Uutiset

UUTISET 1.-29.2.2004

040227 - Ladbrokes ja Atlantis yhteistyöhön

Maailman suurin ja vanhin vedonlyöntiyhtiö Ladbrokes.com on solminut mittavan yhteistyösopimuksen Atlantiksen kanssa. Yhtiö haluaa omalta osaltaan olla tukemassa Atlantiksen paluuta jalkapallon pääsarjoihin.

- Meitä on lähestytty monelta taholta Suomessa, jossa meidät haluttaisiin pääsponsoriksi muun muassa jalkapalloliigassa pelaaviin joukkueisiin, Ladbrokesin Suomen maajohtaja Marcus Tilgmann kertoo. Urheilu ja vedonlyönti ovatkin kerta toisensa jälkeen osoittautuneet toimivaksi yhdistelmäksi markkinoinnissa. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita myös Unibet Casino, jonka logo on näkynyt paljon mainoksissa sekä eri joukkueiden peliasuissa. Kun kyseessä on vedonlyöntiä tarjoava nettikasino, sen näkyvyys urheilumaailmassa on luontevaa.

- Jalkapallo on meille tietenkin kiinnostava kohde, koska sponsoroimme jo Englannissa esimerkiksi Manchester Unitedia, Liverpoolia, Arsenalia, Chelseaa, Leedsiä, Manchester Cityä, Evertonia, Charltonia, Tottenhamia, Sunderlandia sekä Skotlannin liigan mestarijoukkuetta Celticiä, Tilgmann jatkaa.

- Olemme juuri saaneet neuvottelut päätökseen helsinkiläisen Atlantis FC:n kanssa. Meitä kiinnostaa olla mukana nostamassa Suomen jalkapalloilun tasoa ja rakentamassa tulevaisuuden joukkuetta, Marcus Tilgmann kertoo.

- Ladbrokes.com on taho, joka pystyy omilla voimavaroillaan, joista 6 miljardin euron liikevaihto kertoo, ja kontakteillaan auttamaan Atlantis FC:n aikoinaan kansainvälisille kentille. Meillä on myös aikaa ja kärsivällisyyttä odottaa tätä menestystä, toteaa Tilgmann lopuksi.


040227 - Atlantis - Allianssi 1-0
Vesa Kosonen

Vesa Kososen viime hetken osuma takasi Atlantikselle 1-0 (0-0) voiton Vantaan Allianssista. Vantaalaiset peluuttivat ottelussa paljolti reservipelaajia ja muutamaa kokelasta, mutta Atlantikselle voitto Finnforestin joukkueesta on aina maukas.

Avausjaksolle vantaalaiset lähtivät varsin kokeilupitoisella miehistöllä, ja Atlantis hallitsikin pelitapahtumia. Maalitilanteita syntyi mukavasti, mutta viimeistely oli tällä kertaa tuskaista. Kun Allianssin piikissä pelannut Hermanni Vuorinenkin pysyi kiltisti "Nynny" Nyholmin komennossa, tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisella jaksolla Allianssi toi kentälle hieman kokeneempaa kalustoa, ja pelitapahtumat tasaantuivat. Molemmilla joukkueilla oli muutama maalipaikka, mutta avausmaalia saatiin odottaa aina viime sekunneille, jolloin Vesa Kosonen vihdoin onnistui ohittamaan Oscar Forsstömin.

Pelin jälkeen Atlantis-pelurit suuntasivat illanviettoon sumopainin, minilätkän ja saunan pariin. Samalla joukkue jäi pienelle kevätlomalle. Takaisin yhteisharjoituksiin ja puntarille Pihamaan miehistö palaa ensi keskiviikkona.


040226 - Atlantis - Allianssi Talissa perjantaina

Atlantis kohtaa perjantaina klo 18.30 ensimmäistä kertaa entisen yhteistyökumppaninsa Finnforestin nykyisen joukkueen AC Allianssin. Allianssi tulee Veikkausliiga.comin mukaan otteluun "nuorella joukkueella, jota on vahvistettu muutamalla kokeneella pelaajalla".

