Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-31.8.2020

200831 - Logitri jatkaa yhteistyökumppanina
Atlantiksen pitkäaikainen yhteistyökumppani Logitri on pysynyt seuran tukena koko ankean korona-ajan. Monipuolinen yhteistyöpaketti mahdollistaa jatkossakin aktiivisen ja molempia osapuolia hyödyttävän kumppanuuden.

Logitri on varastointi-, pakkaus- ja kuljetuspalveluiden moniosaaja, josta on kymmenessä vuodessa kehittynyt oman alansa kovan luokan ammattilainen.


200830 - Fana 60 v.
Atlantis-valmentaja Markku Palmroos vietti viikonloppuna reippaaseen tyyliinsä 60-vuotisjuhliaan. Värikkään pelaaja- ja valmentajauran luonut Fana on nyt kolmatta kertaa mukana Atlantiksen valmennustiimissä erityisalanaan maalivahtivalmennus.

Palmroos on vuosien varrella hankkinut jalkapallopiireissä legendaarisen maineen seikkailuillaan kentällä ja sen ulkopuolella. Meno oli riehakasta jo pelivuosina, eikä siirtyminen valmennusportaaseen ole tahtia pahemmin hillinnyt. Mutta kyseessähän on ammattimies alalla jos toisellakin.

Atlantiksen nettitoimitus onnittelee lämpimästi futisveteraania!


200829 - Ei tuliaisia Espoosta
Atlantiksen Leppävaaran vierailu ei tuonut täydennystä helsinkiläisten pistepussiin, sillä vahvalla asenteella taistellut isäntäjoukkue nappasi sarjapisteet maalein 2-0 (1-0).

Atlantis on kauden aikana kahdesti kurittanut Espoota Pukinmäessä, mutta sinipaidat olivat nyt kotiareenallaan uuden valmentajansa Antti Pehkosen johdolla selkeästi kovempi vastus. Leppävaaran stadion tarjoaa mainiot puitteet Kakkosen futikselle, ja Espoo oli rakentanut sinne hyvän ottelutapahtuman. Isännät saivat urakastaan myös palkinnon, sillä Emil Pallas onnistui kahdesti livahtamaan helsinkiläisten puolustuslinjan välistä pahantekoon ja iskemään pallon Almeidan selän taakse (31' ja 78').

Atlantis oli avausjaksolla vaisu, ja espoolaiset dominoivat kenttätapahtumia. Punapaitojen suurin energia kului turkulaistuomari Aleksi Makkosen herkästi jakamien keltaisten korttien ihmettelyyn. Toiselle jaksolle joukkue tuli kovemmalla asenteella ja hallitsikin peliä pitkät tovit. Maalikehikko kolisi muutamaan otteeseen, mutta isännät puolustivat kurinalaisesti ja todelliset maalipaikat jäivät vähiin. Lopulta Pallaksen toinen osuma tappoi vieraiden kirin.

Atlantiksen seuraava Kakkosen koitos on perjantaina 11. syyskuuta, kun Grankulla IFK saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


200828 - Lauantaina Leppävaaraan
Atlantiksen edustusmiehistö suuntaa lauantaina Leppävaaraan, missä punapaidat haastavat isäntäjoukkue FC Espoon. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Leppävaaran stadionilla klo 17.00.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti Pukinmäessä. Molemmat koitokset päättyivät tiukan väännön jälkeen Atlantiksen eduksi, mutta nyt ollaan ensimmäistä kertaa vastakkain Espoon kotiareenalla.


200827 - Akatemia voittoon Puksussa
Atlantis Akatemia jatkoi voittokulkuaan Kolmosessa, kun SexyPöxyt kukistui Pukinmäessä maalein 4-2 (2-0). Max oli illan Atlantis-nimi upottamalla pallon kolmesti Lassi Hurskaisen selän taakse (2', 45' ja 93'). Emmanuel Sarpong iski isäntien neljännen osuman (79'). Selkeistä lukemista huolimatta ottelu oli tiukkaa vääntöä loppuun saakka, ja vasta Maxin kolmas maali lisäajalla katkaisi espoolaisten selkärangan.

