UUTISET 1.9.-15.9.2001

Uutisarkisto

010915 - KuPS:ille vieraspiste vihkiäispelistä
Uuden katsomon vihkiäisottelu sujui lauantaina tasaisissa merkeissä. Mikael Forssellin nimeä kantava uusi katsomo sai todistaa ensimmäisessä ottelussaan tiukkaa vääntöä. Loppunumerot 1-1 jättivät hieman jossittelun varaa, sillä Adrianon toisella puoliajalla puskema maali jäi jostain syystä hyväksymättä.

Kaijasillan pusku toi johdon

Atlantis meni 19.minuutilla johtoon komealla maalilla. Kulmapotkun jälkitilanteesta pallo ajautui Sami Ylä-Jussilalle, jonka tarkka keskitys löysi hyvin pelanneen Petteri Kaijasillan pään, eikä Jyrki Roviolla ollut mahdollisuuksia KuPS-maalilla. Toisella jaksolla kotijoukkueella oli muutama maukas maalitilanne, mutta Rovio oli vahvempi kerta toisensa jälkeen. KuPS:in tasoitusosuma syntyi Peter Sampon lapikkaasta 67. minuutilla - Jokainen piste merkitsee meille nyt todella paljon, ja tänään varsinkin Rovio onnistui oikein hyvin. Maalinteko on aina mukavaa, vaatimaton Sampo totesi lopuksi.

"Tärkeä piste"

Kaikesta huolimatta molemmat valmentajat olivat melko tyytyväisiä ottelun lopputulokseen:- Onnistuimme tänään pyydystämään Tiittasen kymmenkiloisen lohen, kuopiolaisten kakkosluotsi Pertti "Speedy" Nissinen heitti. - Täältä ei moni joukkue pisteitä ole ottanut, joten vieraspisteeseen olemme tyytyväisiä, Nissinen jatkoi.

"Pelasimme liian hitaasti"

Atlantis-luotsi Ari Tiittanen manaili menetettyjä maalipaikkoja, mutta kehui myös hyvin pelanneen Jyrki Rovion otteita: - Rovio nappasi pari pahaa kutia, ja varsinkin John Weckströmin olisin suonut vihdoinkin onnistuvan. Emme vain saaneet palloa liikkeelle tarpeeksi nopeasti, viitaten puuttuviin Mika Pulkkiseen ja Rami Rantaseen.- Halusimme tästä pelistä kolme pistettä, joten piste ei täysin tyydytä.

Erkka teki paluun

Pitkään loukkaantuneena ollut Erkka V. Lehtola teki vihdoinkin paluun Pohjola Stadionin nurmelle. - En ole koskaan ollut niin innostunut vaihtopenkkikomennuksesta kuin tänään. Kun pääsin kentälle, oli tunne aivan uskomattoman hieno. Ilmeisesti Arska joutui tilapäiseen mielenhäiriöön päästäessään minut kentälle, tyytyväinen Lehtola lohkaisi.

010913 - Atlantis kohtaa KuPS:in FutisForum-ottelussa
Atlantis hakee lauantaina jatkoa tappiottomalle saldolleen Pohjola stadionilla. Atlantis-KuPS ottelu on samalla uuden katsomon vihkiäisottelu.

Joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen kauden alussa vei niukasti Atlantis 1-0 numeroin, ja valmentaja Ari Tiittanen uskoo tasaiseen taistoon lauantainakin: -KuPS taistelee elämästä ja kuolemasta, ja haluaa jokaisen tarjolla olevan pisteen. KuPS on valmantajansa näköinen joukkue, eikä varmasti anna periksi missään vaiheessa. Sarjasijoitukset eivät tässä pelissä merkitse yhtään mitään, Arska uskoo.

Atlantis joutuu lähtemään vielä KuPS:ia vastaan ilman kapteeniaan Rami Rantasta, jonka toipuminen pohjevammasta on vienyt odotettua kauemmin. - Mitään dramaattista vikaa ei pohkeesta ole löytynyt, mutta täysipainoista pelaamista se ei vielä salli. Uskon kuitenkin, että olen täydessä iskussa ensi keskiviikon cup-ottelussa Lahtea vastaan, Räde kertoi. Mika Pulkkisen pelaaminen ratkeaa vasta ottelupäivänä. Varmuudella sivussa lauantaina ovat Erkka Lehtola, Mikko Harila ja Oscar Geagea.

