Uutisarkisto
UUTISET 1.-30.06.2021
210630 - Torstaina vastassa KuFu-98 |
Atlantiksen edustusmiehistö kohtaa torstaina KuFu-98:n
Pukinmäen nurmella. Vääntö Kakkosen sarjapisteistä
alkaa tuttuun tapaan klo 19.00.
KuFu-98 toimii Kuopion Palloseuran reservijoukkueena,
mistä löytyy koko joukko nuoria, lahjakkaita kuopiolaisfutaajia.
Usein mukana on myös muutama kokeneempi liigapelaaja.
KuFu-98 on kerännyt viidestä pelistä kaksi voittoa, yhden
tasurin ja kaksi tappiota. Kotona joukkue on myllyttänyt
vastustajia mielin määrin, mutta vieraissa on ollut tiukempaa.
Varmasti kelpo haaste odottaa kuitenkin helsinkiläisiä
jälleen kerran.
|
210629 - Pelimiehet kesälomalle |
Atlantiksen harrastejoukkue Pelimiehet sai maanantaina valmiiksi
kevätkierroksen urakkansa, kun FC Pikkupussit kaatui Tapulin tekonurmella
maalein 4-3. Moshood Bolan ja Japhet Mwizerwan luotsaamat pallotaiturit
keräsivät kesäkuun neljästä pelistä kolme voittoa ja yhden tappion.
Joukkueen supertähti Tommi Ekmark on toistaiseksi onnistunut
maalinteossa vasta kertaalleen.
Pelimiehet palaavat tositoimiin maanantaina 26. heinäkuuta, jolloin
sarjakärki MLHF saapuu vieraaksi Tapuliin.
|
210628 - Vieraita Kuopiosta ja vähän muualtakin |
Atlantis-joukkueilla riittää ohjelmaa tällä viikolla. Torstaina
KuPS:n reservimiehistö KuFu-98 matkaa Helsinkiin ja kohtaa
punapaidat Pukinmäen nurmella. Vääntö Kakkosen sarjapisteistä
käynnistyy klo 19.00.
Perjantaina puolestaan Riihimäen Palloseura saapuu Akatemian
vieraaksi Pukinmäkeen. Kolmosen koitos starttaa Puksun sametilla
klo 19.15.
Lauantaina vuorossa ovat jälleen kuopiolaiset, kun KuPS:n A-junnut
haastavat helsinkiläiset A-nuorten SM-sarjassa. Ottelu alkaa
Pukinmäessä klo 15.00.
Sunnuntaina Atlantiksen edustusmiehistö puolestaan suuntaa
Keravalle haastamaan isäntäjoukkue PKKU:ta. Taisto Kakkosen
sarjapisteistä starttaa Kalevan urheilupuiston tekiksellä
klo 17.00.
|
Atlantis-joukkueet ovat aloittaneet kauden vahvasti. Kolmen
kilpajoukkueen saldo kesäkuulta on kova: 10 ottelua, 8 voittoa
ja 2 tasapeliä. Tappiosarake näyttää vielä ympyriäistä nollaa.
Kaikki kolme joukkuetta ovat tiukasti mukana sarjojensa
kärkikahinoissa. Edustus on ainoana tappiottomana hyvissä asemissa
neljän joukkueen kärkiryhmässä. Akatemia on jaetulla toisella sijalla
kaksi pistettä sarjakärki Futuraa perässä. A-junnut ovat taulukossa
myös toisena tasapisteissä kärkijoukkue HJK:n kanssa. Tästä on hyvä
jatkaa heinäkuulle.
|
210623 - Atlantis haki pinnat Klaukkalasta |
Atlantiksen edustusmiehistö kohtasi Nurmijärven Jalkapalloseuran
Klaukkalan nurmella keskiviikkoiltana. Helsinkiläiset tarjosivat
kauden parastaan ja nappasivat Kakkosen sarjapisteet mukaansa
maalein 0-3 (0-1).
Atlantis otti komennon heti alusta. Punapaidat pelasivat
kurinalaisesti, ja pallo liikkui näppärästi mieheltä toiselle.