Akatemian seuraava Kolmosen koitos on perjantaina 4. syyskuuta, kun punapaidat kohtaavat Talin hallissa Club Latino Espanolin.


200826 - Akatemialla vastassa SexyPöxyt
Atlantis Akatemia kohtaa torstaina kotiareenallaan sarjakakkosen SexyPöxyt. Taisto Kolmosen sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 18.45.

SexyPöxyt on ollut lohkon ehdoton yllätysjoukkue. Kymmenestä pelistä on koossa 22 pistettä ja sijoitus upeasti toinen. Mediamaalivahti Lassi Hurskaisen selän taakse pallo on saatu ainoastaan seitsemän kertaa, joten punapaitojen maalitykit saavat torstaina panna parastaan.


200825 - Valoa näkyvissä?
Atlantiksen yritysyhteistyöstä vastaava Tino Kinnunen näkee ilmassa jo enteitä paremmista ajoista.

- Huhtikuusta heinäkuuhun oli aivan kuollutta, mutta elokuun alusta kysyntä alkoi hiljalleen heräillä, ja viimeiset pari viikkoa meillä on ollut jo täysi vauhti päällä. Nyt täytyy vain toivoa, että tämä jatkuisi.

- Tenkanen kyllä väittää, että jos valoa on näkyvissä, se on vain lähestyvän junan valo. Mutta jos sieltä tulee juna, joka tuo mukanaan massiivisen toisen aallon, se upottaa sitten paljon muutakin kuin Atlantiksen. Turha sitä kuitenkaan on etukäteen murehtia. Täytyy vaan yrittää parhaansa ja uskoa, että ajat paremmat ne vielä meillekin koittavat.


200824 - Lasessor jatkaa yhteistyökumppanina
Atlantiksen pitkäaikainen yhteistyökumppani Lasessor jatkaa seuran tukena myös näinä ankeina aikoina. Monipuolinen yhteistyöpaketti mahdollistaa aktiivisen ja molempia osapuolia hyödyttävän kumppanuuden.

Lasessor on huiveihin erikoistunut suomalainen asustealan yritys, jonka oma mallisto on parissa vuosikymmenessä kasvanut Suomen myydyimmäksi. Lasessorin asustevalikoima tuotetaan eri puolilla maailmaa yli viidessäkymmenessä valmistuspaikassa, joilla jokaisella on oma erityisosaamisensa.


200823 - Akatemialla maalijuhla Käpylässä
Atlantis Akatemia vietti iloista maalijuhlaa, kun Toukolan Teräs taittui Käpylän nurmella selvin lukemin 2-8 (0-4). Chico Toure (5' ja 14'), Elmi Iidle ('52 ja '54) ja Emmanuel Sarpong ('41 ja '69) osuivat kahdesti sekä Med Bekhedda (18') ja Diego Martins (75') kumpikin kertaalleen.

Atlantis-miehistö onnistui tällä kertaa tekemään pelin selväksi jo reilussa vartissa. Tämän jälkeen varsinkin toinen jakso meni enempi vähempi pelailuksi. Joukkue esitti Käpylässä kuitenkin muutamia mainioita hyökkäyskuvioita ja myös näyttäviä maaleja.

Akatemian seuraava Kolmosen koitos on torstaina 27. elokuuta, kun sarjakakkonen SexyPöxyt saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


200822 - Akatemialla vastassa ToTe
Atlantis Akatemia suuntaa sunnuntaina Käpylään Toukolan Teräksen vieraaksi. Joukkueella on tällä kertaa tulessa enemmän kokeneempaa kalustoa beibiosaston toipuessa vielä edellispäivän Kuopion reissusta. Taisto Kolmosen sarjapisteistä käynnistyy Käpylän nurmella klo 15.00.

Perinneseura Toukolan Teräs on kerännyt yhdeksästä pelistä 12 pistettä. Akatemialla pinnoja on koossa 17. Sunnuntaina molemmille joukkueille olisi jälleen tarjolla oiva tilaisuus kasvattaa saldoaan.


