Uutisarkisto
UUTISET 1.-29.2.2008
080229 - Autio ja Salmi futsalin MM-karsinnoissa |
Atlantis-pelurit Panu Autio ja Risto Salmi ovat olleet tämän
viikon Suomen futsalmaajoukkueen mukana MM-karsinnoissa Tsekissä.
Panu on esiintynyt sinivalkoisten molemmissa peleissä ja ampui
torstaina Suomen ainokaisen isäntämaa Tsekin verkkoon.
Flunssasta toipunut Ride pääsi mukaan perjantain Azerbaidzhan-taistoon
ja oli juonimassa Suomen toista maalia. Sinivalkoisten pistetili
on kuitenkin edelleen avaamatta, eikä sunnuntain Armenia-pelissä
kummallakaan joukkueella ole enää mahdollisuuksia jatkoon.
|
080228 - Viikingit vahvempi kuumassa paikallispelissä |
Viikingit ja Atlantis kävivät kuuman paikallistaiston Talin
hallissa torstaina. Vuosaarelaiset olivat tällä kertaa
vahvempia Joonas Sareliuksen avausminuuttien maalilla 1-0 (1-0).
Ottelun ratkaisu nähtiin jo toisella peliminuutilla, kun
puolittaiseen läpiajoon karannut Joonas Sarelius nosti pallon
Timo Aaltosen käsien kautta Atlantiksen verkkoon. Kentällä
nähtiin molemmin puolin kovaa vääntöä, joka lopulta huipentui
15. minuutilla tappelupukareiden Tero Karhun ja Obi Metzgerin
ulosajoihin. Tiukka taisto poiki myös kaksi ikävää loukkaantumista,
kun Janne Mollberg ja Daniel Taylor kiidätettiin Talista suoraan
sairaalaan. Sääriluunsa loukanneen Mollbergin kohdalla edessä
on valitettavan pitkä huili pelikentiltä. Enempää maaleja Talissa
ei nähty, joten Viikingit veivät tämän koitoksen 1-0.
Joukkueet ovat seuraavan kerran vastakkain Ykkösen sarja-avauksessa
2. toukokuuta.
Atlantiksen kokoonpano: Timo Aaltonen, Adel Eid, Jussi Hauhia,
Lasse Lind (84. Jarkko Vähäsarja), Fredrik Vikström, Max Lundberg,
Muwahid Sesay (84. Janne Arolinna), Daniel Taylor (47. Esa Vironen),
Janne Mollberg (62. Zakaria Kibona), Max Thibault (67. Xhevdet Gela)
ja Obi Metzger (15. ua).
|
080227 - Maaliskuussa kaksi Tähtikoulua |
Atlantis järjestää maaliskuussa jälleen kaksi Tähtikoulua, jossa
edustusjoukkueen ja Akatemian tähtipelaajat ohjaavat seuran
junioripelaajia. Tähtikoulu on tarkoitettu ´95-´03 -syntyneille
tulevaisuuden pelimiehille ja -naisille.
Tähtikoulu on joukkueharjoittelua täydentävä, pelaajan henkilökohtaisen
taidon kehittämiseen tarkoitettu tapahtuma. Tähtikoulu-tunneilla
seuran tähtipelaajat näyttävät mallia ja opastavat junnuja oikeisiin
suorituksiin. Maaliskuun Tähtikoulu-tapahtumat pidetään Talin
hallissa 16. ja 30. maaliskuuta.
|
080226 - Uusia Atlantis-joukkueita aloittaa |
Nyt on oikea aika lähteä mukaan hyvän harrastuksen pariin.
Atlantis käynnistää maalis-huhtikuun aikana kolme uutta juniorijoukkuetta
seuraaviin ikäluokkiin:
- 2001-syntyneet pojat
- 2002-syntyneet pojat
- 2003-syntyneet pojat
Lisätietoa ja ilmoittautumiset Atlantiksen toimistolta
(puh. 041-4351165 tai
toimisto@atlantisfc.fi)
tai seuran junioripäälliköltä Simo Kavaselta (puh. 040-5461035 tai
simo.kavanen@atlantisfc.fi).
|
080225 - Jussi Hauhia uusi Atlantis-pelaaja |
Jussi Hauhia (s. 1986) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa
kauden 2008 kattavan pelaajasopimuksen. Toppari siirtyy
helsinkiläisseuraan FC Lahden organisaatiosta. Viime kaudella
Hauhia esiintyi Ykkösessä PP-70:n riveissä.
