UUTISET 2000/HUHTIKUU

Atlantis uutisarkisto

000429 - Avausvoitto Riihimäellä

Adriano Atlantiksen edustusmiehistö aloitti räväkästi Ykkösen sarjapelit. Riihimäen Palloseura kaatui kotinurmellaan maalein 0-4 (0-1). Ensijakso oli helsinkäisten painostusta, mutta maaleja ei tuntunut syntyvän millään, kunnes 40. minuutilla Sukru Uzuner ohjasi Oscar Geagean mainion syötön verkon perille. Sama kuvio toistui heti toisen jakson alussa. Tällä kertaa syöttäjänä oli Mikko Simula ja viimeistelijänä Adriano. Pian tämän jälkeen Adi iski toisen osumansa RiPS:n veskarin seikkaillessa ulkona maaliltaan. Loppulukemat viimeisteli vaihdosta kentälle tullut Mikko Harila hiukan ennen päätösvihellystä.


000428 - Lehtolalle sopimus

Jalkapalloileva urheilujournalisti Erkka Lehtola on allekirjoittanut sopimuksen Atlantiksen kanssa ja liittynyt edustusjoukkueen pelaajarinkiin. Erkka on edustuskelpoinen jo lauantain RiPS-pelissä. Pelaamisen ohella Atlantis tulee hyödyntämään myös Lehtolan muita kykyjä mm. tulevissa Futis 2000 -julkaisuissa.


000428 - Otteluorganisaatio kasassa

Edustusjoukkueen kotiotteluiden järjestelyorganisaatio on nimetty. Panoksensa alkavan kauden kotipelien onnistumiseksi ovat lupautuneet tarjoamaan seuraavat Atlantis-persoonat:
 
Otteluisännät:   Aarne Tenkanen
                 Jari Lohvansuu
 
Ottelupäälliköt: Sauli Viitanen
                 Tom Lesch
 
Juontajat:       A-J Kaiponen
                 Kaide Degerman
                 Petteri Paukku
Tämän seitsikon apuna tulee vielä toimimaan koko joukko vapaaehtoisia Atlantis-työntekijöitä. Otteluorganisaation yhteinen tavoite on tehdä Atlantiksen kotipeleistä yleisölle miellyttäviä elämyksiä. Alkukauden otteluissa Pihlajamäen ja Pukinmäen olosuhteet asettavat paljon rajoituksia, mutta Silvalle siirtymisen myötä mahdollisuudet yleisöpalveluun paranevat oleellisesti.


000427 - Espoon Asfaltti jatkaa yhteistyökumppanina

Viime syksynä Atlantiksen pelipaidoissa esiintynyt Espoon Asfaltti Oy jatkaa Atlantiksen yhteistyökumppanien joukossa myös alkavalla kaudella. Pääkaupunkiseudulla toimiva asfalttiliike hakee jalkapallon avulla näkyvyyttä ja järjestää mm. asiakastilaisuuksia Atlantiksen pelien yhteydessä.


000427 - Atlantis/2 - Valtti 3-0

Atlantiksen reservimiehistö aloitti voitokkaasti kolmosen sarjapelit. Kärkikaksikko Petri Junttila - Nico Weckström iski ensijaksolla kahdesti: Nico syötti ja Mosa upotti pallot sisään. Toisella jaksolla putosi vielä Marko Ignatiuksen roikku Valtin maaliin, ja näin avauspisteet Atlantikselle. Reservit jatkavat pistejahtiaan ensi keskiviikkona, kun Taliin saapuu Gnistanin kakkosjoukkue Ogeli.


000426 - A-junnuille avausvoitto

Atlantiksen A-juniorien ykkösjoukkue aloitti voitokkaasti II divisioonan pelinsä. Gnistan kaatui Pirkkolan hiekalla 1-0 Tuomo Heikkisen maalilla. Tällä kertaa Stuba upotti vaparinsa verkon perille reilusta 20 metristä.


000426 - Sampo lopussa kentälle

Atlantiksen Sampo Koskinen pääsi 84. minuutilla tositoimiin Suomen 21-vuotiaiden maaottelussa Puolaa vastaan. Puola voitti ottelun kotikentällään maalein 2-0.