200822 - Beibit hakivat pinnat Kuopiosta
Atlantis-beibit jatkoivat voitokkaasti urakkaansa A-nuorten SM-sarjassa, kun isäntäjoukkue KuPS joutui tiukan väännön jälkeen antautumaan Litmasen tekonurmella maalein 0-1 (0-0). Helsinkiläisten voittomaalin iski nopean vastaiskun päätteeksi Tommaso Conti (52').

Avausjaksolla pelissä oli hurja tempo. Pienellä kentällä tilanteita syntyi molempiin päihin. Punapaidoilla oli kenties vaarallisemmat, mutta verkkoon asti palloa ei saatu.

Toisella puolikkaalla vauhti kentällä alkoi väkisin hiipua. Contin maalin jälkeen isännät hakivat tasoitusta, mutta helsinkiläiset puolustivat kurinalaisesti. Varsinkin topparipari Marcelo - Miro Marin oli kovaa valuuttaa. Punapaidoilla oli myös omat paikkansa iskeä helpottava toinen maali, mutta viimeistely oli tuskaista. Tällä kertaa kuitenkin yksikin osuma riitti täyteen pistepottiin.

Markku Palmroos kiitteli suojattejaan taiston tauottua. - Pojilla on kyllä kova työmoraali. Duunia painetaan tosissaan, ja jokainen antaa kaikkensa joukkueen eteen.

Atlantiksen seuraava A-nuorten SM-sarjaottelu on kuuma paikallisvääntö, kun suuri ja mahtava HJK saapuu beibien vieraaksi Pukinmäkeen 6. syyskuuta.


200821 - Beibit lauantaina Kuopioon
Atlantis-beibit matkaavat lauantaina Kuopioon, missä helsinkiläiset kohtaavat A-nuorten SM-sarjaottelussa Kuopion Palloseuran. Bussi starttaa Pukinmäestä klo 6.00, ja taisto Litmasen tekonurmella käynnistyy klo 13.00.

KuPS voitti viime vuonna A-nuorten Suomen mestaruuden. Tämä kausi ei ole käynnistynyt yhtä vakuuttavasti, mutta kotonaan keltapaidat ovat aina liikkeellä vahvalla ryhmällä. Kelpo haaste odottaa siis beibejä jälleen kerran.


200819 - Michele uusi sopimuspelaaja
Atlantiksen Akatemia-pelaaja Michele Desalegen (s. 2000) on allekirjoittanut seuran kanssa kauden 2021 loppuun ulottuvan pelaajasopimuksen. Desalegen liittyi Akatemiaan kesäkuussa ja valtasi nopeasti paikan A-junnujen avauskokoonpanosta. Myös Kolmosen peleissä poika on jo päässyt näyttämään osaamistaan.

Moshood Bola uskoo Desalegenin tappelevan ensi kaudella peliminuuteista edustuksessakin. - Michelellä on jalkapalloilijana kovat tavoitteet, ja hän on valmis tekemään nöyrästi töitä niiden eteen. Pojalla on valtava juoksuvoima ja taitoakin riittävästi. Taktinen osaaminen kehittyy koko ajan, kun pelejä kertyy lisää. Syksyllä tulemme panostamaan voimanhankintaan, ja ensi kaudella hän on jo valmis haastamaan meidän kokeneempia pelimiehiä.


200817 - Fashion Center jatkaa yhteistyökumppanina
Fashion Center Atlantiksen pitkäaikainen yhteistyökumppani Fashion Center jatkaa seuran tukena myös vallitsevassa "uudessa normaalissa". Monipuolinen yhteistyöpaketti mahdollistaa aktiivisen ja molempia osapuolia hyödyttävän kumppanuuden.

Fashion Center on sisäänostajille suunnattu kauppakeskus. Todellinen muodin kohtauspaikka sijaitsee Vantaalla Kehä III:n varrella aivan Vehkalan aseman kupeessa. Saman katon alta löytyy vaate-, kenkä-, asuste- ja sporttimuotia kymmeniltä yrityksiltä ja lähes kahdelta sadalta brändiltä.


200816 - Beibit nylkivät Ilveksen
Atlantis-beibit nappasivat arvokkaan päänahan, kun sarjakärki Ilves joutui nöyrtymään Pukinmäessä maalein 3-1 (2-0).

