Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-31.8.2011

110831 - Samppa ja Emil jatkavat Atlantiksessa
Samppa jatkaa Atlantiksessa kauden loppuun. Sam Jammeh ja Emil Sutela jatkavat Atlantiksen riveissä kauden loppuun. Jammeh kuului alkukauden Viikinkien miehistöön, mutta kun peliaikaa Ykkösessä ei tullut, Samppa siirtyi heinäkuussa Atlantikseen. Sutela puolestaan pelasi alkukauden FC KooTeePeen paidassa ja esiintyi kentällä kolmessa Ykkösen ottelussa. Heinäkuun lopulla Emil vaihtoi Atlantikseen ja nappasi samantien omakseen vasemman laitapakin paikan. Molempien pelaajien lainat ulottuivat ensivaiheessa 31.8. saakka, mutta nyt kummankin siirtoa on jatkettu kauden loppuun.

110828 - Kaksi kuoleman peliä takana
Tenkanen uskoo sarjapaikan säilymiseen. Atlantis on selvittänyt onnistuneesti kaksi kuoleman suudelmaa, kun punapaidat ovat kohdanneet muista putoajakanditaateista nyt Sudet ja KTP:n. Susilta irtosi täysi pistepotti ja Kotkalta piste. Samalla Atlantis kipusi sarjataulukossa jo niukasti putoamisviivan yläpuolelle.

Atlantis-manageri Aarne Tenkanen uskoo vahvasti sarjapaikan säilymiseen. - Jengissä on nyt hyvä fiilis ja jokainen tekee duunia tosissaan. Kotkalta ois pitäny ottaa kolme pinnaa mut hyvä näinkin. Seuraavaks pelataan isoista pisteistä taas ens sunnuntaina Laajasalossa. Toivottavasti hyvä vire jatkuu, sillä tätäkään matsia ei ole varaa hävitä.


110826 - KäPa-peli siirtyy sunnuntaiksi 11.9.
KäPa Atlantiksen seuraava kotiottelu Käpylän Palloa vastaan siirtyy pelattavaksi sunnuntaina 11. syyskuuta klo 18.30. Alkuperäinen pelipäivä ottelulle oli perjantai 9. päivä, mutta KäPa - Klubi 04 -pelin siirtyminen samalle viikolle siirsi myös Atlantis - KäPa -ottelua.

110826 - Bolliksen taisto päättyi tasan
Bola ampui Atlantiksen maalin Bolliksella. Atlantis ja KTP kävivät perjantaina rajun taiston sarjapisteistä Töölön Pallokentällä. Molemmat janosivat päätösvihellykseen saakka täyttä pistepottia, mutta lopulta Bolliksen iltavaloissa päädyttiin pistejakoon maalein 1-1 (1-0).

KTP aloittaa vahvasti ja hallitsee hienokseltaan avausjaksoa. Isännät kuitenkin hyökkäävät muutamaan otteeseen terävästi, ja yksi näistä tuottaa myös tulosta, kun Iyam Friday pelaa 23. minuutilla Bobo Bolan tekopaikkaan ja pallo yli maalivahti Ville Turan kotkalaisten verkkoon. Näin tauolle mennään kotijohdossa 1-0.

KTP saa toiselle jaksolle unelma-alun, kun Charles Isimeme 51. minuutilla menettää alimpana miehenä pallon. Raitapaidat kiittävät, ja Teimuraz Apriamashvili iskee tasoituksen. Tämän jälkeen molemmat hakevat raivoisasti voittomaalia. Kumpikin saa kertaalleen pallon verkkoon, mutta molemmilla kerroilla rajamiehen lippu on pystyssä. Loppuun kohden isäntien painostus kasvaa, ja viimeiset 15 minuuttia on melkoista mylläkkää kotkalaisten maalilla. Maalipuut kolisevat muutamaan otteeseen, mutta Ville Turan taakse pallo ei enää mene. Näin Bolliksella päädytään pistejakoon lukemin 1-1.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Charles Isimeme, Blaise Mbemba, Alan Arruda, Iyam Friday, Bobo Bola, Alimamy Jalloh, Sampha Kamara (68. Lauri Bergström), Leevi Priha (46. Samuel Chidi), Cassiano (46. Emil Sutela) ja Severi Murto.