Atlantis-luotsi Abdou Talat toivottaa Hauhian lämpimästi
tervetulleeksi miehistöönsä. - Jussi on osoittanut harjoituspeleissä
lupaavia otteita. Hän tuo meidän alakertaan kokoa, pääpelivoimaa ja
erinomaisen vasemman jalan. Jussi paikkaa hyvin kotimaahansa
palanneen Mehdi Khelaifian jättämän aukon puolustuksessa.
|
080224 - Akatemia kukisti Kiffenin |
Atlantis Akatemia kohtasi sunnuntai-iltana Kolmosessa pelaavan
Kiffenin. Atlantis-beibit veivät Talin hallissa voiton
maalein 2-1 (1-0).
Akatemia-pelaajien taito ja vauhti olivat liikaa Kiffenin
kokeneille konkareille. Punapaidat hallitsivat pelitapahtumia,
mutta Kiffen piti kokemuksellaan maalipaikat vähissä. Pari
kertaa beibit pääsivät kuitenkin pahantekoon. Ensin 23. minuutilla
Zakaria Kibona niittasi päällään Simo Miettisen keskityksestä 1-0,
ja 50. minuutilla Shukri Tatli puski Xhevdet Gelan kulmasta 2-0.
Kimmo Tauriainen juoni minuuttia ennen päätösvihellystä Kiffenin
vapaapotkun, josta mustapaidat kavensivat loppunumeroiksi 2-1.
|
080223 - Vasse sivussa muutaman viikon |
Atlantis-hyökkääjä Kalle Vasse on sivussa tositoimista
muutaman viikon. Vassen polvesta on harjoituksissa saadussa
tällissä irronnut pieni siru, joka on poistettava
tähystysleikkauksessa. Operaation jälkeen maalitykkiä
odottaa kuntoutus fysio Mikko Virtalan hellässä hoivassa.
|
080222 - Atlantis - KaaPo 6-1 |
Atlantis kohtasi perjantaina Talin hallissa Kakkosessa pelaavan
Kaarinan Pojat. Avausjakso mentiin tasatahtiin, mutta toisella
puolikkaalla punapaidat latoivat taululle selkeät 6-1 (1-1) lukemat.
Ottelun avausmaali nähtiin 15. minuutilla, kun Obi Meztger
tykitti pallon verkkoon. Turkulaiset kuitenkin tasoittivat vaparista
27. minuutilla. Toisella jaksolla vieraat putosivat kyydistä, kun
Atlantis latoi pallon viidesti verkkoon: viimeistelijöinä Lasse
Lind (50. ja 82.), Fredrik Vikström (65.), Jussi Hauhia (75.)
sekä Jarkko Vähäsarja (88.).
Atlantis-luotsi Abdou Talat ei kuitenkaan silitellyt suojattejaan
ottelun jälkeen. - Tulos oli ok, mutta meidän peli oli huonoa.
Työtä kentällä täytyy tehdä enemmän ja liikettä näkyä myös
pallottomana.
Atlantiksen kokoonpano: Timo Aaltonen, Adel Eid, Jussi Hauhia,
Lasse Lind, Fredrik Vikström, Max Lundberg, Muwahid Sesay,
Daniel Taylor, Janne Mollberg (68. Jarkko Vähäsarja), Max Thibault
(46. Xhevdet Gela) ja Obi Metzger (68. Fabio).
|
080220 - Sports Academy jatkaa Atlantiksen yhteistyökumppanina |
Urheiluravintola Sports Academy jatkaa Atlantiksen
yhteistyökumppanina. Kaivokadulla sijaitseva Sportti on näin
ensi kaudellakin Atlantiksen virallinen jälkipelipaikka,
jossa viihtyvät niin fanit kuin pelaajatkin.
