Uutisarkisto
UUTISET 1.-31.5.2023
Atlantis FC ja Kokkolan Pallo-Veikot kävivät tiukan Cup-väännön Pihlajamäessä
keskiviikkoiltana. Vieraat iskivät johto-osuman heti alussa, kun Venancio Gomes jatkoi
reboundin verkkoon 13. minuutilla. Tämän jälkeen ote alkoi siirtyä kotijoukkueelle, ja
toinen jakso oli jo sinipunaisten dominointia, mutta KPV puolusti kurinalaisesti,
peitti laukaukset ja loput pallot poimi mainiosti torjunut Sergey Lazarev.
Näin loppunumerot vieraiden eduksi 0-1 (0-1), ja Atlantiksen Cup-taival päättyi
tänä vuonna viidennelle kierrokselle.
Moshood Bola antoi tappiosta huolimatta kiitosta suojattiensa työmoraalille.
- Teimme hurjan määrän töitä, mutta tällä kertaa siitä ei tullut palkintoa. Meillä
oli varsinkin toisella jaksolla ihan riittävästi paikkoja tehdä tarvittavat maalit, mutta
nyt ei vaan uponnut. Täytyy kyllä antaa tunnustusta myös KPV:n puolustuspelille.
He puolustivat todella hyvin ja blokkasivat meidän vedot. Mutta turha tätä on enää
itkeä. Nyt vaan uudella innolla Ilves-Kissojen kimppuun maanantaina.
|
230531 - Pelimiehet voittoon Myllypurossa |
Chicken Wings oli pelkkä suupala Atlantis Pelimiehille, kun Sapan sällit
hakivat sarjapisteet Myllypurosta keskiviikkoiltana. Loppunumerot olivat
sinipunaisten eduksi 1-6 (0-2). Pelimiesten tehokkain oli tällä kertaa tehot
2+2 kerännyt Moursali Abdou, mutta myös Akatemian junioriosastoon kuuluvat
Santeri Hirvonen ja Ahura Yusefi pääsivät avaamaan maalitilinsä Nelosessa.
Pelimiesten seuraava koitos on ensi viikon maanantaina 5. kesäkuuta,
jolloin FC Hieho saapuu vieraaksi Tapuliin.
|
230529 - Kiteen Karhu keskiviikon otteluisäntä |
Ravintola Kiteen Karhu toimii keskiviikon Atlantis - KPV -taiston otteluisäntänä.
Kiteen helmi tarjoaa oivat puitteet rentoutumiseen. Alkuillasta paikka toimii
olohuoneenasi, myöhemmin illalla siitä kehkeytyy kunnon menomesta. Viikonloppuisin
meno on villeintä, kun vierailevat huippuartistit ja tähtidj:t pistävät parastaan.
Kun eksyt Pohjois-Karjalaan, käy ihmeessä tsekkaamassa!
|
230529 - Cup-vääntö keskiviikkona Pihliksessä |
Suomen Cupin viidennen kierroksen ottelu Atlantis FC - Kokkolan Pallo-Veikot
pelataan Pihlajamäen Algeco Areenalla keskiviikkona 31. toukokuuta klo 20.15.
KPV on perinteikäs cup-joukkue. Kokkolalaiset olivat viimeksi vuonna 2006
Suomen Cupin finaalissa. Tänä vuonna joukkue tiputti ensin kolmannella kierroksella
vieraskentällä FF Jaron maalein 1-2 ja tämän jälkeen myös vieraissa Kemin
Palloseuran samoin lukemin. Nyt edessä on kolmas vierasreissu ja tällä kertaa
suuntana Helsinki.
Atlantiksen cup-historiasta löytyy Suomen Cupin voitto vuodelta 2001. Tänä
vuonna sinipunaiset pudottivat ensin Espoossa Polin Pallon 0-12 ja sen jälkeen
Paloheinässä Helsingin Palloseuran 0-6. Nyt haaste kovenee ja panokset kasvavat.
|
230528 - Beibit taistelivat pinnan Kuopiosta |
Atlantis kohtasi A-nuorten SM-karsinnoissa isäntäjoukkue Kuopion
Palloseuran Väre Areenalla sunnuntaina. Beibit olivat liikkeellä kapealla
ryhmällä, mutta suurella sydämellä. Isännät karkasivat helsinkiläisten
virheistä jo 2-0 johtoon, mutta Moshood Bola piiskasi suojattinsa toisella
jaksolla sellaiseen hurmokseen, että maalipaikat seurasivat toisiaan.
Kaksi niistä onnistuttiin lopulta hyödyntämään (ensin Kamwira Kakule Jeanin
esityöstä 58. minuutilla ja vihdoin Adonis Sfishtan mainiosta tarjoilusta
Moursali Abdou 82. minuutilla). Näin Kuopiossa päädyttiin tasalukemiin 2-2 (1-0),
joten ihan tyhjin käsin beibien ei tarvinnut Stadiin palata.