- Keskikentän tilanne on vielä hieman auki, mutta olen tyytyväinen Zoltan Czipon paluusta, Tiittanen kertoi. - KuPS:in fyysinen keski-alue peli oli meille myrkkyä edellisessä kohtaamisessa, joten kuvioita täytyy hieman muutella lauantaiksi, Arska vihjaa. - Mitään motivaatio-ongelmia ei joukkueessa huhuista huolimatta ole, vaan jokainen peli vedetään täysillä, Tiittanen lupaa.

010912 - Lähde mukaan Lahteen!
Vielä ehtii mukaan Atlantiksen fanibussiin ensi keskiviikon kuumaan Suomen cupin puolivälierään Lahti-Atlantis. Bussi starttaa Nurmen patsaalta klo 16.30 ja koukkaa loput kannattajat Myyrmäen urheilupuiston Carrolsilta n. klo 16.45. Ottelu Lahden stadionilla alkaa klo 18.30. Reissun hinta ottelulippuineen 100-120 mk. Ilmoittautumiset seuran toimistoon (e-mail: toimisto@atlantisfc.fi tai puh. 09-58936570).

010910 - Espoo - Atlantis/2 2-5
Atlantiksen reservimiehistö varmisteli asemiaan III divarin lohkonsa kärjessä kukistamalla FC Espoon Espoonlahden nurmella 2-5 (0-1). Ensi jaksolla Janne Dahlstenilla, Mikko Harilalla ja Erkka Lehtolalla vahvistetut Atlantis-junnut loivat mukavasti tilanteita Espoon maalille, mutta verkkoon saakka punapaidat eivät palloa meinanneet saada millään. Jakson ainoan osuman iski Mikko Harila sopivasti ennen puoliaikaa. Toisella jaksolla peli ei enää kulkenut yhä näppärästi, mutta paikat hyödynnettiin nyt tehokkaammin. Viimeistelijöinä toimivat Tommi Peltonen, Harila uudelleen, Nico Weckström sekä Jyri Nieminen. Viimeisen vartin aikana junnut kuitenkin näyttivät jälleen heikomman puolen itsestään, ja Espoo laskettiin kahdesti maalintekoon. Reservien seuraava koitos on keskiviikkona 19.09., jolloin vastassa on jo kertaalleen Atlantis-junnut kukistanut TuPS.
 1. Atlantis/2  18 14  0  4 61 - 19 42 (+42)
--------------------------------------------
 2. Futura      17 11  1  5 39 - 29 34 (+10)
 3. KP-75       17  9  3  5 40 - 29 30 (+11)
 4. FC Espoo    18  8  6  4 33 - 23 30 (+10)
 5. TuPS        16  8  2  6 34 - 35 26 ( -1)
 6. VJS         16  7  2  7 29 - 21 23 ( +8)
 7. Pöxyt       17  7  2  8 37 - 41 23 ( -4)
 8. MPS/2       17  6  6  5 32 - 39 24 ( -7)
 9. FC Ogeli    17  6  2  9 32 - 36 20 ( -4)
10. Apollo      17  5  3  9 26 - 42 18 (-16)
--------------------------------------------
11. PP FC       16  3  3 10 27 - 47 12 (-20)
12. Derius Team 16  1  2 13 18 - 47  5 (-29)

010909 - Atlantis vakuuttavaan voittoon
Atlantiksen tappiottomien otteluiden sarja Pohjola Stadionilla sai jatkoa, kun joukkue löi selvin 3-1 numeroin FC Jazzin. Ensimmäinen puoliaika oli selvää kotijoukkueen hallintaa, ja taukolukemat 2-0 olisivat voineet tilanteisiin nähden olla tuplasti isommat. Ottelun sinetöi toisella jaksolla Mikko Simulan maali, eikä Rodrigon kavennusosuma antanut kuin laihan lohdun vierasjoukkueelle.

A-P avasi maalitilinsä

A-P Roiko Pitkään loukkaantuneena ollut Ari-Pekka Roiko vastasi ottelun avausmaalista 21. minuutilla. Roiko nousi korkeimmalle Jazz-puolustuksen keskeltä, ja puski Sami Ylä-Jussilan kulmapotkun ohi puolalaisvahti Kubican. Raxu oli syöttäjänä myös toisessa maalissa, joka oli yksi kauden näyttävimmistä Atlantis-osumista. Ylä-Jussilan syöttö tavoitti pitkin oikeaa laitaa nousseen Kimmo Tauriaisen, joka iski pallon voimalla suoraan Jazz-maalin kattoon.