Sports Academy tarjoaa tuhat asiakaspaikkaa, maukkaat
ateriat ja monipuolisen juomavalikoiman sekä luonnollisesti kaikki
sporttikanavat. Sportista löytyy myös rock-henkisen streetbaari,
30 hengen curlinghuone sekä 12 hengen luksussauna.
|
080218 - Yhden lehmän navetan pubi Tenkasen kantamesta Sysmässä |
Aarne Tenkasen Suomen kiertue on edennyt jo Sysmään. Täältä
lentävän managerin oma kantamesta löytyi helposti: Yhden
lehmän navetan pubi oli ehdoton ykkönen.
- Tää Yhden lehmän navetan pubi on makee kesämesta.
Raflaan mahtuu toi yks lehmä, terassille sit jo vähän enemmän
jengii. Vieressä on iso tanssilava mistä voi poimia yöseuraa.
Pubissa esiintyy myös huippuartisteja - muun muassa Aarne Tenkanen
ens heinäkuussa..., manageri mainostaa.
|
080216 - Atlantis kukisti HIFK:n |
Atlantis kohtasi lauantaina Talin hallissa Kakkosessa pelaavan HIFK:n.
Lasse Lind puski 20. minuutilla ottelun ainokaisen osuman,
mikä tällä kertaa riitti 1-0 (1-0) voittoon.
Atlantis-luotsi Abdou Talat antoi lauantaina lepovuoron muutamalle
sopimuspelaajalle ja tarjosi näyttöpaikan joukolle testipelaajia
sekä neljälle Akatemia-beibille. Harva kuitenkaan osasi tarttua
tilaisuuteensa, sillä punapaitojen esitys ei hirveästi riemunaihetta
valmennusjohdolle tarjonnut. Osaltaan urakkaa vaikeutti Zakaria
Kibonan 40. minuutilla hankkima punainen kortti, minkä seurauksena
punapaidat saivat pelata loppupelin vajaalla.
Atlantiksen kokoonpano: Timo Aaltonen, Adel Eid, Jussi Hauhia,
Lasse Lind, Fredrik Vikström, Max Lundberg, Jarkko Vähäsarja
(46. Esa Vironen), Daniel Taylor, Janne Arolinna (46. Emmanuel
Taylor, 65. Shukri Tatli), Zakaria Kibona (40. ua) ja Xhevdet Gela.
|
080214 - Mikko Virtala uusi fysio |
Atlantiksen taustaryhmä saa kovan luokan vahvistuksen, kun
fysioterapeutti Mikko Virtala on aloittanut seuran edustusjoukkueen ja
Akatemian fysiona. Virtala toimii samassa roolissa myös Suomen
U17- ja U18-maajoukkueissa.
Mikko Virtalalla on takana pitkä peliura jalkapallokentillä.
Karakallion Pallon kasvatti on 23-vuotisella peliurallaan ehtinyt
edustaa lukuisia Ykkösen, Kakkosen ja Kolmosen seuroja. Puolustuksen
ikitaistelija nähtiin myös Atlantiksen paidassa Kakkosessa
kaudella 2002.
|
080213 - Daniel Taylor uusi Atlantis-pelaaja |
Daniel Taylor (s. 1987) siirtyy HJK:n organisaatiosta Atlantikseen.
Puolustaja on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2008
kattavan pelaajasopimuksen.
Taylor kuului Suomeen kesällä 2003 jääneeseen sierraleonelaispelaajien
ryhmään. Kun pelipaikkaa HJK:n liigamiehistöstä ei löytynyt, hän
yrittää nyt läpimurtoa punapaitojen riveissä.
Atlantis-luotsi Abdou Talat on ollut tyytyväinen Taylorin esityksiin
harjoituskaudella. - Daniel on ansainnut paikan ryhmästä. Hän
pystyy pelaamaan puolustuksessa kaikilla pelipaikoilla sekä
keskikentän pohjalla. Daniel tuo alakertaan tervettä kilpailua
ja haastaa meidän kokeneemmat pelimiehet.
|
080212 - Atlantis ´96 jyrää |
Atlantis ´96 jyrää vakuuttavasti Tuusulan hallisarjassa. Teemu
Savukosken suojatit ovat lohkonsa kärjessä, vaikka punapaidoilla
on ottelu vähemmän pelattuna kuin kovimmilla kilpakumppaneilla
HyPS:llä ja POHU:lla.
