Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-31.1.2012

120130 - Fridaylle jatkosopimus
Friday jatkaa Atlantis-paidassa. Iyam Friday (s. 1989) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2012 kattavan jatkosopimuksen. Friday aloittaa näin kolmannen kautensa punapaidoissa. Viime kaudella hän pelasi Kakkosessa 22 ottelua, joista tuloksena seitsemän maalia. Keskikentällä ja kärjessä viihtyvä pallotaituri pelasi aikaisemmin AC Oulussa, missä tilastoihin kertyi kahdeksan Veikkausliiga-ottelua kaudelta 2007. Lisäksi meriittilistalta löytyy 11 maaottelua Nigeria U20-joukkueessa.

Atlantis-luotsi Unto Virkkala odottaa Fridayltä vahvaa panosta tulevalla kaudella. - Fridaylla on aina ollut valtava potentiaali, mutta hänen panoksensa ei ole aina palvellut joukkueen etua. Nyt uskon hänen olevan valmis pelaamaan joukkueelle, ja silloin hän on meille todella arvokas ase ensi kaudella.


120129 - Vito vastaa veskareista
Vito vastaa maalivahtivalmennuksesta. Mamadou "Vito" Diatta vastaa Atlantiksen edustusmiehistön ja Akatemian maalivahtivalmennuksesta. Hymyilevä kiduttaja pitää isällistä huolta suojateistaan. "Nopeammin, nopeammin!!!" kaikuu hallissa, kun Viton enkelit lentelevät nurkasta nurkkaan Diattan maalivahtiharjoituksissa. Viime kaudella Mamadou Diatta toimi maalivahtivalmentajana Lohjan Pallossa.

120128 - Atlantis tasapeliin BK-46:n kanssa
Simeon raatoi keskikentällä. Atlantis kohtasi lauantai-iltana BK-46:n Talin hallissa. Hassan Yaghoubi iski punapaidat johtoon Tatu Penttisen tarjoilusta jo kolmannella minuutilla, mutta vieraat tasoittivat pilkulta 30. minuutilla. Eemeli Lohvansuu kaatoi karjaalaishyökkääjän, ja Casper Källberg sijoitti pallon varmasti verkkoon. Toisella jaksolla molemmat joukkueet hakivat voittomaalia, mutta lisäosumia ei enää nähty. Näin loppunumerot Talissa 1-1 (1-1).

Atlantiksen seuraava koitos on ensi perjantaina, kun punapaidat kohtaavat Talin hallissa Klubi 04:n. BK-46:n tavoin nollanelonen pääsi viime syksynä Ykkösen nousukarsintoihin, joten Unto Virkkalan suojateille on jälleen luvassa kelpo haaste.


120127 - Lauantaina vastassa BK-46
BK-46 Atlantiksen harjoituspelit jatkuvat lauantaina, kun punapaidat kohtaavat BK-46:n Karjaalta Talin hallissa klo 18.00. BK-46 voitti viime syksynä Kakkosen B-lohkon ja eteni lopulta aina nousukarsintojen finaaliin, jossa SJK osoittautui kuitenkin vahvemmaksi. Tulevaan kauteen karjaalaiset lähtevät yhtenä Kakkosen etelälohkon ehdottomista ennakkosuosikeista.

Atlantiksella on lauantaina sopimuspelaajista sivussa jalkavaivaiset Charles Isimeme ja Teemu Pannula, mutta muuten punapaidat pääsevät iskukykyisellä ryhmällä haastamaan Karjaata.


120126 - Latelle jatkosopimus
Late jatkaa Atlantiksessa. Lauri Bergström (s. 1993) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2012 kattavan pelaajasopimuksen. Bergström on Nurmijärven kasvatti, jolla on kokemusta myös HJK:n junioriorganisaatiosta. Viime elokuussa pallotaituri siirtyi Atlantikseen ja sai nopesti vastuuta punapaitojen keskikentällä. Lopulta tilastoihin kertyi kahdeksan ottelua Kakkosessa.

Atlantis-luotsi Unto Virkkala on mielissään Bergströmin jatkosopimuksesta. - Late on ikäisekseen todella kypsä pelaaja, joka viime viikolla osoitti pysyvänsä mukana jopa liigavauhdissa. Odotan häneltä todellista läpimurtoa tällä kaudella.


