Uutisarkisto
020712 - Akatemia - Exeter 1-5 |
Atlantis Akatemia sai tuta brittiammattilaisten vauhdin ja kovuuden, kun
joukkue kohtasi Exeter Cityn Puistolassa. Exeter osoittautui vahvemmaksi
maalein 1-5 (0-3).
Atlantis-junnut pysyivät hyvin mukana ensimäisen vartin ja loivat
muutaman maukkaan maalipaikan, mutta vieraiden kaksi upeaa vaparimaalia
(19. min. Andy Roscoe ja 22. min. Martin Thomas) ratkaisivat pelin. Heti
perään Glenn Cronin tekaisi vielä kolmannen osuman.
Toisella jaksolla vaihtomies Steve Flack teki neljännen maalin, ennen
kuin Janne Weckström kavensi vaparista 56. minuutilla. Loppunumerot 1-5
viimesteli rankkarista Kwame Ampadu.
Brittiammattilaiset tarjosivat mainion oppitunnin futiksesta Akatemian
pojille. Myös runsaslukuinen kotiyleisö nautti pelistä ja upeasta säästä
sulassa sovussa brittifanien kanssa.
|
020711 - Helsinki Cup päättyi Atlantis-joukkueilta |
Perjantain välierissä ei tulla näkemään Atlantiksen juniorijoukkueita, sillä
torstain cup-vaihe oli liikaa seitsemälle Atlantis-joukkueelle.
Helsinki Cup 2002:sta jäi Atlantiksen junioreille hieno muisto, sillä
erinomaisen sään ja edellisvuosia parempien kenttien lisäksi lähes kaikki
juniorimme saivat kokea kansainvälisiä otteluita. Kiitos järjestäjille!
Torstain tulokset:
Kasiysi/Santos - Atlantis '89 1-1, rp. 3-5
KP-75/Pop - Atlantis '89/Bremen 2-1
HPS/Vihreät - Atlantis '94 9-1
MPS/Hornet - Atlantis '92/Tottenham 0-0, rp. 3-2
Rostselmas - Atlantis '90/Pihlis 2-0
MPS/Haukat - Atlantis '93 2-0
Arsenal Tula - Atlantis '89 1-0
Tartu Olümpia - Atlantis '88 4-0
|
020711 - Seitsemän joukkuetta A-finaaleihin |
Torstaina käynnistyvissä Helsinki Cupin A-finaaleissa on mukana vielä
seitsemän Atlantis-joukkuetta. Torstaiaamun Atlantis-ottelut:
Klo. 10.00 Siltamäki 11/II - Atlantis '89
Klo. 11.00 Siltamäki Atlantis '89/Bremen - KP-75/Pop
Klo. 12.00 Otaniemi PK-35/City - Atlantis '93
Klo. 12.00 Otaniemi Atlantis '94 - HPS/Vihreät
Klo. 12.00 Myllypuro Atlantis '92/Tottenham - 14/I
Klo. 13.00 Käpylä Rostselmas - Atlantis '90/Pihlis
Klo. 15.00 Tali Atlantis '88 - Tartu Olümpia
|
020711 - Alex & Marcello Exeter-matsissa |
Akatemian brassikaksikko Alex ja Marcello nähdään torstaina ensimmäistä
kertaa samanaikaisesti Akatemian paidassa. Alex kävi keväällä näytillä
Halmstadissa ja HJK:ssa, mutta kun sopimusta ei syntynyt, mies lähti
Belgiaan. Hyökkääjä palasi Suomeen Akatemian kevään kolmeen viimeiseen
sarjapeliin. Esitykset niissä eivät Akatemian valmennusjohtoa
tyydyttäneet, mutta sarjatauon aikana Alex on tehnyt tosissaan töitä
päästäkseen jälleen täyteen iskuun.
Marcello on harjoitellut Akatemian mukana koko kevätkierroksen, mutta
kun pelilupa on ollut Kreikassa, ei brassitaituria Akatemian
keskikentällä ole nähty. Nyt Marcello pääsee pitkästä aikaa jälleen
tositoimiin Exeter-pelissä, joten pelihaluja mieheltä pitäisi löytyä.
|
020710 - A-finaaleihin runsaasti Atlantis-joukkueita |
Ennen keskiviikkoillan viimeisiä otteluita on seitsemällä Atlantiksen joukkueella vielä
mahdollisuus päästä Helsinki Cupin A-finaaleihin, jotka alkavat huomenna.
