Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-30.9.2019

190929 - Tom Weckstrom 60 v.
Päivänsankari Atlantis-luotsi Tom Weckström vietti lauantaina 60-vuotispäiviään työn merkeissä. Ohjelmassa oli ensin A-junnujen peli Myyrmäessä ja heti perään edustuksen vääntö Väiskillä.

Kiirettä on riittänyt läpi vuoden, sillä Atlantis-joukkueet ovat pelanneet Weckströmin johdolla tällä kaudella 69 sarjapeliä, joista tuloksena 42 voittoa, 10 tasapeliä ja 17 tappiota. Kokenut valmentajavelho on luotsannut edustuksen lohkovoittoon, Akatemian omassa lohkossaan kuudenneksi sekä A-junnut ensin jatkoon karsintasarjasta ja myöhemmin vielä SM-hopealle.

Weckström jakaa kiitosta koko valmennustiimille. - Meillä on ollut koossa todella hyvä tiimi. Bola on vetänyt pallotreenit, Sergio laittanut pelaajien fysiikkaa kuntoon sekä Vito ja Levan pitäneet huolta veskareista.

- Täytyy myös nostaa hattua sille, miten hyvin pelaajat ovat jaksaneet tehdä duunia. Varsinkin Akatemia-pelaajien kausi on ollut pitkä ja tapahtumia todella paljon. Mutta ilman työntekoa on turha haaveilla isommista kentistä.

Kaikilla Atlantis-joukkueilla on ollut yhtenäinen pelisysteemi. - Olemme pyrkineet pelaamaan modernia futista. Prässäämme paljon ylhäältä, liikutamme palloa mahdollisimman vähillä tatseilla, pyrimme pelaamaan nopeasti eteenpäin ja mielellään maata pitkin. Tätä on nyt ajettu sisään muutama vuosi, ja parhaimmillaan se on toiminut todella hyvin. Vielä on kuitenkin liikaa ailahtelua jopa otteluiden sisällä.

- Pelitapa vaatii nopeita, juoksuvoimaisia, taitavia kavereita, ja näitä olemme pyrkineet erityisesti Akatemiaan löytämään. Tarkoitus on ajaa poikia siellä sisään systeemiin, jotta he joku päivä olisivat valmiita ottamaan vastuuta myös edustuksessa.


190928 - Edustus haki pinnat Väiskiltä
Sergio keräsi tehot 1+1. Atlantiksen edustusmiehistö kohtasi HIFK:n reservit Väinämöisen tekonurmella lauantai-iltana. Myös edustus osallistui valmentajansa lahjatalkoisiin nappaamalla sarjapisteet mukaansa maalein 1-3 (0-1). Demba Camara osui avausjaksolla (39. min.) ja Sergio toisella (58. min.). Kolmannessa isännät sutivat omiin Nico Weckströmin keskityspallon.

Atlantis-miehistö oli tällä kertaa liikkeellä kokeneemmalla kalustolla, kun nuoriso-osasto oli lähes kokonaisuudessaan vapautettu A-junnujen peliin Myyrmäkeen. Vanhukset hoitivat kuitenkin väännön tyylikkäästi kotiin, vaikka liikettä olikin ehkä hiukan totuttua vähemmän.

Edustus kohtaa Kolmosen päätöskierroksella 5. lokakuuta BK-46:n Karjaalta. Ottelu alkaa Myllypuron tekonurmella klo 16.15.


190928 - A-junnuille SM-hopeaa
SM-hopeamitalistit 2019. Atlantiksen A-juniorit tarjosivat valmentaja Tom Weckströmille mieluisan 60-vuotislahjan, kun beibit päättivät SM-sarjan voitokkaasti. Isäntäjoukkue VJS jäi Myyrmäen stadionilla jalkoihin maalein 2-5 (0-2). Kun muutkin kärkijoukkueet voittivat päätöskierroksella omat ottelunsa, mitalikolmikon muodostivat lopulta KuPS (41), Atlantis (39) ja Ilves (34). Lämpimät onnittelut Kuopioon ehdottomasti ansaitusta mestaruudesta! Mutta upean kauden pelasivat myös Atlantiksen Akatemia-beibit.