120125 - Keslog jatkaa yhteistyökumppanina
Keslog Oy Atlantiksen yhteistyö Keslog Oy:n kanssa jatkuu myös kuluvana vuonna, ja yhtiö on jatkossakin yksi seuran pääyhteistyökumppaneita. Keslog on Keskon tytäryhtiö, joka tuottaa logistiikkapalveluita ensijaisesti Kesko-konsernin toimialayhtiöille.

120124 - Sevelle jatkosopimus
Seve jatkaa Atlantiksessa. Severi Murto (s. 1991) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2012 kattavan pelaajasopimuksen. Murto on Nurmijärven kasvatti, joka pelasi jo B-junioreissa Atlantiksessa. Viime elokuussa keskikenttäpelaaja palasi punapaitoihin ja nappasi heti paikan avauksessa. Lopulta tilastoihin kertyi yhdeksän ottelua Kakkosessa.

Atlantis-luotsi Unto Virkkala on mielissään Murron jatkosopimuksesta. - Seve on monikäyttöinen pelaaja, joka pärjää niin keskikentällä kuin topparinakin. Hän oli jo viime syksynä isossa roolissa joukkueessa, ja tällä kaudella odotan häneltä entistä vahvempaa panosta.


120122 - Searchbox jatkaa yhteistyökumppanina
Searchbox Oy Atlantiksen yhteistyö Searchbox Oy:n kanssa jatkuu myös tänä vuonna. Searchbox on digitaalisen markkinoinnin ammattilainen, jonka toiminta-ajatuksena on kehittää asiakkailleen kannattavaa liiketoimintaa verkossa. Yhtiön osaaminen rakentuu löydettävyyden, verkkopalveluiden kehittämisen sekä jälkimarkkinoinnin prosessien ympärille.

120121 - Tatu Penttinen uusi Atlantis-pelaaja
Tatu vaihtoi Atlantis-paitaan. Tatu Penttinen (s. 1990) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2012 kattavan pelaajasopimuksen. Hyökkääjä siirtyy punapaitoihin Käpylän Pallon miehistöstä, missä hän kaudella 2010 voitti Kakkosen A-lohkon maalikuninkuuden 18 osumalla.

Atlantis-luotsi Unto Virkkala toivottaa Penttisen lämpimästi tervetulleeksi joukkueeseensa. - Tatu tuo mainion lisävaihtoehdon meidän hyökkäyspeliin. Tunnemme hänet vanhastaan ja tiedämme hyvin hänen vahvuutensa. Tatu on silti yhä nuori pelaaja ja innokas oppimaan uutta. Uskon vakaasti hänestä kehittyvän vielä kovan luokan kärkimiehen.


120120 - Inter vahvempi maalein 2-0
Ville oli alakerran päällikkö Turussa. Atlantis kohtasi perjantaina Turun uudella Javenture- Areenalla FC Interin. Turkulaiset veivät ansaitun voiton maalein 2-0 (2-0), mutta punapaidat tarjosivat varsinkin toisella jaksolla kelpo vastuksen.

Inter lähti taistoon kovalla sykkeellä. Sinimustat prässäsivät aggressiivisesti ja vyöryttivät hyökkäyksiä Atlantiksen maalille. Avausosuma nähtiin jo 9. minuutilla, kun Mika Ojalan vapaapotku tavoitti vapaaksi unohdetun Patrick N´Koyin ja tällä oli helppo työ puskea pallo verkkoon. Turkulaisten toinen maali seurasi 27. minuutilla. Helsinkiläisten maalilla avausjakson torjunut Denys Pervov pudotti Irakli Sirbiladzen vedon, ja Ojala pääsi lopulta ampumaan pallon verkkoon. Avausjakso oli kokonaisuudessaan isäntien hallintaa, mutta enempää osumia ei nähty.

Toiselle jaksolle Atlantis-luotsi Unto "Mourinho" Virkkala piirsi kenttäryhmityksen uusiksi sekä juoksutti viheriölle Iyam Fridayn, Eemeli Lohvansuun ja Tatu Penttisen. Nyt punapaidat pääsivät huomattavasti paremmin peliin mukaan. Eemeli piti omassa päässä nollan, mutta Interin mainio toppari Babacar Diallo katkoi puolestaan helsinkiläisten lähentelyt. Näin Turussa ei lisämaaleja nähty. Voitto isännille maalein 2-0, ja Atlantikselle kotiinviemiseksi rutkasti arvokasta oppia.


