Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-31.1.2016

160125 - Otteluohjelma julkistettu
Kakkonen Suomen Palloliitto julkisti tänään Kakkosen otteluohjelman tulevalle kaudelle. Atlantis aloittaa kauden Ahvenanmaalla sarjanousija FC Ålandin vieraana 5. toukokuuta. Päätöskierros pelataan 1. lokakuuta, jolloin SalPa saapuu punapaitojen vieraaksi Bollikselle. Otteluohjelma kokonaisuudessaan löytyy Edustusjoukkueen omasta valikosta.

160124 - Atlantis haki voiton Tampereelta
Victor iski avausmaalin. Atlantiksen testipelit jatkuivat sunnuntaina Tampereella, missä vastaan asettui Tampere United. Helsinkiläiset olivat liikkeellä kovasti Akatemia-painotteisella ryhmällä, jota muutama kokeneempi pelimies sopivasti täydensi. TamU:n kokenut ja fyysinen joukkue olikin oiva mittari osoittamaan, keiden eväät riittävät jo näihin peleihin.

Avausjakso mentiin hienokseltaan punapaitojen komennossa. Kärjessä vahvasti paininut Victor Solomon puski vieraat 0-1 taukojohtoon. Toisella jaksolla ote siirtyi enemmän isännille, mutta Atlantis-maalilla Eemeli Lohvansuu antoi mainion näytön torjuntakyvyistään ja piti maalin puhtaana. Kesken sinipaitojen painostuksen Joakim Ärilä vapautti John Dighan tekopaikkaan, ja vasuri puhui tehokkaasti - 0-2. Nämä olivat myös päätösnumerot Pirkkahallissa.

Eemeli antoi vahvan näytön.

Atlantis-luotsi Tom Weckström oli erittäin tyytyväinen ottelun antiin. - TamU:lla on koossa vahva ryhmä Kolmoseen. Peli palvelikin meitä erinomaisesti, kun pääsimme näkemään, miten nuoret pärjäävät tällaisissa väännöissä. Toki myös kokeneemmat pelaajat - kuten Eemeli, Victor ja Simeon - antoivat hyviä näyttöjä. He tietävät, että tänä vuonna kilpailu edustuksen pelipaikoista tulee olemaan paljon kovempaa kuin viime kaudella.


160122 - Sunnuntaina Tampereelle
Tampere United Atlantiksen testipelit jatkuvat sunnuntaina, kun punapaidat matkaavat Tampereelle Tampere Unitedin vieraaksi. Kolmoseen noussut takavuosien suurseura TamU on keräämässä nimekästä ryhmää tulevalle kaudelle, joten helsinkiläisille on varmasti tarjolla kelpo vastus. Edelliskerran joukkueet kohtasivat marraskuussa 2001 Suomen cupin finaalissa Tammelassa, missä Atlantis voitti cup-mestaruuden Adrianon osumalla lukemin 1-0.

160118 - Neljä uutta Akatemia-beibiä
Dima kärkkyy pelipaikkaa edustuksessa. Ibrahim Aweys, Dmitro Platonenko, Aleksandr Rozov ja Ero Virolainen ovat allekirjoittaneet Akatemia-sopimukset Atlantiksen kanssa. Koko nelikko on syntynyt vuonna 1996.

Pojat ovat tehneet vaikutuksen Atlantis-luotsi Markku Palmroosiin. - Hyviä kundeja. Aina paikalla, eivät kitise mistään ja tekevät duunia tosissaan. Tuolla asenteella vastuuta tulee edustuksenkin peleissä.


160111 - Sapa sitkein piipissä
Sapa oli sitkein piip-testissä. Atlantis-pelaajat pääsivät maanantaina nauttimaan futaajien rakastamasta piip-testistä. Yleinen tulostaso ei vielä häikäissyt, mutta yksittäisiä onnistujia löytyi. Vantaan ihmisveturi Santeri Saarenpää kellotti reilu puoli minuuttia paremman ajan kuin seuraavaksi parhaat. Akatemia-beibeistä Jami Pietikäinen ja Conzalo Oroza ravasivat miesten lukemiin.