Atlantiksen seuraava karsintapeli on sunnuntaina 11. kesäkuuta, jolloin
Futura Porvoosta saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.
|
230527 - Beibit sunnuntaina Kuopioon |
Sunnuntaina pelataan jälleen A-nuorten SM-karsintoja. Atlantis-beibit
matkaavat Kuopioon haastamaan isäntäjoukkue Kuopion Palloseuraa.
Ottelu käynnistyy Väre Areenalla klo 15.00.
Kevätkierroksella KuPS haki Talista pisteet Kuopioon maalein 1-2,
joten Bolan beibeille olisi nyt tarjolla revanssin paikka.
|
230527 - Akatemia väkisin voittoon |
Futura ja Atlantis Akatemia tarjosivat melkoisen jännitysnäytelmän Porvoon
Pallokentällä lauantaina. Ottelu näytti jo päättyvän pistejakoon, mutta niin
vain helsinkiläiset jyräsivät viime minuuteilla väkisin voittoon. Loppunumerot
Porvoossa olivat helsinkiläisten eduksi 1-2 (0-0).
Avausjakso oli molemmilta joukkueilta tarkkaa peliä, jossa maalipaikoilla
ei juuri juhlittu. Helsinkiläiset saivat muutaman puolittaisen tekopaikan.
Isännät eivät oikein niitäkään.
Toisella jaksolla paine Futuran maalilla kasvoi, ja palkinto tuli 61. minuutilla,
kun Misael Reartelle pedattiin vetopaikka kuudentoista taakse. Misa yllätti niin omat
kuin vieraat tykittämällä pallon tarkasti vasempaan alakulmaan. Nyt tuli lisävirtaa
porvoolaistenkin hyökkäyspeliin, ja tämä toi tulosta 69. minuutilla, kun sinipunaisten
alakerta sähläsi. Aaron Lindholm kiitti ja iski numerot tasoihin. Akatemia ei tästä
kuitenkaan lannistunut. Joukkue haki voittomaalia loppuun saakka, ja tämä toteutui
87. minuutilla, kun Mohammed Bakkar sai vasemmalla jalkansa vapaaksi. Mainio keskistys,
Chico Toure kiitti ja survoi irtopallon verkkoon. Kun lisämaaleja ei enää nähty,
helsinkiläisjuhlat saattoivat alkaa.
Akatemia-luotsi Tom Weckström kiitteli suojattejaan taiston tauottua. - On
nämä vaan kovia kavereita. Eivät anna millään periksi. Nytkin voittomaali väännettiin
väkisin aivan viime minuuteilla.
Atlantis Akatemian seuraava Kakkosen koitos on sunnuntaina 4. kesäkuuta, jolloin
JIPPO Joensuusta saapuu vieraaksi Pihlajamäkeen.
|
230526 - Akatemia lauantaina Porvooseen |
Atlantis Akatemia matkaa lauantaina Porvooseen, missä helsinkiläiset pääsevät
haastamaan isäntäjoukkue FC Futuraa. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy
Porvoon Pallokentän tekonurmella klo 16.00.
Futura on kerännyt neljästä pelistä vasta yhden pisteen, mutta kotiareenallaan
porvoolaiset tulevat varmasti taistelemaan raivoisasti avatakseen voittotilinsä.
Mutta helpolla ei tule kyllä Akatemiakaan antautumaan.
|
230526 - Kärkikamppailu päättyi tasanumeroihin |
Atlantis FC ja Honka Akatemia hävivät vauhdikkaan ja hyvätasoisen Kakkosen
väännön Pihlajamäessä perjantai-iltana. Molemmilla joukkueilla oli ottelussa omat
etsikkoaikansa, ja lopulta päädyttiinkin pistejakoon maalein 2-2 (1-1).
Honka aloitti todella terävästi, ja isännät olivat hätää kärsimässä ensimmäisen
vartin. Antti Könönen viimeisteli nopeasta vastaiskusta 0-1 jo 8. minuutilla, ja
espoolaisilla oli paikkoja lisäosumiinkin, ennen kuin Atlantis sai rivinsä
järjestykseen. Tämän jälkeen ote alkoi vähitellen siirtyä kotijoukkueelle, mikä
näkyi pian myös tulostaululla, kun Chijioke Ibekwe iski pallon kahdesti espoolaisten
verkkoon (34' ja 53'). Honka ei kuitenkaan taipunut, ja vapaaksi unohdettu
Otto-Eemeli Niemelä ohjasi kulmasta tasoituksen 72. minuutilla. Kumpikin joukkue
haki vielä voittomaalia, mutta enempää osumia Pihliksessä ei enää nähty.
Atlantiksen edustusmiehistön seuraava Kakkosen koitos on maanantaina 5. kesäkuuta,
jolloin helsinkiläiset matkaavat Tampereelle haastamaan lohkon toista kärkiryhmää
Ilves-Kissoja.
|
230525 - Perjantaina kärkikamppailu Pihliksessä |
Atlantiksen edustusmiehistö saa perjantaina vieraita Espoosta, kun FC Honka
Akatemia saapuu Pihlajamäen Algeco Areenalle. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy
Pihliksen futispyhätössä klo 19.00.