Avausjakso oli tiukkaa vääntöä. Tamperelaiset aloittivat vahvasti, mutta punapaidat taistelivat suurella sydämellä, ja vähitellen ote alkoi siirtyä isännille. Palkinto tuli juuri ennen taukovihellystä. Ensin beibien prässi toi tekopaikan, mistä Tommaso Conti upotti varmasti avausmaalin (45+1'). Hetkeä myöhemmin Michele Desalegen kaadettiin rangaistusalueella, ja Conti tykitti pilkulta varmasti taukonumeroiksi 2-0 (45+4').

Toiselle jaksolle Ilves tuli hakemaan kavennusta, mutta Atlantis-beibit puolustivat kurinalaisesti. Vihdoin 78. minuutilla Teemu Hytönen pääsi puskemaan tamperelaisten avausosuman. Tämän jälkeen paine isäntien maalilla kasvoi entisestään, mutta toistamiseen punapaidat eivät antautuneet. Lopullinen niitti tuli lisäajalla, kun nopea vastaisku toi kulman, mistä ensimmäistä kertaa Atlantis-paidassa esiintynyt Miro Marin ohjasi pallon kolmannen kerran vieraiden verkkoon.

Voitolla Atlantis nousi tasapisteisiin Ilveksen kanssa. Sarja on kuitenkin vielä nuori. Honka ja HJS majailevat ainoastaan kahden pinnan päässä kärkikaksikosta, eikä VJS:kään ole kaukana. Atlantis-beibit matkaavat seuraavaksi tulevana lauantaina Kuopioon, missä helsinkiläiset pääsevät haastamaan uudemman kerran viime kauden mestarin Kuopion Palloseuran.


200815 - Ilves beibien vieraaksi Pukinmäkeen
Atlantis-beibit saavat sunnuntaina rajun haasteen, kun voitosta voittoon A-nuorten SM-sarjassa etenevä Ilves saapuu helsinkiläisten vieraaksi Pukinmäkeen. Ottelu alkaa Puksun sametilla klo 16.15.

Ilves on aloittanut kauden vakuuttavasti. Laajalla materiaalilla operoiva tamperelaisryhmä pelaa sekä miesten Kakkosta että A-nuorten SM-sarjaa, ja molemmissa sarjoissa keltapaidat keikkuvat kärjessä. Atlantis pääsee näin toistamiseen tällä viikolla mittaamaan tasoaan maan huippujunioreita vastaan. Ehdottoman mielenkiintoinen jalkapallotapahtuma luvassa!


200814 - Töitä riittää
Klubi 04 kävi Pukinmäessä näyttämässä Atlantis-miehistölle, missä Kakkosen kärkiryhmät menevät. Loppulukemat 0-4 (0-1) kertovat selkeästi, että paljon on punapaidoilla vielä töitä edessä, ennen kuin kärkisijoista voidaan haaveilla.

Avausjaksolla isännät olivat pelissä vielä hyvin mukana. Kunnon maalipaikat olivat kuitenkin vähissä. Vastaavasti Klubin Saku Heiskanen näytti, että paljoa ei tarvitse vapaata tilaa antaa, kun pelimies pistää pallon 20 metristä verkkoon (26'). Toisen jakson alku oli edelleen punapaitojen hallintaa, mutta kovin helpolla pääsi Hugo Keto vieraiden maalilla. Sitten alkoi isäntien askel painaa, ja tämä näkyi heti taululla: Casper Terho 0-2 ('76), oma maali 0-3 ('79) sekä Terho toistamiseen 0-4 (90+1').

Tom Weckström myönsi pelin jälkeen reilusti vieraiden paremmuuden. - Molempien maalien edustoilla oli selkeä ero Klubin eduksi. Heidän viimeistelytaitonsa oli aivan eri luokkaa kuin meillä. Kun meillä vielä osalla kavereista loppui kunto, pääsivät numerot repeämään näin suuriksi. Mutta tämä vain kertoo, että paljon on töitä vielä edessä.

Atlantiksen seuraava Kakkosen koitos on lauantaina 29. elokuuta, kun punapaidat suuntaavat Leppävaaraan FC Espoon vieraaksi.