Tilanteitakin syntyi, mutta sihti ei ollut kohdallaan, ennen kuin
Leo Ibekwe puski avausosuman A-P Kesosen mainiosta kulmasta (23').
Näin tauolle mentiin vierasjohdossa 0-1.
Helsinkiläisten hallinta jatkui toisella jaksolla. Isäntien
käsivirheestä pallo pilkulle 58. minuutilla, ja Aboubacar Diakite
viimeisteli varmasti vieraiden toisen osuman. Hetkeä myöhemmin
Impton Söderlund ohjasi Leon tarjoilusta numeroiksi jo 0-3 (64').
Enempää osumia Klaukkalassa ei enää nähty.
Atlantis-luotsi Tommi Ekmark kiitteli taiston tauottua suojattiensa
esitystä. - Pelasimme todella kurinalaisesti, emmekä laskeneet NJS:aa
tekopaikkoihin. Se oli meidän kauden parasta tähän mennessä. Jokainen
kaveri voi olla ylpeä panoksestaan.
Atlantiksen seuraava Kakkosen koitos on ohjelmassa ensi
viikon torstaina 1. heinäkuuta, jolloin KuFu98 Kuopiosta
saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.
|
210622 - Akatemia hoiti oman ruutunsa |
Atlantis Akatemia hoiti oman osansa tämänviikkoisesta NJS-haasteesta,
kun Palokärkien reservit joutuivat antautumaan Pukinmäen nurmella
lukemin 4-0 (2-0).
Akatemia aloitti pirteästi, ja hallinta palkittiin jo 7.
minuutilla, kun beibien avuksi saapunut vanha sotaratsu Obi Metzger
näytti junnuille mallia ja ampui avausmaalin vieraiden verkkoon.
Vähitellen punapaitojen liike ja tempo rupesivat kuitenkin hiipumaan,
ja peli tasoittui. Mahamed Mahamed osui kuitenkin vielä ennen
taukovihellystä, joten tauolle lähdettiin kotijohdossa 2-0.
Toisella jaksolla pelin tempo pysyi verkkaisena. Helteinen sää
tuntui rauhoittavan molempien joukkueiden vauhtia. Miro Marin
tykitti 80. minuutilla melkoisen kanuunan ylänurkkaan, ja tähän viimeistään
päättyi vieraiden vastarinta. Trim Osmani kaunisteli vielä kulmasta
numeroita juuri ennen päätösvihellystä (90').
Akatemia nousi voitolla seitsemään pisteeseen ja jatkaa hyvin
mukana lohkon kärkikahinoissa. Punapaitojen seuraava Kolmosen koitos
on ensi viikon perjantaina 2. heinäkuuta, jolloin Riihimäen Palloseura
saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.
|
Atlantis-hyökkääjä Daniel Åkerlund on vapautettu Puolustusvoimien
palveluksesta. Vuoden pesti toi powerstrikerille paitsi rutkasti arvoasta
tietoa maanpuolustuksesta myös parikymmentä kiloa lisää hyökkäysvoimaa.
Valmennusjohto kuitenkin katseli Åkerlundin uutta olemusta siihen
malliin, että poikaa odottanee Bolan ja Jannen Fat farm, ennen kuin
kutsu viheriölle käy.
|
210621 - Nurmijärvi-viikko |
Nurmijärven Jalkapalloseura mittaa tällä viikolla Atlantis-joukkueiden
iskukyvyn. Tiistaina NJS:n reservit saapuvat Akatemian vieraaksi Pukinmäkeen.
Kolmosen koitos käynnistyy Puksun sametilla jo klo 17.30.
Keskiviikkona puolestaan Atlantiksen edustusmiehistö suuntaa
Klaukkalaan haastamaan NJS:n ykkösnippua. Taisto Kakkosen
sarjapisteistä starttaa Klaukkalan nurmella klo 19.00.
|
210620 - Tenkasen uusi Atlantis-biisi valmis |
Manageri Aarne Tenkasen keväisen luomisvimman hedelmänä syntynyt
uusi Atlantis-kappale on valmis. Biisi tullaan julkaisemaan
EM-kisojen jälkeen, jolloin se välittömästi ilmestyy myös Suomen
suurimpaan karaokepalveluun Singaan. Toki pääset kuuntelemaan sitä
myös Atlantiksen kotipeleissä. Tässä kuitenkin jo hiukan esimakua
tulevasta
hittibiisistä.
|
210619 - Beibeille taisteluvoitto |
Atlantis-beibit kohtasivat perjantaina PPJ:n Jätkäsaaren
futispyhätössä. Punapaidat olivat liikkeellä kapealla ringillä
mutta kovalla asenteella, ja Atlantis nappasikin lopulta
sarjapisteet mukaansa maalein 1-3 (0-1).
