Uutisarkisto
001230 - Sandro odottaa paluuta Suomeen
Juniorisopimuksella Atlantisessa pelaava Sandro Teixeira odottaa malttamattomana paluuta Atlantiksen harjoitusvahvuuteen.
Mielessä on kovasti myös ensituntuman hakeminen suomalaiseen lumeen. Sandro on Adilta saanut kopion Tiittasen
harjoituskauden punttiohjelmasta, ja poika vierailee nyt salilla ahkeraan. Sandro oli viime kaudella reservimiehistön avainpelaajia, ja
lähivuosien tavoitteena on paikka edustuksen riveistä.
|
001220 - Adriano talvehtii lämpimässä
Atlantiksen brassihyökkääjä
Adriano viettää sydäntalven kotikaupungissaan Porto Alegressa.
Parhaimmillaan 35 asteen lämmössa Adi valmistautuu tulevaan kauteen
pelaamalla rantafutista, juoksemalla sekä hikoilemalla
Tiittasen valmistavan punttiprokkiksen parissa.
Porto Alegre on parhaillaan surun murtama, sillä kaupungin
ykkösjoukkue Gremio putosi tapötäydellä kotiareenallaan 50.000 katsojan edessä Brasilian mestaruusturnauksen
välierissä Sao Caetanolle. Edes joukkueen supertähden Ronaldinhon loistoesitykset eivät riittäneet viemään
Gremiota finaaliin.
|
001219 - Atlantis mukaan futsal-turnaukseen
Salohallissa lauantaina 6.1.2001 pelattava futsalin hyväntekeväisyysturnaus kerää Saloon
useita suomalaisia huippujoukkueita. Osallistumisen ovat varmistaneet mm.
Suomen mestari FC Haka, Suomen cupin voittanut HJK sekä Atlantis. Atlantis
kohtaa kello 16.00 alkavassa ottelussa Valkeakosken Hakan.
|
001217 - Keep on flowing
Markku Lehtolan uusin juttu Pohjola Stadionin sivuilla kertoo flowsta:
"Se on kuin uskovan kokemus Jumalan armosta. Se on tila, jossa tietoisuus
omasta itsestä katoaa, ajantaju hämärtyy, arki unohtuu. Se on kuin maamerkki,
joka kertoo, millaista elämän pitäisi olla. Se on flow, toimintaa, johon
optimaalisten kokemusten ilo perustuu. Se on faniuden ydintä.
Atlantis-fanienkin?"
Lue lisää Pohjola Stadionin sivuilta kohdasta Verkko puhuu.
|
001215 - Hallin pohja valmiina
Atlantiksen juniorijalkapallohallin pohja ja
kivituhkakenttä on saatu valmiiksi. Seuraavaksi on vuorossa
sähkötyöt, hallin pystytys ja lämmitysjärjestelmän asentaminen.
|
001214 - Toimisto lomailee
Atlantiksen toimisto on suljettu 18.12.-29.12.2000.
Yhteydenotto Atlantikseen onnistuu tuona aikana
esim. sähköpostitse lähettämällä viesti osoitteeseen
jari.lohvansuu@atlantisfc.fi.
|
001213 - Hallityömaalla tapahtuu
Atlantiksen juniorijalkapallohallin rakentaminen on hyvässä
vauhdissa ja kentän perustusten uskotaan pääosin valmistuvan
tämän viikon kuluessa. Vaikka talkootyöntekijöitä eivät ilmat ole
suosineet on maata siirtynyt kiitettävää vauhtia.
|
001213 - Stadionyhtiö päätti uudistuksista
Stadionyhtiön hallitus on päättänyt uusia Pohjola Stadionin
nurmen lämmitysjärjestelmineen kaudella 2001. Kausi käynnistyy
kuitenkin nurmen osalta entisissä puitteissa, sillä stadionyhtiö
haluaa avata liigakauden Atlantiksen omassa kotipesässä,
Pohjola Stadionilla. Nurmikon ja kentän uusiminen ajoitetaan
kesä-heinäkuuhun siten, että alle 18-vuotisten EM-turnauksen
ottelut voidaan pelata jo uusitulla nurmella. Atlantis ja muutkin
joukkueet joutuvat siten noin neljäksi-viideksi viikoksi evakkoon
juhannuksen tienoilla. Stadionin valaistuksesta tehtiin sopimus
Pohjolan Voiman kanssa, joka pystyttää valaisinmastot tulevana keväänä.
|
001213 - Kaulaliinat saapuivat
Upeat Atlantis-kaulaliinat ovat saapuneet. Kaulaliinan hinta on 50 mk.
|
001212 - Roiko ja Weckström Atlantikseen
Ari-Pekka Roiko ja John Weckström vaihtavat mustan Jokeri-paidan
Atlantiksen punanuttuun. Molemmat allekirjoittivat kaksivuotisen
sopimuksen sarjanousijan kanssa. Weckströmin sopimukseen sisältyy
vielä optio jatkosta. Olympiajoukkueen pelaaja Weckström on
Suomen lupaavimpia nuoria hyökkääjiä.
