Uutiset

UUTISET 1.-31.01.2007

070131 - Tenkaselle omat kotisivut
Iso-A löytyy nyt myös netistä. Atlantiksen lentävä manageri Aarne Tenkanen on avannut omat kotisivut osoitteessa www.aarnetenkanen.fi. Sivuilta löytyy tietoa mm. Tenkasen keikoista ja levyistä sekä pikku stoori miehen tuoreimmista kuulumisista.

Lentävän managerin uusin CD "Viimeinen ratikkamatka" julkaistaan reilun viikon päästä 8. helmikuuta Tavastialla. Lippuja julkistamistilaisuuteen saa mm. Atlantiksen toimistolta.


070130 - Juhalle kolmen viikon huili
Juha joitui sairastuvalle kolmeksi viikoksi. Atlantiksen keskikentän työmyyrä Juha Jussila joutuu kolmeksi viikoksi sivuun tositoimista. Juhan Lahti Cupissa kipeytyneestä etureidestä löytyi pieni repeämä.

Muista toipilaista Obi Metzger odottaa juoksulupaa ensi maanantaiksi, ja polvileikkauksesta kuntoutuva Micheal Ozor palannee joukkueharjoituksiin helmikuun lomaviikon jälkeen. MyPa-pelissä nilkkansa loukannut Jimbi on palannut harjoitusvahvuuteen, ja nähdään kentällä jo Akatemian torstaisessa harjoitusottelussa. Myös kestopotilas Miika Jokiperä vahvistaa torstaina beibien alakertaa.


070128 - Atlantis ´95 mukana Kykykoulusarjassa
Atlantis FC Atlantis ´95 osallistui lauantaina Myllypurossa pelattuun ´94-´95-syntyneiden Kykykoulusarjaan. Avausottelussa punapaidat vielä ujostelivat vanhempia vastustajia, ja PK-35 latoi taululle tylyt 7-1 lukemat. Seuraavissa peleissä tahti oli jo toisenlaista. HJK-j/Eastin kanssa pelattiin tasan 1-1 ja FC POHU kaatui 4-2. Valmennuskaksikko Kari Lehtinen - Kari Minkkinen oli tyytyväinen turnauksen antiin ja löysi paljon positiivista suojattiensa esityksistä.

070127 - HJK:n vuoro kyykyttää Atlantista
Lahti Cup toi Pasille miettimistä. Atlantiksen tuskien taival Lahdessa jatkui lauantaina, kun HJK löylytti Atlantista tylysti 4-0 (0-0). HJK oli liikkeellä nuorella, pääasiassa Klubi 04:n pelaajista koostuvalla ryhmällä, mutta sekin riitti tällä kertaa hyvin punapaitojen kukistamiseen.

Avausjakso oli vielä suhteellisen tasaista peliä, mutta eiliseen tapaan toinen puolikas oli taas liikaa Atlantikselle. Raitapaidat latoivat neljä kaunista osumaa: Zeneli rp (55. min.), Arajuuri (62 min.), Arolinna (69. min.) ja Pelvas (87. min.). Atlantis ei tänäänkään maalipaikoilla päässyt juhlimaan.

Pasi Pihamaa antoi Lahti Cupissa runsaasti peliaikaa uusille yrittäjille, ja lauantain koitoksen jälkeen hän karsi harjoitusringistä neljä pelaajaa. Testiryhmään jäivät enää Lauri Hakanen ja Ville Kaipainen.

Atlantiksen kokoonpano: Tony Kaukomaa, Tomi Nyman (46. Miikka Kärkkäinen), Adel Eid, Ville Kaipainen (46. Pete Rantala), Lauri Hakanen (46. Jarno Isaksson (72. Daut Kuqi)), Axel Orrström, Mehdi Kuqi (72. Alimamy Jalloh), Petteri Paajanen (72. Zakaria Kibona), Esa Vironen (46. Jon Burklo), Daniel Hiilosvuo ja Xhevdet Gela.


