Uutiset

UUTISET 1.-30.11.2006

061129 - Atlantis mukaan Lahti cupiin
FC Lahti Atlantis osallistuu kuuden vuoden tauon jälkeen tammikuun lopulla pelattavaan Lahti cupiin. Lahteen on tulossa pitkästä aikaa kovin osallistujakaarti, sillä Atlantiksen lisäksi mukana ovat isäntäjoukkue FC Lahti ja tämän farmimiehistö City Stars sekä kova kotimainen kolmikko HJK, Haka ja MyPa. Lisäksi ensimmäistä kertaa cupissa nähdään myös kansainvälistä väriä, kun vahvat virolaisjoukkueet Levadia ja TVMK saapuvat Lahteen.

061128 - Akatemia valmiina uuteen kauteen
Jallu uskoo Akatemian menestykseen ensi kaudellakin. Atlantis Akatemian valmistautuminen tulevaan kauteen on hyvässä vauhdissa. Treenitahti kiihtyy vähitellen, ja ensi vuoden Akatemia-ryhmä on jo pitkälti koossa.

- Loka-marraskuussa meillä oli vain kolme yhteistapahtumaa viikossa. Pääasiassa pelailimme ja testasimme uusia yrittäjiä. Lauantaisin Sunny veti yhdet terävämmät treenit. Lisäksi pojat tekivät henkilökohtaista lihaskunto-ohjelmaa, kertoo Akatemia-rehtori Juho Rantala.

- Joulukuussa treenejä on neljästi viikossa, ja tammikuun alusta ohjelmassa on 6-7 tapahtumaa viikossa, missä on mukana myös aamuharjoitus perjantaisin. Ensimmäinen treenimatsi pelataan joulukuun 27. päivä, kun beibit kohtaavat Herra 47:n tähtisikermän. Vastustajien paidassa nähtäneen mm. Aki Riihilahti, Justus Vajanne, Mikko Simula, Pasi Pihamaa, Erkka V. Lehtola, Tuomas Brinck, Vesa-Pekka Virtanen, Oscar Geagea, Juuso Heikurainen, Juho Rantala jne., joten kylmää kyytiä on luvassa, rehtori ennakoi.

- Kesällä tältä ryhmältä voi kuitenkin odottaa tuloksiakin. Koossa on jo nyt hyvä nippu, ja mukaan on vielä tulossa muutama pelimies. Erityisesti keskikentällä on jo nyt kova kilpailu pelipaikoista, mutta alakertaan ja kärkeen haemme vielä vahvistuksia. Tavoitteena on olla syksyllä A-poikien SM-sarjassa kolmen joukossa.


061127 - Tenkasen kantamestat - Fantasy Club
Fantasy Club Seuraavana kantamestanaan Aarne Tenkanen esittelee Fantasy Clubin Itäkeskuksessa (osoite: Visbynkuja 2).

- Fantasy Club on idän kovin menomesta. Iso screeni, bilis ja terassi viihdyttävät, jos ei parempaa seuraa tartu mukaan. Paikalla usein myös maan ykkösbändejä.


061123 - Polvivamma päättää Tauriaisen uran
Kimmoa ei enää ensi kaudella nähdä viheriöllä. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis-kippari Kimmo Tauriainen (s. 1972) joutuu lopettamaan peliuransa. Tauriainen kävi keskiviikkona leikkauspöydällä hoidattamassa koko syyskierroksen vaivannutta vasenta polveaan, mutta kolmituntisen operaation jälkeen lääkäri Ismo Syvähuokon tuomio oli tyly: eturistiside poikki ja niin paljon muutakin hajalla, ettei kentälle ole enää asiaa.

Pasi Pihamaa on surullinen kapteeninsa kohtalosta. - Kimmo oli viime kaudella meille korvaamattoman tärkeä pelaaja. Jotain miehen asenteesta kertoo, että hän oli matsista toiseen joukkueen avainpelaajia, vaikka polvea piti koossa ainoastaan vahvat lihakset ja hirveä tahdonvoima.

