Uutisarkisto
030529 - Atlantis-Gnistan 1-1 |
Atlantis ja Gnistan tasasivat pisteet Kakkosen etelälohkon paikallispelissä.
Aurinkoiseen Puistolan urheilupuistoon oli saapunut yli 300 katsojaa, jotka
saivat nähdä tiukkaa taistelua sarjapisteistä aina loppuminuuteille saakka.
Kotijoukkue hallitsi hienokseltaan pelitapahtumia avausjaksolla, mutta
maalitilanteet olivat kortilla, ja tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
Toisella puoliajalla peli näytti kääntyvän kotijoukkueelle, kun Ashur Munge
viimeisteli Otto-Pekka Jurvaisen esityöstä avausmaalin 54. minuutilla. Vain
minuuttia myöhemmin Gnisu pääsi kuitenkin vaaralliseen vastahyökkäykseen, joka
päättyi Sami Hakalan rikkeeseen ja punaiseen korttiin. Nyt vieraat hakivat
innolla tasoitusta, mikä onnistuikin 66. minuutilla, kun Antti Kokko puski
epäonnekkaasti pallon suoraan omaan verkkoon. Tämän jälkeen molemmilla
oli vielä hyviä paikkoja ratkaista koitos, mutta Adam Highfield ja Ville Rapeli
torjuivat loppuminuutit varmasti, ja loppulukemat näin 1-1.
Atlantiksella on nyt neljästä pelistä 7 pistettä ja sijoitus turvallisesti
keskikastissa. Seuraava mahdollisuus pistetilin kartuttamiseen on ensi tiistaina,
kun joukkue matkustaa Pallokentälle Kiffenin vieraaksi.
|
030527 - Atlantis ´98 käynnistettiin
|
Uusi Atlantis-joukkue ´98-syntyneille pikkuvekaroille
aloittaa toimintansa. Kesäkuussa joukkue harjoittelee Töyrynummen
koulun kentällä keskiviikkoisin klo 19 - ensimmäiset
treenit pidetään keskiviikkona 04. kesäkuuta. Joukkueeseen
mahtuu vielä lisää poikia. Mukaan voi tulla suoraan
harjoituksiin. |
030527 - Atlantis - Gnistan Puistolassa torstaina
|
Atlantiksen edustusjoukkue pelaa ensimmäisen
kotiottelunsa Puistolan nurmella torstaina 29.05. klo 15.00, kun
vieraaksi saapuu IF Gnistan Oulunkylästä. Tervetuloa!
|
030526 - Atlantis ´98 aloittaa tiistaina
|
Uuden Atlantis ´98 -joukkueen vanhemmille
pidetään aloitusinfo seuran toimistolla tiistaina 27.05.
alkaen klo 19.00. Joukkueeseen mahtuu vielä lisää
pelaajia. Lisätietoja toimistolta Puh. 041-4351165 tai toimisto@atlantisfc.fi |
030525 - Atlantis 97 hyvässä
vedossa PK-turnauksessa |
Atlantis97:n kevätkausi on hyvässä
vauhdissa. Viikon aikana pelattiin hurjat kuusi ottelua, ja otteluputki
päättyi PK-35:n isännöimään turnaukseen
sunnuntaina. Kaikki Pelaa -hengessä järjestetyssä
turnauksessa ei joukkueita laitettu paremmuusjärjestykseen,
ja kaikki iloiset pelurit palkittiin monelle elämän
ensimmäisellä mitalilla.
Tosin Atlantis-junnuille pelitkin maistuivat. KäPa/2 kaatui
1-0 tiukan taistelun ja hyvän maalivahtipelin (Arvo Vyyryläinen)
ansiosta. Tämän jälkeen kaatui isäntäjoukkue
PK-35 selkein numeroin 7-2. Kolmannessa pelissä väsymys
taisi jo painaa jaloissa, ja KäPa/1 voitti 4-1. Valmennuskaksikko
oli kuitenkin erittäin tyytyväinen poikien esitykseen.
