Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-30.6.2012

120630 - Atlantis voittoon Laajasalossa
Fofa ampui voittomaalin 92. minuutilla. Kuva: Matti Murto. Atlantis nappasi lauantaina kauden ensimmäisen vierasvoiton, kun punapaidat kukistivat Laajasalon nurmella tiukan väännön päätteeksi isäntäjoukkue LPS:n maalein 1-3 (0-0).

Avausjakso oli Atlantiksen hienoista hallintaa, mutta maalipaikat olivat kortilla molemmilla joukkueilla. Isäntien parhaat paikat tulivat erikoistilanteista, joissa Juha Leukkunen oli alati vaarallinen. Punapaitojen hyökkäykset taas pysähtyivät vihreään muuriin, joka Niko Saukkosen johdolla siivosi pallot väljemmille vesille.

Toisella jaksolla alkoi sitten tapahtua. Ensin vihreiden Teemu Kankkonen hyödynsi Atlantis-pelaajien ajatuskatkon ja nosti 20 metristä pallon yli Sam Jammehin. Tämä herätti punapaidat, ja isäntien maalilla nähtiin melkoisia mylläköitä. Vihdoin 82. minuutilla koitti kaivattu tasoitus, kun Alimamy Jalloh survoi pallon verkkoon. Tämän jälkeen kumpikin joukkue haki voittomaalia, ja lopulta 92. minuutilla Mohamed Fofana räjäytti punaisten riemun. Tarkka laukaus 16 metrin rajalta kaartoi tolpan vierestä maaliin, ja tilanne oli 1-2. Abdul Sesay tuikkasi vielä varmuuden vakuudeksi 95. minuutilla loppunumerot 1-3, ja näin arvokkaat kolme pistettä Atlantikselle.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Charles Isimeme, Blaise Mbemba, Jussi Äijälä, Severi Murto, Alan Arruda, Victor Solomon (58. Samuel Chidi), Alimamy Jalloh, Abdul Sesay, Mohamed Fofana ja Lawrence Simeon (72. Sampha Kamara).


120629 - Samppa palaa Atlantikseen
Samppa vaihtaa jälleen Atlantiksen paitaan. Maalivahti Sam Jammeh palaa Atlantiksen miehistöön. Jammeh siirtyy punapaitoihin lainalle FC Viikingeistä. Maalivahtilupaus nähtiin myös viime kaudella Atlantiksen tolppien välissä, jolloin tilastoihin kertyi 13 ottelua Kakkosessa.

Valmennuspäällikkö Mikko Lappalainen on tyytyväinen Jammehin siirron varmistuttua. - Eemelin loukkaannuttua tarvitsimme ryhmään toisen maalivahdin, ja Samppa taas tarvitsee pelipaikan, joten ratkaisu Viikinkien kanssa syntyi luontevasti. Nyt meillä on käytettävissä hyvä maalivahtikaksikko.


120629 - Lauantaina Laajasaloon
Laajasalon Palloseura Atlantis palaa lauantaina takaisin tositoimiin lyhyeltä juhannusvapaaltaan, kun punapaidat kohtaavat Laajasalon nurmella isäntäjoukkue Laajasalon Palloseuran. Taisto Kakkosen sarjapisteistä alkaa klo 17.00.

LPS on sarjataulukossa hienosti kolmantena kerättyään 12 ottelusta 18 pistettä. Keväällä Atlantis oli Bolliksen nurmella vahvempi maalein 3-1, joten saarelaisilla on nyt revanssin paikka kotiareenallaan. Laajasalon pieni nurmi on perinteisesti ollut Atlantikselle vaikea vierailukohde, ja pisteitä sieltä on tarttunut mukaan todella nihkeästi. Punapaidat lähtevät kuitenkin tosissaan haastamaan isäntiä lauantaina, ja luvassa on varmasti jälleen tiukka vääntö. Atlantikselta sivussa ovat edelleen pitkäaikaispotilaat Lauri Bergström, Iyam Friday, Eemeli Lohvansuu ja Teemu Pannula.


