Uutisarkisto
UUTISET 1.-30.9.2023
230930 - Akatemia sunnuntaina Tikkurilaan |
Atlantis Akatemia suuntaa sunnuntaina Itä-Vantaalle, missä helsinkiläiset
haastavat isäntäjoukkue Tikkurilan Palloseuran. Taisto
Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Tikkurilan urheilupuiston nurmella klo 14.00.
TiPS:n kausi ei ole sujunut suotuisten tähtien alla. Joukkue on sarjataulukossa
viimeisenä, ja edessä on paluu Kolmoseen. Vantaalaiset haluavat kuitenkin varmasti
viimeisessä kotiottelussaan esittää parasta osaamistaan.
Akatemian sijoitus on tällä hetkellä yhdeksäs, mutta ero viidenteen sijaan on
ainoastaan kaksi pinnaa, joten Tom Weckströmin suojateilla on vielä ohkaiset saumat
jopa nousukarsintoihin.
|
230930 - Beibit kaatoivat Granin |
Atlantis otti riemukkaan voiton A-nuorten SM-sarjassa, kun Grankulla IFK
kaatui Talin hallissa Alpha Samailan viime hetken osumalla maalein 2-1 (1-0).
Atlantis-beibit aloittivat pirteästi, ja Mohamed Lassoued vei kotijoukkueen
johtoon jo 10. minuutilla. Paikkoja oli lisäosumiinkin, mutta kun ei uponnut,
vieraat pääsivät mukaan peliin, ja Anwar Abdi sai muutamaan otteeseen venyä
parhaimpaansa pitääkseen maalinsa puhtaana. Toisen jakson alussa Roope Kähärä
pääsi kuitenkin iskemään numerot tasoihin (51'). Loppua kohden ote siirtyi
jälleen kotijoukkueelle, ja vaihtobeibi Alpha Samaila tykitti pallon voimalla
verkkoon 86. minuutilla.
Atlantis nousi voitolla 22 pisteeseen ja sarjataulukossa jo toiseksi.
Ilves on viemässä mestaruuspystin Tampereelle, mutta himmeämmistä mitaleista
käydään viimeisellä kierroksella vielä tiukka vääntö. Mukana mitalitaistossa
ovat: Ilves 23, Atlantis FC 22, Honka 20, HJK 20, Pori Akatemia 19 ja GrIFK 18.
A-nuorten SM-sarjan päätöskierros pelataan lauantaina 7. lokakuuta, jolloin
Atlantis-beibit matkaavat Vaasaan haastamaan isäntäjoukkue Vaasan Palloseuraa.
|
230929 - Beibeillä vastassa GrIFK |
Atlantis kohtaa lauantaina A-nuorten SM-sarjassa Grankulla IFK:n. Taisto
sarjapisteistä käynnistyy Talin hallissa klo 16.00.
Molemmat joukkueet ovat vielä tiukasti mukana mitalikahinoissa.
GrIFK on kerännyt yhdeksästä ottelusta 18 pistettä, mikä
taulukossa oikeuttaa viidenteen sijaan. Atlantiksella pinnoja on koossa 19
ja sijoitus kolmas, kun kaksi kierrosta on pelaamatta.
|
230929 - EPS oli vahvempi |
Atlantis FC ja Espoon Palloseura kävivät rajun väännön Kakkosen sarjapisteistä
Myllypuron Pallomyllyssä perjantai-iltana. Koitos ratkesi lopulta espoolaisten
eduksi vain hetki ennen päätösvihellystä. Loppunumerot olivat vieraille
0-1 (0-0).
Isännät hallitsivat hienokseltaan avausjaksoa, mutta espoolaisten puolustusmuuri
oli tiivis, eikä kotijoukkue päässyt tekopaikoille. Sen enempää paikkoja ei ollut
vieraillakaan, joten tauolle lähdettiin maalittomissa tasalukemissa.
Tarkka peli jatkui toisella jaksolla, mutta vähän kerrassaan ote alkoi yhä enemmän
siirtyä EPS:lle. Viimeiset 20 minuuttia olivat espoolaisten selkeää hallintaa.
Atlantis näytti jo selviävän vieraiden rynnistyksestä, mutta 90. minuutilla rike
puolustuspäässä, ja Ayuub Ahmed-Nur pamautti vapaapotkun vajaasta 20 metristä
Besart Mustafan selän taakse. Espoolaisten juhlat saattoivat alkaa.
Atlantiksen edustusmiehistö matkaa Kakkosen päätöskierroksella 7. lokakuuta
Tampereelle. Helsinkiläiset haastavat Kaupin urheilupuistossa Ilveksen
kakkosjoukkueen.
|
230928 - Perjantaina vastassa EPS |
Atlantiksen edustusmiehistö saa perjantaina vieraita Espoosta, kun Espoon
Palloseura saapuu Helsinkiin. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy
Pallomyllyssä klo 20.00.
