Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-31.8.2022

220831 - Akatemialla vastassa PuiU
Atlantis Akatemian Kolmosen pelit jatkuvat torstaina, kun joukkue kohtaa Pukinmäessä tutun paikallisvastustajan Puistolan Urheilijat. Taisto Kolmosen sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 18.30.

Joukkueet kohtasivat kevätkierroksella Puistolassa, jolloin PuiU oli parempi maalein 3-1. Atlantikselle on näin tarjolla revanssin paikka.


220829 - Pelimiehet tasapeliin kärkimatsissa
Atlantis Pelimiehet ja Itä-Hakkilan Kilpa kävivät tiukan ja tasokkaan Vitosen väännön Tapulin tekonurmella maanantai-iltana. I-HK vei fyysisempänä avausjakson, mutta toisella puolikkaalla punapaidat pistivät palloa liikkeelle ja nousivat lopulta ansaitusti tasanumeroihin 2-2 (0-2). Pelimiesten osumista vastasivat tällä kertaa Collins Bah sekä keskikenttää dominoinut Artturi Lehkonen.

Pelimiehet olivat liikkeellä todella nuorella nipulla. Konkareita edustivat ainoastaan tolppien välissä vakuuttavasti esiintynyt Eero Kilpinen sekä vasempana pakkina raatanut Rodriques Tecassala. Nuoriso-osasto pärjäsi kuitenkin tiukassa paikassa mainiosti, ja varmasti mukaan tarttui jälleen myös rutkasti oppia miesten peleistä.


220828 - Ei vaan riittänyt
Atlantis ja Ilves kohtasivat A-nuorten SM-sarjassa sunnuntaina. Hyvätasoinen koitos Pukinmäen nurmella päättyi lopulta tamperelaisten eduksi maalein 1-2 (0-1).

Ilves aloitti vahvasti, ja punapaitojen alakerta oli useampaan otteeseen tiukoilla nopeiden tamparelaiskärkien kanssa. Vieraiden ansaittu johtomaali nähtiin 33. minuutilla, kun Atte Jokinen iski pallon Joni Niemen selän taakse. Tämä jäi myös avausjakson ainoaksi osumaksi.

Toisella jaksolla helsinkiläiset pääsivät paremmin mukaan peliin, ja Arash Singh taituroi 54. minuutilla numerot tasoihin. Molemmat hakivat tämän jälkeen voittomaalia, ja tällä kertaa keltapaidat siinä onnistuivat, kun Jaakko Knuuttila harhautti Roope Sipin ja ampui loppunumeroiksi 1-2 (82').

Atlantiksen seuraava A-nuorten SM-sarjan ottelu on sunnuntaina 4. syyskuuta, jolloin helsinkiläiset matkaavat Turkuun FC Interin vieraaksi.


220827 - Beibit saavat vieraita Tampereelta
Atlantiksen pelit A-nuorten SM-sarjassa jatkuvat sunnuntaina, kun Ilves Tampereelta saapuu vieraaksi Pukinmäkeen. Taisto sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 14.00.

Ilves on kerännyt SM-sarjassa neljästä pelistä kolme voittoa ja yhden tappion. Pinnoja on koossa yhdeksän ja sijoitus viides. Atlantiksella pinnoja on plakkarissa seitsemän, mikä sarjataulukossa oikeuttaa seitsemänteen sijaan.


220827 - Akatemia haki pinnat Vuosaaresta
Atlantis Akatemia kohtasi FC Viikinkien nykyisen ykkösryhmän SCP:n perinteikkäällä Heteniityn nurmella lauantaina. Akatemia nappasi pinnat mukaansa lopulta selkein numeroin 2-6 (2-3), mutta kelpo vastuksen isännät tarjosivat.

Atlantis-miehistö aloitti pirteästi, ja kolmikko Franck Nyemb (20'), David George (21') ja Joao (23') latoi muutaman minuutin sisään taululle lukemat 0-3. Punapaidat ajattelivat, että peli on selvä ja nostivat jalkaa kaasulta. Viikkari-konkarit Christoffer Nyberg (29') ja Markus Maunu (39') kiittivät, ja pian numerot olivat jo 2-3.

