UUTISET 2001/HELMIKUU

Uutisarkisto

010228 - Eduskunta testasi junnuhallin

Eduskunta FCF
Atlantiksen juniorihallissa pelattiin ensimmäinen virallinen ottelu, kun FC Finnforest kohtasi Eduskunnan urheilukerhon joukkueen. Maalirikas koitos päättyi tasalukemiin 18-18. Pelin ja samalla uuden hallin ensimmäisen osuman tykitti FC Finnforestille Atlantiksen lentävä manageri Aarne Tenkanen. Päätösnumerot viimeisteli muutama sekuntti ennen loppuvihellystä isännille kahdeksan (!!!) maalia tehtaillut takavuosien maalitykki Eetu Salo.

010227 - Luxemburg-Suomi keskiviikko-iltana

Suomen A-maajoukkueen tiivis ottelutahti jatkuu keskiviikkona Luxemburgia vastaan. Joukkueen valmistautuminen otteluun on sujunut suunnitelmien mukaisesti ja Suomi lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina. – Jos vertaa joukkueiden pelaajien seuratasoa, Suomi on selvästi edellä. Tämä on ainoa harjoitusottelumme ennen Englanti-peliä, joten nyt on oiva tilaisuus hioa kuviot kuntoon, totesi talvisesta Luxemburgista tavoitettu maajoukkue-valmentaja Ari Tiittanen.

Litmanen säästelee kipeytynyttä pohjettaan

Joukkueen terveystilanne on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvä. - Litmasen Jari on paikan päällä samoin kuin Joonas Kolkkakin, mutta kumpikin kaveri sai pikku tällin viime viikon peleissään, joten on viisaampaa säästellä heitä tuleviin koitoksiin, Arska kertoi. – Omaniin verrattuna säätilanne on hyvin suomalainen, maassa on lunta ja ilma on muutenkin koleahko. Tänä iltana käydään taktiset palaverit läpi, ja huomenna pannaan taas kaikki peliin, Arska lopetti.

010227 - Atlantis-pinssit saapuneet

Atlantiksen fanituotevalikoima on jälleen täydentynyt. Nyt on ensimmäistä kertaa seuran historiassa saatavilla myös Atlantis-pinssejä. Näyttävän Atlantis-logolla varustetun pinssin hinta on 10 mk.

010225 - A- ja B-junnujen lohkojako

Palloliitto on vahvistanut ensi kauden lohkojaot A- ja B-junioreille. Molemmat ikäluokat pelaavat I divisioonassa.

A-juniorit itälohko
  • Atlantis
  • Jokrut
  • Kuitu (Hki)
  • Ponnistus
  • Ratanat (Joensuu)
  • KTP
  • Reipas
  • MPS
  • MyPa
  • PK-35
B-juniorit länsilohko
  • AC Vantaa
  • Atlantis
  • Espoo
  • Ponnistus
  • TPS
  • KaaPo (Kaarina)
  • LoPa
  • NoPy
  • SalPa
  • ToVe (Pori)
  • TPK (Turku)
  • TuPS (Tuusula)

010223 - Simulan tykki lannisti Hangon

Atlantis otti tänään 2-1 voiton Talin hallissa pelatussa harjoitusottelussa HIK:ta vastaan. Ottelun avausmaalin viimeisteli Atlantiksenkin riveissä vieraillut Teemu Nikkari. Nikkari puski ylärimasta kimmonneen pallon Tommi Koivistoisen ohi ottelun 12. minuutilla. Atlantiksen tasoitus syntyi 30. peliminuutilla. Kimmo Tauriainen syötti oivasti Erkka V. Lehtolalle, joka pääsi vetäisemään pallon HIK:n maalin alanurkkaan. Ottelun ratkaisu oli komea: Mikko Simula otti pallon haltuun 16 metrin rajan takaa ja täräytti voimalla pallon HIK:n maalin vasempaan alakulmaan. –Ei hassumpi kuti, summasi Simula.

Tiittanen kiitteli joukkojaan

- Tänään jaksettiin pelata kärsivällisesti omaa peliämme, ja lopussa tulosta syntyikin, kertasi Arska ottelun kulkua. - Annoimme taas mahdollisimman monelle nuorelle pelaajalle peliaikaa, sillä harjoituspelit ovat parhaita näytön paikkoja. - Voittaminen maistuu aina hyvälle ja se motivoi koko organisaatiota tekemään lisää työtä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi, Tiittanen päätteli.

010222 - Junnuhalli valmis palvelukseen!

Atlantiksen juniorihalli Tapulikaupungin urheilupuistossa on loppusiivousta vaille valmis. Halli sai tänään rakennusvalvontaviranomaisten viimeisen hyväksynnän, ja huomenna ensimmäiset juniorit kirmaavat uutukaiseen halliin. Haluamme vielä kerran kiittää hallin johdosta Atlantiksen pääyhteistyökumppania Finnforestia ja siellä erityisesti idean isää Ari Martosta sekä pystytysurakassa korvaamatonta apua tarjonnutta Markku Kauppista. Kiitos kaikkien Atlantis-juniorien puolesta!