120620 - Atlantis palasi voittokantaan
Sesay osui kahdesti Kuusysin verkkoon. Kuva: Matti Murto. Atlantis ja Kuusysi tarjosivat yhteensä seitsemän maalia Bolliksella keskiviikkoiltana. Isännät osuivat kerran enemmän, joten näin vihdoin kaivattu voitto punapaidoille lukemin 4-3 (2-0).

Avausjakso mentiin Atlantiksen komennossa. Punapaidat iskivät kaksi upeaa maalia. Ensin Abdul Sesay osui Mohamed Fofanan tarjoilusta 23. minuutilla, ja juuri ennen taukovihellystä Fofana viimeisteli Severi Murron syötöstä tilanteeksi jo 2-0. Kuusysillä oli kuitenkin myös paikkansa, ja kahdesti pallo kolahti Atlantiksen ylähirteen.

Valkopaidat saivat toiselle jaksolle mainion startin, kun Charles Isimeme ensin rikkoi kulmalipulla ja lopulta jatkoi seuranneen vaparin omaan verkkoon. Pelikello näytti tuolloin vasta 49. minuuttia. Vaihtomies Samuel Chidi kuitenkin kuittasi 54. minuutilla viimeistelemällä läpiajosta 3-1. Sesay iski illan toisen osumansa 60. minuutilla, ja taululla jo lukemat 4-1. Kuusysi kavensi pilkulta 64. minuutilla, kun Jaako Rantanen ohitti varmasti Olavi Hetemäen. Lisää jännitystä saatiin vielä 92. minuutilla, kun Niko Tirkkonen ampui pallon 18 metristä alakulmaan. Enempää osumia ei kuitenkaan enää nähty, ja näin loppunumerot aurinkoisella Bolliksella isännille 4-3.

Atlantiksen kokoonpano: Olavi Hetemäki, Charles Isimeme, Blaise Mbemba, Jussi Äijälä, Severi Murto, Alan Arruda, Victor Solomon (46. Samuel Chidi), Alimamy Jalloh, Abdul Sesay (74. Lawrence Simeon), Mohamed Fofana ja Cassiano.


120619 - Keskiviikkona vastassa Kuusysi
FC Kuusysi Atlantis palaa keskiviikkona tutulle kotiareenalleen Töölön Pallokentälle, kun punapaitojen vieraaksi saapuu FC Kuusysi Lahdesta. Taisto sarjapisteistä alkaa Bolliksella klo 18.30.

Kuusysi on kerännyt 10 ottelusta 13 pistettä ja sijoitus sarjataulukossa on viides. Lahtelaiset voittivat keväällä Atlantiksen Kisapuiston keinonurmella Kaarlo Rantasen maaleilla 2-1.

Atlantis on taulukossa edelleen tiukasti putoamisviivan alapuolella. Valmennuskaksikko Alan Arruda - Mikko Lappalainen on miettinyt kuumeisesti keinoja kurssin korjaamiseksi, ja ryhmitystä on jälleen muokattu hiukan uuteen uskoon. Keskiviikkona nähdään, miten uudet lääkkeet toimivat.


120618 - Atlantis ´97 turnausvoittoon Porvoossa
Antti osui neljästi Porvoossa. Atlantis ´97 oli vahvassa vireessä Porvoossa viikonloppuna pelatussa kutsuturnauksessa. Alkulohkossa kaatuivat Akilles ja TiPS, HJS:n kanssa päädyttiin tasapeliin. Sijoituspeleissä kyytiä sai ensin PeKa maalein 5-0. Finaalissa kukistui Haukilahden HooGee Saleem Khanin maalilla 1-0. Punapaitojen ykköstykki Porvoossa oli neljä osumaa viimeistellyt Antti Mäkinen.

