Uutisarkisto
020930 - Akatemia - Kiffen 1-2 |
Atlantis Akatemia lähti kauden viimeisessä sarjapelissään hakemaan revanssia
kevätkierroksen Kiffen-tappiolle, mutta vieraat veivät Puistolasta täyden
pistepotin maalein 1-2 (0-1).
Akatemia aloitti pelin pirteästi, ja avausminuuteilla punapaidat loivat muutaman
maukkaan tekopaikan Kiffenin maalille. Palloa ei kuitenkaan saatu verkkoon asti.
Sen sijaan Kiffen iski 12. minuutilla nopealla hyökkäyksellä, jonka päätteeksi Mika
Dementjeff ampui vieraille johto-osuman. Ratkaisun makua nähtiin 40. minuutilla,
kun erotuomari Mikko Leino passitti Tarik Lazizin jälkipelistä suihkuun.
Toisella jaksolla Akatemia lähti hakemaan tasoitusta, ja 53. minuutilla Aapo
Raninen jatkoi Janne Weckströmin syötön maaliin. Kiffenillä oli miesylivoimalla
useampiakin mainioita paikkoja voittomaaliin, mutta Mika Johansson ei ollut
yllätettävissä, ennen kuin 86. minuutilla erotuomari Leino astui jälleen
ratkaisijan rooliin. Leino näki Mikael Karvisen kaataneen Jonas Britschgin
rangaistusalueella. Pallo pilkulle ja Janne Weckströmille punainen kortti
suunsoitosta. Britschgi viimeisteli itse voittolukemat 1-2.
Atlantis Akatemian saldoksi 22 pelistä jäi näin 25 pinnaa, joilla joukkue sijoittui
juuri putoamisviivan yläpuolelle 10. sijalle. Kausi oli kuitenkin nuorelle
joukkueelle arvokasta oppia, ja ensi vuonna Akatemia-pojat ovat varmasti valmiimpia
miesten koitoksiin.
Kakkonen Etelälohko |
1. FC Espoo 22 17 2 3 55 - 14 53
----------------------------------------
2. AC Vantaa 22 11 3 8 46 - 37 36
3. HyPS 22 10 6 6 27 - 25 36
4. KäPa 22 10 3 9 42 - 32 33
5. IFK Mariehamn 22 10 2 10 34 - 37 32
6. Kiffen 22 10 2 10 30 - 35 32
7. EIF 22 8 6 8 36 - 41 30
8. FJK 22 9 2 11 44 - 54 29
9. PK-35 22 7 4 11 30 - 34 25
10. Atlantis A 22 7 4 11 40 - 49 25
----------------------------------------
11. Ponnistus 22 7 2 13 35 - 42 23
12. Ponnistajat 22 4 8 10 25 - 44 20
|
|
020929 - Kausi päättyi voittoon |
Atlantis Ladies päätti kauden voitolla, kun Pallo-Iirot hävisi luvuin
2-0. Loppusarjassa leidit keräsivät kärkijoukkue FC Espoon tapaan 12
pistettä.
Puistolan nurmella ei ole koskaan aiemmin saatu pelata syyskuun
puolivälin jälkeen, vaan viimeiset ottelut on jouduttu viemään hiekalle.
Nyt kenttä oli loistokunnossa ja sää oli muutenkin tyyni ja leppoisa.
Huolimatta jo varmasta putoamisesta ykköseen ei Pallo-Iirot lähtenyt
otteluun mitenkään allapäin ja nähtiin hyvää yritystä ottelun loppuun
asti. Ajoittain voi jopa sanoa vierailijoiden hallinneen keskikentän
tapahtumia. Ensimmäisellä puoliajalla parhaat tilanteet tarjosi
kuitenkin kotijoukkue, Taru Nuutinen pääsi rohkealla pelillään useita
kertoja Iiro-vahdin kanssa kahden, mutta Paula Kangasmäki onnistui
hienosti torjunnoissaan. Myös vastustajien Kaisa Rintala pääsi
karkumatkalle, mutta Mari Raulio maalilla oli tarkkana.
Avausmaali syntyi Taru Nuutisen paukauttaessa ensin 20 metristä
ylähirteen, josta pallo palautui kentälle. Muutaman flipperin jälkeen
Taru sai pallon uudestaan ja syötti Jenni Sibeliukselle, jonka loistava
suora jatko vei leidit 1-0 johtoon, ottelua oli pelattu vajaat puoli
tuntia.
Toisen maalin viimeisteli sama palkittu parivaljakko, Taru Nuutinen
antoi vapaapotkun ja Jenni hoiti loput maalin edustalla. Jennistä tuli
alemman loppusarjan joukkueiden paras maalintekijä, maalisaldo
loppusarjassa oli 9 ja yhteensä 19.