120119 - Perjantaina Turkuun
FC Inter Atlantiksen harjoituspelit jatkuvat perjantaina Turussa, kun punapaidat kohtaavat Veikkausliigan viime kauden hopeajoukkueen FC Interin uudella Javenture-Areenalla klo 15.00. Helsinkiläiset matkaavat Turkuun iskukykyisellä ryhmällä. Sopimuspelaajista ainoastaan jalkavaivainen Teemu Pannula joutunee jäämään kotiin. Myös vasta tällä viikolla harjoitusrinkiin liittyneet uudet yrittäjät eivät ole vielä mukana.

120117 - Inex jatkaa yhteistyökumppanina
Inex Partners Oy Atlantiksen yhteistyö Inex Partners Oy:n kanssa jatkuu myös tänä vuonna. Inex kuuluu tälläkin kaudella Atlantiksen pääyhteistyökumppaneihin.

Inex Partners on S-ryhmän hankinta- ja logistiikkayhtiö. Inex hankkii ja jakelee suuren osan S-ryhmän myymälöiden päivittäistavarasta.


120116 - Charlesille jatkosopimus
Charles aloittaa kolmannen kauden punapaidassa. Charles Isimeme (s. 1988) on allekirjoittanut Atlantiksen kanssa kauden 2012 kattavan jatkosopimuksen. Isimeme aloittaa näin kolmannen kautensa punapaidoissa. Viime kaudelta tilastoihin kertyi 23 ottelua ja 2 maalia Kakkosessa.

Atlantis-luotsi Unto Virkkala on iloinen Isimemen jatkosta. - Charles on kentällä todellinen työmyyrä, joka voittaa valtavan määrän palloja omalle joukkueelle. Hämeenlinnassa hän esiintyi erinomaisesti oikeana pakkina, mutta pystyy tarvittaessa pelaamaan monessa muussakin roolissa. Kunhan saamme karsittua Charlesin pelistä helpot virheet, hän pystyy aivan varmasti pelaamaan korkeammallakin.


120115 - Atlantis haki voiton Hämeenlinnasta
Charles esiintyi vahvasti oikeana pakkina. Atlantis aloitti harjoituspelit sunnuntaina, kun punapaidat kohtasivat Pullerin hallissa isäntäjoukkue FC Hämeenlinnan. Atlantis esitti ottelussa pirteää hyökkäyspeliä ja nappasi vierasvoiton maalein 2-4 (1-2).

FC Hämeenlinnan riveissä esiintyi koko joukko testipelaajia, jotka olivat antamassa näyttöjä sopimusneuvotteluja varten. Punapaidat eivät kuitenkaan kokelaita säälineet, vaan vieraiden hyökkäyskuviot puhkoivat Hämeenlinnan puolustuslinjan ajoittain varsin helposti. Avausmaalin iski kuitenkin 19. minuutilla isäntien vaarallisin pelimies Mohamed Koroma. Vain kolme minuuttia myöhemmin Davids Uhmo tasoitti Charles Isimemen mainiosta esityöstä. Isimeme paineli uudelleen laidaltaan läpi 37. minuutilla, ja nyt mies ampui pallon itse takakulmaan. Toisella jaksolla Hämeenlinnan Jere Suomalainen tasoitti 51. minuutilla, mutta vain kolme minuuttia myöhemmin Mohamed Fofana vei helsinkiläiset jälleen johtoon. Loppunumerot 2-4 tykitti 60. minuutilla Hassan Yaghoubi.

Atlantiksen harjoituspelit jatkuvat ensi perjantaina, jolloin punapaidat matkaavat Veikkausliigan hopeajoukkueen FC Interin vieraaksi Turkuun.


120114 - Sunnuntaina Hämeenlinnaan
FC Hämeenlinna Atlantiksen edustusmiehistöllä on nyt takana kaksi harjoitusviikkoa, ja sunnuntaina on edessä ensimmäinen tosikoitos, kun punapaidat matkaavat Hämeenlinnaan isäntäjoukkue FC Hämeenlinnan vieraaksi. Ottelu Pullerin hallissa alkaa klo 14.00.

