Uutisarkisto
UUTISET 1.-31.10.2022
| 211029 - Puheenjohtajan mietteitä |
Atlantis käynnisti helmikuussa 2018 "Make Atlantis Great Again" -projektin.
Tavoitteeksi asetettiin mm. paluu ylempiin sarjoihin, pelaajamäärän kasvattaminen,
varainhankinnan monipuolistaminen ja yleensä toiminnan kehittäminen kaikilla
osa-alueilla.
Puheenjohtaja Tino Kinnunen summailee viiden vuoden tilinpäätöstä
kohtuullisen tyytyväisenä.
- Olemme saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Urheilullisesti
olemme menneet valtavasti eteenpäin. Vuonna 2018 Edustus pelasi Kolmosessa sekä
Akatemia Nelosessa ja A-poikien Ykkösessä. Muita joukkueita ei silloin
ollutkaan. Tänä päivänä kaikki kolme pelaavat ylemmissä sarjoissa. Lisäksi
meillä on kolme uutta, pirteästi toimivaa joukkuetta. Haluamme pitää hyvää huolta
myös näistä harrastejoukkueista, sillä pelaaja- ja joukkuemäärän kasvattaminen on
ehdottomasti meidän tavoitteena jatkossakin.
- Tälle vuodelle meillä oli neljä kilpailullista tavoitetta. Saavutimme
niistä kolme - voitimme lohkomme Kolmosessa ja Vitosessa sekä vielä A-poikien
Suomen mestaruuden. Se on kova saldo.
- Ensi kaudelle tavoitteita ruuvataan jälleen pykälän verran kovemmiksi.
Akatemia tulee jatkossakin olemaan keskeisessä roolissa meidän toiminnassa.
Sitä kautta pyrimme kehittämään hyviä nuoria, motivoituneita pelimiehiä Edustukseen
ja toivottavasti joku päivä taas kansainvälisillekin kentille.
- Toiminta on kehittynyt merkittävästi myös taustalla. Varainhankinta on
monipuolistunut olennaisesti. Taloudellisesti vuodet 2018, 2019 ja 2021 olivat
todella hyviä. Vuonna 2020 korona kuritti meitä pahasti, ja tänä vuonna vuorostaan
Putinin sota rokotti tulosta rajusti. Ensi vuonna tarkoitus on ehdottomasti tehdä
jälleen voitollinen tilinpäätös, mutta helpolla se ei tule, sillä jokaisen euron
eteen saa tehdä duunia tosissaan.
|
| 221025 - Akatemian avoimissa tungosta |
Atlantis Akatemian avoimissa harjoituksissa riitti tungosta, kun 75
tulevaisuuden pelimiestä oli saapunut antamaan näyttöjä Akatemian
valmennusjohdolle.
Moshood Bola seurasi mielenkiinnolla uusien yrittäjien edesottamuksia.
- Hurja määrä innokkaita pelaajia. Suurimmalle osalle meidän uusi
kakkosjoukkue on varmasti parempi vaihtoehto, mutta mukana oli myös pelaajia,
jotka mielellään näkisi Akatemiassa ensi kaudella. Mikä parasta nämä
pojat ovat syntyneet 2005-06.
|
| 221024 - Avoimet harjoitukset alkavat tällä viikolla |
Atlantis-joukkueiden avoimet harjoitukset alkavat kuluvalla viikolla. B-juniorien
(s. 2006-2008) sekä uuden A-juniorijoukkueen (s. 2003-2005) ensimmäiset avoimet
treenit pidetään Myllypuron Pallomyllyssä maanantaina 24. lokakuuta klo 20.30.
Akatemian (s. 2002-2005) avoimet harjoitukset alkavat Pallomyllyssä tiistaina
25.10. klo 20.00.
Eri joukkueiden avoimet harjoitukset löydät
täältä.
Tervetuloa mukaan tutustumaan joukkueiden toimintaan!
|
| 221023 - Bola ja Marcelo putsasivat palkintopöydän |
Lauantain Akatemia-pelin jälkeen koko Atlantis-miehistö suuntasi
yhteiselle illalliselle ja täältä edelleen päättäjäissaunaan.
Illanvieton lomassa palkittiin tavan mukaan myös
muutama kauden aikana ansioitunut atlantislainen.