Simi sinetöi voiton

Mikko Simula Loppunumerot 65. minuutilla teki erinomaisesti koko ottelun pelannut Mikko Simula. Laiturin kierteinen vasuri kuudentoista rajan tuntumasta löysi tiensä aivan Jazz-maalin alanurkkaan, ja ottelu oli käytännössä ratkennut. Rodrigon kavennus minuuttia myöhemmin ei riittänyt tuomaan lisäpuhtia Jazzin peliin. Samaa mieltä oli ottelun jälkeen myös Jazz-luotsi Jussi Ristimäki: - Olimme alusta alkaen kaksi askelta jäljessä, eikä loppumeroissa ole selitettävää. Vaikka peli olikin tapahtumarikas, niin viihdearvot eivät tuo meille yhtään lisäpisteitä, Ristimäki jatkoi.

"Pelasimme taas omalla tasollamme"

Ari Tiittanen Atlantis-leirissä tunnelmat olivat ymmärrettävästi päinvastaiset: - Edelliseen peliin verrattuna meillä oli viisi uutta pelaajaa avauksessa. Siitäkin huolimatta pystyimme pelaamaan sillä tasolla, johon tiedän porukan pystyvän, Atlantiksen valmentaja Ari Tiittanen iloitsi. - Puolustuksemme, ja erityisesti A-P Roikon esitys oli tänään erinomainen. Tästä on erittäin hyvä jatkaa Interin takaa-ajoa, Arska kertoi.

Kaijasilta ja Mistsuk debytoivat Atlantis-paidassa

Atlantiksen tuorein hankinta Petteri Kaijasilta pelasi tänään ensimmäisen ottelunsa Atlantis-paidassa. "Kaija" oli lähellä rikkoa kuparisen jo ensimmäisessä pelissään, sillä viuhuva veto pelin 37. minuutilla tärähti voimalla Jazz-maalin ylärimaan. - Vaikka maalia ei nyt syntynytkään, on fiilis aivan loistava. Liikutimme palloa erittäin hyvin, ja ratkaisijoita löytyi tänään leveältä rintamalta, Kaijasilta kertoi. Myös venäläismaalivahti Alexander Mistsuk pelasi ensimmäisen pelinsä Atlantiksen riveissä.

Rantanen ja Pulkkinen mukana KuPS-pelissä

Rami Rantanen Viimeistelyharjoituksessa reitensä loukannut Mika Pulkkinen ei tänään pystynyt vahvistamaan joukkuetta. Vamma ei onneksi ollut vakava, joten Pulkkinen on vahvuudessa ensi lauantaisessa KuPS-ottelussa. Pohjevammasta kärsineen Rami Rantasenkin sairasloma on ohi, ja mies aloittaa harjoittelun taas joukkueen kanssa. Pohjola Stadionilla pelattava KuPS-ottelu alkaa totutusta poiketen kello 16.00.

010909 - SalPa/B - Atlantis/B1 1-2
Pitkään jatkuneen sateen vuoksi B-junioreiden Ykkösen ottelu SalPa - Atlantis oli siirretty urheilupuiston hiekkakentälle. Liekö kentän pienuus ja hiekan outous syynä siihen, että Atlantis ei saanut koko ottelun aikana peliään käyntiin vaan ennakolta heikommaksi arvioitu SalPa hallitsi kenttätapahtumia. Ottelun 13. minuutilla Tom Sanden vei Atlantiksen hetkeksi johtoon. Iloa ei kestänyt kauaa kun SalPa:n Haki Hajdini tasoitti ottelun. Aivan ottelun lopussa Tom Sanden päästi Atlantiksen piinasta ja teki 2-1 voittomaalin. Ottelun parasta antia oli Atlantiksen maalivahti Niilo Lyytinen ja kaksi maalia viimeistellyt Tom Sanden.
 1. Atlantis/B1  7  7  0  0 21 -  9 21
--------------------------------------
 2. Jokerit-J    7  6  1  0 33 -  7 19
 3. LoPa         6  4  0  2 16 - 12 12
 4. AC Vantaa    7  4  0  3 11 - 10 12
 5. TPV          7  3  1  3 19 - 13 10
 6. TPS          7  3  1  3 13 - 22 10
 7. HJS          6  2  3  1 17 - 10  9
 8. EBK          6  2  2  2 13 - 10  8
 9. Ponnistus    6  2  1  3 10 - 18  7
10. Haka         7  1  1  5 15 - 26  4
--------------------------------------
11. SalPa        7  1  0  6  5 - 21  3
12. FC Espoo/B2  7  0  0  7  8 - 23  0

