Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-28.2.2017

170225 - KäPa vahvempi Järvenpäässä
Erik jaksoi raataa kärjessä, mutta palkinto jäi tällä kertaa saamatta. KäPa ja Atlantis kävivät vauhdikkaan ja ajoittain kuumankin väännön Järvenpään hallissa lauantaina. Mustapaitojen vauhti oli vielä liikaa punaisille, ja loppunumerot näin käpyläläisten eduksi 1-0 (0-0).

Atlantis testaili ottelussa jälleen pelaajia tulevaa sarjakautta varten. Hyvä vastus antoi valmennusjohdolle arvokasta tietoa itse kunkin kyvyistä ja puutteista. Parannettavaa jäi monelle, ja työnteko jatkuu harjoituksissa maanantaina.

Atlantis pelaa tulevana viikonloppuna jälleen kolme harjoituspeliä. Perjantaina vastaan asettuu Bolliksen keinolla TUL Cupin ottelussa Halkian Alku, lauantaina Järvenpäässä FC FJGT Porvoosta sekä sunnuntaina Lahdessa Kuusysin A-junnut.


170218 - Tasapeli Sibbo Vargarnan kanssa
Dima osui kertaalleen Sipoon verkkoon. Atlantis kohtasi lauantain harjoituspelissä Sibbo Vargarnan. Koitos Järvenpään hallissa päättyi lopulta tasalukemiin 3-3 (1-0). Punapaitojen maalintekijöinä kunnostautuivat tällä kertaa Erik Virolainen, Segun Ikudehinbu sekä Dima Platonenko.

Alan Arruda antoi ottelussa näyttöpaikan neljälle testipelaajalle, mutta heppoisiksi jäivät uusien yrittäjien näytöt tällä kertaa. Arrudan päätös olikin selvä heti pelin jälkeen. - Jos otamme ryhmään uusia kokeneita pelaajia, heidän täytyy vahvistaa joukkuetta. Emme ota heitä istumaan penkille. Mieluummin annamme tilaisuuden Akatemia-pelaajille.

Atlantiksen seuraava harjoituspeli on jälleen tulevana lauantaina, kun KäPa asettuu punapaitoja vastaan Järvenpään hallissa klo 15.15.


170217 - Treeneissä tekemisen meininki
Arruda pistää Atlantis-pelaajat koville. Atlantiksen treeneissä oli tällä viikolla hyvä meininki. Maanantaina treenattiin ison kentän peliä Bolliksella, tiistaina syöttöharjoitteita Järvenpään hallissa, torstaina fysiikkaa Liikuntamyllyssä ja perjantain päiväharjoituksissa pienpelejä Pallomyllyssä. Lauantaina ohjelmassa on testipeli Sibbo Vargarnaa vastaan Järvenpäässä. Mukaan on valittu 15 pelaajaa antamaan näyttöjä.

Atlantis-luotsi Alan Arruda on saanut suojattinsa tekemään töitä tosissaan. Kun ryhmässä vielä on muutama kokeneempi pelimies, jotka esimerkillään näyttävät mallia, jokainen joutuu panemaan parastaan. Joillekin meno on liian kovaa, ja nämä hyppäävät suosiolla sivuun, mutta uusia yrittäjiä riittää. Sana Arrudan harjoituksista on levinnyt.

Arrudan viesti pelaajille on selkeä. - Jalkapallossa ei ole oikotietä. Työnteko on ainoa keino kehittyä pelaajana. Esimerkiksi torstaisin meillä on reilun tunnin fyysinen harjoitus Liikuntamyllyssä. Juoksemme ensin puolia tuntia tasavauhtista, sen jälkeen toinen puoli tuntia intervalleja ja lopuksi ehkä pieni hyppy- tai lihaskunto-osuus. Joillekin tämä on liikaa. Mutta kuinka voisin laittaa pelaajan kentälle 90 minuutiksi, jos hän ei selviä 60 minuutin juoksusta? Moni nuori pelaaja ei tiedä, mitä jalkapallo huipulla vaatii. Mutta silti kaikki haluavat sinne. Kuvitellaan, että riittää, kun osaa jonkun Ronaldon kikan. Valitettavasti se vaan ei mene niin.


170216 - Atlantis Palvelut hankkii varoja seuralle
Työn sankari Atlantis Palvelut on perustettu Atlantis FC:n varainhankintaa varten, ja yhdistys on erikoistunut reippaiden, urheilullisten keikkatyöntekijöiden välittämiseen.