Vuoden Pelaaja Marcelo
Vuoden Pelaajaksi valittiin Marcelo Costa, jonka panos varsinkin
A-junnujen menestyksessä oli ratkaisevan tärkeä. Marcelo oli isossa
roolissa myös Akatemia-joukkueessa.
Vuoden Atlantis Giant Bola
Vuoden Atlantis Giantiksi valittiin pitkän uran Atlantiksessa
tehnyt Moshood Bola. Valmentajavelho luotsasi A-junnut Suomen mestariksi
sekä Akatemia-joukkueen Kolmosen lohkovoittoon. Eikä ollut Nokiastakaan
Akatemian pysäyttäjäksi tasonmittauksessa. Bola on yhdessä Tom Weckströmin
kanssa johdattanut Atlantiksen mitaleille A-nuorten SM-sarjassa nyt
neljästi peräkkäin.
|
| 221022 - Akatemia voittoon Nokialla |
Atlantis Akatemia päätti kauden voitokkaasti, kun Nokian Palloseura
kukistui kotiareenallaan maalein 2-5 (0-4). Näin Kolmosen lohkovoittajien
tasonmittaus päättyi helsinkiläisten eduksi yhteismaalein 11-2.
Punapaidat saivat peliin mainion startin, kun kippari Med Bekhedda
iski kahdesti heti avausminuuteilla (2' ja 6'). Tämän jälkeen vielä
Sergio (32') ja Konan Kouakou (38') osuivat ennen taukovihellystä.
Toinen jakso menikin sitten enemmän pelailuksi. Jean Jr viimeisteli
vielä punaisille (57') ja Jaako Ahokas (49') sekä Aaro Nordvall (90+2')
isännille.
Taiston tauottua helsinkiläiset suuntasivat Hämeenlinnaan illalliselle
ja täältä edelleen joukkueen kantapaikkaan Puistokulmaan saunomaan.
|
| 221022 - Muistoja 23 vuoden takaa |
Sunnuntaina 22. lokakuuta 1999 suru-uutinen kohtasi Atlantiksen. Joukkue
oli edellisiltana palannut Vaasasta, missä liigakarsintojen toisessa
osaottelussa oli kohdattu Vaasan Palloseura. VPS vei liigapaikan
yhteismaalein 4-3, ja helsinkiläisten päättäjäisissä tunnelma oli
vaisu. Todellinen järkytys koettiin kuitenkin sunnuntai-iltapäivällä,
kun tieto karsintapeleissä Atlantis-maalia vartioineen Miki Lehtosen
poismenosta saavutti joukkueen. Pelaajat kokoontuivat Pukinmäen vanhaan
pukukoppirakennukseen, missä Jari Europaeuksen johdolla puitiin
tapahtunutta. Ilmassa oli monia kysymyksiä, osa jäi vaille vastausta
ikuisiksi ajoiksi. Mutta Mikin muisto elää.
|
| 221021 - Lauantaina Nokialle |
Atlantis Akatemia matkaa lauantaina Nokialle, missä helsinkiläiset haastavat
isäntäjoukkue Nokian Palloseuran. Tasonmittauksen toinen osaottelu käynnistyy
paikallisen Keskuskentän luonnonnurmella klo 14.00.
Joukkueet kohtasivat viime sunnuntaina Pihlajamäessä, ja tuolloin
punapaidat olivat vahvempia maalein 6-0. Nyt edessä on kuitenkin uusi
koitos nokialaisten kotiareenalla, ja Atlantis-miehistö lähtee varmasti
nöyrällä asenteella uuteen taistoon.
|
| 221019 - Vanhakallion Perhekoti jatkaa yhteistyökumppanina |
Atlantiksen pitkäaikainen yhteistyökumppani Vanhakallion Perhekoti jatkaa
yhtenä seuran pääyhteistyökumppaneista myös tulevalla kaudella. Monipuolinen
yhteistyö osapuolten kesken on jatkunut tuloksekkaasti jo kymmenen vuotta.
Vanhakallion Perhekoti tarjoaa turvallisen ja kodinomaisen
kasvuympäristön huostaanotetuille kouluikäisille nuorille.
