UUTISET 1.-31.1.2004
040130 - Kesän sarjaohjelma valmistui |
Kakkosen etelälohkon sarjaohjelma vahvistettiin perjantaina. Atlantis
aloittaa sarjan kotipelillä Käpylän Palloa vastaan tiistaina 11. toukokuuta.
Viimeinen kierros pelataan lauantaina 18. syyskuuta, jolloin Atlantis
kohtaa Kirkkonummella FCK Salamat. Atlantiksen otteluohjelma löytyy
kokonaisuudessaan valikosta Edustusjoukkue. Pistäkää pelipäivät
kalenteriin!
|
040130 - Hämeenlinna koulutti Atlantista |
FC Hämeenlinnan liigamiehistö tarjosi arvokasta oppia Atlantikselle
Talin hallissa. Avausjaksolla Hämeenlinnan tempo oli isännille liikaa, ja
liigapelaajat hyödynsivät armotta Atlantiksen alakerran virheet. Hans Wikberg
iski 0-1 12. minuutilla ja Tomi Uusitorppa 0-2 27. minuutilla.
Toisella jaksolla Atlantis pääsi paremmin otteluun mukaan. Juha Jussila ja
Ville Kaipainen pyörittivät näyttävästi peliä keskikentällä, ja Juha Hämäläinen
ohjasi ansaitun kavennuksen 58. minuutilla. Hämeenlinna kuitenkin rokotti
viimeisen 10 minuutin aikana vielä kahdesti - ensin Hans Wikberg ja hetkeä
myöhemmin Ilja Scanisins toimittivat pallon Henry Österin selän taakse.
Näin loppulukemat tylyt 1-4.
Tappiosta huolimatta Atlantis-pelureiden ei tarvitse hävetä esitystään.
Joukkue pystyi ajoittain täysin tasavertaiseen taistoon liigamiehistöä
vastaan, mutta vastustajat hyödynsivät rutiinilla isäntien helpot virheet.
|
040129 - Perjantaina vastassa FC Hämeenlinna |
Atlantis kohtaa perjantaina klo 18.30 FC Hämeenlinnan Talin hallissa.
Atlantis-pelaajat pääsivät torstaina ensimmäistä kertaa Taliin mattoremontin
jälkeen, ja uusittu nurmimatto osoittautui varsin mieluisaksi tuttavuudeksi.
Ero entisajan betonisiin keinonurmiin on valtaisa.
Atlantikselta puuttuu Hämeenlinna-pelistä pitkäaikaispotilaiden Adam
Highfieldin ja Jani Jussilan lisäksi varvasvammainen Jani Myllyniemi. Jasin
pitäisi kuitenkin olla mukana jälleen maanantain Kotkan matkalla.
|
040128 - Atlantis ´91/East hakee maalivahtia |
Vireästi toimiva ja ensi kesänä aluesarjapaikkaa tavoitteleva Atlantis ´91/East
hakee joukkueeseen innokasta 1991-syntynyttä maalivahtia. Tällä on halutessaan
mahdollisuus osallistua myös edustusjoukkueen maalivahtivalmentajan Petri Pyhältön
vetämään veskarikouluun. Kiinnostuneet voivat kysellä lisätietoja valmentaja
Markku Tinttuselta (p. 0400-496325).
|
040127 - JäPS - Atlantis 2-3 |
Järvenpään Palloseura ja Atlantis tarjosivat kaksijakoisen koitoksen
Keravan keinonurmella. Atlantiksen punapaidat aloittivat pirteästi
muutaman asteen pakkasessa ja pienessä lumisateessa käydyn ottelun. Avausjaksolla
hyökkäyskuviot kulkivat ajoittain näyttävästi ja tuloksena oli kolme komeaa
maalia. Viimeistelijöinä kauden avauspelissä toimivat Michael Belfield,
Juha Hämäläinen ja Jani Myllyniemi.
