Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-30.6.2019

190630 - A-nuorten SM-sarjassa tiukka mitalitaisto
Akatemia-beibi A-nuorten SM-sarja on puolivälissä. Mitaleista käydään tiukkaa taistelua, ja ainakin kuusi joukkuetta on vielä vahvasti mukana kisaamassa kärkisijoista.

Atlantis (20) on puolimatkan krouvissa niukasti piikkipaikalla, mutta KuPS (19) väijyy ainoastaan pisteen päässä, ja TPS (17) on kolme pinnaa perässä. Myös KaaPo (15), VJS (14) ja FC Espoo (14) ovat vielä tiukasti mukana mitalitaistossa.

Maalipörssissä Atlantiksen Gedeon Pongo jakaa viidellä osumallaan kärkisijan FC Espoon Mustafa Beyain ja SJK:n Antti Torniaisen kanssa. Mutta myös tässä kisassa erot ovat pieniä, ja sarjan maalikuninkuus ratkeaa vasta syksyn päätöskierroksilla.


190630 - A-junnuille maukas voitto
Gede iski avausmaalin. Atlantiksen A-juniorit päättivät kevätkierroksen voitokkaasti, kun beibit kaatoivat VJS:n Pukinmäen nurmella sunnuntaina. Tiukka ja ajoittain kuumakin pääkaupunkiseudun paikkallisvääntö päättyi isäntien eduksi 3-2 (1-0).

Avausjakso mentiin hienokseltaan punapaitojen komennossa, mutta harvat maalipaikat tuhrittiin, kunnes 44. minuutilla Diakite pelasi Gedeon Pongon läpi ja Hakunilan pommittaja ei erehtynyt. Näin tauolle lähdettiin kotijohdossa 1-0.

Toisella jaksolla Diakite petasi 57. minuutilla vuorostaan Leevi Manniselle tekopaikan, ja jälleen oli pallo vantaalaisten verkossa. Ottelu näytti jo ratkenneen isännille, mutta 87. minuutilla Petteri Koivisto toi VJS:n vain maalin päähän. Ronilson kuitenkin kuittasi vain minuuttia myöhemmin, ja taas olivat isännät kahden maalin johdossa. Vantaalaiset eivät kuitenkaan luovuttaneet: 93. min. Emilianos Souris ja 3-2. Viimeiset minuutit olivat rajua vääntöä, mutta enempää osumia Pukinmäessä ei nähty, ja näin isännille maukas voitto ja arvokkaat sarjapisteet.

A-junnujen SM-sarjan syyskierros käynnistyy lauantaina 3. elokuuta, jolloin Akatemia-beibit matkaavat FC Espoon vieraaksi Leppävaaraan.


190629 - PK:n kokemus liikaa Akatemialle
Leevi raatoi vahvalla asenteella. PK-35 oli odotetun paha vastus Atlantis Akatemialle. Punamustat latoivat kotiareenallaan Pihlajamäessä selkeän 3-0 (2-0) voiton, ja Akatemia sai jäädä oppipojan asemaan. Pelillisesti joukkueilla ei hirveän isoa eroa ollut, mutta PK käytti kokemuksellaan tylysti hyväksi vieraiden pikku virheet.

Atlantis-luotsi Tom Weckström tunnusti rehdisti isäntien paremmuuden. - PK on varmaan paras Kolmosen joukkue koko maassa. Pistimme hyvin kampoihin, mutta he osasivat taitavasti käyttää hyväkseen meidän kokemattomuutta. Tämä oli kuitenkin pojille arvokasta oppia.

Akatemian seuraava Kolmosen oppitunti on tiistaina 2. heinäkuuta, kun HooGee Espoosta saapuu vieraaksi Pukinmäen nurmelle. Taisto sarjapisteistä käynnistyy klo 19.15.