Atlantis ´96 panostaa tällä kaudella vahvasti toimintansa
kehittämiseen. Tavoitteena on rakentaa joukkueesta yksi ikäluokkansa
kovimmista pääkaupunkiseudulla. Mukaan tavoitteelliseen ryhmään
mahtuu vielä muutama innokas pelimies. Lisätietoja antaa manageri
Mikko Sokero (puh: 0400-691301 ja email:
mikko.sokero@atlantisfc.fi).
|
080211 - Karppiselle pitkä huili |
Atlantis-pakki Pasi Karppisen polvi operoitiin viime viikolla.
Polven vioittunut eturistiside korjattiin tähystysleikkauksessa,
ja nyt on edessä pitkä kuntoutusjakso. Tositoimiin laitapuolustajaa
voidaan odotella vasta puolen vuoden kuluttua.
Pasi Karppinen palasi tammikuussa viiden kuukauden kaukoidän
leiriltä. Paffan oli tarkoitus liittyä samantien punapaitojen
harjoitusrinkiin, mutta polvivamma muutti suunnitelmat ja lykkäsi
paluuta pelikentille.
|
080210 - Monttu on Tenkasen kantamesta Porissa |
Atlantiksen lentävän managerin Aarne Tenkasen Suomen valloitus
on edennyt Poriin. Täältä mies valitsi perusteellisen
testauksen jälkeen omaksi kantamestakseen perinteikkään Montun.
- Monttu on makee mesta ihan Porin ytimessä. Kellarikerroksessa
on iso tanssiravintola, josta pelimiehille löytyy kaupungin paras
tarjonta. Viikonloppuisin paikalla on myös huippuartisteja.
Katutasossa toimii pub Pystis, joka on viihtyisä janoisten
ihmisten kohtauspaikka.
|
080209 - TPV - Atlantis 0-2 |
Atlantis kohtasi lauantaina TPV:n Tampereen Pirkkahallissa.
Helsinkiläiset iskivät toisella jaksolla kaksi osumaa ja
veivät voiton maalein 0-2 (0-0).
Avausjaksolla kentällä nähtiin tiukkaa vääntöä. Atlantis
hallitsi hienokseltaan pelitapahtumia, ja Muwahid Sesay rakensi
muutaman mainion maalipaikan, mutta verkkoon asti palloa ei
saatu. Toisella jaksolla joukkueet alkoivat väsyä, ja pelitempo
laski. Helsinkiläiset onnistuivat kuitenkin kahdesti viimeistelyssä.
Ensin 52. minuutilla Daniel Taylor vapautti Kalle Vassen tekopaikkaan.
TPV-puolustaja Tatu Tiihonen joutui pysäyttämään Kallen repimällä,
ja pallo pilkulle. Daniel Taylor viimeisteli varmasti avausosuman.
76. minuutilla Felix Siivonen ampui vasemmalta, ja Zakaria Kibona
pääsi ohjaamaan pallon verkkoon. Näin loppunumerot Tampereella 0-2.
Atlantiksen seuraava koitos on ensi lauantaina, jolloin
punapaidat kohtaavat Talissa Kakkosessa pelaavan HIFK:n.
Atlantiksen kokoonpano: Timo Aaltonen (46. Tuomas Kettunen),
Adel Eid, Jussi Hauhia, Lasse Lind (46. Xhevdet Gela), Fredrik
Vikström, Kalle Vasse (63. Zakaria Kibona), Muwahid Sesay
(76. Janne Arolinna), Felix Siivonen, Daniel Taylor (76. Olli
Isosalo), Max Thibault (46. Jarkko Vähäsarja) ja Obi Metzger.
|
080208 - Kalle Vasse palaa Atlantikseen |
Kalle Vasse (s. 1980) siirtyy Atlantikseen paikalliskilpailija
Viikinkien riveistä. Hyökkääjä on allekirjoittanut Atlantiksen
kanssa kauden 2008 kattavan pelaajasopimuksen.
Vasse pelasi Atlantiksessa edelliskerran liigakaudella 2001.