070126 - Kylmää kyytiä Lahdessa
Juha keräsi kilometrejä Suurhallissa. MyPa tarjosi kylmää kyytiä Atlantikselle Lahti Cupin avauspäivänä. Avausjaksolla helsinkiläiset tarjosivat vielä kelpo vastuksen, mutta tauon jälkeen kentällä oli enää yksi joukkue - loppunumerot MyPa:lle selkeät 3-0 (1-0).

MyPa otti pelin haltuunsa heti alussa, kun joukkue hyödynsi Atlantiksen alakerran hapuilun, ja Niki Helenius ampui jo 8. minuutilla avausmaalin. Tämä herätti Atlantis-miehistön, ja joukkue pyöritti ajoittain näppärästi peliä keskialueella. Helsinkiläisten hyökkäyskalusto oli kuitenkin tällä kertaa liian kevyt, eikä Janne Korhonen myllykoskelaisten maalilla juuri töihin joutunut.

Toinen 45 minuuttia oli MyPa:n selkeää ylivoimaa. Kun Jimbi ja Juha Jussila joutuivat loukkaantuneina vaihtoon, tie Atlantis-maalille oli avoin. Saku Puhakainen nautiskeli avoimista ovista iskemällä pallon kahdesti Tony Kaukomaan selän taakse (73. ja 85. min.). Loppuhetket olivatkin paikalle matkustaneelle Atlantiksen faniryhmälle melkoista kärsimysnäytelmää.

Atlantiksen kokoonpano: Tony Kaukomaa, Adel Eid, Juha Jussila (77. Xhevdet Gela), Jani Modig, Jarno Isaksson (29. Henri Erti), Jon Burklo, Axel Orrström (46. Pete Rantala), Risto Salmi, Ojembe Olatuga (66. Lauri Hakanen), Alimamy Jalloh ja Miikka Kärkkäinen (46. Esa Vironen).


070126 - Atlantis haastaa MyPa:n
MyPa Atlantis kohtaa perjantaina klo 16.50 Lahti Cupin avauspelissään Myllykosken Pallon liigamiehistön. Lauantaina helsinkiläiset saavat vastaansa joko paikallisvastustaja HJK:n tai virolaisjoukkue TVMK:n.

Atlantis joutuu perjantain koitokseen hiukan varamiehisenä. - Meillä on muutama pelaaja kuumeessa, ja Obi Metzger on sivussa reisivaivaisena. Otamme kuitenkin Lahteen mukaan ison ryhmän, jotta mahdollisimman moni pääsisi nyt antamaan näyttöjä kovissa peleissä. Meillä on mukana joukko testipelaajia sekä 5-6 Akatemia-pelaajaa.


070125 - Viking Line -yhteistyö jatkuu
Viking Line Abp Atlantis ja Viking Line ovat sopineet pitkäaikaisen yhteistyön jatkamisesta. Viking Line toimii näin jatkossakin Atlantis-joukkueiden omana varustamona ja yhtenä edustusjoukkueen pääyhteistyökumppaneista. Luonnollisesti myös perinteinen ulkomaan pelimatka sekä syksyn päättäjäisristeily tehdään jälleen punaisilla laivoilla.

070123 - Zaka allekirjoitti jatkosopimuksen
Zaka pidensi Akatemia-sopimustaan. Akatemia-pelaaja Zakaria Kibona (s. 1990) on pidentänyt ennenaikaisesti Akatemia-sopimustaan Atlantiksen kanssa. Uusi sopimuspaperi on voimassa kauden 2009 loppuun.

Akatemia-rehtori Juho Rantala odottaa mielenkiinnolla maalitykkinsä esityksiä tulevalla kaudella. - Zakalla on tällä kaudella edessä jälleen uudet haasteet. A-nuorten SM-sarja on varmasti kovempi kuin viimesyksyinen I divisioona. Kevään treenipeleissä Zaka joutuu pelaamaan myös miehiä vastaan sekä Akatemiassa että edustuksessa. Jos B-junnu pystyy näihin haasteisiin vastaamaan, vastuuta voi olla pian tarjolla myös Pasin ryhmässä.

Pelaamisen ohella Kibona toimii Atlantiksen ´99-tyttöjoukkueen valmentajana sekä seuran futisleikkiksen apuohjaajana.


