Uutisarkisto
UUTISET 1.-30.6.2018
180630 - A-junnut voitolla tauolle |
Atlantiksen A-junnut päättivät Ykkösen kevätkierroksen lauantaina
Pukinmäen nurmella, kun Akatemia-beibit kukistivat VJS:n lukemin 6-3 (3-2).
Punapaidat olivat liikkeellä kovin kapealla ryhmällä, eikä peli tänään
suuria hienouksia tarjonnut, mutta pisteet jäivät kuitenkin kotiin.
Diakite Aboubakar osui kolmesti, Adhurin Bajraktari kahdesti ja kertaalleen
vantaalaiset sutivat pallon omaan verkkoon.
Atlantis oli A-junnujen Ykkösen A-lohkon kevätkierroksen voittaja ja saa syksyn
peleihin kolme lähtöpistettä. Kakkoseksi sijoittui KoiPS ja kolmanneksi FC Honka.
Syyskierros alkanee 28.-29. heinäkuuta.
|
180628 - Atlantis ratkaisi toisella jaksolla |
Atlantis matkasi Kolmosen kevään päätöskierroksella Jokelaan. Isäntäjoukkue
Jokelan Kisa pisti avausjaksolla kampoihin tiukasti, mutta toisella puolikkaalla
helsinkiläiset tekivät pelin selväksi. Loppunumerot olivat vieraille 0-5 (0-0).
Atlantis ei maalinteossa ensimmäisen neljävitosen aikana onnistunut, mutta
toisella isäntien puolustussumppu murtui. Ensin 51. minuutilla Emmanuel Katundu
sijoitti 16 metristä pallon alanurkkaan. Konan Kouakou seurasi esimerkkiä vain neljä
minuuttia myöhemmin. Tämän jälkeen iski kahdesti Jean (52. ja 62. min.).
Obi Metzger viimeisteli loppunumerot pilkulta 77. minuutilla.
Atlantis keräsi Kolmosen kevätkierroksella 11 pelistä 30 pistettä. Ainoa
pistemenetys tuli Lahdessa sarjakärki Reippaan vieraana. Kolmosen pelit jatkuvat
perjantaina 27. heinäkuuta, kun Töölön Taisto saapuu vieraaksi Pukinmäkeen.
Vielä ennen pientä lomaa helsinkiläiset matkustavat kuitenkin sunnuntaina
Korsnäsiin, missä vastaan asettuu Regions' Cupin neljännellä kierroksella
Korsnäs FF.
|
180627 - Reservit päättivät kevätkierroksen voitokkaasti |
Atlantiksen reservimiehistö kohtasi keskiviikkoiltana FC Finnkurdin Nelosen kärkiottelussa
Kontulan nurmella. Akatemia-ryhmä oli pelipäällä, ja punapaidat puhkoivat nopeilla
hyökkäyksillä Finnkurdien alakerran useampaan otteeseen. Kun vielä tuomaristo harvensi
kurdiryhmää parilla pelaajalla, loppunumerot olivat Atlantikselle peräti 10-1 (5-0).
Diakite Aboubakar ja Tejan Deen osuivat molemmat neljästi ja Emmanuel Katundu sekä
Sop Ubah (rp) kumpikin kertaalleen.
Atlantis-reservit keräsivät kevätkierroksen kymmenestä ottelusta täydet 30 pinnaa
ja lähtevät syyskierrokselle kuuden pisteen johtoasemassa. Pelit jatkuvat maanantaina
30. heinäkuuta, kun punapaidat kohtaavat PK-35:n reservimiehistön Pihlajamäen
tekonurmella klo 21.00.
|
180622 - Jalkapallomatkat kasvattavat suosiotaan |
Kiinnostus jalkapallomatkoja kohtaan on kasvanut valtavasti muutaman viime vuoden
aikana, ja monet futisfanit lähtevät seuraamaan paikan päälle sekä maajoukkueen vieraspelejä että
eurooppalaisten suosikkijoukkueidensa matseja päästäkseen nauttimaan siitä upeasta tunnelmasta, mikä
stadioneilla vallitsee.