000425 - Silva Stadionilla tapahtuu

Atlaniksen ensimmäistä ottelua Vantaan Silva Stadionilla odotellessa on stadionilla päätetty järjestetään 3. kesäkuuta Knock on Wood-konsertti. Tapahtumassa esiintyvät Aikakone, Nylon Beat, Kassu Halonen, Joe Vegas... Lisää tietoa Vantaan Silva Stadionin tapahtumista löydät osoitteesta http://www.silva-stadion.fi


000425 - Sarja-avaus nurmella

Atlantis aloittaa ykkösen sarjapelit ensi lauantaina Riihimäen Palloseuraa vastaan. Ottelu pelataan Riihimäen urheilupuiston nurmella 29.04. alkaen klo 15.00.


000423 - Tasuri Karhulassa

Adriano Atlantis pelasi lauantaina viikon toisen tasapelin liigaryhmän kanssa. Kotkan TP - Atlantis päättyi Karhulan urheilupuistossa tasalukemiin 2-2 (2-2). Isäntien molemmat maalit viimeisteli Kim Liljeqvist. Helsinkiläisten osumista vastasivat Adriano ja Oscar Geagea (rp). Kotka hallitsi molempien jaksojen alkuja, mutta isäntien vartin alkurynnistyksen jälkeen Atlantiskin pääsi peliin mukaan. Helsinkiin palattuaan Atlantis-joukkue vieraili Miki Lehtosen haudalla kunnioittamassa 6 kuukautta sitten menehtyneen maalivahtinsa muistoa.


000420 - Atlantis/2 - Ponnistus 2-3

Atlantiksen reservimiehistö hioi Ponnistusta vastaan kuvioitaan sarja-avaukseen. Teemu Stenberg ja Nico Weckström ampuivat Atlantis-osumat, mutta Ponnarit pistivät maalin paremmaksi eli loppunumerot Talissa 2-3.


000419 - Telko-yhteistyö jatkuu

TELKO Atlantis on sopinut monivuotisen yhteistyön jatkamisesta Telko Oy:n kanssa. Näin Atlantis-pelurit parsitaan jatkossakin kasaan Telko-teipeillä.


000419 - Team Norssi futsalin Ykköseen

Atlantis FC:n reserveistä koostuva Team Norssi varmisti sunnuntaina nousunsa futsalin Ykköseen. 36 joukkueen Kakkosessa kolmanneksi sijoittunut Team Norssi ei ollut Atlantiksen ainut joukkue Kakkosessa vaan lähellä sarjanousua olivat myös Atlantis 3 ja jalkapalloveteraaneista koostuva Herrasmiespalloilijat. Reservijoukkueen menestyksen lisäksi menneellä kaudella viisi atlantispelaajaa edusti futsalmaajoukkuetta ja kauden 1999 Suomen parhaaksi futsalpelaajaksi valittiin Atlantiksen Mikko Simula.


000418 - Heikkinen edustuksen mukaan

Reservien ja A-junnujen peleissä kunnostautunut Tuomo Heikkinen (s. -82) liittyy tänään edustuksen harjoitusrinkiin hakemaan tuntumaa miesten vauhtiin.


000417 - Tasuri Pihlajamäessä

Oscar Geagea Atlantis pelasi HJK:n kanssa maalittoman tasapelin Pihlajamäen hiekalla. Paikallispeli oli tiukkaa vääntöä alusta loppuun. Molemmilla oli omat maalipaikkansa, mutta verkkoon saakka palloa ei saatu. Atlantis-puolustus eliminoi tehokkaasti Klubin kärkikaksikon Rafael - Kallio. Vieraiden nimekäs keskikenttäkvartetti Piracaia - Lehkosuo - Yläjussila - Jeremenko ei liiemmälti saanut pelitilaa punapaitojen puristuksessa, sillä Atlantiksen nelikko Simula - Kouva - Geagea - Kauria tarjosi liigatähdille kelpo vastuksen. Kärkipari Uzuner - Adriano pisti Klubin puolustuksen ajoittain koville, ja myös tauolla laitalinkiksi tullut Erkka Lehtola ahdisteli muutamaan otteeseen vaarallisesti Vianderin maalia.


000416 - Hämeenlinna finaalivastustajaksi

Atlantis kohtaa Ykköscupin finaalissa sarjanousija FC Hämeenlinnan. Ismo Liuksen valmentama Hämeenlinna voitti omassa välieräpelissään TP-Seinäjoen vieraissa maalein 1-2. Finaalipäivä ja -paikka päätetään maanantaina Ykkösen seurojen lehdistöseminaarissa.