200813 - Perjantaina vastassa Klubi 04
Atlantis-pelit jatkuvat Pukinmäessä jo heti perjantaina, kun Klubi 04 saapuu punapaitojen vieraaksi. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 19.00.

Klubi 04 on Kakkosen länsilohkon kärjessä yhdessä Ilves/2:n kanssa ja kärkkyy tosissaan paikkaa Ykkösestä. Nollanelonen vieraili Pukinmäessä jo heinäkuun alussa ja vei silloin tiukan väännön jälkeen sarjapisteet maalein 3-4. Isännille olisi näin perjantaina tarjolla revanssin paikka.


200813 - Akatemia ja KäPa tasasivat pinnat
Atlantis Akatemia ja KäPa kävivät tiukan väännön Kolmosen sarjapisteistä Pukinmäen nurmella. Koitos päättyi lopulta pistejakoon maalein 3-3 (1-2).

Punapaidat olivat avausjaksolla hienokseltaan niskan päällä, ja Emmanuel Sarpong ampui isännät johtoon jo 3. minuutilla. Tämän jälkeen kotijoukkueen viimeistely oli kuitenkin kovin nuhaista. KäPa sen sijaan käytti paikkansa terävästi ja iski pallon kahdesti Aaro Reiniluodon selän taakse (29' Daniel Heikkinen ja 40' Luka Lahtinen).

Toisella puolikkaalla kummallakin joukkueella oli omat etsikkoaikansa. Ensin Sarpong toi isännät pilkulta tasoihin (62'). Tämän jälkeen Benjamin Heikkinen vei mustapaidat uudelleen johtoon (78'), mutta Tommaso Conti kuittasi vain viisi minuuttia myöhemmin. Molemmat joukkueet hakivat voittomaalia loppuun saakka, mutta enempää osumia Pukinmäen illassa ei enää nähty.

Akatemian seuraava tilaisuus pistetilin kartuttamiseen on sunnuntaina 23. elokuuta, kun punapaidat haastavat Toukolan Teräksen Käpylän urheilupuistossa.


200812 - KäPa Pukinmäkeen torstaina
Atlantis Akatemia saa torstaina kelpo haasteen, kun sarjajohtaja Käpylän Pallon kokenut miehistö saapuu punapaitojen vieraaksi Pukinmäkeen. Taisto Kolmosen sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 19.00.

KäPa on lohkon kärjessä vain yksi tappio rasitteenaan. Käpyläläiset ovat keränneet kahdeksasta pelistä 21 pistettä, ja joukkue on vakaasti matkalla kohti nousukarsintoja. Akatemia on taulukossa kolmantena 16 pinnalla.


200811 - Miraculos jatkaa yhteistyökumppanina
Atlantiksen pitkäaikainen yhteistyökumppani Miraculos Oy jatkaa seuran tukena ja turvana myös jatkossa. Iso kiitos tästä tuesta!

Miraculos Oy on kotimainen hiustuotevalmistaja, joka tarjoaa laadukkaat ja modernit hiustenhoitotuotteet sekä ammattikäyttöön että jälleenmyyntiin.


200810 - Melkoinen viikko edessä
Melkoiset haasteet odottavat Atlantis-miehistöjä tällä viikolla. Jokainen Atlantis-joukkue saa Pukinmäkeen vieraaksi oman sarjansa kärkijoukkueen. Luvassa on varmasti mielenkiintoisia vääntöjä.

Torstaina Atlantis Akatemia kohtaa Puksussa Kolmosen ottelussa sarjakärki Käpylän Pallon. Akatemia on lohkon kolmantena ja viisi pinnaa käpyläläisiä perässä.

Perjantaina Klubi 04 saapuu Atlantiksen edustusmiehistön vieraaksi Kakkosen peliin. Nollanelonen on lohkon piikkipaikalla tasapisteissä Ilveksen reservien kanssa. Atlantis on taulukossa neljäntenä, mutta eroa kärkeen on jo yhdeksän pinnaa.

