Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-31.12.2019

191231 - Hyvää uutta vuotta!
Hyvää uutta vuotta! Uusi vuosi - uudet haasteet. Suomi ensimmäistä kertaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa - alkulohkossa vastassa Belgia, Tanska ja Venäjä. Atlantis 40 vuotta - joukkueet Kakkosessa, Kolmosessa ja A-poikien SM-karsinnoissa.

Atlantis toivottaa kaikille futisihmisille hyvää ja menestyksekästä vuotta 2020!


191230 - Yksi pettää, toinen antaa
Outokumpu Oyj Jos Atlantiksen lumibisnekset eivät ole menneet ihan putkeen, Outokumpu-sielunkumppanuus on loppuvuodesta paikannut mukavasti aukkoa seuran budjetissa.

- Näinhän se joskus menee. Kun yksi pettää, toinen antaa, Atlantiksen kultasormi Tino Kinnunen sanailee.


191230 - Silloin ennen
Lumi Lumi on taivaalta satavaa jääkiteiden ja ilman muodostamaa kuohkeaa ainetta, jota joskus muinoin esiintyi talvisin myös Helsingissä. Tänä talvena lunta ei täällä etelässä ole näkynyt, eikä ennusteiden mukaan ihan heti liene tulossakaan. Kaipaamaan jäävät lasten lisäksi myös atlantislaiset.

191228 - Victor uusi Akatemia-pelaaja
Victor on aloittanut Akatemiassa. Victor de Sousa (s. 2000) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2020 kattavan Akatemia-sopimuksen. Sergion perässä Suomeen muuttanut keskikenttäpelaaja lähtee Atlantis Akatemian kautta tavoittelemaan paikkaa isommille areenoille.

Sergio uskoo sukulaispoikansa mahdollisuuksiin. - Poika on taitava, ja hänellä on hyvä tatsi palloon. Fyysisellä puolella on vielä paljon tehtävää, mutta hän on innokas ja todella motivoitunut tekemään töitä.


191224 - Hyvää ja rauhallista joulua!
Hyvää ja rauhallista joulua!
"Juoksu on päättynyt,
Helsinki loistaa!
Aatto on astunut,"
joulu jo on!"
Eräs jouluruno
Ilmari Kianto
.

191223 - Paha pukki
Paha pukki Atlantis-manageri Aarne Tenkanen on myös virittäytynyt joulutunnelmaan ja saanut aikaiseksi uuden hittibiisin Paha pukki. Kappale ei kuitenkaan käsittele Teemu Pukkia eikä edes Terry Zwigoffin Bad Santaa, vaan tavan mukaan managerille läheisempää aihepiiriä.

Lähiökapakoiden uuden jouluhitin löydät täältä.


191220 - Atlantis-miehistö joululomalle
Atlantis-pelaaja lomailee. Atlantis-miehistö on painanut duunia tosissaan koko loppuvuoden ajan. Nyt joukkue pääsee ansaitulle tauolle ja hiljentymään vähitellen joulun viettoon. Välipäivinä käydään treenaamassa muutama kerta sekä pelataan perinteinen joulukoitos Vanhat - Nuoret. Tositoimiin palataan taas tammikuun 2. päivä.

191218 - Atlantis Palvelut hyvässä vedossa
Atlantis Palvelut Atlantiksen varainhankintayhdistys Atlantis Palvelut on jatkanut vahvaa kasvuaan kuluvana vuonna. Yhdistyksen liikevaihto on noin 30 prosentin kasvussa viimevuotiseen verrattuna, ja samassa suhteessa on lisääntynyt rahoitus seuralle.

Tino Kinnunen on tyytyväinen Palveluiden kehitykseen. - Meillä on kymmenkunta vakituisempaa asiakasta ja lisäksi koko joukko satunnaisia avun tarvitsijoita. Ilmeisesti sana on levinnyt, että hoidamme mitä lupaamme ja teemme sen vielä hyvin.

Lisätietoa varainhankintayhdistyksen toiminnasta löytyy omasta Atlantis Palvelut -valikosta.


