Uutiset

UUTISET 1.-30.11.2005

051130 - Atlantis yhteistyöhön Liikkukaa! ry:n kanssa
Liikkukaa! ry Atlantis on käynnistänyt yhteistyön Liikkukaa! ry:n kanssa. Liikkukaa! ry edistää samanarvoisuutta ja kulttuurien välistä suvaitsevaisuutta erityisesti urheilun parissa. Yhdistys pyrkii helpottamaan maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

- Atlantis on monikulttuurinen seura. Lähes kaikissa joukkueissamme aina edustusjoukkuetta myöten on pelaajia, joilla on erilainen etninen tausta. Myös seuran taustatehtävissä on runsaasti muualta Suomeen muuttaneita ihmisiä. Olemme pyrkineet tekemään maahanmuuttajien liittymisen Atlantikseen mahdollisimman helpoksi ja koettaneet auttaa heitä kotiutumaan suomalaiseen urheiluseuraan. Tätä kautta yhteistyö Liikkukaa ry!:n kanssa sopii meille erinomaisen luontevasti, kertoo seuran johtoryhmän jäsen Christian Thibault.


051129 - Vesa kävi operoitavana
Maalitykki työssään. Kuva: Juhani Järvenpää. Hyökkääjäjärkäle Vesa Kosonen kävi tiistaina tähystysleikkauksessa, jossa vasemmasta ranteesta poistettiin irronnut luunsiru. Maalitykki pääsee juoksemaan jo viikon kuluttua ja mukaan joukkueharjoituksiin heti tammikuun alusta.

Pasi Pihamaa on tyytyväinen, että viime kauden ykköstykki pääsee täydellä teholla mukaan heti harjoituskauden alusta asti. - Vesa osoitti tänä vuonna olevansa kova tekijä Ykkösessä. Jos kehitys jatkuu samaan tapaan, ensi kaudesta voi odottaa vielä parempaa.


051128 - Edustuksella kovia treenimatseja
Pasin suojateilla tiedossa kovia treenivastustajia. Pasi Pihamaan kalenteri alkaa vähitellen täyttyä kevään treenimatseista. Heti kärkeen on luvassa kolme kovaa koitosta, kun Pasin suojatit kohtaavat Hongan, HJK:n ja TPS:n liigamiehistöt. Ohjelmassa on harjoituspelit myös kaikkia Ykkösen stadilaisjoukkueita vastaan. Tarkemmat tiedot kevään harjoituspeleistä löytyvät Edustusjoukkue-valikosta.

051128 - Zaka onnistui maajoukkueleirillä
Zaka Akatemia-peluri Zakaria Kibona teki vaikutuksen valmennusjohtoon U15-maajoukkueen tenavatähtileirillä, ja Timo Liekoski lupailikin hyökkääjälle leirikutsuja jatkossakin. Myös maajoukkueluotsi Jyrki Heliskoski pääsi Eerikkilässä ihastelemaan Zakan viimeistelytaitoa.

051127 - Petulle jatkosopimus
Petri Pyhältö Maalivahtivalmentaja Petri Pyhältö allekirjoitti sunnuntaina jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Kuudennen kautensa seurassa aloittava Pyhältö vastaa näin tulevanakin vuonna edustuksen ja Akatemian maalivahtivalmennuksesta. Lisäksi hän vetää Atlantiksen C- ja D-junnujen veskarikoulua.

Petun talliin tulee ensi kaudelle 4 maalivahtia, joista nuorimmat ovat A- ja B-ikäisiä. Stadin kovimmassa veskarikoulussa on tarjolla paljon työtä ja hikeä, mutta myös huippuluokan oppia. Aikaisempina vuosina Petun opeista ovat päässeet nauttimaan mm. HJK:n nykyinen maalivahtikaksikko Ville Wallen - Mika Johansson, liigasta pelipaikkaa ensi kaudeksi havitteleva Antti Peltonen sekä Atlantiksen viime kauden mainiot veskarit Adam Highfield ja Antti Ristimäki.