Atlantis aloitti vahvasti. Pallo liikkui ja prässi puri.
Palkinto tuli 21. minuutilla, kun David George iski avausmaalin.
Tämän jälkeen peli alkoi tasaantua, ja helteinen sää verotti
vauhtia. Tauolle mentiin numeroissa 0-1.
Toisella jaksolla Impton Söderlund tykitti vaparista tilanteeksi
jo 0-2 (52'). Isännät eivät tästä kuitenkaan lannistuneet. Veeti
Penttinen iski kavennuksen 59. minuutilla, ja pariin otteeseen
kolisivat myös maalikehikot. Punapaidat väänsivät kuitenkin suurella
sydämellä, eikä PPJ enää toistamiseen saanut palloa
Juho Pitkäsen selän taakse. Taistelu huipentui 95. minuutilla,
kun Trim Osmani vapautti Georgen läpiajoon, ja tämä sijoitti
pallon varmasti verkkoon.
Atlantis nousi voitolla sarjataulukossa yhdeksään pisteeseen, ja
sillä beibit jatkavat tiukasti mukana kärkikahinoissa. Punapaitojen
seuraava A-nuorten SM-sarjan koitos on lauantaina
3. heinäkuuta, jolloin KuPS saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.
|
210618 - Beibeillä vastassa PPJ |
Atlantis-beibeillä on lauantaina edes kolmas paikalliskamppailu,
kun punapaidat kohtaavat A-nuorten SM-sarjassa PPJ:n. Taisto
sarjapisteistä käynnistyy Jätkäsaaressa klo 16.00.
PPJ on uusi tulokas A-nuorten SM-sarjassa. Harjoitusotteluiden
perusteella seuralta löytyy kuitenkin hyvinkin tasokas ryhmä tähän
ikäluokkaan. Tiukka vääntö siis odotettavissa jälleen kerran.
|
210618 - Draama kolmessa näytöksessä |
JäPS ja Atlantis tarjosivat perjantai-iltana todellisen futistrillerin
Keskuskentän loistokuntoisella nurmella. Kun helsinkiläiset
toisen jakson alussa iskivät taululle lukemiksi jo 0-4, kuviteltiin
pelin olevan ohi. Mutta nyt heräsivät isännät, ja varttia myöhemmin
taululla komeilivat numerot 4-4. Kun vielä punapaitojen kippari
Med Bekhedda sai toisen kortin ja komennuksen suihkuun, kotiyleisö
janosi voittomaalia. Mutta vielä kerran nousi Atlantis kanveesista,
otti hallinnan vajaallakin ja iski voittomaalin lisäajalla. Loppunumerot
4-5 (0-3), ja helsinkiläisten juhlat saattoivat alkaa.
Ottelu käynnistyi puolin ja toisin hermoillen. Syötöt
karkailivat ja pelinrakentelu takkusi. Vähitellen punapaidat
kuitenkin Bekheddan johdolla ottivat keskikentän haltuunsa, ja
tilanteita rupesi syntymään isäntien maalille. Pian tuli myös tulosta.
Ensin Leo Ibekwe pääsi ampumaan kuudentoista sisältä alanurkkaan
0-1 (18'). Seuraavaksi Bauraux Amiri puski kulmasta jo vieraiden
toisen osuman (27'). Kun Aboubacar Diakite iski pallon vielä kertaalleen ennen
taukovihellystä Altti Mäkisen selän taakse (41'), tauolle mentiin
lukemissa 0-3.
