Uutiset

UUTISET 1.-31.7.2005

050729 - Kososelle jatkosopimus
Vesa allekirjoitti jatkosopimuksen. Kuva: Juhani Järvenpää. Vesa Kosonen (s. 1976) on pidentänyt ennenaikaisesti pelaajasopimustaan Atlantiksen kanssa. Uusi sopimus jatkuu kauden 2006 loppuun.

Kosonen on tällä kaudella ollut Ykkösen maalipörssin kuumia nimiä. Tällä hetkellä hyökkääjäjärkäle jakaa Ykkösen maalintekijätilaston kärkipaikan PK-35:n Petteri Kaijasillan kanssa. Molemmilla on 14 kierroksen jälkeen koossa 11 osumaa.

Atlantis-luotsi Pasi Pihamaa on erittäin tyytyväinen Kososen jatkopaperiin. -Vesa on parissa vuodessa kehittynyt huomattasti pallollisessa pelaamisessaan. Mies on myös fyysisesti tällä hetkellä elämänsä vireessä.


050728 - Akella onnistunut leiri
Akke kiinnosti skottiseuroja. Axel Orrströmin kaksiviikkoinen Skotlannin leiri sujui mainiosti. Ensimmäisen viikon Akke treenasi I divisioonan Hamilton Academicalin riveissä, ja esitys treenimatseissa toi rutkasti kiitosta valmennusjohdolta. Toinen viikko kului saman sarjatason St. Mirrenin mukana, ja täällä suomalaispelurista innostuttiin niin paljon, että poika kutsuttiin uudestaan näytille ensi joulukuussa.

050726 - Kimmo ottaa roolia
Kimmo on iskussa. Kimmo Sivula on noussut Atlantis-miehistössä näkyvään rooliin. Alkukauden penkinlämmittäjä pääsi Raumalla Pallo-Iiroja vastaan avaukseen, ja on sen jälkeen ollut vasemman laidan vakiomiehiä. Vasemman pakin ja vasemman linkin paikalla viihtyvä ikitaistelija on parantanut esityksiään koko ajan, ja kahdessa viime pelissä fanien asiantuntijaraati on palkinnut Kimmon punapaitojen parhaana.

Pasi Pihamaa on tyytyväinen Sivulan kehitykseen. -Kimmo ei ole mikään taitopelaaja, mutta asenne ja työmoraali korvaavat tässä lajissa paljon. Pallollinen pelaaminen on pelituntuman myötä mennyt koko ajan parempaan suuntaan, ja viime peleissä tämä on näkynyt myös tulostaululla.


050725 - Spangar palaa Käpylän Palloon
Stinky ohittamassa Kangaskorpea. Kuva: Juhani Järvenpää. Ville Spangar palaa takaisin viimevuotisen seuransa Käpylän Pallon miehistöön. Atlantiksen keskikentällä vähäiselle peliajalle jäänyt Stinky on ensi vaiheessa lainassa Kakkosen kärkiryhmiin kuuluvassa KäPa:ssa elokuun loppuun, minkä jälkeen taikavasurin tilannetta tarkastellaan uudelleen.

050724 - Atlantis haki revanssin
Miika iski avausmaalin. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantiksen Lappeenrannan vierailu sujui iloisissa merkeissä. Hyvällä asenteella taistellut helsinkiläisjoukkue nappasi mukaansa täyden pistepotin maalein 2-3 (1-3). Keväällä Rakuunat oli Bolliksella parempi samoin lukemin, joten voitto maistui punapaidoille erityisen makealta.

Atlantis lähti taistoon terävästi. Vitali Suetovilla oli mainio maalipaikka jo 3. minuutilla, mutta Tatu Niskanen isäntien maalilla torjui näyttävästi. Tämän jälkeen Rakuunat sai otteen pelistä, mutta Atlantiksen kahdella Rakuunoiden ex-pelimiehellä (Tero Heikkilä ja Kimmo Sivula) vahvistettu puolustus taisteli hyvin. Avausmaali nähtiin 26. minuutilla, kun Miika Jokiperä puski kulmasta voimalla kohti Rakuuna-maalia. Niskanen torjui eteensä, mutta Miika ehti ensimmäisenä jatkopalloon ja iski 0-1. Rakuunoiden kuittaus nähtiin vain kolme minuuttia myöhemmin. Henri Ronin unelmaveto upposi vastustamattomasti oikeaan yläkulmaan. Punapaidat eivät kuitenkaan masentuneet. Tero Heikkilä vapautti 32. minuutilla Feras Abidin läpiajoon, ja taskuraketti viimeisteli varmasti 1-2. Minuuttia ennen taukovihellystä Kimmo Sivula keskitti vielä vasemmalta Rakuuna-maalille kovan laakapallon, mikä kimposi Tomi Pakarisesta omaan verkkoon.