Nykyisin on yhä helpompaa ostaa lippuja otteluihin ulkomailla ja yhdistää halutessaan
lippuostokseen myös muut matkajärjestelyt, ja niinpä yhä useammat matkailijat valitsevatkin
jalkapallomatkan. Maajoukkueen vieraspeleihin lippuja voi hankkia Suomen Palloliiton kautta,
mutta myös monet matkatoimistot ja nettisivustot tarjoavat lippuja sekä erilaisia matkapaketteja
peleihin ympäri Eurooppaa. Näiltä sivustoilta voi ostaa vain ottelulipun ja
etsiä lennot sekä majoituksen itse tai halutessaan hankkia vaikka valmiin paketin,
mikä sisältää sekä liput, lennot että majoituksen. Matkatoimistoilla on usein hyviä tarjouksia hotelleihin,
joten tämä vaihtoehto voi olla edullisempikin.
Lippujen hankkimisessa kannattaa ottaa ottaa huomioon useampikin seikka.
Millaisen paikan stadionille haluaa? Haluaako ostaa lipun ainoastaan viralliselta
kumppanilta? Miten haluaa lipun/paketin toimitettavan? Kuinka tärkeää on hotellin
taso ja etäisyys stadionille? Mitä takeita myyjä tarjoaa? Mitkä maksutavat ovat
kelpaavat?
Netistä löytyy paljon arvokasta tietoa jalkapallomatkailijoille ja myös sivustoja,
joilla vertaillaan eri lipunmyyjien ja matkanjärjestäjien tarjoamia palveluita.
Esimerkiksi Jalkapallomatkat.com
sekä Jalkapallolippuja.com
ovat vertailusivustoja, jotka tarjoavat suomeksi tietoa matkoista ja pääsylipuista kaikkiin
suurimpiin eurooppalaisiin liigoihin. Sivustoilta löytyy tietoa muun muassa Englannin Premier Leaguen
ja Championshipin, Espanjan La Ligan, Saksan Bundesligan, Italian Serie A:n, Ranskan Ligue 1:n
ja Hollannin Eredivisien joukkueista ja stadioneista sekä vertaillaan lippujen ja eri matkanjärjestäjien
tarjoamien pakettien hintoja näihin peleihin. Lisäksi niillä vertaillaan esimerkiksi EM-karsintaotteluiden,
MM-kisojen ja Champions Leaguen otteluiden lippuhintoja. Voit myös etsiä matkaa tietyn joukkueen tai
liigan perusteella taikka vain etsiä kiinnostavaa matkakohdetta ja katsoa, minkälaista
futistarjontaa sieltä löytyy. Jos haluat nähdä vaikkapa Arsenalin, Atletico Madridin, Borussia Dortmundin,
Napolin tai Paris Saint Germanin matsin livenä, löydät infoa pääsylippujen hinnoista juuri näiden
peleihin ja tietoa, mitä kautta lippuja voi hankkia. Kannattaa ehdottomasti vierailla sivustoilla, jos
suunnitelmissa on futismatka Eurooppaan tai olet vain lähdössä reissuun ja haluaisit ehkä samalla käydä
katsomassa paikallisen joukkueen pelin.
|
180620 - Voitolla juhannuksen viettoon |
Atlantis kohtasi Riihimäen Palloseuran Myllypuron tekonurmella keskiviikkoiltana.
Alku oli jälleen tahmea, mutta punapaidat käänsivät kuitenkin koitoksen edukseen
maalein 4-1 (2-1).
Ottelu alkoi isäntien painostuksella, mutta avausmaalin iski
RiPS, kun Joona Dyster päätti vastaiskun tuloksekkaasti jo 8. minuutilla.
Punapaidat kuitenkin kuittasivat nopeasti. Ensin Nico Weckstöm tasoitti 12.
minuutilla ja sitten Dassayeev vei isännät johtoon vain neljä minuuttia
edellisestä. Kun lisäosumia ei enää nähty, tauolle lähdettiin
kotijohdossa 2-1.
Konan Kouakou tuli vaihdosta kehiin toisen jakson alussa ja toi heti uutta virtaa
kotijoukkueen hyökkäyspeliin. Konan pelasi kahdesti Jeanin läpiajoon, ja molemmilla
kerroilla maalitykki viimeisteli varmasti (75. ja 90. min.). Näin pisteet jäivät
Helsinkiin, ja isännät pääsivät voittotunnelmissa juhannuksen viettoon.
