Veikkaus on suomalaisen jalkapallon tukipilari
Vaikka suurin osa veikkaajista havitteleekin elämäänsä
pelijännitystä ja voittoja, suuren yleisön pelinappuloista
jää huomattava osa jaettavaksi eteenpäin. Veikkauksen tuoton
kanavoituminen on valtakunnallisessa mielessä merkittävä niin
liikunnan, kulttuurin, tieteen kuin nuorisotyönkin kannalta.
Oman osansa siitä lohkaisee vuosittain myös suomalainen jalkapallo.
Vaikka voitto ei aina osukaan kohdalle, Veikkauksen peleissä hävityt eurot palautuvat suomalaisille. Vuonna 2008 opetusministeriö jakoi Veikkauksen tuotosta liikunnalle yhteensä noin 104 miljoonaa euroa. - Yksi liikunan merkittävimmistä edussaajista on suomalainen jalkapallo ja Suomen Palloliitto. Se saa tänäkin vuonna tukea yli 1,7 miljoonaa euroa. Lisäksi jalkapallokenttien ja -hallien kunnostukseen ja rakentamiseen kohdistettiin viime vuonna varoja noin 1,5 miljoonaa euroa, Veikkauksen jalkapalloyhteistyöstä vastaava Ville Peltoniemi toteaa. Kotimaisen jalkapallon pelitarjonta käynnistyyVakioveikkaus on Veikkauksen vanhin peli, jota on tehty kupongille jo vuodesta 1940 lähtien. Veikkausliigan, Ykkösen, Kakkosen ja Suomen Cupin ottelut muodostavat rungon sunnuntain Vakioveikkaukselle tulevallakin kaudella. Suomalainen Vakio starttaa bonuskierroksella 17.5. ja jatkuu elokuun puoliväliin asti.Kotimainen jalkapallo esiintyy laajasti myös vedonlyönnin kohteena. Otteluita on viikottain mm. Pitkävedossa, Monivedossa ja Tulosvedossa. Ennen kauden alkua voi veikata myös Veikkausliigan mestaria ja maalikuningasta. |