- Toivoimme näkevämme Kimmon vielä ainakin yhden kauden pelikentillä, mutta tämän kanssa on elettävä. Toivottavasti hän jatkaa Atlantiksessa jossain muussa roolissa, sillä tuollaista seurahenkeä enää harvoin näkee.


061122 - Tenkasen kantamestat - Old Skippers
The Old Skippers Seuraavana kantamestanaan Aarne Tenkanen esittelee Old Skippersin Viiskulmassa (osoite: Laivurinkatu 10).

- Old Skippers on stadin perinteisimpiä mestoja, jonka makee miljöö luo aina hyvän fiiliksen. Skippersissä on Rööperin paras safka ja live-keskiviikkoisin loistavat bändit - kuten vaikka 20. joulukuuta Aarne Tenkanen ja Tempuntekijät.


061120 - Aatu vetämään ´95 / Haastajia
Aatu aloittelee valmentajauraa. Adel Eid aloittaa Atlantiksen ´95-syntyneiden haastajajoukkueen valmentajana. Aatu opiskelee parhaillaan pelaamisen ohella liikunnanohjaajaksi Suomen urheiluopistossa Vierumäellä, ja juniorivalmennus täydentää mainiosti teoriaopintoja. Myös ´95/Haastajien pelimiehet olivat innoissaan uudesta tähtivalmentajastaan. Aatun apuna joukkueen apuvalmentajina toimivat Marko Jalonen ja Lauri Rastas.

Atlantiksen ysivitosiin mahtuu vielä muutama pelimies lisää. Sekä edustuksessa että haastajaryhmässä on pari vapaata paikkaa innokkaille futaajille. Lisätietoja antaa Kari Lehtinen (puh. 040-5659249).


061119 - Atlantis ´93 teki selvää jälkeä Kotkassa
Atlantis ´93 haki Kotkasta kaksi voittoa. Atlantis ´93 kävi viikonloppuna Kotkassa pelaamassa kaksi harjoitusottelua Ruonalan hallissa. Ensimmäisessä pelissä helsinkiläiset kaatoivat vahvan KTP:n maalein 5-3. Toisessa matsissa sai PeKa kyytiä lukemin 11-1.

Ysikolmoset olivat saaneet Kotkaan mukaan ´93/Idästä joukon kovia pelimiehiä, ja Juha Ikäheimolla onkin nyt koossa vahva ryhmä ensi kaudeksi. Kuudentoista pelaajan rinkiin mahtuisi kuitenkin vielä pari-kolme pelimiestä, jotka ovat valmiita tavoitteelliseen harjoitteluun. Parhaille ysikolmosille on tarjolla myös mahdollisuus harjoitella Atlantis Akatemian mukana. Kiinnostuneet voivat kysellä lisätietoja valmentaja Juha Ikäheimolta (puh. 0400-629423) tai joukkueenjohtaja Taina Paro-Kumpulaiselta (puh. 040-7336157).


061118 - Tenkasen kantamestat - Treffipub
Treffipub Toisena kantamestanaan Aarne Tenkanen esittelee Treffipubin Herttoniemessä (osoite: Hiihtomäentie 14, aivan metroasemaa vastapäätä).

- Treffipubissa on aina hyvä meno. Keskiviikkoisin ja ja viikonloppuisin kannattaa käydä tsekkaamassa loistavat bändit - vaikka ens lauantaina Cover Strings ja Aarne Tenkanen. Treffissä on myös iso screeni, mistä näkee eurofutiksen parhaat matsit. Tule messiin!


061116 - Tenkasen kantamestat - Lucky Fellow
Ravintola Lucky Fellow Atlantiksen lentävä manageri Aarne Tenkanen esittelee sivuillamme kymmenen kantamestaansa. Ensimmäisenä on vuorossa Bolliksen lähellä majaileva Lucky Fellow (osoite: Ruusulankatu 5).

- Matsin jälkeen käytiin usein kavereiden kanssa skruudaamassa Lucky Fellow´ssa. Siellä on helvetin hyvä safka ja telkkarit, joista näkyy kaikki sporttikanavat. Samasta rakennuksesta löytyy vielä bilis, darts ja keilaradat, niin ei tarvii paljon siirtyillä. Suosittelen kun nälkä yllättää.


