Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-31.3.2017

170331 - PK-35 vahvempi Pihliksessä
Erik osui PK:n verkkoon. PK-35 ja Atlantis kohtasivat perjantai-iltana Pihlajamäen tekonurmella. Tiukka vääntö päättyi lopulta isäntien eduksi 3-2 (1-1). Atlantiksen osumista vastasivat Henry Ike ja Erik Virolainen.

Atlantis-luotsi Alan Arruda tarjosi ottelussa näytönpaikan kokeneemman kaartin ohella myös useammalle Akatemia-pelaajalle. Osalle miesten vauhti oli vielä liikaa, mutta arvokasta oppia tarttui varmasti.

Seuraava Atlantis-peli on ohjelmassa jo sunnuntaina, kun helsinkiläiset vierailevat Karjaalla. BK-46 - Atlantis alkaa Karjaan tekonurmella klo 13.00.


170329 - Kuusi peliä ennen pääsiäistä
PK-35 Atlantis pelaa vielä peräti kuusi testipeliä ennen pääsiäistaukoa ja sen jälkeistä sarja-avausta. Nyt perjantaina kohdataan PK-35 Pihlajamäessä ja sunnuntaina BK-46 Karjaalla. Ensi viikon keskiviikkona 5.4. vastaan asettuu TPV TUL Cupissa ja lauantaina 8.4. Viikingit Järvenpäässä. Maanantaina 10.4. vuorossa on HyPS Hyvinkäällä ja keskiviikkona 12.4. Regions' Cupissa SAPA/3. Luvassa siis koko joukko tiukkoja haasteita. Punapaidat lähtevät koitoksiin vähän erilaisin koostumuksin ja testailevat vielä pelaajia tulevia sarjapelejä varten.

170326 - Atlantis/Itä aloittaa 9. huhtikuuta
Atlantis FC Vitosessa pelaava harrastejoukkue Atlantis/Itä aloittaa kautensa sunnuntaina 9. huhtikuuta, kun joukkue kohtaa Kartanon tekonurmella FC Babylonin reservijoukkueen. Atlantis/Idällä on tapahtumia 1-2 viikossa hyvissä olosuhteissa. Joukkue koostuu paljolti entisistä pelimiehistä, joilla on kokemusta ylemmistäkin sarjoista, mutta mukana on myös sopivasti nuoruuden intoa. Ryhmään mahtuu vielä useampikin pelimies, joilla eväät riittävät vähintään Vitosen tasolle ja pelaaminen hyvähenkisessä, kansainvälisessä porukassa kiinnostaa. Lisätietoa Atlantis/Idän toiminnasta antaa Janne Wikman (puh. 040 5532172).

170325 - Atlantis kukisti Futuran
Adams ohjasi avausmaalin. Atlantis kohtasi lauantaina Järvenpään hallissa FC Futuran. Avausjaksolla kentällä nähtiin tarkkaa peliä ja tiukkaa vääntöä, mutta toisella jaksolla porvoolaisten liike alkoi hiipua ja punapaidat ottivat komennon. Loppunumerot olivat helsinkiläisille 2-1 (1-1).

Adams Diabaté vei Atlantiksen johtoon puolen tunnin pelin jälkeen, mutta porvoolaiset iskivät tasoituksen pilkulta juuri ennen taukoa. Toisella jaksolla helsinkiläiset juoksuttivat kentälle nuorta voimaa, ja lopulta Akatemia-beibit ratkaisivatkin koitoksen Atlantikselle. Amisi Msambya petasi avopaikan Oheneba Poku-Marboahille, ja tämä viimeisteli varmasti 2-1.

Atlantiksella on ohjelmassa vielä useampikin tiukka testipeli ennen sarja-avausta. Sunnuntaina 2.4. kohdataan Karjaalla BK-46 ja lauantaina 8.4. Järvenpäässä FC Viikingit. Lisäksi koetetaan löytää sopivat pelipäivät KTP:n ja PK-35:n kanssa.


170324 - Tenkanen paalutti kovat tavoitteet
Tenkanen nousuratikan ruorissa? Atlantis-manageri Aarne Tenkanen on asettanut suojateilleen kovat tavoitteet alkavalle kaudelle.

- Käytiin alkuviikosta Arrudan kanssa läpi joukkueen tilannetta. Sanoin sille, että kolmea nousua lähdetään hakemaan: edustus Kakkoseen, reservit Kolmoseen ja A-junnut SM-karsintoihin. Siihen vielä päälle Regions' Cupin voitto, niin jo kelpaisi. Mutta tämän mukaan jengiä rakennetaan.