Valmentaja Aude Kwantoko oli todella tyytyväinen suojattiensa esitykseen viikonloppuna. - Pelasimme erittäin kurinalaisesti ja se palkittiin. Pojat todella ansaitsivat tämän voiton.


120615 - Ei tuliaisia Järvenpäästä
Victor ampui Atlantiksen ainokaisen. Kuva: Matti Murto. JäPS ja Atlantis kävivät tiukan taiston sarjapisteistä Järvenpään keskuskentällä perjantai-iltana. Isännät nousivat lopulta viime hetkellä voittoon lukemin 2-1 (0-1), joten Atlantiksen tuska ei hellitä.

Avausjakso oli Atlantiksen hallintaa, ja punapaidoilla oli paikkansa ratkaista koitos. Pallo saatiin kuitenkin vain kertaalleen isäntien verkkoon, kun Victor Solomon tykitti 8. minuutilla tilanteeksi 1-0. Tauon jälkeen siniset pääsivät paremmin peliin mukaan, ja punapaidoilla askel alkoi painaa. Einari Kurittu kavensi 50. minuutilla tilanteeksi 1-1, ja nämä näyttivät jo jäävän loppunumeroiksi. Ville Jauhiainen tykitti kuitenkin 90. minuutilla kanuunan, minkä Olavi Hetemäki vaivoin selvitti, mutta Tuomo Huusko jatkoi irtopallon verkkoon. Näin Atlantis sai palata Helsinkiin tyhjin käsin.

Atlantiksen kokoonpano: Olavi Hetemäki, Charles Isimeme, Ville Teelahti, Severi Murto, Alan Arruda, Victor Solomon, Alimamy Jalloh, Samuel Chidi (62. Mohamed Fofana), Sampha Kamara (78. Cassiano), Abdul Sesay (85. Aziz Bhar) ja Lawrence Simeon.


120614 - Perjantaina Järvenpäähän
Järvenpään Palloseura Atlantis matkustaa perjantaina Järvenpäähän, missä punapaidat haastavat isäntäjoukkue Järvenpään Palloseuran. Ottelu alkaa Keskuskentällä klo 19.00.

JäPS on aloittanut sarjan pirteästi, ja sinipaidat ovat tiukasti mukana lohkon kärkikahinoissa. Varsinkin järvenpääläisten hyökkäyskalusto Antti Autio, Einari Kurittu ja ikinuori Jani Myllyniemi herättävät takuuvarmasti pelkoa vastustajissa.


120614 - Tatu palaa Käpylään
Tatu vaihtaa KäPa:n paitaan.. Tatu Penttinen siirtyy loppukaudeksi Kolmosessa pelaavan Käpylän Pallon miehistöön. Penttinen kärsi keväällä ikävästä takareisivammasta, ja peliaika Atlantiksessa on alkukierroksilla jäänyt vähäiseksi. Nyt hyökkääjä palaa hakemaan pelituntumaa tuttuun ympyristöön. Atlantis kiittää Tatua ja toivottaa menestyksekästä jatkoa.

120613 - Eemeli leikkauspöydälle
Eemeli joutuu operoitavaksi. Atlantiksen loukkaantumishuolet jatkuvat, kun nyt vuorostaan maalivahti Eemeli Lohvansuu joutui operoitavaksi. Eemeli loukkasi maanantain viimeistelyharjoituksissa kätensä, mistä kuvauksissa löytyi murtuma kämmenluussa ja leikkauspöytä odotti heti keskiviikkoaamuna. Huilia pelikentiltä on luvassa muutama kuukausi, joten punapaidat joutuvat etsimään uutta miestä tolppien väliin.

Atlantiksen sairastuvalla on entuudestaan pitkäaikaispotilaina polvitähystyksestä toipuva Teemu Pannula, nivusoperaatiosta juuri kotiutunut Iyam Friday sekä polven sivusidevammaa paranteleva Lauri Bergström. Pienempiä vammoja on mm. Futura-pelin huilanneilla Charles Isimemellä ja Blaise Mbemballa.


