Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-30.6.2008

080630 - Maaliton tasapeli Käpylässä
Teme piti Atlantiksen alakerran järjestyksessä. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis jatkoi tasapelisarjaa toisessa perättäisessä paikallisottelussa, kun punapaitojen Käpylän vierailu päättyi maalittomiin tasanumeroihin 0-0.

Atlantis lähti peliin hyvällä sykkeellä, ja punapaidat hallitsivat hienokseltaan tapahtumia. Maalipaikat olivat kuitenkin kortilla. Vähitellen isännätkin pääsivät peliin mukaan, ja mustapaidat saivat muutaman terävän vastaiskun. Tauolle kuitenkin tasanumeroissa.

Toiselle jaksolle KäPa tuli vahvemmin. Isännillä oli toistakymmentä kulmaa, mutta Mika Johansson poimi niistä useimmat varmasti hanskoihinsa. Loppua kohden Atlantis otti taas komennon kentällä, ja viimeisen vartin punapaidat hakivat tosissaan voittomaalia. Maaleja Käpylässä ei kuitenkaan nähty.

Atlantiksen kokoonpano: Mika Johansson, Jussi Hauhia, Teemu Kankkunen, Kalle Vasse (75. Panu Autio), Max Lundberg, Zakaria Kibona (67. Lasse Lind), Muwahid Sesay, Jarkko Vähäsarja (46. Fredrik Vikström), Daniel Taylor, Mikko Halonen ja Obi Metzger.


080629 - Maanantaina paikallistaisto Käpylässä
Käpylän Pallo Atlantiksen paikallispelit Ykkösessä jatkuvat maanantaina, kun punapaidat kohtaavat Käpylässä klo 18.30 Käpylän Pallon. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin putoamisviivan alapuolella, joten luvassa on tiukka vääntö sarjapisteistä.

KäPa:n riveissä pelaa monta aikaisemmin Atlantiksen paidassa esiintynyttä pelimiestä, joilla varmasti on kova näyttämisenhalu entistä seuraansa vastaan. Nopeaan vastaiskupeliin hyökkäyksensä perustava käpyläläisjoukkue taistelee muutenkin erityisesti paikallispeleissä suurella sydämellä.

Atlantis saa toipilasosastolta maanantaina mukaan päävammasta toipuneen Jussi Hauhian ja kuumetaudista parantuneen Lasse Lindin. Lisäksi Obi Metzger palaa kokoonpanoon kotiuduttuaan lauantaina Sierra Leonen maajoukkuekomennukselta.


080629 - Akatemia kevätkierroksen viides - syksyllä tavoitteena mitali
Mara osui kahdeksan kertaa kevätkierroksella. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis Akatemia sijoittui viidenneksi A-nuorten SM-sarjan kevätkierroksella. Ykkössijan ja kolme lähtöpistettä syyskierrokselle vei HJK. Kaksi lähtöpinnaa saa PK-35 ja yhden TPS.

Akatemian maalitykki kevätkierroksella oli Tikkurilan täsmäase Martin Monikainen kahdeksalla osumallaan. Ilolan ihmepoika Zakaria Kibona viimeisteli neljästi ja beibi-kippari Xhevdet Gela kolmesti.

Syyskierroksella Akatemia hakee sijoitusta kolmen parhaan joukkoon. - Meidän ensisijainen tehtävä on tuottaa pelaajia edustusjoukkueen käyttöön, mutta tottakai myös menestys sarjassa kiinnostaa. Syksyllä beibien tavoitteena onkin mitali, Akatemia-valmentaja Juha Ikäheimo kertoo.

- Lähes koko Akatemian ryhmä on syntynyt 1990-luvulla, joten fysiikassa emme aina pärjänneet, mutta taitoa joukkueesta löytyy. Syyskierrokselle tiivistämme hieman ryhmää, sillä Ramin Hamshar ja selkävaivainen Sami Helotie jäävät sivuun. Toisaalta etsimme vielä maalivahtia sekä yhtä-kahta kenttäpelaajaa, mikäli riittävän kovia pelimiehiä löytyy, Ikäheimo jatkaa.


080628 - Akatemia höykytti Reipasta
Kele tykitti kauden maalin Reippaan verkkoon. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis Akatemia esitti kauden parastaan A-nuorten SM-sarjan kevään päätöskierroksella, kun Atlantis-beibit murkasivat Talin nurmella FC Reippaan maalein 5-1 (2-1).