Perhekoti sijaitsee rauhallisella omakotialueella Puotilassa
koulujen ja palveluiden välittömässä läheisyydessä. Alueelta
löytyy myös erinomaiset harrastusmahdollisuudet.
|
| 221017 - Avoimet harjoitukset alkavat ensi viikolla |
Atlantis-joukkueiden avoimet harjoitukset alkavat ensi viikolla. B-juniorien
(s. 2006-2008) sekä uuden A-juniorijoukkueen (s. 2003-2005) ensimmäiset avoimet
treenit pidetään Myllypuron Pallomyllyssä maanantaina 24. lokakuuta klo 20.30.
Akatemian (s. 2002-2005) avoimet harjoitukset alkavat Pallomyllyssä tiistaina
25.10. klo 20.00.
Eri joukkueiden avoimet harjoitukset löydät
täältä.
Tervetuloa mukaan tutustumaan joukkueiden toimintaan!
|
| 221016 - Akatemialla maalijuhla Pihliksessä |
Atlantis Akatemia ja Nokian Palloseura kohtasivat Pihlajamäen MagneCit Areenalla
sunnuntaina. Kolmosen lohkovoittajien tasonmittaus kallistui tällä kertaa
etelän eduksi. Punapaidat latoivat tulostaululle selkeät numerot 6-0 (1-0).
Isännät ottivat komennon kentällä alusta alkaen. Avausjaksolla nokialaisten
puolustusmuuri oli kuitenkin vahva, ja ainoastaan David George onnistui kertaalleen
ohittamaan vieraiden maalia vartioineen Juuso Saikkosen (36'). Keltapaidat
panostivat teräviin vastaiskuihin, ja pariin otteeseen pallo kävikin
Atlantiksen maalikehikoissa.
Moshood Bola juoksutti toiselle jaksolle muutaman parin tuoreita jalkoja ja
antoi ohjeeksi pistää palloa nopeammin liikkeelle. Tämä toi myös tulosta, kun
vieraiden jalka alkoi painaa: 50. Arash Singh 2-0, 65. Marcelo rp 3-0, 68. Med
Bekhedda 4-0, 71. Dominik Rudenko 5-0 ja 76. Bekhedda 6-0.
Joukkueet kohtaavat uudelleen ensi lauantaina Nokian Keskuskentän nurmella.
Otteluparin voittaja ratkeaa kahden osaottelun yhteistuloksella.
|
A-nuorten SM-sarjan päätöskierros tarjosi melkoisen jännitysnäytelmän, kun
tilanteet eri paikkakunnilla vaihtelivat tiuhaan tahtiin. Mitalijoukkueet
olivat lopulta selvillä vasta, kun päätösvihellys oli kajahtanut
jokaisella kentällä.
Ensimmäisenä kuului kummia Tampereelta. KuPS oli mennyt heti kättelyssä
0-2 johtoon. Ilves oli samantien putoamassa mitalitaistosta.
Sitten tapahtui Lahdessa. Miro Marin puski helsinkiläiset johtoon (17').
Seuraavaksi tuli tieto Kaarinasta, että KaaPo johtaa 1-0 (24'). HJS
kuitenkin kuittasi nopeasti (30').
Lahdessa peli alkoi kääntyä Atlantikselle, kun Roope Sipi (38') ja Chidera
Ajunwoko (45+1') viimeistelivät taukonumeroiksi jo 0-3.
Kun myös KaaPo meni juuri ennen taukovihellystä uudelleen johtoon (45'),
helsinkiläisten leirissä jo varovasti tuuleteltiin.
HJS ei kuitenkaan luovuttanut. Numerot Kaarinassa olivat pian 2-2 (53'), ja
hämeenlinnalaiset jahtasivat voittomaalia, mikä olisi varmistanut heille
mestaruuden.
Kun Reipas vielä iski kavennuksen 1-3 (60'), Atlantis-leirissä ilmeet
vakavoituivat. Marcelo kuitenkin kuittasi samantien - 1-4 (61'). Adonis
Sfishta hetken päästä jo 1-5 (67'). Reipas vielä 2-5 (75') ja Rayanne Kone
lisäajalla loppunumerot 2-6 (90+3').
Viimeinen vartti helsinkiläisten vaihtopenkillä seurattiin kuitenkin
herkeämättä uutisia Kaarinasta. Kun hiukan ennen loppua tulospalveluun
ilmestyi tilanteeksi 3-2, huuto alkoi samantien. Ilo kuitenkin loppui lyhyeen,
kun numeroiksi korjattiin uudelleen 2-2. Sen jälkeen vain seurattiin, miten
kello sekunti kerrallaan tikitti lisäaikaa. Kun ruutuun vihdoin ilmestyi
"Päättynyt 2-2", helsinkiläisjuhlat saattoivat alkaa.