Aboubacar Diakite oli Myyrmäessä päivän todellinen hotbeibi. Poika iski pallon peräti neljästi isäntien verkkoon (14., 23., 49. ja 66. min.). Viidennen Atlantis-osuman viimeisteli Leevi Manninen (83. min.). Diakite varmisti samalla SM-sarjan maalipörssin ykköspaikan 10 osumallaan. Hakunilan pommittaja Geeon Pongo oli seitsemällä nyytillään jaetulla neljännellä sijalla.

Akatemia-beibit pelaavat vielä 5. lokakuuta Kolmosen päätöskamppailun. Sen jälkeen luvassa on reilun viikon mittainen syysloma, ja sitten alkaakin jo hiljalleen valmistautuminen uuteen kauteen.


190925 - Akatemia taipui taistellen
Amisi palasi tositoimiin pitkän tauon jälkeen. PK-35 oli toistamiseen liian kova vastus Atlantiksen Akatemia-miehistölle. Punamustat hakivat sarjapisteet Pallomyllystä maalein 0-2 (0-0) ja varmistivat samalla lohkovoiton sekä nousun Kakkoseen ensi kaudeksi. Lämpimät onnittelut Pihlikseen upeasta kaudesta!

Akatemia ei kuitenkaan antautunut helpolla. Ottelussa riitti vauhtia ja tiukkaa taistelua. Avausjakson punapaidat pystyivät pitämään numerot tasoissa, mutta toisella puolikkaalla PK jyräsi väkisin voittoon - ensin asialla oli Marko Koskinen vapaapotkun jälkitilanteesta ja hiukan myöhemmin vieraiden ykköstykki Niko Tirkkonen.

Akatemia kohtaa Kolmosen päätöskierroksella lauantaina 5. lokakuuta Matinkylän tekonurmella espoolaisjoukkue HooGeen. Ottelu alkaa klo 13.00.


190924 - Tähtäätkö huipulle? Tule Atlantis Akatemiaan
Akatemia-beibi Atlantis Akatemia oli kaudella 2019 yksi Helsingin parhaita nuorten pelaajien hautomoita. Uusi tuotantokausi käynnistyy lokakuussa, ja tulevalla kaudella toiminnan tasoa tullaan kehittämään entisestään. Jos tähtäät futiksessa pitkälle ja olet todella valmis tekemään töitä sen eteen, Atlantis Akatemia saattaa olla juuri sinua varten. Akatemiassa ei ole osallistumismaksuja, mutta edellytyksenä on sitoutuminen säännölliseen toimintaan.

Haemme nyt ryhmään lisää 2000-2004 -syntyneitä, kovan motivaatiotason omaavia tulevaisuuden pelimiehiä. Ilmoittaudu mukaan tryouteihin oheisella lomakkeella, ja matka kohti huippua voi alkaa.

Lisätietoja Atlantis Akatemian toiminnasta antavat Janne Wikman (p. 040 5532172) ja Moshood Bola (p. 041 3694694).


190923 - Viittä vaille
PK-35 Atlantis-joukkueiden kausi 2019 on viittä ottelua vaille paketissa. Edustuksella ja Akatemialla jäljellä on kaksi peliä sekä A-junnuilla yksi. Näistä tällä viikolla on ohjelmassa kolme.

Akatemia on tulessa jo keskiviikkona, kun punapaidat saavat Pallomyllyyn vieraakseen sarjakärki PK-35:n. Keväällä PK:n rutiini oli beibeille liikaa, nyt on tilaisuus yrittää uudemman kerran. Ottelu alkaa klo 20.15.

A-junnut pelaavat päätöskierroksen lauantaina. Atlantis-beibit suuntaavat VJS:n vieraaksi Vantaalle. Ottelu Myyrmäen stadionilla alkaa klo 13.00.

Edustusmiehistö pelaa myös lauantaina. Joukkue kohtaa HIFK:n reservit Väinämöisen kentällä klo 17.00.


190922 - A-junnut varmistivat hopean
Fahad raatoi keskikentällä vahvalla asenteella. Atlantiksen A-junnut varmistivat hopeamitalit A-nuorten SM-sarjassa, kun kolmantena taulukossa majaillut Turun Palloseura kaatui Talin hallissa maalein 2-0 (0-0). Beibeillä on vielä ohut sauma jopa mestaruuteen, mutta se edellyttäisi sekä voittoa VJS:stä että KuPS:n kompurointia Espoossa päätöskierroksella.