Toisella jaksolla Pasi Pihamaa marssitti kentälle 9 uutta punapaitaa.
Samalla kuitenkin hyökkäyspelistä katosi idea ja alakerrassa alkoi tulla
virheitä. JäPS tarttui tilaisuuteen ja iski kaksi kavennusmaalia. Näin
loppunumerot 2-3 helsinkiläisille.
|
040126 - Harjoituspelit alkavat |
Edustusjoukkue aloittaa tällä viikolla harjoituspelit tulevaa kautta varten.
Ensimmäinen koitos pelataan tiistaina Keravan keinonurmella, ja vastaan asettuu
kolmosen kärkiryhmiin kuuluva Järvenpään Palloseura. Ottelu alkaa klo 20.00.
Perjantaina Atlantis kohtaa Talin hallissa klo 18.30 FC Hämeenlinnan
liigamiehistön. Hämeenlinnan valmentajana toista kauttaan aloittava Ville
Lyytikäinen haluaa tunnetusti suojateiltaan sataprosenttista panosta
harjoituspeleissäkin, joten kova koitos on punasinisillä edessä.
Atlantiksen miehistö on pitkäaikaispotilaita Adam Highfieldiä ja Jani
Jussilaa lukuunottamatta tällä hetkellä terve. Adamin loukkaantunut käsi
operoitiin viime perjantaina, ja edessä on ainakin viiden viikon sairasloma.
Janin polvesta korjattiin katkennut eturistiside viime kesänä. Polvi kestää
jo juoksua, mutta pallotreeneihin ei vielä ole asiaa.
|
040123 - Edustusjoukkue Ruotsiin 26.-28. maaliskuuta |
Atlantiksen edustusjoukkue matkustaa perjantaina 26. maaliskuuta perinteiselle
kevään ottelumatkalle Ruotsiin. Tällä kertaa kohdataan kakkosessa pelaava Syrianska
FC. Ottelu pelataan Södertäljessä lauantaina 27. päivä.
Atlantis on monena keväänä käynyt mittelemässä voimiaan ruotsalaisjoukkueiden
kanssa. Toistaiseksi maukkain voitto napattiin keväällä 1999, kun Jari Europaeuksen
valmentama Atlantis-miehistö kukisti Jari Pyykölän silloin luotsaaman Brommapojkarnan
maalein 1-2. Atlantis-maalit viimeistelivät tuolloin Kimmo Tuomi ja Tero Lönnblad.
Tero Pilven loistopeli johti lopulta miehen siirtymiseen Enköpingiin seuraavana
syksynä.
|
040121 - Atlantis ´90 valmistautuu aluesarjaan |
Viime syksynä aluesarjaan noussut Atlantis ´90 on hyvässä vauhdissa
valmistautumisessaan ensi kauden koitoksiin. Joukkue harjoittelee Kalle Lindholmin
ja Peter Baumgartnerin johdolla neljästi viikossa. Ryhmään mahtuu vielä muutama
futiksessa pitkälle tähtäävä pelimies. Kiinnostuneet voivat olla yhteydessä
valmentaja Kalle Lindholmiin (puh. 040-5325354).
|
040117 - Kaksi treeniviikkoa takana |
Atlantiksen edustusjoukkueella on nyt takana kaksi täyttä harjoitusviikkoa.
Pallon pariin joukkue ei vielä ole päässyt, mutta kuntopolut ja punttisalit
ovat tulleet mukavasti tutuiksi. Kun samaa herkkua hieman kevennetyssä muodossa oli
tarjolla jo joulukuun valmistavalla jaksolla, ryhmä on hyvin aikataulussa ensi
kesän Helsinki City Marathonia varten.
Pallonälkää päästään kuitenkin vihdoin tyydyttämään, kun Talin halli aukeaa reilun
viikon päästä ja Pallokentän lämpöputketkin on lopulta saatu toimimaan. Ensimmäiset
pallotreenit ovatkin ohjelmassa Bolliksella maanantaina. Tieto harvinaisesta
juhlapäivästä aiheutti pelaajien keskuudessa runsaasti iloa ja riemumieltä.