190629 - HIFK:n reservit nurin Pukinmäessä
Demba alkaa olemaan taas iskussa - ampui kauden kakdeksannen osumansa. Atlantiksen edustusmiehistö jatkoi voittokulkuaan Kolmosessa, kun HIFK:n reservit kukistuivat Pukinmäen nurmella maalein 4-0 (1-0). Tällä kertaa punapaitojen esitys ei kuitenkaan liiemmälti kiitosta valmennusjohdolta kerännyt.

- Avausjakso oli meiltä todella huono. Toisella peli hiukan nopeutui, mutta paljon parempaan meidän pitäisi pystyä. Onneksi Konan ampui avausmaalin juuri ennen taukovihellystä (44. min.), ja saimme pari lisäosumaa pian tauon jälkeen (63. Diego rp, 66. Demba Camara ja 81. Amit Aryal). Toisaalta HIFK:lla ei ollut oikeastaan yhtään maalipaikkaa koko ottelussa. He tyytyivät vain puolustamaan, Tom Weckström mietti taiston tauottua.

Edustusmiehistön kevätkierroksen viimeinen Kolmosen koitos on keskiviikkona 3. heinäkuuta, kun punapaidat matkustavat Karjaalle BK-46:n vieraaksi. Vääntö sarjapisteistä alkaa klo 18.30.


190626 - Levan maalivahtivalmentajaksi
Levan luotsaa nyt Atlantis-veskareita.. Atlantiksen taustaryhmä sai kaivatun vahvistuksen, kun Levan Lomidze otti hoitoonsa edustuksen ja Akatemian maalivahtivalmennuksen. Levan on Atlantis-väelle tuttu mies, sillä hän on esiintynyt punapaitojen maalilla useampaan otteeseen vuosina 2013-18. Nyt tehtävänä on koulia seuran nuorista maalivahtilupauksista tulevien vuosien veräjänvartijoita.

Lomidze seuraa tehtävässä legendaarista Mamadou "Vito" Diattaa, joka muutti opiskelujen perässä Tampereelle ja perehdyttämään samalla paikallisväestöä mustan makkaran salaisuuksiin.


190625 - Puksun Parturi leikkaa Atlantis-hiukset
Puksun Parturi Puksun Parturi on tuorein tulokas Atlantiksen yhteistyöverkostossa. Parturi leikkaa Atlantis-pelaajien ja -kannattajien hiukset erikoishintaan vuosien ammattitaidolla.

Puksun Parturi sijaitsee Pukinmäessä Eskolantien R-kioskin vieressä. Käypä testaamassa!


190624 - Uusi viikko - uudet haasteet
PK-35 Kuluva viikko tarjoaa jälkeen kolme tiukkaa haastetta Atlantis-miehistöille. Edustusjoukkue kohtaa perjantaina klo 19.15 Pukinmäen nurmella HIFK:n reservit. Tähtirintojen saldo yhdeksästä pelistä on viisi tasuria ja neljä tappiota. Punapaidat lähtevät varmasti kotinurmellaan hakemaan vieraille viidettä merkintää tappiosarakkeeseen.

Akatemia-miehistö on lauantaina todella kovan paikan edessä, kun joukkue saa Pihlajamäessä vastaansa PK-35:n, jota yleisesti pidetään parhaana Kolmosen ryhmänä koko maassa. Daavid vastaan Goljat -taisto käynnistyy Pihliksen tekonurmella klo 13.30.

Akatemia-beibit kohtaavat sunnuntaina A-nuorten kevään päätöskierroksella Vantaan Jalkapalloseuran. Ottelu alkaa Pukinmäen nurmella klo 14.00.


190619 - Atlantiksella maalijuhla Puistolassa
Diakite palasi tositoimiin ja osui heti kahdesti. Atlantiksen edustusmiehistö pääsi juhannuksen viettoon hyvillä mielin, kun Töölön Taisto kukistui Puistolan nurmella maalein 7-1 (3-1).