Honka Akatemia on aloittanut kauden vahvasti, ja neljän kierroksen jälkeen joukkue on
Kakkosen länsilohkon kärjessä tasapisteissä Ilves-Kissojen kanssa. Atlantis on taulukossa
kolmantena pinnan tämän kaksikon perässä, joten Pihliksessä on perjantaina luvassa
tasokasta Kakkosen futista.
|
230524 - Misa palaa Atlantikseen |
Misael Rearte (s. 1993) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2023
kattavan pelaajasopimuksen. Keskikentän työmyyrä palaa takaisin Atlantikseen
kahden Kiffenissä vietetyn vuoden jälkeen.
Tom Weckström ottaa Rearten mielellään mukaan Akatemia-miehistöön.
- Me tunnemme hyvin Misan heikkoudet ja vahvuudet. Kaveri ei ole joukkueen
taitavimpia, mutta kentällä hän ei anna milloinkaan periksi. Misa tuo
kaivattua kovuutta ja kokemusta meidän Akatemia-ryhmään.
|
230523 - Akatemia taisteli tasoihin |
Atlantis Akatemia ja PEPO tarjosivat kunnon jännitysnäytelmän Pihlajamäessä
tiistai-iltana. Isännät veivät avausjakson, mutta toisen jakson alussa PEPO
näytti kääntävän pelin edukseen. Akatemia ei kuitenkaan suostunut antautumaan,
vaan tuli vielä väkisin tasoihin.
Avausjakso mentiin Atlantiksen hienoisessa kontrollissa. Puolustus
pelasi varmasti, ja isäntien prässi puri lappeenrantalaisten pelinrakenteluun.
Kertaallen tuli myös tulosta, kun Cheikh Toure tarjoili oikealta nappikeskityksen
ja Demba Camara iski volleyn verkkoon (35'). Näin tauolle mentiin kotijohdossa 1-0.
Toiselle jaksolle PEPO tuli kovalla asenteella. Ensin brassikärki Torres onnistui
kalastamaan pilkun, jonka mies itse pisti varmasti sisään (52'). Hetkeä myöhemmin isäntien
alakerta oli jälleen myöhässä, ja argentiinalaistykki Pablo Stupiski pommitti pallon
yläkulmaan (59'). Atlantis ei kuitenkaan suostunut taipumaan. Penkiltä tuli mukaan
tuoreita jalkoja, ja paine siirtyi lappeenrantalaisten maalille. Lopulta Cheikh
Toure iski kaivatun tasoituksen (72'). Molemmat joukkueet hakivat vielä raivoisasti
voittomaalia, mutta enempää osumia Pihliksessä ei enää nähty. Näin loppunumerot
2-2 (1-0).
Atlantis Akatemian seuraava Kakkosen koitos on lauantaina 27. toukokuuta, jolloin
helsinkiläiset matkaavat FC Futuran vieraaksi Porvooseen.
|
230523 - Cupissa vastaan tulee KPV |
Suomen Cupin viides kierros arvottiin tiistaina Palloliiton toimistolla. Arpa
heitti Atlantiksen vastustajaksi Ykkösen Kokkolan Pallo-Veikot. Ottelu pelataan
Helsingissä joko keskiviikkona 31. toukokuuta tai torstaina 1. kesäkuuta.
|
230523 - Sportcorner Lassila illan otteluisäntä |
Sportcorner Lassila toimii Atlantis Akatemia - PEPO -ottelun otteluisäntänä.
Kaupintien helmi tarjoaa maukasta ruokaa ja kylmiä juomia sekä nyt myös
mainiot saunatilat vaikkapa futisjoukkueelle. Käy tsekkaamassa!
|
230522 - Pelimiehet voittoon Tapulissa |
Atlantis Pelimiehet kohtasi FC POHUn maanantai-iltana Tapulin
tekonurmella. Avausjaksolla pallo ja miehet liikkuivat kohtuullisen mukavasti,
ja tulostakin tuli, kun Sergio, Charles Katashira ja Moursali Abdou iskivät
pelivälineen verkkoon. Toisella jaksolla isäntien ote hiipui, kun jokainen
vuorollaan halusi nimeään maalintekijätilantoon. Samalla katosi kurinalaiosuus
puolustuspelistä, minkä POHU heti hyödynsikin. Loppunumerot Tapulissa olivat
kuitenkin isäntien eduksi 5-2 (4-0).
Pelimiesten seuraava koitos on ensi viikon keskiviikkonana 31. toukokuuta,
jolloin joukkue kohtaa Myllypurossa Chicken Wingsin.
|
230522 - Akatemialle tiistaina vieraita Lappeenrannasta |
Atlantis Akatemia saa tiistaina vieraita Lappeenrannasta, kun PEPO saapuu
Pihlajamäen Algeco Areenalle. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Pihliksen
futispyhätössä klo 20.15.
PEPO lukeutuu Kakkosen itälohkon ehdottomiin nousijasuosikkeihin. Kaksi
ensimmäistä kierrosta liilapaitojen peli vielä hieman takerteli, mutta viimeksi
joukkue kaatoi kotonaan vahvan esityksen jälkeen PK-35:n maalein 2-0.