Avausjakso oli vauhdikasta peliä, missä TPS pisti punapaidat ajoittain todella ahtaalle. Almeidan varmat torjunnat pelastivat kuitenkin isännät, ja tauolle päästiin maalittomassa tasatilanteessa. Toisella puolikkaalla ote alkoi kääntyä kotijoukkueelle. Ensin Joao pommitti voimalla ylärimaan, ja 59. minuutilla nähtiin kaivattu avausmaali. Fahad Mohamedin mainio sivuvapari kaartoi takatolpalle, pallo kimposi pelaajaruuhkasta maalinedustalle, ja Impton Söderlund osoitti jälleen maalivainunsa iskemällä irtopallon turkulaisten verkkoon. Jatkoa seurasi 75. minuutilla, kun pirteä vaihtobeibi Leevi Manninen luikerteli kulmalipulta maalille ja tarjoili takaviistoon Diakitelle, jonka ohjaus upposi toistamiseen vieraiden verkkoon. Enempää osumia Talissa ei nähty.

A-junnujen päätöskierros pelataan ensi lauantaina 28. syyskuuta, jolloin Atlantis-beibit suuntaavat VJS:n vieraaksi Vantaalle. Ottelu Myyrmäen stadionilla alkaa klo 13.00.


190919 - Edustus haki pisteet Töölöstä
Konan pommitti avausmaalin. Atlantiksen edustusmiehistö kohtasi Töölön Taiston Pallokentän tekonurmella torstai-iltana. Sinisessä vierasasussa esiintynyt Atlantis-miehistö teki pelin selväksi heti kättelyssä: Konan Kouakou pommitti avausmaalin jo 8. minuutilla ja Santeri Saarenpää iski vain neljä minuuttia myöhemin Sergion mainiosta esityöstä numeroiksi jo 0-2. Demba Camara osui toisella jaksolla vielä kahdesti (64. ja 66. min.), ja sen jälkeen ottelu oli taputeltu. Loppunumerot vieraille näin 0-4 (0-2).

Atlantis-luotsi Tom Weckström oli taiston tauottua tyytyväinen joukkueensa esitykseen. - Aloitimme hyvällä sykkeellä ja iskimme kaksi näyttävää byyriä. Sen jälkeen loppu olikin enemmän pelailua, mutta hoidimme senkin kurinalaisesti. Taistolla oli pari ylärimaa, mutta suurempaa hätää meillä ei ollut missään vaiheessa.

Edustuksen seuraava Kolmosen koitos on lauantaina 28. syyskuuta, kun joukkue matkaa Väinämöisen kentälle HIFK:n reservien vieraaksi. Ottelu alkaa klo 17.00.


190918 - CLE kuritti Akatemiaa
Misa oli harvoja punapaitoja, jotka todella halusivat voittaa pelin. Atlantiksen Akatemia-miehistöllä oli vaihteeksi heikompi päivänsä, kun punapaidat kohtasivat Club Latino Espanolin Pallomyllyssä keskiviikkoiltana. Leevi Manninen vei isännät 1-0 taukojohtoon (31. min.), mutta toisella puolikkaalla sarjapaikastaan raivoisasti taisteleva latinoryhmä iski pallon kahdesti Martin Kellan selän taakse ja vei pisteet maalein 1-2 (1-0).

Tom Weckström ei pelin jälkeen silitellyt suojattejaan. - Liikutimme palloa aivan liian hitaasti, ja sehän sopi vastustajalle mainiosti. He halusivat voittoa enemmän, ja olivat valmiita tekemään duunia sen eteen. Hävettää meidän puolesta.

Akatemian seuraava Kolmosen koitos on ensi keskiviikkona 25. syyskuuta, kun sarjakärki PK-35 saapuu vieraaksi Pallomyllyyn. Ottelu alkaa klo 20.15.


190916 - Vielä mennään
Turun Palloseura Kausi lähenee loppuaan, mutta Atlantis-joukkueilla pelit ja treenit jatkuvat. Tällä viikolla edessä on jälleen kolme kovaa koitosta.

Akatemia on tulessa jo keskiviikkona, kun punapaidat kohtaavat Pallomyllyssä Club Latino Espanolin. CLE taistelee tukasti sarjapaikastaan, joten helppoja pisteitä sieltä ei varmasti ole luvassa. Ottelu alkaa klo 20.15.