Sunnuntaina Ilves saapuu A-nuorten SM-sarjassa Atlantis-beibien vieraaksi Pukinmäkeen. Atlantis on taulukossa tällä hetkellä kakkosena, ja eroa tamperelaisten hyväksi on kolme pistettä.


200808 - Beibit hakivat pinnat Tapiolasta
Beibit jatkoivat vahvaa Atlantis-viikkoa, kun FC Honka kaatui lauantaina kotiareenallaan maalein 0-1 (0-0).

Avausjakso oli tiukkaa vääntöä, jossa molemmilla joukkueilla oli omat etsikkoaikansa. Isännät tulivat vielä toisen jakson alun kovalla sykkeellä, mutta pian espoolaisten jalka alkoi painaa, ja ote siirtyi punapaidoille. Ratkaisu nähtiin 71. minuutilla, kun Tommaso Contin kääntölaukaus yllätti maalivahdin. Honka haki vielä tasoitusta, mutta helsinkiläiset puolustivat kurinalaisesti, ja isäntien yritykset jäivät ponnettomiksi.

Tom Weckström kiitteli suojattejaan pelin jälkeen. - Hongan pelityyli sopi meille mainiosti, mutta täytyy nostaa hattua poikien työmoraalille. Varsinkin toisella jaksolla koko joukkue teki duunia tosissaan, ja vaihtomiehetkin tulivat sisään todella vahvalla asenteella.

Atlantiksen seuraava A-nuorten SM-sarjaottelu on sunnuntaina 16. elokuuta, kun sarjakärki Ilves saapuu beibien vieraaksi Pukinmäkeen.


200807 - Beibit lauantaina Tapiolaan
Atlantis kohtaa lauantaina A-nuorten SM-sarjassa FC Hongan. Ottelu pelataan Tapiolan urheilupuiston tekonurmella klo 16.00.

FC Honka on aloittanut sarjan vahvasti. Espoolaiset ovat keränneet kolmesta pelistä täydet yhdeksän pinnaa, ja joukkue on sarjataulukossa kakkosena. Atlantiksella pisteitä on kahdeksan, ja sijoitus kolmas, joten mielenkiintoinen vääntö Tapiolassa on odotettavissa.


200807 - Espoo nurin Puksussakin
Atlantiksen edustusmiehistö otti Akatemiasta mallia ja kaatoi myös omassa pelissään FC Espoon. Punapaidat iskivät taululle lukemat 3-1 (1-0). Diakite osui kahdesti (2. ja 62. min.), ja Obi Metzger iski lisäajalla sinetin isäntien juhlalle. Espoolaisten ainokaisen tykitti Said Ahmed 52. minuutilla.

Tom Weckström kiitteli suojattiensa työmoraalia. - Töitä tehtiin nyt ihan eri asenteella kuin Kauniaisissa. Peli ei vieläkään ollut täysin kontrollissa, mutta silti huomattavasti parempi esitys kuin Grania vastaan. Sarjapisteet olivat kuitenkin tänään se pääasia, ja voitolla pysyimme vielä hyvin mukana kisaamassa kolmossijasta.

Punapaitojen seuraava Kakkosen koitos on perjantaina 14. elokuuta, kun sarjakakkonen Klubi 04 saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


200806 - Akatemia taisteli pinnat Leppävaarasta
FC Espoo/2 ja Atlantis Akatemia kävivät vauhdikkaan ja hyvätasoisen Kolmosen väännön Leppävaaran tekonurmella. Helsinkiläiset olivat avausjaksolla hienokseltaan niskan päällä, ja palkinto tuli puolen tunnin kohdalla, kun Abdul Sesay vapautti Maxin läpiajoon ja tämä sijoitti pallon varmasti verkkoon. Isännät hakivat toisella jaksolla tosissaan tasoitusta, mutta punapaidat puolustivat kurinalaisesti ja nappasivat lopulta täyden pistepotin mukaansa lukemin 0-1 (0-1).

Markku Palmroos antoi kiitosta joukkueen työmoraalille. - Hyvä Kolmosen peli. Pojat tekivät nöyrästi duunia ja se palkittiin. Mutta Espoo tarjosi kelpo vastuksen.