061114 - Aatulle jatkosopimus
Aatu nähdään ensi kaudellakin punapaidassa. Adel Eid (s. 1984) on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Viikonloppuna Vuoden pelaajaksi valittu Aatu oli viime kaudella isossa roolissa punapaitojen alakerrassa, ja vastuuta on luvassa jatkossakin.

- Aatu on tärkeä palanen, kun rakennamme ensi kauden joukkuetta. Hän on monipuolinen pelaaja, joka pärjää mainiosti sekä puolustuksessa että keskikentän pohjalla. Meille on iso juttu, että Aatu päätti jatkaa Atlantiksessa. Ottajia olisi varmasti ollut liigassakin, päävalmentaja Pasi Pihamaa kertoo.


061112 - Pasi kiitti menneestä kaudesta
Pasi kiitteli suojattejaan. Lauantain päättäjäistilaisuudessa Pasi Pihamaa antoi suojateilleen kiitosta menneestä kaudesta. Päävalmentaja analysoi samalla myös kauden tapahtumia.

- Kevätkierroksella keräsimme 26 pistettä. Syyskierroksen saldo oli viisi vähemmän, ja juuri tuon viisi pistettä jäimme Oulusta. Saimme kahdeksasta viimeisestä pelistä kahdeksan pinnaa. Näissä menetimme ne pisteet, mitä nousuun olisi tarvittu. Toisaalta pelasimme syyskierroksella usein parempaa futista kuin keväällä. Monessa ottelussa kuitenkin pienet asiat ratkaisivat. Emme pystyneet hyödyntämään omia paikkojamme, ja taas pienet virheet alakerrassa näkyivät tulostaululla.

Pasi pohjusti samalla myös tulevaa kautta. - Tästä kaudesta jäi varmasti kaikille nälkää. Ensi vuonna lähdemme ehdottomasti parantamaan tämänkertaista kolmatta sijaa. Pyrimme saamaan peliimme vielä hiukan lisää taitoa ja vauhtia, mikä toivottavasti näkyy kasvaneena maalimääränä. Toisaalta päästimme tällä kaudella omiin 34 palloa, mikä on ehdottomasti liikaa, jos haluamme olla taulukossa kahden joukossa.

Atlantiksen edustusmiehistö palaa takaisin yhteisharjoituksiin 1. joulukuuta.


061111 - Aatusta Vuoden pelaaja
Aatu on Vuoden Pelaaja. Atlantiksen edustusmiehistö ja Akatemia viettivät lauantaina kauden päättäjäisiä. Illan ohjelmassa oli myös ansioituneiden pelimiesten palkitseminen. Kauden 2006 palkitut Atlantis-pelurit:
  • Fanituoppikisan voittaja: Kimmo Tauriainen
  • Fanien suosikkipelaaja: Teemu Kankkunen
  • Fanien vuoden beibi: Tony Kaukomaa
  • Akatemian Työn sankarit: Adam Abdi ja Jimbi
  • Akatemian Vuoden pelaaja: Zakaria Kibona
  • Lehdistön ihannepoika: Juho Rantala
  • Vuoden maali: Aleksandr Mishtshuk
  • Työn sankari: Teemu Kankkunen
  • Vuoden tulokas: Obi Metzger
  • Vuoden comeback: Kimmo Tauriainen
  • Vuoden pelaaja: Adel Eid
061108 - Fefe ja Made näytille Bonniin
Made lähtee näytille Saksaan. Viime kaudella Atlantiksen paidassa esiintyneet Feras Abid ja Matias Juvonen lähtevät ensi maanantaina näytille Saksaan. Saksan Oberligassa pelaava Bonner SC testaa suomalaiskaksikkoa kymmenen päivän ajan, minkä jälkeen saksalaiset päättävät tarjotaanko pojille sopimusta.