Atlantiksen edustusmiehistö suuntaa torstaina Pallokentälle, missä lähiöiden hurjapäät haastavat Tölikan kundit. Töölön Taisto - Atlantis FC käynnistyy Bolliksen tekonurmella klo 20.15.

A-junnut jatkavat mitalijahtiaan sunnuntaina, kun Turun Palloseuran vahva ryhmä saapuu vieraaksi Talin urheilupuistoon. Atlantis-beibit ovat sarjataulukossa toisena ja turkulaiset heti perässä kolmantena. Isännät voisivat tasapelillä varmistaa hopeamitalit, mutta molemmat joukkueet juoksevat Talin nurmelle varmasti ainoastaan voitto mielessä. Vääntö alkaa klo 14.00.


190915 - A-junnut voittoon Lahdessa
Joao tykitti avausmaalin. Atlantiksen A-junnut olivat sunnuntaina pelituulella Lahden Kisapuistossa. Beibit esittivät avausjaksolla kauden parastaan ja veivät lopulta sarjapisteet selvin lukemin 0-6 (0-4). Maalitilastoihin saivat nimensä: Joao (10. min.), Matheus (20. min.), Nacho (34. min.), Diakite (36. min.), Gedeon Pongo (48. min.) ja Amit Aryal (63. min.). Isännät olivat myös liikkeellä vahvalla ryhmällä, mutta tällä kertaa helsinkiläisten liike oli yksinkertaisesti liikaa.

Atlantis on voitolla yhä tiukasti mukana SM-sarjan mitalitaistossa. KuPS ( 35) on matkalla mestaruuteen, mutta Atlantis (33), TPS (30), Ilves (28) ja VJS (28) kisaavat rajusti himmeämmistä mitaleista. Kun kaksi kierrosta on pelaamatta, punapaidoille riittäisi jäljellä olevista peleistä yksikin piste varmistamaan pronssimitalit. Kolme pistettä takaisivat jo varmuudella hopeiset lätkät. Mestaruuteen vaadittaisiin sitten muidenkin apuja. Mikäli Akatemia-beibit mitalin lopulta nappaavat, kyseessä olisi ensimmäinen kerta seuran historiassa. Tähän mennessä paras saavutus A-nuorissa on yhdeksäs sija vuodelta 2007.

A-junnujen seuraava koitos on ensi sunnuntaina 22. syyskuuta, kun sarjakolmonen TPS saapuu vieraaksi Taliin. Ottelu alkaa Talin nurmella klo 14.00.


190913 - Akatemia haki pinnat Laajasalosta
Martin sai venyä parhaimpaansa. Atlantis Akatemia nappasi maukkaan revanssin, kun Laajasalon Palloseura kaatui kotiareenallaan maalein 2-3 (0-2). Punapaidat iskivät avausjaksolla pallon kahdesti isäntien verkkoon - asialla Impton Söderlund näyttävällä kaukolaukauksella (14. min.) ja Med Bekhedda pilkulta (38. min.). Toiselle jaksolle isännät tulivat uudella sykkeellä, ja ainoastaan Martin Kellan mainiot torjunnat pelastivat Atlantiksen. Genorice Kalala ampui vielä tilanteeksi 0-3 (59. min.), ennen kuin LPS onnistui ohittamaan Martinin. Loppuminuutit punapaidat taistelivat suurella sydämellä ja saivat lopulta ansaitun palkinnon urakoinnistaan.

Voitolla Akatemia nousi 27 pisteeseen. Joukkueen tavoitteena Kolmosessa on ollut sijat 1-6, ja nyt kolme kierrosta ennen päätöstä beibit majailevat sarjataulukossa juuri kuudentena. Seuraava tilaisuus pistetilin kartuttamiseen on ensi keskiviikkona 18. syyskuuta, kun joukkue kohtaa Pallomyllyssä Club Latino Espanolin. Ottelu alkaa klo 20.15.


190913 - Tenkanen tietää Kakkosen vaatimukset
Tenkanen miettii jo ensi kautta. Atlantis-manageri Aarne Tenkanen miettii jo tulevan kauden kuvioita. Erityisesti mahdollinen Kakkosen sarjapaikka pistää kokeneen managerin mietteliääksi.