Atlantis vei Suomen mestaruuden 25 pisteellä. HJS ja KaaPo nappasivat
himmeämmät mitalit 23 pinnalla. Syksyllä pahasti hyytynyt Ilves jäi lopulta
neljänneksi (21 p.) perässään Honka (21 p.) ja Reipas (20 p.).
Kiitos kaikille A-nuorten SM-sarjaan osallistuneille joukkueille hyvästä ja
rehdistä kilpailusta. Mukana oli hyviä joukkueita ja koko joukko tasokkaita
pelimiehiä. Toivottavasti Palloliittokin jatkossa panostaa sarjaan
enemmän, jotta saisimme siitä tulevina vuosina entistä laadukkaamman
kilpailun.
|
| 221015 - We Are the Champions! |
| 221014 - Sunnuntaina vieraita Nokialta |
Atlantis Akatemia saa sunnuntaina vieraita Nokialta, kun Kolmosen Läntisen
B-lohkon voittaja Nokian Palloseura saapuu mittaamaan helsinkiläisten tasoa.
NoPS on punapaidoille uusi tuttavuus, sillä joukkueet eivät ole aikaisemmin
olleet vastakkain millään sarjatasolla.
Kolmosen Läntisessä B-lohkossa käytiin todella tiukka taisto lohkovoitosta.
NoPS ja TPV päätyivät tasapisteisiin, ja joukkueille oli jopa sama maaliero.
Nokialaiset nappasivat ykköspaikan, koska tehtyjen maalien määrä oli suurempi
kuin tamperelaisilla.
Sunnuntain ottelu pelataan MagneCit Areenalla Pihlajamäessä klo 14.00.
Sisäänkäynti Areenalle tapahtuu Rapakiventien puolelta. Ottelussa on
lipunmyynti, ja portilla suoritetaan turvatarkastus.
|
| 221013 - Beibit lauantaina Lahteen |
A-nuorten SM-sarjan päätöskierros pelataan lauantaina. Atlantis-beibit matkaavat
Lahteen, missä helsinkiläiset haastavat isäntäjoukkue FC Reippaan.
Taisto sarjapisteistä käynnistyy Kisapuistossa klo 13.00.
Lähtökohdat päätöskierrokselle ovat herkulliset, kun koko kärkiviisikko on
kahden pisteen sisällä: HJS (22), Atlantis (22), KaaPo (22), Ilves (21) ja
Reipas (20). Atlantis kohtaa lauantaina Reippaan Lahdessa, Ilves kotonaan Kuopion
Palloseuran ja Kaarinassa ovat vastakkain KaaPo ja HJS.
|
| 221012 - NoPS-peli Pihliksessä |
Atlantis Akatemia kohtaa Nokian Palloseuran sunnuntaina Kolmosen lohkovoittajien
tasonmittauspeleissä. Ottelu pelataan MagneCit Areenalla Pihlajamäessä klo 14.00.
Lämmin kiitos PK-35:lle pelikentän tarjoamisesta.
Sunnuntaina on tiedossa kunnon futisjuhla. Nokialta on tulossa täysi
bussilastillinen NoPS-faneja, ja eiköhän Stadistakin löydy kohtuullisesti
Atlantis-kannattajia.
Toinen osaottelu pelataan lauantaina 22.10. klo 14.00 Nokian Keskuskentän
luonnonnurmella. Stadissa nurmet menivät kiinni jo kuukautta aikaisemmin, joten
Nokialta löytyy futiskulttuuria.
|
| 221011 - Akatemialle kaksi lisäpeliä |
Atlantis Akatemia saa tälle syksylle vielä kaksi mielenkiintoista lisäkoitosta,
kun Palloliitto tarjoaa mahdollisuuden Kolmosen lohkovoittajien välisiin
tasonmittauspeleihin. Akatemiaa vastaan asettuu kaksiosaisessa otteluparissa
Läntisen B-lohkon voittaja Nokian Palloseura. Ensimmäinen osaottelu pelataan
Helsingissä sunnuntaina 16. lokakuuta ja toinen osaottelu Nokialla lauantaina
22. lokakuuta. Luvassa on varmasti mielenkiintoisia vääntöjä.
|
| 221010 - Kaksi A-junnujoukkuetta |
Atlantiksella on tulevalla kaudella kaksi joukkuetta P20-ikäluokassa.