Joukkueen tsempparina palkittiin Minni Koskimäki ja huomionosoituksen
saivat myös valmennusvastuun elokuussa ottaneet Maria Virolainen ja
Maarit Ojanen.
Naisten SM-alaloppusarja |
FC Espoo 23 13 1 9 84 - 49 40
Ilves 23 10 1 11 40 - 53 32
Atlantis L 23 9 0 14 41 - 69 27
HJK-j 23 6 2 15 17 - 62 20
-----------------------------------
Sport 23 5 3 15 32 -103 18
-----------------------------------
P-Iirot 23 1 1 21 16 -101 4
|
|
020928 - Atlantis/B1 - JJK 0-2 |
B-nuorten SM-sarjan viimeinen ottelu pelattiin
Talin hallissa. Kyse oli lähinnä kunniasta, kummallakaan joukkueella ei ollut
vaaraa pudota tai mahdollisuuksia mitaleille.
JJK lähti heti alusta pitämään kovaa tempoa, johon kotijoukkueella ei ollut
tarjota vastalääkettä. JJK:n liike oli hyvää ja pallo siirtyi pelaajalta
toiselle taidolla. 7. minuutilla tullut JJK:n avausmaali oli ansaittu.
Maalin jälkeen Atlantis heräsi ja pääsi paremmin kiinni pelirytmiin. Yksi
vastaan yksi tilanteissa alkoi tulla voittoja ja syöttöjä saatiin enemmän
perille omille pelaajille, mutta JJK:n puolustus pelasi hyvin ja kunnon
maalintekopaikkoihin oli vaikea päästä. 23. minuutilla Atlantiksen maalivahti
Antti Sirviö loukkaantui pallon tavoittelussa. Vaihdosta tullut Eki Alopaeus
hoiti veskaritontin rutiinilla virheittä.
Toisella jaksolla 54. minuutilla JJK pääsi tekemään toisen maalinsa. JJK:n
hyökkääjä hyödynsi Atlantiksen maalin edustalla syntyneen vastuuepäselvyyden
ja tuikkasi pallon verkkoon. Pelin loppupuolella sisään vaihdetut Atlantiksen
tuoreet pelurit Admir Sofic, Nikolai Babitzin ja Antti Toppari saivat aikaan uutta virinää
kenttätapahtumiin, mikä näkyi vaarallisina tilanteina JJK:n kenttäpäädyssä.
Tulokseen ei kuitenkaan saatu muutosta ja kausi jouduttiin lopettamaan
tappiopeliin. JJK oli hyvä ja ansaitsi voittonsa.
B-nuorten SM-sarja |
1. HJK 11 10 1 0 28 - 4 34
2. TPS 11 8 1 2 30 - 9 26
3. Reipas 11 7 3 1 28 - 13 24
------------------------------------
4. Honka 11 5 2 4 11 - 7 19
5. JJK 11 5 2 4 20 - 17 17
6. POHU 11 5 1 5 19 - 23 16
7. PK-35 11 3 4 4 19 - 23 13
8. Atlantis 11 4 1 6 16 - 21 13
9. TPK 11 3 2 6 17 - 28 11
------------------------------------
10. KuPS 11 2 3 6 13 - 23 9
11. Inter 11 2 1 8 13 - 30 7
12. SIF 11 1 1 9 13 - 29 4
|
|
020927 - Atlantis '90 etsii uusia pelaajia |
MaTaPuPu-alueella toimiva Atlantis '90 etsii uusia pelaajia. Neljästi
viikossa harjoittelevaan joukkueeseen mahtuu vielä viisi uutta pelaajaa.
Jos Atlantis '90 kiinnostaa niin ota yhteyttä joukkueen
vastuuvalmentajaan.
Jarkko Niinivaara
Puhelin 8721787 ja 050-3695907
Sähköposti helijar@saunalahti.fi
|
020926 - Lauantaina päätöskierros |
Lauantaina pelataan viimeiset ottelut monella sarjatasolla. Atlantis
Ladies kohtaa Puistolassa klo 13.00 Pallo-Iirot Raumalta. Akatemia pelaa
samalla areenalla klo 16.00 paikallisottelun Kiffeniä vastaan. Lisäksi
vielä Atlantiksen B-juniorit päättävät SM-sarjaurakkansa Talin hallissa
klo 13.00 JJK:n isäntänä.
|
Verkko puhuu -valikkoa on jälleen täydennetty uudella episodilla.