Moshood Bola ravisteli hiukan suojattejaan tauolla, ja toisella jaksolla pallo rupesi taas liikkumaan vikkelämmin. Tulostakin tuli: Nyemb 2-4 (57'). Med Bekhedda 2-5 (60') sekä Akatemian riveissä debytoinut Rayanne Kone 2-6 (88').

Akatemian seuraava Kolmosen koitos on ensi torstaina 1. syyskuuta, jolloin tuttu paikallisvastustaja Puistolan Urheilijat saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


220826 - Akatemialla vastassa Viikingit
Atlantis Akatemian Kolmosen pelit jatkuvat heti lauantaina, kun joukkue kohtaa Vuosaaressa isäntäjoukkue FC Viikingit/SCP:n. Taisto Kolmosen sarjapisteistä käynnistyy Heteniityn nurmella klo 16.00.

220826 - Bollis jäi valloittamatta
Kiffen oli pelätyn kova vastus Atlantis-miehistölle perjantai-iltana. Mustapaidat olivat Pallokentän tekonurmella vahvempia maalein 2-0 (2-0).

Atlantis oli alusta alkaen vaikeuksissa isäntien terävien vastaiskujen kanssa. Suoraviivaisesti hyökännyt kotijoukkue iski avausosuman jo toisella minuutilla, kun Peik Koskinen päätti nopean hyökkäyksen tuikkaamalla pallon Anwar Abdin selän taakse. Jatkoa seurasi 24. minuutilla. Riisto keskialueella, syöttö pystyyn ja Joona Tukiainen viimeisteli jo 2-0. Punapaidoilla oli myös omat paikkansa, mutta viimeinen ratkaisu epäonnistui järjestään.

Toinen jakso toisti samaa kavaa. Isäntien vastaiskut eivät tuoneet enää lisäosumia, mutta eivät tuoneet tulosta punapaitojenkaan hyökkäysyritykset. Loppua kohden Atlantis nosti lisää miehiä ylös, mikä toikin muutaman maalipaikan, mutta tällä kertaa aika loppui kesken. Näin paikallistaisto päättyi mustapaitojen juhlaan.

Atlantiksen seuraava Kakkosen koitos on tiistaina 6. syyskuuta, jolloin Lahden Reipas saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


220826 - Slava Ukraini!
Ennen perjantai-illan Bolliksen derbyä molemmat joukkueet halusivat osoittaa tukensa Ukrainalle ja Ukrainan kansalle. Slava Ukraini!

220825 - Hanasaaren kulttuurikeskus uusi yhteistyökumppani
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus on uusin tulokas Atlantiksen yhteistyökumppaniverkostossa.

Hanasaaren kulttuurikeskus on Suomen valtion omistama ja Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston ylläpitämä kulttuurikeskus Espoon Hanasaaressa. Kulttuurikeskuksen lisäksi Hanasaaren merellisissä maisemissa on hotelli, kokoustiloja ja ravintola.


220825 - Perjantaina Bollikselle
Atlantis-miehistö suuntaa perjantaina Töölön Pallokentälle, missä punapaidat haastavat isäntäjoukkue FC Kiffenin. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Bolliksen uudella tekonurmella klo 19.00.

Kesäkuussa joukkueet olivat vastakkain Pukinmäessä, ja silloin Kiffen vei sarjapisteet mukanaan maalein 0-3. Atlantikselle on näin perjantaina tarjolla revanssin paikka.


220824 - Vaikeuksien kautta voittoon
Atlantis Akatemia joutui todella tiukoille Töölön Taiston kanssa, kun joukkueet kohtasivat toistamiseen viikon sisään. Punapaidat olivat lopulta Puistolan nurmella vahvempia maalein 2-0 (1-0), mutta helpolla ei Taisto taipunut.