Pasi Pihamaan miehistöstä on melkoisesti pelaajia sairaslistalla, mutta Pasi lupaa otteluun silti iskukykyisen ryhmän: - Täydennämme aukkoja muutamalla uudella yrittäjällä, jotka ovat antamassa näyttöjä.


040226 - Ropposelle sopimus

Antti Ropponen (27) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2004 kattavan pelaajasopimuksen. Antilla on kokemusta Ykkösestä Gnistanin ja Hongan paidassa, ja vuonna 2002 mies valittiin Ykkösen tähtimiehistöön. Pihamaan rykmentissä Ropponen esiintyy numerolla 19.


040225 - Atlantiksella hyvät ryhmät ´92-ikäluokassa

Atlantiksella on ´92-syntyneiden poikien ikäluokassa kaksi toimivaa joukkuetta. Tapio Koskisen ja Tero Nylanderin luotsaama Atlantis ´92 kuuluu ikäluokassaan pääkaupunkiseudun eliittiin. Joukkue harjoittelee nelisen kertaa viikossa, ja pojilla on kova halu kehittää itseään jalkapalloilijoina. Tasokkaaseen ryhmään mahtuu vielä pari laadukasta pelimiestä. Kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Tapio Koskiseen (puh. 040-5574766).

Atlantis ´92/Dynamo on enemmän harrastuspohjainen ryhmä. Raimo Hakolan ja Marko Kososen valmentama joukkue harjoittelee 2-3 kertaa viikossa, mutta menestyy myös varsin mukavasti ikäluokassaan. Joukkueeseen mahtuu vielä lisää futista kivana harrastuksena pitäviä poikia. Lisätietoja antaa joukkueenjohtaja Satu Jääskeläinen (puh. 040-7061064).


040223 - Atlantis ´99 aloittaa keväällä

Atlantis perustaa keväällä uuden joukkueen ´99-syntyneille pojille. Joukkue tulee harjoittelemaan aluksi kerran viikossa Töyrynummen koulun kentällä. Syksyllä harjoitukset siirtyvät koulun saliin. Ilmoittautumiset sekä lisätietoa: Atlantiksen toimisto, puh. 041-4351165.


040220 - Pikavisiitti Eerikkilään

FJK:n ja Atlantiksen harjoituspeli typistyi 45 minuutin koitokseksi, kun ottelu lopetettiin ensimmäisen puoliajan päätteeksi. Tuomarikolmikko ei onnistunut pelin kontrolloimisessa parhaalla mahdollisella tavalla, ja näin tarpeettomien loukkaantumisten välttämiseksi katsottiin parhaaksi tyytyä lyhyempään peliaikaan. Itse peli oli tarkkaa keskialueen taistelua, jossa molemmilla joukkueilla oli muutama maalipaikka. Kun kumpikaan ei maalinteossa onnistunut, loppulukemiksi kirjattiin pyöreät 0-0.


040219 - Atlantis perjantaina FJK:n vieraaksi

Atlantiksen edustusjoukkue matkustaa perjantaina Forssan Jalkapalloklubin vieraaksi. Joukkueet kohtaavat harjoitusottelussa Eerikkilän hallissa klo 16.30. FJK on keräämässä ensi kesäksi todella kovaa miehistöä, sillä forssalaisten riveissä esiintyy viisi viime kaudella FC Hämeenlinnan liigaringissä ollutta pelaajaa sekä neljä testattavana olevaa brasilialaistaituria. Tiukka vääntö siis luvassa.


040218 - Geagean peliura ohitse
Oscar Geagea

Kuukauden päivät Atlantiksen mukana harjoitellut entinen Atlantis-peluri Oscar Geagea (26) joutuu lopettamaan peliuransa. Geagean polvi tähystettiin tänään, ja operaatiossa paljastui niin vaikea vamma, ettei peliuran jatkaminen enää ole mahdollista. Kovin varhain viedään näin viheriöiltä jälleen yksi suuri persoona.