000416 - Lehtola näytillä

Erkka V. Lehtola liittyi perjantaina Atlantiksen harjoitusrinkiin. Lehtola vietti alkuvuoden Brasiliassa ja on sieltä palattuaan pitänyt kuntoaan yllä Malmin Ponnistajien treeneissä. Nyt Erkkaa kiinnostaisi kokeilla jo kovempaa vauhtia. Muista kokelaista Merka Hautala treenaa yhä Atlantiksen mukana. Mauricio Soto sen sijaan siirtyi AC Vantaan riveihin. Myös Tommi Paavola harjoittelee nyt Vantaan mukana.


000415 - Maanantaina vastassa HJK

Atlantis kohtaa maanantaina klo 16.30 Pihlajamäen hiekalla HJK:n liigamiehistön. Molemmat joukkueet viimeistelevät pelissä kuvioitaan sarja-avausta varten. Tervetuloa katsomaan!


000415 - Antti Peltonen Atlantikseen

Atlantis on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen poikamaajoukkuemaalivahti Antti Peltosen (s. -84) kanssa. Antti tulee Atlantikseen Markku Palmroosin oppiin ja aikomus on Fanan ohjauksessa kehittyä kovan luokan veskariksi myös miesten sarjoissa. Tällä kaudella Antti harjoittelee edustuksen mukana ja hakee pelikokemusta ensisijaisesti Sauli Viitasen A-junnuryhmästä. Tarvittaessa portti on kuitenkin avoinna myös Atlantiksen miesjoukkueiden tolppien väliin.


000413 - Tenkasesta otteluisäntä

Atlantiksen Lentävä manageri Aarne Tenkanen laajentaa reviiriään. Iso-A toimii tällä kaudella edustuksen kotipeleissä otteluisäntänä vastuualueinaan mm. asiakas- ja lehdistötilaisuudet sekä palkintoraadit. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu itseoikeutetusti saunailtaisännyys. Apuna Tenkasella toimii maankuulu makkaramestari Rilli.


000413 - Sampo Puola-maaotteluun

Harri Kampman valitsi Atlantiksen Sampo Koskisen 21-vuotisten maaotteluun Puolaa vastaan 25. huhtikuuta. Sampo on KuPS:n Ilja Venäläisen ohella ainoa Ykkösen pelaaja Kampmanin ryhmässä.


000413 - Reserveille ensitappio

Atlantiksen reservimiehistö kärsi kevään ensimmäisen tappion, kun Gnistanin kakkosjoukkue Ogeli osoittautui vahvemmaksi Talin hallissa. A-junnut Nico Weckström ja Tuomo Heikkinen ampuivat molemmat maalin, mutta tämä ei riittänyt, kun oulunkyläläiset upottivat pallon kolmesti Atlantis-verkkoon. Reservit kohtaavat ensi keskiviikkona viimeistelyottelussaan Ponnistuksen, ja kolmosen sarja-avauksessa 26.04. vastaan asettuu Valtti.


000411 - AC Vantaa - Atlantis 0-3

Juhani Koivuranta Atlantis voitti Tikkurilan urheilupuistossa kolmella unkarilaispelaajalla vahvistetun AC Vantaan II divisioonajoukkueen 0-3 (0-1). Ensimmäisen maalin ampui saksipotkulla Jarkko Laine Adrianon mainiosta syötöstä. Toisen upotti pilkulta Sauli Kouva ja ottelun lopuksi kolmannen maalin viimeisteli Janne Kauria. Euffa antoi peliaikaa koko miehistölleen, ja myös junnukolmikko Juhani Koivuranta - Tuomas Metsberg - Nico Weckström pääsi tositoimiin. Atlantis pelaa ennen sarja-avausta vielä kaksi harjoituspeliä: maanantaina 17.04. kohdataan Pihlajamäen hiekalla HJK ja lauantaina 22.04. Kotkassa Kotkan TP.


000411 - Reservijoukkueiden otteluohjelmat selvillä

Atlantis FC:n reservijoukkueiden (Atlantis 2, Atlantis 3 ja Herrasmiespalloilijat) kevään otteluohjelmat löytyvät kohdasta "Reservit".


000410 - Uusi kilpailu !

Osallistu kilpailuun ! Veikkaa Atlantiksen Ykkösen alkusarjassa toukokuun puolivälin jälkeen pelaamien otteluiden oikeat merkit (1, X vai 2) ja voita upeita palkintoja. Seuraamme sivuillamme kilpailua reaaliaikaisesti !