Akatemia-pelaajista koottu kilpajoukkue osallistuu jälleen SM-sarjan karsintoihin
ja enemmän harrastepohjainen uusi A-junnujoukkue lähtee mukaan Kakkoseen.
Molemmat joukkueet järjestävät loka-marraskuussa avoimia harjoituksia,
joihin uudet yrittäjät ovat tervetulleita tutustumaan toimintaan.
Eri joukkueiden avoimet harjoitukset löydät
täältä.
|
Atlantis kohtasi sunnuntaina Vantaan Jalkapalloseuran A-nuorten SM-sarjassa.
Vantaalaiset pistivät rajusti kampoihin, mutta punapaidat nousivat toisella
jaksolla väkisin voittoon. Loppunumerot Pallomyllyssä olivat isäntien eduksi
2-0 (0-0).
Avausjakso mentiin Atlantiksen komennossa, mutta vieraat puolustivat
kurinalaisesti ja kun kotijoukkueen viimeistely-yritykset olivat ponnettomia,
tauolle lähdettiin maalittomissa tasanumeroissa.
Toisella jaksolla punapaitojen paine VJS-maalilla jatkui. Maalikehikko
kolisi useampaan otteeseen ja kahdesti pallo saatiin verkkoonkin, mutta
molemmilla kerroilla avustavan lippu pelasti vantaalaiset. Toisaalta isäntien
hyökkäysinto avasi tilanteita myös Atlantis-maalille, mutta Anwar Abdi poimi
varmasti valkopaitojen lähentelyt. Vihdoin 75. minuutilla Jean Jr murtautui
läpiajoon ja ampui pallon takakulmasta sisään. Lopullisen sinetin iski 89.
minuutilla Atte Karppinen, jonka pommi 20 metristä sinetöi loppunumerot 2-0.
A-nuorten SM-sarja huipentuu ensi viikonloppuna. Viisi
kärkijoukkuetta ovat kahden pisteen sisällä: HJS (22), Atlantis (22), KaaPo (22),
Ilves (21) ja Reipas (20). Päätöskierroksella helsinkiläiset matkaavat Lahteen
Reippaan vieraaksi, Ilves kohtaa kotonaan Kuopion Palloseuran ja Kaarinassa
ovat vastakkain KaaPo ja HJS.
|
| 221008 - Tenkaselle potkut - Bola ruoriin |
Aarne Tenkasen päävalmentajan pesti jäi lyhyeksi, sillä mies vapautettiin tehtävästä
vain muutaman päivän urakoinnin jälkeen. Valmennusvastuun loppukaudeksi ottaa nyt
seuran Akatemia-valmentaja Moshood Bola.
- Olin heti järkkäämässä kundeille saunailtaa mut tuli vähän maisteltua
tarjoiluja jo edellisiltana. Tai vähän enemmänkin. Kundit jäi sit aika janosiks
eikä ne oikein tykänny siitä, Tenkanen myöntää.
|
| 221008 - Beibeillä vastassa VJS |
Atlantiksen pelit A-nuorten SM-sarjassa jatkuvat sunnuntaina, kun Vantaan
Jalkapalloseura saapuu punapaitojen vieraaksi. Taisto sarjapisteistä
käynnistyy Pallomyllyssä klo 14.00.
Joukkueiden kohtaamiset ovat perinteisesti olleet tiukkoja vääntöjä, ja
tasainen koitos on varmasti tiedossa tälläkin kertaa.
|
| 221007 - Akatemia tasapeliin kärkikamppailussa |
Kärkikaksikko Toukolan Teräs ja Atlantis Akatemia kävivät perjantai-iltana
tiukan Kolmosen väännön Bolliksen tekonurmella. Reipas syysmyräkkä karsi ehkä
suurimmat hienoudet pelistä, mutta yritystä molemmilla joukkueilla riitti
aina päätösvihellykseen saakka.
Atlantis siirtyi johtoon 27. minuutilla, kun Med Bekhedda riisti pallon
keskialueella ja vapautti nopealla oivalluksella Jean Juniorin läpiajoon.
