Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-30.4.2012

120429 - Ei tuliaisia Lahdesta
Victor ampui Atlantiksen ainokaisen Lahdessa. Kuva: Matti Murto. Lahden Kisapuisto on perinteisesti ollut paha paikka Atlantikselle, eikä helsinkiläisten pistepussi karttunut siellä sunnuntainakaan. FC Kuusysi oli kotiareenallaan vahvempi maalein 2-1 (1-1).

Atlantis aloitti pirteästi, ja punapaitojen hyökkäykset vyöryivät lahtelaisten maalille. Tulostakin tuli heti 5. minuutilla, kun Blaise Mbemba tarjoili oikealta nappikeskityksen ja Victor Solomon jatkoi pallon verkkoon. Isännät olivat kuitenkin skoutanneet tarkkaan punapaitojen kuviot ja rakentaneet pelinsä niiden mukaan. Niinpä Kaarlo Rantanen pääsi vain kaksi minuuttia myöhemmin puskemaan tasoitusmaalin. Samalla katosi Atlantiksen hyvä ote. Isännillä oli avausjaksolla vielä joukko vaarallisia erikoistilanteita, mutta enempää osumia ei Kisapuistossa vielä nähty.

Toiselle jaksolle lähdettiin jälleen Atlantiksen komennossa, mutta maaliin helsinkiläiset eivät palloa enää saaneet. Lahtelaisillakin oli paikkansa, ja lopulta illan sankari Rantanen puski 82. minuutilla illan toisen osumansa. Näin loppunumerot 2-1 ja täysi pistepotti isännille sarja-avauksesta.

Atlantiksen kokoonpano: Eemeli Lohvansuu, Charles Isimeme, Ville Teelahti, Blaise Mbemba, Jussi Äijälä, Alan Arruda, Victor Solomon (78. Severi Murto), Alimamy Jalloh, Iyam Friday (66. Samuel Chidi), Lauri Bergström ja Mohamed Fofana.


120428 - Sunnuntaina sarja-avaus Lahdessa
FC Kuusysi Atlantiksen sarjakausi käynnistyy sunnuntaina Lahdessa, kun punapaidat kohtaavat Kisapuiston keinonurmella isäntäjoukkue FC Kuusysin. Ottelu alkaa klo 18.30.

Atlantis ja Kuusysi kohtasivat viime kaudella kolmesti. Kumpikin voitti oman kotiottelunsa. Lisäksi lahtelaiset olivat vahvempia keväisessä Suomen cupin koitoksessa, joten kova haaste punapaidoilla on jälleen edessä.

Atlantis pääsee sarja-avaukseen hyvistä asetelmista. Sivussa ovat ainoastaan pitkäaikaispotilas Teemu Pannula sekä Jazz-matsista saamaansa pelikieltoa kärsivä Lawrence Simeon.


120425 - Honka vei jatkopaikan
Mamy & Late Hongan kaadossa. Kuva: Matti Murto. Atlantis haastoi FC Hongan Suomen cupin 7. kierroksella keskiviikkona. Punapaidat pistivät espoolaiset ajoittain hyvinkin ahtaalle, mutta vieraat tekivät lopussa pelin selväksi ja latoivat taululle tylyt loppunumerot 0-3 (0-1). Näin Honka jatkaa cupissa ja kohtaa seuraavaksi kotonaan Vaasan Palloseuran.

Atlantiksella oli molemmilla jaksoilla omat hallintajaksonsa, mutta espoolaiset puolustivat kurinalaisesti, eivätkä punapaidat päässeet tosissaan hätyyttelemään Tuomas Peltosen vartioimaa espoolaismaalia. Honka sen sijaan käytti omat paikkansa paremmin. Kevin Mombilo pääsi 25. minuutilla ampumaan reboundista avausmaalin. Atlantis haki toisella jaksolla tasoitusta, mutta espoolaispuolustus oli liian kova pähkinä murrettavaksi. Lopulta hyökkäysinto kostautui, ja vieraat pääsivät iskemään vielä kahdesti ennen päätösvihellystä. Ensin Dudu teki 86. minuutilla tilanteeksi 0-2 ja Tim Väyrynen vain minuuttia myöhemmin loppunumeroiksi 0-3.