- Jos meille Kakkosen paikkaa tarjotaan ja päätämme sen ottaa vastaan, se toisi seuralle paljon uusia haasteita. Ei pelkästään pelillisesti, vaan ennen kaikkea taustaorganisaatiolle. Toisaalta se toisi mukanaan paljon etuja, jotka varmasti helpottaisivat toimintaamme.

- Kakkosessa täytyisi olla pelillisesti riittävän vahva joukkue. Sinne on turha lähteä sinnittelemään putoamista vastaan. Meillä on hyviä Akatemia-pelaajia, joiden varaan voi lähivuosien edustusjoukkueen rakentaa, mutta Kakkonen on kova sarja. Ei siellä pelkillä junnuilla pärjätä. Tarvitaan ainakin 5-6 hyvää kokenutta pelimiestä, ja näitä meillä ei tällä hetkellä montaa ole.

- Myös taustaorganisaatiota tulisi vahvistaa. Tarvitsisimme lisäapuja valmennukseen, ehkä toisen huoltajan ja toisen fysion, koska pelejä varmasti osuisi päällekkäin eri joukkueille. Ottelutapahtuman kehittämiseen tulisi panostaa entistä enemmän. Puksussa voi kyllä pelata Kakkosta, mutta väkeä järjestelyihin tarvittaisiin lisää.

- Talouspuolella Tino on tehnyt hyvää duunia, ja talouden puolesta varmaankin pystyisimme pelaamaan Kakkosessa. Sinnekin kuitenkin tarvittaisiin lisää tekijöitä ja uusia tulonlähteitä.

- Toisaalta Kakkonen toisi mukanaan paljon etuja. Urheilullisesti olemme jo tällä kaudella olleet lähellä Kakkosen tasoa. Nyt voisimme kehittää toimintaa edelleen. Saisimme parempia harjoitusvuoroja, ja joukkueisiin olisi varmasti syksyllä tulossa iso joukko uusia yrittäjiä. Taso harjoituksissa nousisi, ja kilpailu pelipaikoista kiristyisi entisestään. Se on paras tae sekä pelaajien että joukkueiden kehittymiselle. Tärkeää olisi myös, että pelaajia voisi helpommin vaihdella joukkueiden välillä, kun nämä eivät enää olisi samalla sarjatasolla.


190912 - Atlantis varmisti lohkovoiton
Lohkovoittajat. Atlantis varmisti Kolmosen ykköslohkon voiton, kun Sexypöxyt kaatui Pukinmäen nurmella maalein 5-0 (4-0). Punapaidat aloittivat sähäkästi ja iskivät nopeaan tahtiin pallon kahdesti espoolaisten verkkoon - asialla Jean (8. min.) ja Diakite (9. min.). Konan Kouakou (29. min.) ja Demba Camara (37. min.) osuivat vielä ennen taukovihellystä. Toinen jakso oli enemmän pelailua, mutta vaihtobeibi Amit Aryal kaunisteli vielä numeroita iskemällä pallon verkkoon 91. minuutilla.

Voitolla Atlantis nousi 50 pisteeseen ja varmisti samalla lohkovoiton. Pelit kuitenkin jatkuvat vielä. Seuraava koitos on ensi torstaina 19. syyskuuta, kun joukkue kohtaa vieraissa Töölön Taiston. Ottelu alkaa Pallokentän tekonurmella klo 20.15.


190910 - Akatemia aloitti aamuharjoitukset
Bola opettaa Atlantis-pelaajille maalintekoa. Atlantis Akatemia on käynnistänyt aamuharjoitukset. Valmentajavelho Bolan johdolla näissä kehitetään henkilökohtaista taitoa sekä perehdytään aina yhteen akuuttiin aihepiiriin. Tämän syksyn teemana aamuharjoituksissa on maalinteko, jonka kanssa kaikki Atlantis-joukkueet ovat tuskailleet pitkin kesää.

Aamuharjoituksia pidetään Pallomyllyssä ensi vaiheessa kerran viikossa. Ne ovat tarkoitettu ensisijaisesti Akatemia-beibeille, mutta myös vanhemmat Atlantis-pelaajat ovat enemmän kuin tervetulleita mukaan, mikäli vaan aikataulut antavat myöten.


190909 - Uutta matoa koukkuun
Laajasalon Palloseura Viime viikko ei ollut järin antoisa Atlantis-joukkueille, kun tuloksena oli kaksi tasapeliä Kolmosessa sekä tappio A-junnuille. Tällä viikolla lähdetään kuitenkin uudella innolla hakemaan parempia tuloksia.

