Uutisarkisto
UUTISET 1.-31.7.2015
150729 - Adamsille sopimus |
Adams Diabaté (s. 1992) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden
2016 loppuun ulottuvan pelaajasopimuksen. Norsunluurannikolta lähtöisin
oleva toppari saapui Suomeen keväällä ja haki pelipaikkaa SJK:n riveistä.
Diabaté oli mukana vielä Liigacupissa, mutta sopimusta Seinäjoelta ei
kuitenkaan tarjottu. Näin mies päätyi Helsinkiin ja liittyi alkukesästä
Atlantiksen harjoitusrinkiin. Täällä hän valtasi nopeasti vakipaikan
punapaitojen alakerrasta.
Atlantis-manageri Janne Wikman on mielissään Diabatén halusta sitoutua seuraan.
- Vaikka kausi on yhä pahasti kesken ja monta peliä vielä voitettava,
ennen kuin sarjapaikka varmistuu, mietimme kuitenkin jo ensi vuottakin.
Adams on ollut isossa roolissa meidän kurssin kääntymisessä, ja on
hienoa, että hän on valmis jatkamaan myös tulevalla kaudella.
|
150727 - Akatemia aloittanut voitokkaasti |
Atlantis Akatemia on aloittanut syyskierroksen voitokkaasti. Viime tiistaina
kaatui nuorella ryhmällä HePu maalein 3-0. Nyt maanantai-iltana
mukana oli enemmän kokeneempaa kalustoa, kun Atlantis-reservit kukistivat
Gnistan/Ogelin 2-0. Tuorein hankinta Pierre Nlate nähtiin jälleen punapaidassa,
ja mies antoi valmennusjohdolle vahvan näytön vasemman pakin paikalla.
Ensimmäistä kertaa Atlantis-paidassa nähtiin myös takavuosien maalitykki
Obi Charles, joka vanhalla rutiinilla iski punapaitojen toisen maalin Ogelin
verkkoon.
Akatemian seuraava koitos on lauantaina 8. elokuuta, jolloin vastaan
asettuu Talin hallissa lohkon kärkijoukkue FC ALPC.
|
150726 - Vaikeuksien kautta voittoon |
Atlantis haki täyden pistepotin Nurmijärveltä, kun isäntäjoukkue NJS
kaatui Samuel Chidin viime hetken osumalla maalein 2-3 (2-1).
Atlantis tuli Nurmijärvelle hakemaan kolmea pistettä, ja punapaidat
ottivatkin komennon heti alusta alkaen. Kesken helsinkiläisten
painostuksen isännät kuitenkin iskivät. Nurmijärveläislaukaus muutti
suuntaa Santeri Saarenpään jalasta, ja pallo leijaili Tomas Turusen yli
verkkoon. Kuittaus tuli kuitenkin samantien. Victor Solomon kurotti jalkansa Samuel
Chidin laukaukseen - ja tulostaululla 1-1. Atlantis jatkoi hallintaansa, mutta
viimeistely ei ole punapaitojen vahvinta osa-aluetta. Isännät sen sijaan
käyttivät paikkansa. Joonas Manninen livahti läpiajoon 42. minuutilla ja
iski taukotilanteeksi 2-1.
Atlantis ei kuitenkaan takaiskusta masentunut. Peli painettiin jälleen NJS:n päätyyn,
ja vihdoin 63. minuutilla vaihtomies Alimamy Jalloh ampui kaivatun tasoituksen.
Tämän jälkeen molemmat joukkueet hakivat voittomaalia. Loppua kohden isäntien
askel alkoi kuitenkin painaa, ja kentällä oli tilaa. Samuel Chidi hyödynsi
tämän karkaamalla 88. minuutilla läpiajoon. Tarkka sijoitus upposi takakulmaan,
ja helsinkiläisjuhlat saattoivat alkaa.
Atlantis nousi sarjataulukossa 16 pisteeseen ja
niukasti putoamisviivan yläpuolelle. Pisteitä tarvitaan kuitenkin vielä
rutkasti lisää, ennen kuin sarjapaikka on varmistettu. Seuraava mahdollisuus
pistetilin kartuttamiseen on maanantaina 3. elokuuta, kun FC Hongan
tähtisikermä saapuu vieraaksi Bollikselle.
Atlantiksen kokoonpano: Tomas Turunen, Adams Diabaté, Aki Tuovinen, Jussi Äijälä,
Severi Murto (76. Lamin Samateh), Hayato Wakino, Victor Solomon (58. Obi
Metzger), Samuel Chidi, Buba Gibba, Lawrence Simeon ja Santeri Saarenpää
(46. Alimamy Jalloh).
|
150724 - Pierre palaa punapaitaan |
Pierre Lejeune Nlate (s. 1988) palaa Atlantis-miehistöön. Puolustaja
pelasi edelliskerran Atlantiksen riveissä kaudella 2013, jolloin tilastoihin
kertyi 23 ottelua ja kaksi maalia. Nlate on mukana punapaitojen kokoonpanossa
jo sunnuntain NJS-ottelussa.
