Uutisarkisto
UUTISET 1.-30.4.2013
130426 - Pierre vahvistaa Atlantiksen alakertaa |
Pierre Lejeune Nlate (s. 1988) on allekirjoittanut kauden 2013 kattavan
pelaajasopimuksen Atlantiksen kanssa. Kamerunissa syntynyt, pitkään Ranskassa
asunut laitapuolustaja muutti talvella Suomeen. Mies vakuutti nopeasti
Atlantiksen valmennusjohdon ja nappasi itselleen vasemman laitapakin tontin.
Atlantis-luotsi Mikko Lappalainen on valmis antamaan Pierrelle vastuuta
sarjapeleissäkin.- Pierre pelaa hyvällä asenteella ja erittäin kurinalaisesti.
Uskon että häneltä kauden aikana tullaan näkemään vieläkin parempaa, kunhan pääsee
entistä paremmin sisään joukkueeseen.
|
130424 - Azizille jatkosopimus |
Aziz Bhar (s. 1993) on allekirjoittanut kauden 2013 kattavan
jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Viime kaudella Atlantis Akatemian
riveissä esiintynyt laitapuolustaja hakee nyt pelipaikkaa edustusjoukkueesta.
Päävalmentaja Mikko Lappalainen odottaa Bharin kisaavan tosissaan
peliminuuteista viimeistään syyskierroksella.- Armeija verottaa Azizin
osallistumista heinäkuun alkuun saakka, mutta sen jälkeen poika pääsee
taistelemaan peliajasta täysillä. Intoa ja motivaatiota varmasti ainakin
riittää.
|
130422 - Latelle pitkä huili |
Atlantis-kippari Lauri Bergström on pitkään sivussa tositoimista, sillä
SalPa-pelissä loukkaantunut olkapää vaatii leikkaushoitoa. Olkapään
kiinnikkeet ovat repeytyneet niin pahoin, että lääkäri Petri Helenius
totesi leikkaushoidon ainoaksi vaihtoehdoksi. Ensi arvioiden mukaan
Latella on edessä noin kolmen kuukauden huili peleistä.
|
130417 - Levan Atlantiksen maalille |
Levan Lomidze (s. 1986) on allekirjoittanut kauden 2013 kattavan
pelaajasopimuksen Atlantiksen kanssa. Georgialaissyntyinen maalivahti
on pelannut Suomessa jo pitkään. Viimeiset kaksi kautta Lomidze
on esiintynyt FC KooTeePeen riveissä.
Atlantiksen maalivahtivalmentaja Mamadou Diatta on erittäin
tyytyväinen Lomidzen panokseen kevään pre-seasonin aikana.- Levan
on harjoituspeleissä ollut parhaimmillaan todella hyvä. Hän on akrobaattinen
maalivahti, joka pystyy venymään välillä uskomattomiin pelastuksiin. Levan
on myös treeneissä aina sataprosenttisella asenteella. Joukkueharjoitusten
lisäksi hän harjoittelee paljon omalla ajalla.
|
130414 - Ystävyyden majatalo uusi yhteistyökumppani |
Ystävyyden majatalo parikymmentä kilometriä Salosta Helsinkiin päin on
Atlantiksen uusi yhteistyökumppani. Joukkue kävi SalPa-pelin jälkeen
tutustumassa majataloon ja ihastui ikihyväksi isäntäväen vieraanvaraisuuteen.
Samalla sovimme jo uudesta vierailusta tulevana kesänä.
Ystävyyden majatalo on aivan poikkeuksellinen rauhan ja vieraanvaraisuuden
keidas tänä päivänä. Talo tarjoaa edullista majoitusta ja kodinomaista
tunnelmaa ympäri vuoden. Eikä ovelta käännytetä niitäkään, jotka ovat
taloudellisesti hankalassa tilanteessa. Käykää tutustumassa
www.ystavyydenmajatalo.fi.
|
130413 - Nihkeä kenraaliharjoitus |
Atlantis viimeisteli lauantaina Salossa kuvioitaan sarja-avausta varten,
mutta punapaitojen kenraaliharjoitus ei järin mallikkaasti
sujunut. Isäntäjoukkue SalPa vei voiton maalein 1-0 (1-0), ja
helsinkiläisten esitys jätti paljon toivomisen varaa.
Atlantis aloitti pirteästi, mutta punapaitojen hyökkäykset
olivat tehottomia. Isännät sen sijaan iskivät suoraviivaisesti, ja
yksi nopea vastaisku toikin tulosta. SalPa nappasi pallon Mohamed
Fofanan harhasyötöstä, ja Iku Leino viimeisteli varmasti 25. minuutilla.