Toivotamme Okulle kaikkea hyvää ja voimia & menestystä oikiksen opintoihin. Odottakoon uusi ura tähtijuristien valiojoukossa.


040218 - Vitalille yli kuukauden huili
Vitali Suetov

Vitali Suetov joutuu nilkkavamman vuoksi sairaslistalle 4-6 viikoksi. Magneettikuvaus osoitti puolustuksen työmyyrän nilkan nivelsiteiden olevan poikki. Leikkausta ei kuitenkaan tarvita, vaan Vitalia odottaa fysio Hanne Kalliomäen laatima kuntoutusohjelma.


040217 - Atlantis ´92 järjestää nurmikenttäturnauksen

Atlantis ´92 järjestää 12.-13. kesäkuuta kovatasoisen nurmikenttäturnauksen 1992- syntyneille pojille. Turnaus pelataan Ala-Malmilla. Mukaan mahtuu 16 joukkuetta, ja jokaiselle joukkueelle on luvassa kuusi ottelua (2 x 20 min). Lisätietoa.


040215 - KäPa - Atlantis 1-2
Vesa Kosonen

Atlantis kohtasi Käpylän Pallon sunnuntaina Talin hallissa. Tällä kerralla punapaidat eivät yltäneet yhtä pirteään esitykseen kuin torstain vauhdikkaassa HJK-pelissä, mutta käänsivät silti toisella jaksolla ottelun edukseen maalein 1-2 (1-1).

Avausjakso oli tarkkaa peliä, missä KäPa tukahdutti tehokkaasti Atlantiksen hyökkäyskuviot. Ottelun ensimmäinen kunnon maalipaikka nähtiin vasta 34. minuutilla, kun Käpylän Anssi Koponen pääsi puskemaan isännät 1-0 johtoon. Atlantiksen vastaus tuli viisi minuuttia myöhemmin. Eero Voipio eteni vasemmalta läpi ja syötti takaviistoon Vesa Kososelle. Vesan vedon KäPä-veskari vielä selvitti, mutta paluupallon ohjasi Samu Mandelin verkkoon.

Toisella jaksolla Atlantis sai luotua enemmän maalipaikkoja, mutta vain kerran pallo onnistuttiin saamaan maaliin saakka. Antti Ropponen lähetti 68. minuutilla Lauri Kuuselan matkaan. Late otti pienen 30 metrin spurtin ja tarjoili Kososelle avopaikan. Hyökkääjäkolossi tykitti voimalla maalin kattoon.

Valmentaja Pihamaa esitteli ottelussa mielenkiintoisen pelaajakokelaan, kun hän nihkeään peliin tuskastuneena 70. minuutilla vaihtoi kentälle Pasi Pihamaan. Pelaajakokelas Pihamaa tarjosi muutaman mainion avaussyötön osoittaen pelisilmän olevan yhä tallella.

Atlantiksen seuraava peli on ensi perjantaina, jolloin joukkue kohtaa Eerikkilässä Forssan Jalkapalloklubin.


040213 - Viking Line jatkaa Atlantiksen yhteistyökumppanina
Viking Line Abp

Atlantis ja Viking Line Marketing ovat sopineet pitkäaikaisen yhteistyön jatkumisesta myös kuluvana vuonna. Viking Line toimii Atlantis-joukkueiden omana varustamona ja kuljettaa mm. edustusjoukkueen pelimatkalle Tukholmaan maaliskuun lopulla.


040212 - Atlantis pisti Klubin tiukoille
HJK

Atlantis tarjosi kelpo vastuksen hallitseville Suomen mestareille, kun joukkue kohtasi torstaina Talin hallissa HJK:n. Loppulukemat kuitenkin raitapaidoille 1-3 (0-1).