Akatemia hallitsi pelitapahtumia lähes täydet 90 minuuttia, mutta maalinteko oli tällä kertaa todella tuskaista. Kun vielä juuri kentälle vaihdettu Adonis Sfishta taituroi itselleen punakortin 61. minuutilla, isännät olivat hetken viennissä pahemman kerran. Sammy Ndjock piti kuitenkin torjunnoillaan joukkuetta pystyssä vaikeina hetkinä. Vakuuttava oli myös Simo Partinen töölöläisten maalilla. Lopulta ainoastaan Joao onnistui Partisen kahdesti ohittamaan (8' ja 71'). Tällä kertaa tämä riitti täyteen pistepottiin.

Akatemian seuraava Kolmosen koitos on jo ensi lauantaina 27. elokuuta, jolloin punapaidat kohtaavat Heteniityn nurmella isäntäjoukkue FC Viikingit/SCP:n.


220823 - Akatemialla toistamiseen vastassa Taisto
Atlantis Akatemian Kolmosen pelit jatkuvat keskiviikkona, kun joukkue kohtaa uudemman kerran Töölön Taiston. Tällä kertaa pelataan Puistolan nurmella, ja ottelu alkaa klo 18.45.

220823 - Pelimiehet voittoon Kontulassa
Kontu/KoVa ja Atlantis Pelimiehet tarjosivat vauhdikkaan ja hyvätasoisen Vitosen kamppailun Kontulan tekonurmella tiistai-iltana. Pelimiehet nappasivat voiton selkein numeroin 0-6 (0-3), mutta kelpo vastuksen isännät tarjosivat.

Pelimiesten riveissä nähtiin pitkästä aikaa koko Ekmarkien veljessarja, ja Atlantis-leirissä jännitettiinkin, saavatko kaikki kolme pallotaituria nimensä maalintekijätilastoon. Sami ja Tommi hoitivat oman osuutensa hyvissä ajoin, mutta Miikalla viimeistely jäi viime tippaan. Juuri ennen päätösvihellystä Ekmarkien hattutemppu kuitenkin täydentyi, kun Miika vihdoin onnistui ohjaamaan pallon isäntien verkkoon.


220823 - Ei mennäkään stadikalle
Suomen Palloliitto on muuttanut Region's Cupin välieräottelun HyPS - Atlantis Akatemia lopputulokseksi 3-0 hyvinkääläisten eduksi. Näin HyPS etenee loppuotteluun SexyPöxyjä vastaan.

Peruste päätökselle on, että Akatemian joukkueessa Cupissa pelasi pelaajastatukseltaan Kakkoseen rekisteröityjä pelaajia.

Tino Kinnunen on harmissaan tapahtuneesta. - Kyseessä on meidän oma moka. Emme perehtyneet Cupin sääntöihin riittävän perusteellisesti. Oletimme että riittää, jos pelaaja ei ole pelannut Kakkosessa kauden aikana. Meillä oli muutama pelaaja, jotka rekisteröimme talvella myös Kakkosen joukkueeseen, vaikka he eivät sitten kauden aikana olekaan siellä pelanneet.


220821 - Ei tuliaisia Kauniaisista
Atlantis-beibien Kauniaisten vierailu ei sujunut suotuisten tähtien alla. Isännät kurittivat vaisusti esiintynyttä Atlantis-ryhmää maalein 3-1 (2-0), ja maalitykki Andreas Roth menetettiin loppukaudeksi sairastuvalle nilkkavamman vuoksi.

Avausjakso oli helsinkiläisiltä hengetön esitys. Kaksi huonosti puolustettua vastaiskua, jotka Niklas Boye päätti tuloksekkaasti (10' ja 21'). Toiselle jaksolle punapaidat lähtivät hakemaan kavennusta, mutta Boye iski heti kättelyssä kolmannen kerran (46'). Vähitellen ote alkoi siirtyä Atlantikselle, mutta vieraiden viimeistely oli kovin nuhaista. Ainoastaan Adriano onnistui kertaalleen toimittamaan pallon isäntien verkkoon (61'), mutta se ei suurta lohtua tuonut.

Atlantiksen seuraava A-nuorten SM-sarjan ottelu on sunnuntaina 28. elokuuta, jolloin Ilves saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


220820 - Beibit sunnuntaina Graniin
Atlantiksen pelit A-nuorten SM-sarjassa jatkuvat sunnuntaina, kun punapaidat matkaavat Grankulla IFK:n vieraaksi Kauniaisiin. Taisto sarjapisteistä käynnistyy Keskuskentän tekonurmella klo 15.00.