Nämä jäivät myös taukonumeroiksi.
Toisella jaksolla helsinkiläiset saivat hiukan enemmän ryminää
hyökkäyspeliin. Viimeistely oli kuitenkin heppoista, ja Erald
Gjondedaj isäntien maalilla piti lopulta helposti nollan.
Päävalmentaja Mikko Lappalainen oli mietteliäänä pelin jälkeen.
- Pelimme oli liian hidasta, ja näytti että kaikki eivät olleet
tänään täysillä mukana. Toki hyökkäyspäästä puuttui muutama pelaaja,
mutta se ei voi olla syynä vaisuun esitykseen. Myöskään testipelaajien
esitykset eivät olleet aivan odotetunlaisia.
Atlantiksen kokoonpano: Levan Lomidze (46. Ibrahim Bangura), Ville
Teelahti, Jussi Äijälä, Severi Murto (46. Alpha Sama), Iyam Friday
(46. Steve Will), Alimamy Jalloh, Lauri Bergström (30. Nicolas
Kivistö), Abdul Sesay (68. Farid Mountassir), Mohamed Fofana, Lawrence
Simeon (70. Gabriel Itodo) ja Nlate Pierre.
|
130412 - Lauantaina Saloon |
Atlantis viimeistelee lauantaina kuvioitaan lähestyvään sarja-avaukseen, kun
punapaidat kohtaavat Salon urheilupuistossa isäntäjoukkue Salon Palloilijat.
Koitos urheilupuiston keinonurmella alkaa klo 13.00.
Lauantain peli on Atlantiksen viimeinen harjoitusottelu ennen 2. toukokuuta
koittavaa sarja-avausta. Ryhmässä on vielä muutama testipelaaja, jotka antavat
näyttöjään valmennusjohdolle. Myös kilpailu pelipaikoista tulee varmasti olemaan
viimevuotista tiukempaa, sillä monelle paikalle on nyt tarjolla useampia mitat
täyttäviä pelimiehiä.
|
130408 - Nicolas Kivistö Atlantikseen |
Nicolas Kivistö (s. 1988) on allekirjoittanut kauden 2013 kattavan
pelaajasopimuksen Atlantiksen kanssa. Keskikentällä ja kärjessä
viihtyvä pallotaituri siirtyy punapaitoihin Kiffenistä. HJK-kasvatin
meriittilistalta löytyy myös iso liuta nuorisomaaotteluita sekä kuusi
Veikkausliiga-ottelua Hakan paidassa.
Päävalmentaja Mikko Lappalainen odottaa mielenkiinnolla Kivistön
panosta tulevalla kaudella.- Nicce on esittänyt harjoituspeleissä
todella lupaavia otteita. Jos hän jatkaa samalla tavalla, miehestä on meille
vielä paljon iloa.
|
130406 - Ranella kovat tavoitteet |
Reilun kuukauden päivät Atlantiksen urheilujohtajana työskennellyt
Amokrane "Rane" Abdenour haluaa kehittää seuran urheilutoimintaa.
Mies on asettanut tähän kovat tavoitteet.
- Meidän pitää saada toiminta sille tasolle, että pelaajat
voivat täällä kehittyä ja päästä eteenpäin vaikka ulkomaan kentille.
Atlantiksessa on viime vuodet tehty todella hyvää työtä ja seura on mennyt
paljon eteenpäin, mutta nyt rima pitää asettaa vielä korkeammalle.
Me panostamme entistä enemmän valmennukseen, lihashuoltoon, fysioterapiaan
ja muihin taustatekijöihin, jotta saamme luotua edellytykset tähän.
Tulemme mm. tarjoamaan mahdollisuuden aamuharjoituksiin niille, jotka
siihen ovat valmiita. Pelaamme sitten tulevaisuudessa Kakkosessa, Ykkösessä
tai vaikka joku päivä taas liigassa, toiminnan tulee olla mahdollisimman
ammattimaista.
|
130402 - Innokkaita seuratoimijoita haussa |
Atlantis FC hakee mukaan toimintaan lisää innokkaita seuratoimijoita.
Lähde mukaan hyvän harrastuksen pariin ja tuo oma panoksesi vaikka
kotiottelujärjestelyihin, joukkueiden taustajoukkoihin, varainhankintaan
tai johonkin muuhun sinulle läheiseen alaan. Mikäli kiinnostuit, ota
rohkeasti yhteys Eemil Merisaloon
(puh. 040-3200700).
|
Uutisarkisto
(täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)
|