Riku Heini vei lahtelaiset johtoon 22. minuutilla, mutta Kelechukwu Nnajiofor kuittasi vain minuuttia myöhemmin tykittämällä upean kanuunan Reippaan verkkoon. Neljä minuuttia edellisestä Mutasim Bayati puski isännät 2-1 taukojohtoon. Toisen jakson alussa Atlantis ratkaisi pelin. Ensin Zakaria Kibona viimeisteli 54. minuutilla, ja kaksi minuuttia myöhemmin asialla oli Martin Monikainen. Mara osui vielä toistamiseen 93. minuutilla, ja näin loppunumerot isännille 5-1.

Akatemian kokoonpano: Ossi Koskela, Zakaria Kibona (76. Emrah Okic), Timothy Igwe (46. Martin Monikainen), Kelechukwu Nnajiofor, Bethrand Okafor, Mutasim Bayati (46. Simo Miettinen), Tom Mikkola (46. Vasilis Souflas), Shukri Tatli, Esa Vironen, Olli Isosalo ja Xhevdet Gela (87. Mikael Lahtinen).


080627 - Dalla pettyi tasuriin
Torstain peliesitys ei tyydyttänyt päävalmentajaa. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis-luotsi Abdou Talat oli pettynyt suojattiensa esitykseen torstain paikallisottelussa. - Pelasimme huonosti. Meillä oli paljon alisuorittajia, moni pelaa nyt alle oman tasonsa.

Maanantain KäPa-otteluun Talat haluaa aggressiivisemman Atlantis-miehistön. - Joukkueeseen tulee varmasti muutoksia. Teimme Grania vastaan hirveän määrän virheitä. Meidän täytyy pystyä vähentämään näitä helppoja virheitä. Kentälle tulee myös saada lisää taistelua. Jokaisen joka maanantaina pukee punaisen paidan päälleen, pitää olla valmis antamaan kaikkensa joukkueen puolesta.


080627 - B-junnut viidentenä
Atlantis FC Atlantiksen B-juniorit voittivat tiistaina B-nuorten Ykkösen toiseksi viimeisellä kierroksella Lappee JK:n 3-0. Joukkueen sijoitus sarjataulukossa on parhaana helsinkiläisjoukkueena viidentenä. Mikkeli voittaa lohkon ja nousee SM-sarjaan. Viikingit, Kontu ja HJK-juniorit ovat joutumassa hakemaan vauhtia Kakkosesta.

Aiyad "Dino" Hamidin, Jari Europaeuksen ja Juha Karvisen valmentama Atlantiksen B-junnumiehistö lähtee syyskierrokselle tavoittelemaan lohkon kärkisijoja. Mukaan tasokkaaseen ryhmään mahtuu vielä muutama tavoitteellinen pelimies. Parhailla B-junioreilla on mahdollisuus harjoitella myös Atlantis Akatemian mukana. Lisätietoa joukkueen toiminnasta antaa päävalmentaja Aiyad Hamid (puh. 040-7707724).


080626 - Tasapeli Bolliksen paikallistaistossa
Kalle osui kahdesti. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis ja GrIFK tasasivat pisteet maalein 2-2 (1-0) Ykkösen paikallispelissä Töölön Pallokentällä. Kaupunkia huuhdellut rankkasade taukosi juuri ennen alkuvihellystä, mutta märkä kenttä pisti pelaajien tekniikan koetukselle.

Avausjakso ei liukkaalla kentällä suuria pelillisiä hienouksia tarjonnut. Jakson ainokainen osuma nähtiin 33. minuutilla, kun Muwahid Sesay pelasi vasemmalta Max Lundbergille ja tämä jatkoi suoraan Kalle Vasselle, jolla oli helppo työ viedä isännät 1-0 johtoon.

GrIFK tuli toiselle jaksolle vahvasti. 52. minuutilla vieraat katkasivat Max Thibaultin syötön keskialueella, ja nopea vastaisku päättyi Petter Meyerin tasoitusmaaliin. Ainoastaan viisi minuuttia myöhemmin Atlantiksen alakerta nukahti vapaapotkussa, ja Miika Jokiperä pääsi vapaasti puskemaan pallon Mika Johanssonin selän taakse. Punapaidat kuitenkin kuittasivat vain minuuttia myöhemmin, kun Vasse ohjasi Mikko Halosen esityöstä tilanteeksi 2-2. Tämän jälkeen molemmat joukkueet hakivat voittomaalia. Loppua kohden paine vieraiden maalilla kasvoi, mutta Zakaria Kibonan ylärimalaukasta lähemmäksi eivät punapaidat enää päässeet.