Toisella jaksolla Atlantis kontrolloi pitkään pelitapahtumia. Ratkaisun paikka oli 69. minuutilla, kun Vesa Kosonen ja Feras Abid olivat kaksin Niskasta vastaan. Vesa syötti Fefelle, ja tämä tälläsi pallon verkkoon, mutta rajamiehen lippu oli pystyssä. Vain minuuttia myöhemmin tapahtui toisessa päässä. Punapaitojen purkupallo osui Michael Mensahiin, joka löysi takatolpalta Jouni Auran ja 2-3. Rakuunat sai nyt uudelleen hengen päälle. Atlantis ei kuitenkaan hermostunut, vaan loppuminuutit pelattiin varmasti. Adam Highfield haki mainiosti ne pallot, jotka läpäisivät punaisten puolustuslinjan. Näin loppulukemat Kimpisellä 2-3.


050723 - Haapimaa siirtyy Ouluun
Petri Haapimaa Atlantis-toppari Petri Haapimaa (s. 1976) siirtyy AC Ouluun. Seurat pääsivät lauantaina sopimukseen siirron yksityiskohdista, joten punainen kakkonen ei ole mukana Atlantis-miehistössä enää sunnuntain Rakuunat-pelissä. Haapis ehti edustaa Atlantista yhdessätoista Ykkösen ja Suomen cupin pelissä ja oli koko kauden Pasi Pihamaan ehdottomia luottopelaajia.

Haapimaan siirron taustalla on tyttöystävän työn siirtyminen Ouluun. Muuttopäätöstä joudutti vielä Haapikselle Oulusta järjestynyt opiskelupaikka. Atlantis kiittää kuluneesta ajasta ja toivottaa hyvää jatkoa uusissa ympyröissä!


050723 - Sunnuntaina vuorossa Lappeenrannan vierailu
Rakuunat Atlantiksen vieraspelikiertue jatkuu sunnuntaina Lappeenrannassa, missä punapaidat kohtaavat Kimpisellä Rakuunat klo 19.00. Esiotteluna pelataan klo 16.30 Rakuunoiden ja Atlantiksen ´95-joukkueiden välinen koitos.

Rakuunat on viime viikkoina ollut vahvassa vireessä kotiareenallaan. Pienellä pelaajaringillä operoiva lappeenrantalaisjoukkue peluuttaa otteluissaan yleensä kahta-kolmea MyPa:n sopimuspelaajaa, jotka tuovat tarvittavaa leveyttä kapeaan ryhmään. Isänniltä on sunnuntaina pelikiellon vuoksi sivussa Pasi Hovi, mutta rajusti taisteleva lappeenrantalaisjoukkue Atlantista varmasti odottaa.

Atlantis saa takaisin kokoonpanoon pelikiellosta vapautuneet Miika Jokiperän ja Vitali Suetovin. Keskiviikon OLS-pelissä väsyneeltä vaikuttanut Atlantis-miehistö on nyt ladannut akkujaan muutaman päivä, ja sunnuntaina kentällä pitäisi esiintyä jälleen iskukykyinen helsinkiläisjoukkue. Rakuunat haki keväällä Pallokentältä pisteet maalein 2-3, joten punapaidat tulevat Kimpiselle revanssi mielessään.


050723 - Late hakee peliaikaa Hyvinkäältä
Maskotti lähetettiin Hyvinkäälle. Polvivammasta toipunut Lauri Kuusela hakee pelituntumaa Hyvinkäältä. Pikakiitäjä pelaa kolme ottelua HyPS:n paidassa Kakkosessa. Ensimmäinen koitos uusissa ympyröissä on sunnuntaina Kontulassa.

Kuusela loukkasi polven eturistisiteen marraskuussa. Alkukauden Late on toiminut joukkueen maskottina, mutta nyt edessä on paluu tositoimiin. Kolmen HyPS-pelin jälkeen laituri palaa takaisin Pihamaan miehistöön.


050722 - Bruun EIF:n riveihin
Janne hakee peliaikaa Tammisaaresta. Akatemia-maalivahti Janne Bruun siirtyy lainalle Ekenäs IF:n miehistöön Kakkoseen. Pesti kestää ensi vaiheessa elokuun loppuun. Parhaillaan varusmiespalvelusta suorittava Janne ei armeija-aikanaan ole päässyt harjoittelemaan niin säännöllisesti, että olisi kyennyt kunnolla haastamaan Adam Highfieldiä tai Antti Ristimäkeä. Tammisaaren komennus tarjoaa nuorukaiselle kuitenkin arvokkaita peliminuutteja Kakkosessa.

050721 - Atlantis ´93 matkalla huipulle - haluatko mukaan?
Atlantis ´93 Alantis ´93 lähtee syyskierrokselle hyvässä iskussa. Kesä on harjoiteltu ja ladattu akkuja sopivassa suhteessa. Hesa Cupissa tie päättyi puolivälierissä harmittavaan 2-3 tappioon HJK:lle.