"Junnut pelinappuloina" kertoo, kuinka Atlantiksen entinen
pääyhteistyökumppani haluaisi nyt viedä seuran pikkujunioreilta
talvikauden harjoituspaikan.
|
020923 - Ladies loppusarjan kolmanneksi |
Nuori HJK/j taipui Laajasalon erittäin kuluneella ja huonokuntoisella
nurmella luvuin 4-0. Ladies otti helpohkon rutiinivoiton ja samalla
varmistui sijoittuminen kolmanneksi loppusarjassa.
Leidien nyt kohtaama joukkue oli nuorentunut, edellisellä kerralla
vastassa olleista pelaajista viisi on loppusyksyksi pukenut emo-HJK:n
pelipaidan ylleen. HJK/j kykeni vain muutaman kerran saamaan painetta
Ladies-maalille.
Ensimmäisellä puoliajalla myös Ladies-hyökkäykset olivat tahmeita eikä
monia tilanteita ollut. Sonja Plet pääsi tekemään ainoan maalin, kun
Inkeri Anttila epäonnistui purussaan ja Sonja seurasi tilanteen laukaisi
rauhalliseti tyhjään maaliin.
Toisen jakson ensimmäinen puolituntinen oli vahvaa Atlantis-peliä,
maalintekijänä onnistui jälleen Jenni Sibelius knallin
arvoisesti, erinomaiset avaavat syötöt tulivat Jonna Norppa-Rahkolalta,
Sanna Kettuselta ja Noora Ollikaiselta. Jennin kauden maalisaldo ottelun
jälkeen on 17.
Viimeisessä ottelussa ensi lauantaina Atlantis Ladies saa vastaansa
sarjasta putoavan Pallo-Iirot.
Naisten SM-alaloppusarja |
FC Espoo 22 12 1 9 76 - 49 37
Ilves 22 10 1 11 37 - 50 31
Atlantis L 22 8 0 14 39 - 69 24
HJK-j 22 6 2 14 17 - 54 20
----------------------------------
Sport 22 5 2 15 29 -100 17
----------------------------------
P-Iirot 22 1 1 20 16 - 99 4
|
|
020922 - EIF - Akatemia 3-0 |
- Hyvää sinappia! Juuri muuta tältä reissulta ei ole kerrottavaa,
tiivisti joukkueenjohtaja Jari Söderström Akatemian Tammisaaren
vierailun annin. Punapaitojen saldo pelistä jäikin varsin
vaatimattomaksi: 0 pistettä, 0 maalia ja 0 varoitusta.
Ensi jaksolla Akatemia-junnut kontrolloivat peliä. Maalipaikkoja luotiin
useampaankin osumaan, mutta viimeistely ei nyt ollut kohdallaan. Sen
sijaan isännät käyttivät ainokaisen tekopaikkansa tehokkaasti, kun
Kenneth Bredenberg karkasi läpiajoon ja sijoitti taukonumeroiksi 1-0.
Toisellakin jaksolla Akatemia pääsi maalipaikkoihin, mutta yksi toisensa
jälkeen punapaidat epäonnistuivat maalinteossa. Myös EIF:llä oli koko
joukko maukkaita tilanteita, ja viimeistely oli sen verran paremmin
hallussa, että Bredenberg ja Magnus Huldin onnistuivat ohittamaan Mika
Johanssonin.
Akatemian kauden viimeinen koitos on ensi lauantaina, kun joukkue kohtaa
Puistolassa Kiffenin. Akatemia on jo varmistanut sarjapaikkansa
kakkosessa, mutta Panda Askolinin nuoret suojatit lähtevät viimeiseenkin
peliin voitto mielessä. Kiffen voitti joukkueiden kevätkierroksen pelin,
joten pojilla on nyt revanssin paikka.
Kakkonen Etelälohko |
1. FC Espoo 21 16 2 3 53 - 13 50
----------------------------------------
2. AC Vantaa 21 11 3 7 42 - 32 36
3. KäPa 21 10 3 8 41 - 30 33
4. HyPS 21 9 6 6 25 - 24 33
5. EIF 21 8 6 7 34 - 37 30
6. IFK Mariehamn 21 9 2 10 31 - 37 29
7. Kiffen 21 9 2 10 28 - 34 29
8. FJK 21 8 2 11 39 - 50 26
9. PK-35 21 7 4 10 29 - 32 25
10. Atlantis A 21 7 4 10 39 - 47 25
----------------------------------------
11. Ponnistajat 21 4 8 9 25 - 41 20
12. Ponnistus 21 6 2 13 31 - 40 20
|
|
020921 - KuPS - Atlantis/B1 2-3 |
Peli pelattiin Kuopiossa Rauhalahden nurmikentällä. Ottelun alusta alkaen
Atlantis piti yllä kovaa tempoa ja tahto tärkeisiin säilymispisteisiin oli
korkealla. Hyvä ensimmäinen jakso näkyi tulostaululla: 20. minuutilla Matti
Kangas syötti maalin eteen Marko Mikkoselle, joka siirsi nahkakuulan
kuopiolaisten verkkoon. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Matti Kangas laukoi
itse 25 metristä näyttävästi ja pallo löysi tiensä KuPSin veskarin selän
taakse. Toiselle jaksolle KuPS terästäytyi ja alkoi saada maalintekopaikkoja.
