italialaisen pizzan perinteet ja laadukkaat raaka-aineet suomalaiseen makuun. Perinteisillä menetelmillä valmistuu herkullisia pizzoja, jotka ovat tarjolla nyt myös atlantislaisille.


250223 - Beibit palasivat voittokantaan
Atlantis-beibit ottivat sunnuntaina kolmannen voittonsa A-nuorten SM-karsinnoissa, kun Tuusulan Palloseura joutui antautumaan Talin hallissa maalein 4-1 (2-0). Ali Almaliki (30' ja 59') viimeisteli kahdesti sekä Santeri Hirvonen (35') ja Ahmed Mahammed (81') kumpikin kertaalleen.

Akatemia-ryhmä oli loukkaantumisten, pelikieltojen ja sairastelujen takia melkoisen vajavainen, mutta avuksi oli saatu neljä poikaa kakkosjoukkueesta. Nämä hoitivatkin ruutunsa vallan mainiosti.

Levan Lomidze kiitteli joukkueen taistelutahtoa. - Tänään meiltä löytyi asennetta. Kun toisella jaksolla olimme välillä hiukan viennissä, aina jostain löytyi jalka peittämään vastustajan laukaukset. Ja erityiskiitos vielä Ferdin pojille. Pelasivat ennakkoluulottomasti ja olivat todella tervetullut apu.

Atlantiksen seuraava koitos SM-karsinnoissa on tulevana lauantaina 1. maaliskuuta, jolloin beibit kohtaavat Töölön Pallokentällä sarjataulukossa toisena majailevan Helsingin Palloseuran.


250222 - PuiU kaatui Talissa
Atlantis-miehistö sai lauantaina Talin hallissa vastaansa Kakkosen sarjanousijan Puistolan Urheilijat. Punasinisten mukana oli jälleen koko joukko testipelaajia, joista ainakin muutama antoi kelpo näyttöjä osaamisestaan. Positiivista oli ehdottomasti myös Arash Singhin paluu tositoimiin yli puolen vuoden loukkaantumistauon jälkeen. Loppunumerot Atlantiksen eduksi 3-1 (2-1) - viimeistelijöinä tällä kertaa Soshi Fujioka kahdesti ja Niklas Jokiniemi kertaalleen.

Lisää riemunaihetta Atlantis-leiriin toi pelin jälkeen Tartosta kantautunut tieto, että Yasir Uyar oli pyyhkinyt kanveesia latvialaisvastustallajaan.

Atlantis-miehistön seuraava harjoituspeli on jälleen ensi lauantaina, jolloin Pallomyllyssä vastaan asettuu Pallokerho Keski-Uusimaa.


250221 - Yasir tositoimissa lauantaina
Atlantiksen taustaryhmän kovanaama Yasir Uyar on lauantai-iltana tiukan paikan edessä Tartossa, kun Viron suurimmassa MMA-tapahtumassa Evecon RAJU 17:ssä kehän vastakkaiseen nurkkaan asettuu latvialainen taistelukone Dans Bukovskis. Tsemppiä vääntöön Yasir!

250220 - Junnujen otteluohjelmat valmistumassa
Palloliitto julkisti keskiviikkona eteläisen alueen juniorisarjojen lohkojaot ja alustavat otteluohjelmat. Atlantiksella on harrastejoukkueet poikien P20-ikäluokan Kakkosessa ja Kolmosessa sekä tyttöjen T18-ikäluokan Nelosessa.

Jos vielä kaipaat kesäksi hyvää harrastusta, kysy vetäjiltä mahdollisuudesta liittyä mukaan joukkueisiin. Poikapuolella yhteyshenkilö on Mika Laine (puh: 0440 965667) ja tyttöpuolella Ijaad Eltabakh (puh. 045 2172221).


250219 - Kakkosen otteluohjelma julki torstaina
Kakkosessa pelaava Atlantis Akatemia saa tälle kaudelle uuden taustaorganisaation. Joukkue toimii uuden East FC:n alaisuudessa, ja taustalta löytyy kova kolmikko: mm. Futuraa ja HIFK:n reservejä luotsannut valmentajavelho Cihan Gökcil, HIFK:n entinen valmennuspäällikkö Umid Dibachy sekä takavuosien Vintiö-tähti Umit Menekse. Joukkue toimii Itä-Helsingissä, ja kesän kotiottelut on tarkoitus pelata Heteniityn stadionilla Vuosaaressa.

Palloliitto julkistaa Kakkosen tulevan kauden ohjelman torstaina. Kakkonen käynnistyy 19. huhtikuuta, ja runkosarjan viimeinen kierros pelataan 16. elokuuta. Tämän jälkeen sarja jakautuu jälleen ylempään ja alempaan jatkosarjaan.