010221 - Suomi piti Omanin nollilla

Suomen A-maajoukkue jatkoi hyviä esityksiään arabian kiertueen päätösottelussa Omania vastaan. Suomen avausmaalin ohjasi Ville Väisänen Vesa Vasaran syötöstä. Loppunumeroiksi 0-2 lukemat kaunisteli Jari Niemi pelin 52.minuutilla. Jatkuvasti parantuneet otteet lämmittivät Ari Tiittasen mieltä: - Kundit kokosivat itsensä hienosti ensimmäisen Kuwait-tappioon jälkeen. – Taisimme myös samalla hoitaa potkut Omanin päävalmentajalle, Arska epäili. Viimeksi näin taisi käydä Belgian koutsille viime keväänä, muisteli Arska.

Tiittanen intoa täynnä

Tänään koto-Suomeen maajoukkueen mukana palaava Ari Tiittanen odottaa malttamattomana pääsyä taas Atlantiksen peräsimeen. – Pieni etäisyys poikiin kasvatti entisestäänkin vahvaa uskoa siihen, että meillä on kasassa yhteishengeltään kova ja taisteleva joukkue. Pysyin koko ajan tilanteen tasalla siitä, miten treenit sujuivat. Olen varma, että tapaan kovakuntoisen ja motivoituneen ryhmän torstain treeneissä. Pikkuvammat, joita kovan treenijakson jälkeen usein syntyy, alkavat olla taaksejäänyttä elämää. Perjantaina laitetaan taas kaikki peliin ja otetaan voitto Hangosta, Arska lupaili.

010221 - Pyhältö reservien veskarivalmentajaksi

Petri Pyhältö vastaa jatkossa Atlantiksen reservijoukkueen maalivahtivalmennuksesta. Petu saa työstettäväkseen junnuakatemian veskarilupaukset Mika Johanssonin, Sampo Leiniityn, Antti Peltosen ja Tommi Särkkisen. Myös edustuksen maalivahtivalmentaja Markku Palmroos osallistuu aktiivisesti poikien valmennukseen.

010219 - Suomi kaatoi Omanin

Viimeviikkoisen Kuwait –tappion sisuunnuttama Suomen A-maajoukkue nousi taisteluvoittoon eilisessä maaottelussa Omania vastaan. Suomen tasoitusmaalista vastasi Jussi Nuorela, ja 2-1 voittomaalin viimeisteli 78. minuutilla Aki Riihilahti. Arska Tiittanen kuvaili ottelun luonnetta aurinkoisesta Omanista seuraavasti: -Jälleen kerran sai hyvän muistutuksen siitä, että voittaminen on todella paljon hauskempaa kuin häviäminen. Ensimmäisellä jaksolla meillä oli ongelmia, mutta toisella jaksolla jätkät nousivat omalle tasolleen. Jokaisesta pelaajasta näki, että he haluavat voittaa, Arska summasi.

Tiistaina kiertueen päätösottelu

A-maajoukkueen puolitoistaviikkoinen Arabian kiertue päättyy tiistaina. Suomi kohtaa Omanin toistamiseen ja tavoite on Arskan mielestä selvä: - Tiistaina pitää rypistää toinen voitto ja sitten keskiviikkona tullaan kotiin. Uskon, että perjantaina Hankoa vastaan näen omassa joukkueessani samaa fiilistä kuin maajoukkueessa oli toisella jaksolla, aprikoi Arska. Atlantis kohtaa perjantaina Talin hallissa pelattavassa harjoitusottelussa HIK:n. Ottelun alkuvihellys on klo. 16.00. A-maajoukkueen peli Omania vastaan alkaa tiistaina klo 17.00 Suomen aikaa.

010217 - Kolme uutta junnusopimusta

Atlantis on tehnyt kolme uutta juniorisopimusta. Seuran junnuakatemian tuoreimmat sopimuspelaajat ovat maalivahti Tommi Särkkinen (s. -81) sekä puolustajat Samu Ács (s. -83) ja Ilja Grönlund (s. -83). Atlantiksella on nyt 20 juniorisopimuspelaajaa, joista osa harjoittelee säännöllisesti edustusjoukkueen mukana.

010217 - Reservit tasapeliin EIF:n kanssa

Arto Martonen Atlantiksen junioripitoinen reservimiehistö pelasi Pallokentän hiekkatekonurmella 3-3 tasapelin Ekenäs IF:n kanssa. Tammisaarelaiset hallitsivat fyysisempinä kaksinkamppailuja, mutta Atlantis-junnujen liikkuvuus aiheutti vieraille ongelmia. Atlantiksen maaleista vastasivat tiistaina Portugaliin U16-maajoukkueen mukana matkaava Tommi Peltonen, jälleen vaparista onnistunut Tuomo Heikkinen sekä toisen polven jalkapalloilija Arto Martonen.

010215 - Jalkapallohallin lopputarkastus

Atlantiksen jalkapallohallin lopputarkastus alkaa tiistaina 20.2.2001 kello 12:30, jolloin vuorossa on lämmön, veden ja ilman tarkastus. Torstaina 22.2.2001 on vuorossa lopputarkastuksen viimeinen osa eli rakenteiden tarkastus. Hallin on tarkoitus olla kaikkien vuoronsa varanneiden käytössä perjantaista 23.2.2001 alkaen. Koska kyseessä on hiihtolomaviikko niin emme velvoita joukkueita aloittamaan vuorojaan viikolla 8 vaan vasta viikolla 9. Halukkaat voivat toki aloittaa hallin käytön jo 23.2.