Suunnitelmat tulevalle kaudelle ovat jo pitkällä. Joukkueen kapeaa pelaajarinkiä (14 poikaa) tullaan vahvistamaan 5-6 uudella pelimiehenalulla. Talvella harjoitellaan 4-5 kertaa viikossa. Keväällä leireillään Eerikkilässä ja kesällä joukkue suuntaa harjoitusleirille Bulgarian viheriöille.

Lisätietoa joukkueen toiminnasta antavat valmentaja Juha Ikäheimo (puh. 0400-629423) sekä joukkueenjohtaja Taina Paro-Kumpulainen (puh. 040-7336157).


050720 - Atlantis nappasi tärkeät pinnat
Adam piti nollan. Kuva: Juhani Järvenpää. Suurta futisnautintoa Atlantis ja OLS eivät Talin urheilupuistossa esittäneet, mutta kolmesta arvokkaasta sarjapisteestä tässäkin pelissä väännettiin. Isäntäjoukkue oli viimeistelyssään sen verran tehokkaampi, että nappasi täyden pistepotin maalein 2-0 (1-0).

Atlantis pelasi avausjakson myötätuuleen ja hallitsi pelitapahtumia kohtuullisen selvästi. Maalinteko tiukasti puolustanutta oululaisryhmää vastaan oli kuitenkin vaikeaa. Ainoa osuma nähtiin 34. minuutilla, kun Matias Juvonen pelasi kulman takaviistoon Kimmo Sivulalle, joka tykitti avausmaalinsa punapaidassa tärkeään paikkaan.

Toisella jaksolla tuulen selkänsä taakse saanut OLS intoutui hakemaan tasoitusta uudella ryminällä. Oululaiset tuhrivat kuitenkin maalipaikkansa epätarkkaan ratkaisusyöttöön tai ponnettomaan viimeistelyyn. Pasi Pihamaa yritti tuoda uutta virtaa punapaitojen peliin heittämällä kentälle Feras Abidin, Ville Kaipaisen ja Janne Arolinnan. Virtaa ei juuri lisää tullut, ennen kuin Fefe 86. minuutilla vapautti kotijoukkueen kannattajat tuskasta ampumalla Matias Juvosen keskityksestä loppunumerot 2-0.


050720 - Talissa hyvät puitteet
Talin katsomo. Atlantiksen väliaikainen kotiareena Talin urheilupuisto tarjoaa hyvät puitteet Ykkösen futikselle. Pelikenttä on Hesa Cupin jälkeenkin kohtuullisessa kunnossa ja Bollista jopa pari metriä leveämpi (105m x 70m). Kuppi-istuimin varustettu katsomo sijaitsee aivan kentän vieressä ja vetää 900 katsojaa.

Sisäänkäynti alueelle tapahtuu jalkapallohallin vasemmalta puolen. Hallin kautta kentälle pääsevät ainoastaan joukkueet sekä ottelun tuomaristo.

Atlantis pelaa Talin futispyhätössä ainakin tämänpäiväisen OLS-ottelun sekä tulevan paikallistaiston PK-35:tä vastaan (2. elokuuta). Tervetuloa kannustamaan punasinisiä myös Taliin!


050719 - Keskiviikkona vastassa OLS Talissa
Oulun Luistinseura Atlantis kohtaa keskiviikkona kotonaan Oulun Luistinseuran. Yleisurheilun MM-kisavalmistelujen takia ottelu pelataan Talin urheilupuistossa alkaen klo klo 19.00.

OLS on Atlantikselle tuttu vastus. Viime syksynä joukkueet kävivät nousukarsinnoissa tiukan taiston paikasta auringossa, minkä helsinkiläiset selvittivät edukseen vasta jatkoajalla. Oululaiset nostettiin Ykköseen keväällä Jazzin luovuttua sarjapaikastaan.

Kevätkierros on ollut OLS:lle vaikea. Nuori joukkue on kerännyt vasta viisi pistettä, vaikka monessa ottelussa oululaiset ovat tarjonneet pelillisesti tiukan vastuksen. Taistelumielellä joukkue saapuu myös Helsinkiin.

Atlantiksella on alla kaksi tappiopeliä. Sekä Tampereen että Vaasan vierailuilla punapaidat eivät pystyneet aivan parhaimpaansa, mikä näkyi lopputuloksissa. Nyt kurssia yritetään kääntää nousuun kotiareenalla. Urakkaa vaikeuttaa hieman Miika Jokiperän ja Vitali Suetovin pelikiellot. Sivussa ovat myös armeijan juuri aloittanut O-P Jurvainen sekä Skotlannissa näytillä oleva Axel Orrström.