- Viime matsit ovat näyttäneet ajoittain jo ihan hyvältä. Vastustajat eivät tosin ole olleet aivan kovimmasta päästä. Huomenna kuitenkin vastassa on Futura, joka lienee Kolmosen kärkijengejä. Muitakin kovia matseja on tulossa vielä ennen sarja-avausta.

- Arruda oli kohtuullisen tyytyväinen rinkiin, mutta kertoi mukana olevan vielä liikaa satunnaisia kävijöitä. Nämä tullaan karsimaan ryhmästä pääsiäiseen mennessä - joko on mukana täysillä tai parempi etsiä toinen joukkue. Vielä on siis jengissä tilaa pelimiehille.


170322 - Atlantis voittoon Eerikkilässä
Amisi osui Someron verkkoon. Atlantis jatkoi pre-seasonin testipelejään keskiviikkona, kun punapaidat kohtasivat Eerikkilän hallissa Someron Voiman. SoVo pisti avausjaksolla hyvin kampoihin, mutta toisella puolikkaalla isäntien askel alkoi painaa ja Atlantis ratkaisi koitoksen edukseen. Loppunumerot olivat helsinkiläisille 4-0 (1-0). Viimeistelijöinä kunnostautuivat tällä kertaa Ivo-Henri Pikkor, Impton Söderlund, Amisi Msambya sekä Segun Ikudehinbu.

Atlantis-miehistössä nähtiin jälleen muutama testipelaaja antamassa näyttöjä. Osalle tuli kutsu Wikmanin Jannen juttusille keskustelemaan sopimuksesta, joidenkin kohdalla taas eväät eivät riittäneet mukaan ryhmään.

Seuraava Atlantis-peli on ohjelmassa lauantaina, jolloin punapaidat kohtaavat Järvenpään hallissa FC Futuran.


170319 - Atlantis mukana viidessä sarjassa
Atlantis FC Viisi Atlantis-joukkuetta nähdään alkavalla kaudella Palloliiton ja Helsingin piirin kilpasarjoissa. Edustusjoukkue pelaa Kolmosessa, Akatemia Nelosessa sekä harrastejoukkueet Atlantis/Itä Vitosessa ja Atlantis/Etelä Kutosessa. Lisäksi A-juniorit pelaavat A-poikien Ykkösessä.

Edustus aloittaa kautensa torstaina 20. huhtikuuta, kun HooGee saapuu vieraaksi Pallomyllyyn. Akatemia aloittaa jo tiistaina 18. päivä kohtaamalla Myllypuron tekonurmella SUMU/sob:n. Idän sarja-avaus on myös 18.4. ja Etelän 26.4. A-junnujen otteluohjelma valmistuu vasta myöhemmin. Joukkueiden otteluohjelmat ja sarjataulukot löytyvät kokonaisuudessaan täältä. Tervetuloa kannustamaan Atlantis-joukkueita tänäkin vuonna!


170318 - Atlantis kukisti JäPS47:n
Adams oli alakerran päällikkö. Atlantis kohtasi lauantaina Järvenpään hallissa JäPS47:n. Järvenpääläiset pistivät avausjaksolla hyvin kampoihin, mutta toisella jaksolla punakone ratkaisi pelin edukseen. Loppunumerot olivat helsinkiläisille 3-1 (0-0). Buba Gibba osui kahdesti ja Impton Söderlund kertaalleen.

Atlantis-miehistössä nähtiin tällä kertaa sekä kokemusta että nuoruutta. Mukana oli puolentusinaa kokeneempaa pelimiestä alakerran päällikön Adams Diabatén johdolla. Vanhuksia oli kirittämässä nuorisokaarti, joka parhaansa mukaan yritti antaa valmennusjohdolle näyttöjä kyvyistään. He osoittivat jälleen, että kisa peliajasta edustusjoukkueessa tulee olemaan tiukka.

Seuraava Atlantis-peli on ohjelmassa keskiviikkona, jolloin punapaidat kohtaavat Eerikkilän hallissa Someron Voiman.


170317 - Hyvät kokemukset aamutreeneistä
Aamutreeneissä . Atlantis-pelaajat ovat käyneet tänä talvena kerran viikossa yhteisissä aamutreeneissä. Joka perjantai 10-15 edustuksen ja Akatemian pelimiestä ja pelimiehenalkua kokoontuvat Pallomyllyyn.