Atlantiksen kokoonpano: Mika Johansson, Teemu Kankkunen, Ernest Simon, Fredrik Vikström, Kalle Vasse (83. Zakaria Kibona), Max Lundberg, Muwahid Sesay, Jarkko Vähäsarja, Mikko Halonen, Max Thibault (65. Xhevdet Gela) ja Janne Arolinna (65. Panu Autio).


080625 - Torstaina Bolliksella tiukka paikallispeli
GrIFK Töölön Pallokentällä pelataan torstaina tiukka Ykkösen paikallisvääntö, kun Atlantis ja GrIFK iskevät yhteen klo 18.30. Molemmat joukkueet kaipaavat kipeästi täydennystä pistepussiinsa, sillä kumpikin majailee tällä hetkellä sarjataulukossa putoamisviivan alapuolella.

GrIFK kukisti ensimmäisessä kotipelissään TP-47:n maalein 1-0, mutta sen jälkeen kauniaislaisten pistepussi ei ole enempää karttunut. Atlantis puolestaan on seitsemästä ottelusta saalistanut yhden voiton, kaksi tasapeliä ja neljä tappiota.

Atlantis joutuu torstain paikallispeliin hieman siipirikkona, sillä alakerran luottopelaajat Adel Eid ja Jussi Hauhia sekä keskikentän taituri Risto Salmi ovat vammojen takia sivussa. Abdou Talat täydentää kuitenkin ryhmäänsä Akatemian beibeillä ja lupaa torstaina Bollikselle taatusti voitonnälkäisen Atlantis-joukkueen.


080624 - Akatemialle tappio Kuopiossa
Zakankin maalivire oli kateissa Kuopiossa. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis Akatemia kohtasi tiistaina A-nuorten SM-sarjassa Kingsin Kuopion Keskuskentällä. Atlantis-beibit hallitsivat pelitapahtumia varsinkin avausjaksolla, mutta maalinteko oli punapaidoille ylivoimaista. Isännät sen sijaan hyödynsivät yhden harvoista paikoistaan 47. minuutilla, kun kulman jälkitilanteesta pallo päätyi Xhevdet Gelan päästä omaan verkkoon. Näin pisteet Kingsille maalein 1-0 (0-0). Voittokaan ei kuitenkaan isäntiä tainnut pelastaa, sillä kierrosta ennen loppua sarjasta ovat putoamassa Kings, Jazz ja JJK. Kuopiolaiset pelastaisi ainoastaan kahden maalin vierasvoitto Hakasta päätöskierroksella.

Akatemian kokoonpano: Ossi Koskela, Zakaria Kibona, Timothy Igwe, Kelechukwu Nnajiofor, Bethrand Okafor, Mutasim Bayati (64. Emrah Okic), Tom Mikkola (85. Drilon Kllokoqi), Shukri Tatli, Esa Vironen, Olli Isosalo (64. Vasili Souflas) ja Xhevdet Gela.


080623 - Tärkeät pelit edessä
Dalla odottaa voittoja paikallispeleistä. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantiksella on ohjelmassa kolme tiukkaa peliä ennen kahden viikon sarjataukoa. Torstaina punapaidat kohtaavat kotiareenallaan Pallokentällä Grankulla IFK:n. Ensi maanantaina 30. kesäkuuta on edessä vierailu Käpylään, missä kuumassa paikallistaistossa vastaan asettuu KäPa. Urakan päättää aina vaikea Tornion matka 5. heinäkuuta.

- Näistä peleistä tarvitsemme ehdottomasti täydennystä pistepussiin. GrIFK- ja KäPa-pelit ovat vaikeita paikallisotteluita, mutta nyt niistä pitää pystyä puristamaan voittoja. Sen jälkeen on huomattavasti mukavampi lähteä Tornioon ja pienelle kesälomalle, Atlantis-luotsi Abdou Talat miettii.


080618 - GrIFK-peli torstaina 26.6.
TPS Suomen cupin takia siirretty Ykkösen ottelu Atlantis FC - GrIFK pelataan torstaina 26. kesäkuuta. Ottelu alkaa Töölön Pallokentällä klo 18.30.

080617 - TPS ratkaisi toisella jaksolla
Freda turkulaiskärkien puristuksessa. Kuva: Juhani Järvenpää. Turun Palloseura oli Atlantikselle liian paha vastus Suomen cupin kuudennella kierroksella. Avausjakson helsinkiläiset pysyivät hyvin mukana, mutta TPS ratkaisi pelin toisella jaksolla ja eteni jatkoon maalein 0-3 (0-0).