Atlantiksen edustusmiehistö saa torstaina vieraakseen Pukinmäkeen SexyPöxyt Espoosta. Kevätkierroksella punapaidat hakivat Laaksolahdesta nihkeän 0-1 voiton, mutta peli oli kaikkea muuta kuin helppo. Pystyykö Atlantis nyt kotiareenallaan parempaan esitykseen? Koitos käynnistyy klo 18.00.

Akatemia matkaa torstaina Laajasaloon, missä punapaidat pääsevät haastamaan sarjakakkosen Laajasalon Palloseuran. Kevätkierroksella LPS haki pinnat Pukinmäestä. Onnistuuko Akatemia nyt nappaamaan revanssin? Ottelu alkaa Laajasalon tekonurmella klo 19.15.

A-junnut jatkavat mitalijahtiaan sunnuntaina, kun beibit matkustavat FC Lahden vieraaksi Kisapuistoon. Ottelu käynnistyy jo klo 12.00.


190908 - A-junnuille tappio kotona
Leevi toi lisää virtaa isäntien hyökkäyspeliin. Atlantis ja KaaPo kävivät tiukan väännön sarjapisteistä A-nuorten SM-sarjassa. Punapaidat joutuivat taistoon kapealla ryhmällä, kun loukkaantumiset ja pelikiellot olivat syöneet rinkiä pahemman kerran. Avausjakso olikin isänniltä hieman vaisu, mutta toisella beibit syttyivät taistelemaan ja hakivat voittoa raivoisasti. Lopulta liika innokkuus kuitenkin kostautui, ja turkulaisten vaaralliset vastahyökkäykset kylvivät tuhoa. Joukkueet latoivat maaleja vuorotahtiin, mutta kun KaaPo iski viimeisen niitin, myös pisteet matkasivat vieraiden mukana maalein 2-3 (1-1). Atlantiksen osumista vastasivat Dominik Rudenko vaparista (42. min.) ja Gedeon Pongo (58. min.).

Tom Weckström harmitteli lopun kurittomuutta. - Hyökkäsimme liian innokkaasti ja KaaPo pääsi turhan helposti iskemään vastaiskuilla. Toisaalta meillä oli ihan riittävästi paikkoja voittoonkin, mutta emme osanneet niitä hyödyntää. Lopun tyhmä punainen kortti oli taas sitä kurittomuutta, mikä on saatava loppumaan.

A-junnujen seuraava koitos on ensi sunnuntaina 15. syyskuuta, jolloin beibit matkaavat Lahteen FC Lahden vieraaksi. Ottelu alkaa Kisapuistossa klo 12.00.


190907 - LePa-pelin tulokseksi jää 0-0
Leppävaaran Pallo Joukkueiden yhteisellä päätöksellä ja Palloliiton hyväksynnällä torstaina puoliajalla keskeytetyn Kolmosen ottelun LePa - Atlantis Akatemia taukotilanne 0-0 jää myös ottelun lopputulokseksi. Näin ottelua ei tulla enää jatkamaan.

- Meidän Akatemia-pojilla on syyskuussa niin paljon pelejä, ettei tähän väliin enempää tarvita. Näin tämä ratkaisu sopii tähän tilanteeseen oikein hyvin, Tom Weckström selvitti päätöksen taustoja.


190906 - Kärkitaisto päättyi tasan
Sergio on kova luu Atlantiksen alakerrassa. Atlantis ja FC Espoo/2 tarjosivat tasokkaan Kolmosen koitoksen Pukinmäen nurmella. Punapaidat janosivat voittoa ja vahvalla ryhmällä liikkeellä olleet espoolaiset pistivät rajusti kampoihin. Varmasti ykköslohkon kauden paras peli päättyi lopulta tasanumeroihin 1-1 (0-0).

Atlantis joutui loukkaantumisten ja pelikieltojen kurittamana taistoon kapealla ringillä, mutta se ei menoa haitannut. Punapaidat esittivät pirteää hyökkäyspeliä läpi ottelun, ja kun espoolaiset iskivät toistuvasti vaarallisesti vastaan, tilanteita riitti molemmissa päissä. Mainiot maalivahdit Atlantiksen Almeida ja Espoon Arttu Kilpelä pitivät kuitenkin maalinsa puhtaina lähes loppuun saakka. Demba Camara onnistui lopulta isäntien rajun myllytyksen päätteeksi 77. minuutilla survomaan pallon Espoon maaliin. Luca Pasquale kuitenkin kuittasi seitsemän minuuttia myöhemmin numerot tasoihin. Tämän jälkeenkin molemmat hakivat raivoisasti voittomaalia, mutta enempää osumia Pukinmäen illassa ei nähty.