050718 - ´92-ikäluokka vahvistuu
Malmin Palloseura Atlantiksen ´92-syntyneiden poikien ikäluokka saa tuntuvan vahvistuksen, kun Malmin Palloseuran Hornet-joukkue siirtyy kokonaisuudessaan punapaitoihin. Kevätkierroksella piirin 1. lohkossa pelanneessa MPS-joukkueessa on 16 pelimiestä, jotka kaikki vaihtavat nyt punasinisiin väreihin. Tervetuloa uudet atlantislaiset!

Atlantiksella on entuudestaan ysikakkosissa kaksi joukkuetta: Atlantis ´92 ja Atlantis ´92/Dynamo. Nyt piirisarjaan osallistuu kolmantena miehistönä Atlantis ´92/Team. Näistä ´92 toimii seuran edustusjoukkueena, Team haastajajoukkueena sekä Dynamo harrastejoukkueena.


050717 - Vaasa jäi valloittamatta
Made avasi maalitilinsä Ykkosessä. Hiutalahden taika säilyi Atlantiksen yllä, kun joukkue jälleen kerran joutui lähtemään pitkälle paluumatkalle Helsinkiin tyhjin käsin. VPS oli kotiareenallaan vahvempi maalein 4-2 (1-1). Punapaidat eivät ole vuosien varrelta saalistaneet Vaasasta vielä pistettäkään.

Isäntäjoukkue VPS lähti peliin vahvasti, mutta Atlantis pääsi hyvin mukaan taistoon, kun Risto Salmi vapautti Vesa Kososen läpiajoon 12. minuutilla ja tämi ohitti helposti vastaan tulleen Peter Kaupin. Vaasa kuitenkin kuittasi vain viisi minuuttia myöhemmin, kun kentän hahmo Jani Uotinen pääsi vapaasti tykittämään 20 metristä tasoituksen. Punapaidoilla oli avausjaksolla useampia paikkoja lisämaaleihin, mutta verkkoon asti palloa ei saatu. Tuloksettomaksi jäi myös isäntien loppuminuuttien vahva painostusjakso.

Toisella jaksolle Atlantis sai jälleen mainion alun, kun 54. minuutilla Matias Juvonen puski Vitali Suetovin keskityksestä 1-2. Tämä hiljensi vaasalaisyleisön, mutta Jari Pyykölän luotsaama VPS-miehistö ei taipunut. Raitapaidat taistelivat kovalla asenteella ja tulostakin tuli: 67. minuutilla vapaaksi unohdettu Jonas Britschgi sijoittu tasoituksen Uotisen esityöstä, 71. minuutilla Jens Nygård tykitti paristakympistä 3-2 ja 80. minuutilla Jyri Hietaharju samoilta etäisyyksiltä 4-2. Helsinkiläisten iltaa synkensi vielä Miika Jokiperän kuumeneminen VPS:n Miika Ekströmin provosointiin ja siitä seurannut punainen kortti 87. minuutilla. Miikan lisäksi myös korttitilinsä täyteen saanut Vitali Suetov huilaa keskiviikon OLS-pelin.


050716 - Epa lähtee mukaan Vaasaan
Epa palaa kokoonpanoon. Atlantis matkustaa sunnuntaina Vaasaan VPS:n vieraaksi. Viime kierroksella Mikkelille hävinnyt vaasalaismiehistö on lehdistössä nostettu jo vahvimmaksi nousijakanditaatiksi muiden ennakkosuosikkien kompuroitua alkukierroksilla. VPS:n kotiareena Hietalahti on vierasjoukkueille perinteisesti paha paikka, eikä Atlantiskaan ole vuosien varrella saanut sieltä vielä pistettäkään kotiinviemiseksi.

Vaasan bussiin hyppää mukaan myös juuri Australiasta kotiutunut hyökkääjävirtuoosi Eero Voipio. Persoonallinen kärkimies on Atlantiksen kolmen viime kauden maalikuningas ja fanikatsomon suursuosikki. Mikäli Epa sunnuntaina kentällä nähdään, selässä komeilee tuttu numero 16.


050715 - Akke näytillä Skotlannissa
Akke esittelee taitojaan Skotlannissa. Atlantiksen keskikenttätaituri Axel Orrström (s. -86) harjoittelee kaksi viikkoa Skotlannin I divisioonaseurojen mukana. Kuluvan viikon Akke on treenannut Hamilton Academicalin riveissä. Eilen oli ohjelmassa ensimmäinen harjoituspeli, mistä suomalaispeluri oli saanut mukavan positiivista palautetta skottiseuran valmennusjohdolta.

Ensi viikon Orrström viettää St. Mirrenin harjoitusvahvuudessa. Takaisin Suomeen Akke palaa 25. heinäkuuta, joten häneltä jää sunnnuntain VPS-vieraspeli sekä ensi keskiviikon OLS-kotiottelu väliin.