Pahoittelemme hallin käyttöönotossa tapahtunutta viivytystä.

010214 - Kuulumisia Kuwait Citystä

Huomenna Kuwaitia vastaan pelaava Suomen A-maajoukkue on saanut valmistautua tulevaan kohtaamiseen ilman ongelmia. Valmennusjohtoon kuuluva Ari Tiittanen kertoo joukkueen olevan hyvässä vedossa ja valmiina huomiseen otteluun: - Harjoitukset ovat menneet täällä hyvin. Olen saanut kuulla hyviä uutisia myös Suomesta, kun A-P Roiko ja Rami Rantanen ovat tulossa jälleen mukaan. Hyvä, että kenenkään vamma ollut paha, Ari Tiittanen kertoi. - Kun jaksamme Atlantiksessa tehdä töitä samaa tahtia kuin alkukaudella, ei välttämättä mene pitkääkään aikaa, kun Atlantis saattaa saada miehen mukaan myös näille reissuille. Olen ollut todella tyytyväinen alkukauden harjoitteluun ja jätkien asenteeseen. - Saan hyvin raportteja Suomesta esimerkiksi Fanalta ja kuuntelen niitä todennäköisesti vähän lämpöisimmissä olosuhteissa kuin mistä puhelut lähtevät, Arska kuittaa.

A-maajoukkueella edessään kolmen ottelun rupeama

A-maajoukkue pelaa Lähi-idän leirillään kolme tiukkaa ottelua vajaan viikon aikana. Torstaina vastaan asettuu Kuwait. Peli alkaa suomen aikaa klo 18.00. Oman kohdataan kahdesti: 18. ja 20.2. Molempien otteluiden alkuvihellys tapahtuu klo 18.45. Takaisin kotimaahan joukkue palaa ensi viikon torstaina 22.2.2001. Valmentaja Ari Tiittanen ohjaa taas Atlantiksen laivaa perjantaina 23.2., jolloin vastaan asettuu Talin hallissa HIK. Ottelu alkaa klo 16.00.

010213 - Pirteä junnupalaveri

Atlantiksen junnujoukkueet olivat jälleen innokkaasti edustettuina seuran junnupalaverissa. Tilaisuudessa jaettiin infoa mm. tulevasta kausikorttikampanjasta, kesän kotiotteluista, edullisista varustehankinnoista, junnuhallin valmistumisesta ym. Keskiviikkona kokoontuu ensimmäistä kertaa Atlantiksen valmentajakerho, johon osallistuvat kaikkien junnujoukkueiden valmentajat.

010211 - Atlantikselle niukka tappio

Atlantis kärsi 2-1 tappion Jokereille Adidas cupin sunnuntaisessa päätösottelussa. Ottelu oli paikalliskamppailuille tyypilliseen tapaan täynnä tunnetta ja taistelua. Jokerit hallitsi lievästi ottelun alkua, ja sai rangaistuspotkun 14. minuutilla Mikko Virtalan taklattua Mika Väyrystä sääntöjenvastaisesti. Jokereiden Fuat Usta oli kuitenkin epäonninen, ja pystytolppa pelasti veskari Tommi Koivistoisen tällä kertaa. Atlantis siirtyi hieman onnekkaasti 1-0 johtoon 21. minuutilla, kun Jokereiden Toni Tervonen pisti Adrianon keskityksen omaan maaliin. Eilinen HJK-peli alkoi painaa Atlantiksen jaloissa toisella jaksolla. 66. minuutilla Mika Nenonen tasoitti puskullaan ja 82.minuutilla Mika Väyrysen laukaus sinetöi ottelun Jokereille. Atlantiksen kokoonpanosta olivat luokkaantumisten vuoksi poissa mm. Rade Rantanen, Raksu Ylä-Jussila, Oscar Geagea, Erkka Lehtola ja A-P Roiko.

Tiittanen kehui turnausta

Maanantai-aamuna A-maajoukkueen mukana Kuwaitiin matkaava valmentaja Ari Tiittanen piti turnausta hyvänä tapahtumana. – Erinomainen tapahtuma, joka osoitti tarpeellisuutensa. – HJK:ta vastaan pelasimme hyvän pelin, mutta lyhyt palautumisaika alkoi näkyä tämänpäiväisessä pelissä. - Atlantiksella ei ole mitään hävettävää Jokeri-tappiossa, tänään vain alkoi jalka hieman painaa. – Lisäksi puoli tusinaa vakiopelaajaa oli sivussa erilaisten pikkuvammojen takia, Tiittanen muistutti.

Heliskoski ja Everse Tiittasen linjoilla

Kolmanneksi Adidas cupissa sijoittuneen HJK:n valmentaja Jyrki Heliskoski kommentoi turnausta seuraavasti: - Hallipeleissä on suomalaisen jalkapallon tulevaisuus. - Oli hienoa pelata kaikkia pääkaupunkiseudun joukkueita vastaan. – Nyt vain valitettavasti näyttää siltä, että HJK joutuu ottamaan kiusaajan roolin ensi kesänä, Jyrä totesi naurahtaen viitaten HJK:n sijoitukseen. Jokeriluotsi Jan Everse kertoi oppineensa paljon paikallisvastustajistaan viikonlopun aikana. – Molemmat vastustajat olivat vahvoja, ja tulevat varmasti vaikuttamaan tulevassa Veikkausliigassa erittäin korkealla. – HJK:ta vastaan olimme hieman onnekkaita, mutta tänään ansaitsimme mielestäni voiton. Toki Atlantiksen tiukka otteluohjelma antoi meille lievän etulyöntiaseman, Everse päätteli.