070122 - Seve allekirjoitti jatkosopimuksen
Seve pidensi Akatemia-sopimustaan. Akatemia-pelaaja Xhevdet Gela (s. 1989) on pidentänyt ennenaikaisesti Akatemia-sopimustaan Atlantiksen kanssa. Uusi sopimuspaperi on voimassa kauden 2008 loppuun.

Akatemia-rehtori Juho Rantala on ollut erittäin tyytyväinen suojattinsa edistymiseen. - Seve on harjoitellut Akatemiassa nyt puoli vuotta, ja kehitys on ollut huimaa. Hän on yksi niistä Akatemia-pelaajista, joita tullaan näkemään myös Pasin ryhmässä. Jos poika jaksaa tehdä töitä samaan malliin jatkossakin, hänellä on kaikki eväät olla parin vuoden päästä vakiopelaaja edustuksessa.


070121 - Atlantis/B hyvässä vauhdissa
Atlantis/B hakee paikkaa I divisioonasta. Atlantiksen B-poikien edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen on hyvässä vauhdissa. Kalle Lindholmin suojatit ovat tammikuussa pelanneet kaksi harjoitusottelua: SAPA/B kaatui 3-0 ja HPS/B 3-1. Joukkue harjoittelee viidesti viikossa ja tavoittelee jo kevätkierroksella nousua B-nuorten I divisioonaan.

070120 - Atlantis - Viikingit 2-2
Obi oli vuosaarelaisille jälleen hankala pideltävä. Atlantis kohtasi lauantaina Talin hallissa tutun paikallisvastustajan FC Viikingit. Vauhdikas koitos päättyi lopulta tasalukemiin 2-2 (1-1).

Viikingit otti komennon kentällä heti alkuvihellyksestä, ja ensimmäiset 30 minuuttia oli vuosaarelaisten hallintaa. Kertaalleen tämä tuotti myös tulosta, kun Kalle Vasse puski 14. minuutilla pallon ohi Tony Kaukomaan. Pasi Pihamaa nosti puolen tunnin pelin jälkeen Obi Metzgerin laidalta kärkeen, ja tämän jälkeen tilanteita rupesi syntymään myös vuosaarelaisten maalille. Tasoitus nähtiin 38. minuutilla, kun Axel Orrström vapautti näyttävällä pystysyötöllä testissä olevan amerikkalaispelaajan Jon Burklon. Jon sijoitti pallon varmasti Harri Kairavuon selän taakse.

Toinen jakso oli tasaista vääntöä, jossa molemmilla joukkueilla oli omat vahvat hetkensä. Viikingit meni uudelleen johtoon 52. minuutilla, kun Risto Ojanen ampui rangaistusalueen rajalta pallon tarkasti oikeaan alakulmaan. Atlantis nousi kuitenkin uudelleen tasoihin viisi minuuttia ennen päätösvihellystä. Pirteästi esiintynyt Obi Metzger keskitti vasemmalta, ja vapaaksi unohdettu Petteri Paajanen ampui pallon helposti verkkoon.

Pasi Pihamaa antoi pelissä runsaasti vastuuta Akatemia-pelaajille. Vahvan näytön antaneet Miikka Kärkkäinen ja Jimbi olivat avauksessa, ja Esa Vironen, Daut Kuqi ja Xhevdet Gela pääsivät kentälle vaihdosta. Testipelaajista punapaidassa nähtiin Jon Burklon lisäksi Pete Rantala, Ville Kaipainen ja Lauri Hakanen.

Atlantiksen kokoonpano: Tony Kaukomaa, Tomi Nyman, Adel Eid, Juha Jussila (78. Xhevdel Gela), Pete Rantala (78. Petteri Paajanen), Jon Burklo (50. Daut Kuqi), Axel Orrström (78. Lauri Hakanen), Petteri Paajanen (30. Esa Vironen), Jimbi, Obi Metzger ja Miikka Kärkkäinen (67. Ville Kaipainen).