Atlantis Akatemia on aloittanut sarjan pirteästi. Joukkue on pelannut hyvällä
ilmeellä ja kerännyt kolmesta pelistä neljä pinnaa. Tiistaina odottaa jälleen
kelpo haaste, mutta helpolla ei Akatemia varmasti antaudu.
|
230521 - Maalijuhla Laaksolahdessa
|
Atlantiksen edustusmiehistö vieraili uuteen uskoon rakennetussa Laaksolahden
urheilupuistossa sunnuntaina. Helsinkiläiset olivat pelipäällä, ja isäntäjoukkue
SexyPöxyt joutui punasinisen jyrän alle. Vieraat latoivat taululle tylyt
loppulukemat 1-6 (1-2).
Ottelu sai sähäkän alun, kun pallo oli verkossa kolmesti ensimmäisen viiden
minuutin aikana. Ensin Konan Kouakou ehti väliin palautuspalloon ja 0-1 (1').
Pöxyt kuitenkin kuittasi välittömästi - Niklas Geitlin 1-1 (3'). Seuraavaksi
läpi Leo Ibekwe ja 1-2 (3'). Toisella jaksolla isäntien jalka alkoi painaa,
ja tämä näkyi nyös tulostautulla: Ibekwe 1-3 (57'), Achenchab 1-4 (75'),
Kouakou 1-5 (75') ja Lassoued 1-6 (85').
Atlantiksen edustusmiehistön seuraava Kakkosen koitos on ensi perjantaina 26. toukokuuta,
jolloin sarjakärki FC Honka Akatemia saapuu vieraaksi Pihlajamäkeen.
|
230520 - Sunnuntaina Laaksolahteen |
Atlantiksen edustusmiehistö suuntaa sunnuntaina Espooseen, missä helsinkiläiset
haastavat isäntäjoukkue SexyPöxyt. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy
Laaksolahden tekonurmella klo 18.00.
SexyPöxyt on kerännyt kolmesta ottelusta kolme pistettä. Pallo-Iirot
kaatui Laaksolahdessa 1-0, mutta kärkikaksikko FC Honka Akatemia ja Ilves-Kissat oli
vielä liian vahva. Nyt on Atlantiksen vuoro ottaa mittaa sarjanousijasta.
|
230520 - Beibit tasapeliin Bolliksella |
Atlantis kohtasi lauantaina HIFK:n A-nuorten SM-karsinnoissa Pallokentän
tekonurmella. Tähtipaidat olivat jälleen paha vastus Bolan beibeille,
ja lopulta päädyttiinkin pistejakoon maalein 2-2 (1-1).
Ottelun käsikirjoitus noudatti pitkälti joukkueiden keväistä kohtaamista.
Atlantis hallitsi pelitapahtumia ja loi tekopaikkojakin, mutta viimeistely
oli tutun tuskaista. HIFK sen sijaan puolusti kurinalaisesti, iski terävästi
vastaan ja käytti paikkansa. Näin edettiin: 32. Nikita Kolesnik 0-1,
37. Kamwira Kakule 1-1, 79. Kakule 2-1 ja 88. Thabit Abdi 2-2.
Atlantiksen seuraava karsintapeli on sunnuntaina 28. toukokuuta, jolloin Bolan
beibit matkaavat Kuopioon haastamaan isäntäjoukkue Kuopion Palloseuraa.
|
230519 - Beibeillä vastassa HIFK |
Lauantaina pelataan jälleen A-nuorten SM-karsintoja. Atlantis-beibit
kohtaavat Töölön Pallokentällä HIFK:n. Ottelu käynnistyy Bolliksen
tekonurmella klo 12.30.
Kevätkierroksella joukkueiden keskinäinen kohtaaminen päättyi Talissa
tasanumeroihin 1-1. HIFK:n tiivis puolustussumppu oli punapaidoille lähes
ylivoimainen murtaa, ja sama haaste odottaa varmasti tälläkin kertaa.
Lauantaina selviää, onko Moshood Bola löytänyt tähän oikeat lääkkeet.
|
230519 - Pelimiehet voittoon kärkimatsissa |
Atlantis Pelimiehet kohtasi Käpylän Pallon reservimiehistön perjantai-iltana
Oulunkylän Pikkupekka Areenalla. Avausjakso mentiin tasanumeroissa, mutta
Atlantis-luotsi Santeri Saarenpää heitti toisella jaksolla kentälle
seitsemän paria tuoreita jalkoja, ja mustapaidat tippuivat kyydistä.
Supersub Abdullah Benzid osui kahdesti ja Mohammed Bakkar sekä Roope
Sipi kumpikin kertaalleen. Näin loppulukemat Ogelissa olivat sinipunaisten
eduksi 1-4 (1-1).
Pelimiesten seuraava koitos on jo ensi maanantaina 22. toukokuuta, jolloin
FC POHU saapuu vieraaksi Tapuliin.
|
230516 - Cup-taival jatkuu |
Atlantis eteni Suomen Cupissa viidennelle kierrokselle, kun Helsingin
Palloseura kaatui kotiareenallaan selkein numeroin 0-6 (0-3).