Kevätkierroksella joukkueet päätyivät Espoonlahdessa tasanumeroihin
1-1, mutta syksyn myötä EPS on yltynyt hurjaan vireeseen. Viime viikonloppuna
Espoonlahden ylpeys möyhensi sarjanelosen Ilves-Kissat peräti 6-0.
|
230927 - Pelimiehet tasapeliin Puotilassa |
Atlantis Pelimiehet haastoi Valtin reservimiehistön Puotilan uusitulla tekonurmella
keskiviikkona. Myöhäisillan vääntö päättyi lopulta tasanumeroihin 2-2 (0-1).
Punasinisillä oli paikkoja useampaankin osumaan, mutta ainoastaan vanhat herrat
Eero Kilpinen ja Sergio onnistuivat saamaan pallon isäntäjoukkueen verkkoon.
Pelimiesten kauden viimeinen Nelosen koitos on torstaina 5. lokakuuta, jolloin
joukkue kohtaa Kartanon tekonurmella HJK Laajasalon.
|
230926 - Miraculos jatkaa yhteistyökumppanina |
Atlantiksen pitkäaikainen yhteistyökumppani Miraculos Oy jatkaa seuran
tukena ja turvana myös jatkossa. Monipuolinen yhteistyökuvio on nostanut
yhtiön yhdeksi seuran pääyhteistyökumppaneista.
Miraculos Oy on kotimainen hiustuotevalmistaja, joka tarjoaa
laadukkaat ja modernit hiustenhoitotuotteet sekä ammattikäyttöön
että jälleenmyyntiin.
|
230924 - Beibit hakivat pinnat Nokialta |
Atlantis otti tärkeän voiton A-nuorten SM-sarjassa, kun Nokian Palloseura
kaatui kotiareenallaan Menkalassa maalein 1-3 (1-2).
Mohammed Bakkar ampui vapaapotkusta helsinkiläiset johtoon 23. minuutilla,
ja vain minuuttia myöhemmin Jean lisäsi numeroiksi jo 0-2. Isäntien Krister
Salonen puski sivuvaparista kotijoukkueen kavennuksen 38. minuutilla, mutta
Bakkarin vasuri puhui uudemman kerran 54. minuutilla. Näin taululla lukemat
1-3, ja kun enempää osumia ei enää nähty, pisteet matkasivat Helsinkiin.
Toki ensin koukattiin Tampereen kautta nauttimassa voittoillallinen Pizza &
Kebab 14:ssa.
Atlantis nousi voitolla 19 pisteeseen ja sarjataulukossa jo kolmanneksi.
Kuusi kärkijoukkuetta ovat kuitenkin muutaman pisteen sisällä, joten mitaleista
tullaan käymään vielä todella raju vääntö.
Bolan beibien seuraava koitos A-nuorten SM-sarjassa on lauantaina 30.
syyskuuta, jolloin taulukossa viidentenä majaileva GrIFK saapuu vieraaksi
Talin halliin.
|
230923 - Beibit sunnuntaina Nokialle |
Atlantis-beibit matkustavat sunnuntaina Nokialle, kun helsinkiläiset haastavat
isäntäjoukkue Nokian Palloseuran. Taisto A-nuorten SM-sarjapisteistä
käynnistyy Menkalan tekonurmella klo 14.00.
NoPS on kerännyt SM-sarjassa kahdeksasta ottelusta kahdeksan pistettä, mikä
taulukossa oikeuttaa yhdeksänteen sijaan. Atlantiksella pinnoja on koossa 16
ja sijoitus viides, kun kolme kierrosta on pelaamatta.
|
230923 - Minuuttia vaille |
FC Jazz ja Atlantis FC kävivät rajun väännön Kakkosen sarjapisteistä Porin
stadionilla lauantaina. Reilun tunnin vajaalla pelanneet helsinkiläiset
pistivät kampoihin tiukasti, mutta minuutti ennen päätösvihellystä
kotijoukkue iski voittomaalin. Loppunumerot Porissa näin 2-1 (0-0).
Atlantis hallitsi hienokseltaan avausjaksoa, loi paikkoja ja Omar Toure
iski kerran pallon maaliinkin, mutta avustava erotuomari liputti tilanteesta
paitsion. VAR olisi saattanut olla eri mieltä. Helsinkiläisten taivas
kuitenkin synkkeni 38. minuutilla, kun Ifeanyi Ani hölmöili itselleen
toisen varoituksen ja samalla komennuksen suihkuun. Ote siirtyi isännille,
mutta tauolle lähdettiin maalittomissa tasanumeroissa.
Toisella jaksolla Jazz painosti miesylivoimalla ja väistämätön tapahtui
65. minuutilla, kun Waltteri Riihimäki pääsi ampumaan kotijoukkueen
johto-osuman. Atlantis ei kuitenkaan luovuttanut, vaan Mauro Severino
iski tasoituksen nopean vastahyökkäyksen päätteeksi 85. minuutilla.