070118 - Atlantis mukaan Fireball-turnaukseen
Fireball Atlantis osallistuu Turussa 10. helmikuuta pidettävään Fireball-turnaukseen. Turkuhallissa pelattavassa kaukalofutistapahtumassa nähdään punapaitojen lisäksi kovat liigaryhmät HJK, Honka, Haka, Inter ja TPS. Pelien ohella illan mittaan on luvassa runsaasti muuta mukavaa ohjelmaa.

070116 - Fefe ja Made vireessä Bonnissa
Made ja Fefe sekä bonnilaisten uusi belgialaispelaaja. Feras Abid ja Matias Juvonen ovat aloittaneet pirteästi Bonner SC:n riveissä. Made antoi vahvan näytön juoksukunnostaan harjoituskauden avaustestissä. Fefe puolestaan pyöritti saksalaispakkeja treeneissä sen verran perusteellisesti, että hänelle annettiin heti kättelyssä himoittu kymppipaita. Oheisessa kuvassa kaksikko joukkueen uuden belgialaistulokkaan seurassa.

070116 - Ride ja Jani viikonloppuna EM-karsinnoissa
Ride nähdään viikonloppuna futsalin EM-karsinnoissa. Risto Salmi ja Jani Modig esiintyvät viikonloppuna futsalin EM-karsinnoissa Vantaalla. Pasi Pihamaa on antanut kaksikolle loppuviikon vapaata, eikä keskikenttätaitureita nähdä näin myöskään lauantain Viikingit-pelissä.

Suomen futsalmiehistö taistelee Vantaalla pääsystä jatkokarsintoihin yhdessä Albanian, Armenian ja Turkin kanssa. Lohkovoittaja menee varmuudella helmikuun lopulla pelattaviin jatkokarsintoihin. Lisäksi mukaan pääsee kolmen karsintalohkon kaksi parasta kakkosta.


070115 - Paffa allekirjoitti jatkosopimuksen
Paffa taistelee ensi kaudellakin punapaidassa. Kuva: Juha Tamminen. Pasi Karppinen (s. 1981) allekirjoitti vuoden jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Karppinen liittyi viime keväänä helsinkiläisjoukkueeseen ja vakiinnutti syyskierroksella avauskokoonpanon paikkansa Pasi Pihamaan miehistössä.

Päävalmentaja on erittäin tyytyväinen luottopuolustajansa jatkopäätökseen. - Paffa kotiutui viime kaudella hyvin vasemman laitapakin tontille. Jos kehitys jatkuu samalla tavalla, ensi kesästä voi odottaa paljon.


070113 - Atlantis Akatemia - MPS/A 4-3
Zaka osui kahdesti Malmin verkkoon. Kuva: Juha Tamminen. Atlantis Akatemia kohtasi lauantai-iltana MPS:n A-juniorit piirisarjan pelissä Talin hallissa. Jallun beibeillä oli tuttuun tapaansa hyökkäysintoa mukavasti, ja punapaidat iskivät pallon neljästi Malmin verkkoon. Beibien puolustuspeli oli kuitenkin pahemman kerran hakusessa, ja MPS onnistui kolmesti toimittamaan pallon Ossi Koskelan selän taakse. Akatemian maalintekijät tällä kertaa: Zakaria Kibona (2), Daut Kuqi ja Edgar Zindogu.

070113 - Ykkösen sarjaohjelma valmistui
Ykkönen Ykkösen seurat kokoontuivat lauantaina Helsinkiin sopimaan ensi kauden sarjaohjelmasta. Ohjelma syntyi hyvässä yhteisymmärryksessä ennätysvauhtia. Atlantiksen pelit alkavat vierasottelulla Kokkolassa 29. huhtikuuta. Päätöskierroksella 20. lokakuuta helsinkiläiset matkaavat Tornioon. Atlantiksen otteluohjelma löytyy kokonaisuudessaan Edustus-valikosta.

070112 - Micheal kävi operoitavana
Michealin polvi tähystettiin perjantaina. Kuva: Juha Tamminen. Akatemia-pelaaja Micheal Ozorin syksystä asti vaivannut vasen polvi tähystettiin perjantaina. Polvesta korjattiin repeytynyttä jännettä. Takaisin harjoitusvahvuuteen puolustajaa odotetaan jo helmikuun alkupuolella. Micheal oli viime kaudella Akatemian avainpelaajia, ja hän pelasi yhden ottelun myös edustusmiehistössä.