Tuolloin peliaikaa tuli pääasiassa Akatemian riveissä, mutta
kertaalleen kärkipelaaja pääsi kokeilemaan myös liigavauhtia.
Viime vuonna Viikinkien paidassa tilastoihin kertyi 17 liigaottelua
ja kaksi maalia.
Atlantis-luotsi Abdou Talat toivottaa Vassen lämpimästi
tervetulleeksi miehistöönsä. - Kalle on mainio lisä
meidän hyökkäyskalustoomme. Hän on nopea ja suoraviivainen
kärkipelaaja, joka osaa myös viimeistellä.
|
080207 - Rantatupa Tenkasen uusin kantamesta |
Atlantiksen lentävän managerin Aarne Tenkasen Suomen kiertue
jatkuu. Mies on nyt päätynyt Somerolle ja valinnut sieltä
kantamestakseen Rantatuvan.
- Rantatupa on upea mesta. Kesällä täällä on 150
paikkanen terassi ihan joen rannalla. Rantatuvasta saa myös
Someron parhaat safkat. Lisäksi löytyy bilis, darts, 100
tuumanen jättiskriini sekä tietenkin kunnon livemusaa.
Suosittelen!
|
080206 - Ikäheimo Akatemian valmennusryhmään |
Juha Ikäheimo on liittynyt Atlantiksen edustusmiehistön ja Akatemian
valmennustiimiin. Ikäheimo toimii päävalmentaja Abdou Talatin
alaisuudessa vastuualueenaan erityisesti Akatemia-pelaajien
kehittäminen.
Juha Ikäheimo on pitkän linjan Atlantis-valmentaja. Hän on aikaisemmin
luotsannut seuran ´89- ja ´93-ikäluokkien edustusjoukkueita.
Siviiliammatissaan Juha toimii Naulakallion koululla erityisopettajana.
|
080206 - West Pub Haukiluoma Tenkasen uusin kantamesta |
Atlantiksen lentävä manageri Aarne Tenkanen on löytänyt nyt oman
kantamestan myös Tampereelta. Kunnian on saanut West Pub
Haukiluoman kaupunginosassa.
- West Pub on Mansen ehdoton ykkösmesta. Tarjolla on
livemusaa, bilistä, pikkusuolasta, erittäin hyvää bissee sekä
anteliasta seuraa, Tenkanen hehkuttaa.
|
080205 - Prinsessoilla ensimmäinen peli |
Atlantis ´01 / Prinsessat pelasi viikonloppuna ensimmäisen
virallisen ottelunsa. Atlantis-tytöt kohtasivat PK-35:n vuotta
vanhemman tyttöjoukkueen. Kyyti oli vielä kylmää, mutta se ei
Prinsessojen intoa vähentänyt. Nyt tytöt odottavat jo
malttamattomina seuraavaa koitosta.
Iloiseen Prinsessa-laumaan mahtuu vielä muutama innokas
´01-´02 -syntynyt futistyttö. Lisätietoja antavat joukkueen
yhdyshenkilöt Heidi Herranen (puh. 050-5856664) ja Sini
Lintunen (puh. 040-8527750).
|
080204 - Janne Mollberg uusi Atlantis-pelaaja |
Janne Mollberg (s. 1981) siirtyy Atlantikseen paikalliskilpailija
Viikinkien riveistä. Hyökkääjä on allekirjoittanut Atlantiksen
kanssa kauden 2008 kattavan pelaajasopimuksen.
Mollberg on iskenyt Ykkösessä kuuden kauden aikana yhteensä
51 maalia Hongan ja Viikinkien paidassa. Viime vuonna
Veikkausliigassa tilastoihin kertyi 10 ottelua ja 2 maalia.