Atlantis-otteluiden tuloksia keskiviikolta:
VJS/Barcelona pun - Atlantis '94 2-3
MPS/Juventus - Atlantis '93 0-2
Kontu/Arsena - Atlantis '92/Tottenham 0-1
KoiPS/Liverp - Atlantis '92/Tottenham 1-2
TuPS/FC 92 - Atlantis '92/Tippanat 3-0
HJK-j/Lsalo H - Atlantis '92/Tippanat 1-2
HJK-j/City Pa - Atlantis '90/Pihlis 0-3
Gnistan/Peipp - Atlantis '89 0-7
TiPS/Wimbledon - Atlantis '89 1-3
VJS/Rangers - Atlantis '89/Bremen 0-6
Honka/Tapiola - Atlantis '89/Bremen 0-4
SV - Atlantis '88 1-1
HJK-j/Malmi - Atlantis/B2 3-0
PuiU - Atlantis/B2 0-0
|
020710 - Katkera tappio leideille |
Ladies-joukkue kärsi niukan 0-1 tappion kotona HJK/j:lle, vaikka
hallitsi hienokseltaan koko ottelua. HJK rankaisi puolustuksen
avausvirheestä tunnin pelin jälkeen, kun Linda Eldsbackalle annettiin
kuin tarjottimelle loistava laukaisupaikka 25 metristä.
Varsinkin ensimmäinen puoliaika oli vahvaa Ladies-painostusta ja
kahdeksannella minuutilla Hanna Pyhäjärvi laukaisi ylähirteen. Oikein
hyviä maalipaikkoja ei muuten saatu aikaan, kun hyökkäysten
viimeistelyistä puuttui kuitenkin terävyys.
1X2-palkinnon saivat Jonna Norppa-Rahkola ja Mirka Harjula
Seuraava ottelu: Atlantis Ladies - FC United lauantaina 13.7. klo 15
Puistolassa.
|
020709 - Helsinki Cupin alkulohkoissa menestystä |
Helsinki Cup on alkanut Atlantiksen juniorijoukkueilta voitokkaasti.
Ennen huomenna pelattavia alkulohkojen viimeisiä kierroksi on
Atlantiksen yhdeksästä osallistuvasta joukkueesta seitsemän kiinni
A-finaalipaikassa. Atlantis-otteluiden tuloksia tiistaipäivältä:
Spartak - Atlantis '93 0-1
Atlantis '89 - NuPS 2-1
Atlantis '89/Bremen - KoiPS/Arsenal 9-0
Atlantis '88 - Viikingit/Obelix 1-0
PK-35/1 - Atlantis/B2 5-1
PK-35/Real-Pu - Atlantis '92/Tippanat 5-1
Atlantis '92/Totttenham - HJK-j/Lsalo 2-1
SUMU - Atlantis '94 6-0
Atlantis '89 - KOPSE/Sisu 7-0
Atlantis '93 - TuNL/Kärsämäki 0-0
Honka/Mankkaa - Atlantis '88 1-0
Atlantis '89/Bremen - PK-35/2 4-0
Burevestnik - Atlantis '90/Pihlis 4-0
LePa/Vihreä - Atlantis '94 2-3
Atlantis '90/Pihlis - Kempa/I 7-0
|
020709 - Akatemia - Exeter torstaina |
Atlantis Akatemia kohtaa torstaina klo 18.30 Puistolassa brittijoukkue
Exeter Cityn. Puistolan urheilupuisto sijaitsee Koudantien varrella
Puistolan koulun vieressä. Urheilupuiston katsomossa on istumapaikat
noin 200 henkilölle, mutta viereisestä rinteestä löytyy tarvittaessa
hyvin lisätilaa. Pääsyliput aikuisille 4 euroa ja lapsille 2 euroa.
|
020708 - Helsinki Cupin maanantain ottelut |
Ensimmäisen päivän aikana Atlantiksen juniorijoukkueet pelasivat 14 ottelua.