010211 - A-junnuille tappiot

Atlantiksen A-juniorit kärsivät 1-2 tappion sekä HJK:n että MPS:n vastaavalle ikäluokalle. Valmennustrio Vaahto-Asukka-Paukku antoi otteluissa peliaikaa koko harjoitusringille, ja kaikki pääsivät antamaan näyttöjä. Joukkueen seuraava koitos on ensi lauantaina, kun III divisioonan EIF saapuu vieraaksi Pallokentälle.

010210 - AC Vantaa nousi Ykköseen

Vesa-Pekka Virtanen Jalkapallon Ykkösestä vapautuneesta paikasta karsivat tänään Kakkosen etelälohkon 2. AC Vantaa ja pohjoislohkon 2. JBK. Erikoisesta ajankohdasta johtuen ottelu jouduttiin pelaamaan molemmille joukkueille oudoissa olosuhteissa Talin jalkapallohallissa. Ensimmäisellä puoliajalla AC Vantaa käytti molemmat tilanteensa hyväksi ja meni 2-0 johtoon. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa JBK onnistui tasoittamaan pelin 2-1. Toinen puoliaika oli kahden väsyneen joukkueen tasaista vääntöä, jossa eniten edukseen esiintyivät AC Vantaan puolustuksen Vesa-Pekka Virtanen ja maalivahti Robert Raczin. Pitkälti heidän ansiostaan JBK ei saanut aikaiseksi tasoittavaa maalia vaan toisen puoliajan lopulla päätösnumerot 3-1 maalasikin AC Vantaa Juhani Koivurannan esityöstä.

Paljon Onnea AC Vantaalle ja erityisesti Atlantiksesta lainassa olleille pelaajille Juhani Koivurannalle, Vesa-Pekka Virtaselle ja Janne Weckströmille!

010210 - Atlantis taisteli tasapelin

Simula Atlantis nousi takaa-ajo asemasta kahdesti tasoihin Adidas cupin lauantaisessa ottelussa HJK:ta vastaan. Atlantis hallitsi kenttätapahtumia ensimmäisellä jaksolla, mutta Paulus Roiha kaatoi kylmää vettä niskaan jo pelin kuudennella minuutilla. Ville Nylundin syötöstä Roiha sijoitti pallon tarkasti maalin vasempaan takanurkkaan. Toisen jakson 55. minuutilla HJK:n Ismaila Jagne kaatoi Adin sääntöjenvastaisesti pilkku-alueella. Seuranneesta rangaistuspotkusta Mikko Simula kiskaisi pallon voimalla alapesään. Tämän jälkeen ote siirtyi hienoisesti klubille. HJK:n 2-1 johtomaalin puski Aarno Turpeisen syötöstä nuori Petri Oravainen. Tänään loistavasti taistellut Atlantis ei maalista hätkähtänyt, vaan lisäsi painetta HJK:n puolustuspäähän. Uurastus tuotti tulosta 82. minuutilla, kun tänään hyvin pelannut Pasi Solehmainen kiskaisi pilkkualueen rajalta kulmurin jälkitilanteesta taululle loppunumerot 2-2.

Sole tyytyväinen pisteeseen

Solehmainen 2-2 osuman tänään laukonut Pasi Solehmainen oli ottelun jälkeen hyvillä mielin. – En edes nähnyt mistä pallo kimposi minulle, Sole muisteli. – Pallo taisi käydä ylärimassakin, ennen kun se putosi jalkoihini, kuvailee Sole Räden antamasta kulmurista syntynyttä hässäkää. – Vedin vain täysillä Klubin maalia päin, ja sinnehän se painui, kertasi tyytyväinen maaliseppo.

Ari Tiittanen ylpeä joukkueestaan

Arska Tiittanen kertoi ottelun jälkeen tuntojaan seuraavasti: - Olen tyytyväinen peliin, mutta voittokaan ei olisi ollut huutava vääryys. Molemmat joukkueet loivat hyviä paikkoja, mutta HJK oli tänään hivenen edellä pääpalloissa. – Muutamaa yksittäistä kuohahdusta lukuun ottamatta tarjosimme katsojille viihdyttävän paikallisottelun. – Olen erittäin ylpeä joukkueestani, sillä nousimme tänään kahdesti tasoihin tiukan taistelun kautta. – Nuoret pelaajat osoittivat taistelutahtonsa, siitä olen erittäin tyytyväinen, Arska summasi.

Jokerit vastassa päätösottelussa

Sunnuntaiseen Adidas cupin päätösotteluun Atlantis saa vastaansa HJK:n lyöneen Jokerit. – Mielenkiintoinen peli, ehdottomasti, kuvailee valmentaja Ari Tiittanen. – Lähdemme sunnuntaiseen peliin samanlaisella nuorekkaalla kokoonpanolla kun Klubia vastaan, ennakoi Arska sunnuntaista taktiikkaa. Turnauksen päätösottelu Talin jalkapallohallissa alkaa sunnuntaina klo 15.30. Voittamalla Jokerit Atlantis vie Adidas cupin nimiinsä. Tasapelillä tuliaisina olisivat hopeiset mitalit.