Punapaidoissa esiintynyt Atlantis lähti otteluun hyvällä sykkeellä. Ensimmäiset 20 minuuttia olivat tiukkaa taistoa keskikentällä, kunnes Toni Kallio onnistui ylösnousunsa päätteeksi tarjoamaan Juho Mäkelälle avopaikan, minkä maajoukkuehyökkääjä varmasti hyödynsi. Tämän jälkeen peli kääntyi hiljalleen Klubille, mutta Atlantiksen maalissa varmasti torjunut Ville Wallen ei toistamiseen ollut yllätettävissä. Keskikentällä Juha Jussila ja Ville Kaipainen kävivät tiukan väännön Tommi Grönlundin ja Rami Hakanpään kanssa, eivätkä jääneet taistossa yhtään heikommiksi.

Toiselle jakso Atlantis tuli jälleen pirteästi. Miika Jokiperä täräytti ylösnousunsa päätteeksi 25 metristä tolppaan, ja Joakim Jensen ihmettelee vieläkin, miten vaihdosta kentälle viilettänyt Eero Voipio hänet ohitti. Andy Vilnrotter kuitenkin onnistui pelastamaan Epan läpiajon. Sitten 56. minuutilla Jani Nyholm puski Jani Myllyniemen keskityksestä pallon verkkoon, ja peli oli tasan. Keke Armstrong oli heittänyt puoliajalla keskikentän keskustaan Eremenko Juniorin, Ville Nylundin ja Vili Savolaisen taistelemaan Juhan ja Villen kanssa. Lopulta peli rupesikin jälleen kääntymään raitapaidoille. Ensin Petri Oravainen teki suoraan kulmasta 1-2 76. minuutilla, ja loppunumerot viimeisteli Jon Poulsen 93. minuutilla.


040208 - Viisi treeniviikkoa takana
Juha Hämäläinen

Atlantiksen edustusmiehistön pre-seasonista on takana nyt viisi ensimmäistä viikkoa. Joukkue on harjoitellut hyvällä sykkeellä 5-6 kertaa viikossa. Tiukka treenitahti on työllistänyt hieroja Tero Kuusistoa, mutta toistaiseksi pahemmilta vammoilta on vältytty. Sairaslistalla ovat ainoastaan polvioperaatiosta toipuva Jani Jussila sekä kätensä Uuden-Seelannin olympiajoukkueessa loukannut Adam Highfield.

Joukkue on tähän mennessä pelannut neljä harjoitusottelua. Parhaat pelit on nähty Hämeenlinnaa ja Kotkaa vastaan, vaikka molemmista tuloksena olikin tappio. Sen sijaan JäPS ja Pantterit kaatuivat nihkeämmälläkin esityksellä.

Positiivisinta otteluissa on ollut tulivoiman selkeä kasvu viime kauteen verrattuna. Michael Belfield, Juha Hämäläinen ja Jani Myllyniemi ovat upottaneet palloja verkkoon hyvällä prosentilla. Kun varastossa ovat vielä Vesa Kosonen ja Eero Voipio, näyttää hyökkäyspään tilanne tässä vaiheessa kohtuullisen mukavalta.

Enemmän ongelmia on sen sijaan ollut alakerran pelissä. Myös vastustajat ovat iskeneet palloja varsin tiheään tahtiin Atlantiksen maaliin. Osaltaan tämä selittyy ykkösveskari Highfieldin loukkaantumisella, mutta kohtalokkaita virheitä on tullut paljon kenttäpelaajillekin.

Ensi viikolla harjoitustahti jatkuu yhtä tiukkana. Alkuviikosta kierretään jälleen Pirkkolan kuntopolkua, ja loppuviikko treenataan Talissa. Lisäksi ohjelmassa on kaksi harjoitusottelua - torstaina kohdataan HJK ja sunnuntaina KäPa.


040206 - Belfield nylki Pantterit
FC Pantterit

Michael Belfield oli illan tehomies, kun Atlantis kukisti Talin hallissa FC Pantterit maalein 3-2 (1-0). 42-vuotias maalitykki näytti mallia nuoremmilleen viimeistellen rutiinilla isäntien kaikki kolme osumaa.