051126 - Jussilat palaamassa harjoituksiin
Jani Jussila Lähes koko viime kauden loukkaantumisten takia missanneet Jussilan veljekset ovat palaamassa harjoitusvahvuuteen. Kesäkuussa 2003 polvensa eturistisiteen loukannut Jani Jussila on vihdoin pääsemässä eroon pitkästä vammakierteestä. Jani oli perjantaina jo mukana harjoituksissa. Lokakuussa operoitu kaksoisveli Juha odottaa vielä juoksulupaa. Jos toipuminen sujuu odotusten mukaisesti, Juhakin pääsee tammikuussa harjoittelemaan täysipainoisesti.

051125 - Vadim Minkenen junnupäälliköksi
Vadim Minkenen Vadim Minkenen on aloittanut Atlantiksen vanhempien junnujen junioripäällikkönä. Vadimin vastuulle tulevat seuran B- ja C-juniorit. Hän toimii myös aktiivisessa yhteistyössä Akatemian valmennusryhmän kanssa. Nuorempien ikäluokkien junnupäällikkönä jatkaa Simo Kavanen.

Minkenen on kokenut futisammattilainen, joka Suomessa on vaikuttanut pitkään HJK:n juniorivalmennuksessa. Viime kaudella Vadim kuului Klubin B-junnujen valmennusryhmään.


051121 - Tyttöfutis suosiossa
Atlantis FC Tyttöfutis on käynnistynyt pirteästi Atlantiksessa. Mukana on jo lähes parikymmentä innokasta tyttöpelaajaa, joista kesällä tullaan muodostamaan joukkueet ikäluokkiin ´95-´96 sekä ´97-´98. Erityisesti nuorempaan joukkueeseen mahtuu vielä hyvin mukaan.

Asko Korhosen valmentama tyttöryhmä harjoittelee perjantaisin Maatullin koululla. Lisäksi tytöt ovat sunnuntaisin käyneet pelailemassa Talin futisparatiisissa sekä Hyrylän hallissa. Lisätietoa tyttöjoukkueesta antavat valmentaja Asko Korhonen (puh. 045-6335768) ja joukkueenjohtaja Kirsi Saurila (puh. 041-5199247).


051120 - Honka vastassa joulukuussa
FC Honka Atlantiksen edustusjoukkue aloittaa harjoitusottelut jo lauantaina 17. joulukuuta, kun Pasi Pihamaan suojatit kohtaavat testipelissä Tapiolan uudessa hallissa FC Hongan liigamiehistön.

Atlantis Akatemia aloittaa myös harjoituspelit joulukuussa, jolloin pelataan seuran B-junioreita vastaan. Seuraava peli on 14. tammikuuta, jolloin Akatemia-pojat kohtaavat Keravalla Kolmosessa pelaavan K-U Unitedin.


051118 - Leppoisat ensitreenit
Pasi Pasi Pihamaa ja Justus Vajanne vetivät perjantaina ensimmäiset yhteisharjoitukset edustuksen ja Akatemian pelaajille. Leppoisaa treenitapahtumaa edelsi pieni tervetuliaispuhe, jossa päävalmentaja toivotti Akatemia-pojat lämpimästi tervetulleiksi edustuksen mukaan ja ystävälliseen tapaansa kehotti totuttelemaan hyvin pikaisesti talon tavoille. Edustuspelaajien rivistöä harvensi hiukan muutama loukkaantuminen ja sairastelu sekä Tikkurilan osaston Savon ekskursio, mutta muuten ryhmä oli paikalla iloisin mielin.

051117 - Edustuksen budjetti kasvaa
Lisää euroja... Edustuksen budjetti kasvaa ensi vuodelle. Päättyneellä kaudella Atlantiksen 100.000 euron budjetti oli Ykkösen toiseksi pienin. Uuteen kauteen punapaidat lähtevät noin 130.-140.000 euron budjetilla. Kasvun taustalla ovat Rovaniemen ja Tornion myötä kasvaneet matkakulut, laajentunut Akatemia-toiminta sekä hieman suurempi pelaajabudjetti.

