Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-31.7.2012

120729 - Futura vahvempi Porvoossa
Sesay ampui Atlantiksen ainokaisen Porvoossa. Kuva: Matti Murto. Futura ja Atlantis kävivät tiukan taiston sarjapisteistä helteisellä Porvoon keskuskentällä sunnuntai-iltana. Helsinkiläiset rakensivat koko joukon mainioita maalipaikkoja, mutta kun pallo saatiin vain kertaalleen isäntien verkkoon, Futura vei pisteet maalein 2-1 (1-0).

Avausjakso oli molemmilta varovaista peliä. Punapaidoilla oli paikkansa, mutta Jusa Impiö Futuran maalilla oli ohittamaton. Isännät sen sijaan olivat tehokkaampia. Kulman jälkitilanteesta Arttu Pösö keskitti, ja Anton Britschgi puski pallon verkkoon 13. minuutilla. Näissä numeroissa mentiin myös tauolle.

Toiselle jaksolle Atlantis lähti hakemaan tasoitusta, mutta yritys hiipui alkuunsa, kun Arttu Pössö karkasi vasemmalta läpiajoon ja sijoitti pallon etukulmasta Sam Jammehin selän taakse. Abdul Sesay toi punapaidat uudelleen peliin iskemällä 66. minuutilla kavennusosuman. Vierailla oli tämän jälkeenkin koko joukko maalipaikkoja, mutta toistamiseen ei Impiötä ohitettu. Näin pisteet isännille maalein 2-1.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Ville Teelahti, Jussi Äijälä, Severi Murto, Alan Arruda, Victor Solomon, Samuel Chidi (72. Kelechukwu Nnajiofor), Abdul Sesay, Mohamed Fofana, Cassiano ja Lawrence Simeon.


120728 - Sunnuntaina Porvooseen
FC Futura Atlantis matkustaa sunnuntaina Porvooseen, kun punapaidat kohtaavat Keskuskentällä isäntäjoukkue FC Futuran. Taisto sarjapisteistä alkaa tuttuun tapaan klo 18.30.

Futura on ollut viime viikkoina hurjassa vireessä. Porvoolaisilla on 16 pelistä koossa 17 pistettä ja sijoitus juuri putoamisviivan yläpuolella kahdeksas. Atlantikselle on siis jälleen luvassa tiukka haaste.


120724 - Fofan pommi kaatoi Gnistanin
Fofa tykki kaatoi Gnistanin. Kuva: Matti Murto. Gnistan ja Atlantis kävivät tiukan väännön Oulunkylän keinonurmella tiistai-iltana. Ottelu ratkesi lopulta Mohamed Fofanan unelmavedolla punapaitojen eduksi 0-1 (0-0).

Avausjakso oli tarkkaa peliä. Punapaidat saivat kuitenkin rakennettua muutaman mainion maalipaikan, mutta Timo Aaltonen Gnistanin maalilla oli mies paikallaan. Toisella jaksolla vieraiden ote tiukkeni, kun Samuel Chidi juoksi vaihdosta kentälle. Chidi tarjoilikin 70. minuutilla Mohamed Fofanalle vetopaikan, ja tämä täräytti 16 metristä unelmavedon vasempaan yläkulmaan. Tämä jäi myös voittomaaliksi, vaikka molemmilla oli vielä paikkansa lisäosumiin. Näin loppunumerot Ogelissa 0-1. Punapaitojen voitonjuhlia varjosti kuitenkin Gnistanin pelin jälkeen tekemä vastalause Charles Isimemen pelikelpoisuudesta.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Charles Isimeme, Ville Teelahti, Jussi Äijälä, Severi Murto, Alan Arruda, Victor Solomon (57. Samuel Chidi), Alimamy Jalloh ( 74. Sampha Kamara), Abdul Sesay, Mohamed Fofana ja Cassiano.


120723 - Tiistaina Oulunkylään
FC Gnistan Atlantiksen taival Kakkosen itälohkossa jatkuu jo tiistaina, kun punapaidat matkustavat Oulunkylään kärkijoukkue FC Gnistanin vieraaksi. Taisto sarjapisteistä alkaa Ogelin keinonurmella klo 18.30.