160109 - Akatemia esiintyi pirteästi
Akatemia-beibi Atlantis Akatemia jatkoi testipelejään lauantai-iltana Nummelassa, missä vastaan asettui Lohjan Pallon. Punapaidat latoivat taululle selkeät 5-1 (4-0) voittonumerot, ja valmennusjohto kirjasi tyytyväisenä plussia useammankin beibin kohdalle. Jopa tunnetusti kitsaasti kiitosta jakava Fana Palmroos mietiskeli pelin jälkeen tyytyväisenä. - Tässä ryhmässä on monta poikaa, jotka haastavat tosissaan meidän kokeneemman kaluston. Kilpailu pelipaikoista tulee varmasti tekemään hyvää kaikille.

Akatemian seuraava testipeli on sunnuntaina 24. tammikuuta, kun punapaidat kohtaavat Pirkkahallissa perinteikkään Tampere Unitedin.


160108 - Bua jatkaa punapaidassa
Bua jatkaa punapaidassa. Aki Tuovinen (s. 1989) on allekirjoittanut kauden 2016 kattavan jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Toppari aloittaa nyt toisen kautensa punapaidassa. Viime vuonna tilastoihin kertyi 18 peliä ja yksi maali Kakkosessa sekä muutama koitos Akatemian riveissä.

Atlantis-manageri Janne Wikman on mielissään Tuovisen jatkosopimuksesta. - Bua ei varmasti ole joukkueen taitavin, eikä joukkueen nopein, mutta kun hän vetää pelipaidan päälle, asenne on aina aivan huippua. Kaveri on loistava esimerkki meidän Akatemia-beibeille.


160104 - Lunta!
Lumi Lumi on jääkiteiden ja ilman muodostamaa kuohkeaa ainetta, joka syntyy pilvissä ja sataa maahan talvella. Puhdas lumi on valkoista ja läpinäkymätöntä. Lumi muodostaa maan pinnalle valkoisen, eristävän peitteen, joka joskus muinoin on säilynyt jopa kuukausia, kunnes lämpötila on noussut nollan yläpuolelle ja lumi sulanut. Lumi tuottaa suurta iloa ja nautintoa erityisesti lapsille - ja nyt vihdoin myös meille atlantislaisille.

160103 - HIFK koulutti Akatemiaa
Valtsu palasi tositoimiin. Atlantis Akatemia sai oivaa oppia sunnuntai-iltana Pallomyllyssä, kun Akatemia-beibit kohtasit testipelissä HIFK/2:n. Vauhdikas ja hyvätasoinen koitos päättyi lopulta tähtirintojen eduksi 2-0. Tasokas vastus antoi selkeän kuvan punapaitojen osaamisesta - parannettavaa on monella beibillä vielä rutkasti. Yksilötaitoa riittää hyvinkin, mutta peliajatuksessa ja fysiikassa on eniten kehittämistä. Hyvällä tiellä Akatemia kuitenkin on - viime kaudesta eteenpäin on menty reippaasti. Seuraava testipeli on ohjelmassa jo ensi lauantaina, kun Tompan beibit kohtaavat Nummelassa Lohjan Pallon.

160101 - Pre-season käynnistyy maanantaina
Tom Weckström Atlantiksen pre-season käynnistyy maanantaina, kun Atlantis-pelaajat kokoontuvat Pallomyllyyn yhteisharjoituksiin. Loppuvuoden punapaidat valmistautuivat tulevaan kauteen Sunny Akintmehinin johdolla. Nyt päävastuun ottavat Isot Pojat Markku Palmroos ja Tom Weckström.

Tavoitteet tulevalle kaudelle ovat selkeät. - Haluamme palata mukaan Kakkosen kärkikahinoihin, ja sen mukaan tulemme töitä tekemään. Reservejoukkueemme pelaa Nelosessa, ja niissä kahinoissa tavoitteena ei voi olla kuin nousu Kolmoseen. Sama koskee A-junnujoukkuetta, Atlantis-luotsi Tom Weckström paaluttaa.

- Tammikuussa meillä on 4-5 tapahtumaa viikossa. Helmikuussa määrät ja tehot hiukan kasvavat. Talvikauden treenaamme Myllypurossa Pallomyllyssä ja Liikuntamyllyssä. Toukokuussa siirryymme taas Taliin.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)