Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-31.1.2019

190131 - Ennätysluminen tammikuu
Lumi Helsingissä satoi tammikuussa enemmän lunta kuin koskaan aikaisemmin. Kuun alussa Kaisaniemen mittausasemalla maassa ei ollut senttiäkään lunta. Tammikuun päätteeksi paikalla mitattiin jo 40 sentin paksuinen hanki. Koskaan aikaisemmin lumimäärä ei ole kasvanut kuukaudessa näin paljon. Atlantis kiittää!

190126 - Akatemia nappasi avausvoiton
Yksisilmä-Gabi raatoi kovalla asenteella vasempana pakkina. Atlantis Akatemia avasi lauantaina pistetilinsä A-nuorten SM-karsintasarjassa, kun tuttu paikallisvastustaja IF Gnistan kaatui Talin hallissa maalein 3-0 (2-0).

Avausjakso oli vauhdikasta peliä. Gnistan hallitsi hienokseltaan alkua, mutta sitten Atlantis-beibit iskivät kahdesti erikoistilanteista. Ensin Ignacio Ruiz puski avausmaalin suoraan kulmasta 15. minuutilla, ja kymmenen minuuttia myöhemmin Samuel Jorge suti kulman jälkitilanteesta lukemiksi jo 2-0. Tämän jälkeen oulunkyläläiset hakivat rajusti kavennusta, mutta punapaidat puolustivat kurinalaisesti, ja näin tauolle lähdettiin kotijohdossa.

Toisella jaksolla Gnistan nosti ryhmitystään, ja Atlantikselle avaustui tilaisuuksia vastaiskuihin. Viimeistely oli kuitenkin nuhaista, kunnes vihdoin 71. minuutilla Diakite Aboubacar tuikkasi läpiajonsa päätteeksi pallon maalivahdin jalkojen välistä verkkoon. Tästä keltapaidat eivät enää nousseet.

Akatemian seuraa koitos on jälleen ensi lauantaina 2. helmikuuta, kun FC Honka saapuu vieraaksi Talin halliin klo 18.30.


190125 - Atlantis kukisti PK-35:n testipelissä
Konan ampui avausmaalin. Atlantis kohtasi PK-35:n Talin hallissa perjantai-iltana. Punapaidat testailivat pelaajia tulevan kauden koitoksiin ja nappasivat siinä sivussa voiton maalein 2-1 (1-1). Viimeistelijöinä kunostautuivat tällä kertaa Konan Kouakou sekä vaihdosta pirteästi mukaan tullut Akatemia-beibi Amit Aryal.

Atlantis-luotsi Tom Weckström oli pelin jälkeen kovin mietteliäänä. - Tänään oli tulessa lähinnä kokeneempaa osastoa, koska junnuilla on peli huomenna. Tietysti aina on kiva voittaa, mutta meille tuli virheitä aivan liikaa. Käsittämätön määrä harhasyöttöjä. Osalla se saattoi johtua väsymyksestä, mutta joidenkin kohdalla huonoja ratkaisuja oli huolestuttavan paljon.


190120 - Akatemia taipui taistellen
Kippari iski avausosuman. Atlantis Akatemia kohtasi sunnuntaina KuPS:n A-nuorten SM-karsintasarjan avausottelussa Kuopio-halissa. Akatemia-beibit tarjosivat isännille kelpo vastuksen, mutta tällä kertaa ei helsinkiläisten taistelua palkittu, sillä keltapaidat iskivät lisäajalla kaksi osumaa ja käänsivät pelin edukseen maalein 4-2 (1-1).

Atlantis aloitti taiston pirteästi, ja kippari Daniel Åkerlund iski jo 7. minuutilla reboundin isäntien verkkoon. Keltapaidat pääsivät vähitellen peliin mukaan, ja paine helsinkiläisten maalilla kasvoi koko ajan. Pelätty tasoitus tuli 44. minuutilla, kun Eetu Heiskanen ampui taukonumeroiksi 1-1.