Honka-luotsi Mika Lehkosuo tiivisti pelin jälkeen ottelun annin. - Jalkapallopelissä on aina kaksi tavoitetta, pelata hyvin ja voittaa pelin. Tänään ei pelattu mitenkään erityisen hyvin, mutta voitettiin kuitenkin.

Atlantis-leirissä tunnelmat olivat vaisumpia. - Lähdimme voittamaan Honkaa, mutta tänään ei ollut meidän päivämme. Emme pystyneet hyödyntämään omia tilanteitamme, ja lopussa he pääsivät ratkaisemaan turhan helposti. Mutta ajoittain pelimme pyöri hyvin, ja tästä lähdemme sunnuntain sarja-avaukseen, Atlantis-kapteeni Alan Arruda mietti.

Atlantiksen kokoonpano: Eemeli Lohvansuu, Charles Isimeme, Ville Teelahti, Blaise Mbemba, Jussi Äijälä, Alan Arruda, Victor Solomon, Alimamy Jalloh, Samuel Chidi (59. Iyam Friday), Lauri Bergström (85. Severi Murto) ja Mohamed Fofana (76. Abdul Sesay).


120424 - Keskiviikkona cup-taisto Bolliksella
FC Honka Suomen cupin 7. kierroksen ottelu Atlantis FC - FC Honka pelataan Töölön Pallokentällä keskiviikkona klo 18.30. Voittaja kohtaa seuraavalla kierroksella kotonaan voittajan ottelusta LPS - VPS.

Atlantis ja Honka kohtasivat viimeksi kaudella 2007 Suomen cupin 6. kierroksella, jolloin punapaidat pistivät Tapiolassa Hongan liigamiehistön todella tiukoille. Espoolaiset selvisivät silloin jatkoon jatkoajan jälkeen maalein 2-1.

Honka on aloittanut Veikkausliigan takerrellen, ja kolmen kierroksen jälkeen koossa on vasta yksi piste. Bollikselle juokseekin keskiviikkona varmasti ärsytetty espoolaismiehistö, sillä Suomen cup on joukkueelle todella tärkeä kilpailu.

Atlantis pääsee keskiviikon taistoon herkullisista asetelmista. Vierailla on pakkovoiton paikka, ja punapaidoilla varmasti kova näyttämisen halu. Atlantis-miehistöstä löytyy sen verran taitoa ja kokemusta, että espoolaisilla saattaa olla edessä vielä hikinen iltapuhde.

Pääsyliput keskiviikon koitokseen maksavat 10 eur ja erityisryhmille 5 eur. Pysäköintitilaa löytyy parhaiten Urheilumuseon edestä ja julkisilla Bollikselle pääsee mainiosti. Tervetuloa futisjuhlaan!


120420 - Akatemian sarjakausi alkaa tiistaina
Akatemia-beibi Atlantis Akatemian sarjakausi alkaa ensi tiistaina, kun Akatemia-beibit kohtaavat Kartanon tekonurmella FC Viikingit. Atlantis Akatemia pelaa kevätkierroksella A-poikien Kakkosessa tavoitellen nousua ylempiin sarjoihin. Lisäksi beibit pelaavat runsaasti harjoitusotteluita miesjoukkueita vastaan.

Akatemia-rehtori Unto Virkkala on tyytyväinen ryhmäänsä sarja-avauksen alla. - Meillä on paljon taitavia poikia, joista monella on mahdollisuus pelata joku päivä myös edustusjoukkueessa. Vaikka Akatemia hakee menestystä myös sarjassa, ensisijainen tehtävämme on kuitenkin kasvattaa pelaajia seuran edustusjoukkueeseen.

Atlantis Akatemia on jo toistakymmentä vuotta tuottanut mainioita pelimiehiä miesjoukkueisiin. Tällä hetkellä Veikkausliigassa, Ykkösessä tai Kakkosessa pelaa yli 20 Atlantis Akatemian kasvattia.


120419 - Olavi jatkaa Atlantiksessa
Olavi allekirjoitti jatkosopimuksen. Olavi Hetemäki (s. 1991) on allekirjoittanut kauden 2012 kattavan jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Viime kaudella maalivahti pelasi Atlantis-paidassa kymmenen ottelua Kakkosessa.