Toisella jaksolla odotettiin isäntien vastaiskua. Diakite oli
kuitenkin eri mieltä. Vasuri puhui ja numerot 0-4 (53'). Sitten koitti
helsinkiläisten synkkä vartti. Aleksi Ristola ampui pallon kolmesti
Sammy Ndjockin selän taakse (60', 62' ja 76'). Kun Kalle Kurittu
säesti kertaalleen (72'), numerot olivat hetkessä tasan 4-4.
Kipparin punakortti (74') synkisti entisestään helsinkiläisten
ilmeitä.
Mutta Atlantis tuli vielä kerran. Helsinkiläisten alakerta
poimi nyt varmasti isäntien pitkät pallot, ja kaksikko Konan Kouakou
- Diakite oli alituinen uhka järvenpääläisten maalilla. Lopulta
punapaitojen yritys palkittiin, ja 92. minuutilla Diakite täydensi
draaman kaaren iskemällä päätösnumeroiksi 4-5.
Atlantiksen seuraava Kakkosen koitos on ohjelmassa ensi
keskiviikkona 23. kesäkuuta, jolloin helsinkiläiset matkaavat
Klaukkalaan Nurmijärven Jalkapalloseuran vieraaksi.
|
210617 - Perjantaina Järvenpäähän |
Atlantiksen edustusmiehistö matkaa perjantaina Järvenpäähän.
Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Keskuskentällä klo 19.00.
JäPS on PEPOn ohella Kakkosen itälohkon suurin voittajasuosikki.
Järvenpääläiset halajavat tosissaan nousua Ykköseen, ja joukkueen
aloitus onkin ollut murhaava: neljä ottelua, neljä voittoa, maaliero
12-3.
Atlantis on pelannut vasta kaksi ottelua, ja helsinkiläisten
saldona niistä on yksi voitto ja yksi tasuri. Nyt punapaidat pääsevät
kuitenkin mittaamaan tasoaan Kakkosen ehdotonta eliittiä vastaan.
Luvassa on varmasti mielenkiintoinen koitos.
|
210617 - Akatemia voittoon toisella jaksolla |
Atlantis Akatemia kohtasi Malmin Ponnistajat Ala-Malmin nurmella
torstai-iltana. Punapaidat nousivat lopulta toisella jaksolla
kahden maalin takaa voittoon lukemin 2-4 (2-0).
Akatemian avausjakso meni Ala-Malmin muhkuraisella nurmella
tehottamaksi pimputteluksi. Isännät sen sijaan tunsivat olosuhteet,
pelasivat niiden mukaan ja hyödynsivät kylmästi punapaitojen
junnumaiset hölmöilyt. Näin tauolle lähdettiin kotijohdossa 2-0.
Atlantis-luotsi Tommi Ekmark teki suojateilleen puoliajalla
selväksi, miten ottelu voitetaan. Nyt rupesi tehoja löytymään
vierailtakin. Ensin Konan Kouakou ohjasi maalin edestä kavennuksen (48').
Sami Grönbergin tarkka sijoitus toi numerot jo tasoihin (58').
Abdul Sesayn näyttävä pusku vei punapaidat ensimmäistä kertaa johtoon (76').
Miro Marinin nerokas oivallus puolesta kentästä (85') oli sitten lopullinen
sinetti Akatemian voitolle.
Atlantiksen seuraava Kolmosen koitos on ensi tiistaina
22. kesäkuuta, jolloin Nurmijärven Jalkapalloseuran reservit
saapuvat punapaitojen vieraaksi Pukinmäkeen.
|
210616 - Akatemia torstaina Ala-Malmille |
Atlantis Akatemia kohtaa torstaina Kolmosen paikallispelissä
Malmin Ponnistajat. Vääntö Kolmosen sarjapisteistä käynnistyy
Ala-Malmin nurmella klo 19.15.