010210 - Atlantis antaa nuorille näytön paikan

Atlantis lähtee tänään lauantaina pelattavaan Adidas cupin otteluun HJK:ta vastaan nuorekkaalla joukkueella. Valmentaja Ari Tiittanen teroittaa turnauksen tärkeyttä näyttöjen antamiseen. – Annamme nuorten kavereiden näyttää osaamistaan – Joukkue on vielä sisäänajovaiheessa, eivätkä talviset pelit anna täyttä kuvaa joukkueen tasosta, muistutti Tiittanen. Vaatimatonta puhetta, sillä Atlantis ei ole vielä talven harjoituspeleissä tappioita kokenut.

HJK tappio niskassaan Atlantiksen testiin

Adidas cupin perjantaisessa avausottelussa FC Jokerit oli niukasti 1-0 paikalliskilpailijaansa parempi. Ottelun ainoa maali syntyi nigerialaisen Chichin jalasta 39. minuutilla. Peli oli kokonaisuudessaan tasainen, mutta molemmilta joukkueilta puuttui paras terävyys maalintekotilanteissa. HJK:sta edukseen esiintyivät parhaaksi valittu Peter Kopteff, sekä unkarilainen Laszlo Fekete. Atlantis kohtaa HJK:n lauantaina Talin hallissa klo 15.30. Liput otteluun maksavat aikuisilta 30,- ja alle 15-vuotiailta 10,-.

Lievät loukkaantumiset Atlantiksen harmina

Orcar Geagea Atlantis joutuu antamaan hieman tasoitusta HJK:lle lauantain peliä ajatellen. Sivussa ovat tällä tietoa ainakin Raksu Ylä-Jussila, Oku Geagea ja AP Roiko. - Loukkaantumiset eivät ole vakavia, vaan johtuvat lähinnä kovasta treenaamisesta, vakuutti valmentaja Arska Tiittanen. – Pikkukolhuja syntyy aina kauden tässä vaiheessa, ja eivätköhän pojat ole taas viikon sisällä tiukasti kuvioissa mukana, Tiittanen päätteli.

010209 - Koivuranta, Virtanen & Weckström Vantaan avuksi

Koivuranta Atlantiksen reservimiehistön pelurit Juhani Koivuranta, Vesa-Pekka Virtanen ja Janne Weckström pelaavat AC Vantaan paidassa I divisioonan karsintaottelun JBK:ta vastaan Talin hallissa lauantaina 10.02. klo 18.00. Yksiosaisen karsintaottelun voittaja pelaa ensi kaudella ykkösessä.

010209 - Peltoset maajoukkueleirille

Aapo Raninen Antti ja Tommi Peltonen matkaavat alle 17-vuotiaiden maajoukkueleirille. Timo Liekosken joukkue kokoontuu Eerikkilään 20.-22.02., mistä jatketaan Algarveen Portugaliin 23.-28.02. Edellisellä maajoukkueleirillä nilkkansa telonut Aapo Raninen on valittu joukkueeseen varalle.

010209 - Tilaisuuksia junnujoukkueille

Ensi tiistaina 13.2. pidetään Pohjola Stadionilla tilaisuus juniorijoukkueiden joukkueenjohtajille. Tilaisuudessa käsitellään paljon kaikille olennaisia asioita kuten kausikortit, ottelujärjestelyt, varustetilaukset, ym. Tilaisuus alkaa kello 18.00. Kaikista uusista ja vanhoista joukkueista tulisi olla vähintään yksi osanottaja paikalla.

Ensi keskiviikkona 14.2. pidetään ensimmäinen valmentajakerhon tilaisuus. Tilaisuuden paikka on Pohjola Stadion ja alkamisaika kello 18.00. Tilaisuuden aiheina ovat mm. uusi junioripäällikkö, kausiohjelmat, valmentajakoulutus, talent-ryhmät ja maalivahtiryhmät. Kaikista uusista ja vanhoista joukkueista tulisi olla vähintään yksi (mielummin kaikki) valmentaja paikalla.

010208 - Haapaniemi Ranska-otteluun

Tuore päävalmentaja Kari Ukkonen on valinnut Atlantiksen junioripuolustajan Harri Haapaniemen alle 20-vuotiaiden maaotteluun Ranskaa vastaan 21. helmikuuta. Ottelu pelataan Narbonnessa.

010208 - Atlantis haastaa HJK:n ja Jokerit

Jo vuonna 1974 ensimmäisen kerran pelattu Adidas cup ottaa jälleen paikkansa pääkaupunkiseudun talvisena suunnannäyttäjänä. Avoimesta Helsingin hallimestaruudesta kilpailevat Atlantis, HJK ja Jokerit. Tulevina vuosina turnaukseen on tarkoitus kutsua myös ulkomaalainen vierailijajoukkue. Tämänvuotinen taisto käydään Talin jalkapallohallissa. Pääsyliput otteluihin maksavat aikuisilta 30,- ja alle 15-vuotiailta 10,-. Otteluohjelma: pe 9.2.klo 17.30 Jokerit-HJK, la klo 15.30 HJK-Atlantis FC, su klo 15.30 Atlantis FC-Jokerit.