GrIFK oli oman karsintalohkonsa kolmonen, ja SM-sarjassa joukkue on kerännyt kolmesta pelistä yhden voiton ja kaksi niukkaa tappiota. Pisteitä on näin koossa neljä. Atlantiksella pinnoja on kolmen kierroksen jälkeen seitsemän.


220820 - Revanssi
Atlantis otti kaivatun revanssin lappeenrantalaisista, kun FC LaPa kaatui Pukinmäessä lauantaina 2-0 (1-0).

Vieraat aloittivat pirteästi, ja Atlantiksella oli vaikeuksia rakentaa hyökkäyksiä. Parinkymmenen minuutin jälkeen lappeenrantalaisten rynnistys alkoi kuitenkin hiipua, ja isännät iskivät välittömästi. Jean tarjoili Mauro Severinolle, ja tämä viimeisteli avausmaalin (21'). Ote siirtyi selkeämmin isännille, mutta enempää osumia avausjaksolla ei nähty.

Toisella jaksolla punapaitojen hallinta jatkui, mutta maalinteko oli yhä vaikeaa. Kun muille ei maistunut, Severino kiskaisi paristakympistä pallon toistamiseen vieraiden verkkoon (65'). Tämän jälkeen loppu oli enemmän pelailua, eikä Pukinmäessä lisäosumia nähty.

Atlantis paranteli voitolla asemiaan keskikastissa. Helsinkiläisillä koossa on nyt 26 pistettä, mikä oikeuttaa sarjataulukossa viidenteen sijaan. Seuraava tilaisuus pistetilin kartuttamiseen on ensi perjantaina 26. elokuuta, jolloin punapaidat haastavat Bolliksella FC Kiffenin.


220819 - Lauantaina vieraita Lappeenrannasta
Atlantis saa lauantaina vieraita Lappeenrannasta, kun FC LaPa saapuu Pukinmäkeen. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 17.00.

Sarjanousija FC LaPan taival Kakkosessa on ollut kivikkoinen. Lappeenrantalaisten tilillä on vasta yksi voitto, kun joukkue kevätkierroksella kukisti kotonaan juuri Atlantiksen. Luulisi motivoivan isäntiä nappaamaan revanssin lauantaina.


220818 - Maalijuhla Bolliksella
Atlantis Akatemia tarjoili avausjaksolla kauden parastaan, kun ryhmä torstai-iltana haki Kolmosen sarjapisteet Bollikselta. Isäntäjoukkue Töölön Taisto jäi jalkoihin selvin numeroin 0-7 (0-5).

Akatemian riveistä löytyi tällä kertaa maalintekijöitä laajalla rintamalla. Arash Singh (17' ja 61') osui kahdesti ja Konan Kouakou (5'), Franck Nyemb (18'), Joao (30'), Dominik Rudenko (40') sekä Adonis Sfishta (47') kukin kertaalleen.

Joukkueet ovat vastakkain toistamiseen jo ensi viikon keskiviikkona 24. elokuuta. Tällä kertaa pelataan Puistolan nurmella Atlantiksen toimiessa vuorostaan isäntänä.


220817 - Akatemialla vastassa Töölön Taisto
Atlantis Akatemian Kolmosen pelit jatkuvat torstaina, kun lähiöiden kasvatit suuntaavat Töölön valoihin haastamaan isäntäjoukkue Töölön Taistoa. Vääntö sarjapisteistä käynnistyy Bolliksen uudella tekonurmella klo 20.15.

220817 - Onni siirtyy Tikkurilaan
Akatemia-pelaaja Onni Ikonen siirtyy Tikkurilan Palloseuran riveihin. TiPS johtaa Kolmosen lohkoa C ja tavoittelee tiukasti nousua Kakkoseen. Seurat ovat päässeet sopimukseen siirron ehdoista, ja hyökkääjä on edustuskelpoinen jo tikkurilalaisten seuraavassa ottelussa.