Ponnistajat on kokenut Kolmosen nippu, joka usein on
pistänyt tiukasti kampoihin Atlantis-joukkueille. Kelpo haaste
odottaa punapaitoja varmasti torstainakin.
|
210616 - Helsinki tukee Atlantista |
Helsingin kaupunki on myöntänyt Atlantikselle helsinkiläisille
liikunta- ja urheiluseuroille tarkoitettua kohdeavustusta 2.500
euroa. Kiitämme nöyrästi tuesta. Erilaiset avustukset ovat näinä
pandemia-aikoina todella merkittävä apu seuratoiminnalle.
|
210615 - Fahad mukana sunnuntain maaottelussa |
Atlantiksen nuori keskikenttätaituri Fahad Mohamed on valittu
Somalian ryhmään Qatarissa ensi sunnuntaina pelattavaan Fifa Arab
Cupin karsintapeliin Oman - Somalia. Fahad esiintyi vahvasti joukkueen
harjoitusleirillä, vakuutti valmennusjohdon ja nappasi paikan kokoonpanosta.
Ottelun voittaja selviää joulukuussa niinikään Qatarissa pelattavaan Fifa Arab
Cupin lopputurnaukseen.
|
210615 - Joshille Akatemia-sopimus |
Joshua Etie (s. 2003) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden
2022 loppuun ulottuvan Akatemia-sopimuksen. Toppari siirtyi viime syksynä
punapaitoihin PK-35:n riveistä ja on talven aikana noussut Akatemian
ehdottomien luottopelaajien joukkoon.
Tommi Ekmark on seurannut tyytyväisenä Etien kehitystä.
- Josh on tehnyt nöyrästi töitä ja esitykset ovat parantuneet koko
ajan. A-junnujen lisäksi vastuuta on varmasti luvassa Akatemian
Kolmosen peleissä, mutta hänellä on hyvät mahdollisuudet tapella
minuuteista myös Edustuksen matseissa.
|
210614 - Kolmen vieraspelin viikko |
Atlantiksen saldo sarjakauden kahdelta ensimmäiseltä viikolta on
vahva: kolme voittoa, kaksi tasapeliä ja nolla tappiota. Tällä
viikolla haasteet kuitenkin kovenevat, kun punapaitoja odottaa
kolme vaikeaa vieraspeliä.
Akatemia suuntaa torstaina Ala-Malmille Malmin Ponnistajien
vieraaksi. Edustus matkaa perjantaina Järvenpäähän,
missä helsinkiläiset pääsevät haastamaan sarjan neljällä voitolla
aloittanutta Järvenpään Palloseuraa. A-junnut puolestaan
kohtaavat lauantaina Jätkäsaaressa PPJ:n.
|
210613 - Atlantis ratkaisi lopussa |
Atlantis ja PeKa kävivät tiukan väännön Kakkosen sarjapisteistä
sunnuntai-iltana Pukinmäessä. Isännät käänsivät lopulta koitoksen väkisin
edukseen ja nappasivat sarjapisteet maalein 2-1 (1-0).
PeKa aloitti vahvasti, mutta vähitellen ote alkoi siirtyä
punapaidoille. Erityisesti Aboubacar Diakite oli kotkalaisille hankala pideltävä,
mutta maalinteko oli pikakiitäjälle tänään kovin vaikeaa. Viimein
37. minuutilla miehen työnteko palkittiin, kun vasemman
jalan tarkka sijoitus upposi takakulmaan. Tämä jäi myös
avausjakson ainoaksi osumaksi, joten tauolle lähdettiin
kotijohdossa 1-0.
Toiselle jaksolle PeKa tuli hakemaan tasoitusta. Tämä myös
toteutui 59. minuutilla, kun Lennart Voikarin laukaus upposi
Sammy Ndjockin selän taakse. Isännät eivät tästä lannistuneet,
vaan ote siirtyi jälleen kotijoukkueelle. Palloa ei kuitenkaan
saatu verkkoon, ennen kuin 81. minuutilla Impton Söderlund ohjasi
Antti-Pekka Kesosen tarjoilusta punapaitojen toisen osuman.
Kotkalaiset hakivat vielä tasoitusta, mutta suurempaa hätää
kotijoukkueella ei enää ollut.
Atlantiksen seuraava Kakkosen koitos on ohjelmassa ensi
perjantaina 18. kesäkuuta, jolloin helsinkiläiset matkaavat
Järvenpäähän sarjakärki Järvenpään Palloseuran vieraaksi.
|
210612 - PeKa saapuu Pukinmäkeen |
Peli-Karhut Kotkasta saapuu sunnuntai-iltana vieraaksi Pukinmäkeen.