Atlantis-luotsi Moshood Bola oli rakentanut otteluun toimivan pelisysteemin.
Isäntien pelinrakentelu tukahdutettiin tehokkaasti, ja vieraat iskivät maaleja tasaiseen
tahtiin: Mauro Severino (11'), Ayyub Achenchab (27'), Chijioke Ibekwe (44' ja 71'),
Konan Kouakou (54') sekä Kamwira Kakule (81').
Cupin viidennellä kierroksella on mukana vielä 32 joukkuetta. Otteluparit
arvotaan ensi tiistaina 23. toukokuuta, jolloin selviää myös Atlantiksen tuleva
vastustaja. Tuo ottelu pelataan 31.5.-1.6.
|
230515 - Tiistaina Cup-vääntö Paloheinässä |
Atlantiksen edustusmiehistö suuntaa tiistaina Paloheinään, missä sinipunaiset
haastavat isäntäjoukkue Helsingin Palloseuran. Suomen Cupin neljännen kierroksen
koitos käynnistyy klo 20.15.
Joukkueet olivat vastakkain Suomen Cupissa myös viime keväänä. Tuolloin
varsinaisella peliajalla päädyttiin tasanumeroihin 2-2, ja Atlantis ratkaisi
jatkopaikan vasta pilkkukisassa.
|
230513 - Beibit kaatoivat Klubin |
Atlantis kohtasi lauantaina HJK:n A-nuorten SM-karsinnoissa Pallokentän
tekonurmella. Loukkaantumiset hiukan verottivat Bolan beibien iskukykyä, mutta
kovalla asenteella joukkue väänsi voiton kotiin maalein 0-1 (0-1).
Atlantis aloitti pirteästi, mutta kippari Joshua Etien loukkaantuminen
antoi hetkeksi otteen isännille. Maalitykki Jean siirtyi kuitenkin alakertaan
paikkaamaan Joshia, ja Moursali Abdou kirmasi penkiltä kärkeen. Vähitellen
sinipunaiset ottivat jälleen hallinnan, ja Moursali kiitti luottamuksesta
iskemellä avausosuman 38. minuutilla.
Toisella jaksolla molemmilla joukkueilla oli muutama loistopaikka, mutta
sihti ei ollut kohdallaan kummallakaan. Näin Bolliksella ei enempää osumia
nähty.
Voitolla Atlantis nousi ainakin hetkeksi sarjataulukossa ykköseksi, mutta
koko kärkiviisikko on muutaman pisteen sisällä, kun neljä kierrosta on pelaamatta.
Atlantiksen seuraava karsintapeli on lauantaina 20. toukokuuta, jolloin Bolan
beibit saavat Bolliksen tekonurmella vastaansa HIFK:n.
|
230512 - Beibit lauantaina Bollikselle |
Lauantaina pelataan jälleen A-nuorten SM-karsintoja. Atlantis-beibit
suuntaavat Töölöön, missä he haastavat isäntäjoukkue HJK:n. Ottelu
käynnistyy Pallokentän tekonurmella klo 13.30.
Kevätkierroksella Atlantis oli Talissa vahvempi maalein 3-0, mutta
sen jälkeen Pasi Pihamaan luotsaama HJK-miehistö on päässyt mainioon
iskuun ja joukkue johtaa nyt SM-karsintojen itälohkoa. Atlantis on
taulukossa kolmantena kaksi pistettä sinivalkoisten perässä.
|
230512 - Pelimiehet tasapeliin Vuosaaressa |
Atlantis Pelimiehet kohtasi FC Fortunan perjantai-iltana Kartanon
tekonurmella. Sapan sällien puolustuspeli ei ollut aivan terävimmillään,
ja isännät iskivät nopeilla vastaiskuilla kahdesti pallon Noel Heibin
selän taakse. Kertaalleen Fortuna onnistui myös kulmapotkusta ohittamaan
Noelin. Kun Kamwira Kakule (52'), Collins Bah (83') sekä Moursali Abdou
(85') osuivat puolestaan toiseen päähän, Vuosaaressa päädyttiin lopulta
pistejakoon maalein 3-3 (0-0).
Pelimiesten seuraava koitos on perjantaina 19. toukokuuta, jolloin
joukkue kohtaa Oulunkylässä Käpylän Pallon reservimiehistön.
|
230512 - Akatemia tasapeliin Kisapuistossa |
Reipas ja Atlantis Akatemia kohtasivat perjantai-iltana Lahden Kisapuistossa.
Isännät painoivat päälle, mutta helsinkiläiset taistelivat suurella sydämellä
ja väänsivät lopulta pisteen mukaansa maalittomalla tasapelillä.
Avausjakso oli molemmilta tarkkaa peliä. Reipas hallitsi hienokseltaan, mutta
mitään sen vaarallisempaa ei kotijoukkuekaan saanut aikaiseksi.