Tiittanen povaa tiukkaa turnausta

Valmentaja Ari Tiittanen odottaa viikonlopulta paljon. – Mukavaa nähdä, missä mennään tällä hetkellä muihin joukkueisiin verrattuna. – Ilman muuta lähdemme Taliin haastajina, mutta kampoihin pistetään täysillä. – Nuorille pelaajille Adidas cupin kaltaiset turnaukset ovat oivia näytön paikkoja, ja eivätköhän vähän vanhemmatkin pelurit halua näyttää naapuriseuroille parastaan, Tiittanen lisäsi. – Toivottavasti fanit saapuvat paikalle runsain joukoin, sillä luvassa on varmasti tiukkaa ja peräänantamatonta vääntöä, Arska hehkutti.

Jan Everse odottaa Atlantiksen kohtaamista

FC Jokereiden valmentaja Jan Everse kommentoi Atlantiksen tähänastisia suorituksia seuraavasti – Odotan sunnuntain peliä todella mielenkiinnolla. Atlantis on näyttänyt näkemissäni peleissä oikein hyvältä. – Erityisesti pidän joukkueen tyylistä rakentaa peliään. - Atlantis on mielestäni erottunut edukseen muista näkemistäni Veikkausliigajoukkueista ”ei-suomalaisella” –pelityylillään, Everse maalaili.

Sopimusasiat viimeistelyä vailla kunnossa

Eetu Salo Tämänhetkinen 16 sopimuspelaajan määrä kasvaa kauden alkuun mennessä vielä parilla pelurilla. Eetu Salon mukaan haussa on ainakin yksi hyökkääjä, todennäköisesti ulkomainen. – Perusryhmä on hyvin kasassa, mutta muutama tekijämies on vielä kiikarissa. – Suomen pelaajamateriaali on tässä vaiheessa vuotta jo niin hyvin käytetty, että verkot on ollut pakko heittää rajojen ulkopuolelle. – Muutaman viikon päästä olemme tässäkin suhteessa huomattavasti viisaampia, Eetu arvioi.

010207 - Jalkapallohallin seinät levytetään

Atlantiksen jalkapallohallin seinät saavat levypinnan viikon kuluessa. Seinät levytetään noin 2 metrin korkeuteen asti. Levyttämisellä on tarkoitus parantaa hallin käytettävyyttä ja turvallisuutta.

Hallin lopputarkastus tapahtuu lähipäivinä.

010207 - Zoltan takaisin Unkariin

Zoltan Czibo Atlantiksen edustusmiehistössä näytillä käynyt unkarilaistoppari Zoltan Czipó palasi tiistai-iltana takaisin kotimaahansa. Päävalmentaja Ari Tiittanen oli tyytyväinen näkemäänsä, ja neuvottelut pojan saamiseksi Atlantiksen punapaitaan ovat käynnissä. Tavoitteena on saada Zoltan mukaan Arskan ryhmään maalis-huhtikuun vaihteessa pidettävälle Unkarin leirille.

010205 - Justus Vajanne jatkaa Atlantiksessa

Justus Vajanne Hyviä otteita viikonlopun Lahti cupissa esittänyt Vajanne on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Atlantis FC kanssa. Justu on jo kokenut konkari Atlantiksen organisaatiossa, mutta on kärsinyt valitettavista loukkaantumisista jo muutaman vuoden ajan. Varmat otteet Lahdessa osoittivat että kuntoutuminen on ollut täydellistä. Vajanne kommentoi sopimustaan seuraavasti: - Nyt on pitkästä aikaa todella hyvä fiilis. Paikat ovat vihdoinkin kunnossa ja pelaaminen maistuu hyvältä. Oolen odottanut tätä tilaisuutta todella pitkään, ja tulevalla kaudella tavoitteeni on saada mahdollisimman paljon peliaikaa Veikkausliigassa, Justus kertoi.

Puolustus ja veskarit huippuvedossa

Dalla Viikonlopun Lahti cup osoitti ainakin sen, että Atlantiksen takalinjojen läpi ei aivan heppoisin asein mennä. Maalivahdit Dahlsten ja Koivistoinen pitivät pömpelin puhtaana pelitilanteessa koko turnauksen ajan, mutta suuria moitteita ei voi pakkikalustollekaan antaa. Jarno Tuunaisen johtama puolustus ei ole päästänyt ainuttakaan pelitilannemaalia kevään tähänastisissa harjoituspeleissä. Myös testattavana ollut unkarilainen Zoltan Czipo osoitti olevansa ehta pelimies.

Adidas Cup ensi viikonloppuna

Kevään kovat harjoituspelit jatkuvat jo ensi viikonloppuna. Perinteinen Adidas cup pelataan Talin jalkapallohallissa tulevana viikonloppuna. Atlantiksen lisäksi turnaukseen osallistuvat FC Jokerit ja HJK. (Aiemmin perjantaiksi ilmoitettu ottelu Atlantis - Inter on peruttu)

010205 - Atlantis voitokas pronssiottelussa

Atlantis jatkoi hyviä otteitaan Lahti cupin tämänpäiväisessä pronssipelissä KuPS:ia vastaan. Maalittomaan tasapeliin päättynyt ottelu jouduttiin ratkaisemaan rangaistuspotkukilpailulla, jonka Atlantis vei komeasti nimiinsä numeroin 4-2. Atlantiksen onnistujia olivat Mikko Simula, Sami Ylä-Jussila, Tommi Koivistoinen ja Jarno Tuunainen. Pasi Solehmaisen pilkku nousi hivenen yli KuPS:in maalin. Perinteikkään Lahti cupin kolmannen sijan lisäksi joukkueen kassa komistui 15000,- markalla. Finaalipelissä FC Inter löi lukemin 2-1 isäntäjoukkue FC Lahden.