Atlantis-luotsi Alan Arruda on erittäin tyytyväinen aamutreenien onnistumiseen. - Meillä on sen verran iso rinki, että olemme saaneet aina riittävästi pelaajia paikalle. Harjoituksissa on hiottu mm. perustekniikkaa, maalintekoa, pienpelejä sekä muita tempoharjoitteita. Näin olemme saaneet joka viikko yhden lisätapahtuman hyvissä olosuhteissa, mikä on palvellut erinomaisesti sekä pelaajia että joukkuetta.


170314 - Atlantis voittoon Talissa
Buba luuti varmasti alakerrassa. Atlantis kohtasi tiistai-iltapäivällä Talin hallissa HIFK:n kakkosjoukkueen. Aikainen alkamisaika hiukan kavensi pelaajarinkiä, mutta ihan kohtuullisen ryhmän punapaidat saivat kuitenkin paikalle. Vauhdikas koitos päättyi lopulta Atlantiksen eduksi 4-2 (1-2). Maalintekijöinä kunnostautuivat tällä kertaa Henry Ike (2), Ivo-Henri Pikkor ja Powell Uka.

Atlantis-miehistössä oli jälleen jokunen testipelaaja antamassa näyttöjä. Hyvä työnäytteen antoivat ainakin kärjessä pirteästi viilettänyt Henry Ike sekä pelintekijänä häärinyt Powell Uka. Pelipaikoista näyttääkin vähitellen syntyvän kunnon kilpailua.

Seuraava Atlantis-peli on ohjelmassa jälleen lauantaina, jolloin punapaidat kohtaavat Järvenpään hallissa JäPS47:n klo 15.15.


170312 - Akatemiassa paikka vielä muutamalle pelimiehelle
Akatemia-beibi Atlantis Akatemian tämän kauden rinkiin mahtuu vielä muutama kenttäpelaaja sekä yksi maalivahti. Haemme Akatemia-ryhmään 1997-2002 -syntyneitä, tavoitteelliseen harjoitteluun sitoutuvia ja kovan motivaatiotason omaavia tulevaisuuden pelimiehiä. Harjoitukset viidesti viikossa hyvissä olosuhteissa, ja valmennus sekä taustat kovaa luokkaa.

Atlantis Akatemia toimii seuran edustusjoukkueen yhteydessä, ja Akatemia-pelaajat pelaavat kauden aikana edustusjoukkueessa, reservijoukkueessa ja A-junioreissa. Lisätietoa Atlantis Akatemian toiminnasta antaa Janne Wikman (puh. 040 5532172).


170311 - Atlantis kukisti Reippaan
Impton osui lahtelaisten verkkoon. Atlantis kohtasi lauantaina Järvenpään hallissa Lahden Reippaan. Kokeneista pelimiehistä koostunut lahtelaisryhmä hiukan hyytyi toisella jaksolla, ja helsinkiläiset nousivat voittoon lukemin 3-2 (1-2). Maalinteossa onnistuivat tällä kertaa Cassiano, Impton Söderlund ja Ivo-Henri Pikkor.

Atlantis kokeili hiukan totutusta poikkeavaa peliryhmitystä, ja tämä tuotti joillekin pelaajille ongelmia varsinkin avausjaksolla. Toisella jaNjaMcqvTksolla lahtelaisten jalat eivät enää pysyneet punapaitojen vauhdissa mukana, ja näin syntyi maalipaikkoja, joista tarvittavat osumat iskettiin. Parannettavaa jäi kuitenkin vielä paljon, ennen kuin Atlantis-miehistö on tarvittavassa iskussa huhtikuun sarja-avausta varten.

Seuraava Atlantis-peli on ohjelmassa jo tiistaina, jolloin punapaidat kohtaavat Talin hallissa HIFK:n kakkosjoukkueen klo 15.30.


170307 - Kylmää kyytiä Jokelassa
Sapa palasi kokoonpanoon. Atlantis kohtasi Jokelan Kisan tiistai-iltana Jokelan tekonurmella. Hyinen kevätilma taisi jäädyttää helsinkiläisten pelin ja peliajatuksenkin, sillä isännät ratkaisivat koitoksen toisella jaksolla edukseen maalein 2-0 (0-0).

Atlantiksen riveissä oli jälleen koko joukko pelimiehiä antamassa näyttöjä valmennusjohdolle, mutta vähiin jäivät näytöt tällä erää. Ennemminkin esitykset olivat sen suuntaisia, että edustusmiehistöön niillä ei ole asiaa.