TPS hallitsi avausjaksoa, mutta Atlantis puolusti vahvasti, eikä kummallakaan joukkueella ollut juuri maalipaikkoja. Vieraiden parhaat tilanteet syntyivät kulmapotkuista, joissa Jarno Heinikangas oli alati vaarallinen.

Ottelun avausmaali nähtiin 53. minuutilla, kun Atlantis-puolustuksen katko kimposi Mikko Paatelaiselle ja tämä täräytti pallon 18 metristä yläkulmaan. Tämän jälkeen isännät hakivat tasoitusta, mutta Henrik Moisander selvisi helpolla TPS-maalilla. Vieraat sen sijaan iskivät lopussa vielä kahdesti. Ensin Ernest Simon kaatoi Armand Onen, ja Sami Rähmönen viimeisteli pilkulta 85. minuutilla. Vain minuuttia myöhemmin Mikko Paatelainen oli asialla toistamiseen. Näin loppunumerot 0-3, ja TPS jatkaa cupissa.

Atlantiksen kokoonpano: Mika Johansson, Jussi Hauhia (25. Max Thibault), Ernest Simon, Lasse Lind, Fredrik Vikström, Kalle Vasse, Max Lundberg, Muwahid Sesay, Jarkko Vähäsarja (80. Zakaria Kibona), Mikko Halonen ja Risto Salmi (68. Xhevdet Gela).

TPS:n kokoonpano: Henrik Moisander, Urmas Rooba, Ville Lehtonen, Christian Gyan, Sami Rähmönen, Jarno Heinikangas, Aristides Pertot (66. Riku Riski), Mika Ääritalo (66. Armand One), Kasper Hämäläinen, Kheireddine Zarabi ja Mikko Paatelainen.


080617 - Atlantis lähtee haastamaan Turun Palloseuraa
Dalla odottaa hyvää peliä. Atlantis on kovan paikan edessä tiistaina, kun punapaidat kohtaavat klo 18.30 kotiareenallaan Töölän Pallokentällä Turun Palloseuran tähtimiehistön. Atlantis-valmentaja Abdou Talat odottaa kuitenkin tiukkaa ottelua.

- Pelaajia ei varmasti ole vaikea motivoida tähän otteluun. Jokainen haluaa varmasti näyttää pärjäävänsä liigajoukkuetta vastaan. Meidän täytyy vain pystyä karsimaan pois ne pienet virheet, joita olemme viime otteluissa tehneet, sillä tällä tasolla vastustaja rankaisee niistä armotta. Odotan kuitenkin hyvää ottelua, sillä molemmat ovat pelaavia joukkueita ja Bolliksella olosuhteet ovat huippuluokkaa.


080616 - TPS:lle kelpaa tiistaina vain voitto
TPS Atlantis kohtaa tiistaina Suomen cupin 6. kierroksella Turun Palloseuran. Turkulaiset marssittavat Töölön Pallokentälle nimekkään miehistön.

Turun Palloseuran alkukausi ei ole sujunut odotusten mukaan. Kovin tavoittein Veikkausliigaan lähtenyt turkulaisjoukkue on taulukossa vasta seitsemäntenä. Ja mikä pahinta - kärjessä on toinen turkulaismiehistö Inter. TPS panostaakin nyt tosissaan Suomen cupiin hankkiakseen sitä kautta paikan eurokentille ensi kaudeksi.

- Saamme maajoukkuelaituri Mika Ääritalon mukaan Helsinkiin. Jarno Heinikangas ja Aristides Pertot pelasivat jo Lahdessa torstaina. Sen sijaan Simo Valakari ja Chris Cleaver ovat vielä pitkään sivussa, TPS-luotsi Martti Kuusela kertoo.


080615 - Prinsessoille ensimmäinen voitto
Prinsessat Rajamäellä. Atlantis 01 / Prinsessat yllätti sekä itsensä että kannattajansa, kun tytöt nappasivat lauantaina Rajamäen tyttöturnauksessa kaksi upeaa voittoa - RaKen Super- ja Tehotytöt kaatuivat maalein 17-0 ja 8-2. VJS oli sentään vielä liian vahva lukemin 2-6. Prinsessoiden tsempparina palkittiin 12 maalia latonut Maj Jernmark.