Lentävä manageri Aarne Tenkanen kertoo, että Atlantiksella on ensi kaudella hieman tämänvuotista kalliimpi joukkue. - Meil on budjetissa varattu hillot muutamaan uuteen pelimieheen. Aatu on näist ensimmäinen mut viel yritetään saada koukkuun joku muukin. Mä jo viikonloppuna juttelin kaupungilla parin tutun frendin kanssa. Lehtisen Raikka ois valmis tuleen mut tarkotus ois löytää vähän nuorempaa vuosikertaa.


051116 - Johtoryhmä edustuksen taustalle
Tenkanen on mukana johtoryhmässä. Atlantiksen edustusjoukkue saa taustavoimakseen erillisen Johtoryhmän. Johtoryhmä kantaa päävastuun joukkueen markkinoinnista, tiedotuksesta ja varainhankinnasta. Keskiviikkona vauhdikkaan aloituspalaverin pitäneeseen ryhmään kuuluu ensivaiheessa seitsemän veikeää veljestä: Risto Alaheikka, Mauri Nurmi, Markku Ritala, Mikko Sokero, Aarne Tenkanen, Christian Thibault ja Ari Uronen.

051115 - Ranesta Afrikan pääscoutti
Amokrane Abdenour Amokrane Abdenour on aloittanut Atlantiksen Pohjois- ja Länsi-Afrikan pääscouttina. Toistakymmentä vuotta Suomessa asunut Rane tuntee erityisen hyvin Algerian ja Tunisian pelaajamarkkinat, mutta omaa erinomaiset kontaktit myös moneen Länsi-Afrikan maahan. Ranen scouttaamia nuoria afrikkalaispelaajia nähtäneen edustusjoukkueen ja Akatemian paidassa jo tulevalla kaudella.

051113 - Loma lähestyy loppuaan
Pasi haluaa takaisin töihin... Päävalmentaja Pasi Pihamaa kerää edustusjoukkueen pelaajat jälleen koolle. Ensimmäiset yhteisharjoitukset pidetään Pallokentän uudella keinonurmella ensi perjantaina, ja vähän kerrassaan tahti tiivistyy lähestyttäessä vuodenvaihdetta.

- Marraskuussa käymme muutaman kerran pelailemassa Bolliksella. Joulukuussa treenataan jo neljästi viikossa. Joulun aika vietetään vielä lomaa, ja tammikuun alusta pääsemme jälleen normaaliin harjoitusrytmiin.

- Sopimuspelaajien lisäksi loppuvuonna mukana on muutama uusi yrittäjä antamassa näyttöjä. Lisäksi Akatemia-pelaajat harjoittelevat silloin usein edustuksen mukana.


051108 - Zaka maajoukkueleirille
Zaka Päävalmentaja Timo Liekoski on valinnut Akatemia-peluri Zakaria Kibonan U15-maajoukkueen tenavatähtileirille Eerikkilään 22.-25. marraskuuta. Leiri on ensimmäinen tapahtuma matkalla kohti ensi syksynä pelattavia U17-ikäluokan EM-karsintoja.

051107 - Ysiseiskat treenaavat jo täydellä innolla
Koordinaatiota oppimassa. Atlantis ´97:n valmistautuminen ensi kauteen on hyvässä vauhdissa. Joukkue on harjoitellut hyvällä asenteella jo kuukauden päivät. Salitreeneissä on keskitytty askel-, rytmi-, koordinaatio- ja tasapainoharjoituksiin, kun taas IVU-hallissa pääpaino on ollut lajiharjoittelussa. Talvikauden piristeenä ohjelmassa on muutama turnaus sekä joukko harjoituspelejä. Joukkue on saanut vahvistusta myös valmennuspuolelle, kun kokenut pelimies Jarmo Vierikko on liittynyt valmennusryhmään.