Ikonen viimeisteli kevään P20 SM-karsinnoissa kahdeksan osumaa ja oli joukkueen toiseksi paras maalintekijä. Kakkosessa pikakiitäjä ehti Atlantiksessa pelaamaan kolme ottelua.


220816 - Akatemia finaaliin
Atlantis Akatemia selvitti tiensä Regions' Cupin finaaliin, kun Hyvinkään Palloseura kaatui Hyvinkään Urheilupuistossa tiukan väännön jälkeen maalein 0-1 (0-0).

Avausjaksolla punakone oli melkoisen ruosteessa, ja suurella sydämellä taistellut isäntäjoukkue selvitti helposti helsinkiläisten heiveröiset hyökkäykset. Puoliajalla Moshood Bola antoi suojateilleen hiukan palautetta heidän esityksestä sekä vaihtoi kentälle muutaman parin tuoreita jalkoja. Pelin kuva muuttuikin samantien. Punapaidat vyöryttivät hyökkäyksiä isäntien maalille, mutta verkkoon asti palloa ei millään saatu. Lopulta vasta 88. minuutilla Sergio nousi laidaltaan ja tykitti pallon pienestä kulmasta voimalla sisään. Tästä hienosti taistellut kotijoukkue ei enää noussut,

Atlantis Akatemia eteni näin Regions' Cupin finaaliin, missä vastaan asettuu Laaksolahden ylpeys SexyPöxyt. Loppuottelu pelataan 1. lokakuuta Helsingin Olympiastadionilla.


220815 - Akatemia tiistaina Hyvinkäälle
Atlantis Akatemia matkaa tiistaina Hyvinkäälle, missä helsinkiläiset haastavat Regions' Cupin välierissä Hyvinkään Palloseuran. Cup-taisto käynnistyy Hyvinkään Urheilupuistossa klo 19.00.

Regions' Cupin toisessa välierässä SexyPöxyt haki viikonloppuna finaalipaikan Kouvolasta kukistettuaan KJP:n maalein 1-2. Loppuottelu pelataan Olympiastadionilla 1. lokakuuta.


220815 - Kaikkein kovin Ekmark
Atlantis Pelimiehet jatkoi voittokulkuaan Vitosessa, kun LPS:n reservit jäivät Tapulin tekonurmella kotijoukkueen jalkoihin maalein 8-0 (3-0). Illan kuumin Pelimies oli tällä kertaa Miika Ekmark, joka nappasi nimiinsä Ekmarkien sukurekordin iskemällä pallon peräti kuudesti laajasalolaisten verkkoon. Lopuista osumista vastasivat Andreas Roth ja Saleh Al-Anssari.

220814 - Maalijuhla Porvoossa
Atlantis-miehistö oli vireessä, kun joukkue vieraili Porvoossa sunnuntaina. Punapaidat esittivät kauden iloisinta hyökkäyspeliä ja latoivat taululle selkeät lukemat 2-6 (0-3).

Helsinkiläiset aloittivat terävästi, ja Futura oli alusta lähtien vaikeuksissa vieraiden sähäkän hyökkäystrion Jean - Mauri Severino - Leo Ibekwe kanssa. Avausjaksolla kukin kolmikosta osui kertaalleen: Mauro 0-1 (13'), Leo 0-2 (17') ja Jean (31'). Kun vielä juuri ennen taukoa Anwar Abdi poimi Futura-kipparin Anton Britschgin kaksi yritystä pilkulta, tauolle lähdettiin numeroissa 0-3.

Toisella jaksolla Leo iski taululle jo 0-4 (51'). Tämän jälkeen tehomiehet vaihtoon, ja samalla ote siirtyi Futuralle. Ex-Atlantis Demba Camara rokotti kahdesti (75' ja 81'), mutta isäntien kiri hyytyi Joni Visin ulosajoon, ja Roope Sipi (90+2') sekä Azina Alingue (90+6') kaunistelivat vielä lukemia lisäajalla.

Atlantiksella on nyt koossa 23 pistettä, mikä oikeuttaa sarjataulukossa kuudenteen sijaan. Seuraava tilaisuus pistetilin kartuttamiseen on ensi lauantaina 21. elokuuta, jolloin FC LaPa saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.