- Meiltä löytyy aikaansaavia kiireapulaisia esim. pakkaus- ja tarroitusurakoihin, inventaarioihin, esitejakeluihin, tuote-esittelyihin, muuttokeikoille, konttien tyhjennyksiin, lumitöihin, siivousrakoihin jne. Käytännössä kaikkiin töihin, missä ei vaadita erityistä ammattitaitoa vaan enemmänkin kovaa asennetta, markkinointipäällikkö Tino Kinnunen kertoo.

- Tarvitsetpa kaksi tai kaksikymmentä kiireapulaista, ota yhteyttä toimisto@atlantisfc.fi ja kerromme lisää, miten voimme olla avuksi juuri sinulle.


170215 - Atlantis mukana TUL Cupissa
TUL Atlantis osallistuu tänä keväänä ensimmäistä kertaa TUL Cupiin. Punapaitojen avausvastustaja on perinneseura Halkian Alku. Taisto jatkopaikasta käydään Pallokentän tekonurmella perjantaina 3. maaliskuuta klo 20.30. Voittaja kohtaa huhtikuussa otteluparin Sisu-Pallo - TPV voittajan.

170214 - Punainen 22 on nyt sininen 22
22 viilettää nyt Rovaniemellä. Sakari Tukiainen iski Atlantiksen paidassa 41 maalia Kakkosessa kaudella 2014. Helsingistä Tukiaisen matka vei Tallinnaan FC Floran riveihin ja sieltä edelleen Rovaniemelle RoPS:n Veikkausliiga-miehistöön.

Atlantiksessa Tukiainen pelasi numerolla 22. Nyt Rovaniemellä selässä on jälleen tuo tuttu 22, ja maalejakin syntyy vanhaan malliin. Sakke on ollut avauksessa kaikissa RoPS:n kolmessa Suomen cupin pelissä, ja verkko on heilunut jo kahdesti.

Atlantis-manageri Aarne Tenkanen uskoo Tukiaisen läpimurtoon Veikkausliigassa. - RoPS:n pelityyli sopii Sakelle mainiosti. Malinen tykkää pelaajista, jotka painaa duunia molempiin suuntiin täydet 90 minuuttia. Ja kun Sakke saa luottoa, tulee saletisti myös tulosta.


170211 - Akatemialla maalijuhla Järvenpäässä
Steve osui kolmesti. Atlantis Akatemia testaili pelaajia ja harjoitteli hyökkäyskuvioita, kun punapaidat kohtasivat lauantaina Järvenpään hallissa Kellokosken Alkun. Koitos päättyi helsinkiläisten maali-ilottelun jälkeen lukemiin 7-0 (4-0). Viimeistelyssä onnistuivat tällä kertaa Stephen Obeng (3), Impton Söderlund (2), Erik Virolainen ja Adam Zaghdoudi.

Punapaidat olivat liikkeellä isolla ryhmällä, ja kaikkiaan 18 pelimiestä saivat tilaisuuden näyttää osaamistaan. Kehuja valmennusjohdolta keräsivät esityksestään mm. vasemman laidan synttärisankari Robert Razmus, keskikentän pohjalla toisen jakson varmasti luutinut Segun Ikudehinbu sekä pirteä vaihtomies Lucas Mekonen.

Atlantiksen seuraava harjoituspeli on jälleen tulevana lauantaina, kun Akatemia-ryhmää vastaan asettuu Järvenpään hallissa Sibbo Vargarna klo 13.30.


170210 - Perjantain hyödyke
Huulipuna Huulipuna on kosmeettinen aine, jota levitetään huulille värin antamiseksi. Useimmat huulipunat ovat sävyltään punaisia tai punertavia, mutta huulipunaa saa lähes joka värissä ja sävyssä.

Huulipunaa käytettiin jo 5000 vuotta sitten muinaisessa Babyloniassa, kun puolijalokiviä murskattiin ja syntynyttä jauhetta laitettiin huuliin. Egyptiläiset valmistivat huulipunaa kasveista, ja kuningatar Kleopatra teetti huulipunansa kovakuoriaisista ja muurahaisista. Huulipuna tuli suosituksi Elisabeth I:n hallituskaudella 1500-luvun lopun Englannissa, jolloin verenpunaiset huulet ja kalpeat kasvot olivat muodissa. Tuolloin huulipunaa valmistettiin mehiläisvahasta ja erilaisten kasvien väriaineista. Teollinen valmistus alkoi 1915, jolloin amerikkalainen Maurice Levy kehitti sille nykyisen kaltaisen sylinterimäisen kotelon. Tänä päivänä huulipuna kuuluu jokaisen naisen - ja monen miehenkin - perusvarustukseen. Tuottaapa se runsaasti iloa myös meille atlantislaisille.