Molemmat joukkueet hakivat vielä voitto-osumaa, ja lopulta porilaisten
Kalombo tässä onnistui ajassa 90+5'. Helsinkiläisten paluumatka
takaisin Stadiin oli pitkä.
Atlantiksen edustusmiehistön seuraava Kakkosen koitos on perjantaina 29.
syyskuuta, jolloin lohkon toinen kärkiryhmä EPS saapuu vieraaksi
Pallomyllyyn.
|
230922 - Lauantaina Poriin |
Atlantiksen edustusmiehistö matkustaa lauantaina Poriin, missä helsinkiläiset
pääsevät haastamaan sarjakärki FC Jazzin. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy
Porin stadionilla klo 15.00.
Kakkosen länsilohkon neljän kärki on ainoastaan kahden pisteen sisällä. Jazz ja
EPS ovat keränneet 39 pinnaa, Atlantis 38 ja Ilves-Kissat 37. Lauantaina iskevät
yhteen Jazz ja Atlantis sekä EPS ja Ilves-Kissat, joten luvassa on todella
mielenkiintoisia vääntöjä.
Jazz antaa lauantaina hiukan tasoitusta, kun joukkueen tähtihyökkääjä
Impton Söderlund on loukkaantuneena sivussa. Mutta joukkueesta löytyy niin paljon
laatua ja leveyttä, että raju haaste odottaa Atlantista Porin Stadionilla.
|
230922 - Akatemia taisteli tasoihin |
Atlantis Akatemia ja Kiffen kävivät tiukan väännön Kakkosen sarjapisteistä
Myllypuron Pallomyllyssä perjantai-iltana. Atlantis-miehistö oli avausjaksolla
kohmeessa, mutta virkosi toisella taistelemaan ja nousi lopulta väkisin
tasanumeroihin 2-2 (0-2).
Ensimmäiset 45 minuuttia kentällä nähtiin tehoton isäntäjoukkue.
Prässipeli oli vaisua, hyökkäyksiin lähtö hidasta ja oma puolustuspeli
epätarkkaa. Kiffen kiitti ja iski pallon kahdesti Anwar Abdin selän taakse:
Emil Lehtinen 0-1 (21') ja Muslim Markhiyev 0-2 (39').
Toiselle jaksolle tuli sisuuntunut isäntäjoukkue. Peli painettiin
Kiffen-päätyyn, powerstriker Daniel Åkerlund nostettiin ylös, ja pian
tuli myös tulosta. Leevi Lehtovuori vapautti Demba Camaran vasemmalla, tämä
tarjoili ja Iso-D viimeisteli varmasti 1-2 (63'). Takaa-ajo jatkui, ja
lisäajan ensimmäisellä minuutilla Demba oli jälleen asialla. Matala
keskitys kimpoili Kiffen-pelaajan ja tolpan kautta verkkoon. Kun enempää
osumia ei enää nähty, Pallomyllyssä päädyttiin pistejakoon maalein 2-2.
Tom Weckström kiitteli suojattejaan toisen jakson ryhtiliikkeestä.
- Avausjakso oli meiltä munaton esitys. Toisella löytyi jo asennetta,
ja ehkä meillä oli vähän onneakin tasoitusmaalissa, mutta jälleen kerran
tämä joukkue osoitti venymiskykynsä.
Atlantis Akatemian seuraava Kakkosen koitos on sunnuntaina 1. lokakuuta,
jolloin ryhmä suuntaa Kehä III:n pohjoispuolelle Tikkurilaan haastamaan
isäntäjoukkue Tikkurilan Palloseuraa.
|
230921 - Akatemialla perjantaina paikallistaisto Pallomyllyssä |
Atlantis Akatemia kohtaa perjantai-iltana Myllypuron Pallomyllyssä FC Kiffenin. Taisto
Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy klo 20.00.
Kevätkierroksella joukkueet kohtasivat Pallokentällä. Tuolloin Akatemia haki
vierasvoiton maalein 0-2.
Kiffen on sarjataulukossa seitsemäntenä 24 pisteellä. Akatemialla koossa on pinna
vähemmän, ja sijoitus tällä hetkellä yhdeksäs. Molemmilla joukkueilla on vielä täydet
saumat mukaan nousukarsintoihin, joten Myllypurossa on varmasti luvassa tiukka
paikallisvääntö.
|
230920 - Logitri jatkaa yhteistyökumppanina |
Atlantiksen pitkäaikainen yhteistyökumppani Logitri pysyy seuran
tukena jatkossakin. Monipuolinen yhteistyöpaketti mahdollistaa
tulevallakin kaudella aktiivisen ja molempia osapuolia hyödyttävän
kumppanuuden.