FC Hämeenlinna sijoittui viime kaudella Ykkösessä seitsemänneksi, ja nyt valkopaidat keräävät vahvaa ryhmää tulevalle kaudelle. Joukkueeseen ovat liittyneet mm. brassikaksikko Ozeias Graciano - Luis Vanderlei sekä Tampere Unitedissa Veikkausliigaa pelannut Johannes Mononen.

Atlantis-miehistö on myös uusiutunut viime kaudesta, ja punapaidat lähtevät innolla pre-seasonin ensimmäiseen harjoituspeliin. Sopimuspelaajista ovat sunnuntaina sivussa kuumesairas Teemu Pannula sekä lomamatkalle laskettu Ville Teelahti. Lisäksi muutama pelaaja on liittymässä harjoitusvahvuuteen vasta tulevalla viikolla. Päävalmentaja Unto Virkkala lupaa kuitenkin Pullerin viheriölle juoksevan iskukykyisen Atlantis-joukkueen.


120113 - Atlantis ´97 on aloittanut
Aude vetää ysiseiskoja. Atlantis ´97 on aloittanut toimintansa vuodenvaihteessa. Uusi Atlantis-joukkue on tavoitteellinen ryhmä, johon kuuluu reilut parikymmentä 1997- ja 1998-syntynyttä tulevaisuuden pallotaituria. Tulevalla kaudella joukkue tavoittelee paikkaa C15-poikien Etelä-Länsi -sarjaan. Kesän ohjelmassa on myös joukko kansainvälisiä koitoksia.

Atlantis ´97:n valmentajana toimii entinen Atlantis Akatemian keskikentän työmyyrä Aude Kwantoko. Joukkue toimiikin hyvässä yhteistyössä Akatemian kanssa. Lisätietoja ysiseiskojen toiminnasta antaa joukkueenjohtaja Tomi Vesanen.


120106 - Akatemialla koossa hyvä ryhmä
Akatemia-beibi Atlantis Akatemialla on koossa tasokkain ryhmä useaan vuoteen. Akatemia-rehtori Unto Virkkala onkin kohtuullisen tyytyväinen beibeihinsä. - Meillä on harjoitusringissä nyt 17 Akatemia-pelaajaa, joista kuusi harjoittelee myös edustuksen mukana. Haemme vielä ryhmään yhtä maalivahtia sekä muutamaa kenttäpelaajaa. Hakusessa on ensisijaisesti sellaisia ´93-´96 -syntyneitä pelaajia, jotka pystyvät osallistumaan myös edustuksen toimintaan.

120105 - Alppimaja jatkaa Tenkasen kantamestana
Alppimaja Kun Aarne Tenkasen matka vie itärajalle, kohteena on usein ravintola Alppimaja Ruokolahdella. Täällä lentävä managerimme tunnetaan, ja tunnelma Alppimajassa on taatusti katossa, kun stadin kultakurkku hyppää lavalle.

- Ruokolahden Alppimaja tarjoaa Etelä-Karjalan ylivoimaisesti parasta safkaa. Perjantaisin paikalliset starat esiintyvät karaokessa, ja lauantaisin paikalla on usein todellisia huippubändejä - mm. jo lähes parikymmentä kertaa Aarne Tenkanen & Tempuntekijät, manageri hehkuttaa.


120101 - Pre-season käynnistyy maanantaina
Untsi kerää suojattinsa jälleen takaisin yhteisharjoituksiin. Atlantiksen edustusmiehistö palaa maanantaina harjoituskentälle, kun Unto Virkkala kerää suojattinsa joulunvietosta jälleen yhteisharjoituksiin. Samalla käynnistyy pitkä pre-season, joka huipentuu sarja-avaukseen neljän kuukauden päästä.

Atlantis-miehistö harjoittelee tammikuussa neljästi viikossa. Lisäksi viikonloppuisin on ohjelmassa harjoituspeli. Punapaidoille on tammikuussa luvassa tiukkoja koitoksia, sillä vastaan asettuvat vahva Ykkösen ryhmä FC Hämeenlinna (15.1.), Veikkausliigan viime kauden hopeajoukkue FC Inter (20.1.), Meistriliigan viime kauden hopeajoukkue JK Nõmme Kalju (27.1.) sekä syksyllä Ykkösen nousukarsinnoissa pelannut BK-46 (28.01.)

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)