Joukkueen maalikuninkaana kunnostautui Patrik Pihamaa kolmella
osumalla.
|
030523 - KäPa - Atlantis 4-0 |
Käpylän Pallo kuritti rajulla kädellä
Atlantiksen edustusmiehistöä perjantai-iltana Käpylässä.
Mustapaitainen isäntäjoukkue lähti otteluun selvästi
nälkäisempänä ja vei pisteet ansaitusti maalein
4-0 (1-0).
Avausjaksolla peli oli suhteellisen tasaista, ja molemmilla
joukkueilla oli muutama maalipaikka. Jakson ainokaisen osuman
viimeisteli 29. minuutilla Sami Lakkakorpi.
Toiselle jaksolle Atlantis lähti hakemaan tasoitusta,
mutta joukkueen taito ja yritys eivät riittäneet KäPa:n
puolustuksen murtamiseen. Sen sijaan isännät iskivät
Feras Abidin johdolla vaarallisia vastahyökkäyksiä,
jotka päättyivät kahteen rankkariin. Jani Kurvinen
ampui molemmat pilkut Tommi Särkkisen selän taakse
(53. ja 64. min.), ja taistelu pisteistä oli ohitse. Lasse
Lind kaunisteli vielä 85. minuutilla loppulukemiksi 4-0.
Atlantiksen kokoonpano: Tommi Särkkinen, Vesa-Pekka Virtanen,
Miika Jokiperä, Sami Hakala, Ville Kaipainen, Mehdi Kuqi,
Vitali Suetov, Niklas Roiha (43. Jani Nyholm), Otto-Pekka Jurvainen,
Juhani Koivuranta (57. Ashur Munge) ja Aapo Raninen (68. Kimmo
Sinivuori).
|
030522 - Kakkoscupin finaali Helsingissä
14.06 |
Kakkoscupin finaali Atlantis FC - PS Kemi pelataan
Helsingissä lauantaina 14. kesäkuuta. Kenttä ja
kellonaika selviävät ensi viikolla. |
030521 - Atlantis ´91/East nousukunnossa |
Atlantis ´91/East nappasi viikonlopun Hämeenlinnan
turnauksesta hopeiset mitalit tuliaisiksi. Pari viikkoa aikaisemmin
joukkue sijoittui kolmanneksi HPS:n turnauksessa. Seuraava turnaus
Eastin kalenterissa onkin jo Hesa cup. |
030519 - A-pojat aloittaneet pirteästi |
Atlantiksen A-juniorijoukkue on aloittanut kautensa
pirteästi II divisioonassa. Aleksej Vorobjevin luotsaama
joukkue koostuu ensimmäisen vuoden A-junnuista (s. 1985),
mutta tämä ei ole tahtia haitannut. Joukkue voitti ensimmäisellä
kierroksella VJS/2:n maalein 4-1 ja pelasi toisella KOPSE:n kanssa
maalittoman tasapelin. |
030519 - Atlantis ´98:n aloitusinfo
27.05 |
Uuden Atlantis ´98 -joukkueen vanhemmille
pidetään aloitusinfotilaisuus seuran toimistolla tiistaina
27. toukokuuta alkaen klo 19.00. Toimisto sijaitsee Ylä-Malmilla
osoitteessa Anianpellontie 14 (kellarikerros). Joukkueeseen mahtuu
vielä lisää pelaajia. Tervetuloa! |
030518 - Jännitysnäytelmä
Idrottsparkenilla |
IFK Mariehamn ja Atlantis tarjosivat jännittävän
ja vauhdikkaan futisillan etelälohkon parhaalle kotiyleisölle.
Yli 600-päinen yleisö oli varustautunut peliin lipuin
ja rummuin ja pitikin kiitettävästi meteliä läpi
ottelun.
Kotijoukkue lähti peliin rajulla temmolla, mutta Atlantiksen
maalissa pelannut Tommi Särkkinen poimi avausjaksolla kaikki
pallot varmasti hanskoihinsa. Pari viikkoa takaperin USA:sta
kotiutunut Tommi joutui tolppien väliin, kun Adam Highfield
on maaottelumatkalla ja Henry Öster kuumetaudissa sairaalassa,
ja kiitti varmalla pelillä valmennusjohtoa luottamuksesta.