Tämä viimeisteli varmasti lukemiksi 0-1. Isännät kuitenkin kuittasivat 38.
minuutilla, kun Artturi Paavola jatkoi etutolpalta kulmapotkun Sammy Ndjockin
selän taakse. Toisella jaksolla sinisissä vieraspaidoissa esiintynyt Akatemia
sai myötätuulen selän taakse, ja isäntien maalikehikot kolisivatkin muutamaan
otteeseen. Enempää osumia Bolliksen syysillassa ei kuitenkaan nähty,
joten päätöskierroksen kärkikamppailu päättyi pistejakoon maalein 1-1.
Atlantis Akatemia keräsi Kolmosessa 22 ottelusta 56 pistettä, kun kakkoseksi
sijoittunut ToTe sai kokoon 49 pinnaa. Puotinkylän Valtti oli 45 pisteellä
kolmas. Häntäpäässä FC Viikingit SCP ja FC POHU joutuvat hakemaan ensi kaudella
vauhtia Nelosesta.
|
| 221006 - B-junnuilla avoimet harjoitukset |
Atlantiksen B-juniorit järjestävät syksyn aikana joukon avoimia harjoituksia, joihin
2006-08 -syntyneet tulevaisuuden pelimiehet ovat tervetulleita tutustumaan joukkueen
toimintaan. B-junnujen ensimmäiset avoimet harjoitukset pidetään Myllypuron Pallomyllyssä
maanantaina 24. lokakuuta klo 20.30 sekä torstaina 27. lokakuuta samoin klo 20.30.
Lisätietoja avoimista harjoituksista ja B-juniorien toiminnasta antaa
Mika Laine (puh. 0440 965667).
|
| 221006 - Akatemialla vastassa ToTe |
Atlantis Akatemia haastaa perjantaina Kolmosen päätöskierroksella sarjakakkosen
Toukolan Teräksen. Taisto sarjapisteistä käynnistyy Töölön Pallokentän
ykköstekonurmella klo 20.00.
Kevätkierroksella Akatemia voitti joukkueiden keskinäisen kohtaamisen maalein
3-2, mutta todella tiukalle ToTe punapaidat laittoi.
|
| 221005 - Ekmarkille potkut - Tenkanen ruoriin |
Atlantis-valmentaja Tommi Ekmarkin sopimus on purettu, ja manageri Aarne Tenkanen vetää
loput tämän kauden Kakkosen pelit.
- Pojalla menivät omat ja seuran intressit hiukan sekaisin. Mutta tekevällehän
sattuu. Kiitämme menneistä vuosista, ja kuten tapana on sanoa, toivotamme lämpimästi
onnea uusien haasteiden parissa, Tenkanen taustoittaa.
- Tosiasiahan on, että tavoittelimme myös Kakkosessa selkeästi parempaa menestystä,
kuin mitä saavutimme. Nyt on aika laittaa uutta matoa koukkuun ja pyrkiä jälleen takaisin
kärkikahinoihin.
|
| 221004 - Maalijuhla Talissa |
Atlantis Akatemia kohtasi FC Viikingit SCP:n torstai-iltana Talin hallissa.
Tällä kertaa punapaidat pääsivät helpolla ja saivat nautiskella maalijuhlasta
laajalla rintamalla: 2. Jean Jr 1-0, 25. Sergio 2-0, 42. David George 3-0,
53. Konan Kouakou 4-0, 62. Arash Singh 5-0, 66. Jean Sr 6-0, 77. Adriano Mvondo 7-0,
81. Rayanne Kone 8-0, 85. Joao 9-0 ja 90. Kone 10-0. Viikingit ei tällä kertaa
pystynyt tarjoamaan samanlaista vastusta kuin kesällä Hettarilla.
Seuraava koitos onkin sitten luokkaa kovempi, sillä Akatemia haastaa perjantaina
Kolmosen päätöskierroksella sarjakakkosen Toukolan Teräksen. Ottelu käynnistyy
Töölön Pallokentän ykköstekonurmella klo 20.00. ToTe on voittanut putkeen
seitsemän viime peliään, joten kelpo haaste odottaa Atlantis-miehistöä Bolliksella.
|
| 221003 - Akatemialla vastassa Viikingit |
Atlantis Akatemian Kolmosen pelit jatkuvat tiistaina, kun joukkue kohtaa
Talin hallissa FC Viikingit SCP:n. Taisto sarjapisteistä käynnistyy klo 18.15.