000410 - Team Norssi Ykkösen karsintoihin

Atlantis FC:n reservipelaajista koostuva Team Norssi raivasi tiensä Futsalin Ykkösen karsintoihin. Team Norssi kohtaa perjantaina 14.4. ensimmäisessä karsintaottelussaan MaKu/Leijat. Puistolassa pelattava ottelu alkaa kello 18:00.


000410 - Tiistaina Tikkurilaan

Atlantis kohtaa tiistaina 11.04. klo 18.00 Tikkurilan urheilupuiston hiekalla AC Vantaan. Kakkosen etelälohkossa pelaava AC Vantaa on Atlantiksen ohella toinen uuden Silva Stadionin isäntäjoukkueista. Vantaa voitti viime kaudella A-juniorien Suomen mestaruuden, ja mestarijoukkueen parhaimmisto on nyt edustusmiehistön runkona. Kokemusta ryhmään tuo mm. viime kaudella Atlantiksen riveissä esiintynyt maalitykki Tommi Uusitalo.


000407 - Atlantis/2 - FCK 2-1

Adriano Atlantiksen reservimiehistö kukisti FC Kirkkonummen tuulisella Pallokentän hiekkatekonurmella maalein 2-1 (1-0). Atlantiksen avausosuman viimeisteli edustuksesta lainattu Adriano ja toisen upotti 35 metristä A-junioreista nostettu Tuomo Heikkinen. Stuban lisäksi A-junnuista olivat mukana Juhani Koivuranta, Andrei Neuvonen ja Nico Weckström.


000406 - Seuraava fanitapahtuma 06. toukokuuta

Atlantis-fanien seuraava tapaaminen on lauantaina 06.05. pelattavan Honka-ottelun jälkeen. Paikkana tuttu ja turvallinen FC JuWe Pihlajamäen ostarilla. Lisäinfoa myöhemmin.


000405 - Atlantis Ykköscupin finaaliin

Sukru Atlantis jatkoi vahvoja kotiesityksiään, kun KuPS kaatui Talin hallissa 5-1 (3-1). Samalla Atlantis selvitti tiensä Ykköscupin finaaliin. Välieräpeli alkoi isänniltä hiukan nihkeästi, ja Yrjö Happonen vei KuPS:n johtoon 20.minuutin kohdalla. Vähitellen Atlantiskin pääsi peliin mukaan, ja kärkipari Uzuner - Vajanne iski kolmesti vielä ennen taukoa. Toisella jaksolla Sukru täydensi hattutempun ja Janne Kauria viimeisteli loppulukemat. Atlantis kohtaa cup-finaalissa voittajan ottelusta Hämeenlinna - TP-Seinäjoki.


000405 - Saulista toimistopäällikkö

Sauli Viitanen Atlantiksen vanhempien junnujen valmennuspäällikkö Sauli Viitanen siirtyy kokopäivätoimiseksi Atlantis-työntekijäksi. Sauli aloittaa seuran toimistopäällikkönä saaden vastuulleen mm. ottelujärjestelyt sekä koko joukon toimistorutiineja. Samalla Sauli toimii Jani Laineen ja Tapio Pesun esimiehenä.


000404 - Lömppis treeneihin

Autokolarissa joulukuussa itsensä pahoin loukannut Tero Lönnblad palasi tiistaina harjoitusvahvuuteen. Lömppis veti punttisalilla omaa kunto-ohjelmaa Pekka Kotirannan ohjeiden mukaan. Jos paraneminen edistyy suunnitelmien mukaan, Tero pääsee aloittamaan juoksuharjoitukset toukokuun alusta.


000403 - Keskiviikkona vastassa KuPS

Atlantis kohtaa keskiviikkona klo 18.00 ykköscupin välierässä Kuopion Palloseuran. Atlantis ja KuPS voittivat molemmat oman alkulohkonsa, ja nyt Talin hallissa panoksena on cupin finaalipaikka. Ykköscupin toisessa välieräparissa vastakkain ovat TP-Seinäjoki ja FC Hämeenlinna.


000402 - Atlantis/3 murskaava Suomen cupissa

Atlantiksen VI divisioonassa pelaava kolmosmiehistö pudotti Suomen cupin 1. kierroksella nelosen Zenithin maalein 5-1 (4-0). Atlantis-osumista vastasivat Sami Vehviläinen (2), Tapio Pesu ja Aki Purontakanen - yksi kirjattiin omaksi maaliksi.