Prinsessoilla oli muutenkin mieluisa viikko, kun kameroiden edessä viihtyvät Atlantis-tytöt olivat keskiviikkona yhdessä Leijonien, Pantterien, Rakettien, Salamoiden, Tiikerien ja Ässien kanssa avustajina Soneran mainoskuvauksessa. Kuvausten jälkeen moni Prinsessa mietti tukasti tulevaa uravalintaa ammattilaisjalkapalloilijan ja filmitähden välillä, mutta lauantain turnausmenestys palautti arvot jälleen kohdalleen.


080614 - Akatemialle tappio Turussa
Zaka osui Turussa. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis Akatemia kohtasi lauantaina A-nuorten SM-sarjassa Kupittaan nurmella FC Interin. Isännät käyttivät maalipaikkansa tehokkaammin ja nappasivat täyden pistepotin maalein 2-1 (1-0).

Avausjaksolla Inter hallitsi peliä voimakkaaseen myötätuuleen. Atlantiksen alakerta ei ollut aivan terävimmillään, ja 14. minuutilla isännät hyödynsivät punapaitojen nukahduksen. Toisella jaksolla Atlantis haki tasoitusta myötätuuleen. Vihdoin 72. minuutilla Xhevdet Gelan kulmapotku kaartoi Zakaria Kibonan päähän, ja pallo verkkoon. Inter kuitenkin iski vielä kerran viisi minuuttia myöhemmin, kun Atlantis-puolustus jälleen haparoi. Enempää maaleja Kupittaalla ei nähty, ja näin pisteet isännille.

Akatemian kokoonpano: Ossi Koskela, Zakaria Kibona, Mutasim Bayati (75. Ramin Hamshar), Simo Miettinen (46. Drilon Kllokoqi), Tom Mikkola, Shukri Tatli, Esa Vironen, Martin Monikainen, Olli Isosalo, Emrah Okic (46. Vasilis Souflas) ja Xhevdet Gela.


080613 - TPS-peli jo tiistaina 17.6.
TPS Atlantis pelaa Suomen cupin 6. kierroksen ottelun Turun Palloseuraa vastaan tiistaina 17. kesäkuuta. Cup-taisto pelataan Töölön Pallokentällä klo 18.30.

Cup-pelin takia Ykkösen ottelu Atlantis FC - GrIFK siirtyy pelattavaksi myöhemmin.


080612 - Suomen cupissa vastustajaksi TPS
TPS Atlantiksen vastustajaksi Suomen cupin 6. kierroksella arvottiin Turun Palloseura. Ottelu pelataan Helsingissä, mutta TPS:n Intertoto-pelien takia pelipäivä on vielä avoinna.

Atlantis on kohdannut TPS:n virallisissa peleissä viimeksi syksyllä 2000, kun punapaidat pudottivat nousukarsinnoissa turkulaiset Veikkausliigasta.


080611 - Tenkanen kaipaa lisää taistelua
Tenkanen kaipaa kovempaa asennetta punapaidoilta. Atlantis-manageri Aarne Tenkanen ei ole alkuunkaan tyytyväinen punapaitojen alkukauteen Ykkösessä. - Me lähdettiin skabaamaan noususta. Nyt me ollaan viivan alapuolella ja skulataan putoamista vastaan. Se ei meille riitä ja siihen pitää saada muutos.

Tenkanen kaipaa joukkueeltaan kovempaa asennetta. - Viime matsit on ollu munatonta pimputtelua. Osa kundeista ei ole valmiita panemaan itseään likoon jengin puolesta. Siin voi joskus sattuu omaan klabbiin mut ilman taistelua täs sarjas ei voita ketään. Nyt meidän pitää saada tiistain Grani-matsiin baanalle 11 kundia jotka ovat valmiita tekemään duunia jengin eteen.

Tenkanen kaavailee myös vahvistuksia ryhmään elokuun siirtoikkunasta. - Meillä on haussa pari pelimiestä. Tällä hetkellä kaikki ei pelaa sillä tasolla mitä ykköses vaaditaan. Tarkotus on löytää jengiin pari vastuunkantajaa lisää.


080610 - PK-35 vei paikallistaiston
PK:n pääpelivoima oli liikaa Pukinmäessä. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantiksen tuskien taival Ykkösessä jatkui, kun PK-35 oli vahvempi Pohjois-Helsingin derbyssä tiistaina. Pukinmäen karut olosuhteet karsivat ottelusta suurimmat pelilliset hienoudet, mutta PK käänsi fyysisyydellään taiston edukseen maalein 2-0 (0-0).