Gnistan lähti sarjaan yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista, ja keltapaidat ovat myös pelanneet odotusten mukaisesti. Joukkueella on 15 ottelusta koossa 30 pistettä, ja eroa kakkosena olevaan Järvenpäähän on kolme pinnaa. Gnistan kuitenkin hävisi lauantaina kotiareenallaan Futuralle 2-3, joten tiistaina punapaitoja odottaa varmasti sisuuntunut isäntäjoukkue.

Atlantiksella on 15 pelistä koossa 17 pistettä, ja sijoitus tällä hetkellä seitsemäs. Putoamisviivalle on kuitenkin matkaa vaivaiset kaksi pinnaa. Keväällä Gnistan haki Bollikselta vierasvoiton maalein 0-2, joten punapaidoille on nyt tarjolla revanssin paikka.


120720 - Tasapeli Bolliksella
Chidi ampui ampui avausmaalin Kotkan verkkoon. Kuva: Matti Murto. Atlantis ja KTP tarjosivat vauhdikkaan koitoksen Pallokentän runsaslukuiselle yleisölle perjantai-iltana. Tiukka vääntö päättyi lopulta tasalukemiin 2-2 (1-0).

Kotkalaiset aloittivat vahvasti, mutta alkurynnistyksen jälkeen ote alkoi kääntyi Atlantikselle. Samuel Chidi vei isännät johtoon 21. minuutilla, ja Abdul Sesay ampui 64. minuutilla tilanteeksi jo 2-0. KTP ei kuitenkaan luovuttanut. Nouhoum Kobona puski 70. minuutilla vapaapotkusta kavennuksen, ja 88. minuutilla asialla oli Pyry Soiri kulmapotkun jälikitilanteesta. Näin loppunumerot aurinkoisella Bolliksella 2-2.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Charles Isimeme, Jussi Äijälä, Severi Murto, Alan Arruda, Victor Solomon, Samuel Chidi, Abdul Sesay, Mohamed Fofana, Cassiano (46. Sampha Kamara) ja Lawrence Simeon.


120719 - Perjantaina vastassa KTP Bolliksella
Kotkan Työväen Palloilijat Atlantis saa perjantaina kotiareenalleen Töölön Pallokentälle vieraita Kotkasta, kun Kotkan Työväen Palloilijat saapuu Helsinkiin. Taisto Kakkosen sarjapisteistä alkaa klo 18.30.

KTP on aloittanut kauden pirteästi. Kotkalaiset ovat keränneet 15 ottelusta 22 pistettä, kun Atlantiksen saldo on 14 pelistä 16 pinnaa. Keväällä KTP oli Kotkassa vahvempi maalein 3-2, joten punapaidat lähtevät varmasti hakemaan revanssia perjantaina.


120715 - Tasapeli Mikkelissä
Tämä maali ei kelvannut Mikkelin tuomareille. Kuva: Matti Murto. Mikkelin Palloilijat ja Atlantis kävivät vauhdikkaan ja värikkään koitoksen Urheilupuistossa sunnuntai-iltana. Lopulta pisteet tasattiin lukemin 2-2 (2-2), kun erotuomarikolmikko oli hylännyt toisella jaksolla kaksi helsinkiläisten osumaa.

Atlantis sai otteluun mainion alun. Samuel Chidi iski jo kolmannella minuutilla pallon isäntien verkkoon. Iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä vain kaksi minuuttia myöhemmin mikkelin brassihyökkääjä Denis hyödynsi Alan Arrudan liukastumisen ja sijoitti varmasti tasoituksen. Urheilupuiston nurmi oli koko viikonlopun kestäneen sateen jäljiltä todella liukas, ja pelaajilla oli välistä melkoisia ongelmia pysytellä pystyssä märällä nurmella. Atlantis iski uudestaan vielä ennen puoliaikaa, kun Alimamy Jalloh puski Jussi Äijälän kulmasta pallon verkkoon 38. minuutilla. Siniset kuitenkin kuittasivat jälleen vain kolme minuuttia myöhemmin. Toinen brassikärki Torres puski Jerry Särkän kulmasta taukotilanteeksi 2-2.