Akatemian seuraava tilaisuus pistetilin kartuttamiseen on torstaina 13. elokuuta, kun sarjakärki Käpylän Pallo saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


200805 - Tuplavääntö FC Espoon kanssa
Atlantis-joukkueet kohtaavat tällä viikolla kahdesti FC Espoon. Torstaina Akatemia matkaa Leppävaaraan ja haastaa FC Espoon reservit Leppävaaran tekonurmella klo 20.15. Perjantaina espoolaiset tulevat vuorostaan Pukinmäkeen, missä punapaitojen edustusmiehistö saa vastaansa FC Espoon vastaavan nipun. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Puksun sametilla klo 19.00.

200804 - Atlantis Instagramiin
Atlantis on avannut oman Instagram-tilin. Täältä löydät jatkossa kuvia ja videoita sisältäen mm. pelaaja- ja valmentajahaastatteluja, otteluväläyksiä sekä muuta infoa seuran toiminnasta. Toteutus on Laran ja Natalien persoonallista käsialaa. Ota seurantaan!

200802 - Turpiin tuli
Atlantis-miehistö sai melkoista kyytiä sunnuntai-iltana, kun Grankulla IFK latoi kotiareenallaan taululle tylyt lukemat 5-1 (3-0).

Punapaidat olivat viennissä heti alusta alkaen. Fyysinen isäntäjoukkue voitti kaksinkamppailut ja iski erikoistilanteista palloa verkkoon (Janne Törmänen ja Tino Palmasto kahdesti sekä Daniel Langhoff kertaalleen). Atlantis pääsi tauon jälkeen paremmin peliin mukaan, mutta tulosta tuli vasta lisäajalla, kun Konan Kouakoun kaukolaukaus upposi alakulmaan.

Tom Weckström oli mietteissään taiston tauottua. - Grani oli vahva, ja me emme olleet valmiita tähän vääntöön. Olimme perässä koko ekan jakson. Vasta toisella heräsimme taistelemaan, ja se oli myöhäistä.

Punapaitojen seuraava Kakkosen koitos on perjantaina 7. elokuuta, kun FC Espoo saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


200801 - Sunnuntaina Kauniaisiin
Atlantiksen pelit Kakkosessa jatkuvat jälleen sunnuntaina, kun helsinkiläiset matkaavat GrIFK:n vieraaksi Kauniaisiin. Taisto Kakkosen sarjapisteistä käynnistyy Keskuskentällä klo 18.30.

GrIFK on kerännyt kuudesta ottelusta neljä pistettä, ja sijoitus on vielä putoamisviivan huonommalla puolen. Ex-Atlantis-valmentaja Jari Europaeuksen luotsaamasta joukkueesta löytyy kuitenkin rutkasti kokemusta Ykkösestä ja Kakkosesta, ja vihreäpaitojen uskotaankin yleisesti hinaavan itsensä vielä kuiville putoamistaistosta. Alkaako isäntien nousu jo sunnuntaina, jää nähtäväksi, sillä myös helsinkiläiset janoavat varmasti täydennystä pistepussiinsa.


200801 - Beibit palasivat voittojen tielle
Atlantis-beibit nappasivat maukkaan voiton, kun Käpylän Pallo kaatui Puistolan nurmella maalein 3-0 (2-0). Tommaso Conti (2. min.) ja Max (21. min.) osuivat avausjaksolla, ja Yago niittasi lisäajalla (95. min.) pilkulta loppunumerot.

Beibit olivat saaneet puolustuspelin kuntoon murheellisen Vantaan vierailun jälkeen. Topparipari Marcelo - Yago oli nyt itse varmuus, ja Aaro Reiniluoto hoiti tolppien välissä loput. KäPa ei kuitenkaan antautunut helpolla. Vieraat painoivat varsinkin avausjaksolla pitkät tovit, mutta nyt punapaidat puolustivat kurinalaisesti ja veivät lopulta ansaitusti täyden pistepotin.

Atlantiksen seuraava A-nuorten SM-sarjaottelu on ensi lauantaina 8. elokuuta, kun beibit matkaavat Tapiolaan FC Hongan vieraaksi.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)