070111 - Atlantis - Gnistan 1-0
Ville nähtiin pitkästä aikaa punapaidassa. Atlantiksen edustusmiehistö aloitti harjoituspelit kukistamalla Talin hallissa IF Gnistanin maalein 1-0 (0-0). Punapaidat olivat liikkeellä hieman kokeilupitoisella miehistöllä, jossa näyttöpaikkoja annettiin uusille yrittäjille. Lisäksi mukana oli joukko Akatemia-pelaajia.

Avausjakso oli tiukkaa vääntöä, eikä kumpikaan joukkue juuri maalipaikoilla juhlinut. Toisella jaksolla Gnisun vauhti hieman hiipui, ja Atlantis pääsi hyökkäämään vapaammin. Kerran pallo saatiin verkkoonkin, kun Jarno Isaksson iski ruuhkasta pallon ohi Jukka-Pekka Pantsun.

Atlantiksen kokoonpano: Antti Peltonen, Tomi Nyman, Adel Eid, Ville Kaipainen (46. Lauri Hakanen), Axel Orrström, Petteri Paajanen (46. Zakaria Kibona), Jouni Aura (46. Jarno Isaksson), Obi Metzger (46. Mehdi Kuqi), Jani Modig (46. Risto Salmi), Miikka Kärkkäinen ja Esa Vironen (46. Teemu Kankkunen).


070111 - Panu vaihtaa Viikkareihin
Panu vaihtaa Viikinkien paitaan. Kuva: Juhani Järvenpää. Panu Kuusela siirtyy paikalliskilpailija FC Viikinkien miehistöön. Panu on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen vuosaarelaisten kanssa. Aikaisemmin laitapakki on esiintynyt Veikkausliigassa Rovaniemen Palloseuran paidassa. Atlantiksen riveissä hän pelasi viime kaudella 16 ottelua. Tsemppiä Panulle liiga-areenoille!

070110 - Nulli siirtyy Maarianhaminaan
Nulli vaihtaa IFK Mariehamnin paitaan. Kuva: Juhani Järvenpää. Patrik Rikama siirtyy Atlantiksesta IFK Mariehamnin riveihin. Laitapuolustaja on allekirjoittanut kaksivuotisen sopimuksen saarelaisten kanssa. Nullilla on entuudestaan yksi liigaottelu HJK:n ajoilta.

Maarianhaminan miehistössä on vanhastaan toinenkin entinen Atlantis-pelaaja. Hyökkääjä Justus Vajanne aloittaa nyt toisen kautensa valkovihreissä väreissä.


070108 - Edustukselle uusia yhteistyökumppaneita
QITS Finland Oy Atlantis on solminut yhteistyösopimukset Kielikeidas Oy:n ja QITS Finland Oy:n kanssa. Yhtiöt ovat erikoistuneet it-alan alihankintapalveluihin ja yritysvalmennuksiin. Samalla yhtiöiden toimitusjohtaja Panu Hämäri lähtee mukaan Atlantiksen johtoryhmään.

070107 - Made osui heti avauspelissä
Made aloitti vahvasti Bonnissa. Kuva: Juhani Järvenpää. Matias Juvonen debytoi vahvasti Bonner SC:n paidassa, kun ex-atlantislainen onnistui maalinteossa heti ensimmäisessä ottelussaan. Made ja Fefe matkasivat torstaina Saksaan, ja kaksikko oli tositoimissa jo lauantaina, kun Bonn kohtasi harjoituspelissä Berlinissä perinteikkään Dynamo Berlinin. Made vei bonnilaiset johtoon 50. minuutilla, mutta isännät tasoittivat vain kolme minuuttia myöhemmin. 1-1 jäi myös ottelun lopputulokseksi.