050715 - Tie nousi pystyyn
Hesa Cup Puolivälieriin selviytyneet Atlantis-joukkueet esittivät perjantaina kaikki upeaa taistelua, mutta vastustajat pistivät vielä rahtusen paremmaksi. Lauantain finaalipeleissä punapaitoja ei näin tänä vuonna nähdä.

Atlantis ´90 väänsi C-pojissa tiukasti PK-35 Malmin kanssa, mutta naapurit nappasivat lopulta jatkopaikan viime hetken puskumaalilla 0-1. Atlantis ´92 esitti ajoittain näyttävää hyökkäyspeliä HJK:ta vastaan, mutta sinivalkoisen olivat vielä askeleen edellä ja jatkavat ansaitusti maalein 0-2. Atlantis ´93 kohtasi myös HJK:n ja hankki avausjaksolla jo 2-0 johdon. Klubi-junnut saivat kuitenkin toiselle jaksolle myötätuulen tuekseen ja nousivat lopulta 2-3 voittoon.

Vaikka tappiot Atlantis-junnuja tänään riepovatkin, kaikki kolme puolivälierä-joukkuetta pelasivat mainion turnauksen. Mukavia muistoja ja arvokasta oppia kertyi varmasti roppakaupalla myös muiden Atlantis-joukkueiden pelimiehille. Kiitokset vielä kaikille atlantislaisille hienosta panoksesta Hesa Cupissa!


050714 - Koko kolmikko kahdeksan joukkoon
Hesa Cup Kaikki kolme pudotuspeleihin selviytynyttä Atlantis-joukkuetta jatkavat urakkaansa Hesa Cupissa perjantaina. Atlantis ´90 yllätti C-pojissa Ribinskin ja kohtaa klo 13.00 Käpylässä PK-35 Malmin. Atlantis ´92 pudotti pilkkukisan jälkeen kovan Kontun ja saa klo 12.00 Talissa vastaansa HJK:n. Atlantis ´93 pisti vielä paremmaksi, sillä joukkue tiputti rankkareilla sekä JäPS:n että EIF:n. Urakka jatkuu perjantaina klo 13.00 Käpylässä, kun vastaan asettuu HJK. Joukkueiden otteluohjelmat ja tulokset löytyvät osoitteesta www.helsinkicup.fi.

050714 - Kolme Atlantis-joukkuetta pudotuspeleihin
Hesa Cup Kolme Atlantis-joukkuetta jatkaa Hesa Cupissa A-finaalien pudotuspeleihin. Atlantis ´90 oli omassa alkulohkossaan kakkonen ja kohtaa pudotuspeleissä Ribinskin. Suvereenisti lohkonsa voittanut Atlantis ´92 puolestaan saa vastaansa voittajan ottelusta VJS-Kontu. Lohkokakkosena jatkava Atlantis ´93 aloittaa pudotuspelit vastustajanaan JäPS. Kaikki Atlantis-joukkueet pelaavat jatkopelinsä torstaina Käpylän urheilupuistossa. Joukkueiden otteluohjelmat ja tulokset löytyvät osoitteesta www.helsinkicup.fi.

050713 - Zaka sairaslistalle
Zaka huilaa lähiviikot. Akatemia-pelaaja Zakaria Kibona loukkasi maanantaina nilkkansa nivelsiteet Atlantiksen C-junnujen Hesa Cupin ottelussa. Edustusjoukkueen fysio Hanne Kalliomäki määräsi pojan loppuviikoksi täydelliseen lepoon. Ensi maanantaina alkaa kuntoutusohjelma, mutta takaisin pelikentille Zaka palaa vasta 6-8 viikon päästä.

050712 - Seurapiiriuutisia
OHO! 13.07.2005 Keskiviikkona ilmestyvä uusi OHO-lehti omistaa kokonaisen sivun viimeviikkoiselle Viikingit-pelille ja sen pääosan esittäjille. Mukana kuvissa koko joukko tuttuja atlantislaisia - mm. Adam Highfield, Vesa Kosonen, Pasi Pihamaa ja Aarne Tenkanen. Lehdistön ihannepoikamme varastaa jälleen shown hääsuunnitelmillaan. Adam taas on napannut kainaloonsa vaarallisen blondin. Lue viimeisimmät Atlantis-juorut uudesta OHO:sta!

050711 - Hesa Cup pääsi vauhtiin
Hesa Cup Helsinki Cup pyörähti maanantaina käyntiin pääkaupunkiseudun kentillä. Yli 16.000 junioripelaajaa osallistuu Hesa Cupin 30-vuotisjuhlaturnaukseen. Mukana on myös toistakymmentä Atlantis-joukkuetta. Punapaidoista pirteästi esiintyivät maanantaina mm. ´90 ja ´92, jotka molemmat voittivat avauspäivän kummatkin pelinsä. Kaikkien joukkueiden otteluohjelmat ja tulokset löytyvät osoitteesta www.helsinkicup.fi.

