FANITOIMINTA
HistoriaAtlantiksen aktiivinen fanitoiminta sai alkunsa viime vuosituhannen puolella. Historian ensimmäinen fanibussi starttasi 10.10.1999 Tampereelle Atlantiksen edustusjoukkueen pelatessa silloin Ykkösessä. Reilua vuotta myöhemmin parilla fanibussilla matkattiin kohti Turkua juhlimaan seuran nousua Veikkausliigaan. Liigavuonna fanibussi kuljetti kannattajia Tampereen cup-finaalin lisäksi mm. Lahteen ja Valkeakoskelle. Pikkuautoilla fanit ovat reissanneet niinkin eksoottisiin paikkoihin kuin esim. Hanko, Hyvinkää, Porvoo ja Hämeenlinna. Myös Ruotsissa fanit ovat käyneet jo parikin kertaa.Nousu Veikkausliigaan kaudella 2000 oli monille Atlantis-faneille yksi hienoimmista hetkistä, ja sitä nousua juhlittiin aamuyön tunneille. Myös Suomen cupin voitto kaudella 2001 lämmittää edelleen sydämiä. Vaikka "putoaminen" Veikkausliigasta Kakkoseen oli viiltävä, moni Atlantis-fani jäi kuitenkin seuran tueksi. Atlantis-perheen yhteenkuuluvuuden tunne kasvoi, ja vaikeuksien kautta lähdettiin uuteen nousuun.
Kauteen 2004 Atlantis-fanit lähtivät jälleen suurin toivein, eikä niissä jouduttu pettymään. Syksyn huikeat karsintapelit toivat lopulta nousun Ykköseen. Ykkönen toi mukanaan pitkät pelimatkat, ja 2005 fanit kävivät kannustamassa suosikkejaan mm. Oulussa ja Tukholmassa. Kausi 2006 on Atlantiksen toinen vuosi Ykkösessä. Silloin fanit olivat mukana kannustamassa Atlantista aina liigan portille. Lopullisesti tuo unelma kariutui vasta päätöskierroksella Oulussa. Jos olet kiinnostunut Atlantiksen fanitoiminnasta ja haluat tutustua Atlantis-faneihin, niin rohkeasti vain matseissa tuttavuutta tekemään. Voit myös ottaa faneihin yhteyttä esim. sähköpostitse (kati_pasila@hotmail.com ja anne_alamalmi@hotmail.com). Hauskoja ja vauhdikkaita futishetkiä kaikille! Terveisin Atlantis-fanit Matsiraportteja2007
2006
20052004
TuoppikisaAtlantis-fanit palkitsevat jokaisen pelin (sarja ja Suomen cup) jälkeen mielestään parhaiten tsempanneet Atlantis-taiturit tuoppimaininnoilla. Kovin tsemppari tai muuten vaan huikeita peliesityksiä esittänyt taituri palkitaan kolmella tuopilla, seuraava kahdella ja kolmas yhdellä.Tuoppikisa 2008
Kauden 2008 Tuoppikisa oli jälleen erittäin tasainen, ja himoitusta hopeatuopista
kisattiin tiukasti viimeiseen peliin saakka. Tuopin voitti lopulta kokoelmiinsa
joukkueen ykköstykki Kalle Vasse.
Tuoppikisan neljän kärki:
Tuoppikisa 2007
Kauden 2007 Tuoppikisan voitto ratkesi vasta viimeisellä kierroksella. Kisan voitti
lopulta joukkueen maalitykki Muwahid Sesay.
Tuoppikisan viiden kärki:
Tuoppikisa 2006
Fanituoppeja jaettiin perinteiseen tapaan myös kaudella 2006. Kisan voittajaksi
selvisi paluumuuttaja, joukkueen kapteeni Kimmo Tauriainen.
Tuoppikisan viiden kärki:
Tuoppikisa 2005
Kauden 2005 Tuoppikisa oli ennätyksellisen tasaväkinen, ja ratkaisut tapahtuivat vasta viimeisillä kierroksilla. Kisan voittaja Miika Jokiperä palkittiin päättäjäistilaisuudessa fanien perinteisellä tinatuopilla.
Tuoppikisan viiden kärki:
Tuoppikisa 2004
Kauden 2004 tuoppikisassa ylitse muiden oli pistepörssinkin voittanut Jani Myllyniemi. Toisesta ja kolmannesta sijasta taisteltiin tiukasti loppuun saakka, ja lopulta Jonni Sinkkonen ja Eero Voipio päätyivät tasapisteisiin. Viiden parhaan joukkoon kipusivat vielä Juha Jussila ja Lauri Kuusela. Fanit palkitsivat voittajan yllätyspalkinnolla kauden päättäjäistilaisuudessa. Tuoppikisan viiden kärki:
|