Avausjakso mentiin hienokseltaan PK-35:n hallinnassa. Isännät panostivat erikoistilanteisiin, joissa joukkueen vahvat pääpelaajat olivat alati vaarallisia. Loppua kohden Atlantis pääsi paremmin mukaan peliin, ja tilanteita alkoi syntyä myös toiseen päähän. Tauolle kuitenkin maalittomassa tasatilanteessa.

Atlantis aloitti vahvasti toisen jakson, ja ainoastaan Matthew McKennan mainiot torjunnat pelastivat isännät. Kesken vieraiden painostuksen PK kuitenkin katkaisi Daniel Taylorin syötön keskialueella, ja nopea vastaisku päättyi Feras Abidin tykitykseen Mika Johanssonin selän taakse 57. minuutilla. Tämän jälkeen Atlantis haki tasoitusta, ja varsinkin Muwahid Sesay oli muutamaan otteeseen lähellä onnistumista. Vesa Kososen lopetti kuitenkin vieraiden pyristelyn iskemällä sivurajaheiton jälkitilanteesta 76. minuutilla pallon toistamiseen Johanssonin selän taakse. Näin loppunumerot PK:lle 2-0.

Atlantiksen kokoonpano: Mika Johansson, Adel Eid, Jussi Hauhia, Ernest Simon, Kalle Vasse, Muwahid Sesay, Jarkko Vähäsarja, Daniel Taylor (74. Zakaria Kibona), Mikko Halonen, Risto Salmi (78. Teemu Kankkunen) ja Xhevdet Gela (66. Lasse Lind).


080609 - Tiistaina Pukinmäessä PK-35 - Atlantis FC
PK-35 Tiistaina Pukinmäessä rytisee, kun perinteiset kiistakumppanit PK-35 ja Atlantis kohtaavat taistelussa Pohjois-Helsingin herruudesta. Ottelu Pukinmäen nurmella alkaa klo 18.30.

PK-35 on aloittanut sarjan vahvasti. Joukkue on kuudesta pelistä kerännyt kolme voittoa ja kolme tasapeliä. Tappiosarakkeessa on vielä ympyriäinen nolla. Maalitykki Petteri Kaijasillan saldona on jo viisi osumaa.

Atlantiksen alkukausi on ollut tuskainen. Ainokainen voitto saalistettiin Kokkolasta, mutta tappioita tilillä on jo kolme. Pukinmäen vierailulle joukkue joutuu ilman pelikiellossa olevaa keskikentän työmyyrää Max Lundbergia sekä maajoukkuetehtävissä olevaa Obi Metzgeriä. Myös pitkäaikaispotilas Janne Mollberg on vielä pitkään sivussa.


080608 - Obi penkillä MM-karsinnoissa
Obi pelasi Sierra Leonen paidassa Nigeriaa vastaan. Kuva: Juha Tamminen. Atlantis-hyökkääjä Obi Metzger oli Sierra Leonen vaihtopenkillä, kun maa kohtasi lauantaina MM-karsintojen ensimmäisessä kotipelissään Nigerian. Obin panoskaan ei kuitenkaan isäntiä auttanut, sillä Nigeria haki Freetownista maukkaan 0-1 vierasvoiton. Voittomaalin viimeisteli hetki ennen päätösvihellystä Evertonin puolustaja Joseph Yobo. Nigeria on kerännyt kahdesta karsintapelistä täydet kuusi pistettä, Sierra Leone on vielä pisteittä.

080607 - Vaikeuksien kautta jatkoon cupissa
Max alusti kaksi maalia ja hankki ulosajon Järvenpäässä. Atlantis kohtasi lauantaina Suomen cupin viidennellä kierroksella Järvenpään Palloseuran. JäPS pisti Keskuskentällä vieraat tiukoille, mutta jatkopaikka heltisi lopulta maalein 1-2 (1-2).

Avausjaksolla JäPS tuli vahvasti. Isännät onnistuivat maalinteossakin peräti kolmesti - kaksi tosin päätyi omaan verkkoon. Molempiin esityön teki Max Lundberg (27. ja 42. min.). JäPS:n osuman viimeisteli kulmasta Jari Heimonen (33. min.).

Toisen jakson alkajaisiksi erotuomari Petteri Järvinen näytti Max Lundbergille toistamiseen keltaista korttia (50. min.), ja punapaidat joutuivat pelaamaan lopun vajaalla. Isännät alkoivat kuitenkin vähitellen väsyä, ja Atlantiksen vastaiskut olivat alati vaarallisia. Tauolla kentälle vaihdettu Muwahid Sesay oli näissä elementissään, mutta helsinkiläisten viimeistely ei ollut terävimmillään. Näin loppunumerot 1-2, ja Atlantis jatkaa cupin kuudennelle kierrokselle.