Toisella jaksolla molemmilla joukkueilla oli paikkansa ratkaista koitos edukseen. Helsinkiläiset iskivät pallon jopa kahdesti Mikkelin verkkoon, mutta silloin nousi pääosaan paikallinen avustava erotuomari, joka kylmästi nosti joka tilanteessa lipun pystyyn. Kun sinisetkään eivät maalinteossa enää onnistuneet, jäivät Urheilupuiston taululle loppunumeroiksi 2-2. Vaikka Atlantiksen osumat eivät erotuomareille kelvanneetkaan, MP:n valmentaja Risto Lähde myönsi pelin jälkeen rehdisti helsinkiläisten paremmuuden. Paikallinen avustava erotuomari sen sijaan ei katsonut tarpeelliseksi saapua paikalle pelin jälkeiseen ottelupalaveriin tekemään selkoa liputuksistaan.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Charles Isimeme, Ville Teelahti, Jussi Äijälä, Severi Murto, Alan Arruda, Samuel Chidi, Alimamy Jalloh, Abdul Sesay, Mohamed Fofana ja Cassiano (81. Sampha Kamara).


120714 - Sunnuntaina Mikkeliin
Mikkelin Palloilijat Atlantis matkustaa sunnuntaina Mikkeliin, missä punapaidat kohtaavat paikallisessa Urheilupuistossa isäntäjoukkue Mikkelin Palloilijat klo 18.30.

MP lähti sarjaan yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista, mutta aivan odotusten mukaan kausi ei mikkeliläisillä ole mennyt. Viime sunnuntaina siniset kärsivät kotiareenallaan kirvelevän viime hetken tappion Gnistanille, ja samalla ero sarjakärkeen venähti jo kahdeksaan pisteeseen. MP on kuitenkin taulukossa yhä kolmantena ja varsinkin kotonaan ehdottomasti yksi sarjan vahvimpia joukkueita.

Atlantis vieraili jo toukokuussa ensimmäisen kerran Mikkelissä, ja silloin tuomarit saivat lopulta isännät voittajiksi maalein 2-1. Helsinkiläisillä on siis nyt oiva mahdollisuus revanssiin.


120710 - Pitkäaikaispotilaat yhä sivussa
Friday pääsi eroon kepeistä. Kuva: Matti Murto. Atlantiksen pitkäaikaispotilaat ovat yhä sivussa harjoitusvahvuudesta. Nivusleikkauksesta toipuva Iyam Friday sai jo heittää kepit nurkkaan, mutta juoksulupaa pallotaituri odottaa vasta elokuun alusta.

Teemu Pannula sai juoksuluvan heinäkuun 1. päivä, mutta leikattu polvi kipeytyi uudelleen heti ensimmäisellä lenkillä, ja nyt odotellaan lääkärin päätöstä jatkohoidosta.

Polven sivusidevammasta toipuva Lauri Bergström otti viime viikolla jo varovasti osaa palloharjoituksiin, mutta maanantaina Suomen armeija tarvitsi poikansa riveihinsä. Ensimmäiset loma-anomukset ovat kuitenkin jo vetämässä, ja keskikenttäpelaajaa odotellaan vähitellen jälleen harjoitusvahvuuteen.

Maalivahti Eemeli Lohvansuu sen sijaan kulkee yhä käsi kipsissä, ja Eemeliä tuskin enää tällä kaudella nähdään tolppien välissä.

120708 - Piste Myyrmäestä
Chidi toi lisää virtaa hyökkäspeliin. Kuva: Matti Murto. Atlantis sai yhden sarjapisteen tuliaisiksi Myyrmäen vierailultaan. Helsinkiläisillä oli varsinkin toisella jaksolla muutama maukas paikka ratkaista koitos, mutta tällä kertaa palloa ei verkkoon asti saatu vaan päädyttiin maalittomiin tasalukemiin 0-0.

Avausjakso oli molemmilta joukkueilta tarkkaa peliä, ja maaalitilanteet olivat vähissä kummassakin päässä. Toisella jaksolla Atlantis sai paremmin otetta pelistä, ja vaihdosta kentälle kirmannut Samuel Chidi toi lisää vaarallisuutta vieraiden hyökkäyksiin. Isännät puolustivat kuitenkin kurinalaisesti, ja maalivahti Toni Korkiakoski poimi loput. Näin tuloksena oli maaliton tasapeli ja yksi sarjapiste kummallekin joukkueelle.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Charles Isimeme, Blaise Mbemba, Severi Murto, Alan Arruda, Victor Solomon (57. Samuel Chidi), Alimamy Jalloh, Sampha Kamara (46. Ville Teelahti), Abdul Sesay, Mohamed Fofana ja Cassiano.