Atlantis-luotsi Abdou Talat toivottaa Mollbergin lämpimästi
tervetulleeksi miehistöönsä. - Molli on erinomainen vahvistus
meidän hyökkäyspeliimme. Hän on monipuolinen kärkipelaaja,
joka pystyy pelaamaan sekä laidassa että keskellä.
|
080203 - Tähtikoulussa riitti vilskettä |
Ensimmäisessä Tähtikoulu-tapahtumassa riitti vilskettä
sunnuntaina. Atlantiksen ´95-´02 -syntyneet juniorit
hioivat taitojaan Talin hallin samettinurmella junioripäällikkö
Aiyad Hamidin johdolla. Edustusjoukkueesta pikkufutaajille mallia
olivat näyttämässä Adel Eid ja Jarkko Vähäsarja. Seuraava
Tähtikoulu-tapahtuma pidetään Talissa sunnuntaina 17. helmikuuta.
|
080203 - Atlantis - Kalev 0-1 |
Atlantis ja Tallinna Kalev kävivät vauhdikkaan koitoksen Talin
hallissa sunnuntai-iltana. Isännät hallitsivat pelitapahtumia,
mutta vieraat iskivät ottelun ainokaisen maalin ja veivät voiton
lukemin 0-1 (0-1).
Avausjaksolla pelissä riitti vauhtia ja yritystä molemmin
puolin. Atlantis otti vähitellen komennon kentällä, mutta
todelliset maalipaikat olivat kortilla. Kalev sen sijaan hyödynsi
jakson ainokaisensa, kun Pavel Apalinski tykitti 20 metristä
vasurillaan vapaapotkun Timo Aaltosen selän taakse.
Toinen jakso oli isäntien entistä selkeämpää hallintaa.
Punapaidat hakivat innolla tasoitusta, mutta tällä kertaa
palloa ei tallinnalaisten verkkoon saatu.
Atlantiksen kokoonpano: Timo Aaltonen, Panu Autio (78. Esa
Vironen), Adel Eid, Lasse Lind, Fredrik Vikström, Kalle Vasse
(55. Obi Metzger), Max Lundberg, Muwahid Sesay, Janne Mollberg
(78. Jarkko Vähäsarja), Risto Salmi (55. Felix Siivonen) ja
Daniel Taylor (83. Max Thibault).
|
080202 - Kolme uutta Akatemia-beibiä |
Kolme uutta pelimiehenalkua on solminut Akatemia-sopimukset
Atlantiksen kanssa. Sami Helotie (s. 1990) ja Simo Miettinen
(s. 1991) ovat allekirjoittaneet kaksivuotiset sopimukset sekä
Tomi Kontio (s. 1989) yksivuotisen paperin.
- Meillä on nyt 13 Akatemia-sopimusta. Haussa on vielä
pari puolustajaa ja yksi maalivahti. Lisäksi kevään
aikana ryhmään on liittymässä muutama edustuksesta pelipaikkaa
tavoitteleva ´89-syntynyt kaveri, Atlantis-luotsi Abdou
Talat kertoo.
|
080202 - Atlantis ´95 Talviliigan kärjessä |
Atlantis ´95 on uuden päävalmentajansa Tapio Koskisen johdolla
ollut hyvässä iskussa PK-35:n ja KäPa:n järjestämässä Talviliigassa.
Joukkuepeli on vähitellen hahmottumassa, ja punapaidat ovat latoneet
eniten maaleja ikäluokassaan. Talviliigan mestaruus ratkeaa pääsiäisenä
pelattavilla päätöskierroksilla.
|
080201 - Akatemia - FCJ Blackbird 1-3 |
Atlantis Akatemia kohtasi perjantaina Talin hallissa Kakkosessa
pelaavan FCJ Blackbirdin. Akatemia-beibit olivat saaneet vahvistukseksi
muutaman edustuksen testipelaajan, mutta tällä kertaa jyväskyläläiset
veivät kokemuksen turvin voiton maalein 1-3 (1-2).
Avausjaksolla Akatemia pyöritti peliä ajoittain näppärästikin,
mutta tehot olivat kateissa. Vastaavasti omassa päässä oltiin
sen verran vieraskoreita, että Blackbird pääsi helposti hyödyntämään
jakson molemmat maalipaikkansa. Toisen osumista viimeisteli
ex-atlantispeluri Matias Juvonen. Zakaria Kibona tuikkasi beibien
kavennuksen, joten tauolle numeroissa 1-2. Toiselle jaksolle Akatemia
tuli hiukan nuoremmalla nipulla, ja jyväskyläläiset ottivat komennon
kentällä. Loppulukemat 1-3 vieraat iskivät hetkeä ennen
päätösvihellystä.
|
Uutisarkisto
(täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)
|