Taisto tuli peliin kovalla asenteella, ja ensimmäiset parikymmentä minuuttia mentiin vieraiden komennossa. Töölöläisten hallinnan kruunasi Niklas Keräsen 16. minuutilla iskemä avausmaali. Vähän kerrassaan ote alkoi kuitenkin siirtyä isännille, ja vihdoin 41. minuutilla sairastuvalta takaisin pelikuntoon parsittu Diakite Aboubacar puski kaivatun tasoituksen. Tämän jälkeen jatkoa seurasi nopeasti: Diakite uudelleen (44.), Demba Camara (45+2.), Amit Aryal (67. ja 80.) sekä Konan Kouakou (72. ja 84.). Menoa vauhditti osaltaan erotuomari Jonathan Mainzin taistolaisille jakamat kaksi punakorttia.

Edustusmiehistön seuraava Kolmosen koitos on perjantaina 28. kesäkuuta, kun HIFK:n reservimiehistö saapuu punapaitojen vieraaksi Pukinmäen nurmelle. Ottelu alkaa klo 19.15. Tämän jälkeen punapaidoilla on ennen kesätaukoa edessä vielä matka Karjaalle, missä kohdataan isäntäjoukkue BK-46 keskiviikkona 3. heinäkuuta.


190618 - Akatemia voittoon Talissa
Yago johti Akatemian alakertaa. Atlantis Akatemia kohtasi Club Latino Espanolin Talin hallissa tiistai-iltana. Punapaidat olivat liikkeellä kovin nuorella ryhmällä, mutta se ei tahtia haitannut, sillä joukkue nappasi pisteet maalein 1-2 (0-1). Viimeistelyssä onnistuivat tällä kertaa avausjaksolla Leevi Manninen ja toisella puolikkaalla Ronilson.

Atlantis-luotsi Tom Weckström oli taiston tauottua tyytyväinen suojattiensa esitykseen. - Pelasimme kurinalaisesti, eikä oikeastaan missään vaiheessa ollut suurempaa hätää. Fisu pääsi kerran vääntämään itsensä vapaaksi meidän puolustuksen keskeltä, ja se näkyi heti tulostaululla, mutta muuten alakerta selvisi kohtuullisen hyvin. Hyökkäyspäässä meidän pitää löytää lisää tehoja, mutta onneksi tämä riitti tällä kertaa. Erityiskiitos vielä tuomari Fahad Alille, joka piti ottelun hyvin hanskassa.

Akatemian seuraava Kolmosen oppitunti on lauantaina 29. kesäkuuta, kun beibit joutuvat sarjakärki PK-35:n käsittelyyn Pihlajamäen tekonurmella klo 13.30.


190617 - Kaksi kovaa koitosta
Töölön Taisto Kuluva viikko tarjoaa kaksi kovaa Atlantis-koitosta. Akatemia-miehistö kohtaa tiistaina Talin hallissa Club Latino Espanolin. Omaperäisellä tyylillä operoiva latinojoukkue ei ole vielä tällä kaudella ollut parhaimmillaan, mutta taistelee tiukasti sarjapaikastaan ja tulee varmasti pistämään Akatemian tiukoille. Ottelu käynnistyy klo 20.15.

Edustusjoukkue kohtaa keskiviikkona klo 19.15 Puistolan nurmella sarjakolmosen Töölön Taiston. Atlantis-miehistö lähtee kukistamaan Taistoa hiukan loukkaantumisten harventamalla ringillä, mutta Tom Weckström lupaa juoksuttaa kentälle iskukykyisen nipun.


190615 - Ei tuliaisia Turusta
Valmiina taistoon! Atlantiksen A-juniorit kohtasivat Turun Palloseuran Kupittaan nurmella lauantaina. TPS oli tiukka isäntä ja kaatoi hyvin taistelleen helsinkiläisjoukkueen maalein 2-0 (1-0).