110825 - Perjantaina Bolliksella vastassa KTP
KTP Atlantiksen taistelu sarjapaikasta jatkuu perjantaina, kun perinneseura KTP saapuu punapaitojen vieraaksi Töölön Pallokentälle. Tiukka vääntö sarjapisteistä alkaa Bolliksen iltavaloissa klo 18.30. Tunnelmaa luomassa on myös täysi bussillinen kotkalaisfaneja.

Pallokentällä pelataan perjantaina kovilla panoksilla. Atlantiksella on 20 kierroksen jälkeen koossa 23 pistettä ja kotkalaisilla kaksi pinnaa vähemmän. Atlantis on sarjataulukossa kymmenentenä juuri putoamisviivan yläpuolella, ja KTP tällä hetkellä viimeisen putoajan paikalla. Keväällä Kotka oli Arto Tolsa Areenalla vahvempi maalein 2-1.


110823 - Atlantis-pelaaja maalinteossa Champions Leaguessa
Manduca pelasi Atlantiksessa 1998. Apoel Nikosian Gustavo Manduca viimeisteli tiistaina joukkueensa avausmaalin Wisla Krakovan verkkoon, kun brassin kulmapotku painui suoraan puolalaisten verkkoon. Manducan maali löi alkutahdit kyproslaisten 3-1 voitolle, mikä lopulta vei Apoelin Champion Leaguen lohkovaiheeseen.

Gustavo Manduca pelasi kaudella 1998 Atlantiksen paidassa 10 ottelua Ykkösessä, joissa syntyi myös kaksi osumaa. Brassipelaaja tuli alunperin Suomeen HJK:n miehistöön, mutta kun peliaikaa ei raitapaidoissa irronnut kuin kahdessa ottelussa, 18-vuotias hyökkääjä vuokrattiin Atlantikseen.


110822 - Seve saanut vastuuta
Seve on pelannut täydet minuutit kolmessa viime pelissä. Severi Murto siirtyi elokuun alussa Kolmosen Nurmijärven Jalkapalloseurasta Atlantiksen riveihin ja on heti astunut isoon rooliin punapaitojen miehistössä. Murto on pelannut tähän mennessä kolme ottelua Atlantis-paidassa ja kirjannut kaikissa peleissä tilastoihin täydet 90 minuuttia. Viime viikon Klubi 04 -taistossa palkintoraati muisti keskikentän työmyyrää hopeisella mitalilla.

Severi Murto on Nurmijärven kasvatti, joka pelasi jo B-junioreissa Atlantiksessa. Nyt nuorukainen palasi punapaitoihin ja nappasi heti paikan avauksessa. Atlantis-luotsi Unto Virkkala on ollut erittäin tyytyväinen Murron aloitukseen. - Seve pelaa ikäisekseen todella kypsästi ja on tasapainottanut hyvin meidän keskikenttäpeliä.


110820 - Atlantis nousi voittoon Kouvolassa
Arruda ampui voittomaalin. Sudet ja Atlantis kävivät lauantaina tiukan väännön sarjapisteistä Kouvolan urheilupuistossa. Isännät aloittivat vahvasti, mutta Atlantis nousi toisella jaksolla väkisin ohi. Pisteet matkasivat Helsinkiin lopulta maalein 1-2 (1-1).

Sudet aloitti rajulla prässillä ja sai luotua muutaman mainion maalipaikan. Yksi näistä tuotti myös tulosta, kun Miikka Äijö ampui unelmapommin takayläkulmaan 21. minuutilla. Tämä kuitenkin herätti tällä kertaa sinisissä esiintyneet vieraat. Tilanteita alkoi syntyä myös Susien maalille. Lopulta Kele Nnajiofor vapautti 37. minuutilla Iyam Fridayn läpiajoon, ja tämä sijoitti varmasti tasoituksen. Näin tauolle mentiin tasalukemissa 1-1.

Toisella jaksolla Susien liike rupesi hiipumaan. Atlantis janosi johtomaalia, ja tämä nähtiinkin 70. minuutilla. Sampha Kamara tarjoili vaparin takaviistoon, ja Alan Arruda sijoitti kylmästi pallon verkkoon. Maalin jälkeen isännät hakivat tasoitusta, mutta Susien hampaat olivat tylsät. Atlantis puolusti kurinalaisesti päätösvihellykseen asti ja nappasi näin arvokkaat sarjapisteet Helsinkiin.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Charles Isimeme, Blaise Mbemba, Alan Arruda, Iyam Friday, Bobo Bola, Alimamy Jalloh, Sampha Kamara, Kelechukwu Nnajiofor (73. Samuel Chidi), Cassiano (76. Lauri Bergström) ja Severi Murto.