Kuva: Juhani Järvenpää


220813 - Sunnuntaina Porvooseen
Atlantis-miehistö suuntaa sunnuntaina Porvooseen, missä helsinkiläiset haastavat isäntäjoukkue FC Futuran. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Porvoon keskuskentällä klo 18.30.

Joukkueet olivat toukokuussa vastakkain Pallomyllyssä. Silloin punapaidat nappasivat pisteet Mustapha Cokerin osumalla maalein 1-0. Sarjataulukossa Atlantis on seitsemäntenä 20 pinnalla ja Futura yhdeksäntenä 15 pinnalla.


220813 - HJS kaatui Puksussa
Atlantis-beibit olivat lauantaina pelituulella A-nuorten SM-sarjassa, kun HJS joutui antautumaan Pukinmäen nurmella maalein 3-1 (1-1).

Alku ei luvannut hyvää, sillä vieraat iskivät johtomaalin jo 11. minuutilla. Hämeenlinnalaisten maalitykki Eetu Kajanto käytti paikkansa ja taululla 0-1. Punapaidat tulivat kuitenkin mukaan peliin, kun Adonis Sfishtan lähettämä sivuvapari yllätti HJS:n maalilla pelanneen Joonas Oravan (19'). Ote siirtyi hienokseltaan isännille, mutta hämeenlinnalaisten vastaiskut olivat yhä vaarallisia. Tauolle lähdettiin kuitenkin tasanumeroissa 1-1.

Toisella jaksolla Atlantiksen hallinta jatkui, ja nyt tuli myös palkinto, kun Franck Nyemb sijoitti kulman jälkitilanteesta pallon Oravan selän taakse (47'). Vieraiden liike alkoi vähitellen hiipua, ja punapaidoilla oli useampikin paikka naulata peli, mutta vasta 89. minuutilla Roope Sipi ohjasi Arash Singhin tarjoilusta loppunumerot 3-1.

Atlantis nousi voitolla seitsemään pisteeseen ja sarjataulukossa jo kolmannelle sijalle. Seuraava A-nuorten SM-sarjan ottelu on sunnuntaina 21. elokuuta, jolloin beibit matkaavat Kauniaisiin GrIFK:n vieraaksi.

Kuva: Juhani Järvenpää


220812 - Beibeillä vastassa HJS
Atlantiksen pelit A-nuorten SM-sarjassa jatkuvat lauantaina, kun Hämeenlinnan Jalkapalloiseura saapuu beibien vieraaksi Pukinmäkeen. Taisto sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 17.00.

HJS oli oman karsintalohkonsa ykkönen ja sai Atlantiksen tavoin kolme lähtöpistettä SM-sarjaan. Avauskierroksella tuli 1-2 tappio Lahdessa, mutta viime viikonloppuna kaatui HJK Hämeenlinnassa maalein 3-1. Hämeenlinnalaisilla on näin koossa kuusi pinnaa, millä joukkue on tasapisteissä muun kärkiryhmän kanssa. Atlantiksella pinnoja on neljä ja sijoitus seitsemäs.


220811 - Vaikeuksien kautta voittoon
Atlantis Akatemia ja FC POHU kävivät tiukan väännön Kolmosen sarjapisteistä Pukinmäessä torstai-iltana. Vieraat näyttivät jo vievän pinnat mukanaan, mutta punapaidat nousivat lopussa väkisin ensin rinnalle ja sitten ohitse. Loppunumerot olivat isäntien eduksi 3-2 (1-0).

Dominik Rudenko vei avausjaksolla Akatemian johtoon (21'), mutta POHU iski toisella jaksolla kahdesti: Jussi Nieminen (55') ja Lauri Pöntinen (62'). Moshood Bola vaihtoi tämän jälkeen tuoreita jalkoja molempiin laitoihin, ja tämä toi myös tulosta. Ensin Adonis Sfishta pommitti 25 metristä tasoituksen (72'), ja hetkeä myöhemmin Joao ampui punapaidat uudelleen johtoon (81'). POHU haki vielä raivoisasti tasoitusta, mutta enempää osumia Pukinmäessä ei enää nähty.