Kolmosen kevään päätöskierroksella Atlantis matkaa Jokelaan,
missä isäntäjoukkue JoKi asettuu vastaan torstaina 28.6.
|
180619 - Keskiviikkona vastassa RiPS |
Atlantis kohtaa keskiviikkona Myllypuron tekonurmella Riihimäen Palloseuran.
Taisto sarjapisteistä käynnistyy klo 20.15.
RiPS kuuluu lohkon ehdottomiin kärkiryhmiin. Joukkue käy HyPS:n ja Atletico
Malmin kanssa tiukkaa taistelua kolmospaikasta ja lähtee varmasti tosissaan
haastamaan sarjakakkosena majailevaa Atlantista. Punapaitojen viime pelit
eivät ole sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla, joten odotettavissa on
varmasti tiukka vääntö pisteistä.
|
180619 - Reservit kukistivat POHU/IPU:n |
Atlantiksen reservimiehistö kohtasi POHU:n alaisuudessa pelaavan kurdijoukkueen IPU:n
Talin hallissa tiistai-iltana. Kurdiryhmässä on hyviä pelimiehiä, mutta osa joukkueesta
keskittyy enemmän varsinaisen pelaamisen ulkopuoliseen toimintaan, minkä johdosta
IPU:n ottelut eivät välttämättä ole kovin miellyttäviä tapahtumia vastustajille tai
erotuomareille. Atlantis nappasi kuitenkin sarjapisteet maalein 5-3 (3-2). Zamyad Bashouki
rokotti kurdeja kahdesti kuten myös Tejan Deen. Lisäksi kippari Emmanuel Katundu upotti
20 metristä melkoisen kanuunan ylänurkkaan.
Atlantis-reservien kevätkierroksen päätöskoitos on keskiviikkona 27. kesäkuuta,
kun punapaidat kohtaavat sarjakakkosen FC Finnkurdin Kontulan nurmella klo 18.00.
|
180617 - Rasse debytoi Kolmosessa |
Akatemia-maalivahti Rasmus Martin pelasi perjantaina ensimmäisen Kolmosen
ottelunsa. Manuel Neueria esikuvanaan pitävä Rasse kellotti Viikinkejä
vastaan täydet 90 minuuttia ja hoiti tonttinsa kuin kokenut pelimies.
- Alussa kyllä jännitti ja ensimmäisessä maalissa olisi pitänyt vaan
mennä rohkeammin palloon, mutta muuten meni ihan kohtalaisesti, poika
tuumi taiston tauottua.
|
180616 - A-junnut varmistivat lohkovoiton |
Atlantiksen A-junnut hakivat sarjapisteet Riihimäeltä, kun RiPS kaatui
kotinurmellaan 1-4 (0-3). Samalla Akatemia-beibit varmistivat Ykkösen
kevätkierroksen lohkovoiton.
Avausjaksolla molemmilla joukkueilla oli tilaisuutensa iskeä avausosuma,
mutta vasta juomatauon tuoman pienen aikalisän jälkeen helsinkiläiset
saivat kuvionsa kunnolla toimimaan. Francisco Fabelo pisti pallon kahdesti
isäntien verkkoon ja Emmanuel Katundu säesti yhdellä osumalla. Näin tauolle
lähdettiin vierasjohdossa 0-3. Kun Diakite Aboubakar ohjasi punapaitojen
neljännen 60. minuutilla, RiPS:n selkäranka taittui. Valtteri Paanasen
kavennus 67. minuutilla oli isännille laiha lohtu.
Voitolla Atlantis varmisti A-junnujen Ykkösen kevätkierroksen
ykkössijan ja samalla kolme lähtöpistettä syyskierrokselle, vaikka yksi
kierros on vielä pelaamatta. Kevään päätöskierroksella beibit kohtaavat
VJS:n lauantaina 30. kesäkuuta.
|
180615 - Vaikeuksien kautta voittoon |
Atlantis kohtasi Viikingit/SCP:n Pukinmäen nurmella perjantai-iltana.
Punapaitojen esitys ei tällä kertaa suuria ylistyssanoja kerännyt.
Pisteet jäivät kuitenkin kotiin maalein 6-2 (1-1).
