Uutisarkisto
UUTISET 1.-31.05.2021
| 210531 - Kelpo haaste heti alkajaisiksi |
Atlantista odottaa kunnon haaste heti Kakkosen sarja-avauksessa,
kun lohkon ennakkosuosikki PEPO saapuu Lappeenrannasta vieraaksi
Pukinmäkeen. Lappeenrantalaiset ovat jo useamman vuoden kuuluneet
Kakkosen itälohkon ehdottomiin kärkinippuihin, mutta kerta
toisensa jälkeen himoittu nousu Ykköseen on jäänyt vain
haaveeksi. Nyt tuo tavoite on tarkoitus saavuttaa.
Atlantis puolestaan lähtee kauteen pirteänä haastajana.
Päävalmentaja Tommi Ekmark lupaa juoksuttaa kentälle taitavan ja
vauhdikkaan helsinkiläisjoukkueen. - Meillä on laaja rinki, kun
kaverit pelaavat Kakkosen lisäksi myös Kolmosta ja A-nuorten SM-sarjaa.
Kilpailu pelipaikoista on todella kovaa. Joukkueessa on kokeneita
pelimiehiä, mutta myös iso joukko erittäin motivoituneita, nuoria
tulevaisuuden pelaajia. Moni Akatemia-pelaaja tullaankin kauden aikana
näkemään myös Kakkosen peleissä.
- Tärkeintä kuitenkin on, että kaikkien näiden vaikeuksien
jälkeen päästään vihdoin pelaamaan. Nyt sitä todella osaa arvostaa,
ja siitä kannattaa nauttia.
|
| 210530 - Tiistaina se alkaa |
Jalkapallokausi 2021 käynnistyy Atlantiksen osalta vihdoin
tiistaina, kun PEPO saapuu vieraaksi Pukinmäkeen. Vääntö
Kakkosen sarjapisteistä alkaa klo 19.00.
Koronarajoitukset kevenevät pääkaupunkiseudulla juuri
tiistaina. Aikuisten ottelut sallitaan, ja katsomoonkin saa
ottaa jonkin verran yleisöä. Odottelemme vielä täsmennystä,
onko yleisömäärän raja 50 henkeä vai voiko Puksun katsomon
jakaa esim. kahteen 50 hengen lohkoon.
Atlantiksen Kakkosen otteluissa pääsylippujen hinta on
aikuisilta 10 euroa sekä opiskelijoilta ja eläkeläisiltä 5
euroa. Kausikortin hinta on ainoastaan 50 euroa, ja kortti oikeuttaa
sisäänpääsyyn kaikkiin Atlantiksen Kakkosen, Kolmosen ja
A-nuorten kotiotteluihin kaudella 2021.
|
| 210529 - Fahad maajoukkuekomennukselle |
Atlantiksen nuori keskikenttätaituri Fahad Mohamed on valittu
Somalian maajoukkueeseen Fifa Arab Cupin karsintapeliin Oman -
Somalia 20. kesäkuuta. Joukkue kokoontuu jo 4. kesäkuuta harjoitusleirille
ja matkaa sieltä suoraan karsintapeliin. Ottelun voittaja selviää
joulukuussa Qatarissa pelattavaan Fifa Arab Cupin
lopputurnaukseen.
|
| 210529 - Akatemian Instagram avattu |
Atlantis Akatemian odotettu Instagram-tili on avattu. Toimittajakaksikon
Joshua Etie - Adonis Sfishta värikästä tuotantoa löytyy läpi kauden
osoitteesta atlantis.ajuniorit. Pysykää kanavalla!
|
| 210528 - Beibeillä voitokas kenraali |
Atlantiksen A-juniorit kohtasivat PK-35:n vastaavan ryhmän
Pihlajamäessä perjantai-iltana. Koranatauko näkyi vielä beibien pelissä.
Intoa oli kuin varsoilla kevätlaitumella, mutta järki ei tahtonut
pysyä mukana vauhdissa. Molempien joukkueiden viimeinen harjoitusottelu
ennen sarja-avausta päättyi kuitenkin Atlantiksen eduksi 2-3 (1-2).
Maalintekijöinä kunnostautuivat tällä kertaa Bauraux Amiri, Adonis
Sfishta ja Sami Grönberg.