Atlantis-manageri Janne Wikman on mielissään Nlaten mukaantulosta.
- Pierre on harjoitellut jo muutaman viikon joukkueen mukana. Hän on
hyvässä kunnossa ja valmis hyppäämään mukaan samantien. Pierre tuo meidän
alakertaan rutkasti lisää kovuutta ja pääpelivoimaa.
Myös Nlate palaa mielellään Atlantikseen.
- Olen saanyt työvuoroni järjestettyä niin, että pystyn panostamaan
jälleen täysillä jalkapalloon. On mukava tulla takaisin Atlantikseen.
Haluan omalta osaltani olla auttamassa joukkuetta kuiville
putoamistaisteluista.
|
Atlantis ja TPV kävivät rajun väännön sarjapisteistä Talissa maanantai-iltana.
Ottelussa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita molemmissa päissä kenttää,
mutta verkkoon saakka palloa ei kumpikaan joukkue onnistunut saamaan. Näin
pisteet tasattiin lukemin 0-0.
TPV lähti peliin ehkä hiukan takki auki. Tamperelaisten mielessä oli
varmasti toukokuinen kohtaaminen Tammelassa ja odotuksissa jälleen helpot
kolme pistettä. Nyt vastus oli kuitenkin eri luokkaa. Helsinkiläiset
vastasivat TPV:n fyysisyyteen heidän omalla aseella, ja kentällä nähtiin
tiukkaa vääntöä. Vieraiden valmennusjohto reagoi myös nopeasti. Vaihdossa
aloittaneet keskikentän nimimiehet Tero Intala ja Sergei Korsunov saivat
komennuksen kehiin.
Molemmat joukkueet hakivat voittoa päätösvihellykseen saakka.
Maalikehikot kolisivat kummassakin päässä, ja muutamaan otteeseen puolustajat
pelastivat tilanteen maaliviivalta. Osumia ei tällä kertaa Talin illassa
kuitenkaan nähty.
Atlantis nousi tasapelillä sarjataulukossa 13 pisteeseen. Sijoitus on
edelleen yhdeksäs, mutta neljä joukkuetta on tiukasti kahden pisteen sisällä.
Seuraava mahdollisuus punapaidoilla pistetilin kartuttamiseen on ensi
sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Klaukkalaan NJS:n vieraaksi.
Atlantiksen kokoonpano: Tomas Turunen, Adams Diabaté, Aki Tuovinen, Jussi Äijälä,
Severi Murto (67. Lamin Samateh), Hayato Wakino, Victor Solomon (80. Matti
Suursalmi), Samuel Chidi, Alimamy Jalloh, Buba Gibba ja Lawrence Simeon.
|
150719 - Victor palaa punapaitaan |
Victor Solomon (s. 1986) palaa Atlantis-miehistöön. Hyökkääjä
pelasi edelliskerran Atlantis-paidassa kausilla 2011-13, jolloin mies
pommitti 53 ottelussa yhteensä 30 osumaa. Maalitykki on mukana
punapaitojen kokoonpanossa jo maanantain TPV-ottelussa.
Atlantis-manageri Janne Wikman on mielissään Solomonin mukaantulosta.
- Victor on harjoitellut jo jonkin aikaa joukkueen mukana. Hän on
nyt täydessä iskussa ja pursuaa pelihaluja. Hienoa, että Victor oli
valmis lähtemään mukaan auttamaan tässä tukalassa tilanteessa.
|
150717 - Maanantaina taistellaan Talissa |
Atlantiksen pelit Kakkosessa jatkuvat maanantaina, kun TPV Tampereelta
saapuu vieraaksi Talin urheilupuistoon. Joukkueet kohtasivat
toukokuussa Tammelassa, jolloin helsinkiläiset jäivät täysin
jyrän alle. Loppunumerot olivat tuolloin isännille 3-0. Nyt Atlantikselle
on tarjolla revanssin paikka. Taisto sarjapisteistä alkaa
Talissa klo 18.30.
TPV on sarjataulukossa kolmantena kerättyään 11 pelistä 21 pistettä.
Atlantis on vielä putoamisviivan alapuolella saldonaan ainoastaan 12 pinnaa 13
pelistä.
|
150711 - Atlantis haki pinnan Vaajakoskelta |
Atlantis matkusti lauantaina Vaajakoskelle. Helsinkiläiset olivat Keravan
katastrofin jälkeen löytäneet aivan uuden taisteluilmeen. Kroppaa
pantiin surutta likoon, ja litimärällä kentällä käytiin tiukkaa vääntöä
sarjapisteistä. Lopulta päädyttiin pistejakoon lukemin 1-1 (1-0).
Vaajakoski otti komennon alussa. Matti Suursalmen purku jää lyhyeksi,
ja pallo on hetkessä Babatunde Wusulla kuudentoista rajalla. Maalitykki
on maineensa veroinen, ja pallo Atlantiksen verkossa, kun pelikello
näyttää 15. minuuttia. Isännät hakivat lisäosumia, mutta toistamiseen
Tomas Turusta ei yllätetä. Näin tauolle lähdettiin kotijohdossa 1-0.