Toinen jakso alkoi taas Atlantiksen komennossa, ja 71. minuutilla vaihtobeibi Leevi Manninen kaadettiin rangaistusalueella. Jose Gaston ampui pilkulta tilanteeksi 1-2. Heiskanen kuitenkin kuittasi 80. minuutilla numerot jälleen tasoihin. Helsinkiläiset odottelivat jo loppuvihellystä, kun isännät vielä iskivät. Ensin 92. minuutilla Arttu Heinonen 3-2 ja minuuttia myöhemmin Olli Eskelinen 4-2.

Atlantis-luotsi Tom Weckström oli taiston tauottua pettynyt mies. - Tämä oli meiltä hyvä peli, mutta valitettavasti tällä kertaa ei tullut palkintoa. Meillä oli paikat jopa voittoon asti, mutta niin oli Kupsillakin. Tänään oli heidän päivänsä. Me saimme tyytyä makselemaan oppirahoja.

Akatemian seuraa koitos on tulevana lauantaina, kun beibit kohtaavat Talin hallissa IF Gnistanin klo 18.30.


190117 - Kiitos riittää!
Lumi Kaipasimme viime viikolla lisää lunta. Kiitos, saimmekin sitä ihan kohtuullisesti. Itse asiassa ihan riittävästi vähäksi aikaa. Jos kainon toiveen vielä saa esittää, niin jatkossa hiukan pienemmissä erissä. Kiitos!

190116 - Akatemia lähtee haastamaan isompiaan
Jose vahvistaa beibejä. Atlantis Akatemia osallistuu tulevana viikonloppuna käynnistyvään A-nuorten SM-karsintasarjaan. Joukkue lähtee innolla haastamaan isompiaan.

- Pojat ovat odottaneet näitä pelejä. Nyt he pääsevät kokeilemaan, mihin eväät riittävät ikäluokan parhaita vastaan. Myös seuralle tämä on iso juttu. Atlantis pelasi A-junnujen SM-sarjassa viimeksi, kun Obi Metzger ja kumppanit olivat Akatemia-ikäisiä. Obi muistaa vieläkin hyvin, miten TPS:n junnuveskari torjui kaikki hänen yrityksensä. Mutta nyt tämä kaveri pelaakin Saksassa, Tom Weckström kertoo.

- Karsinnoissa vastaan tulee isoja seuroja ja kovia nippuja. Mutta mekin saamme kasaan ihan iskukykyisen ryhmän. Diakite ja Jose tuovat yli-ikäisinä rutkasti lisää kokemusta ja taitoa meidän hyökkäyspeliin. Lähdemmekin rohkeasti haastamaan kaikkia vastustajia. Meiltä ei varmasti paljoa odoteta tässä kisassa, mutta toivottavasti moni vielä yllättyy.


190113 - Akatemialla voitokas kenraali
Dani osui kahdesti. Atlantis Akatemia viimeisteli kuvioitaan alkavaa SM-karsintaa varten, kun beibit kohtasivat Janakkalan Pallon A-juniorit Hämeenlinnassa sunnuntaina. Esitys oli jo paljon tasapainoisempi kuin viikon takaisessa HJK-tappiossa ja loppunumerotkin punapaitojen eduksi 0-5 (0-2). Daniel Åkerlund osui kahdesti sekä Samuel Jorge, Diakite Aboubacar ja Sene Mame kukin kertaalleen.

Tom Weckström oli taiston tauottua kohtuullisen tyytyväinen suojattiensa esitykseen. - Kokeilimme jälleen pelaajia vähän eri paikoilla, ja nyt kokoonpano alkaa vähitellen muokkautua. Vielä on paljon parannettavaa, mutta tästä on hyvä jatkaa tosipeleihin.

Akatemia aloittaa U20 SM-karsinnat sunnuntaina 20. tammikuuta, kun beibit matkaavat KuPS:n vieraaksi Kuopioon.