Maalivahtivalmentaja Mamadou Diatta ottaa Hetemäen mielellään talliinsa. - Olavi on innokas harjoittelija. Hän oli viime syksynä lonkkaleikkauksessa, mutta on nyt jälleen täysin pelikunnossa ja valmis haastamaan meidän muut maalivahtimme.


120418 - Maffi jatkaa Tenkasen kantamestana
Hotelliravintola Maffi Atlantiksen lentävä manageri Aarne Tenkanen vieraili jälleen Raumalla ja eksyi luonnollisesti tuttuun kantapaikkaansa hotelliravintola Maffiin.

- Bunkkaan Maffissa aina kun käyn Raumalla. Baarista löytyy kaikki sporttikanavat, bilis, snooker sekä tietysti Rauman mehevimmät misut. Jatkohoidot onnistuu kätevästi hotellin puolella. Suosittelen!


120417 - Honka-peli Bolliksella 25.4.
FC Honka Suomen cupin 7. kierroksen ottelu Atlantis FC - FC Honka pelataan Töölön Pallokentän samettinurmella keskiviikkona 25.4. klo 18.30. Liikuntavirasto on saanut Bolliksen nurmen pelikuntoon ennätysaikaisin, joten cup-taisto päästään käymään huippuolosuhteissa.

120415 - Jazz kukistui pilkkukisassa
Mamy iski tasoituksen. Kuva: Matti Murto. Atlantis ja Jazz tarjosivat vauhdikkaan jännitysnäytelmän aurikoisella Brahen kentällä sunnuntaina. Tiukka cup-draama huipentui rankkarikisaan, jossa Eemeli Lohvansuun torjunnat sinetöivät punapaidoille jatkopaikan.

Atlantis aloitti vahvasti, ja jo 11. minuutilla Mohamed Fofana sijoitti rankkarista isännät 1-0 johtoon. Erotuomari Juho Luukkanen vei pallon pilkulle, kun läpiajossa ollut Samuel Chidi kaadettiin rangaistusalueella. Punapaidoilla oli paikkoja lisäosumiinkin, mutta vähitellen myös Jazz pääsi peliin mukaan. Juuri ennen taukovihellystä tuli porilaisten kuittaus, kun vuorostaan Jesse Junnila iski pilkulta pallon verkkoon. Näin tauolle mentiin tasanumeroissa 1-1.

Toiselle jaksolle lähdettiin jälleen isäntien komennossa. Jazz kuitenkin näytti vaarallisuutensa 65. minuutilla, kun kokenut kettu Teemu Vihtilä antoi vapaapotkun nopeasti ja Toni Tuuri jatkoi tilanteeksi 1-2. Punapaidat kommetoivat vielä erotuomari Luukkaselle vaparituomiota, kun pallo oli jo Eemeli Lohvansuun selän takana. Atlantis haki tasoitusta, mutta Jazz puolusti tarkasti. Porilaisleirissä odoteltiin jo päätösvihellystä, kun vihdoin 89. minuutilla Alimamy Jalloh survoi pallon väkisin verkkoon. Näin edessä oli jatkoaika.

Super-Eemeli

Jatkoajalla molemmat joukkueet hakivat voittomaalia, ja varsinkin toisella puolikkaalla kummassakin päädyssä nähtiin useita huippupaikkoja. Isäntien Eemeli Lohvansuu ja vieraiden Oskari Forsman olivat kuitenkin ohittamattomia.

Rankkarikisa oli sitten Lohvansuun näytös. Eemeli poimi niin Juha Luoman kuin Samu-Petteri Mäkelän laukaukset, ja kun vuorollaan Ville Teelahti, Jussi Äijälä, Lauri Bergström ja Alimamy Jalloh ampuivat pallon Forsmanin selän taakse, tiesi se jatkopaikkaa Atlantikselle. Punapaitojen seuraava koitos on kivikova, sillä vastaan asettuu Veikkausliigan viime syksyn nelonen FC Honka.

Atlantiksen kokoonpano: Eemeli Lohvansuu, Charles Isimeme, Ville Teelahti, Blaise Mbemba, Alan Arruda (62. Hassan Yaghoubi), Victor Solomon, Alimamy Jalloh, Samuel Chidi (26. Jussi Äijälä), Lauri Bergström, Mohamed Fofana (85. Fredrik Vikström) ja Lawrence Simeon (120. ua).