Avausjakso oli isänniltä vaisu esitys. Syöttöpeli ei toiminut, ja taktiikkakuviot
tuntuivat unohtuneen pukukoppiin. Viikingit näkivät tilaisuutensa ja iskivät
avausmaalin kulmasta (13. min.). Punapaidat tasoittivat 21. minuutilla
Konan Kouakoun pelattua Jean läpiajoon ja tämän viimeisteltyä varmasti.
Maali ei kuitenkaan sytyttänyt punapaitoja, vaan nyhjääminen jatkui ja
tauolle lähdettiin tasanumeroissa 1-1.
Valmennusjohdon puhuttelukaan ei herättänyt isäntiä. Viikinki-hyökkääjä
karkasi läpiajoon ja pallo toistamiseen maalissa debytoineen Rasmus Martinin
selän taakse. Vasta nyt alkoi punapaitojenkin kone vähitellen käynnistyä. Samalla
vieraiden liike rupesi hiipumaan. Ensin Dassayeev
kaadettiin rangaistusalueella, ja kippari Santeri Saarenpää tasoitti pilkulta 2-2.
Tämän jälkeen Obi Metzger taituroi Jeanille tekopaikan ja 3-2 (69. min.).
Kymmenen minuuttia myöhemmin Sergio ajoi läpi laidaltaan ja kynäili
numeroiksi jo 4-2. Konanin tykki 20 metristä upposi hetkeä myöhemmin,
ja Jean iski lisäajalla rankkarista loppunumerot 6-2.
Atlantiksen seuraava Kolmosen koitos on keskiviikkona 19. kesäkuuta,
kun sarjakolmonen Riihimäen Palloseura saapuu punapaitojen vieraaksi
Myllypuron tekonurmelle. Tämän jälkeen ennen kesätaukoa ohjelmassa on
vielä vierailu Jokelaan 28.6.
|
180614 - Perjantaina vastassa Viikingit/SCP |
Atlantis kohtaa perjantaina Pukinmäen nurmella FC Viikingit/SCP:n. Vääntö
sarjapisteistä käynnistyy klo 18.00.
Viikingit/SCP pelasi viime kaudella Atlantis Akatemian kanssa samassa Nelosen
lohkossa. Nyt Kolmosessa tahti on ollut vaisumpaa, mutta vuosaarelaismiehistössä
on kokeneita pelimiehiä, jotka hyvänä päivänä pystyvät hyvinkin tekemään kiusaa
isännille. Pukinmäessä tarjolla jälleen hyvää Kolmosen futista!
|
180614 - Emil Sutela palaa Atlantikseen |
Emil Sutela (s. 1991) on liittynyt Atlantis-miehistöön. Sutela pelasi aikoinaan
Atlantiksen junioreissa ja kaudella 2011 myös edustusmiehistössä. Tämän jälkeen
pallotaituri nähtiin Klubi 04:n, KTP:n, FC Myllypuron ja Töölön Taiston paidassa.
Sutela on mukana jo Atlantiksen huomisen Viikingit/SCP-ottelun kokoonpanossa.
|
180613 - Reservit kukistivat Vesan |
Atlantiksen reservimiehistö kohtasi Töölön Vesan Bolliksen tekonurmella keskiviikkona.
Akatemia-beibit eivät olleet parhaimmillaan, ja kun Vesakaan ei kovin positiivistä kuvaa
itsestään jättänyt, ottelu ei suuria tarjonnut. Punapaidat ottivat kuitenkin sarjapisteet
maalein 5-1 (3-1). Tejan Deen osui kahdesti sekä Diakite Aboubakar, Francisco Fabelo ja
Konan Kouakou kukin kertaalleen.
Atlantiksen reservien seuraava koitos on ensi tiistaina 19. kesäkuuta, kun joukkue
kohtaa lohkon kärkiryhmiin kuuluvan FC POHU/IPU:n Talin hallissa klo 20.20.
|
180610 - A-junnut kaatoivat Hongan kärkikamppailussa |
Atlantiksen A-junnut hakivat arvokkaat sarjapisteet Tapiolasta, kun FC Honka
kaatui kotiareenallaan 1-6 (0-3).
Akatemia-beibit olivat tällä kertaa hereillä heti alusta lähtien ja iskivät
avausosuman jo 18 sekunnin pelin jälkeen - punainen harppuuna puhkoi isäntien
alakerran, ja Francisco Fabelo sijoitti pallon verkkoon. Fran osui vielä kahdesti
täydentäen näin hattutemppunsa. Adhurin Bajraktari, Ale Reyes ja Kyron Richards
säestivät mainiosti kukin yhdellä osumalla.