110819 - Lauantaina Kouvolaan
Sudet Atlantis matkustaa lauantaina Kouvolaan, missä helsinkiläiset saavat vastaansa isäntäjoukkue Sudet. Taisto sarjapisteistä alkaa urheilupuistossa klo 16.00.

Kouvolassa pelataan lauantaina isoista pisteistä. Susilla on 19 kierroksen jälkeen koossa 21 pistettä ja Atlantiksella pinna vähemmän. Kevätkierroksella Atlantis oli Bolliksella vahvempi maalein 2-0, joten Sudet lähtevät varmasti rajulla asenteella hakemaan revanssia kotiareenallaan.


110818 - Edessä ratkaisupelit
Kakkonen Kakkosen A-lohkon nousu- ja putoamistaistelu jatkuu kiivaana päätöskierroksille saakka. Nousukarsintoihin himoavat tiukimmin Klubi 04, Mikkeli, Gnistan ja Pallohonka, mutta putoamiskurimuksessa on vielä ainakin kuusi joukkuetta.

Atlantiksella on jäljellä seitsemän peliä, joista viisi muita putoajakanditaatteja vastaan (Sudet, KTP, LPS, KäPa ja MPS). Loput kaksi vastustajaa (GrIFK ja Kuusysi) ovat jo turvallisesti keskikastissa.

Atlantis-manageri Aarne Tenkanen laskee säilymiseen vaadittavan reilut 30 pistettä. - Meillä on nyt 20 pinnaa. Ainakin kolme voittoa ja jokunen tasuri tarvitaan vielä. Lauantaina on Kouvolassa ensimmäinen sauma napata lisäpinnoja.


110816 - Atlantis taisteli tasurin
Friday ampui tasoituksen. Atlantis ja Klubi 04 kävivät tiistai-iltana tiukan väännön sarjapisteistä sateisella Pallokentällä. Iyam Friday ampui lopulta 92. minuutilla punapaidoille riemukkaan tasoituksen, ja näin pisteet tasattiin maalein 1-1 (0-1).

Atlantis aloitti pirteästi ja hallitsi hienokseltaan ensimmäistä 20 minuuttia. Tämän jälkeen ote alkoi siirtyä raitapaidoille, ja Klubi rakensi useamman maukkaan maalipaikan vasemman laidan Kevin Mombilon kautta. Juuri ennen taukovihellystä Samuel Chidin tykki puhuu. Tomas Karike Klubin maalilla torjuu eteensä, ja Kele Nnajiofor ehtii irtopalloon. Karike venyttää kuitenkin uskomattomasti kätensä Kelen vedon tielle. Vastahyökkäyksestä Joel Pohjanpalo iskee vieraat johtoon pallon kimmotessa Alan Arrudasta verkkoon. Näin tauolle vierasjohdossa 0-1.

Toiselle jaksolle Unto Virkkala juoksuttaa kentälle Iyam Fridayn ja Keke Malolo-Mukokon. Punapaidat hakevat tasoitusta, mutta Klubi puolustaa tarkasti ja Karike poimii loput. Vihdoin 92. minuutilla Atlantiksen taistelu palkitaan. Lauri Bergström tarjoaa maukkaan pystysyötön. Friday karkaa läpiajoon ja sijoittaa pallon varmasti verkkoon. Näin loppunumerot Bolliksen iltavaloissa 1-1.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Blaise Mbemba, Alan Arruda, Bobo Bola, Samuel Chidi, Edward Anyamkyegh (46. Jivenci Malolo-Mukoko), Sampha Kamara, Leevi Priha (76. Lauri Bergström), Kelechukwu Nnajiofor (46. Iyam Friday), Cassiano ja Severi Murto.


110815 - Tiistaina vastassa Klubi 04
Klubi 04 Atlantiksen taistelu sarjapaikasta jatkuu tiistaina, kun punapaidat kohtaavat Töölön Pallokentällä HJK:n reservimiehistön Klubi 04:n. Vääntö sarjapisteistä alkaa Bolliksen nurmella klo 18.30.