Vähitellen vieraatkin pääsivät mukaan peliin,
ja 24. minuutilla Jani Jussila vapautti Jani Nyholmin maalipaikkaan.
Nynny sijoitti pallon varmasti verkkoon, ja näissä
lukemissa mentiin tauolle.
Toinen jakso tarjosi yleisölle nähtävää
koko rahan edestä. Tilanteita oli molemmissa päissä
kenttää, kunnes 68. minuutilla erotuomari Toni Wistbacka
näki Henri Kokkosen kaataneen läpiajossa olleen Peter
Sjölundin. Pallo pilkulle ja Henulle punainen. Sjölund
kuitenkin pamautti pallon voimalla ylärimaan, ja vieraat
säästyivät vielä takaiskulta.
Neljä minuuttia myöhemmin IFK vihdoin sai pallon
Tommi Särkkisen selän taakse, kun vapaaksi unohtunut
Peter Lundberg puski läheltä nahkakuulan verkkoon.
Lisää kylmää vettä hensinkiläisten
niskaan tuli 79. minuutilla. Ville Kaipainen kaadettiin rangaistusalueella,
mutta Wistbacka ei reagoinut. Jussilan veljekset olivat paikalla
kommentoimassa tuomiota - Janille keltainen, Juhalle punainen.
Nyt kotijoukkue pääsi hakemaan voittomaalia kahden
miehen ylivoimalla. Kesken isäntien painostuksen rajusti
raatanut Mehdi Kuqi sai kuitenkin 81. minuutilla pallon rangaistusalueelle
ja tykitti näyttävästi vasempaan yläkulmaan.
Silloin Idrottsparken hiljeni.
IFK painoi vielä vimmatusti loppuminuutit ja viiden minuutin
lisäajan, mutta Atlantis kesti. Näin loppulukemat
1-2. IFK Mariehamn on upean kotiyleisönsä myötä
piristävä lisä pääkaupunkivoittoiseen
etelälohkoon. Joukkue tulee varsinkin omalla Idrottsparkenillaan
keräämään paljon pisteitä, ja taistelee
varmasti lohkon kärkipaikoista.
Atlantiksen kokoonpano: Tommi Särkkinen, Vesa-Pekka Virtanen,
Antti Kokko (55. Henri Kokkonen, 68. min. ulos), Miika Jokiperä,
Sami Hakala, Jani Jussila, Juha Jussila (79. min. ulos), Mehdi
Kuqi, Jani Nyholm (76. Ville Kaipainen), Otto-Pekka Jurvainen
ja Aapo Raninen (42. Kimmo Sinivuori).
|
030515 - Atlantis ´98 aloittaa |
Uusin Atlantis-joukkue Atlantis ´98 aloittaa
toukokuussa. Mukaan mahtuu vielä innokkaita pelimiehenalkuja.
Kiinnostuneet voivat ilmoittautua toimistolle. Puh. 041-4351165
tai toimisto@atlantisfc.fi |
030514 - Edustus sunnuntaina Maarianhaminaan |
Atlantiksen edustusjoukkue matkustaa sunnuntaina
IFK Mariehamnin vieraaksi. Ottelu paikallisella Idrottsparkenilla
alkaa kello 17.30.
IFK Mariehamn on aloittanut sarjan vahvasti, sillä joukkue
on vieraillut jo kahdesti Helsingissä ja vienyt stadista
mukanaan neljä pistettä. Atlantis lähtee kuitenkin
haastamaan isäntäjoukkuetta iskukykyisellä ryhmällä.