120612 - Tasapeli Talissa
Sesay osui kahdesti Futuran verkkoon. Kuva: Matti Murto. Atlantis ja Futura kävivät rajun taiston sarjapisteistä Talin nurmella tiistai-iltana. Molemmat joukkueet tarvitsivat kipeästi lisäpisteitä, mutta lopulta Talissa päädyttiin tasanumeroihin 2-2 (1-0). Näin kumpikin jatkaa edelleen uhkaavasti mukana putoamistaistelussa.

Futura aloitti pirteästi, ja varsinkin Misse Ebongue oli alituisena uhkana punapaitojen alakerralle. Vähitellen isännätkin pääsivät mukaan peliin, ja heti 10. minuutilla illan ykköspalkittu Abdul Sesay tykitti johto-osuman. Atlantiksella oli runsaasti paikkoja lisäosumiinkin, mutta kun niitä ei hyödynnetty Ebongue iski 60. minuutilla tasoituksen. Sesay kuitenkin kuittasi vain viisi minuuttia myöhemmin tilanteeksi 2-1. Jälleen isännillä oli tilaisuutensa ratkaista peli edukseen, mutta viimeistely oli heppoista. Lopulta porvoolaisten loppurutistus toi pelätyn tasoituksen, kun Ebongue survoi 89. minuutilla pallon toistamiseen Olavi Hetemäen selän taakse.

Atlantiksen kokoonpano: Olavi Hetemäki, Ville Teelahti, Jussi Äijälä, Severi Murto, Alan Arruda, Victor Solomon, Alimamy Jalloh, Samuel Chidi (86. Sampha Kamara), Abdul Sesay, Mohamed Fofana (69. Lawrence Simeon) ja Cassiano.


120611 - Tiistaina vastassa Futura Talissa
FC Futura Talin urheilupuistossa pelataan tiistaina isoista pisteistä, kun Atlantis saa vieraaksi FC Futuran Porvoosta. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin sijoilla 9 ja 10, joten kumpikin janoaa kipeästi lisäpisteitä kohentaakseen asemiaan taulukon häntäpäässä. Taisto Talin nurmella alkaa klo 18.30.

120609 - Alppiruusu Tenkasen uusi kantamesta
Matkailukeskus Alppiruusu Atlantiksen lentävän managerin Aarne Tenkasen Itä-Suomeen suuntautuneet keikkamatkat ovat poikineet miehelle uuden kantamestan Elimäeltä. Täyden palvelun matkailukeskus Alppiruusu on tehnyt vaikutuksen kokeneeseen matkamieheen.

- Alppiruusussa on Kymenlaakson paras safka ja ylivertanen palvelu. Vein kerran koko Atlantiksen jengin sinne syömään ja kundit oli huuli pyöreenä kun nätit kimmat kanto pöytään herkkuja toisensa perään. Suosittelen lämpimästi!


120607 - HIFK kaatui treenipelissä
HIFK Atlantis ja HIFK kävivät torstaina Talin nurmella 70 minuutin harjoitusväännön, jossa molemmat miehistöt hioivat kuvioita ja testailivat pelaajia tulevia koitoksia varten. Atlantiksen kärjessä viiletti toisella jaksolla tuttu nro 30 Adriano, joka näin lunasti lupauksensa esiintyä vielä Atlantis-paidassa. Adi osoitti taitojen ja yrityksen olevan yhä tallella, vaikka vauhti vuosien saatossa onkin jo hiukan hiipunut. Vanha maalitykki ei tällä kertaa viimeistelyssä onnistunut, mutta kun Samuel Chidi ja Victor Solomon osuivat kumpikin kertaalleen, loppunumerot olivat punapaitojen eduksi 2-1 (0-1).