- Mahdollisuus pelata liigassa ja Atlantiksen hyökkäysvoittoinen,
tekninen pelityyli kiehtovat, kertoo superlupaus Weckström
|
001212 - Hallin rakentaminen alkoi
Atlantiksen juniorihallin rakentaminen on alkanut. Hallin pohjaa rakennetaan tämän viikkoa, jonka jälkeen päästään itse hallin pystytykseen.
|
001211 - Vanhukset löylyttivät junnuja
Valmennuskaksikko Tiittanen - Palmroos jakoi tänään harjoitusringin nuoriin ja vanhoihin sekä pisti pelin pystyyn. Vanhukset
kouluttivat vielä junnuakatemian nuoria maalein 4-2, mutta junnut keräsivät arvokasta oppia miesten pelistä.
|
001210 - Junnuhalli etenee
Atlantiksen junnuhalli saadaan vihdoin työn alle. Pitkällinen lupaprosessi on nyt päätöksessään, ja hallin pohjatyöt
käynnistyvät lähipäivinä. Samalla vauhdilla on tarkoitus päästä myös hallin pystytykseen.
|
001209 - Junnuja näytillä
Edustuksen valmennuskaksikko Ari Tiittanen - Markku Palmroos veti tällä viikolla
ensimmäiset harjoitukset uudelle liigamiehistölleen. Ryhmä on vielä joulukuun ajan
kovin junnupitoinen, sillä osa kokeneemmista kavereista viettää hyvin ansaittuja
lomapäiviä. Näytillä onkin ollut koko joukko Atlantiksen nuoria junnusopimuspelaajia,
jotka ovat saaneet tuta mm. Tuomas Brinckin kovuutta.
|
001206 - Atlantis Lahti Cupiin
Atlantis osallistuu ensi helmikuussa ensimmäistä kertaa perinteiseen Lahti Cupiin. Turnaus pelataan
Lahden Suurhallissa 02.-04.02.2001, ja alustavasti mukana ovat Haka, Jokerit, MyPa, HJK, TampU, Lahti,
KuPS ja Atlantis.
|
001206 - Adidas-yhteistyö jatkuu
Atlantis on sopinut monivuotisen yhteistyön jatkamisesta Adidas Suomi Oy:n kanssa. Peliasussa nähdään näin ensi
kaudellakin kolme raitaa. Myös seuran kaikki juniorijoukkueet puetaan jatkossa Adidaksen tuttuun punasinipaitaan.
|
001205 - Vaahto & Asukka reservien valmennuskaksikoksi
Jyrki Vaahto ja Ari Asukka vastaavat ensi vuonna Atlantiksen
reservijoukkueen ja sen yhteydessä toimivan junioriakatemian
valmennuksesta. Atlantiksen reservijoukkue pelaa tulevalla
kaudella III divarissa ja A-junnut I divarissa. Molemmat joukkueet
hakevat nousua pykälää ylemmäksi, vaikkakin junnuakatemian
ensisijainen tehtävä on nuorten lupauksien kehittäminen
edustusjoukkueeseen ja jopa kansainvälisille areenoille.
|
001204 - Verkko puhuu jälleen
Brasiliaan talvehtimaan lähteneen jalkapallotoimittaja Erkka V.
Lehtolan uusin tarina "Rankka nousuralli" on luettavissa Pohjola Stadionin
sivuilla kohdassa
Verkko puhuu.
|
001203 - Kausi alkaa Puksussa
Atlantis on saanut Veikkausliigalta luvan pelata alkukauden
kotiottelut vanhalla kotiareenallaan Pukinmäessä. Pelit
siirtyvät Pohjola Stadionille, kunhan stadionin uusi
siirtonurmi on juurtunut. Pohjola Stadionin odotetaan olevan
pelikunnossa kesäkuun alkupäivinä.
|
001202 - Panda Askolin valmennuspäälliköksi
Timo Askolin on nimetty Atlantiksen valmennuspäälliköksi.
Askolin työskentelee erityisesti seuran reservijoukkueen
ja nuorten lahjakkuuksien parissa. Samalla hän toimii linkkinä
reservien ja edustusjoukkueen parissa sekä tuo vahvan lisän
seuran kykyjenetsintään. Lisäksi Panda on edustuksen
valmennuskaksikon Tiittanen - Palmroos käytettävissä
esimerkiksi vastustajien tarkkailussa.
|
001201 - Erkalle ja Solelle jatkosopimukset
Atlantiksen nousujajoukkueen vasen sivusta nähdään ensi
kaudellakin punapaidassa, sillä Erkka Lehtola ja Pasi Solehmainen
allekirjoittivat molemmat kaksivuotisen jatkosopimuksen
seuran kanssa. Erkka pisti nimensä paperiin matkalla lentokentälle,
mistä pelimies suuntasi kohti Brasilian aurinkoa. Lehtola
palaa takaisin Suomen kamaralle viimeistään helmikuun alussa.
|
001201 - Voittajat selvillä
Tekstiviestikisan voittajat on arvottu. Onnea voittajille!
Viking Line -risteily kahdelle hengelle Hannele Ahokas
Illallinen suosikkipelaajan seurassa Neiti X
Pelipaita Pekka Salminen
Kausikortti Taneli Kainulainen
-"- Marjaana Piironen
-"- Jaakko Perälä
Fanituotelahjakortti 200 mk Eva-Liisa Laine
Fanituotelahjakortti 100 mk Juha Tiusanen
Fanituotelahjakortti 100 mk Päivi Kujala
Fanituotelahjakortti 50 mk Jukka Pelkonen
-"- Tiina Mäki
-"- Irma Pasanen
-"- Outi Uuskoski
Suosikkipelaajan valokuva nimmarilla Marja Piippola
-"- Sebastian ja Nicolas Hornborg
-"- Ulla Lampinen
-"- Juho Korpi
-"- Mervi Luostarinen
-"- Hanna Serlachius
-"- Marja-Leena Tamminen
-"- Tuula Heikkilä
-"- Kari Ahonen
-"- Kati Syrjänen
Viiri suosikkipelaajan nimmarilla Jaana Isoaho
-"- Antti-Jussi Kaiponen
-"- Raimo Laine
-"- Pekka Kivelä
-"- Aki Ojanen
-"- Kati Åberg
-"- Juha Kukkonen
-"- Tiina Kokkola
-"- Matti Salo
-"- Pekka Riikonen
|
|