Toisella jaksolla helsinkiläiset saavat tilaisuutensa, eikä Samuel
Chidi erehdy avopaikassa - 73. minuuttia ja tilanne 1-1. Molemmat
joukkueet hakivat voittomaalia päätösvihellykseen saakka, mutta enempää
osumia Vaajakoskella ei nähty. Atlantis-paidassa nähtiin jälleen kaksi
Akatemia-beibiä tositoimissa. Joakim Ärilä hoiti ruutunsa jo rutiinilla,
ja Juuso Leimu kellotti ensimmäiset minuuttinsa Kakkosessa vahvalla
sisääntulolla.
Atlantiksen kokoonpano: Jiri Koski, Adams Diabaté, Lamin Samateh (46.
Hayato Wakino), Severi Murto, Samuel Chidi, Alimamy Jalloh, Buba Gibba,
Francis Tshibasu (71. Joakim Ärilä), Lawrence Simeon, Santeri Saarenpää
(91. Juuso Leimu) ja Matti Suursalmi.
|
150705 - Nöyryytys Keravalla |
Atlantiksen syöksykierre sai lisävauhtia sunnuntai-iltana Keravalla, kun
isäntäjoukkue PK Keski-Uusimaa latoi taululle tylyt 5-1 (4-1) lukemat.
Esimakua tulevasta saatiin jo ottelun kolmannella minuutilla. PKKU
katkaisi Santeri Saarenpään harhasyötön, ja nopea vastaisku päättyi Niko
Haikon osumaan. Atlantis kuittasi 10. minuutilla, kun Obi Metzger viimeisteli
Samuel Chidin tarjoilusta tasoituksen. Tämän jälkeen isännät menivät menojaan.
Helsinkiläisten pelinrakentelu takkusi pahemman kerran. PKKU hyödynsi
kylmästi vieraiden syöttövirheet ja iski terävästi osuman toisensa
jälkeen: 12. Haiko 2-1, 37. Haiko 3-1, 39. Hostikka 4-1 ja 58. Hostikka 5-1.
Keravalaisten valmentajana ottelussa toimi vanha Atlantis-ikoni Adriano,
joka oli laatinut oivan taktiikan vieraiden päänmenoksi.
Tappion myötä Atlantis tippui sarjataulukossa jo toiseksi viimeiseksi.
Matkaa viivan yläpuolelle on vain kolme pistettä, mutta huolestuttavaksi
tilanteen tekee, että muut putoamistaistossa mukana olevat joukkueet
ovat viime kierroksilla napsineet pisteitä hyvää vauhtia, kun taas
punapaitojen kuntokäyrä on osoittanut täysin päinvastaiseen suuntaan.
Atlantiksen kokoonpano: Jiri Koski, Adams Diabaté, Lamin Samateh (75. Joakim Ärilä),
Severi Murto, Samuel Chidi, Alimamy Jalloh, Buba Gibba, Obi Metzger,
Lawrence Simeon, Santeri Saarenpää (56. Francis Tshibasu) ja Matti Suursalmi.
|
Atlantis sai nauttia karvasta kalkkia keskiviikkona, kun JäPS haki
Bollikselta arvokkaat sarjapisteet maalein 1-2 (1-1).
Järvenpääläiset tulivat taistoon kovalla sykkeellä. Vieraat
halusivat katkaista tappioputkensa, ja panivat itsensä surutta likoon.
Tomas Turunen piti avausjaksolla isännät mukana pelissä nappaamalla
Roope Aution pilkun 14. minuutilla, mutta kymmenen minuuttia myöhemmin
Tuure Nummen laukaus uppoaa verkkoon. Vierailla oli paikkoja lisäosumiinkin,
mutta punapaitojen onneksi sihti ei ollut kohdallaan. Sen sijaan Obi Metzger
näytti maalintekotaitonsa 41. minuutilla, kun tarkka sijoitus Samuel Chidin
esityöstä muuttaa numeroiksi 1-1.
Toisella jaksolla Atlantis pääsee hiukan paremmin peliin mukaan.
Vieraat kuitenkin rankaisevat erikoistilanteista. Lauri Saarikosken
kulma kiertää suoraan takanurkkaan ja hetkeä myöhemmin Joni Norringin
vapari uppoaa tolpan juuresta verkkoon. Francis Tshibasun kavennus lisäajalla
on laiha lohtu isännille. Loppunumerot 2-3, ja arvokkaat sarjapisteet
Järvenpäähän.
Atlantiksen kokoonpano: Tomas Turunen, Adams Diabaté, Lamin Samateh,
Aki Tuovinen (Buba Gibba), Severi Murto,
Hayato Wakino (Salma Kamara), Samuel Chidi, Alimamy Jalloh, Buba Gibba,
Obi Metzger (Francis Tshibasu) ja Lawrence Simeon.
|
Uutisarkisto
(täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)
|