Tom Weckstöm kiitteli pelin jälkeen suojattiensa taistelutahtoa. - Tänään jengistä löytyi asennetta. Kaverit todella halusivat voittaa tämän pelin. Paikkojakin luotiin riittävästi, mutta ei vaan uponnut. Toisaalta Espoo oli myös hyvä. Ehdottomasti kauden kovatasoisin ottelu ainakin meidän kohdalla. Lisää tällaisia pelejä.

Sarjataulukossa kärkijoukkue Atlantiksen ja kakkosena majailevan Espoon ero säilyi tasapelin myötä ennallaan yhdessätoissa pisteessä, kun neljä kierrosta on jäljellä. Punapaitojen seuraava mahdollisuus pistetilin kasvattamiseen on ensi viikon torstaina 12. syyskuuta, kun toinen espoolaisryhmä SexyPöxyt saapuu vieraaksi Pukinmäkeen. Taisto käynnistyy klo 18.00.


190905 - Leppävaara pimeni
Auringonlasku Atlantis Akatemian Leppävaaran vierailu sai erikoisen käänteen, kun pelikentän valot sammuivat, ja erotuomari Mikko Lipsasella ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin viheltää peli päättyneeksi jo 45 minuutin jälkeen. Tuossa vaiheessa taululla komeilivat vielä numerot 0-0. Palloliitto päättänee ottelun jatkamisesta lähipäivinä.

190902 - Syksyä kohden
FC Espoo Syksy vaanii jo oven takana, mutta pelit eivät ole vielä ohitse. Syyskuun ensimmäinen viikko tarjoaa Atlantis-joukkueille jälleen kolme kovaa koitosta.

Akatemia matkaa torstaina Espoon puolelle, missä punapaidat pääsevät haastamaan isäntäjoukkue Leppävaaran Pallon. Kevätkierroksella joukkueet kävivät Pukinmäessä värikkään väännön, mikä päättyi lopulta tasalukemiin 4-4. Nyt miehistöt ottavat toistamiseen mittaa toisistaan. Ottelu alkaa Leppävaaran tekonurmella klo 20.15.

Atlantiksen edustusmiehistö saa perjantaina vieraakseen Pukinmäkeen FC Espoon reservit. Espoo on sarjataulukossa kakkosena ja tulee varmasti haastamaan tosissaan punapaidat. Odotettavissa on tiukka vääntö lohkon kahden kärkijoukkueen kesken. Koitos käynnistyy klo 18.15.

A-junnut jatkavat mitalijahtiaan sunnuntaina, kun Kaarinan Pojat saapuu Pukinmäkeen. Ottelu käynnistyy klo 14.00.


190901 - A-junnuilla tiukka mitalitaisto
Akatemia-beibi A-nuorten SM-sarjassa käydään tiukka kisa mitalisijoista, ja Akatemia-beibit ovat tässä kahinassa täysillä mukana. Neljä kierrosta ennen loppua viisi joukkuetta on vielä taistelemassa mitaleista: KuPS (31), Atlantis (30), TPS (26), Ilves (24) ja VJS (24).

Joukkueiden loppuohjelmat:

  • KuPS: HJK (k), TPS (v), VJS (k), Espoo (v)
  • Atlantis: KaaPo (k), Lahti (v), TPS (k), VJS (v)
  • TPS: Espoo (v), KuPS (k) Atlantis (v), KaaPo (k)
  • Ilves: VJS (v), Espoo (k), KaaPo (v), SJK (k)
  • VJS: Ilves (k), HJK (v), KuPS (v), Atlantis (k)
Toivottavasti nähdään hieno loppuhuipennus, ja Palloliitto sekä tiedotusvälineetkin noteeraisivat tulevaisuuden pelimiesten esitykset. Sarjassa pelaa monta kaveria, jotka joku päivä tullaan näkemään Veikkausliigan viheriöillä tai vielä isommilla areenoilla.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)