120707 - Sunnuntaina Myyrmäkeen
PK-35 Atlantis matkustaa sunnuntaina vanhalle kotiareenalleen, kun helsinkiläiset kohtaavat Myyrmäen stadionilla PK-35/VJS:n. Ottelu alkaa klo 18.30.

Atlantis ja PK-35/VJS ovat sarjataulukossa peräkkäin sijoilla 7 ja 8. Molemmilla on koossa 14 pistettä ja eroa putoamisviivaan ainoastaan yksi piste, joten lisäpisteet olisivat kummallekin joukkueelle kovasti tervetulleita. Keväällä vantaalaiset hakivat Talista kurinalaisella puolustuspelillä vierasvoiton maalein 0-2 eli Atlantis matkaa Myyrmäkeen revanssi mielessään.


120705 - Atlantiksella maalijuhla Bolliksella
Mamy osui kahdesti Bolliksen derbyssä. Kuva: Matti Murto. Atlantis vietti riemukasta maalijuhlaa Bolliksen derbyssä torstai-iltana. Punapaidat kukistivat Kiffenin selvin lukemin 5-0 (3-0).

Kiffen oli vasta palannut kesätauolta, eivätkä mustapaidat olleet torstaina terävimmillään. Atlantis näyttikin heti alussa, mitä tuleman pitää. Abdul Sesay iski jo 3. minuutilla Mohamed Fofanan nappikeskityksestä pallon ensimmäisen kerran Christos Zavrosin selän taakse. Jatkoa seurasi 15. minuutilla, ja tällä kertaa Fofanan tarjoilusta pääsi nauttimaan Alimamy Jalloh. Severi Murto oli asialla 34. minuutilla, ja tilanne jo 3-0. Näissä numeroissa mentiin myös tauolle.

Toisella jaksolla punapaidat jatkoivat pommitustaan. Mamy ampui 48. minuutilla 4-0 ja Sesay 53. minuutilla jo 5-0. Tämän jälkeen kentällä nähtiin Akatemia-energiaakin, kun Aziz Bhar ja Farid Mountassir pääsivät ottamaan tuntumaa miesten peliin. Loppunumerot aurinkoisella Bolliksella olivat 5-0, ja samalla Atlantis kipusi sarjataulukossa mukavasti pari pykälää ylöspäin.

Atlantiksen kokoonpano: Mamadou Diatta, Charles Isimeme, Ville Teelahti, Blaise Mbemba, Severi Murto, Alan Arruda (57. Aziz Bhar), Victor Solomon (55. Samuel Chidi), Alimamy Jalloh (69. Farid Mountassir), Abdul Sesay, Mohamed Fofana ja Cassiano.


120704 - Torstaina Bolliksen derby
FC Kiffen Torstaina pelataan Töölön Pallokentän herruudesta, kun Atlantis kohtaa Bolliksen nurmella FC Kiffenin. Keväällä Kiffenin isännöimässä ottelussa päädyttiin tasanumeroihin 1-1. Nyt on vuorossa Atlantiksen kotiottelu. Taisto alkaa perinteisesti klo 18.30.

Kiffen ja Atlantis ovat sarjataulukossa peräkkäin sijoilla 8 ja 9. Eroa joukkueiden välillä on kaksi pistettä, joten voitolla Atlantiksella olisi mahdollisuus kivuta putoamisviivan paremmalle puolelle. Kiffen on kuitenkin punapaidoille ollut perinteisesti paha vastus. Kevään koitoksessa varsinkin kärkikaksikko Feras Abid - Fisnik Gerxhaliu oli alituisena riesana Atlantiksen puolustukselle.


120702 - Sevelle nauha
Seve kantaa jatkossa kipparin nauhaa. Severi Murto on valittu Atlantiksen edustusmiehistön uudeksi kapteeniksi. Kipparin nauha vapautui toukokuun alussa, kun ex-kapteeni Alan Arruda siirtyi valmennusportaaseen. Nauhaa kantoi ensin topparijärkäle Ville Teelahti, mutta tämän työesteet ovat rajoittaneet osallistumista niin paljon, että jatkossa nauha nähdään Seven hihassa.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)