250215- Beibeille kylmää kyytiä Jätkässä
Atlantis kohtasi lauantai-iltana Jätkäsaaren hallissa PPJ:n A-nuorten SM-karsinnoissa. Odotettu paikalliskoitos lässähti alkuunsa, kun Youssef Abouelsafa hölmöili itselleen ulosajon avausjakson lopussa ja Seifedine Eshroukh-Maharzah teki hänelle seuraa heti toisen alussa. Tämän jälkeen etelä-helsinkiläiset pääsivät rellestämään vapaasti ja latoivat taululle tylyt loppulukemat 6-0 (1-0).

Atlantiksen seuraava koitos SM-karsinnoissa on tulevana sunnuntaina 23. helmikuuta, jolloin Tuusulan Palloseura saapuu vieraaksi Talin halliin.


250215- Ilves vahvempi Pirkka-hallissa
Atlantis-miehistö kohtasi lauantaina Tampereen Pirkka-hallissa Ilveksen reservijoukkueen. Helsinkiläisillä oli matkassa hiukan testipitoinen ryhmä, ja tämä osin näkyi helppoina virheinä alakerrassa. Tamperelaiset pääsivät rokottamaan näistä kolmesti, ja vaikka Brian Mansaray iski pallon kahdesti Ilves-maaliin, loppunumerot olivat kotijoukkueen eduksi 3-2 (2-1).

Atlantis-miehistön seuraava harjoituspeli on ensi lauantaina, jolloin Talin hallissa vastaan asettuu Kakkosen nousijajoukkue Puistolan Urheilijat.


250213 - Ykkösen otteluohjelma julkistettu
Palloliitto julkisti tänään Ykkösen tulevan kauden otteluohjelman. Atlantis aloittaa sarjan vieraspelillä Tampereella 12. huhtikuuta, jolloin helsinkiläiset pääsevät Tammelan stadionilla haastamaan isäntäjoukkue Tampere Unitedia. Keskikesällä pelataan jälleen Rovaniemellä yöttömän yön koitos, ja runkosarjan päätöskierroksella 30. elokuuta vuorostaan RoPS saapuu Helsinkiin.

Kaikki Atlantiksen Ykkösen ottelut löytyvät Tulevista Atlantis-otteluista.


250211 - Ykkösen otteluohjelma julki torstaina
Ykkösen tulevan kauden otteluohjelmaa hiotaan parhaillaan lopulliseen muotoonsa. Palloliitto julkistaa ohjelman torstaina.

Ykkönen käynnistyy 12. huhtikuuta, ja runkosarjan viimeinen kierros pelataan 30. elokuuta. Tämän jälkeen sarja jakautuu jälleen ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Molemmat jatkosarjat pelataan kuuden joukkueen yksinkertaisena sarjana. Ykkösen päätöskierros on ohjelmassa 19. lokakuuta.


250208- VJS vahvempi Vantaanlaaksossa
Atlantiksen edustusmiehistö kohtasi lauantai-iltana Vantaan Jalkapalloseuran. VJS oli omassa kotihallissaan pelätyn paha vastus ja nappasi voiton selkein lukemin 3-0 (2-0). Helsinkiläiset pyörittivät peliä ajoittain hyvinkin, mutta tehot uupuivat, eikä isäntien puolustusmuuria onnistuttu murtamaan. Vantaalaiset sen sijaan hakivat teräviä vastaiskuja ja hyödynsivät surutta Atlantis-alakerran harhat. Noel Heib otti muutaman mainion kopin, mutta kolmesti löysi pallo tiensä helsinkiläisverkkoon.

Atlantis-miehistön seuraava harjoituspeli on ensi lauantaina, jolloin helsinkiläiset matkaavat Tampereelle haastamaan Ilveksen kakkosjoukkuetta.


250208- Beibit kaatoivat Mikkelin
Atlantis-beibit ottivat toisen voittonsa SM-karsinnoissa, kun Mikkelin Palloilijat jäi Pallomyllyssä jalkoihin maalein 5-2 (3-0). Isännät tekivät pelin selväksi heti alussa, sillä Paul Ejeh (3'), Viljami Unikkolinna (10´) ja Oskari Karttunen (24') iskivät nopeaan tahtiin taululle lukemat 3-0. Toinen jakso meni hiukan jo pelailuksi, ja molemmat osuivat vielä kahdesti. Ejeh (51') ja Karttunen (77') viimeistelivät kotijoukkueen osumat sekä Amar Dzemaili mikkeliläisten.