191214 - Vaihteeksi pirteämpi testipeli
Fahad on kova luu keskikentällä. Atlantis-joukkue esiintyi tällä kertaa selkeästi pirteämmin, kun punapaitojen nuori testimiehistö kohtasi PK-35:n vastaavan nipun. Tilanteita PK:n maalille syntyi tasaiseen tahtiin, mutta viimeistely oli vielä hakusessa. Kokonaisuutena esitys oli kuitenkin huomattavasti positiivisempi kuin edellisessä VJS-pelissä, ja useampi pelaaja onnistui antamaan hyviä näyttöjä osaamisestaan.

Adi antoi myös kiitosta suojateilleen pelin jälkeen. - Ensimmäinen jakso oli meiltä hyvää peliä, ja toinenkin kohtuullinen. Nyt viikonlopun viettoon ja maanantaina takaisin harjoituksiin.


191212 - Tenkanen ei kelvannut
Varas ei ymmärtänyt musiikin päälle. Atlantis Bussi koki kovia alkuviikosta, kun murtovaras tunkeutui bussiin. Lääkelaukun sisältö sekä vanha varustekassi ja muutamat pelihousut lähtivät varkaan matkaan. Autossa oli myös kattava kokoelma Aarne Tenkasen levyjä, mutta nämä eivät vorolle kelvanneet, joten ainakaan mikään paremman musiikin ystävä ei liene ollut asialla.

191212 - A-junnujen otteluohjelma valmis
Palloliitto A-poikien SM-karsintojen otteluohjelma on nyt valmis, ja ottelut on aseteltu paikoilleen. Atlantiksen ohjelma kokonaisuudessaan löytyy Tulevat Atlantis-ottelut -valikosta.

Karsinnat pelataan kahdessa 10 joukkueen lohkossa. Kummankin lohkon neljä parasta joukkuetta pääsevät kesällä pelattavaan A-poikien SM-sarjaan. Lisäksi lohkojen vitoset ja kutoset pelaavat vielä ristiin jatkokarsinnat, joiden voittajat selviävät myös kesän SM-sarjaan.


191211 - Lauantaina seuraava testipeli
PK-35 Atlantiksen seuraava testipeli on ohjelmassa jälleen ensi lauantaina. Vastaan asettuu uudemman kerran PK-35:n vastaava nippu. Tulevaisuuden pallotaiturit esiintyvät lauantai-iltana Pallomyllyssä alkaen klo 19.00.

Punapaitojen testipelaajien määrää karsittiin hiukan viimekertaisen VJS-pelin jälkeen. Mukaan on kuitenkin liittynyt taas jokunen uusi yrittäjä, joista muutama saattaa olla antamassa näyttöjä jo lauantaina.


191209 - Outokumpu sielunkumppani
Outokumpu Oyj Outokumpu on ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa. Toimitusjohtaja Roeland Baanin mukaan yhtiö on saatu trimmattua parempaan iskuun kuin koskaan, mutta Aasiasta tulviva halpateräs on pilannut markkinat ja syönyt samalla rajusti Outokummun tulosta.

Atlantis on vuosien varrella saanut myös ottaa vastaan iskuja eri puolilta, mutta aina niistä on kovalla työllä selvitty. Puheenjohtaja Tino Kinnusen johdolla seuraa on nyt pari vuotta rakennettu teemalla "Make Atlantis Great Again". Vähän kerrassaan seura onkin taas ottanut merkittäviä askeleita eteenpäin niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Outokummun ja Atlantiksen tarut ovat tänä syksynä kietoutuneet yhteen mielenkiintoisella tavalla, ja sielunkumppanit ovat edenneet yhtä matkaa kohti parempia aikoja. Nyt odotamme mielenkiinnolla, miten pitkälle kumppanusten lento jatkuu.


191209 - Tommaso uusi Akatemia-pelaaja
Tommaso on aloittanut Akatemiassa. Tommaso Conti (s. 2002) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2020 kattavan Akatemia-sopimuksen. Conti siirtyy punapaitoihin Puotinkylän Valtin riveistä, missä hyökkääjä haki viime kaudella kokemusta jo Kolmosen peleistä.