Atlantis-otteluiden tuloksia maanantaipäivältä:
EsPa - Atlantis/B2 1-1
Atlantis/B2 - Dinamo, St Pet. 0-2
STPS - Atlantis '88 1-2
Honka/Tottenham - Atlantis '89 2-1
Esporte Uni. - Atlantis '89/Bremen 0-7
Kiffen - Atlantis '90/Pihlis 0-3
Atlantis '90/Pihlis - PuiU/Valk. 4-0
KoiPS/Juv. - Atlantis '92/Tippanat 0-2
Atlantis '92/Tippanat - Jokerit/V. 1-2
Ponnistus - Atlantis '92/Tottenham 1-5
Atlantis '92/Tottenham - TuPS/Matt 3-0
Kasiysi/Chelsea - Atlantis '93 1-1
Atlantis '93 - FC Kontu/Juniors 1-1
Atlantis '94 - FC POHU 4-2
|
Valikkoa on jälleen täydennetty. Uusin tarina on nimeltään "Myydään
muutamalla miljoonalla...".
|
020707 - HJK:lle pisteet Ladies-pyristelystä huolimatta |
Odotetusti HJK vyörytti keskikentältä hyökkäyksiään vuoroin oikealta ja
vasemmalta. Ladies onnistui kuitenkin ensimmäisellä puoliajalla pitämään
puolustuksen erinomaisesti koossa kahdeksan maajoukkuepelaajan
avauskokoonpanolla kentälle tullutta vierailijaa vastaan.
Rangaistusalueen sisällä Mari Salonen poimi pallot, jotka olivat
poimittavissa ja erityisesti keskuspuolustuksessa Mirka Harjula, Noora
Ollikainen ja Riikka Viitanen olivat vedossa. Kun laitalinkit
osallistuivat myös ahkerasti puolustamiseen, teki Klubi ensijaksolla
ainoan maalinsa kymmenen minuutin kohdalla.
Toisella jaksolla HJK teki kymmenen minuutin sisällä neljä erilaista
maalia ja loppunumeroiksi saatiin 0-5. Vahva panostus puolustukseen
heikensi Atlantiksen hyökkäystehoa, varsinkin kun joukkue ei ole kovin
vahva salamahyökkäyksissä, joilla jonkin kerran olisi päästy eteenpäin.
Peruspuolustajista Anu Eskelinen potee edelleen nivusvaivaansa ja Minni
Koskimäki on vielä poissa pitkään Rauman ottelussa saamaansa
niskanikaman murtuman takia. Taru Nuutinen joutui poistumaan kentältä
vastustajan nappuloiden kolhittua jalkaa pahasti. Raati palkitsi
Ladies-tsempparina Mari Salosen ja veikkausmitalilla Riikka Viitasen.
Seuraava ottelu: Atlantis Ladies - HJK/j tiistaina 9.7. klo 18.30 Puistolassa.
|
Atlantiksen juniorijoukkueista 9 on ilmoittautunut huomenna käynnistyvään Helsinki Cupiin.
Juniorijoukkueidemme edesottamuksia alkulohkoissa voi seurata oheisten linkkien kautta:
|
020705 - Akatemia-poikia intissä |
Atlantis Akatemian Miikka Bäckman ja Wiljam Halli vapautuvat perjantaina
armeijan harmaista, mutta vastaavasti maanantaina palvelukseen astuvat
Kimmo Aro sekä alkukauden maalitykki Eero Voipio.
|
020704 - Atlantis ´89 Dana Cupiin |
Atlantiksen ´89 -joukkue matkustaa heinäkuussa kovatasoiseen
junioriturnaukseen Dana Cupiin Tanskaan. Turnaus pelataan 22.-27.07.
Alkulohkossa vastaan tulevat Harreither GAF (Itävalta), Mora FK (Ruotsi)
sekä Schafflund SSV (Saksa). Tsemppiä pojille!
|
020701 - Ladies cupin puolivälierään |
Ladies-joukkue pelasi viikonvaihteessa cupin ottelun Ylämyllyn
Yllätystä vastaan. Odotetusti Ladies-joukkue oli ottelussa niskan päällä,
mutta tiiviistä kotijoukkueen puolustuksesta oli vaikeaa löytää
aukkoja. Sanna Kettunen teki johtomaalin, kun 15. minuuttia peliä oli kulunut.
Yllätyksen tasoitusmaali oli vähällä yllättää toisen jakson
alussa, kun pallo seikkaili maaliviivalla. Painostuksesta huolimatta
vapauttavaa toista osumaa saatiin odottaa aivan ottelun loppuun asti, kunnes
Jonna Norppa-Rahkolan teki loppunumeroiksi 0-2 81. minuutilla.
Cupin puolivälierässä Ladies saa vastaansa SC Raision vieraissa,
ottelu pelataan heinäkuun aikana.
NSM-ohjelmassa on vuorossa kymmenen päivän tiukka suma, ensin
kolme kotiottelua Puistolassa, 6.7. HJK, 9.7. HJK/J
ja 13.7. FC United ja sitten vierasottelu Malmia vastaan.
|
|