061108 - Ysivitoset jyräävät hallisarjassa
Atlantis FC Atlantis ´95 oli viikonloppuna rajussa iskussa FC Espoon hallisarjassa. Punapaidat kukistivat alkulohkossaan selvin numeroin Virkkalan Tarmon, Kasiysin ja MPS:n. Omaan päähän ei kolmessa ottelussa uponnut yhtään palloa. Ysivitosten hallisarja jatkuu cup-muotoisena helmikuun alussa.

061107 - Ysikolmoset yhteistyöhön
Atlantis ´93/Itä on jatkossa haastajajoukkue. Atlantiksen kovat ysikolmosjoukkueet ´93 ja ´93/Itä ovat sopineet yhteistyöstä tuleville vuosille. Juha Ikäheimon valmentama ´93 toimii jatkossa ikäluokan edustusjoukkueena, joka harjoittelee 4-5 kertaa viikossa ja panostaa ensisijaisesti kilpailulliseen menestykseen. Stinde Laamasen luotsaama ´93/Itä on tasokas haastajajoukkue, joka treenaa kolmisen kertaa viikossa. Joukkueet tekevät toimivaa pelaavaihtoa pyrkien tarjoamaan jokaiselle pojalle riittävästi peliaikaa ja mahdollisuuden pelata omalla tasollaan.

061106 - Obi allekirjoitti jatkosopimuksen
Obi allekirjoitti jatkodiilin. Obi Metzger (s. 1987) on pidentänyt ennenaikaisesti sopimustaan Atlantiksen kanssa. Uusi sopimus on voimassa vuoden 2008 loppuun.

Metzger nousi viime kaudella Akatemiasta edustuksen avauskokoonpanoon ja oli lopulta Veikkauspörssi-kisan paras Atlantis-pelaaja. Myös yleisö otti hyökkääjävirtuoosin nopeasti suosikikseen.

Obi kertoo jatkopäätöksen olleen hänelle helpon. - Olen viihtynyt hyvin Atlantiksessa ja Suomessa. Seura on auttanut minua todella paljon. Arvostan myös kovasti, että Atlantis tarjosi minulle mahdollisuuden viime talvena, vaikka en ollut pelannut vähään aikaan ja olin huonossa kunnossa. Haluan nyt osoittaa olevani luottamuksen arvoinen.

Atlantis-luotsi Pasi Pihamaa on erittäin tyytyväinen hyökkääjänsä jatkopaperiin. - Obi oli jo syksyllä meidän avainpelaajia, ja jos hän vain jaksaa tehdä talvella töitä, ensi kaudesta voi odottaa paljon. Mikäli Obin kehitys jatkuu tätä vauhtia, hän tuskin ehtii pelaamaan sopimustaan loppuun täällä, sillä poika on jo nyt herättänyt kiinnostusta maailmalla.


061104 - Jallulle kuusi uutta beibiä
Jallu sai Akatemiaan kuusi uutta beibiä. Atlantis on solminut kuusi uutta Akatemia-sopimusta. Avointen harjoitusten perusteella Akatemiaan on valittu Daniel Hiilosvuo (1988), Arber Istrefi (1989), Ossi Koskela (1990), Miikka Kärkkäinen (1988), Oskari Lehtonen (1990) ja Esa Vironen (1989). Pojat ovat allekirjoittaneet Atlantiksen kanssa 1-3 -vuotiset Akatemia-sopimukset.

- Avoimet harjoitukset herättivät todella paljon kiinnostusta. Näytillä kävi yli 50 poikaa, joista tässä vaiheessa kuusi sai sopimuksen. Muutama jää vielä vähän pidemmäksi aikaa antamaan lisänäyttöjä, Akatemia-rehtori Juho Rantala kertoo.

- Olemme pyrkineet ottamaan Akatemiaan myös hieman nuorempia kavereita, jotta pääsisimme työskentelemään heidän kanssaan useamman vuoden. Näin kynnys edustusjoukkueeseen ei aikanaan olisi niin iso. Ryhmään on lisäksi tulossa vielä muutama ´88-syntynyt pelimies. Näiden täytyy kuitenkin olla sen verran valmiita pelaajia, että he voivat tavoitella peliaikaa myös edustuksesta.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)