Atlantis Akatemia nousi voitolla 28 pisteeseen ja ainakin hetkeksi taas lohkon piikkipaikalle, kun muut kärkiryhmät pelaavat omat ottelunsa vasta myöhemmin. Seuraava tilaisuus pistetilin kartuttamiseen on jälleen ensi viikon torstaina, kun joukkue suuntaa Töölön Taiston vieraaksi Pallokentälle.

Kuva: Juhani Järvenpää


220810 - Akatemialla vastassa FC POHU
Atlantis Akatemian Kolmosen pelit jatkuvat torstaina, kun FC POHU saapuu vieraaksi Pukinmäkeen. Vääntö sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 19.00.

Joukkueet olivat kevätkierroksella vastakkain Lassilan tekonurmella, ja silloin punapaidat ratkaisivat koitoksen edukseen toisella jaksolla. Nyt edessä on kuitenkin uusi taisto.


220809 - Voittomaali viime hetkillä
Atlantis ja KuPS Akatemia kävivät tiukan väännön sarjapisteistä Pukinmäessä tiistaina. Isännät iskivät ratkaisun vain hetki ennen päätösvihellystä, ja näin sarjapisteet jäivät Helsinkiin lukemin 1-0 (0-0).

KuPS aloitti vahvalla prässillä, ja alku mentiinkin vieraiden komennossa. Maalipaikoille kuopiolaiset eivät kuitenkaan pahemmin päässeet. Toisaalta tehotonta oli myös kotijoukkueen hyökkäyspeli. Ainoastaan Mustapha Coker haastoi muutamaan otteeseen KuPS:n alakertaa, mutta ei ollut Mustinkaan sihti tällä kertaa kohdallaan.

Toisella jaksolla molemmat joukkueet jatkoivat tarkkaa peliä. Vasta viimeisen vartin aikana tilanteita alkoi syntyä. Maaliin saakka kumpikaan ei kuitenkaan palloa onnistunut toimittamaan. Ottelu näyttikin jo päättyvän maalittomiin tasanumeroihin, kunnes 87. minuutilla Atlantis iski. Eero Karjalainen ohjasi Viljami Jurvaisen vapaapotkun kuopiolaisten verkkoon, ja kotijoukkueen juhlat saattoivat alkaa.

Atlantis nousi sarjataulukossa 20 pisteeseen. Samalla ero putoamisviivaan kasvoi kahdeksaan pinnaan. Seuraava tilaisuus pistetilin kartuttamiseen on jo ensi sunnuntaina 14. elokuuta, jolloin helsinkiläiset matkaavat FC Futuran vieraaksi Porvooseen.

Kuva: Juhani Järvenpää


220808 - Tiistaina vieraita Kuopiosta
Atlantis saa tiistaina vieraita Kuopiosta, kun KuPS Akatemia saapuu Pukinmäkeen. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 19.00.

Atlantis haki toukokuussa Kuopiosta maukkaan vierasvoiton maalein 0-2, mutta nyt kuopiolaiset saapuvat Helsinkiin revanssi mielessään. Keltapaidat ovat sarjataulukossa maalieron turvin juuri putoamisviivan paremmalla puolella, mutta PeKa hengittää niskaan tasapisteissä. Atlantiksellakin matkaa viivaan on ainoastaan viisi pinnaa, joten turvassa eivät ole vielä helsinkiläisetkään.


220808 - Pelimiehet voittoon Vuokissa
Atlantis Pelimiehet kohtasi FC Viikinkien Mordor-joukkueen Kartanon tekonurmella maanantaina. Pelimiehet olivat liikkeellä nuorella ryhmällä, ja kokenut isäntäjoukkue pistikin vieraat todella tiukoille. Viikingit iski avausmaalin heti ensimmäisestä hyökkäyksestä. Pelimiehille maalinteko oli tuskaa, kunnes kokeneemman kaartin Adonis Sfishta näytti mallia muille - pallo kahdesti isäntien verkkoon. Kun myös Andreas Roth osui kertaalleen, loppunumerot Kartanolla olivat 1-3 (1-1).