Turkulaiset aloittivat vahvasti, ja jo 14. minuutilla Kasperi Tuomi vei isännät johtoon. Tämä herätti punapaidat, ja loppujakso mentiin tasatahtiin. Molemmilla oli omat vahvat jaksonsa, mutta hyvät maalipaikat oli vähissä kummallakin. Toisella jaksolla Atlantis sai otteen kentällä, mutta TPS puolusti kurinalaisesti, eivätkä vieraat onnistuneet iskemään kaivattua tasoitusta. Lopullinen niitti tuli 81. minuutilla, kun punapaidat eivät onnistuneet siivoamaan maalinedustaansa, vaan Samuli Linjos pääsi ampumaan irtopallon Martin Kellan selän taakse. Näin TPS nappasi sarjapisteet ja tasoitti tiukkaa kärkitaistoa entisestään.

A-junnujen seuraava koitos on sunnuntaina 30. kesäkuuta, kun VJS Vantaalta saapuu vieraaksi Pukinmäkeen. Ottelu alkaa klo 14.00.


190614 - Taisteluvoitto
Konan iski voittomaalin. Atlantiksen edustusmiehistön Laaksolahden vierailu oli melkoista tuskien taivalta, mutta rajulla taistelulla ja Konan Kouakoun näyttävällä soolomaalilla pisteet lopulta matkasivat Helsinkiin lukemin 0-1 (0-0).

Atlantis ei missään vaiheessa saanut peliään rullaamaan totutulla tavalla. Syötöt kestivät, pallo takertui jalkaan ja kaverit juoksivat paitsioon. Isäntäjoukkue SexyPöxyt huomasi tilaisuutensa ja taisteli kovalla asenteella. Kun vielä loukkaantumiset harvensivat punapaitojen rivistöä melkoista vauhtia, rupesi haaste näyttämään ylivoimaiselta. Konan Kouakou oli kuitenkin eri mieltä. Pallotaituri nappasi pelivälineen keskiympyrässä, ajoi kuudelletoista, pujotteli vielä topparien välistä ja ampui pallon tolpan kautta sisään. Tämän jälkeen loppu olikin melkoista selviytymistaistelua, kun juuri kentälle vaihdettu Mohammed Al-Samarraee sai sellaisen tällin, että maailma pimeni hetkeksi ja punapaidat joutuivat vääntämään viimeisen vartin vajaalla. Asennetta kuitenkin löytyi, ja isäntien maalipaikat jäivät erikoistilanteisiin, jotka tauolla tolppien väliin vaihdettu Antonios Klonaris poimi varmasti. Näin loppunumerot Laaksolahdessa 0-1.

Edustusmiehistön seuraava Kolmosen koitos on ensi keskiviikkona 19. kesäkuuta, kun Töölön Taisto saapuu punapaitojen vieraaksi. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Puistolan nurmella, ja alkamisaika on klo 19.15.


190613 - Akatemia antautui taistellen
Osku iski uransa ensimmäisen Kolmosen osuman. Laajasalon Palloseura oli Pukinmäen nurmella pelätyn kova vastus nuorelle Akatemia-joukkueelle. Punapaidat joutuivat taistoon kovin kapealla ryhmällä, mutta eivät antaneet mitään ilmaiseksi, vaan LPS joutui vääntämään sarjapisteistä tosissaan päätösvihellykseen saakka. Lopulta pinnat kuitenkin matkasivat Laajasaloon lukemin 1-2 (0-1). Atlantis-osumasta vastasi uransa ensimmäisen Kolmosen maalin puskenut Oskar Emelianov.

Akatemian seuraava Kolmosen oppitunti on tiistaina 18. kesäkuuta, kun punapaidat kohtaavat latinojoukkue CLE:n Talin hallissa klo 20.15.