Logitri on varastointi-, pakkaus- ja kuljetuspalveluiden
moniosaaja, josta on reilussa kymmenessä vuodessa kehittynyt
kovan luokan ammattilainen omalla toimialallaan.
|
230918 - Pelimiehet taipui SUMUlle |
Atlantis Pelimiehet kohtasi SUMUn tiukassa paikallisväännössä maanantai-iltana.
Sergio ja Samuel Salau veivät Pelimiehet johtoon avausjaksolla, mutta Albinot
Bekajn johdolla SUMU iski toisella puolikkaalla pallon kolmesti Noel Heibin selän
taakse ja vei sarjapisteet maalein 2-3 (2-0). SUMU kisaa vielä Ponnistuksen kanssa
lohkon kakkossijasta ja samalla paikasta Kolmosen nousukarsintoihin.
Pelimiesten seuraava Nelosen koitos on keskiviikkona 27. syyskuuta, jolloin
joukkue kohtaa Puotilan tekonurmella Valtin reservimiehistön.
|
230917 - Suurella sydämellä |
Atlantis otti maukkaan voiton A-nuorten SM-sarjassa, kun sarjakakkonen
Pori Akatemia kaatui Pukinmäessä 3-0 (1-0). Voitolla Bolan beibit nousivat
vielä mukaan mitalikahinoihin.
Pehmeä ja liukas nurmi karsi pelistä suurimmat hienoudet, mutta sitäkin
enemmän nähtiin kovaa taistelua. Kotijoukkue oli tässä sen verran niskan
päällä, että pallo iskettiin kolmesti porilaisten verkkoon - Jean osui
kahdesti (44' ja 84') sekä Roope Sipi (73') kerran.
Moshood Bola kiitteli suojattejaan taiston tauottua. - Tänään ei
haettu tyylipisteitä, vaan nyt kelpasi ainoastaan voitto. Se myös otettiin.
Nyt meillä riittää panosta sarjassa loppuun saakka.
Atlantiksen seuraava koitos A-nuorten SM-sarjassa on sunnuntaina 24.
syyskuuta, jolloin beibit matkustavat Nokialle haastamaan isäntäjoukkue
Nokian Palloseuraa.
|
230916 - Beibeillä vastassa Pori Akatemia |
Atlantis-beibien haasteet jatkuvat sunnuntaina, kun sarjakakkonen
Pori Akatemia saapuu vieraaksi Pukinmäkeen. Taisto A-nuorten SM-sarjapisteistä
käynnistyy Puksun sametilla klo 16.00.
Pori Akatemia on aloittanut SM-sarjan todella vahvasti. Porilaiset ovat
keränneet seitsemästä pelistä kuusi voittoa ja yhden tappion. Pisteitä on koossa
19, mikä oikeuttaa kakkossijaan Ilveksen perässä. Atlantiksella pisteitä on
13 ja sijoitus tällä haavaa kuudes.
|
230916 - Akatemia haki pinnat Jätkäsaaresta |
PPJ ja Atlantis Akatemia kävivät tiukan väännön Kakkosen sarjapisteistä
Jätkäsaaren tekonurmella lauantaina. Tasainen taisto kääntyi lopulta
Atlantiksen eduksi maalein 0-1 (0-1), ja samalla Akatemia-joukkue
käytännössä varmisti Kakkosen sarjapaikan myös tulevalle kaudelle.
Molemmat joukkueet puolustivat todella tarkasti, ja Jätkäsaaressa
nähtiinkin 90 minuuttia tiukkaa keskialueen vääntöä. Vieraiden kolmikko
Misael Rearte - Leevi Lehtovuori - Joao pärjäsi tässä kisassa mainiosti,
ja ote olikin hienokseltaan punasinisillä.
Maalipaikoilla pelissä ei liiemmälti herkuteltu. Isäntien vaarallisimmat
tilanteet syntyivät erikoistilanteista, mutta tällä kertaa topparina
luutineen Daniel Åkerlundin johdolla Atlantiksen alakerta selvitti ne kaikki.
Vieraat saivat tukun hyviä riistoja, joista pyrittiin nopeisiin vastaiskuihin.
Yksi niistä tuotti myös tulosta, kun Misael Rearte kumautti pallon
paristakympistä pystypuuhun, ja Mohamed Lassoued ohjasi reboundin
verkkoon jo 12. minuutilla. Tämä jäi lopulta ottelun ainokaiseksi,
ja näin sarjapisteet matkasivat etelän auringosta laitakaupungin hämyyn,
missä voittoa juhlittiin pitkälle yöhön.
Atlantis Akatemia nousi voitolla 23 pisteeseen, mikä samalla varmisti
joukkueen sarjapaikan myös tulevalle kaudelle. Toisaalta eroa nousukarsintoihin
oikeuttavaan viidenteen sijaan on ainoastaan yksi pinna. Itälohkon
kärkikolmikko Klubi 04, JIPPO ja PK-35 on selvästi karussa, mutta lopuista
kahdesta karsintapaikasta kisaa vielä seitsemän joukkuetta.