070106 - Atlantis Akatemia - FC Espoo 2-1
Zaka osui Espoon verkkoon. Kuva: Juha Tamminen. Atlantis Akatemia haastoi menestyksekkaaästi Kakkosen FC Espoon Talin hallissa lauantaina. Espoolaiset veivät avausjakson 0-1, mutta toisella puolikkaalla Jallun beibit iskivät pallon kahdesti Espoon verkkoon. Tasoitusmaalin ohjasi Zakaria Kibona Daniel Hiilosvuon mainiosta syötöstä, ja loppunumerot taituroi Guelor Silutoni. Punapaitojen molemmat osumat kelpaisivat moneen maalikimaraan.

Akatemia-rehtori Juho Rantala antoi pelin jälkeen kiitosta beibeilleen. - Peli oli nyt paljon kurinalaisempaa kuin joulun Herra 47 -matsissa. Vielä on paljon parantamista, mutta oikeaan suuntaan olemme menossa. Kaksi hienoa maalia ja voitto Kakkosen ryhmästä lämmittävät myös kummasti.

Akatemian kokoonpano: Tony Kaukomaa (46. Panu Hetemäki), Daut Kuqi (70. Guelor Silutoni), Zakaria Kibona, Sampha Kamara, Miikka Kärkkäinen, Esa Vironen, Daniel Hiilosvuo, Abu (46. Tuukka Myyrä), Arber Istrefi (60. Edgar Zindogu), Zhevdet Gela ja Olli Isosalo (60. Oskari Lehtonen).


070105 - Tenkasen kantamestat - Koivupub
Koivupub Seuraavana kantamestanaan Aarne Tenkanen esittelee Koivupubin Koivukylässä (osoite: Koivukylän puistotie 1).

- Koivupub on Koivukylän ehdoton ykkösmesta. Sieltä löytyy bilis, darts ja tietysti Koivukylän parasta bissee. Viikonloppuisin myös hyviä bändejä - mm. 3. helmikuuta itse Aarne Tenkanen.


070104 - Lahti Cupissa vastassa MyPa
MyPa on Atlantiksen vastustaja Lahti Cupin avauspäivänä. Myllykosken Pallo on Atlantiksen vastustaja Lahti Cupin avauspäivänä. Helsinkiläiset haastavat toissa kauden mestarijoukkueen Lahden Suurhallissa perjantaina 26. tammikuuta klo 16.50. Edelliskerran Atlantis kohtasi MyPa:n viime huhtikuussa, jolloin isännät olivat Sippolan nurmella vahvempia maalein 2-0.

070103 - Ridelle jatkosopimus
Ride nähdään ensi kaudellakin punapaidassa. Kuva: Juhani Järvenpää. Risto Salmi (s. 1978) on allekirjoittanut jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Keskikenttätaituri aloittaa nyt neljännen kautensa punapaidassa. Tuore sopimus on voimassa kauden 2007 loppuun.

Pasi Pihamaa on erittäin tyytyväinen Salmen jatkopäätökseen. - Ride oli 2005 meidän Vuoden pelaaja. Viime vuonna rooli ei ollut aivan yhtä näkyvä, mutta ensi kaudelle on jälleen tarjolla isoa ruutua. Ride on älykäs pelaaja, joka tuo kaivattua kokemusta meidän nuoreen ryhmään.


070102 - Vitali mukaan valmennusryhmään
Vitali siirtyy valmennustehtäviin. Viime kesänä aktiiviuransa päättänyt keskikentän työmyyrä Vitali Suetov liittyy mukaan edustuksen ja Akatemian valmennustiimiin. Vitali toimii ryhmässä Pasi Pihamaan ja Juho Rantalan apuna.

Suetov esiintyi Atlantis-paidassa neljän kauden ajan pelaten yhteensä 74 virallista ottelua. Ennen tätä ikitaistelija edusti Suomessa FC Viikinkejä. Synnyinmaassaan Venäjällä Vitali ehti esiintyä maan pääsarjassakin ennen muuttoaan länteen.

Pelaamisen ohella Suetov hankki Venäjällä juniorivalmentajan pätevyyden. Atlantiksessa hän on aikaisemmin valmentanut legendaarista ´92/Dynamo-joukkuetta.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)