Atlantiksen kokoonpano: Timo Aaltonen, Jussi Hauhia, Ernest Simon, Fredrik Vikström, Kalle Vasse, Max Lundberg (50. ua), Zakaria Kibona (46. Muwahid Sesay), Jarkko Vähäsarja (69. Janne Arolinna), Daniel Taylor, Mikko Halonen ja Risto Salmi (81. Teemu Kankkunen).


080607 - Akatemia hävisi Kotkalle
Akatemia-beibi Atlantis Akatemian hyvä voittoputki A-nuorten SM-sarjassa katkesi tylysti, kun beibit hävisivät lauantaina Talin nurmella KooTeePeelle maalein 2-4 (1-3).

Akatemia kokeili ottelussa uusittua puolustusryhmitystä. Tämä ei kuitenkaan kovin kaksisesti toiminut, ja kotkalaiset latoivat reilussa puolessa tunnissa taululle lukemat 0-3. Simo Miettisen (45.) ja Xhevdet Gelan (85. rp.) maalit olivat punapaidoille tämän jälkeen enää laiha lohtu. Tappion myötä Akatemian ero sarjakärkeen venähti jo viiteen pisteeseen. Kolmannesta sijasta beibit kuitenkin vielä tappelevat, kun kierroksia on jäljellä kolme.

Akatemian kokoonpano: Ossi Koskela, Timothy Igwe (83. ua.), Mutasim Bayati, Ramin Hamshar (43. Vasilis Souflas), Simo Miettinen (63. Sami Helotie), Tom Mikkola, Shukri Tatli, Martin Monikainen, Olli Isosalo, Drilon Kllokoqi (58. Emrah Okic) ja Xhevdet Gela.


080606 - Ronald otti taas yleisönsä
Ronald & Ässä-tyttöjä Ronald McDonald keräsi jälleen suursuosion Atlantiksen futiskoululaisten keskuudessa, kun pallotaituri saapui esittämään temppujaan pikku koululaisille. Helteisissä oloissa vietetty kouluviikko tarjosi muutenkin mukavia muistoja ja arvokasta oppia tuleville pelimiehille ja -naisille.

080605 - Teme palasi harjoituksiin
Teme palasi treeneihin. Viime kauden Atlantis-kippari Teemu Kankkunen liittyi punapaitojen harjoitusrinkiin torstaina. Kuuden kuukauden maailmanympärysmatkalta kotiutunut Kankkunen tekee jälleen hiljakseen paluuta futisviheriöille. Kunhan mies vähitellen saadaan urheilijan mittoihin, hänet nähtäneen jälleen tositoimissa Atlantis-paidassa.

080605 - Cup-viikonloppu edessä
Suomen Cup Loppuviikon aikana pelataan pääkaupunkiseudulla runsaasti Suomen Cupin viidennen kierroksen otteluita. Atlantis matkustaa lauantaina Järvenpään Palloseuran vieraaksi. Cup-taisto alkaa Järvenpään Keskuskentällä klo 16.30.

Jo torstaina pelataan Helsingissä mielenkiintoinen cup-ottelu, kun Atlantiksen yhteistyöseura HDS haastaa Finnair Stadiumilla klo 18.30 HJK:n liigamiehistön. HDS:n riveissä nähdään mm. Atlantiksen mukana kevään harjoitellut Lorenzo Guerrero.


080604 - Akatemia haki pinnat Jyväskylästä
Suke iski voittomaalin. Atlantis Akatemia haki maukkaan vierasvoiton A-nuorten SM-sarjassa, kun helsinkiläiset kukistivat Jyväskylän Hippoksella JJK:n maalein 0-2 (0-1).

Avausjakso oli Akatemialta mainiota peliä. Vieraat puhkoivat kerta toisensa jälkeen JJK:n alakerran, mutta viimeistely oli tuskaista. Jakson ainokaisen iski 24. minuutilla kulman jälkitilanteesta Shukri Tatli - Kosovon lahja Stadin futikselle ja Vantaan pissiksille.