Päävalmentaja Pihamaa tosin palautti joukkuetta maanpinnalle toteamalla lopuksi:
"... ja lenkkarit luonnollisesti mukaan."
|
040116 - Tali aukeaa 26. tammikuuta |
Talin jalkapallohyhättö aukeaa mattoremontin jäljiltä maanantaina 26. tammikuuta.
Atlantis pääsee testaamaan uutta alustaa ensimmäisen kerran torstaina 29. päivä eli
vain päivää aikaisemmin, kun FC Hämeenlinna saapuu vieraaksi harjoitusotteluun. Sen
sijaan 23. päiväksi sovittu MPS-peli peruuntuu. Näin ensimmäinen harjoituskoitos on
JäPS:iä vastaan Keravalla tiistaina 27. päivä, mikäli kenttä vain on pelikunnossa.
|
040116 - Sarjaohjelma valmistuu 30. tammikuuta |
Kakkosen etelälohkon sarjaohjelma vahvistetaan perjantaina 30. tammikuuta,
kun etelälohkon joukkueet kokoontuvat Palloliiton tiloissa. Liiton lähettämässä
alustavassa ohjelmaluonnoksessa ensimmäinen kierros pelattaisiin 9. toukokuuta ja
viimeinen 18. syyskuuta. Nämä ovat kuitenkin alustavia päivämääriä, joihin saattaa
tulla vielä muutoksia.
Atlantis kohtaa sarja-avauksessa kotonaan Käpylän Pallon. Päätöskierroksella
syyskuussa vastassa on FCK Salamat Kirkkonummella. Tämän jälkeen lohkon kaksi
parasta joukkuetta jatkavat nousukarsintoihin.
|
040113 - ´97 ja ´98 -ikäluokkiin mahtuu vielä pelaajia |
Nuorimpiin Atlantis-joukkueisiin (Atlantis ´97/Termiitit sekä Atlantis ´98)
mahtuu vielä mukaan jalkapallosta innostuneita poikia. Joukkueet harjoittelevat
talvikaudella kerran viikossa keskiviikkoisin Töyrynummen koululla. Lisätietoja
toiminnasta saa joukkueenjohtajilta (´97: Sirpa Jerkku, p. 050-3375742 sekä ´98:
Jaana Kemiläinen, p. 044-5195495) tai joukkueiden yhteisestä vanhempainillasta
maanantaina 26. tammikuuta klo 18.00 Malmin kirjaston aulassa. Tervetuloa mukaan!
|
040112 - Adam loukkasi kätensä |
Adam Highfieldin olympiakarsinnat päättyivät lyhyeen, kun maalivahti
loukkasi kätensä Uuden-Seelannin olympiajoukkueen harjoituksissa.
Kädessä todettiin murtuma, ja näin karsintapelit jäävät Adamiltä
väliin. Highfield palaa lähipäivinä Suomeen hoidattamaan kättään.
|
040109 - Talin aukeaminen viivästyy |
Talin jalkapallohallin mattoremontti ei valmistu alkuperäisten lupausten
mukaisesti 15. tammikuuta. Uusi määräpäivä on vasta 28. tammikuuta,
joskin toiveita hiukan aikaisemmastakin vielä elätellään. Uusi matto
tulee olemaan tuotekehityksen viimeisintä huutoa - vastaavaa pitkänukkaista
kumihiekka-yhdistelmää ei Suomesta muualta löydy.