Tiukka Kakkosen koitos käynnistyy Puksun sametilla klo 18.30.
PeKa on ehtinyt pelaamaan jo kaksi ottelua. Ensin Arto Tolsa
Areenalla kaatui KäPa 1-0, mutta viime viikonloppuna sarjakärki JäPS
haki Kotkasta pisteet rajun väännön jälkeen maalein 1-2. Atlantis
on pelannut vasta yhden Kakkosen pelin, missä PEPOn kanssa
päädyttiin tasanumeroihin 1-1.
Sunnuntain ottelu alkaa klo 18.30. Lipunmyynti aukeaa klo
17.30. Voimme ottaa katsomoon maksimissaan 100 henkilöä.
|
210612 - Beibit kukistivat Gnistanin |
Atlantis-beibit ottivat toisen voiton A-nuorten SM-sarjassa,
kun paikallisvatustaja IF Gnistan kaatui lukemin 2-0 (2-0)
Pukinmäessä lauantaina.
Avausjakso mentiin isäntien komennossa. Beibien esitys oli
jo astetta ryhdikkäämpi kuin PK-pelissä. Hallinta toi myös tulosta,
kun Miro Marin puski avausosuman suoraan kulmasta (20'). Hetkeä
myöhemmin oulunkyläläisten maalivahti Aleksi Ahonen kadotti
kierteisen pallon, ja kippari Impton Söderlund iski reboundin
verkkoon (26'). Näin tauolle mentiin kotijohdossa 2-0.
Toisella jaksolla isäntien pelikirja meni heti kättelyssä
uusiksi, kun Joshua Etie sai 48. minuutilla toisen kortin.
Gnistan pääsi nyt selkeästi paremmin peliin mukaan, mutta
punapaidat taistelivat suurella sydämellä. Miro Marin oli
alakerran päällikkö ja keskikentän kolmikko Chidera Ajunwoko -
Fesal Mohamed - Sami Grönberg väänsi kovalla asenteella pallot
kotijoukkueelle. Kun vielä Juho Pitkänen hoiti tolppien välissä
tyylikkäästi oman ruutunsa, ei isännillä lopulta suurempaa hätää
ollut alivoimallakaan.
Atlantiksen seuraava A-nuorten SM-sarjan koitos on viikon päästä
lauantaina 19. kesäkuuta, jolloin beibit kohtaavat Jätkäsaaressa
PPJ:n.
|
210611 - Beibeillä vastassa Gnistan |
Atlantis-beibit kohtaavat lauantaina A-nuorten SM-sarjassa
Gnistanin. Taisto sarjapisteistä käynnistyy Pukinmäen
nurmella klo 15.00.
Molemmat joukkueet voittivat avauskierroksen pelinsä.
Atlantis kukisti PK-35:n maalein 2-1 ja Gnistan samoin numeroin
Kuopion Palloseuran. Tiukka vääntö varmasti luvassa jälleen kerran.
|
210610 - Akatemia aloitti tasapelillä |
Atlantis Akatemia aloitti kauden tasapelillä, kun Akatemia ja
Puotinkylän Valtti tasasivat pisteet Pukinmäessä maalein 2-2 (0-2).
Avausjakso mentiin Atlantiksen hallinnassa, mutta FC Pimputtelijat
eivät saaneet 45 minuutissa aikaiseksi yhtä ainotta maalipaikkaa.
Valtti sen sijaan iski kahdesti erikoistilanteesta, ja näin
tauolle mentiin numeroissa 0-2.
Päävalmentaja Tommi Ekmark herätteli suojattejaan tauolla, ja
toiselle jaksolle juoksi sisuuntunut Atlantis-joukkue. Nyt punapaitojen
hyökkäykset vyöryivät vieraiden maalille. Ensin Aram Hasanzada
tarjoili, ja vanha herra Abdul Sesay survoi pallon verkkoon. Heti
perään Modou Sabally alusti, ja David George ampui numerot tasoihin.
Tämän isäntien tehovitosen jälkeen peli jälleen tasaantui, ja
molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa iskeä voittomaali.