Atlantiksen taival A-nuorten SM-sarjassa alkaa sunnuntaina
6. kesäkuuta, jolloin beibit kohtaavat uudemman kerran PK-35:n.
Vääntö sarjapisteistä käynnistyy Pihlajamäen tekonurmella klo 13.00.
|
| 210527 - Tim Martinen uusi Atlantis-pelaaja |
Tim Martinen (s. 1999) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa
kauden 2021 kattavan pelaajasopimuksen. Vasemmalla laidalla viihtyvä
pallotaituri siirtyy punapaitoihin FC Lahden organisaatiosta. Miehen
meriittilistalta löytyy mm. viisi Veikkausliiga-ottelua.
Tommi Ekmark muistaa Martisen omilta pelivuosiltaan. - Pelasin
Kissoissa Timiä vastaan. Oli kyllä paha pideltävä. Tuntui, että
tuo kaveri pelaa väärässä sarjassa. Sen jälkeen Timillä on kuitenkin
ollut erilaista vammaa, ja kaveri on vasta vähitellen toipumassa
täyteen iskuun.
|
| 210526 - Uusi Media officer |
Viljami Jurvanen aloittaa Atlantiksen Media officerina. Media-alan
opiskelija pääsee nyt soveltamaan oppejaan käytäntöön, kun Vise ottaa
haltuunsa seuran Edustuksen ja Akatemian Facebook-tilit. Edustusjoukkueelle
avataan myös oma Instagram-tili, jossa niinikään tulee näkymään uuden
Media officerin kädenjälki. Luvassa on perinteisten matsiraporttien
lisäksi uutisia ja kuvia joukkueen arjesta, joten tiedossa on varmasti
mielenkiintoista seurattavaa.
Atlantis Akatemialle avataan myös oma Instagram-tili, jonka
ottaa hoitoonsa tehokaksikko Joshua Etie - Adonis Sfishta. Heidän
seurassaan tuskin pääsee pitkästymään.
|
| 210525 - Obille kapteenin nauha |
Obi Metzger valittiin pelaajiston äänestyksessä Atlantis-miehistön
kapteeniksi kaudelle 2021. Avuksi kapteenistoon Obi saa kovan nelikon
Med Bekhedda, Antti-Pekka Kesonen, Sammy Ndjock ja Fahad Mohamed.
Akatemian kipparin nauhaa kantaa toinen Atlantis-ikoni Impton
Söderlund. Kapteenistoon kuuluvat myös Joshua Etie, Miro Marin sekä
Rafael Lehtonen.
|
Mandariini (Citrus reticulata) on pieni sitruspuiden
sukuun kuuluva puu ja sen samanniminen hedelmä. Se on
lähtöisin Kiinasta, mutta sitä viljellään nykyään eri
puolilla maapalloa. Erityisesti näin keväisin mandariini
tuottaa suurta iloa ja nautintoa kaikelle kansalle - myös meille
atlantislaisille.
|
| 210520 - Kakkonen alkaa 1. kesäkuuta |
Atlantis aloittaa tämän kauden Kakkosen pelit tiistaina 1. kesäkuuta,
jos koronarajoitukset sen vain suinkin mahdollistavat. Tuolloin PEPO
saapuisi Lappeenrannasta helsinkiläisten vieraaksi Pukinmäkeen.
Koronarajoitusten vuoksi ottelu jouduttaneen kuitenkin pelaamaan
joko ilman yleisöä tai rajoitetulla katsojamäärällä. Seuraamme
viranomaisten ohjeita ja tiedotamme välittömästi, kunhan saamme tietoa
tulevista rajoituksista.
|
| 210519 - Amiri Atlantis-paitaan |
Bauraux Amiri (s. 2000) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa
kauden 2022 loppuun ulottuvan pelaajasopimuksen. Topparina ja
keskikentän pohjalla viihtyvä väkivahva järkäle siirtyy punapaitoihin
AC Kajaanin organisaatiosta. Aikaisemmilta vuosilta miehen
meriittilistalta löytyy mm. muutama synnyinmaansa Norsunluurannikon
nuorisomaaottelu.