A-junnujen seuraava koitos on ensi lauantaina 16. kesäkuuta, kun beibit matkaavat
Riihimäelle haastamaan sarjan toista kärkiryhmää RiPS:iä.
|
180609 - Impton palasi viheriölle |
Akatemia-hyökkääjä Impton Söderlund loukkaantui vakavasti lasketteluonnettumuudessa
talvella. Useammasta selkänikamasta löytyi murtuma, ja uhka futisuran loppumisesta
oli todellinen.
Kuntoutus sujui kuitenkin hyvin, ja kesäkuun alun lopputarkastuksessa lääkäri
näytti vihreää valoa pelien jatkumiselle. Impton liittyi samantien joukkueharjoituksiin,
ja torstaina poika kellotti jo ensimmäiset minuutit edustuksen Atletico-matsissa.
- Selässä ei tuntunut yhtään kipua. Kunto vaan on vielä niin huono, hyökkääjä
huohotti pelin jälkeen.
|
180608 - Reserveillä maalijuhla Puksussa |
Atlantiksen reservimiehistö kohtasi HPS:n reservit Pukinmäen nurmella perjantaina.
Akatemia-beibit olivat jälleen pelipäällä ja esittivät varsinkin avausjaksolla pirteää
hyökkäyspeliä. Loppunumerot olivat punapaidoille 8-1 (4-1). Diakite Aboubakar, Tejan Deen
ja Francisco Fabelo osuivat kukin kahdesti sekä Konan Kouakou ja Ale Reyes
molemmat kertaalleen.
Atlantiksen reservit ovat Nelosessa yhä puhtaalla pelillä, mutta seuraavissa peleissä vastaan
asettuvat lohkon kolme muuta kärkiryhmää. Ensimmäinen tiukka koitos on ensi keskiviikkona 13.
kesäkuuta, kun joukkue kohtaa Töölön Vesan Pallokentän tekonurmella klo 18.00.
|
180607 - Atlantis vei Puksun derbyn |
Atlantis kohtasi MPS Atletico Malmin Pukinmäen nurmella torstai-iltana.
Joukkueiden viikon toinen kohtaaminen oli jälleen tiukka vääntö,
joka kääntyi punapaitojen eduksi vasta viimeisten parinkymmenen minuutin aikana.
Loppunumerot olivat Atlantiksen hyväksi 0-3 (0-0).
Avausjakso meni pitkälti ennakko-odotusten mukaisesti. Atlantis piti enemmän
palloa ja yritti rakennella tilanteita maltilla. Atletico taas puolusti kurinalaisesti
ja iski nopeasti vastaan. Molemmilla oli muutama maalipaikka, mutta kohtuullisen
helpolla pääsivät maalivahdit kummassakin päädyssä.
Toiselle jaksolle Atlantis lähti hakemaan lisää tehoa hyökkäyspeliinsä.
Kuitenkin vasta 71. minuutilla alkoi tapahtumaan, kun Sergio ajoi oikealta
päätyyn ja syötti Nico Weckströmille, joka jatkoi Santeri Saarenpäälle ja
kippari tälläsi pallon varmasti verkkoon. Sama kuvio toistui vasemmalla 88.
minuutilla. Nyt Emmanuel Katundu tarjoili Zamyad Bashoukille tekopaikan ja
tämä iski voimalla tilanteeksi 0-2. Kaksi minuuttia myöhemmin vuorossa oli
jälleen Sergio, jonka reboundista Nico Weckström tykitti loppunumerot 0-3.
Atlantiksen seuraava Kolmosen koitos on perjantaina 15. kesäkuuta,
kun Viikingit/SCP saapuu punapaitojen vieraaksi Pukinmäen nurmelle.
|
180606 - Torstaina vastassa MPS Atletico |
Atlantis kohtaa torstaina Pukinmäen nurmella MPS Atletico Malmin. Punapaidat
ovat paikallistaistossa tällä kertaa vierasjoukkueena. Vääntö sarjapisteistä
käynnistyy klo 19.20.
Joukkueet olivat vastakkain viimeksi maanantaina Regions' Cupin merkeissä.