Klubi 04 on keikkunut Kakkosen A-lohkon kärjessä käytännössä koko kauden. Tällä hetkellä raitapaidat ovat taulukossa kolmantena, mutta kolme ottelua vähemmän pelanneena kuin kärkijoukkue MP. Atlantiksen sijoitus on vielä niukasti putoamisviivan alapuolella. Punapaidat ovat kuitenkin viime peleissä esiintyneet pirteästi uuden päävalmentajan Unto Virkkalan johdolla. Kevätkierroksella Atlantis kukisti Klubin Talin nurmella 3-1.


110813 - Victor siirtyy Poriin
Victor siirtyy Poriin. Atlantiksen alkukauden maalitykki Victor Solomon on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Ykkösen FC PoPan kanssa. Solomon pelasi punapaidassa 15 ottelua, joissa syntyi kunnioitettavat 14 osumaa. Solomon on aikaisemmin pelannut Ykkösessä Jipon riveissä.

Victor Solomon kävi kevään aikana useamman Ykkösen joukkueen testissä, mutta sopimusta ei silloin minkään seuran kanssa syntynyt. Hyvät esitykset Atlantiksessa herättivät kuitenkin uudelleen Ykkösen joukkueiden mielenkinnon, ja nyt maalitykki pääsi jo valitsemaan useamman tarjouksen välillä. Atlantis kiittää Victoria ja toivottaa hyvää jatkoa Ykkösen taistoihin.


110807 - Atlantis haki pinnat Porvoosta
Kele osui kahdesti Porvoossa. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis haki arvokkaat sarjapisteet Porvoosta, kun punapaidat kukistivat iloisen peliesityksen jälkeen FC Futuran maalein 1-5 (0-2). Samalla Atlantis nousi ainakin hetkeksi jälleen putoamisviivan turvallisemmalle puolelle.

Atlantis esitti Porvoossa iloista hyökkäyspeliä, ja tällä kertaa se tuotti myös tulosta. Ensin 30. minuutilla porvoolaisten alakerta kaatoi Emil Sutelan rangaistusalueella, ja Kele Nnajiofor sijoitti pilkulta varmasti 0-1. Vain kaksi minuuttia myöhemmin Kele oli asialla uudestaan, kun hän ohjasi Iyam Fridayn nappikeskityksen verkkoon. Maalia juhlistanut volttisarja olisi kelvannut laajempaankin levitykseen. Jakson lopulla Futura haki rajusti kavennusta, mutta punaisten alakerta piti Sam Jammehin johdolla maalin puhtaana.

Toiselle jaksolle odotettiin taistelevaa kotijoukkuetta, mutta helsinkiläiset pitivät edelleen komentoa kentällä. Kun Friday 57. minuutilla purjehti läpi porvoolaispuolustuksen ja ampui pallon kolmannen kerran Robin Oleniuksen selän taakse, isäntien selkäranka katkesi. Charles Isimeme tykitti viisi minuuttia myöhemmin tilanteeksi jo 0-4. Futuran Benjamin Backmanin unelmaveto yläkulmaan 73. minuutilla oli laiha lohtu porvoolaisille, sillä Sampha Kamara kuittasi 84. minuutilla päätösnumeroiksi 1-5.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Charles Isimeme, Blaise Mbemba, Alan Arruda, Iyam Friday (88. Andreas Biedermann), Bobo Bola (78. Lauri Bergström), Samuel Chidi, Leevi Priha, Kelechukwu Nnajiofor (67. Sampha Kamara), Emil Sutela ja Severi Murto.


110806 - Sunnuntaina Porvooseen
FC Futura Atlantiksen seuraava mahdollisuus pistetilin kartuttamiseen on sunnuntaina, kun punapaidat matkaavat Porvooseen FC Futuran vieraaksi. Taisto Keskuskentällä alkaa klo 18.30.

Futura on viime viikot ollut todella vahvassa iskussa. Porvoolaiset ovat keränneet 17 pelistä 31 pistettä, ja sijoitus tällä hetkellä neljäs. Atlantiksella on koossa 16 pistettä, millä punapaidat ovat niukasti putoamisviivan huonommalla puolen. Keväällä helsinkiläiset olivat Bolliksella vahvempia 3-1.

