Uutisarkisto Uutiset

UUTISET 1.-31.12.2008

081229 - Tenkanen luottavaisena ensi vuoteen
Tenkanen lähtee luottavaisena uuteen vuoteen. Atlantis-manageri Aarne Tenkanen katsoo luottavaisena ensi kauteen. Punapaidat tulevat lähtemään sarjaan iskukykyisellä joukkueella ja vahvalla asenteella.

- Meidän ens kauden nipussa näkyy Pihamaan kädenjälki. Hän on saanut rakentaa jengin pitkälti toiveidensa mukaan. Kokemusta ei ole yhtä paljon kuin viime kauden ryhmällä mut asennetta löytyy varmasti rutkasti enemmän. Kun vielä kevät tehdään duunia, tätä jengiä on vaikea voittaa.

Myös seuran taloustilanne antaa aihetta lievään tyytyväisyyteen.

- Puoltoist vuotta taustalla on painettu helvetin kovaa duunia ja vähän kerrassaan tilanne on parantunut. Skriittaa on vieläkin mut ens kauteen lähdetään jo kohtalaisesta tilanteesta.

- Ens vuonna kaikki ykkösen jengit tulee oleen kusessa taloutensa kanssa. Matkat on pitkii ja toiminnan pitää olla aika ammattimaista kun jonnekin Kemiinkin lähdetään skulaan arki-iltana. Firmat pistää rahahanoja kiinni ja liitolta ei tunnetusti tipu kuin uusia maksuja.

- Meille muutos ei ehkä ole ihan niin paha kuin joillekin muille, sillä meillä ei ole isoja sponsseja. Me kerätään fyrkat edelleenkin kovalla duunilla pienistä puroista.

Manageri kertoo seuran panostavan ensi vuonna tuntuvasti myös junioritoiminnan kehittämiseen.

- Saimme loppuvuodesta edustuksen johtoryhmään hyviä vahvistuksia. Nyt uusia päteviä kavereita on löytymässä myös junnupuolelle. Atlantiksella on pitkään ollu hyvät niput Akatemiassa ja B-junnuissa mut nyt toiminnan tasoa halutaan kehittää myös nuoremmissa junnuissa.


081224 - Hyvää ja rauhallista joulua!
Hyvää ja rauhallista joulua!
"Juoksu on päättynyt,
Helsinki loistaa!
Aatto on astunut,"
joulu jo on!"
Eräs jouluruno
Ilmari Kianto
.

081223 - KKI tukee Atlantiksen harrasteliikuntaa
Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Kunnossa kaiken ikää -ohjelma on myöntänyt avustuksen Atlantiksen harjoittamalle harrasteliikuntatoiminnalle. KKI tukee Atlantiksen "Kaikki mukaan!" -hanketta, joka pyrkii auttamaan yli 40-vuotiaita aloittamaan liikkuvan ja liikunnallisen elämäntavan.

081220 - Edustus joululomalle
Pasi laski suojattinsa parin viikon joululomalle. Kuva: Juhani Järvenpää. Atlantiksen edustusmiehistö aloitti lauantaina parin viikon joululoman. Joukkue kävi harjoitusten jälkeen joululounaalla yhteistyöravintola Sports Academyssa ja lähti sen jälkeen joulunviettoon. Takaisin yhteisharjoituksiin palataan lauantaina 3. tammikuuta.

Atlantis-luotsi Pasi Pihamaa on tyytyväinen joulukuun valmistautumisjaksoon. - Aloitamme varsinaisen harjoituskauden tammikuun alusta, mutta nyt on luotu hyvä pohja sitä varten.

Myös joukkueen sopimustilanne tyydyttää päävalmentajaa. - Ensi kauden joukkue on jo pitkälle koossa. Teemme vielä 1-2 sopimusta, minkä jälkeen voimme kevään aikana tehdä muutaman täsmähankinnan, mikäli tarvetta ja resursseja löytyy.


081216 - Oval Company uusi yhteistyökumppani
Oval Company Atlantis on solminut monitahoisen yhteistyösopimuksen Oval Companyn kanssa. Oval Company on nopeasti kasvava markkinoinnin ja asiakastapaamisten ammattilainen, jonka asiantuntemus on nyt myös Atlantiksen hyödynnettävissä. Yhtiön panos näkyy jatkossa mm. seuran markkinoinnissa, myynnissä sekä erilaisten yritystapahtumien järjestämisessä.

Oval Companyn perustajat Lauri Kannas ja Eemil Marttila ovat Trainers´ Housen akatemian kasvatteja. Kaksikko on lyhyessä ajassa rakentanut toimivan liikeidean ympärille menestyvän yrityksen. Kannas ja Marttila ovat jatkossa myös Atlantiksen edustusjoukkueen ja Akatemian taustalla toimivan johtoryhmän jäseniä.


081215 - Sevelle jatkosopimus
Seve jatkaa  Atlantis-paidassa. Kuva: Juhani Järvenpää. Xhevdet Gela (s. 1989) on allekirjoittanut kauden 2009 kattavan jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Atlantis Akatemian kasvatti teki viime kaudella läpimurron edustusmiehistöön ja valittiin kauden päätteeksi Vuoden Akatemia-pelaajaksi.