050711 - Uusi matsiraportti fanisivuilla
Vekku-Nalle Atlantis-fanien uusi matsiraportti eilisestä Tampereen matkasta löytyy nyt Fanitoiminta-valikosta. Mukana mm. edustavaa kuvamateriaalia Ykkösen parhaasta faniryhmästä. Käykää ihastelemassa!

050711 - O-P ja Markus armeijan harmaisiin
O-P vaihtaa tänään punapaidan SA-Intin harmaaseen. Kuva: Juhani Järvenpää. Otto-Pekka Jurvainen ja Markus Alopaeus ilmoittautuvat tänään Santahaminassa armeijan palvelukseen vähintäin seuraavan kuuden kuukauden ajaksi. O-P on ollut alkukaudesta Pasi Pihamaan luottopelaajia ja esittänyt lupaavia otteita keskikentän vasemmalla laidalla. Markuksen kausi on toistaiseksi mennyt kuntosalilla keväällä leikatun polvivamman parantelussa. Make otti viime viikolla ensimmäiset juoksuaskeleet leikkauksen jälkeen, mutta paluu joukkueharjoituksiin on edessä vasta loppukesästä.

050710 - PP-70:n kotitaika piti
Atlantiksen taskuraketti Fefe oli jatkuvasti tamperelaisten riesane, mutta tulosta ei tällä kertaa tullut. Kuva: Juhani Järvenpää. Isäntäjoukkue PP-70:n maine vahvana kotijoukkueena sai lisäpontta, kun tamperelaiset kukistivat Atlantiksen Tammelassa 1-0 (1-0). Atlantiksen upea faniryhmä kannusti suosikkejaan läpi ottelun, mutta tällä kertaa sinisessä vierasasussa pelannut helsinkiläisjoukkue ei saanut rutistettua tasoitusosumaa.

Pelin ainokainen nähtiin 19. minuutilla, kun ottelun parhaana palkittu Jarno Eränen ehti pystysyöttöön juuri ennen vastaantullutta Antti Ristimäkeä ja tuikkasi pallon verkkoon. Tämän jälkeen Atlantis hallitsi pelitapahtumia, mutta toinen helleottelu neljän päivän sisään sekä muutaman avainpelaajan puuttuminen pelikieltojen ja loukkaantumisten takia näkyivät helsinkiläisten pelissä. Todelliset maalipaikat jäivät vähiin - parhaina Feras Abidin läpiajo avausjakson lopulla, jonka ex-atlantislainen Antti Peltonen PP-70:n maalilla varmasti selvitti sekä Matias Juvosen paitsiomaali 65. minuutilla.


050709 - Huomenna Tammelaa valloittamaan
PP-70 Atlantis matkustaa sunnuntaina Tampereelle PP-70:n vieraaksi. PP-70 on tällä kaudella hankkinut vahvan kotijoukkueen maineen. Punamustat ovat kotiareenallaan Tammelassa voittaneet viidestä pelistään neljä. Tamperelaiset ovat näissä viidessä kotipelissä iskeneet 11 maalia. Jarno Eränen ja Samu Ruisniemi ovat onnistuneet paikkaamaan Myllykoskelle siirtyneen Mikko Mäkelän jättämän aukon, ja myös Samuli Laitila on nostanut profiiliaan hyökkäyspäässä. Isossa roolissa on ollut myös kokenut keskikenttäpeluri Joni Lehtonen, sillä miehellä on kasassa jo kuusi maalisyöttöä.

Kotijoukkueen valmentaja Veijo Visuri odottaakin hyvää ja vauhdikasta peliä sunnuntaina. -Varmasti luvassa on kahden pelaavan joukkueen viihdyttävä ja vauhdikas taistelu. Atlantis on ollut sarjassa miellyttävä yllätys ja pelannut erittäin hyvin. Meidän pitää pystyä äärimmäisen tasapainoiseen suoritukseen, jotta pystymme säilyttämään Tammelan kotitaian.

Atlantis joutuu Tampereelle ilman kahta avainpelaajaansa, sillä sekä Miika Jokiperä että Vesa Kosonen ovat sunnuntaina sivussa varoitustilin täyttymisen vuoksi. Myös Juha Jussila on poissa vahvuudesta jalkavamman vuoksi. Viikingit-pelissä loukkaantuneiden Petri Haapimaan ja Sami Hakalan pelikunto selviää vasta ottelupäivänä.

Atlantiksella on vanhastaan Tammelasta sekä upeita että katkeria muistoja. Marraskuussa 2001 punapaidat juhlivat siellä Suomen cupin voittoa. Lokakuussa 1999 juhlittiin myös - tosin hiukan liian aikaisin. Tampere United nousi lopulta väkisin voittoon ja samantien Veikkausliigaan. Atlantiksen nousu jäi näin vuotta myöhemmäksi. Nytkin helsinkiläisiä kannustamaan lähtee bussillinen faneja, jotka yrittävät piiskata suosikkejaan murtamaan PP-70:n vahvaa kotitaikaa.