Seuraava Atlantis-peli on ohjelmassa lauantaina, jolloin punapaidat kohtaavat Järvenpään hallissa Lahden Reippaan klo 15.15. Jälleen yritetään antaa näyttöjä, joilla paikka edustukseen heltiäisi.


170305 - Akatemia voittoon Lahdessa
Impton osui Kuusysin verkkoon. Atlantis Akatemia kohtasi Kuusysin A-juniorit sunnuntaina Mukkulan hallissa. Hyvätasoinen peli päättyi lopulta helsinkiläisten eduksi 0-2 (0-0). Punapaitojen maalit viimeistelivät Impton Söderlund ja Donaldson Makaru.

Akatemian valmennusjohto tarjosi näytönpaikkoja koko mukana olleelle ryhmälle, ja moni beibi antoikin vahvan näytön osaamisestaan. Veljekset Albert ja Amisi Msambya dominoivat keskikenttää ja tällä esityksellä saavat varmasti tilaisuutensa myös edustuksen peleissä. Hyvin onnistuivat myös mm. Rasmus Martin tolppien välissä, Fahad Mohamed keskikentän pohjalla sekä Lucas Mekonen vasemman laidan ajokoirana. Joillekin Kuusysin vauhti oli vielä liikaa, mutta kokonaisuutena ottelu osoitti, että Akatemia-joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa. Akatemia osallistuu tulevalla kaudella sekä A-poikien Ykköseen että miesten Neloseen, ja molemmissa sarjoissa tavoitteet on asetettu korkealle. Parhaat beibit saavat luonnollisesti vastuuta myös edustusmiehistössä.

Seuraava Atlantis-peli on ohjelmassa jo tiistaina, jolloin punapaidat kohtaavat Jokelan tekonurmella Jokelan Kisan. Näyttöjä antamassa on jälleen sekä nuorempaa että vanhempaa Atlantis-peluria.


170304 - Atlantis kukisti FCFJ:n
Alex oli vaarallinen molemmissa päissä kenttää. Atlantis kohtasi FC Futuran reservimiehistön FC Futura Juniorit lauantaina Järvenpään hallissa. Myös punapaidat olivat liikkeellä nuorella ryhmällä. Moni Akatemia-pelaajakin pääsi antamaan näyttöjä valmennusjohdolle, ja osa käyttikin tilaisuutensa hyväksi. Toisaalta nähtiin edelleen aivan liikaa tuloksetonta pallon kanssa pyörimistä, mistä tulikin heti palautetta valmennusjohdolta. Loppunumerot kuitenkin helsinkiläisille 5-1 (2-1). Maalintekijätilastoon nimensä kirjauttivat Rawand Rashidi, Aleksandr Rozov, Oheneba Poku-Marboah ja Albert Msambya. Yksi maali merkittiin vastustajien omaksi osumaksi.

Seuraava Atlantis-peli on ohjelmassa jo sunnuntaina, jolloin punapaidat kohtaavat Akatemia-joukkueella Mukkulan hallissa Kuusysin A-juniorit.


170303 - Atlantis jatkoon TUL Cupissa
Cassiano osui kahdesti. Atlantis kohtasi Halkian Alkun perjantai-iltana Bolliksen tekonurmella. Punapaidat hallitsivat peliä selvänlaisesti, kun vaan malttoivat liikutella pelivälinettä. Turhan usein pallo kuitenkin takertui jalkaan, ja hyvä hyökkäys kuivui kokoon. Loppunumerot Bolliksen iltahämärässä Atlantikselle 4-0 (3-0) - viimeistelijöinä kunnostautuivat tällä kertaa Cassiano kahdesti sekä Ivo-Henri Pikkor ja Segun Ikudehinbu kumpikin kertaalleen. Näin helsinkiläiset jatkavat TUL Cupin toiselle kierrokselle, missä vastaan asettuu voittaja otteluparista Sisu-Pallo - TPV. Ottelu tulee pelata 15. huhtikuuta mennessä.

170302 - Ravintola Kaari 18 uusi yhteistyökumppani
Kaari 18 Ravintola Kaari 18 on liittynyt Atlantiksen yhteistyökumppaneiden joukkoon. Kaari sijaitsee Pukinmäenkaarella aivan Pukinmäen kentän kupeessa, missä Atlantis pelaa kesän kotipelinsä.

Atlantis-matsien jälkipelit tullaan käymään Kaaressa, minkä lisäksi luvassa on muutakin Atlantis-ohjelmaa. Esimakua on tarjolla jo ensi viikon perjantaina 10. maaliskuuta, kun lentävä manageri Aarne Tenkanen ottaa paikan haltuunsa.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)