Toisella jaksolla JJK pääsi paremmin mukaan peliin. Isännät hakivat tasoitusta erikoistilanteista, mutta tuloksetta. Vihdoin 84. minuutilla Xhevdet Gelan pitkä avaus tavoitti Zakaria Kibonan, joka jatkoi suoraan Timothy Igwelle ja tämä sijoitti pallon varmasti verkkoon. Näin loppunumerot 0-2 helsinkiläisille.

A-nuorten SM-sarjassa on seitsemän kierroksen jälkeen neljän joukkueen kärkiryhmä kahden pisteen sisällä. Mukana kärkinelikossa on kova helsinkiläiskolmikko HJK, Atlantis ja PK-35 sekä turkulainen TPS.

Akatemian kokoonpano: Ossi Koskela, Zakaria Kibona, Mutasim Bayati, Simo Miettinen (81. Vasilis Souflas), Tom Mikkola, Shukri Tatli, Martin Monikainen (90. Ramin Hamshar), Olli Isosalo, Emrah Okic (60. Sami Helotie), Drilon Kllokoqi (67. Timothy Igwe) ja Xhevdet Gela.


080603 - Ei tuliaisia Hämeenlinnasta
Mikko raatoi keskikentällä. Kuva: Juhani Järvepää. Atlantiksen Hämeenlinnan vierailu ei tuonut täydennystä pistepussiin, sillä isäntäjoukkue FC Hämeenlinna nousi kahdella toisen jakson maalilla 2-0 (0-0) voittoon.

Atlantis aloitti pelin vahvasti. Ensimmäiset 25 minuuttia pallo pysyi tiukasti Hämeenlinnan kenttäpäädyssä. Mutta kun punapaidat eivät hödyntäneet hallintaansa, isännät pääsivät vähitellen mukaan peliin.

Toiselle jaksolle Hämeenlinna tuli vahvasti. Isäntien maalitykki Pekka Sihvola pääsi jo 48. minuutilla ohjaamaan keskityksen Mika Johanssonin selän taakse. Jatkoa seurasi 64. minuutilla, kun Markus Joenmäki täräytti vasurillaan vaparin 25 metristä Atlantiksen verkkoon. Tästä helsinkiläiset eivät enää nousseet, ja näin isännille riemukas 2-0 voitto.

Atlantiksen kokoonpano: Mika Johansson, Panu Autio, Jussi Hauhia, Ernest Simon, Fredrik Vikström, Kalle Vasse, Max Lundberg, Muwahid Sesay (78. Risto Salmi), Jarkko Vähäsarja (72. Xhevdet Gela), Mikko Halonen ja Max Thibault (67. Zakaria Kibona).


080602 - Tiistaina Hämeenlinnaan
FC Hämeenlinna Atlantis matkustaa tiistaina vierailulle Hämeenlinnaan, missä luvassa on tuima taisto Ykkösen sarjapisteistä. Ottelu alkaa Kaurialan stadionilla klo 18.30.

Isäntäjoukkue FC Hämeenlinnan alkukausi ei ole sujunut toiveiden mukaisesti. Joukkue on pelannut tasaisia otteluita, mutta pistepussi on pysynyt laihana. Viimeksi tuli Vuosaaressa 1-2 tappio Viikingeille.

Myöskään Atlantiksen leirissä ei olla tyytyväisiä alkukauden saavutuksiin. Punapaidoilla on viidestä pelistä viisi pistettä, ja kärkiryhmät ovat jo hyvän matkaa karussa. Suunta on kuitenkin kohti parempaa, sillä kolme viimeisintä ottelua ovat sujuneet tappioitta.


080602 - Molli heitti kepit nurkkaan
Molli pääsi eroon kepeistä. Kuva: Juhani Järvepää. Atlantis-hyökkääjä Janne Mollbergin toipuminen otti askeleen eteenpäin, kun maalitykki palautti torstaina kävelykepit sairaalaan. Helmikuisessa Viikingit-pelissä sääriluunsa katkaissut Mollberg saa nyt liikkua omin avuin, ja samantien käynnistyi pitkä kuntoutusjakso. Tavoitteena hyökkääjällä on paluu viheriöille vielä syksyn viimeisiin peleihin.

080601 - Kovia nimiä Futiskoulussa
Freda opettaa junnuja Atlantiksen Futiskoulussa. Kuva: Juhani Järvepää. Atlantiksen Futiskoulussa nähdään iso joukko edustuksen pelimiehiä. Oppia pikkufutaajille tulevat ensi viikon aikana tarjoamaan Panu Autio, Adel Eid, Xhevdet Gela, Muwahid Sesay, Fredrik Vikström ja Jarkko Vähäsarja.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)