Vitali Suetov on edelleen pelikiellossa, mutta sairaslistalla
ei vakavampia vammoja pitäisi olla.
|
030512 - B-pojille avausvoitto |
Atlantiksen nimellä pelaava Atlantiksen ja
Jokerien yhteinen B-junnujoukkue voitti viikonloppuna TPS:n Turussa
1-2. Joukkueella on B-nuorten SM-karsintasarjassa kolmesta pelistä
koossa nyt 4 pistettä. Paikka syksyllä pelattavaan SM-sarjaan
irronnee noin 12 pisteellä. |
030511 - Kakkoscupissa vastaan PS Kemi |
Atlantiksen edustusjoukkue kohtaa Kakkoscupin
finaalissa ex-maajoukkueluotsi Jukka Ikäläisen valmentaman
PS Kemin. Kemi selvitti tiensä finaaliin voittamalla Varkaudessa
paikallisen Jalkapalloklubin 0-1. Finaalin pelipäivää
ja -paikkaa ei vielä ole päätetty. |
030507 - Neljä pelaajaa lainalle Jokereiden
A-junnuihin |
Toni Leonoff, Anton Molander, Sami Ranta ja Niko
Roschier siirtyvät kevätkierroksen ajaksi Atlantiksen
riveistä lainalle Jokereiden A-junioreihin. Junnut hakevat
Jyrki Vaahdon ryhmästä peliminuutteja ja vastuuta. Mikäli
loukkaantumiset koettelevat Pihamaan miehistöä ja/tai
pojat erityisesti kunnostautuvat junnupeleissä, siirto takaisin
miesten joukkueeseen voi tapahtua aikaisemminkin. |
030506 - Adam nimettiin U22-maajoukkueeseen |
Atlantis-maalivahti Adam Highfield nimettiin Uuden-Seelannin
U22-maajoukkueseen otteluun Japania vastaan 21. toukokuuta. Adam
palaa Japanin matkaltaan 22. päivä, joten hänet
nähdään Atlantiksen paidassa jälleen KäPa-pelissä
23. toukokuuta. |
030505 - Piirisarjat alkavat |
Helsingin piirisarjat käynnistyvät tällä viikolla, ja kevätkierroksen
ottelut jatkuvat hiukan ikäluokasta riippuen aina juhannukseen saakka.
Atlantikselta piirsarjoihin osallistuu parikymmentä juniorijoukkuetta.
|
030503 - Edustus aloitti voitokkaasti |
Atlantiksen edustusmiehistö kohtasi lauantai-iltana Kakkosen sarja-avauksessa
FC Futuran Keravan keinonurmella. Joukkueet tarjosivat tiukan väännön, jossa
pisteistä taisteltiin loppuun saakka.
Avausjaksolla molemmilla joukkueilla oli muutama maalipaikka, mutta osumia
ei nähty. Fyysinen porvoolaisryhmä onnistui tehokkaasti rikkomaan helsinkiläisten
pelinrakentelua ja ja haki ratkaisua vaarallisilla vastaiskuilla.
Toisella jaksolla uusissa sinipunaisissa peliasuissa esiintynyt Atlantis
lisäsi tempoa ja otti pelin haltuunsa. Eero Voipion viiletettyä 58. minuutilla
vaihdosta kentälle myös tilanteita alkoi syntyä. Avausosumaa saatiin kuitenkin
kuitenkin odottaa aina 80. minuutille, ennen kuin kapteeni Juha Jussila pääsi
sijoittamaan Epan kaatamisesta tuomitun rankkarin Futuran maaliin. Loppunumerot
viimeisteli 88. minuutilla Otto-Pekka Jurvainen, joka karkasi Epan syötöstä
läpiajoon.
Atlantiksen kokoonpano: Adam Highfield, Vesa-Pekka Virtanen, Antti Kokko,
Sami Hakala, Henri Kokkonen (36. Miika Jokiperä), Aapo Raninen (75. Kimmo
Sinivuori), Jani Jussila, Juha Jussila, Otto-Pekka Jurvainen, Mehdi Kuqi (58.
Eero Voipio) ja Jani Nyholm.
Atlantiksen seuraava Kakkosen koitos on sunnuntaina 18. toukokuuta, jolloin
joukkue matkustaa IFK Mariehamnin vieraaksi.
|
|