Toisella jaksolla paine Atlantis-maalilla kasvoi, mutta aina löytyi
helsinkiläisjalka peittämään isäntien yritykset. Viimeisenä lukkona Besart
"Käärijä" Mustafa poimi loput pallot. Akatemia löysi penkiltä uutta virtaa,
ja viimeiset minuutit mentiin vieraiden hakiessa voitto-osumaa. Loppunumerot
Kisapuistossa kuitenkin 0-0.
Tom Weckström kiitteli taiston tauottua lämpimästi suojattejaan. - Tämä
oli todella taistelupinna. Ennen kauden alkua meihin ei juuri uskottu, mutta
kolmesta pelistä yksi voitto, yksi tasuri ja yksi tappio on vahva startti.
Tästä on hyvä jatkaa.
Atlantis Akatemian seuraava Kakkosen koitos on tiistaina 23. toukokuuta, jolloin
PEPO Lappeenrannasta saapuu vieraaksi Pihlajamäkeen.
|
230511 - Akatemia perjantaina Lahteen |
Atlantis Akatemia matkaa perjantaina Lahteen, missä helsinkiläiset haastavat
isäntäjoukkue Reippaan. Taisto Kakkosen sarjapisteistä alkaa Kisapuistossa
klo 19.00.
Reipas on aloittanut kauden vahvasti. Lahtelaiset ovat kahdesti pelistä keränneet
yhden voiton ja yhden tasapelin. Neljällä pisteellä joukkue on sarjataulukossa
kolmantena.
Atlantis Akatemialla pisteitä on koossa kolme, ja sijoitus tällä hetkellä
seitsemäs. Kisapuistosta ei perinteisesti pinnoja helpolla irtoa, mutta parhaansa
nuori Akatemia-ryhmä tulee varmasti tekemään.
|
230511 - PIF kaatui Bolliksella |
Atlantiksen edustusmiehistö palasi voittokantaan torstai-iltana, kun Pargas
IF kaatui Töölön Pallokentällä maalein 4-1 (2-1). Kotijoukkueen sankari oli
hattutempun iskenyt Jean.
Avausjakson kaikki osumat tulivat omista virheistä. Paraisten alakerta
hölmöili kahdesti, mitkä Jean kylmästi hyödynsi (7' ja 28'). Sammy Ndjock puolestaan
seikkaili ulkona maaliltaan 18. minuutilla, ja Ville Pirhonen rokotti armottomasti.
Toisella jaksolla vieraiden jalka alkoi painaa, ja kentällä mentiin Atlantiksen
komennossa. Jean täydensi hattunsa heti 47. minuutilla. PIF-maalivahti Milo Kallio
kaatoi läpiajossa olleen Mauro Severinon ja lähti samantien suihkuun (85').
Victor Shevchenko survoi vielä reboundista (88') loppunumerot 4-1.
Atlantiksen edustusmiehistön seuraava Kakkosen koitos on sunnuntaina 21. toukokuuta,
jolloin joukkue matkaa SexyPöxyjen vieraaksi Laaksolahteen. Ennen tätä vieraillaan
kuitenkin tiistaina 16.5. Paloheinässä, jossa Suomen Cupin neljännellä kierroksella
vastaan asettuu HPS.
|
230510 - Torstaina pelataan Bolliksella |
Atlantiksen edustusmiehistö saa torstaina vieraita Paraisilta, kun Pargas IF
saapuu Helsinkiin Töölön Pallokentälle. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy
Bolliksen tekonurmella klo 19.00.
Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Pallokentällä, koska Pukinmäen
kenttäremontti on myöhässä, ja Puksun sametti aukeaa aikaisintaan kesäkuun
alussa. Myöskään Pihliksen Algeco Areena ei tällä kertaa
ollut vapaana.
Oheispalvelut Bolliksella ovat torstaina valitettavasti kovin rajoitetut,
mutta tarjolla on kuitenkin hiukan juotavaa ja pientä purtavaa. Omat eväät
ovat kuitenkin tällä kertaa oiva vaihtoehto.
|
Atlantiksen sielunkumppani Outokumpu jatkaa vahvaa menoaan, vaikka taloustilanne
maailmalla synkkenee päivä päivältä. Yhtiö julkisti tiistaina ensimmäisen
vuosineljänneksen tulosluvut, jotka ylittivät markkinoiden odotukset reippaasti.
Outokummun osakekurssi hypähti hetkessä kymmenisen prosenttia, ja samalla kilahti
jälleen muutama lantti myös Atlantiksen kassaan.
Manageri Tenkanen oli sattumalta käväisemässä toimistolla, kun tuo muutaman
kympin tukipotti seuran tilille pöllähti. Heti löytyi myös idea potin sijoittamiseksi:
- Haetaan tänne koppa bisseä, niin saadaan toimistoon saletisti lisää
virtaa.
Puheenjohtaja Kinnunen oli kuitenkin tiukkana. - Koutsit ovat pyytäneet
lisää treenipalloja. Hankitaan näillä pari palloa. Tai uudet juomapullot, kun vanhat
vähän kärsivät Raumalla.
|
230508 - Moottoritie on kuuma |
Pelle Miljoonan legendaarinen hittibiisi "Moottoritie on kuuma" julkaistiin vuonna 1980.