Valmennusjohto iloitsi mitalisijasta

Valmentaja Ari Tiittanen oli pronssiottelun jälkeen hyvillään. - Kerrassaan hyvä päätös turnaukselle. Pelasimme nyt viidennen pelin putkeen päästämättä omiin pelitilannemaalia. Puolustus on toiminut mallikkaasti, mutta hyökkäyspäähän täytyy löytää vielä lisää terävyyttä. Pelasimme mielestäni hyvää ja viihdyttävää futista koko Lahti cupin ajan, mutta lopussa kärsimme lievästä turnaus-väsymyksestä. Lahti cup oli hyvä paikka todeta tämänhetkiset vahvuutemme ja heikkoutemme. Tulevina viikkoina työnteon tahti vain kiihtyy, lupasi Tiittanen.

Adi is back!

Adriano Tänään ensimmäisen pelinsä kuluvana vuotena Atlantiksen paidassa pelannut Adriano oli voitokkaan KuPS-pelin tauottua tyytyväinen suoritukseensa. - Palasin Suomeen vasta toissayönä, joten vuorokausirytmi on vielä vähän sekaisin. Kaikesta huolimatta tuntuu hienolta olla taas täällä. Lahden suurhallin alustaa Adi ei vierastanut. Kentän pinta oli ihan okei, ja pelaaminen maistui hyvältä.

010203 - Atlantis Lahti Cupin pronssipeliin

Atlantis taipui vasta rankkarikilvassa Interille tämänpäiväisessä Lahti Cupin välierässä. Itse ottelu oli tasainen. Atlantis oli ensimmäisen jakson hivenen niskan päällä, mutta viimeistelystä puuttui paras terävyys. Maaliton tasapeli johti rangaistuspotkukilpaan, joka oli taas kerran täynnä dramatiikkaa. Atlantikselta onnistuivat Ylä-Jussila, Solehmainen, Tuunainen, Simula ja Vajanne. Epäonnen soturin viittaa joutuivat tällä kertaa kantamaan Rade Rantanen ja vaihdosta peliin tullut Juhani Koivuranta. Pronssiottelu Lahden suurhallissa alkaa sunnuntaina klo 13.00.

Tiittanen ylpeä joukoistaan

Valmentaja Ari Tiittanen kommentoi kirvelevän tappion jälkeen Atlantiksen otteita seuraavasti: - Mitään hävettävää ei ole. Taistelimme loppun saakka, mutta tänään onni ei ollut Atlantiksen puolella. - Jätkät tsemppasivat todella mahtavasti. Pilkkuskaba on aina onnenkauppaa ja tänään pallo pomppi turkulaisille. - Tottakai tappio harmittaa, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen joukkueen tähänastisiin esityksiin. Pronssimatsiin keskittyminen on jo käynnissä ja huomenna palataan taas voittokantaan, povasi Tiittanen.

Pronssiotteluna Atlantis - KuPS

Pari viikkoa sitten selvän 4-0 tappion Atlantikselle kärsinyt KuPS asettuu vastustajaksi Lahti cupin pronssiottelun. KuPS hävisi lauantaina oman välieränsä FC Lahdelle lukemin 2-1. Kuopiolaiset selvisivät välieriin 2-1 voitolla FC Hämeenlinnasta. Sunnuntaisen ottelun voittajalle on luvassa 15000,- riihikuivaa, kun häviäjä joutuu tyytymään kymppitonniin. Lahti cupin pronssiottelu Atlantis - KuPS alkaa klo 13.00. Finaalipeli FC Lahden ja FC Interin välillä käydään klo 15.00.

010203 - Auvisesta tiedotuspäällikkö

Riku Auvinen Riku Auvinen aloitti helmikuun alusta Atlantiksen tiedotuspäällikkönä. Riku vahvistaa Atlantiksen nettitoimitusta, mutta vastaa myös mm. lehdistötiedotteista sekä aineiston toimittamisesta yhteistyölehtiin (Alueuutiset, Länsiväylä, MaTaPuPu sekä Vantaan Sanomat). Lisäksi hän toimii Atlantiksen kotiotteluissa seuran Media Officerina eli hoitaa esimerkiksi pelien jälkeiset lehdistötilaisuudet.

010202 - Atlantis Lahti Cupin välieriin

Atlantis jatkoi harjoituskauden tappiottomien otteluiden sarjaa lyömällä Tampere Unitedin Lahti cupin välierissä. Ottelun ensimmäisen jakson alku sujui outoon alustaan totutellessa ja tamperelaiset hallitsivatkin ottelun ensihetkiä. Puolen tunnin pelin jälkeen Atlantis sai pikkuhiljaa juonesta kiinni ja tulosta syntyi: Justus Vajanne sivalsi tarkalla vedolla pallon Unitedin maalin vasempaan alanurkkaan. Toinen jakso oli selvästi Atlantiksen heiniä. Akseli Tauriainen-Rantanen aiheutti jatkuvasti vaikeuksia Unitedin puolustukselle. Ottelun ratkaisu ei voinut olla komeampi: Rami Rantasen vapari 25:stä metristä oikeaan ylänurkkaan kelpaisi mihin tahansa maalikoosteeseen. Valmentaja Tiittanen kommentoi ottelua seuraavasti: - United oli selvästi tähän mennessä kauden kovin vastus. Saimme päälle samanlaisen tsemppihengen kuin pari viikkoa siten KuPS:ia vastaan. Vieras alusta aiheutti alussa hieman ongelmia, mutta huomenna on varmasti helpompaa. Huomenna samanlainen tsemppi Interia vastaan, niin hyvä tulee, ennusti Tiittanen.