190612 - Mallia islantilaisille
Valmentajavelho Bola Islannin naismaajoukkue harjoitteli keskiviikkona Puistolan nurmella ennen Atlantiksen vuoroa. Joukkue jäi vielä hetkeksi kentän laidalle venyttelemään, kun Atlantis-miehistö aloitti omat treeninsä. Islannin tytöt katselivat silmät pyöreinä, kun pieni musta mies piti komentoa kentällä. Ja jos joku onneton ei huomannut noudattaa koutsin ohjeita, sai tuntea tämän nahoissaan. Tytöt olivat näkemästään sen verran hämmentyneitä, että Islannissa valmennuskulttuuri ilmeisesti on hiukan erilainen.

190611 - Kolme kovaa koitosta
Laajasalon Palloseura Kuluva viikko tarjoaa jälkeen kolme tiukkaa Atlantis-koitosta. Urakan aloittaa Akatemia-miehistö, joka kohtaa torstaina Pukinmäen nurmella sarjakakkosen Laajasalon Palloseuran. LPS on kerännyt seitsemästä pelistä kuusi voittoa ja yhden tasurin, joten melkoinen Yli(s)kylän joukkue Akatemiaa vastaan torstaina asettuu. Taisto käynnistyy klo 19.15.

Edustusjoukkue kohtaa perjantaina klo 20.15 Laaksolahden tekonurmella sarjakolmosen SexyPöxyt. Fana Palmroosin luotsaama espoolaisryhmä luottaa vahvaan puolustukseen ja jonglöörimaiseen maaliivahtiinsa Lasse Hurskaiseen, eikä joukkue ole laskenut omaan verkkoon kuin seitsemän palloa seitsemässä pelissä. Siinä riittää haastetta Jeanille ja muille Atlantiksen tykeille.

Akatemia-beibit matkaavat lauantaina Turkuun, missä Helsingin ylpeys kohtaa A-nuorten SM-sarjassa sarjanelosen Turun Palloseuran. Ottelu alkaa Kupittaan nurmella klo 14.15.


190609 - A-junnuilla maalijuhla Puksussa
Amit osui kahdesti Lahden verkkoon. Atlantiksen A-juniorit nappasivat maukkaan voiton, kun FC Lahti kukistui maalein 5-0 (0-0) Pukinmäen nurmella sunnuntaina. Avausjakso pelailtiin maalittomana, mutta toisella Akatemia-beibit löysivät tehoa viimeistelyyn. Kippari Daniel Åkerlund iski avausmaalin (54.), ja jatkoa seurasi: Amit Aryal (63. ja 75.), Azina Alingue (71. rp) sekä Leevi Manninen (74.).

Atlantis-luotsi Tom Weckström kiitteli suojattejaan taiston tauottua. - Tämä on vähän kuin Suomen kiekkojoukkue. Meillä ei ole suuria tähtiä, mutta yhteishengellä ja kovalla asenteella väännetään pisteitä isoilta seuroilta. Tänäänkin puoli kentällistä pelimiehiä oli sivussa erilaisten vammojen takia ja muutama parsittu kasaan teipillä ja muilla rohdoilla, mutta taas löytyi uusia vastuunkantajia. Kiva nähdä, miten pitkälle tämä joukkue vielä yltää.

A-junnujen seuraava koitos on lauantaina 15. kesäkuuta, kun beibit matkaavat TPS:n vieraaksi Suomen Turkuun.


190607 - Onnettaren suosiossa
Moha ampui uran ensimmäisen Kolmosen maalin. Onnetar hymyili leveästi Atlantiksen edustusmiehistölle, kun punapaidat hakivat sarjapisteet Säterinniityn tekonurmelta perjantaina. Tiukka vääntö päättyi lopulta Atlantiksen eduksi maalein 0-2 (0-0), mutta FC Espoon reservimiehistö pisti toisella jaksolla helsinkiläiset todella lujille. Demba Camara ohjasi lukemiksi 0-1 57. minuutilla, mutta tämän jälkeen isännillä oli useampikin mainio paikka iskeä numerot tasoihin. Punapaidat selvisivät kuitenkin taidolla ja tuurilla, kunnes 85. minuutilla Akatemia-beibit ratkaisivat koitoksen. Amit Aryal pelasi Mohammed Al-Samarraeen tekopaikkaan, ja Moha ampui sydämensä kyllyydestä uransa ensimmäisen Kolmosen osuman.