010908 - MyPa/A - Atlantis/A 1-2
Atlantiksen A-juniorit hakivat täyden pistepotin Myllykoskelta. Isäntäjoukkue MyPa/A kukistui maalein 1-2 (1-0) Janne Weckströmin ja Eero Voipion viime hetken maaleilla. Voiton myötä Atlantis/A nousi kaksi kierrosta ennen loppua kolmanneksi I divisioonan itälohkossa. Lohkovoiton ja SM-sarjapaikan ratkovat kuitenkin PK-35/A ja Mikkeli/A.
 1. PK-35        7  6  0  1 26 - 14 18
--------------------------------------
 2. FC Mikkeli   7  5  1  1 19 -  7 16
 3. Atlantis     7  4  2  1 21 - 10 14
 4. Reipas       7  4  2  1 17 -  7 14
 5. MyPa         7  3  2  2 11 - 10 11
 6. MPS          7  3  0  4 12 - 11  9
 7. KTP          6  1  2  3  8 - 16  5
 8. Ratanat      7  0  3  4  7 - 13  3
--------------------------------------
 9. Warkaus JK   6  1  0  5  6 - 16  3
10. Kings        7  1  0  6  8 - 31  3

010907 - Pisteiden kalastus jatkuu
Atlantis saa vastaansa kolmannen kerran tällä kaudella FC Jazzin. Porin otteluista tuliaisina on tullut 1-3 voitto, sekä 1-1 tasuri. Joukkue lähtee sarjan viimeiselle kolmannekselle turvallisista asemista, sillä kauden päätavoite, sarjapaikka, alkaa olla varmistettu. Jazz joutuu sen sijaan taistelemaan jokaisesta jäljellä olevasta pisteestä, jotta Porissa nähtäisiin myös ensi kaudella Veikkausliigaa.

Tiittasella on isompaa haussa - Lähdemme loppukauteen siitä, että saavutettuja asemia ei ainakaan menetetä, kalastaja Arska kertoo. - Loppukausi on meille tärkeä, sillä voimme ajaa uusia pelaajia pelisysteemiin, ja tavallaan valmistautua jo ensi kauteen.

Atlantis antaa porilaisille kelpo tasoituksen, sillä keskikentän moottori Rami Rantanen on sunnuntaina sivussa. -Joudun vielä lepäämään tämän viikonlopun, mutta maanantaina olisi tarkoitus taas hypätä harjoitusrinkiin, revähtäneestä pohkeesta kärsivä kippari kertoo. Mikko Harila ja Erkka Lehtola muodostavat lopun Atlantiksen sairaslistasta. Toppari Zoltan Czipo huilaa varoitustilin täyttymisen vuoksi. - Jazz on pelannut Ristimäen alaisuudessa hyviä vieraspelejä, eikä minkäänlaiseen lepsuiluun ole sunnuntaina varaa. Uudet puolalaiset ovat tuoneet taas lisää varmuutta Jazzin peliin, emmekä toki voi unohtaa Sumialaakaan, Ari Tiittanen varoittaa. - Lähdemme otteluun kuitenkin siitä, että tappioton saldomme Pohjola stadionilla saa jatkoa.

010906 - Lisäkatsomo lähes valmiina

Klikkaa kuva suuremmaksi (2813*558 pikseliä ~ 247 KB)

Uusi lisäkatsomo valmistuu viikonloppuun mennessä ja siihen mahtuu 2.050 katsojaa. Yhdessä pääkatsomon (2.450) ja päätykatsomon (300) kanssa stadionilla tulee olemaan istumapaikat noin 5.000 katsojalle.

010905 - Fanibussi Lahteen
Atlantis kohtaa Suomen Cupin puolivälierissä FC Lahden keskiviikkona 19.09. klo 18.30. Fanibussi lähtee klo 16.30 Nurmen patsaalta ja klo 16.45 Myyrmäen urheilupuiston Carrollsilta. Matkan hinta on 100 - 150 markkaa riippuen lähtijöiden määrästä (sis. kuljetuksen ja ottelulipun). Ilmoittautumiset toimistoon (puh: 589 36 570 tai e-mail: toimisto@atlantisfc.fi) perjantaihin 14.09. mennessä.