Atlantis Akatemian seuraava Kakkosen koitos on perjantaina 22. syyskuuta,
jolloin joukkue kohtaa Myllypuron Pallomyllyssä FC Kiffenin.
|
230915 - Akatemia lauantaina Jätkäsaareen |
Atlantis Akatemia suuntaa lauantaina Etelä-Helsinkiin, missä Tom Weckströmin suojatit
pääsevät haastamaan isäntäjoukkue PPJ:n. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy
Jätkäsaaren tekonurmella klo 16.00.
Kevätkierroksella joukkueet kohtasivat Pihlajamäessä. Tuolloin päädyttiin tiukan
väännön jälkeen tasanumeroihin 1-1. Sarjataulukossa PPJ on kahdeksantena 22 pisteellä.
Akatemialla pinnoja on koossa kaksi vähemmän, ja sijoitus tällä hetkellä kymmenes.
|
Grankulla IFK oli pelätyn paha vastus Atlantiksen edustusmiehistölle
perjantai-iltana. Fyysinen vierasjoukkue panosti erikoistilanteisiin ja
nopeisiin vastahyökkäyksiin, iski pallon kahdesti Besart Mustafan selän
taakse ja kun isännät eivät saaneet palloa verkkoon edes 11 metristä,
pisteet matkasivat Kauniaisiin maalein 1-2 (0-1).
GrIFK puolusti todella kurinalaisesti. Menetettyään pallon joukkue putosi
nopeasti omalle kuudelletoista. Isäntien hyökkäysten rakentelu puuroutui
kerta toisensa jälkeen vihreään muuriin, ja ratkaisuja haettiin korkeilla
keskityksillä tai kaukolaukauksilla. Tulokseksi saatiin ainoastaan kaksi
rangaistuspotkua. Avausjaksolla Dominik Rudenko pääsi yrittämään pilkulta
heikolla menestyksellä, ja toisella jaksolla Jean koki saman kohtalon.
Grani hyödynsi omat tilaisuutensa paremmin. Julius Salo puski avausmaalin
sivuvaparista (33'), ja Hamza Assehnoun ampui läpimurron päätteeksi
numeroiksi jo 0-2 (59'). Isäntien ainokainen syntyi vasta lisäajalla, kun
Omar Toure ohjasi Victor Shevchenkon tarjoilusta pallon verkkoon (90+2').
Tämä ei kuitenkaan kotijoukkuetta paljon lohduttanut.
Atlantiksen edustusmiehistön seuraava Kakkosen koitos on lauantaina 23.
syyskuuta, jolloin helsinkiläiset matkustavat Poriin haastamaan sarjakärki
FC Jazzia.
|
230914 - Pelimiehet varmisti nousun Kolmoseen |
Atlantis Pelimiehet kohtasi torstaina FC Hiehon Käpylän uudenkarhealla
hybridinurmella. Pelimiehet nautiskeli mainioista olosuhteista kauniissa
syyssäässä ja latoi siinä sivussa tulostaululle selkeät lukemat 1-12 (1-7).
Maalinteossa onnistuivat tällä kertaa: Sergio (4', 47' ja 88'),
Chongual Simon (7'), Santeri Hirvonen (10', 20' ja 32'), Mohamed Bakkar
(34' ja 38'), Joona Nevala (53'), Santeri Saarenpää (61') ja Noel Heib
(81' rp.).
Pelimiehet varmisti voitolla lohkon ykkössijan ja samalla nousun Kolmoseen
ensi kaudeksi. Santeri Saarenpään ja Sergion luotsaama joukkue on kerännyt
tähän mennessä 19 pelistä 17 voittoa, yhden tasurin ja yhden tappion.
Ero kakkosena olevaan Ponnistukseen on 11 pistettä, kun kierroksia on
jäljellä kolme.
Pelimiesten seuraava koitos on ensi maanantaina 18. syyskuuta, jolloin
taulukossa kolmantena oleva SUMU saapuu vieraaksi Tapuliin.
|
230913 - Perjantaina vieraita Kauniaisista |
Atlantiksen edustusmiehistö saa perjantaina vieraita Kauniaisista, kun GrIFK
saapuu Pukinmäkeen. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Puksun
sametilla klo 18.00.