Kevätkierroksella Akatemia haki sarjapisteet Heteniityn kentältä maalein
2-6, mutta vääntö ratkesi vasta toisella jaksolla väsyn hiipiessä
vuosaarelaisten puseroihin.
|
| 221001 - Kakkonen päättyi voitokkaasti |
Atlantis päätti kauden 2022 Kakkosen pelit voitokkaasti, kun Peli-Karhut joutui
antautumaan Kartanon kentällä maalein 4-1 (2-0). Samalla varmistui lopullisesti,
että kotkalaisten tie vie kauden päätteksi Kolmoseen.
PeKa saapui Helsinkiin hakemaan täyttä pistepottia, sillä runsasmaalisella
voitolla joukkueella olisi vielä ollut pieni mahdollisuus sarjapaikan säilyttämiseen.
Kotkalaisten toivo hiipui kuitenkin nopeasti, sillä punapaidat hallitsivat
pelitapahtumia, ja isäntien kuuma kärkikaksikko Chijioke Ibekwe (19') ja Charles
Katashira (28') iski jo avausjaksolla pallon kahdesti vieraiden maalia vartioineen
Aleksi Partasen selän taakse.
Toisella jaksolla Samuel Takala herätti vielä pienen toivonkipinän
kotkalaisleirissä iskemällä nopean kavennusosuman (53'), mutta kipinä hiipui pian,
kun kello kävi ja Ibekwe teki lisää tuhojaan: 3-1 67. minuutilla ja vielä 4-1
juuri ennen päätösvihellystä (89'). Näin loppunumerot olivat Vuosaaressa punapaitojen
eduksi 4-1.
Atlantis keräsi kauden 22 ottelussa 36 pistettä, mikä toi sarjataulukossa
viidennen sijan. Kärkinelikko JIPPO (49 p. ), KäPa (48 p.), Reipas (47 p.) ja
Kiffen (38 p.) jatkaa vielä pelejä erillisessä noususarjassa. PeKa ja FC LaPa
puolestaan joutuvat ensi kaudella hakemaan vauhtia Kolmosesta.
|
| 221001 - Beibit voittoon kahden maalin takaa |
Atlantis matkasi lauantaina Kuopioon haastamaan isäntäjoukkue Kuopion
Palloseuraa A-nuorten SM-sarjassa. Keltapaidat näyttivät ratkaisevan
taiston edukseen heti kättelyssä, mutta niin vaan helsinkiläiset nousivat
parin maalin takamatkalta lopulta voittoon lukemin 2-4 (2-3).
Viime kauden mestarit aloittivat Lippumäen hallissa vahvasti. Saif Joseph
vei pariin otteeseen Adonis Sfishtaa pahemman kerran. Ensin hän tarjoili
Tuomas Pippolalle, joka iski numeroiksi 1-0 (5'). Toisella kerralla Joseph
ampui itse pallon Anwar Abdin selän taakse (16'). Atte Karppinen toi kuitenkin
helsinkiläiset mukaan peliin 27. minuutilla. Sfishta löi lisää löylyä
viisi minuuttia myöhemmin, kun vasemman jalan vapaapotku upposi isäntien
verkkoon (32'). Seuraavaksi Miro Marin puski Sfishtan kulmasta tilanteeksi
jo 2-3 (39'). Näissä numeroissa mentiin myös tauolle.
Toisella jaksolla kentälle vaihdettu Chidera Ajunwoko otti keskikentän
haltuunsa. Tilanteita saatiinkin KuPS-maalille, mutta vasta Karppisen
tykki 25 metristä oikeaan yläkulmaan aiheutti töitä tulostaulun hoitajalle (76').
Enempää osumia ei Lippumäessä nähty. Näin pisteet matkasivat Helsinkiin ja
beibit pääsivät täyttämään ebergiavarastojaan paikalliseen kantapaikkaansa.
Atlantis nousi sarjataulukossa 19 pisteeseen, millä joukkue on vielä
hyvin mukana mitalikahinoissa. Ilves on jo hiukan karussa, mutta kolmikko
HJS, Atlantis ja KaaPo on tällä hetkellä tiukimmin kisaamassa
himmeämmistä mitaleista. Punapaitojen seuraava koitos on ensi sunnuntaina
9. lokakuuta, jolloin tuttu kiistakumppani VJS saapuu vieraaksi Pallomyllyyn.
|
Uutisarkisto
(täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)
|