050708 - Sunnuntaina fanibussi Tampereelle
Fanit lähtevät Tampereelle. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis-fanit lähtevät sunnuntaina fanibussilla seuraamaan PP-70-Atlantis - ottelua Tampereelle. Mukaan on ilmoittautunut jo yli 30 innokasta atlantislaista, joten bussissa on vielä viitisentoista paikkaa vapaana.

Matkaan lähdetään klo 16.00 Pukinmäen kentältä kirjaston edestä. Paluu samaan paikkaan noin klo 23.00. Reissun hinta on 12 euroa + ottelulippu. Lisätietoa ja ilmoittautumiset seuran toimistoon (puh. 041-435 11 65). Tervetuloa mukaan pitämään hauskaa!


050707 - Madella vahva debyytti
Made vauhdissa. Kuva: Juhani Järvenpää. Matias Juvonen pelasi keskiviikkona kauden ensimmäisen sarjapelinsä. Keskikentän työmyyrä raatoi vahvalla asenteella täydet 90 minuuttia ja antoi upean syötön ottelun avausmaaliin.

Pasi Pihamaa oli erityisen tyytyväinen Juvosen debyyttiotteluun. -Made teki kentällä valtavan työmäärän. Kyselin jo toisella jaksolla, että jaksaako loppuun saakka, mutta kaveri vaan näytti, että ei hätää ja painoi eteenpäin. Illan kruunasi vielä nappikeskitys Vitalin maaliin.


050707 - Epa palasi treeneihin
. Pallojonglööri Eero Voipio on liittynyt jälleen Atlantiksen harjoitusvahvuuteen. Kahdeksan kuukautta Australiassa viettänyt hyökkääjä palasi Suomeen keskiviikkona ja suuntasi suoraan lentokentältä Bollikselle ihastelemaan Atlantiksen voittoa Viikkareista. Torstaina oli vuorossa ensimmäiset treenit tutuissa ympyröissä.

050706 - Atlantis vei Bolliksen trillerin
Siellä lepää... - 2-0. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis ja Viikingit tarjosivat kiihkeän paikallisderbyn Pallokentän runsaslukuiselle yleisölle. Kotijoukkue vei upean futisjuhlan lopulta maalein 2-1 (0-0).

Säänhaltijat olivat suosiollisia illan taistolle, sillä kaupunkia kastellut sadekuuro postui Pallokentän maisemista puoli tuntia ennen ottelun alkua, ja aurinko helli kauden ennätysyleisöä (628 katsojaa) koko pelin ajan. Yleisö jaksoi kannustaa suosikkejaan niin kiihkeästi läpi ottelun, että viereisellä stadionilla suoritetut FC Venuksen kuvaukset päätettiin suosiolla keskeyttää ottelun ajaksi.

Tuntuu hyvältä... Kuva: Juhani Järvenpää.

Ottelun avausjakso oli tarkkaa peliä molemmilta joukkueilta. Viikingit aloitti terävästi, mutta vähän kerrassaan Atlantis otti keskikentän haltuunsa. Punapaitojen nelikko O-P Jurvainen, Risto Salmi, Vitali Suetov ja Matias Juvonen rakensivat muutaman tekopaikankin, mutta tauolle lähdettiin maalittomissa tasalukemissa.

Atlantis iski heti toisen jakson alussa. 48. minuutilla Risto Salmi vapautti Matias Juvosen oikealla laidalla. Made lähetti unelmakeskityksen, johon Vitali Suetov syöksyi ja puski pallon tolpan vierestä verkkoon. Lisää herkkua kotiyleisölle tarjottiin jo 54. minuutilla, kun O-P Jurvainen keskitti vaparista ja Miika Jokiperä puski pallon verkkoon. Tämän jälkeen pupapaidat rauhoittivat tempoa ja kontrolloivat peliä, kunnes 73. minuutilla Kristian Kunnas pääsi oikealta kulmalipulta keskittämään, ja takatolpalle vapaaksi unohdettu Janne Kauria ampui maalin kattoon kavennuksen. Vierailla oli paikkoja tasoitukseenkin, mutta Antti Ristimäki isäntien maalilla poimi varmasti loput yritykset. Näin loppulukemat Bolliksella 2-1.


050705 - Keskiviikkona kuuma paikallispeli
FC Viikingit Keskiviikkona pelataan Töölön Pallokentällä Ykkösen tiukka paikallistaisto Atlantiksen ja Viikinkien välillä. Luvassa auringonpaistetta, hienoa tunnelmaa ja armotonta vääntöä sarjapisteistä.