Pasi Pihamaa antoi ottelussa näyttöpaikan harjoitusringissä olleille sopimuksettomille pelaajille. Avauksessa oli viisi vielä ilman sopimusta olevaa kaveria (Andrei Berngardt, Erkka Hirvonen, Antti Korpi, Mika Rajala ja Antti Ropponen). Lisäksi Samu Mandelin tuli kentälle puoliajalla.

Vahvimman näytön pelitaidoistaan antoi kuitenkin Pasin apuvalmentaja Michael Belfield. Entinen Veikkausliigan hyökkääjätähti on yhä mainiossa fyysisessä kunnossa, ja Miken peliäly on moneen nuorempaan yrittäjään verrattuna ylivertainen.

Atlantiksen seuraava koitos on ensi torstaina 12. päivä, jolloin joukkue kohtaa Talissa klo 16.15 alkavassa ottelussa puolustavan Suomen mestarin HJK:n. Viimeksi Atlantis pelasi Klubia vastaan liigakaudella 2001, jolloin punapaidat kukistivat HJK:n kolmesti - kaksi kertaa sarjassa sekä kerran cupissa.


040205 - Sokerosta Atlantiksen Media Officer
Mikko Sokero

Mikko Sokero on valittu Atlantiksen Media Officeriksi tehtävänään seuran tunnettavuuden ja profiilin nostaminen. Sokeron vastuulle tulee Atlantiksen tiedotustoiminta ja suhteet tiedotusvälineisiin. Hän jatkaa edelleen myös Atlantis ´96/Vipeltäjien managerina. Siviilissä Mikko Sokero työskentelee Aller Julkaisuissa OHO!-lehden vastaavana päätoimittajana.


040203 - Välke piirin nuorisovaliokuntaan

Juha Välke on valittu Atlantiksen edustajana Palloliiton Helsingin piirin nuorisovaliokuntaan vuodeksi 2004. Onnittelut stadin futiksen uudelle taustavaikuttajalle!


040202 - Kotkan vuoro kouluttaa Atlantista
KooTeePee

Atlantis pelasi muutaman päivän sisään toisen kovan ottelun, kun joukkue kohtasi maanantai-iltana Kotkassa liigapaikkaa vielä havittelevan FC KooTeePeen. Joukkueet tarjosivat runsaslukuiselle yleisölle vauhdikkaan koitoksen, jossa isännät olivat vahvempia 4-2 (2-0). Atlantis sai näin jälleen tyytyä oppipojan asemaan.

Avausjakso oli Ruonalan pienessä hallissa kovatempoista taistelua, jossa helsinkiläiset olivat hyvin mukana pelitapahtumissa. Hyviäkään tilanteita ei kuitenkaan onnistuttu hyödyntämään. Kotkalaiset sen sijaan käyttivät molemmat maalipaikkansa. Ensin 29. minuutilla Matti Heimo tykitti 25 metristä vaparin tarkasti alakulmaan ohi Henry Österin, ja vain minuutti ennen taukovihellystä Vesa Helenius livahti karkuun viimeistellen 2-0.

Toista jaksoa oli pelattu vain minuutti, kun pallo oli kolmannen kerran Henkan selän takana - asialla jälleen Heimo. Peli näytti jo selvältä selvä, kunnes 51. minuutilla keskikentällä jälleen vahvasti raatanut Ville Kaipainen jatkoi Lauri Kuuselan pitkän sivurajaheiton verkkoon. Viisi minuuttia myöhemmin Late pyrähti oikealta läpi, ja Juha Hämäläinen pääsi toistamiseen tuikkaamaan pallon maaliin. Vielä kerran iski kuitenkin sopimusta Kotkasta hakeva Matti Heimo. Pelin jälkeen kotkalaiset olivatkin kovasti tarjoamassa miehelle sopimuspaperia.

Ottelu oli Atlantikselta jälleen hyvä vääntö, mutta samalla taas oppitunti siitä, että tällä tasolla virheistä rangaistaan armotta. Seuraavan kerran Pihamaan miehistö nähdään tositoimissa ensi perjantaina, jolloin etelälohkon matkajoukkue FC Pantterit saapuu Joutsenosta Talin halliin.

Uutisarkisto