Atlantikselta ovat sunnuntaina sivussa Mikkeli-pelin punaisen kortin takia Cassiano sekä varoitustilin täyttymisen vuoksi Victor Solomon.


110804 - Lasse Lintunen uusi junioripäällikkö
Lasse aloitti Atlantiksen junnupäällikkönä. Lasse Lintunen on aloittanut elokuun alusta Atlantis Juniorien uutena junioripäällikkönä. Lintusen toimenkuvaan kuuluu seuran koko junioritoiminnan kehittäminen ja laajentaminen.

Lasse Lintusella on monivuotinen valmentajakokemus sekä mies-, nais- että juniorijalkapallon parista. Koulutukseltaan hän on B-valmentaja.


110803 - Kiffen vei derbyn
Charles pelasi vahvasti punapaitojen alakerrassa. Kiffen vei nimiinsä Pallokentän herruuden tältä kaudelta, kun mustat hurmurit kukistivat Atlantiksen tiukan väännön jälkeen maalein 1-0 (1-0). Samalla Kiffen kipusi sarjataulukossa kohti turvallista keskikastia, kun taas punapaidat saavat taistella vielä tiukasti, ennen kuin sarjapaikka ensi kaudelle varmistuu.

Atlantis hallitsi hienokseltaan avausjaksoa ja muutama mainio maalipaikkakin saatiin aikaiseksi, mutta punaisten ruuti oli kosteaa. Kiffen sen sijaan käytti oman paikkansa, kun Samuli Komulainen tykitti 20 metristä tarkasti vasempaan alanurkkaan. Näin tauolle mentiin kotijohdossa 1-0.

Toiselle jaksolle Atlantis lähti hakemaan tasoitusta. Kiffen kuitenkin puolusti kurinalaisesti, ja punapaidat törmäsivät kerta toisensa jälkeen mustaan muuriin. Kello kävi, eikä kaivattua tasoitusta tullut, ja lopulta erotuomari Ville Simolan päätösvihellys armahti isännät. Pallokentän herruus ja arvokkaat sarjapisteet jäivät näin Kiffenille.

Atlantiksen kokoonpano: Sam Jammeh, Charles Isimeme, Blaise Mbemba, Victor Solomon (68. Kelechukwu Nnajiofor), Iyam Friday, Samuel Chidi, Sampha Kamara, Alimamy Jalloh (26. Amin Mekhane), Leevi Priha (84. Edward Anyamkyegh), Jivenci Malolo-Mukoko ja Emil Sutela.


110802 - Keskiviikkona pelataan Bolliksen herruudesta
FC Kiffen Keskiviikkona pelataan Töölön Pallokentän herruudesta, kun Kiffen ja Atlantis iskevät yhteen. Taisto Bolliksen samettinurmella alkaa klo 18.30.

Kiffen on kerännyt 15 pelistä 19 pistettä, ja sijoitus tällä hetkellä yhdeksäs. Atlantis on pelannut ottelun enemmän, ja koossa on 16 pistettä, millä punapaidat ovat niukasti putoamisviivan huonommalla puolen. Keväällä joukkueet päätyivät Talissa tasanumeroihin 1-1. Atlantikselta ovat keskiviikkona sivussa MP-pelin ulosajojen takia Alan Arruda ja Cassiano sekä varoitustilin täyttymisen vuoksi Bobo Bola.


110802 - Bergström ja Murto Atlantiksen riveihin
Late siirtyy Nurmijärveltä Atlantikseen. Nurmijärven Jalkopalloseuran nuoret lupaukset Lauri Bergström (s. 1993) ja Severi Murto (s. 1991) siirtyvät Atlantiksen riveihin. Nurmijärveläiskaksikko lähtee haastamaan punapaitojen kokeneempia pelimiehiä ja taistelemaan arvokkaista peliminuuteista Kakkosessa.

Lauri Bergströmillä on NJS:n lisäksi kokemusta HJK:n junioriorganisaatiosta. Severi Murto on NJS:n ohella pelannut aikaisemmin Atlantiksen B-junioreissa ja palaa nyt takaisin punapaitaan. Pojat eivät ole edustuskelpoisia vielä keskiviikon Kiffen-ottelussa, mutta sunnuntain Futura-pelissä nuoret pallotaiturit ovat mukana kokoonpanossa.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)