Kappale nousi nopeasti levynmyyntilistojen kärkeen ja ylitti samalla kultalevyrajan.
Atlantis FC aloitti taipaleensa jalkapallon kahdeksannella sarjatasolla myös 1980.
Seura nousi nopeasti ylempiin sarjoihin käväisten aina Veikkausliigassa 2001. Ja
moottoritie on atlantislaisille toukokuussa perinteisesti todella kuuma.
|
230507 - Beibeille maukas revanssi |
Atlantis kohtasi sunnuntaina FC Hongan A-nuorten SM-karsinnoissa Tapulissa.
Honka oli ollut vahvempi Tapiolassa, mutta nyt Bolan beibit nappasivat kunnon
revanssin. Loppunumerot Tapulissa olivat 7-2 (3-0) helsinkiläisten eduksi.
Kotijoukkueen ykköstykki oli tällä kertaa Jean (Kuva: Sofian Gezuri),
joka upotti pallon peräti viidesti espoolaisten verkkoon (18', 33', 48', 69' ja
83'). Samalla poika antoi valmennusjohdolle vahvan näytön, että käyttöä voisi olla
myös Kakkosessa. Loput osumat saivat nimiinsä Mohamed Lassoued (40') ja Kamwira
Kakule (55').
Voitolla Atlantis nousi sarjataulukossa kolmanneksi, mutta koko kärkiviisikko
on kolmen pisteen sisällä. Lisäksi kuudentena majaileva Reipas ja seitsemäs VJS
väijyvät ainoastaan muutaman pisteen päässä, joten kisa SM-sarjapaikoista jatkuu
varmasti rajuna aivan päätöskierroksille saakka. Atlantiksen seuraava karsintapeli
on lauantaina 13. toukokuuta, jolloin Bolan beibit haastavat Bolliksen tekonurmella
sarjakärki HJK:n.
|
230506 - Beibeillä vastassa Honka |
Sunnuntaina pelataan jälleen A-nuorten SM-karsintoja. Atlantis-beibit
saavat vieraita Espoosta, kun FC Honka saapuu Tapulikaupunkiin. Ottelu
käynnistyy Tapulin tekonurmella klo 13.00.
Kevätkierroksella Honka oli Tapiolassa vahvempi maalein 3-0, joten
isännille tarjoutuu nyt mahdollisuus revanssiin. Haaste on kuitenkin kova,
sillä sarjataulukossa espoolaiset ovat kaksi pistettä edellä ennen
sunnuntain taistoa.
|
230506 - Äijänsuon verilöyly |
Atlantiksen edustusmiehistön Rauman vierailu ei sujunut onnellisten tähtien alla.
Kotijoukkue Pallo-Iirot latoi pallon neljästi Sammy Ndjockin selän taakse (Elias
Ahde 4', 21' ja 33' sekä Matias Babb '86). Chijioke Ibekwe ja Charles Katashira
hölmöilivät itselleen ulosajot ja samalla pelikiellot tuleviinkin koitoksiin.
Ndjock kohteliaana vieraana tarjoili isännille lahjarankkarin. Eikä mennyt
muiltakaan ottelu aivan putkeen. Loppulukemat 4-0 (3-0) kertovat olennaisimman.
Moshood Bolan palaute suojateilleen ei tällä kertaa ollut julkaisukelpoista.
Sen verran kuitenkin voi tiivistää, että ihan pienillä sakoilla eivät illan sankarit
selvinneet.
Atlantiksen edustusmiehistön seuraava koitos on torstaina 11. toukokuuta, jolloin
Pargas IF saapuu vieraaksi Helsinkiin. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Töölön
Pallokentän tekonurmella.
|
230505 - Lauantaina Raumalle |
Atlantiksen edustusmiehistö matkaa lauantaina Raumalle, missä helsinkiläiset
haastavat isäntäjoukkue Pallo-Iirot. Ottelu Äijänsuon stadionilla alkaa
klo 14.00.
Pallo-Iirot nousi täksi kaudeksi Kakkoseen. Viime vuonna raumalaiset
dominoivat Kolmosen länsilohkoa näytöstyyliin, ja nyt joukkue lähtee intoa
täynnä ensimmäiseen Kakkosen kotiotteluunsa.
|
230505 - Akatemian taistelu ei riittänyt |
Atlantiksen ja HJK:n reservijoukkueet iskivät yhteen Pihlajamäessä
perjantai-iltana. Tiukka vääntö päättyi lopulta sinivalkoisten eduksi 2-0 (0-0),
mutta helpolla eivät pinnat Pihliksestä irronneet.
Avausjakso oli tarkkaa peliä, jossa kummallakaan ryhmällä ei juuri maalipaikkoja
ollut. Klubi hallitsi hienokseltaan kenttätapahtumia, mutta mitään sen vaarallisempaa
eivät vieraatkaan saaneet aikaiseksi.