Tommi Ekmark on seurannut Amirin kehitystä pitkin kevättä. -
Amirilla oli viime kaudella polven ristisidevamma, mikä leikattiin
syyskuussa. Hän kuntoutti itseään tunnollisesti ja pääsi helmikuussa
mukaan joukkueharjoituksiin. Peli peliltä esitykset ovat parantuneet,
ja Ilves-matsissa Amiri oli jo meidän ehdottomia avainpelaajia.
|
| 210517 - Viljo ja Vieno Salon säätiö tukee Akatemiaa |
Viljo ja Vieno Salon säätiö on myöntänyt 500 euron valmennusapurahan
Atlantis Akatemialle. Säätiö tukee menestyneitä TUL:n seurojen
urheilijoita ja joukkueita. Jälleen kerran nöyrä kiitos
arvokkaasta tuesta.
|
| 210516 - Opintomatka Tampereelle |
Atlantiksen kevään toinenkin Tampereen vierailu sujui mollivoittoisesti.
Ilveksen reservimiehistö oli Kaupin tekonurmella vahvempi maalein
1-0 (1-0). Tappiosarakkeeseen jouduttiin kirjaamaan myös yksi Skoda,
joka päätti jäädä Kaupin parkkipaikalle. Helsinkiläisistä saamapuolelle
reissulla lieneekin päässyt ainoastaan niinikään Tampereen pyörteisiin
unohtunut päävalmentaja Ekmark.
Avausjakso oli kohtuullisen vauhdikasta peliä. Isännät hallitsivat
hienokseltaan, mutta myös Atlantiksella oli omat vahvat hetkensä.
Jakson ainokaisen osuman upotti kuitenkin 25 metristä aivan yläkulmaan
keltapaitojen Linus Rönnberg.
Toinen jakso olikin sitten tamperelaisten dominointia. Aaro
Reiniluoto piti kuitenkin vieraat mukana pelissä. Muutamaan otteeseen
kolisi maalikehikko, mutta verkkoon asti isännät eivät palloa enää
saaneet. Näin loppunumerot Kaupissa Ilveksen eduksi 1-0.
|
| 210515 - Sunnuntaina taas Tampereelle |
Atlantiksen harjoitusottelut jatkuvat jo sunnuntaina Tampereella,
missä helsinkiläiset kohtaavat Ilveksen reservimiehistön. Koitos
käynnistyy Kaupin tekonurmella klo 17.30.
Ilves/2 pelasi viime kaudella Atlantiksen tavoin Kakkosen
länsilohkossa. Tamperelaiset kisasivat pitkään Klubi 04:n kanssa
lohkovoitosta jääden kuitenkin lopulta toiseksi. Nuori, mutta
tasokas vastus odottaa Atlantista varmuudella huomennakin.
|
| 210515 - KäPa koulutti Atlantista |
Atlantis kohtasi Kapylän Pallon lauantaina KäPa Campuksella.
Hyvävauhtinen vääntö ratkesi toisella jaksolla, kun isännät latoivat
kymmeneen minuuttiin kolme osumaa ja veivät voiton maalein 4-1 (1-0).
Atlantis lähti peliin hyvällä sykkeellä, ja Impton Söderlund
iski jo viiden minuutin jälkeen reboundista punapaitojen avausosuman.
Atlantis-hallinta jatkui, mutta kun lisäosumia ei syntynyt, KäPa
pääsi mukaan peliin, käytti oman paikkansa ja tasoitti taukonumeroiksi 1-1.
Toiselle jaksolle Atlantis tuli jälleen vahvasti, mutta kesken
punapaitojen painostuksen isännät karkasivat kolmesti läpiajoon.
Lukemat taululla olivat hetkessä 4-1, ja peli oli sillä taputeltu.
|
| 210514 - Lauantaina vastassa KäPa |
Atlantis-pelit jatkuvat heti lauantaina, kun punapaidat
kohtaavat Käpylän Pallon. Koitos käynnistyy KäPa Campuksella
klo 16.00.
KäPa pelasi viime kaudella Atlantis Akatemian kanssa samassa
Kolmosen lohkossa. Joukkue voitti lohkon tasaisen varman esityksen
päätteeksi ja hoiti myös nousukarsinnat tyylikkäästi varmistaen
näin nousun Kakkoseen. Käpyläläiset ovat vielä talven aikana vahvistaneet
rivejään melkoisesti, joten Atlantis-miehistöä odottaa varmasti
jälleen kerran täysi työpäivä.
|
| 210514 - OKM tukee Atlantista |
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Atlantikselle
liikunta- ja urheiluseuroille tarkoitettua seuratoiminnan
kehittämistukea 7.500 euroa. Kiitämme nöyrästi tuesta.