010905 - Lehtola sateentekijänä
Atlantiksen reservimiehistö tarjosi jälleen paremman puolen osaamisestaan, kun joukkue kukisti VJS:n 4-1 (0-0) Ala-Malmin nurmella. Vantaalaiset tarjosivat kuitenkin kelpo vastuksen, ja vasta puoliajalla kentälle kirmanneen Erkka Lehtolan mukaantulo käänsi ottelun punapaidoille. Lehtolan taikavasuri lennätti 56. minuutilla keskityspallon Ari-Pekka Roikolle, ja paluuta edustusmiehistöön tekevä A-P ohjasi pallon varmasti verkkoon. Tämän jälkeen peli vapautui, ja Kalle Vasse, Tero Lönnblad sekä Tuomas Metsberg kirjasivat nimensä maalitilastoon. Kymmenen kuukauden sairaslomalta viheriölle palannut Lehtola toimi tällä kertaa todellisena sateentekijänä, sillä pian Erkan kirmattua kentälle taivaalta alkoi tippua sadepisaroita. Myös muut edustuksen toipilaat Ari-Pekka Roiko ja Mikko Harila näyttivät mainiolla asenteellaan junnuille esimerkkiä. Neljäs Tiittasen suojatti Janne Dahlsten puolestaan piti ensi jaksolla muutamalla huippupelastuksella VJS:n vaaralliset pistohyökkäykset kurissa. Reservien seuraava koitos on ensi maanantaina, kun joukkue kohtaa Espoonlahdessa sarjakolmosen FC Espoon.
 1. Atlantis/2  17 13  0  4 56 - 17 39 (+39)
--------------------------------------------
 2. Futura      16 11  1  4 38 - 27 34 (+11)
 3. FC Espoo    17  8  6  3 31 - 18 30 (+13)
 4. KP-75       16  9  3  4 37 - 25 30 (+12)
 5. VJS         16  7  2  7 29 - 21 23 ( +8)
 6. Pöxyt       16  7  2  7 37 - 39 23 ( -2)
 7. TuPS        15  7  2  6 32 - 35 23 ( -3)
 8. MPS/2       16  5  6  5 30 - 38 21 ( -8)
 9. FC Ogeli    17  6  2  9 32 - 36 20 ( -4)
10. Apollo      16  4  3  9 22 - 39 15 (-17)
--------------------------------------------
11. PP FC       16  3  3 10 27 - 47 12 (-20)
12. Derius Team 16  1  2 13 18 - 47  5 (-29)

010904 - Herrasmiespalloilijat sarjakärkeen
Atlantisveteraaneista koostuva Herrasmiespalloilijat voittivat eilen Kuutosen kärkiottelussa Grumsetin maalein 1-0. Vaikka sarjaa on jäljellä vielä kaksi kierrosta on kymmenhenkinen nousujuhlatoimikunta jo perustettu. Jukka Sairasen & Immo Kapasen luotsaama ryhmä on lähes joka vuosi voittanut oman lohkonsa, mutta luovuttanut sarjapaikan Viitosessa nuoremmilleen. Nähtäväksi jää joko valmentajakaksikko uskoo joukkueensa olevan riittävän kypsä Viitosen sarjapaikkaan. Nousujuhlissa tullaan näkemään paljon hilpeitä Euroopan ja Suomen mestareita sillä keväällä voitetut umpihankifutiksen EM ja jääsählyn SM hivelevät vielä veteraanien mieliä. Nousujuhlien lisäksi Herrasmiespalloilijoilla on menossa todellinen juhlavuosi sillä ryhmä on perustettu tasan 20 vuotta sitten. Onnea vetreille veteraaneille!

010903 - Geagealla noidannuoli - Lehtola palaamassa
Taikavasuri Atlantiksen pitkäaikaispotilas Oscar Geagea on jälleen kartuttanut kauden vammasaldoaan. Viimeisin todettu diagnoosi on noidannuoli, jota Oku nyt parantelee fysioterapeuttimme Jari Pylvänäisen hellässä hoivassa. Geagean saavutukset pelikentillä ovat tällä kaudella rajoittuneet 55 minuutin esiintymiseen reservijoukkueen paidassa. Sen sijaan toinen ikipotilas Erkka Lehtola on saanut tohtoriltaan luvan siirtyä valokuvaajanjakkaraltaan reservien vaihtopenkille, joten taikavasuri saatetaan nähdä tällä kaudella vielä viheriölläkin.