Toisella jaksolla tilanteita alkoi syntyä molempiin päihin. Klubi sai
tilaisuutensa, kun roolia hakenut erotuomari Osman Mohammadi määräsi pallon pilkulle.
Besart Mustafa kuitenkin torjui Stanislav Baranovin yrityksen, ja tämän jälkeen
paine siirtyi vieraiden maalille. Miro Marin puski kulmasta pallon tolppaan,
mutta verkkoon asti Akatemia ei pelivälinettä saanut. Klubi sen sijaan iski 75. minuutilla nopealla
vastaiskulla, jonka David Ezeh päätti tuloksekkaasti. Sama mies oli asialla
83. minuutilla, kun erotuomari Mohammadi toistamiseen määräsi pallon pilkulle.
Nyt oli Mustafa aseeton, ja taululla lukemat 0-2. Akatemia haki loppuun saakka
kavennusta, mutta tällä kertaa sihti ei ollut kohdallaan.
Tom Weckström antoi tappiosta huolimatta kiitosta suojateilleen. - Hyvä taistelu
meiltä. Tällä kertaa se ei ihan riittänyt, mutta tästä on hyvä jatkaa.
Atlantis Akatemian seuraava Kakkosen koitos on perjantaina 12. toukokuuta, jolloin
helsinkiläiset suuntaavaat Lahteen ottamaan mittaa isäntäjoukkue Reippaasta.
|
230504 - Klubi 04 Akatemian vieraaksi |
Atlantis Akatemian taival Kakkosessa jatkuu perjantaina, kun tuttu
paikallisvastustaja Klubi 04 saapuu vieraaksi Pihlajamäkeen. Ottelu alkaa
Pihliksen futispyhätössä klo 19.00.
Klubi 04 on yksi Kakkosen itälohkon ehdottomia ennakkosuosikkeja, ja
emoseura HJK varmasti haluaa reservinsä uuteen Ykköseen. Raju haaste odottaakin
Akatemiaa perjantaina.
|
230504 - Suomen Cupissa vastassa HPS |
Suomen Cupin neljäs kierros arvottiin torstaina Palloliiton toimistolla. Atlantikselle
arpa heitti vastustajaksi viime vuoden malliin Helsingin Palloseuran. Viimeksi Atlantis
eteni jatkoon pilkkukisan jälkeen, joten tiukka koitos odottaa varmasti jälleen
Paloheinässä.
Suomen Cupin neljäs kierros pelataan 17.-21. toukokuuta.
|
230503 - Team Rogilahti perjantain otteluisäntä |
Atlantis Akatemia kohtaa perjantaina Klubi 04:n Pihlajamäen futispyhätössä
Algeco Areenalla. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy klo 19.00.
Perjantain otteluisäntänä toimii Kustavin kovin kalakerho Team Rogilahti.
Team Rogilahdessa uittelee omaa rogilahteansa myös Atlantiksen lentävä manageri
Aarne Tenkanen.
|
230503 - Kakkosen paras kausikorttitarjous? |
Atlantiksen alkavan kauden kausikortit ovat myynnissä. Kausikortin
hinta on ainoastaan 50 euroa, ja kortti oikeuttaa yhden henkilön sisäänpääsyyn sekä
edustusjoukkueen että Akatemian kotiotteluihin Kakkosessa ja Suomen Cupissa.
Hanki oma korttisi kätevästi otteluiden lipunmyyntipisteestä.
|
230502 - Pelimiehet kaatoi Ponnarit |
Atlantis Pelimiehet kohtasi Ponnistuksen tiistai-iltana Latokartanon
tekonurmella. Toukokuun hyinen viima ja kova kenttä tekivät olosuhteista
haastavia, mutta joukkueet tarjosivat silti vauhdikkaan ja varsin
tasokkaan Nelosen väännön. Tällä kertaa taisto päättyi Atlantiksen eduksi
maalein 2-0 (1-0), mutta todella tiukan vastuksen Ponnistus tarjosi.
Maalintekijöinä kunnostautuivat Jean ja Sergio rp, mutta ratkaisevassa
roolissa oli myös toisella jaksolla pilkun liimannut Noel Heib.
Pelimiesten seuraava koitos on perjantaina 12. toukokuuta, jolloin
joukkue kohtaa Vuosaaressa Kartanon tekonurmella FC Fortunan.
|
230501 - Masi uusi sopimuspelaaja |
Masiholla Fazli (s. 2004) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden
2023 kattavan pelaajasopimuksen. Toppari siirtyi Atlantikseen PPJ:stä viime
syksynä. Ura punapaidoissa alkoi A-junnujen vaihtopenkillä, mutta
poika nappasi pian paikan junnujen avauskokoonpanossa ja pelasi nyt täydet
90 minuuttia myös Akatemian sarja-avauksessa Kiffeniä vastaan.
Moshood Bola on seurannut Fazlin kehitystä tyytyväisenä.
- Masi on oppinut pelaamaan omilla vahvuuksillaan, ja siinä hän on todella
hyvä. Avauspelissä on vielä kehitettävää, mutta sekin on parantunut
huomattavasti kevään aikana.
|
Uutisarkisto
(täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)
|