190111 - Akatemia sunnuntaina Hämeenlinnaan
Janakkalan Pallo Atlantis Akatemia viimeistelee sunnuntaina kuvioitaan sarja-avaukseen, kun Akatemia-beibit kohtaavat Hämeenlinnan Pullerin hallissa Janakkalan Pallon A-junnut. JanPa osallistuu myös P20 SM-karsintoihin, mutta joukkue on karsinnoissa sijoitettu toiseen alkulohkoon.

190109 - Lunta!
Lumi Lumi - tarkoittaen nyt taivaalta satavaa jääkiteiden ja ilman muodostamaa kuohkeaa ainetta - saapui jälleen myös Helsinkiin tuoden iloa ja nautintoa erityisesti lapsille mutta myös meille atlantislaisille. Joskus muinoin lumipeite säilyi maassa kuukausia, nykyisin saamme olla iloisia pienistäkin pyryistä.

190106 - HJK/A koulutti Akatemiaa
Impton luuti topparina. Atlantis Akatemia kohtasi HJK:n A-juniorit Talin hallissa sunnuntai-iltana. Vauhdikas vääntö päättyi lopulta sinivalkoisten eduksi 5-3.

Tom Weckström harmitteli pelin jälkeen hukattuja maalipaikkoja. - Meillä oli paikat kääntää ottelu eduksemme, mutta tällä kertaa ei uponnut. Toisaalta jouduimme peluuttamaan muutamia kavereita oudoilla pelipaikoilla. Osa näistä kokeiluista onnistui - osa ei, mikä näkyi viitenä takaiskuna omassa päässä. Saimme kuitenkin arvokasta oppia jatkoa varten.

Akatemia pelaa ensi sununtaina viimeisen harjoitusottelun ennen U20 SM-karsintojen alkua, kun beibit kohtaavat Hämeenlinnassa Janakkalan Pallon. Seuraavana sunnuntaina onkin jo edessä sarja-avaus Kuopiossa.


190105 - Wayne Rooney ja vastuullinen pelaaminen
Pelimies Rooney Entinen Manchester United -legenda Wayne Rooney on aloittanut yhteistyön 32red-sivuston kanssa. Vastikään Derby Countyn riveihin siirtynyt Englannin maajoukkueen kautta aikojen paras maalintekijä ilmoitti samalla, että aikoo jatkossa pelata numerolla 32. Kyseessä on markkinointitempaus, sillä Derbyn suurin sponsori on juuri 32red.

Wayne Rooney toimii Derby Countyssa tuplaroolissa, sillä pelaamisen ohella hän vastaa myös joukkueen valmennuksesta. Aivan talkoilla Rooney ei tähän leikkiin lähtenyt. Huhujen mukaan hänen viikkopalkkansa on peräti 90.000 puntaa eli 107.000 euroa.

Tiedä rajasi ja pelaa vastuullisesti

Vaikka Derby Countyn pääsponsorina onkin sivusto, joka tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuksia lyödä vetoa, Rooney haluaa silti korostaa pelaamisen vastuullisuutta. Samaa painottavat myös parhaat pikakasinot, jotka antavat asikkailleen mahdollisuuden asettaa rajoja pelitileilleen.

Tammikuussa julkaistulla "Stay in control" -videolla Rooney puhuu avoimesti ongelmista, joita hän on kohdannut aikaisemmin elämässään. Hän kertoo, miltä tuntui kun nuorena jalkapalloilijana yhtäkkiä oli käytössä paljon rahaa. Tai kun vieraspelimatkoilla pelaajilla oli paljon vapaa-aikaa ja piti keksiä tekemistä.

Rooney kertoo kuluttaneensa aikaa mm. vedonlyöntiin. Illassa saattoi palaa yksittäisiin vetoihin tuhansia puntia. Hän myös kertoo, kuinka helppoa vetojen asettaminen oli. Muutamassa sekunnissa pystyi puhelimen välityksellä asettamaan vedon. Luvut näytöllä eivät edes tuntuneet oikealta rahalta.