Pasi Pihamaa on mielissään Gelan jatkosopimuksesta. - Seve oli loppukaudesta jo isossa roolissa meidän keskikenttäpelissä. Hän on vielä nuori ja tekee virheitä, mutta vahva asenne ja valtava työmäärä ottelusta toiseen korvaavat paljon. Seve sai kauden jälkeen kyselyitä myös liigajoukkueilta, mutta on hieno asia, että hän päätti jäädä vielä ainakin vuodeksi Atlantikseen.


081212 - Joulumyyjäiset 20. joulukuuta
Joululahjoja toimistolta! Atlantis järjestää joulumyyjäiset seuran toimistolla (os: Eskolantie 1 A, Pukinmäen aseman vieressä) lauantaina 20. joulukuuta klo 10-13. Toimistolla on nyt hyvä valikoima Atlantiksen t-paitoja, collegeja, shortseja, sukkia, hiekkahousuja jne. Lisäksi joululahjoiksi erilaisia fanituotteita (lippis, viiri, pinssi, magneetti jne.) sekä tietysti joulun ykköshitti Aarne Tenkasen CD. Tervetuloa jouluostoksille!

081207 - TPS avausvastustaja
TPS Atlantis kohtaa alkavan pre-seasonin ensimmäisessä harjoituspelissä TPS:n liigamiehistön. Ottelu pelataan Turussa perjantaina 16. tammikuuta.

TPS vieraili viime kesänä Helsingissä Suomen cupin kuudennella kierroksella, jolloin raitapaidat kukistivat Atlantiksen Bolliksella maalein 0-3.


081204 - Tenkasen Atlantis-levy markkinoille
Tenkasen hittibiisit nyt Atlantis-levyllä. Aarne Tenkasen megahitti Atlantis on nyt saatavilla. Tenkasen uudella Atlantis-levyllä on mukana myös lentävän managerin muut hittibiisit (Aamuyö, Hemaisevan seksikäs pörröpää, Edestä ja takaa, Letkujenkka jne. jne.) sekä tuhti annos muuta menomusiikkia. Levyn hinta on ainoastaan 10 euroa, ja sen tuotto käytetään kokonaisuudessaan Atlantiksen juniorityön tukemiseen. Hanki haluttu joululahja Atlantiksen toimistolta (avoinna arkisin klo 15-17) tai hyvin varustetuista Atlantis-pisteistä.

081203 - Akatemialla neljät avoimet harjoitukset
Akatemia-beibi Atlantis Akatemia pitää neljät avoimet harjoitukset Talin hallissa joulukuun aikana: perjantaina 5.12. klo 17.30, perjantaina 12.12. klo 17.30, perjantaina 19.12. klo 17.30 ja lauantaina 27.12. klo 13.00. ´90-´93 -syntyneet, ammattimaiseen harjoitteluun valmiit pelimiehet ovat tervetulleita esittelemään taitojaan avoimiin harjoituksiin.

081203 - Nordic Ferry Center uusi yhteistyökumppani
Nordic Ferry Center Nordic Ferry Center on Atlantiksen uusi yhteistyökumppani. Yhtiö tarjoaa Finnlinesin suurilla matkustajarahtilaivoilla nopean ja vaivattoman meritien Suomesta Saksaan. Lähdöt ovat ympäri vuoden päivittäin Helsingistä ja Travemündestä.

081202 - Max Thibaultille jatkosopimus
Max Talbot jatkaa  Atlantis-paidassa. Kuva: Juhani Järvenpää. Max Thibault (s. 1988) on allekirjoittanut kauden 2009 kattavan jatkosopimuksen Atlantiksen kanssa. Alakerrassa ja keskikentän pohjalla viihtyvä Atlantis Akatemian kasvatti teki viime kaudella läpimurron edustusmiehistöön ja valittiin kauden päätteeksi Vuoden tulokkaaksi.

Pasi Pihamaa on mielissään Thibaultin jatkosopimuksesta. - Talbot oli viime kauden ehkä suurin positiivinen yllätys. Hän pystyi nostamaan eniten tasoaan edelliskaudesta. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, hän taistelee vahvasti avauksen paikasta tulevalla kaudella.


081201 - Suke taitokoululaisten suosikki
Suke on nyt taitokoululaistenkin idoli. Kuva: Juhani Järvenpää. Akatemia-pelaaja Shukri Tatli on noussut nopeasti Atlantiksen taitokoulaisten suosikkiohjaajaksi. Vantaan pissisten kestoidoli on nyt hurmannut myös pienet taitokoululaiset. Ysikasit, sisut, leijonat, pantterit, tiikerit sekä yksi prinsessa ihastelivat kilvan Suken kultaista kosketusta tekniikkaradalla. Yksi ysikasi kyllä hiukan epäili "voiko toi oikeesti pelata edarissa", mutta toinen kumosi heti epäilyt toteamalla "kyllä se pelaa, kun se on kerta saanut ton Atlantis-paidankin".

Uutisarkisto (täältä löydät Atlantis-uutiset tammikuusta 1998 lähtien)