Kevätkierroksella GrIFK oli Kauniaisissa vahvempi maalein 4-2. Helsinkiläiset
johtivat peliä jo 1-2, mutta Grani iski viimeisen vartin aikana pallon kolmesti
Sammy Ndjockin selän taakse. Tähän loppuivat Ndjockin pelit Atlantiksessa.
|
230912 - Pizza&Kebab 14 uusi yhteistyökumppani |
Tampereen Sammonkadun helmi Pizza & Kebab 14 on liittynyt mukaan Atlantiksen
yhteistyökumppanien joukkoon. Atlantis-joukkueet pääsevät nyt Mansen matkoillaan
nauttimaan maukkaista, lihaisista kebab-annoksista ja käynnistämään näin
mahdollisimman pikaisesti palautumisen ottelun rasituksista. Tämä
ravintokeidas löytyy osoitteesta Sammonkatu 14. Suosittelemme!
|
230911 - Veskarilla on väliä |
Sammy Ndjock pelasi Atlantiksen edustusmiehistön maalilla kymmenen ensimmäistä
sarjapeliä. Joukkue keräsi näistä otteluista viisi voittoa, kaksi tasuria ja
kolme tappiota.
Ndjockin pelit loppuivat heinäkuun alun GrIFK-tappioon. Tämän jälkeen tolppien
välissä ovat esiintyneet Anwar Abdi ja Besart Mustafa. Kaksikon saldo kahdeksasta
pelistä on seitsemän voittoa ja yksi tappio.
Ndjock päästi keskimäärin 1,90 maalia per peli. Abdin vastaava lukema on 0,40
ja Mustafan 1,00.
|
Atlantis-beibien Tampereen vierailu ei sujunut onnellisten tähtien alla.
Ilves otti komennon heti alusta alkaen ja iski nopeaan tahtiin pallon
kahdesti Anwar Abdin selän taakse (Ojanen 6' ja Paavola 22'). Helsinkiläiset
heräsivät taistelamaan vasta toisella jaksolla, ja peli painettiin isäntien
maalille. Mutta kun kaivattua kavennusta ei saatu aikaiseksi, Ilves tuli ja
käytti heti ensimmäisen paikkansa - Korsunov 3-0 (59'). Tämän jälkeen peli
oli taputeltu, ja tamperelaisten neljäs osuma (Ojanen 78') oli kosmetiikkaa.
Loppunumerot 4-0 (2-0) Ilvekselle, ja samalla helsinkiläiset tipahtivat
ulos mestaruustaistosta.
Atlantiksen seuraava koitos A-nuorten SM-sarjassa on sunnuntaina 17.
syyskuuta, jolloin sarjakakkonen Pori Akatemia saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.
|
230909 - Beibit sunnuntaina Tampereelle |
Atlantis-beibit matkustavat vuorostaan sunnuntaina Tampereelle, missä
joukkue pääsee haastamaan sarjakärki Ilveksen. Taisto A-nuorten SM-sarjapisteistä
käynnistyy Kaupin urheilupuistossa klo 16.00.
Ilves on aloittanut SM-sarjan todella vakuuttavasti. Tamperelaiset ovat
keränneet kuudesta pelistä viisi voittoa ja yhden tappion. Pisteitä on koossa
18 ja eroa toisena olevaan Poriin kaksi pinnaa. Atlantiksella pisteitä on
13, ja sijoitus tällä haavaa viides.
|
230908 - Atlantis haki pinnat Tampereelta |
Atlantiksen edustusmiehistö kohtasi perjantai-iltana Tampere Unitedin
Kaupin urheilupuistossa. Tiukka, fyysinen vääntö päättyi lopulta
helsinkiläisten eduksi maalein 0-2 (0-1).
Moshood Bola oli viilannut Atlantiksen puolustuspeliä hiukan uuteen uskoon, ja
avausjaksolla sinipaitojen hyökkäykset tyrehtyivätkin vieraiden kurinalaiseen
puolustuspeliin. Helsinkiläiset sen sijaan pääsivät muutamaan otteeseen
vaarallisiin läpimurtoihin. Charles Katashiran yritys johti kulmapotkuun 23.
minuutilla. Dominik Rudenkon keskitys ja raju hässäkkä, jonka päätteeksi
Chijioke Ibekwe survoi pallon verkkoon. Tauolle mentiin vierasjohdossa 0-1.
Toiselle jaksolle TamU tuli kovalla asenteella. Sinikaartin upeasti
kannustaessa kotijoukkue haki raivoisasti tasoitusta. Isännät saivat puolisen
tusinaa vaarallista erikoistilannetta, jotka Atlantis kuitenkin selvitti.
Muuten helsinkiläisten kurinalainen puolustuspeli keskikentän pohjalla
rajusti raataneen Ifeanyi Anin johdolla piti sinipaitojen lähentelyt tarkasti
kurissa. Tilaisuuden tullen vieraat lähtivät teräviin vastaiskuihin, joista
yksi toikin tulosta lisäajalla, kun Omar Toure säntäsi 70 metrin spurttiin
ja sijoitti pallon mainiosti torjuneen Antti Kuusisen selän taakse (90+3').
Näin loppunumerot Kaupissa 0-2, ja Atlantis-miehistö pääsi hyvin ansaitulle
illalliselle.