Levan Lomidze antoi kiitosta varsinkin avausjakson esityksestä. - Ensimmäinen puoli tuntia oli meiltä todella hyvää peliä. Sen jälkeen tuli ehkä hiukan hyvän olon tunnetta, ja kovin puristus jäi. Mutta kokonaisuutena meiltä hyvä peli. Ensi viikonloppuna haaste onkin sitten jo astetta kovempi, kun vastaan tulee PPJ Jätkäsaaressa.


250205 - Marcelo Gnistaniin
Viisi vuotta Atlantis-paidassa taistellut Marcelo Costa Amaral on allekirjoittanut kauden 2025 kattavan sopimuksen IF Gnistanin kanssa. Marcelo liittyi Atlantis Akatemiaan 2020, nousi siellä nopeasti avainpelaajien joukkoon ja otti vähitellen roolia edustuksessakin. Viime kaudella brassitaituri kantoi jo kapteenin nauhaa Atlantis-miehistössä.

Iso kiitos kuluneista vuosista ja tsemppiä liigaviheriöille!


250205 - Gio mukaan valmennustiimiin
Atlantiksen valmennustiimi saa vielä yhden kovan vahvistuksen, kun Giorgi Ositashvili liittyy mukaan ryhmään. Hän toimii yhdessä Edmundo Wifyn ja Wahab Altamimin kanssa Levan Lomidzen apuna seuran edustusjoukkueen ja Akatemian valmennusryhmässä.

Giorgi Ositashvili omaa vankan pelaajataustan, sillä kokemusta löytyy niin synnyinmaansa Georgian pääsarjasta Umaghlesi Ligasta kuin Suomen Veikkausliigasta. Pelikentät toissavuonna jättänyt Ositashvili on nyt aloittelemassa valmentajauraansa, ja miehen taskusta löytyy jo UEFA A -tutkinto.


250204 - Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne tukee juniorityötä
Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne tukee tänä vuonna Atlantiksen harjoittamaa matalan kynnyksen junioritoimintaa.

Tino Kinnunen kiittää lämpimästi säätiötä tuesta. - Pyrimme pitämään kynnyksen osallistua seuran junioritoimintaan niin matalana, että se ei jäisi kenelläkään kiinni taloudellisista seikoista. Siinä erilaiset avustukset sekä laaja vapaaehtoistyö ovat aivan ratkaisevassa asemassa. Iso kiitos tuesta!


250203 - Harrastejoukkueissa vielä tilaa
Atlantiksella on ensi kaudella jälleen useampi nuorten harrastejoukkue. Pojissa seuralla on P20-ikäluokassa SM-karsintoihin osallistuvan Akatemia-joukkueen lisäksi harrastejoukkueet Kakkosessa ja Kolmosessa. Mukaan mahtuu vielä lisää innokkaita 2004-09 -syntyneitä pelimiehenalkuja. Lisätietoja: Mika Laine (puh: 0440 965667).

Atlantis Girls -joukkue taas koostuu 2006-09 -syntyneistä tytöistä, jotka pelaavat omaksi ilokseen ilman sen suurempia kilpailullisia tavoitteita. Joukkue osallistuu kesällä Palloliiton T18-sarjaan. Mikäli haluat mukaan hyvähenkiseen porukkaan, ota yhteys: Ijaad Eltabakh (puh. 045 2172221).


250202- Beibit aloittivat voitokkaasti
Atlantis aloitti voitolla A-nuorten SM-karsinnat, kun isäntäjoukkue SexyPöxyt kaatui Laaksolahden tekonurmella 0-5 (0-1). Peli oli alusta lähtien helsinkiläisten hallussa, mutta avausmaalia saatiin odottaa 32. minuutille, kunnes Oskari Karttusen kulmapotku kimposi espoolaispuolustajasta omaan verkkoon. Toisella jaksolla maalihanat sitten aukesivat. Ali Almaliki (47') ja Paul Ejeh (71') viimeistelivät pilkulta. Ali osui vielä toistamiseen nopean vastaiskun päätteeksi (89'). Veeti Kekkonen pyssytti illan komeimman kulman jälkitilanteesta (59').

Levan Lomidze oli tyytyväinen avauspisteisiin. - Tänään haimme ainoastaan tulosta. Ulkopelit ovat helmikuussa aina vaikeita, mutta pelasimme nöyrästi ja saimme mitä halusimmekin. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikonloppuna Mikkeliä vastaan. Heillä on hyvä ryhmä, ja se peli kertoo jo paljon enemmän meidänkin iskukyvystä.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)