46. minuutilla Antti Sirviö kaatoi KuPSin hyökkääjän läpiajossa ja pallo
vietiin pilkulle; 1-2. 57. minuutilla koko pelin hyvin töitä tehnyt Tero
Sjöblom pääsi yksin läpi. Kuopiolaisten maalivahti torjui puolittain ja
paikalle tullut Mare Mikkonen lisäsi kauden maalisaldonsa SM-sarjassa 10:een
maaliin. Pelin viimeisillä minuuteilla KuPS pääsi vielä kaventamaan ja
viimeiset hetket Atlantis sai venyä, jotta pistesaalis saatiin pidettyä
kolmessa.Pelin jälkeen KuPSin taustat palkitsivat herätyskellolla
Atlantiksen parhaana Antti Sirviön.
Lopputulos varmisti SM-sarjapaikan säilymisen Atlantiksella myös ensi
kaudella. 28.9. pelataan viimeinen kierros, jolloin Atlantis kohtaa Talin
hallissa klo 13:00 Jyväskylän JJK:n.
B-nuorten SM-sarja |
1. HJK 10 9 1 0 26 - 3 31
2. TPS 10 8 1 1 29 - 7 26
3. Reipas 10 6 3 1 25 - 13 21
------------------------------------
4. Honka 10 4 2 4 9 - 6 16
5. JJK 10 4 2 4 18 - 17 14
6. Atlantis 10 4 1 5 16 - 19 13
7. POHU 10 4 1 5 14 - 21 13
8. TPK 10 3 2 5 15 - 23 11
9. PK-35 10 2 4 4 16 - 22 10
------------------------------------
10. KuPS 10 2 3 5 12 - 20 9
11. Inter 10 2 1 7 13 - 27 7
12. SIF 10 1 1 8 12 - 27 4
|
|
020920 - Ladies etsii joukkueenjohtajaa ja huoltajaa |
Atlantis Ladies etsii vahvistuksia ensi kauden taustajoukkoihinsa.
Ryhmään kaivataan vielä joukkueenjohtajaa ja huoltajaa. Kiinnostuneet
voivat olla yhteydessä Olavi Tähkävaaraan (puh. 0400 - 430 990) tai
Kalevi Lahteen (puh. 0500 - 478 687).
Ladies lähtee ensi kauteen tavoitteenaan nousu mukaan SM-sarjan
kärkikahinoihin.
|
020917 - Atlantis ja Muutososaajat yhteistyöhön |
Atlantis FC ja Muutososaajat Oy ovat sopineet monitahoisesta
yhteistyöstä. Muutososaajien osaamisalueita ovat muutosjohtaminen,
prosessi- ja laatujohtaminen, valmennus sekä tuottavuuden kehittäminen.
Osana yhteistyötä Atlantis ja Muutososaajat tulevat toteuttamaan
Valmennuksen ja tiimijohtamisen seminaarin, jossa esiintyy myös
jalkapallovalmennuksen ammattilaisia.
|
020915 - Ladies antoi vahvan näytön Vaasassa |
Leidit joutuivat matkustamaan Vaasaan pienellä joukolla, kun Sonja
Plet ja Noora Ollikainen olivat varoitustilin täytyttyä huilimassa ja
Hanna Pyhäjärvi alle 19-vuotiaiden maaottelussa. Ottelun alla myös Jenni
Sibelius sairastui, niinpä Mari Salonen, toinen maalivahdeista, sai
komennuksen kentälle. Kuukauden tauon nilkkavaivan takia pitänyt
Jonna Norppa-Rahkola kuitenkin vahvisti joukkuetta eikä Sportilla ollut
mitään sanomista, vaan leidit veivät selkeän 6-1 voiton. Jonna teki kaksi
maalia ja syötti yhden.
Voitto vei joukkueen neljän pisteen päähän karsintarajasta, kaksi
kierrosta on vielä jäljellä.
Naisten SM-alaloppusarja |
FC Espoo 21 11 1 9 71-47 34
Ilves 21 9 1 11 35-50 28
Atlantis L 21 7 0 14 35-69 21
HJK-j 21 6 2 13 17-50 20
-------------------------------
Sport 21 5 2 14 27-95 17
-------------------------------
P-Iirot 21 1 1 19 16-97 4
|
|
|