Koivistoinen tyytyväinen välieräpaikkaan

Tommi Koivistoinen Nollapelin pelannut, ja usean paraatitorjunnan tänään esittänyt Tommi Koivistoinen oli voittoisan United-ottelun jälkeen tyytyväinen mies. – Pari pahaa kutia tuli napattua, mutta muuten ottelu oli suht´koht helppo. Unitedin poikien kanssa moikattiin ennen peliä, mutta vähän vaisujahan nuo olivat matsin jälkeen, naureskeli Koivistoinen muistellen viimevuotista seuraansa. – Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki porukat eivät ole vielä täysin valmiita uuteen Liigakauteen, totesi Koivistoinen. Nyt on hyvä fiilis, mutta Inter tulee huomenna olemaan kova vastus, Tommi varoitti.

Rantanen valittiin Atlantiksen parhaaksi

Rami Rantanen Rami Rantanen pokkasi ansaitusti parhaan pelaajan palkinnon ottelun jälkeen. Komea vaparimaali kruunasi kokeneen sarjajyrän ottelun. - Huomasin Unitedin muurissa pallon mentävän aukon ja päätin yrittää, muistelee Rami. Kerrankin kävi tsägä ja pallo meni itse asiassa juuri sinne, minne yritinkin. – Jalat on tällä hetkellä vähän tukossa, mutta huomenna ollaan täydessä iskussa, lupasi Rade. Huomiseen välieräotteluun asettuu tänään rankkareilla FC Mikkelin lyönyt FC Inter. Ottelu alkaa Lahden suurhallissa klo 13.00.

010202 - Suomi Pohjolan mestari!

Suomen A-maajoukkue otti oivan startin tulevaan kauteen lyömällä Ruotsin 0-1 Jönköpingin hallissa. Samalla Suomi varmisti itselleen Pohjoismaiden mestaruustittelin. Ottelun ainoan maalin puski Timo Marjamaa Jari Niemen vaparista. Vahvasti voitossa mukana ollut Atlantis-kaksikko oli ottelun jälkeen tyytyväinen:
- Kerrassaan hieno koko joukkueen voitto. Ruotsi painoi päälle ensimmäiset 20 minuuttia, mutta pikkuhiljaa ote siirtyi meille. Alku uuteen kauteen ei olisi voinut olla parempi, hehkutti valmentaja Ari Tiittanen.
- Voittaminen on aina hienoa, mutta ajatukset on jo siirretty tiiviisti viikonlopun Lahti Cupiin. Lahden turnaus on meille loistava paikka mitata tämän hetkinen kuntomme, Tiittanen jatkaa.
Voittoisa parivaljakko on maajoukkuekomennuksen jälkeen taas huomenna tiukasti Atlantiksen ohjaimissa. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu Tampere United. Peli Lahden suurhallissa alkaa klo. 15.00.

010201 - Terveisiä Jönköpingistä!

Markku Palmroos Suomen A-maajoukkue kohtaa tämäniltaisessa PM-turnauksen ratkaisuottelussa rakkaan vihollisen, Ruotsin. Voitto ottelusta varmistaisi Suomelle pohjoismaiden mestaruuden. Atlantiksen valmennuskaksikko Tiittanen-Palmroos viestittää Jönköpingistä valmistautumisen sujuneen erinomaisesti.
- Joukkueessa on todella hyvä fiilis, eikä suurempia ongelmia ole ilmennyt. Vaikka olemmekin Fanan kanssa muutaman päivän maajoukkuetehtävissä, on tiedonvälitys ja yhteistyö Vahdon ja Pylvänäisen kanssa sujunut loistavasti. Treeneissä on menty lahden molemmin puolin kovaa, ja odotukset ensiviikonlopun Lahti Cupia ajatellen ovat korkealla. Atlantis on hyvissä käsissä ja luottamus ”kotijoukkoihin” on vankkumaton. Erityisen iloinen olen Justus Vajanteen kuntoutumisesta, myhäilee Tiittanen.
Lahti-Cup alkaa Atlantiksen osalta perjantaina klo 15.00 Tampere Unitedia vastaan. Jatko-ohjelma selviää ottelun tuloksen perusteella.

010201 - Perjantaina Lahteen

Atlantiksen edustusmiehistö kohtaa perjantaina klo 15.00 Lahti Cupin avausottelussa Tampere Unitedin. Tampere sijoittui viime kaudella sarjanousijana kuudenneksi Veikkausliigassa, joten joukkue on oiva mittapuu Atlantikselle. Ottelun voittaja jatkaa lauantain välieriin, josta tie vie edelleen sunnuntain finaaliin tai pronssiotteluun.