Avustukset ovat erityisesti näin korona-aikana todella
merkittävä apu seuratoiminnalle.
|
| 210512 - Voitokas Hämeenlinnan vierailu |
Atlantis kohtasi Hämeenlinnan Jalkapalloseuran keskiviikkoiltana
Pullerin kentällä. Helsinkiläisten esitys oli nyt huomattavasti
pirteämpi kuin viikonloppuna Tampereella. Pallo liikkui, miehet
liikkuivat, tilanteita syntyi ja tulostakin tuli, kun Impton
Söderlund iski pelivälineen kahdesti isäntien verkkoon. Loppunumerot
Pullerilla näin 0-2 (0-0).
Avausjakso oli hyvätasoista Kakkosen futista, jossa molemmilla
oli omat etsikkoaikansa. Punapaidat hallitsivat hienokseltaan alkua,
sen jälkeen isännillä oli vahva vartti, ja loppua kohden ote kääntyi
taas enemmän helsinkiläisille. Tauolle mentiin kuitenkin maalittomissa
tasanumeroissa.
Toiselle jaksolle Atlantis tuli vahvasti. Hämeenlinnalaisten
vauhti tuntui helteisessä säässä hiukan hiipuvan, ja punapaidat
painoivat pelin väkisin isäntien päätyyn. Impton Söderlund päätti
tyylikkäästi kaksi näyttävää hyökkäyskuviota (55' ja 65'). Tämän
jälkeen peli jälleen tasaantui, ja molemmat joukkueet tarjosivat
vaihtopelaajille näytönpaikkoja. Enempää osumia Pullerilla ei
kuitenkaan enää nähty.
|
| 210511 - Keskiviikkona Hämeenlinnaan |
Atlantis-miehistö matkaa keskiviikkona Hämeenlinnaan, missä
helsinkiläiset kohtaavat Hämeenlinnan Jalkapalloseuran. Koitos
käynnistyy Pullerin tekonurmella klo 19.15.
HJS pelasi viime kaudella Atlantiksen tavoin Kakkosen
länsilohkossa ja sijoittui hienosti kolmanneksi. Hämeenlinnalaiset
hakivat lokakuussa Helsingistä täyden pistepotin, joten punapaidoille
tarjoutuu nyt oiva tilaisuus revanssiin. Kunnon haaste kuitenkin Pullerilla
odottaa.
|
Atlantis-väki pääsi maanantaina pitkästä aikaa nauttimaan
raikkaista hedelmistä. Päivän ehdoton ykköshedelmä oli omena,
tuo valkeamaitoinen, maukas hedelmä, joka on yksi maailman
viljellyimmistä hedelmäpuista. Atlantislaisille omenoista
on nyt luvassa iloa pidemmäksikin aikaa.
|
| 210508 - Tampere jäi valloittamatta |
Atlantiksen Tampereen vierailu ei sujunut onnellisten tähtien
alla. Peliesitys takkuili, isännät veivät voiton ja alakerran
päällikkö Victor Shevchenko kuskattiin ambulanssilla viereiseen
sairaalaan.
Ensimmäiset puoli tuntia helsinkiläisten prässipeli tuotti
lukuisia riistoja, mutta niitä ei pystytty hyödyntämään. Hyökkäysten
rakentelu jäi tehottomaksi pimputteluksi, eikä tekopaikkoja
syntynyt. Isännät hyökkäsivät harvoin, mutta sitäkin vaarallisemmin.
Kertaalleen kolisi ylärima, ja loput pelasti Aaro Reiniluoto.
Näin tauolle mentiin vielä maalittomissa tasalukemissa.
Toisella jaksolla helsinkiläisten pelinrakentelu sai hiukan
lisää kierroksia. Vaarallisimmat maalipaikat tulivat kuitenkin edelleen
kotijoukkueelle, ja kahdesti pallo myös iskettiin Reiniluodon selän
taakse (58. Erkka Helminen ja 68. Nganbe Nganbe). Atlantiksen
hyökkäyksiin tuli vaarallisuutta vasta viimeisen vartin aikana.