Atlantiksen edustusmiehistön seuraava Kakkosen koitos on ensi perjantaina 15.
syyskuuta, jolloin Grankulla IFK saapuu vieraaksi Pukinmäkeen. Helsinkiläisillä
lienee hiukan hampaankolossa kevätkierroksen pelistä.
|
230908 - Akatemia romahti lopussa |
Atlantis Akatemia ja PKKU kohtasivat Pukinmäen nurmella perjantaina.
Pitkään väännettiin tasaisesti, mutta keravalaiset tekivät pelin selväksi
viimeisen vartin aikana ja latoivat taululle tylyt lukemat 0-4 (0-1).
Molemmilla joukkueilla oli ottelussa etsikkoaikansa. PKKU käytti
omansa, kun Noah Kaijasilta iski avausjakson ainokaisen 28. minuutilla.
Isännillä oli myös omat paikkansa, mutta sihti ei ollut kohdallaan.
Sama käsikirjoitus jatkui toisella jaksolla. Kotijoukkueen kiri
kuitenkin hyytyi 75. minuutilla, kun Miro Marin hölmöili itselleen
punakortin ja ulosajon. Tämän jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä:
82. Kaijasilta 0-2, 84. Deng 0-3 ja 90. Camara 0-4. Näin pisteet
matkasivat Keravalle, ja PKKU nousi mukaan taistelamaan paikasta
nousukarsintoihin. Akatemia sen sijaan joutuu vääntämään vielä tiukasti,
ettei Futura pääse takaa ohittamaan.
Atlantis Akatemian seuraava Kakkosen koitos on lauantaina 16. syyskuuta,
jolloin Tom Weckströmin suojatit suuntaavat Jätkäsaareen haastamaan
isäntäjoukkue PPJ:tä.
|
230907 - Edustus perjantaina Tampereelle |
Atlantiksen edustusmiehistö matkaa perjantaina Tampereelle, missä helsinkiläiset
haastavat Kaupin urheilupuiston tekonurmella isäntäjoukkue Tampere Unitedin.
Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Kaupissa klo 19.00.
Kevätkierroksella Atlantis oli Pihlajamäessä vahvempi maalein 3-2, mutta helpolla
pisteet eivät tuolloin irronneet. Tamperelaiset johtivat avausjakson jälkeen jo
0-2, mutta niin vain kotijoukkue nousi toisella puolikkaalla väkisin voittoon.
Tiukka vääntö on varmasti luvassa tälläkin kertaa.
|
230907 - Perjantaina vieraita Keravalta |
Atlantis Akatemia saa perjantaina vieraita Keravalta, kun Pallokerho Keski-Uusimaa
saapuu Pukinmäkeen. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 18.00.
Kevätkierroksella joukkueet kohtasivat Kalevan urheilupuiston tekonurmella. Tuolloin
päädyttiin tiukan väännön jälkeen tasanumeroihin 2-2. Myös sarjataulukossa joukkueet
ovat tasapisteissä sijoilla 9 ja 10. Paikka nousukarsintoihin on kummallakin ainoastaan
kolmen pisteen päässä. Toisaalta putoamisviivaan on matkaa seitsemän pinnaa, mutta viivan
alapuolella majaileva Futura on yltynyt vahvaan syysvireeseen.
|
230906 - Hanasaari-yhteistyö jatkuu |
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus jatkaa Atlantiksen
yhteistyökumppanina.
Hanasaaren kulttuurikeskus on Suomen valtion omistama ja Suomalais-ruotsalaisen
kulttuurirahaston ylläpitämä kulttuurikeskus Espoon Hanasaaressa. Kulttuurikeskuksen
lisäksi Hanasaaren merellisissä maisemissa on hotelli, kokoustiloja ja ravintola.
|
230904 - Pelimiehillä maalijuhla Tapulissa |
Atlantis Pelimiehet kohtasi maanantai-iltana Chicken Wingsin Tapulin
tekonurmella. Tällä kertaa Pelimiehet selvisi kohtuullisen helpolla ja
latoi taululle selkeät lukemat 8-1 (4-0). Nimensä maalintekijätilastoon
kirjasivat: Mohamed Bakkar (12'), Chongual Simon (14'),
Shadrak Makengo (21'), Arash Singh (35'), Mohamed Lassoued (47'), terhakka
vaihtomies Juuso Lehmuskallio (64'), pitkältä sairaslomalta palannut Haruna
Abubakar (88') sekä myös itse vanha herra Sergio (90+3').
Pelimiehillä on tänä syksynä jäljellä vielä neljä Nelosen koitosta.
Seuraava haaste on ensi viikon torstaina 14. syyskuuta, jolloin Sapan
sällit kohtaavat Käpylän uudella hybridinurmella isäntäjoukkue FC Hiehon.
|
Atlantiksen edustusmiehistö kohtasi lauantaina Hämeenlinnan Jalkapalloseuran
Kaurialan nurmella. Helsinkiläisten pistepussi ei tällä kertaa Kaurialassa
karttunut, sillä HJS oli kotiareenallaan vahvempi maalein 1-0 (1-0).