Atlantis meni cupissa jatkoon tiukan väännön jälkeen maalein 3-2, joten Atletico
lähtee torstaina varmasti tosissaan hakemaan revanssia. Pukinmäessä tarjolla jälleen hyvää
Kolmosen futista.
|
180605 - A-junnuilla maalijuhla Puksussa |
Atlantiksen A-junnut viettivät melkoista maalijuhlaa Pukinmäen nurmella tiistai-iltana.
Akatemia-beibit latoivat pallon peräti 11 kertaa FC Kontun verkkoon ja nappasivat
sarjapisteet lukemin 11-0 (7-0).
Ottelun alku antoi kuitenkin odottaa jotain aivan muuta. Kontulalaiset
myllyttivät ensimmäiset 20 minuuttia myötätuulen turvin rajusti. Kertaalleen
pallo vietiin pilkullekin, mutta Rasmus Martin otti upean tuplatorjunnan ja
piti maalinsa puhtaana. Vähitellen punapaidatkin saivat hyökkäyspelinsä toimimaan,
ja tulostakin alkoi tulla - Diakite Aboubakar osui viidesti, Harry Kossigbo kahdesti
sekä Francisco Fabilo, Kyron Richards, Fahad Mohamed ja Sop Ubah kukin kertaalleen.
Voiton myötä Atlantis jatkaa tiukasti mukana A-junnujen Ykkösen kärkikahinoissa.
A-junnujen seuraava koitos on jo tulevana sunnuntaina 10. kesäkuuta, kun beibit matkaavat
Tapiolaan haastamaan sarjan ykkössuosikkia FC Honkaa.
|
180605 - Cupissa vastassa Korsnäs FF |
Atlantis matkustaa Regions' Cupin neloskierroksella Korsnäsiin. Arpa heitti helsinkiläisten
vastustajaksi Kolmosessa pelaavan Korsnäs FF:n. Korsnäs on Manner-Suomen läntisin
kunta Pohjanmaan rannikolla, Vaasan eteläpuolella.
Korsnäs FF on Atlantikselle uusi tuttavuus. Joukkue on omassa Kolmosen lohkossaan toisena,
joten helsinkiläisiä odottaa varmasti kelpo haaste. Taistelu paikasta Regions' Cupin puolivälieriin
käydään paikallisella Centralidrottsplanilla sunnuntaina 1. heinäkuuta klo 16.00.
|
180604 - Atlantis jatkoon Regions' Cupissa |
Atlantis kohtasi MPS Atletico Malmin Pukinmäen nurmella maanantaina. Cup-vääntö oli
odotetun tiukka, ja punapaidat saivat pistää parastaan, ennen kuin jatkopaikka irtosi
hyisessä kesäillassa maalein 3-2 (2-1).
Atlantis aloitti pirteästi ja hallitsi avausjaksoa myötätuuleen. Atletico kuitenkin
puolusti kurinalaisesti, ja maalipaikat olivat kortilla. Vihdoin 29. minuutilla
Obi Metzger syötti Jeanin läpiajoon, ja tämä viimeisteli varmasti avausosuman.
Vain seitsemän minuuttia tästä ja Atleticon nopea vastaisku tuotti tulosta,
kun Jonne Ketonen karkasi Atlantis-puolustukselta ja iski tasoituksen. Juuri ennen
taukovihellystä Jean kuitenkin haistoi puolustajan palautuksen maalivahdille, ehti
väliin ja survoi väkisin taukonumeroiksi 2-1.
Toinen jakso alkoi Atleticon hallinnassa, mutta nyt Slim Bidhi venyi muutamaan
mainioon pelastukseen. Vähitellen punapaidatkin pääsivät hyökkäämään, ja 68. minuutilla
Jean pääsi puskemaan reboundista tilanteeksi jo 3-1. Mikko Vesterinen toi Atleticon
vielä mukaan peliin kaventamalla 82. minuutilla numeroiksi 3-2, mutta enempää
osumia Pukinmäen illassa ei nähty, ja näin Atlantiksen cup-taival jatkuu.
Atlantis eteni voitolla Regions' Cupin 4. kierrokselle, missä mukana on vielä
16 joukkuetta. Otteluparit arvotaan tiistaina 5. kesäkuuta.
|
Uutisarkisto
(täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)
|