120414 - Sunnuntaina seuraava cup-taisto
FC jazz Atlantiksen cup-taival jatkuu jo sunnuntaina, kun punapaidat saavat vastaansa mielenkiintoisen porilaismiehistön FC Jazzin. Ottelu pelataan Brahen kentällä Kalliossa klo 15.00, ja voittajalle on seuraavalla kierroksella tarjolla vastustajaksi FC Honka.

Atlantis ja Jazz ovat viimeksi kohdanneet kaudella 2001 Veikkausliigassa. Molemmat ovat sen jälkeen hakeneet vauhtia alempaa, mutta kummassakin seurassa on nyt hyvä tekemisen meininki ja suunta jälleen ylöspäin. Jazzin miehistöstä löytyy tukku liigasta ja Ykkösestä tuttuja porilaisfutaajia. Joukkue vahvistui vielä keväällä merkittävästi, kun ryhmään liittyi joukko FC PoPan entisiä pelimiehiä. Jazzin iskukykyä osoittaa hyvin, että 5. kierroksella porilaiset pudottivat cupista Ykkösen kärkiryhmiin povatun Seinäjoen Jalkapalloklubin. Viimeisimmässä harjoituspelissä kaatui toinen Kakkosen länsilohkon ennakkosuosikki Ilves Tampereella.


120410 - Atlantis jatkoon cupissa
Victor osui kahdesti Kiffenin verkkoon. Kuva: Matti Murto. Atlantis kohtasi tiistaina Suomen cupin viidennellä kierroksella FC Kiffenin Talin hallissa. Punapaidat nappasivat jatkopaikan lopulta selvin numeroin 3-0 (1-0) ja kohtaavat seuraavaksi ensi sunnuntaina FC Jazzin.

Atlantis otti hienokseltaan komennon jo avausjaksolla, ja mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä selkeämmäksi isäntien hallinta kävi. Avausmaali nähtiin 23. minuutilla, kun punapaitojen prässi puri ja Victor Solomon nappasi pallon Kiffen-puolustukselta. Maalitykki ei avopaikassa erehtynyt, ja näin tauolle Atlantis-johdossa 1-0. Toisella jaksolla Solomon iski uudestaan 52. minuutilla, kun Samuel Chidi ja Alimamy Jalloh petasivat tekopaikan. Kolmas osuma nähtiin 68. minuutilla. Tällä kertaa Victor tarjoili, ja Chidi iski pallon Kiffen-maaliin.

Voitolla Atlantis eteni cupin kuudennelle kierrokselle, missä vastaan asettuu kova porilaisryhmä FC Jazz. Ottelu pelataan Brahen kentällä Kalliossa ensi sunnuntaina 15.4. klo 15.00.

Atlantiksen kokoonpano: Eemeli Lohvansuu, Charles Isimeme, Ville Teelahti, Blaise Mbemba, Alan Arruda, Victor Solomon, Alimamy Jalloh (88. Fredrik Vikström), Samuel Chidi, Lauri Bergström (72. Severi Murto), Mohamed Fofana (72. Hassan Yaghoubi) ja Lawrence Simeon.


120407 - Tiistaina cup-taisto Talissa
FC Kiffen Atlantis kohtaa tiistaina Kiffenin Suomen cupin 5. kierroksella. Paikallistaisto alkaa Talin jalkapallohallissa klo 18.15. Mikäli ottelu on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, pelataan 2 x 15 minuutin jatkoaika. Mikäli tämäkään ei tuo ratkaisua, voittaja selviää rangaistuspotkuilla.

Atlantis voitti 4. kierroksella Käpylän Pallon tiukan taistelun jälkeen. Eemeli Lohvansuu nousi punapaitojen sankariksi torjuttuaan rankkarikisassa kolme KäPan yritystä. Kiffen puolestaan pudotti SAPAn ilman suurempia ongelmia maalein 4-0.

Tiistain cup-taiston voittaja kohtaa 6. kierroksella porilaisen FC Jazzin. Tämä ottelu pelataan sunnuntaina 15.4. klo 15.00 Brahen kentällä Kalliossa.