Niko Parkkari ampui 85. minuutilla vieraiden kavennusosuman, ja
tämän jälkeen haettiin vielä raivoisasti tasoitusta. Loppunumerot
kuitenkin Kaupin urheilupuistossa ansaitusti isäntien eduksi 2-1 (0-0).
|
| 210507 - Lauantaina Tampereelle |
Atlantis-miehistö matkaa lauantaina Tampereelle, missä helsinkiläiset
kohtaavat Ilves-Kissat. Koitos käynnistyy Kaupin tekonurmella klo 13.00.
Ilves-Kissat pelaa tällä kaudella Kakkosen länsilohkossa. Viime
syksynä joukkue voitti oman lohkonsa Kolmosessa ja nousi karsintojen
kautta Kakkoseen. Joukkueessa on rutkasti kokemusta Ykkösestä ja
Kakkosesta, joten hyvä vääntö tiedossa helsinkiläisille jälleen kerran.
|
| 210505 - Otteluohjelmia työstetään |
Palloliitossa työstetään parhaillaan kiivaasti eri sarjojen
otteluohjelmia. Kakkosen ohjelmaa muokataan siirtämällä
ensimmäiset kierrokset pelattaviksi myöhemmin. Samalla tehdään
viimeiset viilaukset muiden pelien osalta. Kolmosen ohjelma
taas syntyi helposti, kun sarjaa typistettiin ja pelien määrää
vähennettiin. A-junnujen sarjaohjelma sen sijaan meni kokonaan
uusiksi, kun karsinnat peruttiin ja päätettiin pelata suoraan
yksinkertainen SM-sarja. Näille otteluille haetaan nyt pelipäiviä.
Otteluohjelmat löytyvät tuttuun tapaan kotisivuiltamme
Tulevat Atlantis-ottelut -valikosta.
Päivitämme ottelutietoja sitä mukaan, kun niitä vahvistetaan.
|
| 210503 - Uusia atlantislaisia |
Atlantiksen keskikentän pallotaituri Med Bekhedda on ahkeroinut myös
kentän ulkopuolella. Toinen Bekhedda Jr on nyt nähnyt päivänvalon.
Lämpimät onnittelut koko perheelle!
|
Jos Obi Metzger odottaa iltaravintoloiden aukeamista, vielä enemmän
sitä odottaa Atlantiksen lentävä manageri Aarne Tenkanen.
Viihdetaiteilijan työkeikat loppuivat samantien, kun
ravitsemusliikkeet pistettiin Suomenmaalla kiinni.
- Duunit loppuivat kuin seinään, kun Sanna pisti
raflat poseen. Nyt istutaan joka viikonloppu himassa ja
vedetään kossua. Onneks muija on vielä töissä, niin se
elättää, artisti tarinoi.
- Nuorempana ois pärjänny hyvinkin, kun oli
morsian joka sormelle. Oli meinaan
silloin aina ykstoista naista tietynlaista. - Ykskin ex-muija oli kerran viemässä meidän poikaa
ekaa päivää eskariin. Äidit siellä kertoivat tädeille
lastensa nimiä, ja nämä ihastelivat että onpa herttaista,
kun lapset saavat nimensä äitien harrastusten mukaan.
Tuulin äiti kun harrasti purjehdusta, Ruusun äiti puutarhanhoitoa
jne. Silloin muija sanoi meidän penskalle, että nyt lähdetään
kotiin Jorma.
- Pitkään eskarin tädit katsoivat myös toista ex-muijaa,
kun tämä vei ekaa kertaa kouluun meidän Laura Jenna Ellinoora
Alexandra Camilla Tenkasta.
- Mut näillä korteilla mennään ja nyt ollaan täällä
hylätyllä sivuraiteella.
Kiitos Tenkanen, nämä on kuultu jo muutamaan otteeseen.
|
| 210501 - Moottoritie on kuuma |
Pelle Miljoonan legendaarinen hittibiisi "Moottoritie on kuuma"
julkaistiin vuonna 1980. Kappale nousi nopeasti levynmyyntilistojen
kärkeen ja ylitti samalla kultalevyrajan.
Atlantis FC aloitti taipaleensa jalkapallon VII divisioonassa
myös 1980. Seura nousi nopeasti ylempiin sarjoihin käväisten aina
Veikkausliigassa 2001. Ja moottoritie on atlantislaisille perinteisesti
toukokuussa todella kuuma.
|
Uutisarkisto
(täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)
|