Mattoremontin viivästymisen vuoksi 23. tammikuuta pelattavaksi sovittu
harjoitusottelu Atlantis-MPS uhkaa peruuntua. Näin ensimmäinen harjoituspeli
olisi Keravalla 27.01. JäPS:iä vastaan, mikäli sää vain suosii.
|
040108 - Atlantis ´93/Itä hakee muutamaa pelimiestä |
Itä-Helsingissä treenaava Atlantis ´93/Itä hakee riveihinsä
muutamaa pelikokemustaa omaavaa innokasta pelaajaa. Joukkue on pelannut
yhdessä jo yli 5 vuotta, ja jengillä on hyvät valmentajat sekä huoltojoukot.
Joukkue treenaa talvikaudella kahdesti viikossa sekä osallistuu piirin
futsal-sarjaan. Tervetuloa tutustumaan! Lisätietoja antaa joukkueenjohtaja
Kirsi Nordström (puh. 040-5729669).
|
040107 - Adam Highfield matkasi olympiakarsintoihin |
Atlantis-maalivahti Adam Highfield lensi keskiviikkona kotimaahansa
osallistuakseen Uuden-Seelannin joukkueessa Ateenan olympiakisojen karsintapeleihin.
Oseanian karsintalohko pelataan kokonaisuudessaan tammikuun aikana.
Takaisin kylmään pohjolaan Adam saapuu 7. helmikuuta.
|
040106 - Atlantis-tuotteille oma valikko |
Kaikki Atlantis-tuotteet löytyvät nyt omasta Fanituotteet-valikosta
pääsivulta. Tulemme lähiaikoina varustamaan tuotteet valokuvilla.
|
040105 - Ei Kakkoscupia tänä keväänä |
Sarjaseurat ei tänä keväänä järjestä Kakkoscupia, joten Atlantis ei
näin pääse puolustamaan viimevuotista cup-voittoaan. Huhtikuussa pelataan
Suomen cupin ensimmäiset kierrokset, mutta muita virallisia pelejä ei
Kakkosen joukkueille ennen sarja-avausta ole tarjolla.
|
040104 - Juha Jussila sitkein piip-testissä |
Malmin ihmisveturi Juha Jussila oli odotetusti vahvin edustusjoukkueen
kestävyyssukkulajuoksussa eli futaajien rakastamassa piip-testissä. Juha
ravasi radalla vielä pitkään sen jälkeen, kun muut yksi toisensa jälkeen
olivat pudonneet matkan varrelle. Huomionarvoista oli myös joukkueenjohtaja
Vesa-Pekka Virtasen vahva juoksuvire.
Lihaskuntotesteissä kovimmat lukemat kirjasivat Volgogradin kone Vitali
Suetov sekä Santiksen tikkaaja Anton Molander.
|
040101 - Edustus aloittaa 3. tammikuuta |
Atlantiksen edustusjoukkue aloittaa lauantaina valmistautumisen tulevaan
kauteen. Päivän ohjelmassa on testit Liikuntamyllyssä sekä avajaissaunailta.
Tammikuussa joukkue harjoittelee viidesti viikossa. Talin halliin päästään
kolmesti viikossa, kunhan halli mattoremontin jälkeen aukeaa. Lisäksi joukkue
harjoittelee Pirkkolassa, Liikuntamyllyssä ja Pallokentällä.
Ensimmäinen harjoituspeli on vuorossa 23. tammikuuta, jolloin kohdataan
MPS Talin hallissa. Luvassa on kevään aikana koko joukko mielenkiintoisia
treenimatseja. Atlantiksen vieraaksi Taliin saapuu mm. kolme liigajoukkuetta
(30.1. Hämeenlinna, 12.2. HJK ja 27.2. Allianssi). Lisäksi vieraissa kohdataan
mm. KooTeePee ja Hämeenlinna. Ajantasalla olevat tiedot alkukevään treenipeleistä
löytyvät Edustusjoukkue-valikosta.
Edustusjoukkueen ringissä on nyt 17 sopimuspelaajaa Sami Rannan
siirryttyä hakemaan peliaikaa A-junioreista. Ryhmää on kevään aikana
tarkoitus täydentää vielä 3-4 pelaajalla.
|
Uutisarkisto
|