Atlantis piti palloa avausjaksolla, mutta hallinta oli näennäistä ja
tehotonta. Peliväline liikkui hitaasti, eikä maalipaikkoja liukkaalla nurmella
syntynyt. Isännät sen sijaan hakivat nopeita vastaiskuja, ja tämä toi myös
tulosta, kun Jami Kyöstilä ohjasi avausmaalin 14. minuutilla. HJS:n toinenkin
osuma oli lähempänä kuin vieraiden tasoitus. Tauolle lähdettiin kuitenkin
lukemissa 1-0.
Toiselle jaksolle helsinkiläiset tulivat uudella asenteella. Nyt
peli painettiin väkisin kotijoukkueen maalille. Maukkaita maalipaikkoja
syntyi kymmenkunta, mutta se ei Atlantis-pelureita juurikaan lohduttanut,
kun verkkoon saakka palloa ei kertaakaan saatu. Näin HJS nappasi ottelusta
täyden pistepotin ja jatkaa tiukasti taistelua sarjapaikasta.
Atlantiksen edustusmiehistön seuraava Kakkosen koitos on ensi perjantaina 8.
syyskuuta, jolloin helsinkiläiset matkaavat vaihteeksi Tampereelle haastamaan
isäntäjoukkue Tampere Unitedia.
|
230901 - Lauantaina Hämeenlinnaan |
Atlantiksen edustusmiehistö matkaa lauantaina Hämeenlinnaan, missä helsinkiläiset
haastavat Kaurialan nurmella isäntäjoukkue Hämeenlinnan Jalkapalloseuran. Taisto
Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Kaurialassa klo 16.00.
Kevätkierroksella Atlantis oli Pihlajamäessä vahvempi maalein 1-0, mutta helpolla
pisteet eivät tuolloin irronneet. Kotiareenallaan sarjapaikasta taisteleva HJS on
uuden valmentajansa Mikko Mannisen johdolla varmasti entistä vaarallisempi vastus.
Tiukka vääntö odottaa helsinkiläisiä jälleen kerran.
|
230901 - Pelimiehet haki pinnat Lassilasta |
Atlantis Pelimiehet kohtasi FC POHUn Lassilan tekonurmella perjantai-iltana.
Avausjakso oli Pelimiehiltä nihkeä esitys, eikä isäntien tiivistä puolustusmuuria
onnistuttu murtamaan. Toiselle jaksolle joukkue lisäsi kierroksia moottoriinsa,
ja nyt alkoi tilanteita syntyä. Erik Virolainen iski vapauttavan avausmaalin (60'),
ja Omar Toure (79') sekä Chongual Simon (80') säestivät hetkeä myöhemmin.
Näin loppunumerot Lassilan illassa olivat Atlantiksen eduksi 0-3 (0-0).
Pelimiesten seuraava Nelosen koitos on jo ensi maanantaina 4.
syyskuuta, jolloin Chicken Wings saapuu vieraaksi Tapulin tekonurmelle.
|
230901 - Paikallistaisto päättyi tasan |
Atlantis Akatemia ja PK-35 kohtasivat Pihlajamäen Algeco Areenalla perjantaina.
Tiukka Kakkosen paikallisvääntö päättyi lopulta tasanumeroihin 1-1 (1-0).
Valkoisessa vierasasussaan esiintynyt PK-35 aloitti vahvasti, ja Anwar Abdilla
riitti töitä Atlantis-maalilla. Vähitellen ottelu kuitenkin tasaantui, ja Akatemia
pääsi mukaan peliin. Juuri ennen taukovihellystä pallo osui kuudentoista sisällä PK:n
topparin käteen. Erotuomari Abdirahman Sugulle näytti epäröimättä rangaistuspotkua,
ja Leevi Lehtovuori ampui varmasti taukonumeroiksi 1-0 (42').
Toiselle jaksolle PK-35 tuli kovalla sykkeellä, ja paine Atlantis-maalilla
kasvoi. Mostagh Yaghoubi rakensi valkopaitojen hyökkäyksiä, ja Anwar sai venyä
parhaimpaansa. Ansaittu tasoitus nähtiin vihdoin 59. minuutilla, kun Mustafa Beyai
pääsi ohjaamaan numerot tasoihin. Vähitellen kuitenkin PK:n kokeneen kaartin jalka
alkoi painaa, ja Akatemia pääsi vuorostaan testaamaan Joni Niemen reaktioita.
Enempää osumia Pihlajamäen futispyhätössä ei kuitenkaan enää nähty, ja näin
koillisen derby päättyi pistejakoon.
Atlantis Akatemian seuraava Kakkosen koitos on perjantaina 8. syyskuuta,
jolloin PK Keski-Uusimaa saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.
|
Uutisarkisto
(täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)
|