120606 - Friday leikkauspöydälle
Friday joutuu operoitavaksi. Kuva: Matti Murto. Iyam Fridayn keväinen nivusvamma vaatii leikkaushoitoa. Vamma ei ole parantunut levolla ja kuntoutuksella, joten vaihtoehdoksi jäi vain ensi maanantaina suoritettava operaatio. Takaisin harjoitusvahvuuteen pallovirtuoosia odotellaan aikaisintaan parin kuukauden kuluttua.

Atlantiksen sairastuvalla on entuudestaan pitkäaikaispotilaina polvitähystyksestä toipuva Teemu Pannula sekä polven sivusidevammaa paranteleva Lauri Bergström.


120605 - Samphalle jatkosopimus
Sampha jatkaa Atlantiksessa. Sampha Kamara (s. 1988) on allekirjoittanut jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Sierra Leonesta kotoisin oleva ja maansa nuorten MM-kisajoukkueessa 2003 pelannut Kamara liittyi Atlantis Akatemian joukkueeseen kaudella 2006 muutettuaan Joensuusta Helsinkiin. Tämän jälkeen vasenjalkainen pallotaituri on pelannut Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Atlantiksen että FC Espoon riveissä. Viime kaudella tilastoihin kertyi Atlantis-paidassa Kakkosessa 21 ottelua ja 1 maali.

120603 - Tappioputki sai jatkoa
Victorin maalit eivät riittäneet pisteille. Kuva: Matti Murto. Kotkan Työväen Palloilijat ja Atlantis kävivät tiukan taiston sarjapisteistä Arto Tolsa Areenalla sunnuntaina. Punapaidat janosivat pisteitä raivoisasti, mutta loppunumerot tulostaululla olivat tylyt 3-2 (2-1) isäntien eduksi.

Avausjakso oli vauhdikasta peliä. Atlantis otti vähitellen komennon kentällä, mutta kotkalaiset iskivät avausmaalin, kun Niko Ikävalko puski 15. minuutilla Mamet Mulan vapaapotkusta pallon Olavi Hetemäen selän taakse. Punapaitojen kuittaus nähtiin 25. minuutilla, kun vuorostaan Victor Solomon puski pallon KTP:n verkkoon. Kotkalaiset osuivat kuitenkin vielä kerran ennen taukovihellystä. Kulmapotkun jälkitilanteesta Toni Klang pääsi ampumaan 44. minuutilla puoliaikatilanteeksi 2-1.

Toiselle jaksolle Atlantis tuli vahvalla asenteella. Punapaidat rakentelivat koko joukon mainioita maalipaikkoja, mutta lopulta osuma nähtiinkin toisessa päädyssä, kun Samuli Nieminen ohjasi irtopallon Hetemäen selän taakse 64. minuutilla. Victorin kavennusosuma 92. minuutilla oli lopulta enää kosmetiikkaa. Näin arvokkaat sarjapisteet jäivät Kotkaan.

Atlantiksen kokoonpano: Olavi Hetemäki, Ville Teelahti, Blaise Mbemba, Jussi Äijälä, Severi Murto, Victor Solomon, Alimamy Jalloh, Samuel Chidi, Mohamed Fofana, Cassiano (71. Avdul Sesay) ja Lawrence Simeon (79. Tatu Penttinen).


120602 - Sunnuntaina Kotkaan
KTP Atlantiksen vieraspelit jatkuvat sunnuntaina, kun punapaidat matkaavat Kotkaan. Vastustajaksi Arto Tolsa Areenalla asettuu isäntäjoukkue KTP klo 18.30.

KTP on aloittanut kauden vahvasti, ja valkovihreät keikkuvat sarjataulukossa kakkosena. Varsinkin liigaympyröistä tuttu maalitykki Niko Ikävalko on Kakkosessa tehnyt tuhoisaa jälkeä.

Atlantis puolestaan on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä, joten täydennystä pistepussiin kaivataan kipeästi.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)