120406 - Omarille Akatemia-sopimus
Omar allekirjoitti Akatemia-sopimuksen. Omar Moreno (s. 1993) on allekirjoittanut kauden 2012 kattavan Akatemia-sopimuksen Atlantiksen kanssa. Keskikenttäpelaaja siirtyy punapaitaan Getafe CF:stä, jonka juniorijoukkueissa hän pelasi ennen Suomeen muuttoaan. Puolitoista vuotta uudessa kotimaassaan asustanut Moreno hallitsee jo hyvin Suomen kielen ja hakee nyt uutta alkua futisuralleen Atlantis Akatemian riveissä.

Atlantis-luotsi Unto Virkkala odottaa mielenkiinnolla Morenon esityksiä tulevalla kaudella. - Omarista näkee, että hän on ollut hyvässä opissa Espanjassa. Hänen potkutekniikkansa ja syöttötaitonsa ovat erinomaisia. Omar on ehdottomasti yksi niitä Akatemia-pelaajia, joilla on mahdollisuuksia havitella peliminuutteja myös edustuksen peleissä.


120404 - Blaise jatkaa Atlantiksessa
Blaise aloittaa kolmannen kautensa Atlantiksessa. Blaise Mbemba (s. 1983) on allekirjoittanut kauden 2012 kattavan jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Kokenut puolustaja aloittaa nyt kolmannen kautensa punapaidoissa. Ennen Suomeen muuttoaan Mbemba pelasi viisi vuotta Åtvidabergissä Ruotsin Superettanissa.

Atlantis-luotsi Unto Virkkala on tyytyväinen luottopuolustajansa jatkopäätökseen. - Blaise on kokenut pelaaja, joka pärjää alakerrassa kaikilla paikoilla. Odotan hänen olevan meillä isossa roolissa tulevalla kaudella.


120403 - Atlantis kukisti Viikkarit
Victor ampui ensimmäisen. Atlantis kohtasi tiistaina FC Viikingit Myllypuron Pallomyllyssä. Hyvällä asenteella taistellut Atlantis-miehistö käänsi pelin toisella jaksolla edukseen maalein 2-1 (0-1).

Viikingit aloitti vahvasti, ja ensimmäiset kymmenen minuuttia Atlantis oli alakynnessä. Vuosaarelaiset onnistuivat myös maalinteossa, kun Eero Peltonen nosti jo 5. minuutilla pallon 40 metristä Denis Pervovin yli verkkoon. Vähitellen kuitenkin Atlantiskin pääsi peliin mukaan, ja tilanteita alkoi syntyä myös toiseen päätyyn. Tauolle mentiin kuitenkin Viikkari-johdossa 0-1.

Toisella jaksolla Atlantiksen prässi puri yhä tehokkaammin. Ensin Victor Solomon ohjasi Alimamy Jallohin tarjoilusta tasoituksen, ja kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä Mohamed Fofana sijoitti pilkulta punapaitojen voittomaalin.

Atlantiksen seuraava koitos on heti pääsiäisen jälkeen tiistaina, jolloin punapaidat kohtaavat Suomen cupin 5. kierroksen ottelussa FC Kiffenin. Ottelu alkaa Talin hallissa klo 18.15.

Atlantiksen kokoonpano: Denys Pervov, Charles Isimeme, Ville Teelahti, Blaise Mbemba, Victor Solomon, Alimamy Jalloh, Samuel Chidi (65. Adam Guled), Hassan Yaghoubi, Abdul Sesay, Mohamed Fofana ja Cassiano.


120402 - Tiistaina vastassa Viikingit
FC Viikingit Atlantiksen harjoituspelit jatkuvat tiheään tahtiin, sillä tiistaina punapaidat kohtaavat Myllypuron Pallomyllyssä FC Viikingit. Ottelu alkaa klo 18.15.

Viikingit on jo monta vuotta kuulunut Ykkösen kärkiryhmiin. Joukkue pelaa parhaillaan paljon harjoitusotteluita, ja tiistainakin Ilkka Jäntti juoksuttaa varmasti kentälle joukon testipelaajia. Kova vastus on Atlantikselle varmasti silti luvassa.

Atlantis on alkuvuoden aikana pelannut yhdeksän harjoitusottelua. Saldona on kolme voittoa, yksi tasapeli ja viisi tappiota. Lisäksi Suomen cupissa pudotettiin KäPa jatkoajan jälkeen. Tiistaina on ensimmäinen mahdollisuus kaunistella pre-seasonin tilastoja, mutta tiukka haaste odottaa punapaitoja jälleen.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)