010902 - Futura - Atlantis/2 2-1
Futura kukisti Atlantiksen reservimiehistön 2-1 (2-0) Porvoon keskuskentällä. Voiton myötä Futura nousi tiukasti mukaan kamppailemaan noususta II divisioonaan. Suurella sydämellä taistelleet porvoolaiset olivat Atlantis-junnuja vahvempia kaksinkamppailuissa ja keräsivät irtopallot hyvällä prosentilla itselleen. Ari Asukka oli saanut edustuksesta Janne Dahlstenin, Mikko Harilan sekä Ari-Pekka Roikon junnujen avuksi, mutta tällä kerralla se ei riittänyt. Helsinkiläisten lohdutusosuman iski Terö Lönnblad Tommi Peltosen ja Jouni Kukkamäen mainiosta esityöstä. Reservien seuraava koitos on jo ensi tiistaina, jolloin joukkue kohtaa Ala-Malmilla VJS:n.

010902 - Atlantis AIK:n vieraana
Atlantis matkasi viikonlopuksi Tukholman AIK:n vieraaksi. Maineikas isäntäseura AIK tarjosi oivan vastuksen lisäksi yhteistyötä, esittelyn seurasta ja Råsundan stadionista. Atlantiksen retkikuntaan kuuluivat Atlantis '92/Soneratapit ja seuran sekä junioreiden johtoryhmät. AIK - Atlantis '92/Soneratapit päättyi isäntien 2-1 voittoon. Atlantiksen maalin viimeisteli Samu Järvinen. Maaliin syötön antoi tsempparina palkittu Tuomo Kähkönen.

010901 - B-junnut jatkavat puhtaalla pelillä lohkonsa kärjessä
Ykkösessä pelaava Atlantiksen B-junnujoukkue kohtasi tänään syyskauden tiukimman vastuksen TPV:n Tampereelta. Voitto tuli kotiin lukemin 3 - 2 (0 - 0). TPV:stä huokui hirveä voitontahto ja ottelun alku oli sen hallussa. Atlantiskin sai vähitellen pelinsä kulkemaan ja oli lähempänä maalia 1. puoliajalla laukauksella poikkipuuhun. Toisella puoliajalla TPV siirtyi kahdesti johtoon (1-0 ja 2-1), mutta Atlantis nousi tasoihin ja voittoon Olli Kekolahden 70. minuutilla tekemällä toisella henkilökohtaisella maalilla. Catello ja Luciano olivat tyytyväisiä voittoon ja poikien asenteeseen nousta kahdesti tappioasemasta. Myös vastapuolen toimihenkilöt olivat tyytyväisiä tasaiseen ja hyvään kamppailuun tappiosta huolimatta. Joukkue oli tänään nuorekas osittain loukkaantumisista johtuen. Kuusi pelanneista oli -85 syntyneitä. Edellisessä ottelussa loukkaantuneista Mika Johanssonista ja ämpäristä vain ämpäri oli tänään mukana. Catello toimitti lapikkaansa alle jäänen tilalle uuden. Mika kuntoutuu toivottavasti viikon sisällä. Lisää ottelusta ja joukkueesta joukkueen omilla sivuilla juniorilinkin alta.
B-junioreiden Ykkönen 2.9.2001
 1. Atlantis/B1 6  6  0  0 19 -  8 18
 2. Jokerit-J   6  5  1  0 30 -  6 16
 3. LoPa        6  4  0  2 16 - 12 12
 4. HJS         6  2  3  1 17 - 10  9
 5. AC Vantaa   6  3  0  3  6 -  8  9
 6. EBK         6  2  2  2 13 - 10  8
 7. TPV         6  2  1  3 14 - 12  7
 8. TPS         5  2  1  2 10 - 18  7
 9. Ponnistus   6  2  1  3 10 - 18  7
10. Haka        6  1  1  4 13 - 21  4
11. SalPa       6  1  0  5  4 - 19  3
12. FC Espoo/B2 5  0  0  5  6 - 16  0