170208 - Pukinmäki edustuksen kotiareenana kesällä
Atlantis FC Atlantiksen edustusmiehistö pelaa tulevalla kaudella Kolmosen kotiottelunsa Pukinmäen urheilupuiston nurmella. Kevään ensimmäiset kotipelit pelataan Pallomyllyssä Myllypurossa, mutta kun viheriöt aukeavat, punapaidat kirmaavat Puksun sametille.

Pukinmäki on Atlantikselle tuttu pelipaikka. Kenttä toimi punapaitojen kotiareenana viimeksi 90-luvun lopulla Ykkösessä, kun joukkue taisteli noususta Veikkausliigaan.

Tuleva kausi pyörähtää käyntiin 20. huhtikuuta, kun Atlantis kohtaa Pallomyllyssä HooGeen. Päätöskierros pelataan 7. lokakuuta. Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy Edustus-valikosta.


170207 - Atlantis mukana Regions' Cupissa
Suomen Palloliitto Atlantis FC osallistuu Suomen Regions' Cupiin kaudella 2017. Mukaan on ilmoittautunut 135 joukkuetta. Cupin finaali pelataan 23.9. Suomen Cupin finaalin yhteydessä, ja voittaja saa paikan UEFA Regions' Cupiin kesällä 2018 sekä mukavan palkintorahan.

Atlantiksen vastustajaksi cupin 2. kierroksella on arvottu SAPA/3. Ottelu tulee pelata 17. huhtikuuta mennessä.


170205 - Akatemiassa paikka vielä muutamalle pelimiehelle
Akatemia-beibi Atlantis Akatemian tämän kauden rinkiin mahtuu vielä muutama kenttäpelaaja sekä yksi maalivahti. Haemme Akatemia-ryhmään 1997-2002 -syntyneitä, tavoitteelliseen harjoitteluun sitoutuvia ja kovan motivaatiotason omaavia tulevaisuuden pelimiehiä. Harjoitukset viidesti viikossa hyvissä olosuhteissa, ja valmennus sekä taustat kovaa luokkaa.

Atlantis Akatemia toimii seuran edustusjoukkueen yhteydessä, ja Akatemia-pelaajat pelaavat kauden aikana edustusjoukkueessa, reservijoukkueessa ja A-junioreissa. Lisätietoa Atlantis Akatemian toiminnasta antaa Janne Wikman (puh. 040 5532172).


170204 - Tasapeli NuPS:n kanssa
Impton iski neljännen osuman. Atlantis kohtasi lauantaina Järvenpään hallissa Nummelan Palloseuran. Koitos päättyi lopulta tasalukemiin 4-4 (2-1). Helsinkiläiset liikuttivat varsinkin avausjaksolla palloa kohtuullisen mukavasti, ja tilanteita syntyi NuPS:n maalille. Viimeistely oli kuitenkin vielä hiukan hakusessa. Toisaalta myös omassa päässä opeteltiin yhä oikeita roolituksia, mikä näkyi helppoina takaiskuina. Kokonaisuutena kuitenkin varsin positiivinen esitys Arrudan suojateilta. Maalintekijöinä kunnostautuivat tällä kertaa Konta Bio (2), Ivo-Henri Pikkor sekä Impton Söderlund.

Atlantiksen seuraava harjoituspeli on tulevana lauantaina, kun punapaidat kohtaavat Järvenpään hallissa enemmän Akatemia-pitoisella ryhmällä Kellokosken Alkun klo 15.15.


170202 - Mangoja, mangoja, lisää mangoja
Mango Mango on kivellinen hedelmä, jonka väri, koko ja muoto vaihtelevat suuresti. Kuoren väri voi olla vihreä, keltainen, punertava tai niiden sekoitus. Suomeen tuotavat mangot painavat keskimäärin 300-500 grammaa.

Mango voidaan kypsänä syödä sellaisenaan tai valmistaa monin eri tavoin esim. salaattien tai jälkiruokien lisukkeeksi. Maailman suurimmat mangontuottajat ovat Intia, Kiina ja Kenia, mutta nyt ne tuottavat iloa myös meille atlantislaisille.


170201 - Laskiaisiloa
Laskiaispulla Laskiaispulla on perinneleivos, joka on täytetty kermavaahdolla ja vaihtoehtoisesti joko mantelimassalla tai hillolla. Alkuperäisen 1700-luvulta peräisin olevan reseptin mukaan täytteenä on kermavaahtoa ja mantelimassaa, mutta Suomessa mantelimassa on korvattu usein hillolla. Alkuperämaassa Ruotsissa täytteenä käytetään aina mantelimassaa, mutta hilloversioita esiintyy Suomen lisäksi myös Norjassa ja Tanskassa.

Laskiaispullan sesonki ajoittuu nimensä mukaisesti laskiaisen tietämille, mutta meille atlantislaisille se tuottaa iloa jo laskiaisen allakin.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)