220806 - Beibeillä tiukka vääntö
Atlantis ja KaaPo kävivät tiukan väännön A-nuorten SM-sarjassa lauantaina. Vauhdikas ja hyvätasoinen koitos Pukinmäen nurmella päättyi lopulta maalittomiin tasalukemiin 0-0.

Vieraat aloittivat ottelun kovalla prässillä, ja isännillä oli vaikeuksia päästä yli puolikentän. Vähitellen peli tasaantui, mutta avausjakso mentiin kaarinalaisten komennossa. Kertaalleen keltapaidat myös saivat pallon isäntien verkkoon, mutta avustavan erotuomarin paitsioliputus pelasti kotijoukkueen. Muut yritykset Joni Niemi poimi Atlantis-maalilla varmasti.

Toisella jaksolla KaaPo tuli jälleen alun kovaa, mutta nyt myös punapaidat olivat valmiita vääntöön. Atlantis haki voittomaalia loppuun saakka, mutta nyt vuorostaan Eino Nordlund vieraiden maalilla näytti osaamistaan. Näin Pukinmäessä ei maaleja nähty, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti täydet 90 minuuttia.

Atlantiksen seuraava A-nuorten SM-sarjan ottelu on jälleen ensi lauantaina 13. elokuuta, jolloin Hämeenlinnan Jalkapalloseura saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


220805 - Beibeillä vastassa KaaPo
Atlantiksen pelit A-nuorten SM-sarjassa jatkuvat lauantaina, kun Kaarinan Pojat saapuu beibien vieraaksi Pukinmäkeen. Taisto sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 17.00.

KaaPo oli oman karsintalohkonsa kakkonen ja kun avauskierroksella kaatui GrIFK maalein 1-0, joukkue keikkui sarjataulukon kärjessä ensimmäisen kierroksen jälkeen. Atlantis puolestaan taipui sarja-avauksessa Hongalle 2-3, mutta nyt punapaidat taatusti janoavat täydennystä pistepussiinsa kotiareenallaan.


220804 - Ege kävi futaamassa
Atlantis Pelimiehet kohtasi toistamiseen reilun viikon sisään PuiU/86:n. Tälläkin kertaa punapaidat olivat vahvempia - nyt numeroin 0-6 (0-2). Adriano Mvondo ja Amin Omar osuivat kahdesti. Ekmarkeista iskussa oli tällä kertaa Miika, joka taituroi pallon puistolalaisten verkkoon kertaalleen. Suurimmat suosionosoitukset keräsi kuitenkin Ege Zulu, jonka jäätävä viimeistely 84. minuutilla ei jättänyt ketään kylmäksi.

- Uran toinen maali!, artisti kertaili tyytyväisenä pelin jälkeen.


220804 - Kippari näytti mallia
Akatemia-kippari Med Bekhedda näytti joukoilleen maalinteon mallia, kun joukkue kohtasi HIFK:n reservit Pukinmäen nurmella torstaina. Bekhedda osui peräti neljästi (34', 69', 82' ja 85'). Kun vielä Joao (4') ja Muad Ahmed (75') viimeistelivät kumpikin kertaalleen, loppunumerot Puksun lämpimässä kesäillassa olivat isäntien eduksi 6-1 (2-0). Tähtirintojen ainokaisen ampui vapaapotkusta Niilo Pekkola (71').

Akatemia nousi voitolla ainakin hetkeksi lohkon piikkipaikalle, kun muut kärkiryhmät pelaavat omat ottelunsa vasta perjantaina. Seuraava tilaisuus pistetilin kartuttamiseen on jälleen ensi viikon torstaina, kun FC POHU saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


220803 - Akatemia kohtaa HIFK:n
Atlantis Akatemian Kolmosen pelit jatkuvat torstaina, kun HIFK:n reservijoukkue saapuu vieraaksi Pukinmäkeen. Vääntö sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 19.00.

Joukkueet olivat kevätkierroksella vastakkain Väinämöisen kentällä, ja silloin tähtirinnat iskivät lisäajalla voittomaalin. Loppunumerot olivat tuolloin HIFK:n eduksi 3-2. Akatemia lähtee nyt varmasti kotiareenallaan hakemaan revanssia.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)