Enempää osumia Pukinmäen illassa ei kuitenkaan nähty.
Atlantiksen seuraava Kolmosen koitos on viikon päästä torstaina
17. kesäkuuta, jolloin punapaidat haastavat Ala-Malmin nurmella
Malmin Ponnistajat.
|
210609 - Kolmonen starttaa torstaina |
Atlantis Akatemia aloittaa Kolmosen urakkansa torstaina, kun
perinteikäs Puotinkylän Valtti saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.
Vääntö Kolmosen sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 19.30.
Valtti on jo useamman vuoden lukeutunut Kolmosen paremman
puoliskon ryhmiin ja monesti tarjonnut Atlantis-joukkueille
hankalan iltapuhteen. Kelpo haaste odottaa punapaitoja varmasti
torstainakin.
|
210608 - Akatemia Edustusta suositumpi |
Atlantis Akatemian ja Atlantis Edustuksen Instagram-tilit avattiin
viikko sitten. Molemmat ovat jo löytäneet oman yleisönsä, ja innokkaiden
seuraajien määrä kasvaa tasaisesti kummallakin tilillä. Tällä hetkellä
Akatemia johtaa keskinäistä kisaa seuraajista 89-76.
Käy valitsemassa oma suosikkisi: atlantisfcedustus ja atlantis.ajuniorit.
|
210607 - Pelimiehet aloittaa |
Japhet Mwizerwan luotsaama ja Moshood Bolan tutoroima Pelimiehet-joukkue
aloittaa kautensa tiistaina Pitäjänmäen tekonurmella, missä vastaan
asettuu Kutosen väännössä FC POHU/Koffari klo 19.30.
Pelimiehet on Atlantiksen tuore harrastejoukkue, jossa esiintyy
koko joukko Atlantiksesta tuttuja tai jalkapallon pariin muualla
vihkiytyneitä pelimiehiä. Jos vielä haluat mukaan kivan harrastuksen
pariin hyvässä seurassa, ota pikimmiten yhteys: Lucas Mekonen (puh. 044 3530509).
|
210606 - Beibit avausvoittoon |
PK-35 ja Atlantis kävivät tiukan väännön A-nuorten SM-sarjassa
sunnuntaina. Sinisessä vierasasussa esiintynyt Atlantis näytti
jo vievän koitoksen edukseen, mutta isännät nousivat vielä mukaan
taisteluun voitosta. Lopulta pisteet matkasivat kuitenkin Kehä ykkösen
pohjoispuolelelle maalein 1-2 (1-2).
Ensimmäinen puoli tuntia mentiin vieraiden komennossa. Atlantis-beibit
pelasivat kurinalaisesti, ja kun Tommaso Contin tykki puhui kahdesti
(17' ja 22'), isännät tuntuivat jo alistuvan kohtaloonsa. Yksi tilanne
kuitenkin kaiken muuttaa voi. Charles Katashira pääsi vapaasti
kuljettamaan pallon omalta maalilta vieraiden kuudelletoista,
Atlantis-alakerta sekoili pahemman kerran, ja Aaro Lallilla oli
oli helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin (40'). Nyt PK heräsi
mukaan taisteluun. Tauolle mentiin kuitenkin numeroissa 1-2.
Toisella jaksolla isännät hakivat tasoitusta, mutta Joshua Etie
piti vaarallisen Katashiran kurissa. Atlantis dominoi hienokseltaan
pelitapahtumia, mutta nyt sinipaitojen laukaukset blokattiin tai
ne viuhuivat ohi maalipuiden. Näin Pihlajamäessä ei enää enempää
osumia nähty, joten loppunumerot vieraiden eduksi 1-2.
Atlantiksen seuraava A-nuorten SM-sarjan koitos on tulevana
lauantaina 12. kesäkuuta, jolloin toinen paikallisvastustaja
Gnistan saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.
|
210605 - Beibit tositoimiin sunnuntaina |
Atlantis-beibit pääsevät vihdoin sunnuntaina tositoimiin, kun A-nuorten
SM-sarja käynnistyy. Pihlajamäen tekonurmella vastaan asettuu tuttu
kiistakumppani PK-35 klo 13.00.