051106 - Akatemia startannut pirteästi
Akatemia-koutsi Justus Atlantis Akatemian toiminta on päässyt hyvään vauhtiin. Valmennuskaksikko Justus Vajanne - V-P Virtanen on saanut harjoituksiin hyvän fiiliksen ja tekemisen meiningin. Lisäintoa ovat tuoneet treeneissä vierailleet edustuksen pelaajat sekä satunnaiset tähtivieraat.

Innokkaiden yrittäjien joukosta on seuloutunut kymmenkunta pelimiehenalkua, joille tässä vaiheessa tarjotaan Akatemia-sopimusta. Muutama poika jää vielä antamaan lisänäyttöjä, ja jokunen paikka pidetään auki uusille yrittäjille.

Akatemia harjoittelee marraskuun ajan tiistaisin ja torstaisin Pirkkolassa, perjantaisin Pallokentän keinonurmella ja sunnuntaisin Talin hallissa. Lisätietoja toiminnasta antavat Justus Vajanne (puh. 040-5307249) ja Vesa-Pekka Virtanen (puh. 050-5637777).


051105 - Historia-valikkoa täydennetty
Atlantis FC Kotisivujen Historia-valikkoon on lisätty runsaasti uutta tilastotietoa. Täältä löydät nyt mm:
  • sarjasijoitukset ja maalikuninkaat perustamisvuodesta 1980 lähtien
  • ottelumäärät ja maalintekijät vuodesta 1996 lähtien
  • Vuoden pelaajat, valmentajat ja suurimmat yleisömäärät vuodesta 1996 lähtien
051103 - Eid siirtyy Atlantikseen
Aatu vaihtaa punapaitaan. Adel Eid (s. 1984) vaihtaa HJK:n raitapaidan Atlantiksen punasinisiin väreihin. Eid allekirjoitti Atlantiksen kanssa kauden 2006 loppuun ulottuvan sopimuksen. Egyptiläiset sukujuuret omaava toppari kuului viime kaudella Klubin liigarinkiin, mutta Veikkausliigassa peliminuutit jäivät vähiin.

Pasi Pihamaa toivottaa Eidin lämpimästi tervetulleeksi Atlantikseen. - Aatu on meille erittäin käyttökelpoinen vahvistus - monipuolinen kaveri, joka pystyy pelaamaan puolustavassa roolissa usealla eri pelipaikalla.

Myös Eid on tyytyväinen sopimuksen syntymiseen. - Pelihalut ovat viime kauden jälkeen kovat, ja olen valmis tekemään töitä pelipaikan eteen. Atlantis oli minulle hyvä vaihtoehto, sillä halusin joukkueeseen, joka pyrkii eteenpäin.


051102 - Tohtoreilla kiirettä
Juhan jalka tähystettiin toissa viikolla. Atlantis-pelurit ovat työllistäneet urheilulääkäreitä viime viikkoina. Lähes koko kauden sitkeän jalkavamman takia menettänyt Juha Jussila operoitiin toissa viikolla. Sakari Orava tähysti Juhan jalkapöydän, ja jos paraneminen sujuu odotusten mukaan, juoksulupa heltiää joulukuun alussa. Seuraavaksi operoitavaksi on menossa Vesa Kosonen, joka loppukaudesta teloi ranteensa. Mikäli vamma paranee tähystyksellä, sairasloma jää muutamaan viikkoon.

051101 - Junnumaista höntyilyä
Akatemia-koutsi Vekku Akatemia-pojat aloittivat tiistaina pohjakunnon rakentamisen, kun ohjelmassa oli ensimmäinen yhteislenkki Pirkkolan kuntopolulla. Valmennuskaksikko Justus Vajanne - Vesa-Pekka Virtanen veti ensimmäisen kierroksen ja antoi kahdelle seuraavalle kiekalle ohjeeksi juosta jokaiselle sopivaa lenkkivauhtia. Pukukopissa valmentajat ihmettelivät poikien aikoja, kun Ari Sharif tiiraili sykemittarinsa lukemia ja kysyi: "Mun syke oli 195. Onks se hyvä?" Valmentajat olivat vähän aikaa hiljaa, kunnes Vekku totesi: "Torstaina juostaan sitten mun vauhtia."

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)