Rooneyn tarina on vain yksi esimerkki siitä, kuinka helppoa on joutua pelikierteeseen. Seuraavassa vielä muutama vinkki siitä, kuinka pitää pelaaminen aina hauskana.

Pidä taukoja pelaamisesta

Kun asettaa useita vetoja yhden illan aikana, voi helposti tulla lyöneeksi liikaa vetoja. Onkin hyvä asettaa niille selvä raja. Voit esimerkiksi asettaa itsellesi rajan vetojen määrän suhteen. Kun olet lyönyt vaikka kolme vetoa yhden illan aikana, on hyvä hetki pitää tauko ja jatkaa pelaamista vasta seuraavana päivänä.

Älä jahtaa tappioitasi

Jos häviää vedon, tulee helposti ajatelleeksi, että seuraavalla vedolla kuittaa sen takaisin. Näin ei pitäisi koskaan ajatella. Jos tallettaa rahaa sivustolle, kannattaa se hyväksyä tapana pitää hauskaa. Mahdollisia tappioita ei tule koskaan jahdata takaisin lyömällä entistä isompia vetoja uusiin kohteisiin.

Aseta itsellesi päivittäinen raja

Useat luotettavat sivustot tarjoavat mahdollisuuden asettaa rajoja talletusten suhteen. Voi esimerkiksi asettaa itselleen rajan, että yhden vuorokauden aikana sivustolle voi tellettaa maksimissaan 100 euroa.

Rajat ovat tehokas tapa hallita pelaamista. Ne myös ehkäisevät, ettei lähde jahtaamaan mahdollisia tappioita takaisin liian hätäisesti. Pelaamisen tulisikin olla aina hauskaa ja pysyä harrastuksena. Sitä ei pitäisi ajatella tapana, jolla voi hankkia rahaa.

Näitä vinkkejä noudattamalla pystyt varmistamaan, ettei pelaamisesta tule sinulle ongelmaa.


190104 - Pirteä aloitus
Konan osui kahdesti. Atlantis-miehistö pelasi pre-seasonin ensimmäisen testipelin, kun punapaidat kohtasivat Puistolan Urheilijat Talin hallissa perjantai-iltana. Luotsi Tom Weckström löysi pelistä paljon positiivista.

- Alku oli oikein pirteä. Pallo liikkui ja jalat liikkuivat. Parin maalin jälkeen vauhti kuitenkin hiipui. Toisella jaksolla vastustaja sitten väsyi, ja me taas saimme vaihtojen myötä lisää tuoreita jalkoja.

- Moni pelaaja myös antoi hyvän näytön. Keskikentän pohjalla Domi ja Sadiq keräsivät selkeät plussat. Yläkerran nelikko pelasi ensimmäiset 20 minuuttia todella vahvasti. Deen ja Lucas tulivat pirteästi mukaan vaihdosta jne.

Loppunumerot perjantai-illan koitoksessa olivat 6-1 (2-0) punapaidoille. Konan Kouakou osui kahdesti sekä Diakite Aboubacar, Tejan Deen, Leevi Manninen ja Sadiq Mayaki kertaalleen.


190103 - Viikonloppuna ensimmäiset testipelit
Puistolan Urheilijat Atlantis pelaa tulevana viikonloppuna pre-seasonin ensimmäiset testipelit. Perjantaina vanhempi kaarti kohtaa Puistolan Urheilijat Talin hallissa klo 21.00 ja sunnuntaina beibiosasto HJK:n A-junnut samoin Talissa klo 20.00.

PuiU on tuttu paikallisvastustaja, joka pelaa kesällä samassa Kolmosen lohkossa Akatemian kanssa. HJK:n A-junnut puolestaan tulevat vastaan myös kevään SM-karsinnoissa. Näin molemmat pelit tarjoavat Atlantis-pelureille oivan tilaisuuden näyttää osaamistaan valmennusjohdolle.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)