Atlantis on kahdella viime kaudella ollut A-pojissa
hopealla. Kovin tavoittein ollaan liikkeellä tälläkin kaudella.
- Olemme mukana kolmessa kilpasarjassa Kakkosessa, Kolmosessa ja
A-nuorten SM-sarjassa. Tarkoitus on pärjätä niistä jokaisessa. Kaikki
kolme ovat meille tärkeitä kilpailuja, päävalmentaja Tommi Ekmark paaluttaa
kauden tavoitteet.
|
210604 - Atlantis yhteistyöhön Commun kanssa |
Atlantis on käynnistänyt yhteistyön Commun kanssa. Commu on
karttapohjainen mobiilisovellus, jossa voit pyytää, antaa ja
vaihtaa apua lähialueellasi. Atlantikselle ja urheiluseuroille
Commu tarjoaa oivan keinon tavoittaa uusia vapaaehtoisia ja tarjota
tekemistä toiminnasta kiinnostuneille.
- Urheiluseurojen ongelma on, että viestintä tavoittaa
vain jo toiminnassa mukana olevat, kertoo Commun Sami
Ekmark. - Commu tarjoaa neutraalin alustan, jossa yksityishenkilöt
kohtaavat seurat ja voivat tutustua toimintaan matalalla kynnyksellä.
- Etsimme lisää innokkaita vapaaehtoisia mukaan seuran toimintaan
monenlaisiin tehtäviin, ja päätimme nyt kokeilla Commua uusien
potentiaalisten atlantislaisten tavoittamiseksi, Atlantiksen
Tino Kinnunen puolestaan kertoo.
|
210603 - Atlantikselle kova vahvistus |
Atlantiksen taustaryhmä saa kovan vahvistuksen, kun huoltajavelho
Christopher Aruna palaa muutaman vuoden isyyslomalta takaisin
aktiivipalvelukseen.
Aruna palaa riveihin täynnä virtaa. - Kun Bola soitti ja pyysi
avuksi, ei tarvinnut kauan miettiä. Onhan tätä kaivannut, ja nyt on
taas aikaa ja energiaa tulla mukaan.
|
210601 - Kausi alkoi tasurilla |
Atlantis ja PEPO kävivät tiukan väännön Kakkosen sarjapisteistä
tiistai-iltana. Vauhdikas koitos tarjosi hyvää futista ja kovaa
taistelua loppuun saakka. Lopulta pisteet jaettiin sopuisasti
lukemin 1-1 (1-0).
PEPO aloitti vahvasti, mutta isännät pääsivät pian mukaan
peliin. Molemmilla oli omat vahvat hetkensä, vierailla ehkä
paremmat paikatkin, mutta avausjakson ainokaisen viimeisteli
kulman jälkitilanteesta Santeri Suutari (30'). Näin tauolle
mentiin kotijohdossa 1-0.
Toiselle jaksolle lappeenrantalaiset tulivat jälleen kovalla
sykkeellä. Tämä palkittiin 49. minuutilla, kun Augusto pääsi nopean
vastaiskun päätteeksi iskemään pallon isäntien verkkoon. Tämän
jälkeenkin vieraat loivat parhaat maalipaikat. Sammy Ndjock
Atlantiksen maalilla venyi kuitenkin näyttäviin pelastuksiin, ja
maalikehikot hoitivat loput. Kun isäntienkin hyökkäyspeli oli vielä
talviterässä, ei Pukinmäessä enempää osumia nähty. Näin
kauden 2021 sarja-avaus päättyi tasalukemiin 1-1.
Atlantiksen seuraava Kakkosen koitos on ohjelmassa sunnuntaina
13. kesäkuuta, jolloin Peli-Karhut saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.
|
210601 - Edustuksen Instagram avattu |
Atlantis Edustuksen kovasti kaivattu Instagram-tili on avattu.
Seuran Media Officerin Viljami Jurvasen laadukasta tuotantoa löytyy
läpi kauden
osoitteesta atlantisfcedustus. Pysykää kanavalla!
|
Uutisarkisto
(täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)
|