Atlantis-luotsi Tom Weckström oli taiston tauottua helpottunut, mutta joukkueensa esitys ei hirveästi kiitosta kerännyt. - Teimme toisella jaksolla liikaa helppoja virheitä, ja laskimme Espoon näin mukaan peliin. Onneksi beibit toivat penkiltä lisää liikettä, ja ratkaisivat lopulta koko ottelun. Mohalle osuman todella sua, sillä poika on jaksanut tehdä hyvin duunia, vaikka vastuuta ei hirveästi ole tullut.

Edustusmiehistön seuraava Kolmosen koitos on jälleen ensi perjantaina 14. kesäkuuta, kun punapaidat matkaavat SexyPöxyjen vieraaksi Laaksolahteen. Taisto sarjapisteistä käynnistyy klo 20.15.


190604 - Yksi ottelu - kaksi puoliaikaa
Med toi toisella jaksolla tehoa Atlantiksen hyökkäyspeliin. Atlantis Akatemia ja Leppävaaran Pallo tarjosivat erikoisen näytöksen Pukinmäen nurmella tiistai-iltana. Avausjaksolla punapaidat taapersivat kentällä kuin säikky ankkalauma, ja vieraat iskivät helposti taululle tylyt taukonumerot 0-3. Kun LePa vielä toisen jakson alkajaisiksi pisti pallon neljännen kerran Martin Kellan selän taakse, peli oli taputeltu ja kotiyleisö alkoi odottaa murskalukemia. Sitten Akatemia heräsi. Ensin Leevi Manninen tarjoili kovan, matalan pallon maalille, ja tämä kimposi leppävaaralaispakista omaan verkkoon (61.). Sitten Ronilson toi hiukan lisää lohtua isännille - ja 2-4 (67.). Tähän peli näytti päättyvänkin, kunnes 89. minuutilla Med Bekhedda ampui pallon kolmannen kerran vieraiden verkkoon. Vain minuuttia myöhemmin Med vapautti Ronilsonin läpiajoon - ja 4-4! Ottelu heräsi uudestaan eloon, ja molemmat hakivat vielä voittomaalia. Enempää osumia Puksussa ei kuitenkaan nähty, vaan värikäs vääntö päättyi pistejakoon.

Akatemian seuraava Kolmosen oppitunti on torstaina 13. kesäkuuta, kun sarjan kärkiryhmiin kuuluva Laajasalon Palloseura saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.


190603 - LePa, Espoo/2 ja Lahti
FC Espoo Kuluva viikko tarjoaa jälkeen kolme tiukkaa Atlantis-koitosta. Urakan aloittaa Akatemia-miehistö, joka kohtaa tiistaina Pukinmäen nurmella Leppävaaran Pallon. LePa pisti toissa kierroksella PK-35:n tähtisikermän ahtaalle ja taipui lopulta vain 1-2, joten helpolla ei Akatemiakaan tule pisteitä napsimaan. Taisto käynnistyy klo 19.15.

Edustusjoukkue kohtaa perjantaina klo 20.00 Säterinniityn tekonurmella FC Espoon reservimiehistön. Espoon riveistä löytyy sekä kokeneita kehäkettuja että nuoria pelimiehenalkuja, ja joukkue on varsinkin kotiareenallaan ehdottomasti yksi hankalimpia vastuksia punapaidoille.

Akatemia-beibit pelaavat sunnuntaina jälleen kotinurmella, kun FC Lahti saapuu vieraaksi A-nuorten SM-sarjan seitsemännen kierroksen koitokseen. Ottelu alkaa klo 16.00.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)