Viikinkejä veikkailtiin ennen kauden alkua yhdeksi suurimmista nousijasuosikeista. Entisen Atlantis-luotsin Jari Europaeuksen valmentama joukkue ei kuitenkaan tähän mennessä ole yltänyt aivan odotetunlaiseen iskuun, sillä yhdeksästä pelistä saldona on viisi voittoa ja neljä tappiota sekä sijoitus viidentenä tasaisessa sarjataulukossa. Pistemenetyksiä on tullut erityisesti etukäteen hiukan helpommissa otteluissa. Paikallispeliin nimekäs Viikingit-joukkue lähtee kuitenkin varmasti vahvalla asenteella.

Molemmat joukkueet pääsevät taistoon iskukykyisellä miehistöllä. Viikinkien riveistä on poissa sähäkkä Jussi Peteri, ja Atlantikselta on sivussa keskikentän tärkeä työmyyrä Juha Jussila. Muuten joukkueiden pitäisi olla terveinä.

Ottelu Pallokentällä alkaa klo 19.00. Lipunmyynti aloitetaan klo 18.00. Paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin, sillä yleisurheilun MM-kisavalmistelujen takia osa lähialueen parkkipaikoista ei ole käytössä.


050704 - Antista ´99:n kummipelaaja
Antti Ristimäki Atlantis ´99:n pikkunaperot ovat valinneet edustusjoukkueen maalivahdin Antti Ristimäen omaksi kummipelaajakseen. Antti käy kauden aikana opettamassa suojateilleen hiukan maalivahtipelin alkeita, ja toisaalta pojat aikovat tulla edustuksen peleihin katsomaan idoliaan tositoimissa.

Jokaisella Atlantiksen junnujoukkueella on mahdollisuus valita edustusmiehistöstä oma suosikkinsa joukkueen kummipelaajaksi. Tähän mennessä valituiksi ovat tulleet Otto-Pekka Jurvainen (Atlantis ´92), Vesa Kosonen (Atlantis ´97), Patrik Rikama (Atlantis ´00 / Leijonat), Antti Ristimäki (Atlantis ´99) sekä Vitali Suetov (Atlantis ´92 / Dynamo).


050702 - Atlantis - Kalev 3-1
Zakan ensimmäinen miesten peli. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantis kohtasi lauantaina Talissa Tallinna Kalevin. Isännät olivat helteisissä oloissa vahvempia lopulta 3-1 (3-0).

Atlantis aloitti ottelun vahvasti. Vain 5 minuuttia oli pelattu, kun ensimmäisessä miesten pelissään esiintynyt 15-vuotias Zakaria Kibona keskitti vasemmalta, ja takatolpalle vapaaksi unohdettu Matias Juvonen niittasi varmasti avausmaalin. Made teki muutenkin mainion comebackin. Kymmenen minuutin kohdalla hän vapautti Otto-Pekka Jurvaisen tekopaikkaan, ja tämä viimeisteli hallitusti 2-0. Kolmas osuma nähtiin 35. minuutilla, kun O-P antoi oikealta mainion kulman, minkä Miika Jokiperä puski voimalla verkkoon.

Mistä se taas menee? Kuva: Juhani Järvenpää.

Toiselle jaksolle Atlantis vaihtoi paljon tuoreita jalkoja. Kalev tuli kuitenkin alun kovaa. Tämä palkittiin 60. minuutilla, kun vieraiden hyökkääjä nappasi pallon Mark Soutarilta ja sijoitti tarkasti takakulmaan ohi Antti Ristimäen. Tämän jälkeen edellispäivän Pallo-Iirot -peli alkoi painaa tallinnalaisia, ja joukkue väsyi selvästi. Isännätkään eivät silti enää intoutuneet parhaimpaansa - mitä nyt Feras Abid muutaman kerran hämmensi virolaisia liikkeellään. Loppuminuutit pelattiinkin leppoisissa tunnelmissa, ja päätösnumerot näin 3-1.


050702 - Lauantaina vastassa Tallinna Kalev
Janne palaa kokoonpanoon. Atlantis kohtaa lauantaina klo 14.00 Talin nurmella harjoitusottelussa Tallinna Kalevin. Tallinnalaiset pelaavat Eestin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla tavoitellen nousua pääsarjaan.

Janne Arolinna tekee pitkän sairasloman jälkeen paluun pelaavaan kokoonpanoon. Myös toinen Akatemia-peluri Zakaria Kibona nähdään lauantaina ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen pelipaidassa.


050701 - Lomat on pidetty
Jallu opetti joukkueelle pituuspotkua. Atlantiksen edustusmiehistö palasi torstaina yhteisharjoituksiin ruhtinaalliselta viikon kesälomaltaan. Joukkue harjoitteli loppuviikon kakkosluotsi Juho Rantalan komennossa hioen taitojaan erilaisissa pituus- ja tarkkuuspotkukisoissa. Päävalmentajan lomaillessa treeneissä oli muutoinkin leppoisa tunnelma alkuvuodesta puhkijuostujen lenkkareiden pölyttyessä pelikassien pohjalla.

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)