Adi on valmis rupeamaan työstämään Contista pelimiestä. - Pojalla on lahjoja, mutta hänelle pitää rakentaa urheilijan fysiikka ja pelikäsityksen opettamisessa on vielä paljon haastetta. Lopulta tulos on kuitenkin eniten kiinni siitä, onko poika oikeasti valmis tekemään kovaa duunia saavuttaakseen tavoitteensa.


191207 - Hieroja haussa
Atlantis FC Haemme Atlantiksen edustusmiehistön ja Akatemian taustaryhmään innokasta urheiluhierojaa/fysiota, joka osaltaan vastaisi pelaajien lihashuollosta ja kuntoutuksesta tarvittaessa yhteistyössä käyttämämme fysikaalisen hoitolaitoksen kanssa. Esimerkiksi alan opiskelijalle oiva tilaisuus hankkia kokemusta ja oppia urheiluhieronnasta ja -fysioterapiasta. Lisätietoa pestistä seuran toimistosta (toimisto@atlantisfc.fi).

Kaikki avoimet tehtävät seurassa löydät oheisesta Työpaikat -valikosta.


191205 - A-junnujen SM-karsinnat alkavat 31. tammikuuta
Palloliitto Atlantis aloittaa A-poikien SM-karsintapelit perjantaina 31. tammikuuta, jolloin VJS saapuu vieraaksi Talin halliin. Karsintojen viimeinen kierros pelataan lauantaina 28. maaliskuuta. Tuolloin MP matkustaa punapaitojen vieraaksi Helsinkiin. Atlantiksella matkapelit osuivat Lahteen ja Kuopioon. Muut beibien karsintaottelut pelataan Helsingissä. Ohjelman kokonaisuudessaan löydät Tulevat Atlantis-ottelut -valikosta.

191202 - Sam uusi sopimuspelaaja
Sam nähdään Atlantis-paidassa 2020. Jules Samnda Samnda (s. 1996) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2020 kattavan pelaajasopimuksen. Vasempana pakkina viihtyvä nuori kamerunilaispuolustaja liittyi helsinkiläisten harjoitusrinkiin loppukesästä ja on tehnyt vaikutuksen valmennusjohtoon, mikä nyt palkittiin sopimuksella.

Samda Samnda on iloinen sopimuksestaan. - Lähdin Kamerunista jo nuorena, ensin Burundiin ja myöhemmin Albaniaan. Pelasin siellä FK Bylis Ballshissa ja nousimme pääsarjaan, mutta en viihtynyt maassa. Lähdin hakemaan pelipaikkaa muualta, ja lopulta tuttavani houkutteli minut Suomeen. Hän tuntee Bolan ja opasti minut Atlantiksen harjoituksiin. Täällä minut on otettu hyvin vastaan, ja harjoituksissa tehdään töitä tosissaan. Uskon kehittyväni täällä, ja haluan auttaa joukkuetta menestymään ensi kaudella.


191201 - Akatemiassa vielä muutama paikka vapaana
Akatemia-beibi Atlantis Akatemia oli kaudella 2019 yksi Helsingin parhaita nuorten pelaajien hautomoita. Uusi tuotantokausi on juuri pyörähtynyt käyntiin, ja tällä kaudella toiminta tulee kehittymään entisestään. Jos tähtäät futiksessa pitkälle ja olet todella valmis tekemään töitä sen eteen, Atlantis Akatemia saattaa olla juuri sinua varten. Akatemiassa ei ole osallistumismaksuja, mutta edellytyksenä on sitoutuminen säännölliseen toimintaan.

Haemme nyt ryhmään vielä muutamaa 2000-2004 -syntynyttä, kovan motivaatiotason omaavaa tulevaisuuden pelimiestä. Ilmoittaudu mukaan tryouteihin oheisella lomakkeella, ja matka kohti huippua voi alkaa.

Lisätietoja Atlantis Akatemian toiminnasta antavat Janne Wikman (p. 040 5532172) ja Moshood Bola (p. 041 3694694).

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)